Klaanon

Avainsana: Matoro

  • Isku Nazorak-pesään: kykloopin häntäkikka

    Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa

    No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
    Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

    Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.

    Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
    Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa – tummanpunaista kajoa – kiviseinämä – suoraan edessä!

    Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.

    ”Kääntäkää!!!”, Glatorianking huutaa paniikissa.
    ”Miten?”, Manu tokaisee.

    ”Pakko meillä on olla joku keino…”, Mahriking pohtii ankarasti.

    Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.

    ”Hei, minulla on idea!”, Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.

    Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.

    ”Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!”, Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.

    Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi – olosuhteisiin nähden.

  • Isku Nazorak-pesään: laavasurffausta

    Keetongu Oct 7 2010, 04:53 PM

    Laavaluolasto

    Kukaan ei pitänyt ideasta. Toisaalta, ketään ei kiinnostanut luolaan jääminenkään. Keetongu yritti saada viestilaitteistollaan turhaan yhteyttä ulkomaailmaan, sillä kallio oli liian paksua ja Nazorakit olivat kaiketi asentaneet tehokkaan häirintälaitteiston pitääkseen vangit poissa ulkomaailmasta.

    Zyglak-Manu ja Summerganon irrottivat paaden laavakivestä ja kumppanukset raahasivat sen laavavirran viereen.

    ”Se virtaa nopeasti”, Matoro sanoi.
    ”Laavakivi sulaa varmasti alatamme”, GK voihkaisi.
    ”Minun ja Matoron on koko ajan jäähdyttettävä sitä”, Summerganon vastasi.
    ”Tämä on silti huono idea”, Keetongu sanoi.
    ”Mennään”, Zyglak-Manu örvähti.
    He kellistivät paaden laavaan ja hyppäsivät kyytiin. Zyglak-Manu ja Keetongu menivät painavimpina keskelle ja pitivät kiveä paikoillaan, Glatorianking ja MahriKing tulivat heidän viereensä, Matoro meni eteen ja Summer perään. Heidän tehtävänään oli jäähdyttää kiveä ja hidastaa vauhtia jähmettämällä laavaa tarpeen vaatiessa.

    ”Tuonelan joki”, Matoro sanoi synkkänä.
    ”Eipä jes”, Keetongu kuittasi. Kivi lähti liikkeelle. Edessä näkyi vain punaista hehkua.

  • Isku Nazorak-pesään: Nazorakien teleporttilaitteisto

    Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla

    Huone jossa he ovat, on vain valtavan laavajoen sivukäytävä. Kauempana heidän vasemmalal puolellaan maan uumenista pulppuaa laavaa joka ryöppyää kallioita pitkin eri suuntiin, yhdestä suunnasta juuri tänne missä he ovat, jähmetetyn laavan päälle.

    Zyglak ja Matoro ovat laavan tasolla olevalla kivisellä tasanteella. Tämä on ilmeisesti osa Nazorakien luolastoa, kenties he hankkivat energiansa suurella maalämpöpumpull- ei mitään.

    ”Saastat, mitä teette täällä!”, Zyglak huutaa pitäen ryhmyistä keihästää Jään Toan silmien alla.

    ”…Eh, kaunis päivä tänään?”, Matoro sanoo vaivautuneena. Hän tajuaa sen olevan melko huono keskustelunaloitus maan alla.
    ”En välitä mitä ylhäällä on. En pääse enää ikinä päivänvaloon”, Zyglak selittää, kääntäen katseensa maahan.
    ”Tänne kammioon vangitaan Nazorakien johtajaa ärsyttävät, ei-torakka-tyypit. Torakat ammutaan heti.”
    Zyglak laskee aseensa.
    Klaanilaiset ovat hämmentyneitä. He tekivät tämän kaiken, vain tullakseen toiseen vankityrmään.

    ”Olemme siis samalla puolella? Yritämme kaikki pakoa?”, Summerganon sanoo Zyglakille.
    ”Yleensä en ole tälläisen roskasakin, en kenenkään Mata Nuin luomuksen kanssa, mutta tämä on poikkeus…”

    Kuusikko katselee ympäri luolaa. Kaikki miettii mielessään eri pakoteitä.

