”Arr. Mitäs te Klaaniheput teitte täällä merellä?”, Notfun kysyi kaivaen rommipulloa pöytänsä laatikostosta. Hän korkaasi ruskean pullon ja joi sen kerralla tyhjäksi.
Matoro ihmetteli hetken tämän matoranin viinapäätä. Tämän matoranin kapteeninhytti oli sotkuinen paikka, jossa oli suuren päydän ympärillä valtavasti roinaa. Toa mietti mistä naruista kannattaisi vedellä, että tämä piraatti suostuisi yhteistyöhön. Hän veti yhtä tuolia huoneen reunasta itselleen ja alkoi puhua. ”Oletko kuullut Nimdasta?” Notfun mietti hetken. ”Jos se ei liity aarteisiin tai rommiin, en välitäkkään tietää.”, matoran vastsi ja jupisi jotakin siitä miksi hän joi viimeisen rommipullon.
”Nimdasta ei tiedetä paljoa, mutta se on äärettömän arvokas. Klaani haluaa sen. Allianssi haluaa sen. Metsästäjät haluavat sen”, Matoro aloitti. Kapteenin mielenkiinto heräsi. Kyseessä olisi jotakin hyvin arvokasta. ”Luulen, että Klaani tarjoaa sinulle suuren palkkion jos auttaisit sen hankkimisessa”
Notfun raapi leukaansa. Hän näytti miettivän. ”Onko sinulla rommia?”, hän kysyi. Matoron ilme näytti toivottomalta. ”Puhuin Nimdasta” ”Ai, joo. En pysty keskittymään ilman rommia” ”Autatko meitä sen etsimisessä?” ”Hmm. Näillä merillä ei ole paljoa ryöstettävää ja tämä tuntuu helposlta keikalta… joo, voin auttaa”, Notfun mumisi ääneen. Sitten hän huusi ”JARDIRT! TUO ROMMIA!” ”Se on loppu taas!” ”MIKSI ROMMI ON LOPPU!”
Matoro katseli mietteliäänä outoa matorania. Alkoholiriippuvainen, mielenvikainen, suuriluuloinen, ahne, hän kelasi ominaisuuksia joita näki.
”Tunnetko paikan nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi. Notfun heitti paperieta pöydältään ja otti kartan. ”Joo, se on se saari lähellä Pohjoista Mannerta. Kovin karikkoinen paikka. Jotkut puhuvat merikäärmeistä, jättiläismustekaloista, tulisateista ja laavavirroista”, Notfun luennoi. ”… ethän sinä usko noihin?” ”Karikot ovat fakta. Muuta en tiedä.”, Notfun kertoi. Hän veti kolmikolkkaa syvemmälle päähänsä, aivan kuin korostaen kapteeniuttaan.
”Asia on niin että Rozumin saarelta löytyy vihje tämän Nimdan olinpaikasta. Meidän pitäisi käydä tutkimassa saari”, Matoro selitti. ”Selvä… Suunnitelma on se, että käymme ensin Rumisheren satamssa täyttämässä rommivarastot. Sitten jatkamme purjehtimista pohjoiseen, kierrämme tuon luodon kolmesti, väistämme tuota manaattia, ammumme tuon tursaan ja ankkuroimme sen saaren lähelle. Sieltä menemme veneillä karien yli maihin.”, Notfun kertasi. Sunnitelmassa oli asioita joista Matoro olisi halunnut kysyä jotakin. Hän kuitenkin ymmärsi ettei ymmärtäisi Notfunin selityksiä enempää.
Yön Timon kapteeni Notfun, yllään kultainen Pakari, huusi Matoron ja Xxonnin veneeseen. ”
”Pysäyttäkää laiva. Muuten heitämme nämä viime taistelun kumiankat päällenne. PELJÄTKÄÄ!”, Notfun ärisi.
”Kuka sinä oikein luulet olevasi, pikkumies?”, Matoro huusi laivasta takaisin. Xxonn naurahti vieressä, kun näki vihaisen piraatin hyppimässä tasajalkaa.
”Eikun nyt te kuulkaas pysäytätte paattinne, ja me tulemme sinne”, Notfun huusi närkästyneenä, ampui erään tykinkuulan veneeseen, tuloksetta, koska se oli tehty alumiinista, ja syöksyi köydellä veneeseen.
