Meren yllä, lumisesta saaresta huolestuttavan vähän pohjoiseen
Yliluutnantti 955 tiesi pääsevänsä kohta tositoimiin. Rannan tuntumassa oli kaksi toamaista hahmoa, juuri ne samat kuin videokuvassakin, ja tämä oli selvästikin heidän määränpäänsä. Nyt hän eliminoisi silminnäkijät, ja etsisi Guardianin käsiinsä.
Vaikka toisaalta, ei nazorakin matka ollut suinkaan ollut tylsä. Kohokohta oli ollut, kun hän oli päässyt kuulustelemaan jonkinsorttisen matoran-huoltoaseman työntekijöitä. Erityistä mielihyvää 955 oli saanut oranssin, itsepäisen matoranin puhuttelusta. Pikkukaveri oli taistellut viimeiseen asti. Lisäksi tästä naamiosta tulee hieno koriste, hän ajatteli katsoen kädessään olevaa, kahti halkaistua oranssia naamiota.
Sitten hän vielä varmisti aseistuksensa toimivuuden, kaksi kohdetta näkyivät jo paljaalla silmälläkin. Vasemman käden pientä laavavammaa huomioimatta koko haarniska toimi Klaanilaisten kannalta suorastaan huolestuttavan hyvin.
Luminen metsä eteläisellä saarella, aivan rannan tuntumassa
”Okei, tämä taitaa olla hyvä paikka leirille” Kepe ilmoitti tyytyväisenä seisoessaan pienellä aukiolla. Hän tiesi, että he saattaisivat joutua odottelemaan hyvinkin pitkään, joten he tarvitsivat kunnollisen leiripaikan. Snowman kyhäsi kinoksista jonkinmoista igluntapaista, kun Kepe näki taivaalla jonkin pienen liikkuvan esineen. Hän kiinnitti toverinsa huomion, ja sanoi:
”Katso tuonne! Meitä kohta tulee jotakin. Ja kovaa.”
”Totta. Mikä se oikein on, uusi vakoojakamera?”
”Ei” Kepe sanoi tarkentaessaan naamionsa optisella apuvälineellä. ”Tämä on jotain huolestuttavampaa.”
Siinä samassa Snowmanin ja Kepen eteen laskeutuikin jonkinsorttinen haarniskoitu hahmo. Yliluutnantti ei tahtonut suin päin rynnätä taisteluun, vaan päätti ensin oppia vastustajistaan jotain, Klaanilaisetkin olivat samoilla linjoilla. Oli hiljaista, osapuolet tuijottivat toisiaan. Lopulta Snowman aloitti puhumisen:
”Kukas kumma se sinä olet?”
”Nimeni ei taivu teidän kielillenne” haarniskoitu hahmo vastasi kalseasti.
Hmm. Nazorak, Kepe ajatteli kuunnellessaan tulijan puhetta.
”Okei” Snowman tyytyi vastaukseen. ”Et tainnut tulla vain sanomaan tuota meille?”
”Aivan oikein.”
Puvun vasen käsi tuntuu olevan hieman epäkunnossa, Kepe pohti tutkiessaan katseellaan tarkasti edessään seisovaa haarniskaa. Ilmeisesti muutamat osat ovat sulautuneet toisiinsa.
Snowman jatkoi: ”Voinen olettaa, että tällä visiitilläsi on hyvinkin tarkoin määritelty tarkoitus?”
”Oikeassa jälleen.”
Hetkinen, Kepe ajatteli. Kuuluuko tuo naamiolla roikkuva kahtia isketty naamio sille huoltoaseman pikku jääräpäälle? Kepe puristi kätensä nyrkkiin.
”Ja vielä tähän loppuun…” Snowman vielä puheli. ”Mikä ihmeen draamakuningatar oikein luulet olevasi, kun noin taivaalta tupsahdit? Eikö vähemmän dramaattinen sisääntulo olisi riittänyt?”
Yliluutnantti ei tiennyt, yrittikö valkoinen, tukeva toa ärsyttää häntä, vai oliko hänellä vain outo maailmankuva. Kuitenkin torakka kohotti äkisti kätensä, ja ryöpytti kahden toan kimppuun joukon pienoisohjuksia.
Kepe onnistui vaivatta hyppäämän hyökkäyksen tieltä sivuun, kömpelömpänä Snowman kuitenkin kaatui heittäytyessään. Kepe huomasi ystävänsä olevan maassa, ja päätti harhauttaa hyökkääjää. Hän sinkosi käsistään jäähyökkäyksiä kohti Nazorakia, joka ei kuitenkaan reagoinut millään lailla. Haarniskoitu torakka potkaisi maassa makaavaa Snowmania kovaa, ja tämä huudahti tuskissaan.