    Luola on laaja, korkeakattoinen. Noin puolet siitä on kivitasannetta joka on laavan yläpuolella, toinen puoli virtaavaa laavaa. Laavaa pulppuaa vielä syvemmältä tunneleista, ja sitä menee ulos noin neljästä halkeamasta seinämissä. Matorolle tulee, ironista kyllä, kylmät väreet laavavirrasta. Heidän jähmettämänsä laava alkaa taas nesteytyä.

    ”Millä vangit laitetaan tänne? Miksei täällä ole ketään sinun lisäksesi?”, Glatorianking kyselee Zyglakilta.

    ”Nazorakien teleporttauslaitteisto. Ei vastaanotinta, vaan siihen laitetaan tämän paikan sijainti. Jos olento tajuaa olevansa tuomittu ikuisesti, ja vieressä on laava-allas, mielen valtaa halu lopettaa oma kärsimyksensä. Minä olen täällä edelleen koska haluan kostaa, tuhota saastaiset Nazorakit. Tuhota muut Zyglakit jotka jättivät minut heille. Tappaa sitten kaikki muutkin Mata Nuin luomukset!”, vaahtoaa Zyglak.

    ”Hei, sain idean, muttete välttämättä pidä siitä. Osaatteko surffata?”, Mahriking huudahtaa laava-altaan viereltä.
    ”Ei, ei tuo on itsemurha…”, Matoro hätääntyy
    ”En edes sanonut mitä aion!”, Make vastaa.
    ”Mutta ajattelit.”, Matoro sanoo ja koputtaa naamiotaan (It’s Kanohi Cencord, Mielen naamio)

    ”Hei, tuo saattaisi toimia. Tuota laavajokea pystyy laskemaan, tuo yksi halkeama on tarpeeksi iso. hankitaan iso kivipaasi jolla laskemme alas.”,Summerganon aloittaa, vaikeki tosiaan erityisesti odota kokemusta.

    ”Mutta – minne luulette meidän päätyvän? Klaanin saarella ei ole pinnalla laavajokia tai vastaavia. Lisäksi olemme maan alla, laskeudumme siis aina vain alemmas.”, Matoro listaa.

    ”Mutta muistanette laavakentät tällä saarella? Niiden alla menee yksi iso luola, joka voi hyvin olla yhteydessä tähän. Laavavirta. Täällä hyppäisimme laavajoen sivuille, kiipeämme luolaa ylös matoranien näköalatasanteelle luolassa, ja pääsemme pois.”, Mahriking luennoi, ilmiselvästi tuntien asiat.

    ”En silti kannata ideaa”, Matoro sanoo tiukakna., Hän ei pidä laavasta.

    ”Hei, tuo voisi toimia. Eihän meillä ole parempaakaan ideaa?”, Keetongu, joka ei tosiaankaan pidä ideasta, sanoo.

    Manu tuntee itsensä unohdetuksi. Hän haluaa ruumiin, ja vähän äkkiä.
    Antidermis alkaa liikkua pois pullostaan.

    Klaanilaiset seuraavat ihmeissään. Vihreä kaasu valtaa Zyglakit. Olento huutaa oudosti, sen silmät pyörivät ympyrään, kehossa on outoja pakkoliikkeitä. Sydänkivi välähtelee.
    ”AAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGHHHHHHH-hhhhh!!!”, Zyglak karjuu kun Makutan mieli murskaa tämän omaa. Juuri nyt Zyglak haluaisi hypätä laavaan, muttei voi koska hänen jalkansa eivät liiku.

    Huuto lakkaa. Tulee kuolemanhiljaisuus. Klaanilaiset seurasivat varjojen peittämää ruumista, ja pikkuhiljaa Antidermis imeytyy sen sisään.

    ”Terve. Lainaan tätä vähän.”, Manun ääni sanoo Zyglakista.

    Kuusikko sinetöi Maken suunnitelman.
    He päättävät yrittää laavasurffausta vapauteen.