”Heeeettkinennnn.. Sinähän olet biokraamista, sieltä rupukylästä”, Notfun huudahti hämmentyneenä veneeseen saapuessaan, ”Ehkä te voitte tulla meidän laivaamme. Voimme hinata tätä surkeaa paattia perässämme”.
”Kuules, miksi sinä ryöstelet meidän veneitämme, mehän olemme samalla puolella?”, Xxonn kysyi.
”Teillä ei ollut logoanne purjeess-”, Notfun keskeytyi. Hänen leukansa loksahti lattiaan. Tai no ei ihan, mutta silti. Hän näki purjeessa suuren kyltin, jossa oli bioklaanin logo, ja viisi nuolta, jotka osoittivat siihen.
”No selitäs, miksi ryöstit meidät?”, Matoro kuulusteli.
”Tuo on hyvä kysymys.. Tulkaas laivaan”, Notfun kiersi kysymyksen, ja kiinnitti hinausköyden veneeseen.
Kolmikon punainen moottorivene kiisi merta pitkin, kohti kartan osoittamaa Rozumin saarta. ”Kunhan pelottelin. Merimiestarut kertovat paikan olevan kovinkin kamala, mutta luulen että se on ihan tavallinen saari”, Matoro selitti Koogeebeelle kaksikon istuskellessa laivan takaosassa. ”Jaa. Ei siis mitään vakavaa”, tummanpuhuva Klaanilainen vastasi. KGBio oli saanut tarpeekseen Destralista sinä aikana kun hän odotteli saaren rantamilla. Saaren tukikohta-osat olivat jotenkuten siedettävät, mutta tukikohdaton, luonnontilainen kallio oli suoraan sanottuna sairasta. Se ei noudattanut mitään luonnon- eikä fysiikan lakeja.
”Rozum on tämän Makuta Itrozin laboratoriosaari. Uskon, että löydämme tietoa Nimdasta sieltä. Haluan vähintäänkin tietoa naamiostani”, Matoro kertoi. Jään toa zoomaili kiikarisilmällään ulappaa aikansa kuluksi. ”Tota. Tuolla saarella on laiva”, hän mainitsi. Hän todellakin näki suuren purjelaivan trooppisehkolta näyttävän saaren rannalla.
Laiva oli lähtenyt juuri liikkeelle. Matoro yritti tähytä lippua, jotta tunnistaisi miltä saarelta se on. ”… siinä ei ole lippua.”, Matoro sanoi. ”Piraatteja?”, Äksä sanoi kysyvästi. ”Pahoin pelkään. Pois täältä!”, Matoro käski. Äks painoi kaasun pohjaan ja vene lähti kiitoon.
Laiva oli ilmeisesti huomannut punaisen moottoriveneen. Vaikka vene oli Klaanin nopein, se ei vetänyt vertoja suurelle purjelaivalla kun tuuli oli myötäinen.
”Arrrr! Pysäyttäkää vene tai ammumme sen tohjoksi!”, joku huusi laivasta. Tykinkuula lensi veteen veneen viereen. Kova pärkähdys heitti vettä veneen tuulilasille. ”Mitäs nyt tehdään?”, Äks kysyi.
Turkasten sinappilasti saapui lähelle Destralin rantaa.
”Kiitoksia kyydistä”, Matoro kiitti kapteenia, ”Ja sen, että viette Matoranit Bio-Klaaniin”
”Ei tarvitse kiittää”, kapteen vastaa, ”Ette ole ensimmäisiä liftaajia”
”Hyvä on. Nähdään siis.”
Sen jälkeen, Äksä ja Matoro hyppäsivät laidan yli veteen ja uivat Destralille. Koska laiva ei pysähtynyt kovin kauas saarta, joten he pääsivät sinne nopeasti.
”Okei. Otetaan vain sinun veneesi ja KGB ja häivytään täältä”
”Tehdään niin”, Xxonn vastasi.
Hieman kauempana, he huomasivat jotain sinistä. Äksän vene se oli. He tulivat lähemmäs ja huomasivat, kun KGB nukkui siellä.