Kepe päätti kokeilla toista strategiaa. Hän kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimen, ja tähtäsi sillä nazorakia päähän. Ammukset osuivat maaliinsa, ja torakka horjahti taaksepäin. Samanaikaisesti Snowman nousi istumaan, ja vetäisi esiin painetykkinsä, jonka oli ottanut saareen mukaan. Hänkin ampui torakkaa, joka kaatusi paineen vaikutuksesta.
Yliluutnantti huomasi, että vastustajat eivät suinkaan luottaneet pelkkiin elementaalivoimiin. No, sopii minulle, hän ajatteli. 955 nousi seisaalleen ja loikkasi Kepen luokse. Torakka tarttui Klaanilaisen aseeseen vasemmalla kädellään, ja oikean käden ranneterillä huitaisi kohti Kepeä. Toan oli pakko päästää aseestaan irti, ja hypätä taaksepäin. Sitten torakka kääntyi salamanopeasti, ja sihtasi Cordak-ammuksen Snowmanin aseeseen, joka lennähti pois hölmistyneen lumiukon käsistä. Lopulta Yliluutnantti heitti vielä Cordak-laukaisimenkin pois aukiolta. Näin, hän ajatteli, pääsemme taistelemaan ilman pyssyjä. Terän uppoamisesta saa aina enemmän tyydytystä.
Kepe huomasi Klaanilaisten taistelevan selvää ylivoimaa vastaan, nyt piti olla tarkkana. Tosin paras idea, jonka hän keksi, oli iskeä ilmeiseen heikkoon kohtaan, vasempaan käteen.
”Snowman!” Kepe huusi. ”Vasen käsi!”
Samassa Kepe koetti harhauttaa torakkaa, ja potkaisi haarniskoitua hahmoa naamaan. Vaikka torakka ei ollut moksiskaan, osti se riittävästi aikaa. Snowman heitti suurehkon osan itsestään nazorakin vasempaan käteen, ja lumi meni käden panssaroinnin sisään.
Yliluutnantti oli hämillään vain silmänräpäyksen. Pian hän kuitenkin irrotti vasemman kätensä haarniskointia, poistaen siten Snowmanin hallitseman lumen itsestään.
”Pois kädestäni, kummajainen.” Hän tokaisi Snowmanille.
Lumiukko kuitenkin vastasi nopeasti: ”Mutta kuinka nyt meinasit pärjätä? Huomaatko, kuinka jouduit myös pudottamaan oman tykkisi?”
Yliluutnantti ei kieltämättä olisi halunnut menettään kätensä ohjustenlaukaisinta, mutta viallinen haarniska teki pienempien osakokonaisuuksien poistamisen mahdottomaksi.
”Ei mitään nokkelaa palautusta?” Snowman sanoi hymyillen.
Yliluutnantti kuitenkin vain puhkesi nauramaan. Sairasta, kovaäänistä naurua kesti hetken. Sitten torakka syöksähti luonnottoman nopeasti kohti Kepeä, ja upotti ranneteränsä tämän vatsaan.
Snowman katsoi kauhun vallassa, kuinka hänen ystävänsä liikkumaton ruumis valahti maahan. Sitten torakka kääntyi kohti lumiukkoa, ja avasi suunsa: ”Mitä, ei nokkelaa palautusta?”
Snowmanin oli helppoa piiloutua kinokseen. Vasta nyt hän kunnolla ymmärsi, millaista vihollista vastaan taisteli. Hyökkääjä ei ainoastaan ollut äärimmäisen hyvä taistelemaan ja tappavasti aseistettu, torakka selvästi rakasti joka hetkeä. Ja jos joku tulee sydämestä, se ei voi olla väärin.
Yliluutnantti huomasi vihollisensa piiloutuneen hyvin. Hän suhtautui tilanteeseen kuitenkin rauhallisesti, ja tutkaili kinoksia järjestelmällisesti. Snowman keräsi rohkeutensa, ja syöksähti hangesta vihollisensa selkään. Lumiukko kohdisti nopean potkun torakan polvitaipeeseen horjuttaen tämän tasapainoa, ja hyppäsi koko painollaan nazorakia kohti. Torakka kaatusi maahan. Snowman istui torakan selän päällä, ja hakkasi haarniskoitua päätä maahan hampaitaan kiristellen.
Yliluutnantti kuitenkin kierähti ympäri, tarttui Snowmania kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Lumiukon silmissä pimeni.