  • Isku Nazorak-pesään: Railoreitti

    Nelikko etenee ahdakkossa railossa, hitaasti mutta varmasti. Glatorianking piteli kädessään lasipurkkia, jossa manun antidermishenki oli. Matoro ja Make kävelevät etummaisina, jähmettäen laavaa hitaasti tieltään. Keetongu, joukon perimmäisenä kävelevä, erotti jonkin matkan päästä hylätystä laboratoriohuoneesta liekkejä. Ilmeisesti huoneeseen jätetyt ruumiit olivat syttyneet palamaan. pahemmassa tilanteessa tuskin voisi olla.

    ”Okkei, tunneli alkaa jatkua aika suoraan”, Matoro toteaa, ”voin kokeilla zoomata naamiollani onkalon perälle”. Muut kuulivat pieniä mekaanisia ääniä Matoron säätäessä naamionsa kanssa. Hetken hiljaisuus… ”No, näkyykö mitään?”, Glatorianking kysähtää. Matoro on mykkä. ”No, näkyykö perää?”, Make kysyy pian Glatoriankingin jälkeen. ”Ööh, kyllä, mutta äsken ei”, Matoro vastasi vaisusti. ”Mitä tuo nyt meinaa?”, Keetongu kysyi epäuskoisena. ”Siis, jokin liikkui tuolla edessä, joten siellä on varmaan oltava avointa tilaa”. ”No horrioppia sitten!”, Keetongu huusi jonon perältä, hänen tilansa alkoi käyd ahtaaksi, hän kun oli isokokoisempi kuin Toat.

    Viimeisten hitaiden ponnistusten jälkeen he ahtautuivat railosta pienehköön, mutta avoimeen tilaan. Huoneen molemmilla puolilla oli tunnelit. ”Tämä lienee osa jotain jännää tunneliverkostoa”, Keetongu totesi. ”Nähtävästi, mutta ei ole aikaa, meidän on päästävä pois täältä”, Matoro sanoi kääntyen vasemman puoleisen tunneli nsuuntaan, nähdäkseen terävän keihään osoittavan otslleen. Matoro hätkähti nähdessään keihästä pitelevän olennon… Zyglak.

  • Isku Nazorak-pesään: Jäädyttäjät

    Manun luola

    Tilanne oli kieltämättä erittäin paha. Ensinnäkin, tiimi on sinetöidyssä luolassa. Toiseksi, laava nousee. Kolmanneksi, lattialla on vielä jonkun sortin kemikaaleja ja joitain raheja.

    Matoro katsoo luolaa – entinen oviaukko on tukittu valtavalla kivellä. luolan takaosa on laavan peitossa, ja seinässä on halkeama josta laavaa valuu. Yhdessä seinässä on rikkoutuneita jähmetysputkia ja kemikaalipurkkeja. Vihreänä hohkaavalle lattialle ei tee mieli astua.

    Huoneessa on Matoron lisäksi Keetongu, Mahriking, Summerganon ja Galtorianking. Sekä muutamia Nazorakeja, Skakdin ja pinkin otuksen raadot, sekä Manun Antidermis.

    Jään Toan aivot raksuttavat. Ei sillä, etteikö muiden, mutta koska hän on päähahmoni, keskityn hänen ajatusmaailmaansa.

    Noniin, suunnitelmia?
    Hmm, ei oikein.
    Ei täältä pääse edes pois. Muttei tänne voi jäädäkkään.
    Huone on sinetöity.
    Haluan jäätelöä.
    hetkonen, onko tämä täysin sinetöity?
    Niin, halkeama mistä tulee laavaa. Laiha lohtu.
    Siitä tosin mahtuisi Toan kokoinen heppu.
    Hetkonen, pääsisikös siitä?
    Laava tosin on bropleema.
    Haluan edelleen jäätelöä. Täällä on kuuma.
    Hmm, epäilen että tämän luolan hengitysilma ei ole erityisen raikasta.
    Olisikohan kellään ilmanraikastinta?
    Nääh, turha kysyä. Tuskin.
    Niin – siis, laavahalkeamasta voisi päästä läpi.