”Herätys!”, Matoro huudahti.
KGBio hätkähti hereille.
”Mistä ihmeestä te tulitte?”, hän kysyi.
”Pitkä tarina. Ei ole aikaa”
”Tultiin vain hakemaan veneemme”, Xxonn vastaa, ”Lähdemme nyt pois”
”Kivaa! Pääsen kohta Klaanin. Ei tarvitse nukkua tässä epämukavassa veneessä”
”Me emme mene Klaaniin”, Jään Toa keskeytti hänet. ”Menemme toiselle saarelle. Nimi on Rozum”
”Onko se parempi, kuin Destral?”
”Legendan mukaan, se suoraan sanottuna, se on paljon kauheampi, kuin Destral”, Matoro vastaa, ”Siellä on tulivuoria, tuntemattomia, kauheita raheja ja paljon muuta”
KGB melkein pyörtyi, kun kuuli sen.
”Ei tarvitsee pelätä”, Matoro sanoi, sillä välin kun Xxonn pani veneensä moottorin päälle ja lähti matkaan.
Meren aaltoilu kuului puisen seinämän läpi Matoron huoneeseen. Hän istui pöydän ääressä ruuman huoneessa, Itrozin kansio pöydällä. Öljylamppu loi aavemaista valoa huoneeseen.
Nyt tämä kansio pitäisi tutkia perin pohjin…, Matoro ajatteli. Ensimmäisissä lehtiöissä makutojen historiasta ei löytynyt mitään Itrozista. Yleistietoa makutoista.
Itrozin omakuva hämmensi Matoroa. Makutalla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka kuitenkin oli tämän paikalla Epäonnistuineden Makutojen Seinällä. Sensijaan naamiona toimi jokin Matatun näköinen naamio (EN puhu Matatusta, vaan siitä Nujun naamiosta). Itse makuta näytti siltä miltä suurin osa heitä; tummanpuhuva hahmo, lepakonsiivet ja punaiset silmät.
Seuraavat rahipiirrokset Matoro vain selasi läpi. Paljon erilaisia raheja. Itroz oli ilmeisesti keskittynyt älykkäisiin raheihin. Erikoistunut mieleen. Toa nappasi käsiinsä Nimdan nimellä kulkevan alakansion. Hän nosti sen varovaisesti suuremman kansion välistä ja avasi sen. Kuvia Nimdasta. Tämä sivu näyttää ikivanhalta. Paperi on erilaista mitä muu kansio ja tekstistä ei saa selvää, Matoro ajatteli tunnustellessaan hapertunutta, hieman ruskeahtavaa paperia. Tekstin tulkkaus vaatisi kanohi Rauta
”Tutkimus myyttisistä artekrafteista”, Matoro luki otsikon. Hän selasi monisivuista esseetä erilaisista ”myyttisistä artekrafteista”. Nimda, Makoki-kivet, Vahi, Ignika, Avohkii, Artakhan sauva, Avainkivet… Ne ovat kaikki täällä. Itroz vaikutti myös innokkaalta arkeologilta.
Matoro luki ajatuksella koko esitelmän läpi. Se ei juurikaan kartuttanut hänen tietojaan Nimdasta, mutta avasi uutta tietoa muutamasta muusta asiasta. Lähdeluettelo. Tämäpä kiintoisaa, Matoro ajatteli ja oli jo valmis kääntämään seuraavan sivun, kunnes jokin hänen päässään käski lukea lähteet.
”Rozum? Mikä paikka se on?”, Matoro mietti väkisin. Hän oli tainnut löytää laboratoriosaaren nimen. Enää olisi yksi ongelma. Missä se on.
Matoro kirjoitti nimen erilliselle paperille ja jatkoi kansion selaamista. Seuraava paperinippu oli otsikoitu ”Projekti Nimda”.
Projektinimike: Nimda I Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia Status: ase ei tarpeeksi suuritehoinen
Projektinimike: Nimda II Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia Status: räjähti käytössä
Projektinimike: Nimda III Tavoite: luoda täydellinen ase, toimii yksin mielenvoimilla Status: keskeneräinen
Matoro mietti. Onko Itroz Nimdan luoja? Vai onko koko projekti Nimda nimenomaan kanohi Cencordin luominen? Jos projekti Nimdan piti luoda Mielen Naamio, sen pitäisi olla jäänyt keskeneräiseksi näiden tietojen mukaan. Matoro ei ollut enää lainkaan varma mistään Itroziin liittyvästä. Hän käänsi sivua.
Hänen silmiensä eteen tuli puolikas sivu, jonka puolitettu kohta oli palanut. Yläosassa näkyi kuvia Nimdan siruista, jostakin sauvasta, erikokoisista kiteistä, kanoka-kiekoista… Oliko tässä ollut jonkinlainen resepti? Miksi siitä puuttui puolet, sitä Matoro mietti eniten.
Tämän jälkeen tuli sivu, jossa luki vain ”Projekti epäonnistunut”. Itroz ei siis saanut koskaan projektiaan valmiiksi? Eli voisiko projekti ollakaan kanohi Cencord? Lisäksi näytti siltä että Nimda olisi ollut projektin esikuva, ei tuote. Itroz yritti siis jäljitellä Nimdan voimaa. Koko muistiinpanoissa ei oltu mainittu, tai edes näytetty, kanohi Cencordia. Silti naamiossa luki ”Makuta Itroz: Projekti Nimda”.
Matoro selvensi ajatuksensa ja heitti alakansion pöydälle. Hän jaktoi tutkimustyötään. Seuraavaksi tuli pitkä teksti otsikolla ”Henkilökuva”. Matoro luki sen, ja sai käsityksen siitä että kyseinen makuta olisi ollut sulkeutunut mielispesialisti, jota muut makutat lähinnä pilkkasivat. Hän ei pitänyt seurasta ja tekikin suurimman osan kokeistaan omalla tukikohtasaarellaan. Toa vilkaisi lappua. Tukikohtasaari oli mitä luultavimmin se ”Rozum”.
Viimeinen sivu kansiosta on omistettu tekstille, joka kertoo että Itroz teloitettiin tärkeässä projektissa epäonnistumisessa. Matoro katsoi päiväystä. Se osui kohdakkain Metru Nuin Makutan Vallankaappauksen kanssa. Olisiko Itroz ollut Miserixin kannattaja ja kuollut siksi? Ehkä.
Matoron päässä oli nyt paljon enemmän kysymyksiä kuin ennen kansion avaamista. Hän pakkasi kansion kunnolla ja lähti huoneesta, jättäen vain öljylampun liekin hohkaamaan yksinäistä valoaan.
”Hei! Onko karttaa?”, Matoro huusi kauempaa. Äksä ja useita matoraneja istuskeli laivan yläkannella, myös kapteenimatoran.
Yksi matoraneista hyppäsi ylös penkiltä ja lähti Toan luo. ”Näytän navigointihuoneen”, ga-matoran sanoi ja lähti melkein juoksemaan kohti yhtä ovea.
Pian Matoro ja tämä sininen matoran saapuivat suureen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja sekä navigointivälineitä. Olipa huoneen keskellä suuri kompassikin.
”Tunnetko paikkaa nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi muina miehinä tutkiessaan suurta karttaa. Matoran oli hetken hiljaa. ”S-se tarujen Rozum vai?”, matoran kysyi hämmentyneenä. ”Mitä?” ”Etkö tunne legendaa Rozumin kuolonsaaresta?” ”… en ole perehtynyt teidän merilegendoihin, mutta kerro” ”Rozum on saari Pohjoisen Mantereen edustalla. Saaren ympärillä on suuri määrä karikoita ja sitä ympäröivää merta vartioi merikäärme joka voi upottaa laivoja syöksymällä niiden läpi! Sinne ei ole yksikään laiva päässyt, ikinä. Saari on täysin tavoittamattomissa!”, Matoran pauhasi. Matoron ilme ei ollut vakuuttunut. ”Kai sieltä löytyy myös hirviömustekala ja tulivuori?”, Jään Toa kysyi ivallisesti. ”Olin juuri pääsemässä vaiheeseen, jossa massiivinen msutekala vetää laivat pohjattomiin syvyyksiin, ja vaikka saaren pinnalle pääsisikin, laavavirrat tuhoavat kaiken tieltään ja tulisade murskaa rantautujat!”