    ”Hei, emmekö voi jähmettää laavan ja koittaa hipsiä pois tuosta halkemasta? Täällähän on kaksi jäävoimaista ja yksi tulta käyttelevä. Kaikki pystyvät alentamaan lämpötilaa.”, Matoro keksii.

    ”Hmm. Emme tiedä mitä tuon halkeaman toisella puolen on, mutta en keksi myöskään parempaa ideaa.”, Mahriking ajattelee ääneen.

    Sillävälin Summerganon on luonut jäästä purkin jossa Manun antidermis on. Jos se haihtuu ilmaan, on ongelmia. Hän heitti purkin Glatoriankingille.

    Matoro alkaa kylmentää Sugan kanssa laavan lämpötilaa. Mahriking iskee aseensa lähelle laavaa ja imee siitä lämpöä. Laavan hehkuminen hyytyy pikkuhiljaa. Se muuttuu ensin tummanpunaiseksi, sitten jähmettyy kokonaan mustaksi tulikiveksi. Tosin vain osittain. Kolmikko kävelee eteenpäin jähmettäen laavaa. Pian huoneen laava on jäähdytetty. Kolmikko katsoo kohti vinottaista, noin kolmen bion korkuista halkeamaa josta virtaa laavaa. Railo näyttää olevan pitkä ja näyttää häilyvän tummanpunaiselta oranssin laavan hehkuessa sen pohjalla.

    Matoro nielaisee.

    ”No, eipä tässä mitänä menetteävääkään ole.”, hän toteaa ja astuu jäähdyttäen laavaa railoon kaksi muuta perässään.

  • Isku Nazorak-pesään: Laavaongelma

    THE Cave, again?
    Glatoriankin gnousee pystyyn, mutta kun hän luuli kaiken olevan jo hyvin, no asiat olivat vain pahentuneet entisestään.
    ”Auh selkään sattuu hieman, mutta muuten olen kunnossa, hetkinen miksi täällä on yhtääkkiä näin hämärää, ”Se ei ole pääasia katso kivi on tukkinut tiemme ja laava…”, Matoro huohahti, ”Laava?” Glatorianking katsoi taakseen, ”LAAVAAAAA!” Glatorianking ryntäsi isollekivelle ja rupesi hakkamaan sitä miekallaan, hän hädin tuskin sai mitään vahinkoa aikaan, mutta, jotakijn oli tehtävä. ”Toivotonta, myönnän olen liian usein paniikissa, mutta tämä tilanne näyttää oikeasti aika toivottomalta, nyt en juuri jaksa ajatella, mitään, päässäni ei ole yhtään ideaa, mutta hetkinen, oletteko ajatelleet, että voisimme olla jonkin sulamattoman päällä ja porata tiemme ulos täältä kai jollakin on tunnelipora”?

  • Isku Nazorak-pesään: Makutan kuolema

    Luola, again.

    Matoro on hämmästynyt tapahtumien kulusta. Pinkki örghelimörgheli, joka paljastui Manuksi, tuli sisään ja hoiteli Skakdit.
    Nazorakit ovat melko hämääntyneinä huoneen yhdessä nurkassa.

    Valitettavasti vihreää kaasua nousee ylös pinkisät olennosta.

    ”Manu, sinä vuodat.”, Matoro huomauttaa etsiessään miekkaansa.
    ”Ei, ei taas.”, Makuta sanoo. Hänen mielensä valuu pikkuhiljaa ulos ruumiin haavoista.

    Piikikäs terä iskeytyy suuren olennon rinnan läpi. Terä on piikikäs ja verinen, ja kun takana oleva Gaggulabio alkaa repiä sitä pois, ei välttämättä halua olla kuulolla. Terän väkäset raastavat lihaa ja katkovat kylkiluita. Pinkki olento kaatuu maahan, ammottava aukko silmänsä lisäksi myös rinnassa.
    ”Pikku ystävänne taisi kaatua.”, Gaggulabio sanoo kylmän rauhallisesti. Hänellä on kädessä entistä verisempi miekkansa.
    ”Otetaanko tämä uusiksi?”, hän ehdottaa.

    ”Tuotanoin… Minä kannattaisin kuitenkin sitä, että häivymme tästä huoneesta yhteiselle teehetkelle. Mistä teestä sinä pidät? Voimme hankkia myös pikkuleipiä teen kanssa. Laava nimittäin nousee.”, Matoro viisastelee tuttuun tapaansa.

    ”Hmm. Sopii minulle, menen tosin yksin.”, Gaggulabio hymyilee ja sähisee jotain epämääräistä, ilmeisesti torakan kieltä.
    Skakdi astuu pari askelta ulos luolasta, ja Nazorakit oven sivuilla kankeavat valtavan kiven ovensuulle. Kuuluu vain tömähdys, pölyä ja Klaanilaiset ovat lukittuna kammiossa. Laava on vallannut ja yli puolet huoneesta.

  • Isku Nazorak-pesään: makutan uudelleensyntymä

    Pimeys. Varjo. Tummaa muodotonta massaa. Se valuu ylitseni. Se tuntuu kylmältä. Paitsi, että en tunne mitään. Kaikki näyttää mustalta. En tosin näe mitään. Vai näenkö? Jos on säkkipimeässä, ei näe mitään, koska valonsäteet eivät osu silmiin. Tämä on kuitenkin erilaista pimeyttä. Jos muunlaista nyt on koskaan ollutkaan olemassa.

    Missä olen? Näen vain varjoja. Epäselvää, häilyvää. Hiljaisuus. Mistään ei kuulu äänen ääntä. Jostain ilmestyy värittömiä kuvia, hahmoja. Muodot alkavat erottua. Silti varjot vain lipuvat ohitseni.

    Mitä olen? Minulla ei ole ruumista, ei lainkaan minkäänlaista olomuotoa. Mutta koska ajattelen, olen, eikö totta? Mitä siis olen? Lordi Voldemort…? En. Jotain muuta.

    Milloin olen? Ajantajuni on kadonnut tyystin. Olen tuiki tuntemattomassa ajassa. Millä vuosisadalla elän? Onko tämä jokin vaihtoehtoinen ulottuvuus? Miksi en sitten muista mitään siitä?

    Mitä minä oikeastaan muistan? Millaisessa maailmassa olen elänyt?

    Päässäni pyörii kysymyksiä. Se on havainnollistus siitä, että ajattelen. Tai ehkä olenkin illuusio. Vaiko alluusio? Ne eivät taida kuulua samaan aihepiiriin. Mitä minä ajattelen? Kammottavaa. Vihreää. Limaa. Mitä. Hittoa.

    Jostain kantautuu ääni; varjojen läpi se sulloutuu tajuntaani tunkeutuen, kuin miekka, joka lävisti vatsani. Muistan sen. Mutta missä se tapahtui? Ja milloin? Ja miksi?

    Hyvä uutisteksti vastaisi noihin kysymyksiin. Mutta täällä ei ole paperia. Miksi? Missä siis olen? Tylsässä vaihtoehtoismaailmassa vaiko oman pääni sisällä? Veikkaan, että minulla ei ole päätä. Se on hämmentävä ajatus.

    Ahaa-elämys. Kuinka ihanaa. Minulla ei ole päätä. Se tosin on itsestäänselvyys, jos minulla ei ole ruumista.

    Varjojen tanssi kiihtyy. Ääniä tulee enemmän. Mistä ne tulevat? Otanpa selvää. Vai onkohan se sittenkään niin hyvä idea? Ehkä ei. Mutta en halua jäädä tännekään. Pakko valita. Ei jaksaisi. Pakko. Hmm… pakko on vain kuolla. Mutta olenko kuollut? Se torakka tappoi minut. Mrr… Kosto!