Hetken hiljaisuus. ”Jaha, ei kuulosta pahalta. Olen ollut pahemmissakin paikoissa”, Matoro totesi nopeasti. Hänestä näki että hän ei ollut uskonut sanaakaan. ”En kaipaa esitelmää saaren luonnontieteestä. Haluan sen koordinaatit”, hän jatkoi. Matoran näytti Pohjoisen Mantereen lähivesien kartan vastahakoisesti. Siellä oli ympäröity punaisella koko pelätty alue. ”Tuo saari tuossa on Rozum”, Matoran osoitti sinisellä sormellaan karttaa ”Mutta et saa ketään merenkävijää tulemaan mukaasi. Kukaan ei ole niin hullu” Matoron piti kysyä jotakin ivallista hulluudesta mutta katsoi asiallisemmaksi ottaa kartan ja nousta kannelle.
”Äks, löysin laboratoriosaaren sijainnin”, Matoro huudahti iloissaan. Toinen Klaanilainen tuli Matoron luo ja katsoi karttaa. ”Hienoa. Saavumme Destralille parissa tunnissa, sitten voimme jatkaa tuonne” ”Näillä on jotain ihme legendoja tuosta paikasta. Kukaan matoran ei kuulemma uskalla purjehtia saarelle. Rehellisesti sanottuna, minä en usko pätkääkään huhupuheista”, Matoro kertoi. ”En väitä että uskoisin jokaisen legendan”, Äks aloitti. ”Mutta aika usein niillä on jotakin todellisuuspohjaa” ”Mitään todellisuuspohjaa. Kun tulemme Klaaniin, hankitaan joku tarpeeksi hullu laivuri viemään meidät sinne. Voimme tarvittaessa vaikka lentää jos pelottaa”, Matoro kertoi itsevarmana.
Samaan aikaan joku hykerteli Matoron pään sisässä.
[spoil]Se kuka keksii mistä nimi ”Rozum” tulee, saa keksin.[/spoil]
Matoro oli käyttänyt viimeiset elementtivoimansa pienen jäälautan tekemiseen. Nelikko roikkui lautassa kovien aaltojen riepottelemana. Meri vei heitä johonkin suuntaan, mutta heillä ei ollut mitään tietoa sijainnistaan saatika sitten suunnastaan.
Jään Toa tähyili jatkuvasti ympärilleen kiikarisilmällä. Hän yritti paikantaa maata, laivan, mitä vain. ”Ei mitään”, hän totesi hiljaa muille. Hän ei ollut aivan varma kuulivatko muut sitä meren ääniltä.
Aikaa kului.
”Hei! Laiva!”, jäävuoren päällä roikkuva Matoro alkoi kiljua. Kolmen muun matkalaisen ilmeet kirkastuivat nopeasti ja he käänsivät katseensa kohti alusta. Se oli keskikokoinen, ränsistyneen näköinen rahtilaiva jonka savuopiippu puski mustaa savua taivaalle. Nelikko alkoi huutaa ja huitoa jotta laiva huomaisi heidät. Äks ampui käsitykillään ilmaan useasti.
”Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”, eräs merimies-matoran totesi katsottuaan kiikareillaan haaksirikkoisia. ”Montako niitä on?”, kapteeni kysäisi. ”Kaksi toan näköistä. Kaksi matorania. Näyttävät haaksirikkoisilta”, merimies selitti. ”Nappaa kyytiin, saavat kuurata kantta. Ja toille on aina käyttöä seudulla jossa on merirosvoja”, kapteeni sanoi. Rahtilaiva muutti kurssinsa kohti jäälauttaa.
”Mahtavaa! Ne huomasivat meidät!”
Joukko poimittiin kannelle. Sitten heidät pisttettiin kuuraamaan kantta.