    Miten kostan, jos olen kuollut? Herään henkiin tietysti, mikäs siinä. Mutta mehän elämme vain kuollaksemme. Kannattaako siis elää, kun kuitenkin lopulta kuolee? Ehkä voimme tehdä jotain elämillämme. Minulla oli kuusi, mutta kuolin ne pois. Surullista, eikö?

    Mutta nyt en keskity enää varjoihin, jotka ovat tarttuneet minuun. Minä on melko laaja käsite. Minäkäsitykseni lienee siis laajentunut. Hauskaa. Psykologinen leikki saa riittää: ne nostavat minut tietoisuuden uudelle tasolle. Koen valaistuksen. Mitä se oli? Uuno Turhapuro. Eikun. Korppi. Se puree minua. Tekee mieli tappaa se. Tapan sen, koska pystyn. Pystynkö? Hoo, taas uusi ahaa-elämys. Ne ovat jänniä. Tappaminen on kivaa.

    Viehättävää. Verta on kaikkialla. Punaista ja paksua. Sitä valuu päälleni. Se on kuumaa. Poltan kieleni. Tai ainakin jonkin ulokkeen. Se on vihreä. Auts. Miksi se on vihreä?

    Avaan silmäni. Siinähän olen minä. Miksi syön kookospähkinää? En ole ennen maistanut kookospähkinää, ehkä se on hyvän makuista-ta-ta. Ta. Ta. Tuli. Niin juuri, poltan tuon kopion itsestäni. Ajattelemallahan se hoitui, olen kuollut jälleen. Nyt voin nousta. Avaan silmäni uudelleen. Mitä se on? Laavaa. Se polttaa. Ei hyvä. En pidä laavasta, jos se polttaa minua. Äkkiä pois. Tuolla tapahtuu jotain. Se on taistelu. Iso Skakdi tappaa pian Matoron. Enkö minä tappanut Skakdeja vasta äsken? Vai oliko se vuosituhansia sitten? Ei, tuo oli eri Skakdi.

    Näen ruumiin. Se on iso ruumis. Mutta tuollahan on vielä isompi. Jännää.

    Käytin juuri puhekielen ilmausta. Sekin on jännää. Nää. Hoo! Siellä on kaikkein isoin ruumis! Mutta se on pinkki, hyi olkoon. Noh, se on iso. Otan sen. Tunnen eläväni. Mutta päähän sattuu. En näe mitään. Täytyy suunnistaa kuulon perusteella. Seinän läpi paiskautuminen EI ole kivaa. Mutta sekin on parempi kuin kuolema. Taas.

    Typerää. Kävelen. Uusi ruumis ei tottele hyvin. Miksi se on pinkki? Hyijyi. Ja karvainen. Argh! Nälkä. Nyt kuulen ääniä. Ooh, taidan tappaa vähän lisää Skakdeja.

    Luola

    Matoro katsoi luolan suulle. Sieltä saapui pinkki, karvainen hirviö, jonka pää oli selvästi lävistetty. Gaggulabio karjaisi. Hän huomasi, että tämä otus vastasi Metorakkin kuvausta pinkistä jänishirviöstä. Hän ampui sitä. Se tarttui häneen ja laittoi hänet suuhunsa. Se nielaisi hänet. Gaggulabio oli raivoissaan. Kukaan ei nielaisisi häntä. Pinkki otus tarttui toisesta henkivartija-Skakdista kiinni ja repi siltä pään irti. Viimeinen Skakdi antautui, mutta pinkki jäniksenkuvatus repi hänetkin kahtia. Skakdi rääkäisi viimeisillä voimillaan.

    Kukaan ei huomannut, että Gaggulabio leikkasi tiensä ulos otuksen vatsasta; kaikki olivat keskittyneet otukseen, joka tuijotti heitä lävistyneellä silmällään. Gaggulabio hiippaili ulos luolasta. Klaanilaiset katsoivat pelokkaina olentoa. Se avasi suunsa vajaamielisen näköisenä ja sanoi:
    ”Pöö.”
    Moni hätkähti. Sitten otus virnisti ja nauroi Makuta Nuin äänellä.