”Paremminkin olisi voinut mennä…”, Äks marisi. ”Älä aina valita, saimmepahan kyydin”, Matoro vastasi harjaten pitkällä siivousvälineellä puukantta. ”Mutta minne?”, Äks jatkoi. ”… niin. Voisimme kysäistä kapteenilta minne tämä alus on menossa”, Matoro puheli puoliksi itsekseen. Hänen Itroz-kansionsa oli kieritetty rullaksi vyöhön. Se oli kastunut. Jään Toa heitti mopin toiselle Klaanilaiselle ja vilkaisi ympärilleen. Hän kiipesi metalliset, kapeat portaat yläkannelle, jossa kapteeni seisoskeli kaidetta vasten. ”Saanko kysyä minne olemme matkalla?”, hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä violetilta matoranilta. ”Kuljetamme sinappilastia Bio-Klaani -nimiseen paikkaan”, painovoiman matoran vastasi. Matoro ei ollut uskoa korviaan.
Tämä oli maineikkaan Turkanen-sinapin kuljetusalus. ”Minä ja Xxonn olemme Bio-Klaanista”, Matoro kertoi nopeasti. ”… haluatko kertoa mitä teille oli tapahtunut?”, kapteeni kysyi. ”Tuota, se on aika pitkä tarina. Meidän pitää kuitenkin poiketa Destralilla hakemassa yksi ystävämme”, Matoro kertoi.
”Destral? Se makutapaikka?”, kapteeni kysyi. ”Juuri se… onnistuuko se?”, Matoro kysyi. ”Voin antaa sijainnin jos on ongelmia saaren löytämisen kanssa.” ”Eihän kukaan täysjärkinen mene sille saarelle vapaaehtoisesti”, Kapteeni selitti tyrmistyneenä. ”No mitä jos ajatte sinne melko lähelle ja minä ja Äks käväisemme siellä rannalla pelastusveneellä?” ”Tuohon voin suostua.” ”Mainiota.”
Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa – ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella. Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista. Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.
”Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?”, Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni. ”Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?”, Äks ehdotti.
”Hei, tämä man-”, Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.
Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.
Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa. ”Olett-”, Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan. Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä. Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään. Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin. Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen. Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.
Tehdä jotakin tai olla tekemättä.
Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.
Matoron ja Äksän laskettiin heidän kuolemaansa. Ison lihansyöjäkalan kitaan. Sellaisen, joka pystyisi hotkaisemaan heidät molemmat yhdellä ainoalla puraisulla. Sitten Matoro keksi. Hän ampui jäätä kädestään narulle, joka piteli heidät.
”Yarr”, kapteeni karjaisi, ”Mit’ se tekee?”
”Näyttää siltä, että hän jäähdyttää narun”, perämies Arrar vastaa.
”En salli sitä. Ampukaa heidät!”
Piraatit alkoivat ampua heitä, mutta he alkoivat heiluttaa köyttä.
”Oletko varma, että tämä on viisasta?”, pahoinvoiva Äksä kysyy.
”Luota minuun”, Matoro vastaa.
Sitten yksi piraattien luoti osui jäähdytettyyn naruun. Naru meni katki ja kaksikko alkoi pudota pedon kitaa kohti. Matoro kuitenkin ampui harppuunaansa mastoon. Kaksikko pysähtyi hieman ennen kuin osuivat pedon kitaan. He kiipesivät nopeasti ylös kannelle. He yrittivät myös vältellä piraattien ampumia luoteja. Kaksikko hyppäsi kannelle ja nappasivat kansiot ja aseensa (kapteeni vain viskasi ne sivuun, kun halusi tehdä kaikesta nopeampaa). He sitten juoksivat hakemaan Matoranit, jotka olivat köytettyinä kauempana.
Sitten he näkivät, kun vedessä uiskenteli sinivalaan kokoinen olento. Se ei kuitenkaan ollut sinivalas. Se näytti enemmän manaatilta. Manaatti alkoi kohota vedestä ilmaan. Matoro päätti, että he pystyisivät pakenemaan piraateilta manaatilla.
”Hypätkää manaatin päälle!”, hän huudahti.
Hän, Äks ja kaksi Matorania hyppäsivät jättiläismanaatin päälle, kun se aina vaan kohosi enemän ilmaan, kunnes se oli pilvien korkeuksissa.
”Destraliin päin!”, hän huudahti, manaatti kääntyi ja he lensivät Destralille, sillä välin, kun piraatit karjuivat nelikon perään.
[spoiler=…]Jättiläislentävämanaatti oli Martin idea.[/spoiler]