Klaanon

Avainsana: Matoro

  • Destralille ja sen ohi XXII: Ei kun hups sori se kapteeni olikin nimeltään Manos mun moka

    Tuhoajan takakansi

    Matoron nopea potku kaatoi laivan perämiehen ruoria vasten. Arrar- niminen sidorakin lajia oleva perämies karjaisi nimensä ja nappasi toan jalasta kiinni. Matoro loi jäästä elementti-iskun joka jäädytti olennon rintaa. Se irroitti toan jalasta, ja sai itsensä tajuttomaksi nopean potkun saattelemana.

    Matoro nappasi perämiehen vyöstä pistoolin ja heitti sen vyölleen. Äksä syöksyi hänen viereensä kolkattuaan kapteenin kabinetin ovella seisseet vartijat. Kaksi matorania odottivat peräkannella.

    Nyt haettaisiin nopeasti se kansio ja kaikottaisiin paatilta vaikka pelastusveneillä.
    Kaksi sankaria syöksyivät kapteenin huoneen taidelasiseinän läpi (kyllä, aivan jok’ikisessä laivassa pitää olla taidelasiseinä). Matoro laskeutui kevyesti suuren flyygelin päälle, tulittaen pistoolista laukauksia kolmea merirosvoa päin. Yksi piraateista veti pöydän joukon eteen suojaksi, mutta Äksän hehtaaritykki repi sen pirstaleiksi.

    Matoro syöksyi polvilleen lipastojen juurelle ja repi auki laatikoita. Kapteenilla oli uskomattoman paljon erilaista romua kaapeissaan. Viimein Toan käsiin osui ruskea kansio, jonka sisältä pursusi Itrozin papereita.
    ”Sain sen!”, Matoro ilmoitti nopeasti, tavoitellen toveriaan katseellaan.
    Silloin kuului outo hajoamisen ääni ja valtava paine tarttui toaa kaikkialta kehosta. Hän syöksyi kovaa mustaa flyygeliä päin, ja soitin jatkoi matkaansa syöksyen puuseinän läpi pääkannelle. Hetken kuluttua Äks lensi korkeassa kaaressa lasiseinän läpi ja osui mastoon.

    ”Painetykki”, yksi piraateista aloitti. Mustan värinen toalta näyttävä olento poimi maasta mustan kolmikolkan. ”Harvinainen ase, joka ampuu painetta.”
    Pitkä, musta viittaan pukeutunut kapteeni asteli hitaasti kannelle. Matoro näki heikosti laudanpätkien joukosta ja tunsi pyörtyvänsä pian.

    ”Olen kapteeni Manos. Joko te antaudutte?”, hän kuuli äänen. Tämä painetykkiä pitelevä tummanpuhuva hahmo nauroi.

    Matoro ei tuntenut maata jalkojensa alla. Hän nosti päätään, joka tuntui painavan tuhansia kiloja. Sitä se kovat iskut päähän teettää, hän ajatteli huvittuneesta.
    Silloin vasta hän tajusi roikkuvansa köytettynä Äksää vasten. Ilmassa.
    Nopea panikoitunut vilkaisu ympärille; hänet oli tosiaan köytetty Äksään selkä selkää vasten. Köysi heilui tuulessa aina välillä. Alhaallapäin oli pelkkää sinistä ja pitkä puutolp – hetkonen. Hän roikkui pää alaspäin.

    Alla vellohti merta.
    Jokin olento liikahti aaltojen alla.

    ”Tällä laivalla on yritetty kapinaa tai hyökkäystä ennenkin.”, kapteenin ääni kajahti. Kymmeniä piraatteja seisoi laivan kannella katselemassa tuhoonsa tuomittua kaksikkoa, jotka roikkuivat pää alaspäin köytettynä meren yllä.
    ”Se ei ole onnistunut kertaakaan.”
    ”Kerta se on ensimmäinenkin”, Matoro sanoi hammasta purren. Piraattijoukko puhkesi nauramaan.

    ”Sanokaa hei pikku ystävälle!” samainen kapteeni Manos huuteli kannelta.
    Matoro katsoi ylöspäin – tai siis alaspäin – ja näki ikävän hammasrivistön kurkistavan vedestä.
    Kala avasi suunsa ja paljasti tuhansia pieniä violetteja silmiä kitalaestaan. Se ie kuitenkaan ollut suurin ongelma. Eniten toaa huoletti lukuisat sahalaitaiset hampaat.

    ”Laskekaa hitaasti!”, Manos komensi. Piraatti laivan mastossa alkoi kelata hitaasti suurta puolaa.

  • Destralille ja sen ohi XXI: Pako Tuhoajan ruumasta

    Tuhoajan ruuma

    Nopean katsauksen jälkeen oli selvinnyt, että tyhjä huone ruumassa oli täynnä hyllyjä ja tyhjiä, lukittuja laatikoita. Laatikot olivat kaikki avattu. Ovi ja seinät olivat vahvistettu teräksellä ja pieni ikkuna oli kalteroitu. Jos siitä meinasi läpi, putosi mereen laivan takaosasta.
    Lisäksi oven murtaminen aiheuttaisi suuren kohun, eikä heillä ollut aseita.

    Ainoat varusteet mitä heillä oli, oli Äksän käsitykki, Matoron tarttumakoukku ja pieni terä sen sisästä.

    ”Eikö tuosta ikkunasta mahdu matoran ahtautumaan läpi?”, Matoro kysyi.
    ”Luulen että mahdun, jos siinä ei olisi kaltereita.”, Seran vastasi mittaillen pyöreää ikkunaa.

    Matoro astui kalteroidun ikkunan eteen. Hän asetti kätensä sitä vasten ja kutsui elementtivoimaansa.
    Jäänsiniset säikeet kiertyivät metallitankojen ympärille huokuen kylmyyttä. Jään elementtienergia katosi metalliin.
    Äksän nyrkinisku hajoitti kalterit mereen. Matoro työnsi päänsä pienestä ikkunasta läpi, katselleen ympärilleen. Alla vellohti meri ja takana näkyi aavikkosaaren siluetti. Ikkuna oli laivan takaosassa. Kapteenin hytti näytti olevan suoraan yllä. Tai sen ulkoseinä.

    Matoron tähystäessä Fe-matoran Seran oli saanut veistettyä Matoron pienellä veitsellä hyllyistä irrotetuista puutolpista teroitettuja hakoja. Hän asetti niitä vyöhönsä, jossa roikkui myös nippu Matoron harppuunan varakaapelia.

    ”Ser, oletko valmis?”, Matoro kysyi, vetäen päänsä pois ikkunasta. Hau-kasvoinen matoran nyökkäsi ja hyppäsi ikkunankarmille.
    Matoro työnsi kätensä ulos ja ampui tarttumakoukun laivan kylkeä myöten ylöspäin. Se kilahti kiinni puiseen kaiteeseen korkealla ylhäällä. Toa kelasi koko kaapelin ulos harppuunastaan ja vetäytyi ikkunasta. Seran nappasi ohuesta langasta kiinni ja ahtautui ikkunasta.

    Raudan Matoran horjahti köyden varaan kovaan tuuleen. Hän kiinnitti kaapelin vyöhönsä ja iski puisen piikin laivan kylkeen kovaa. Hän alkoi liikutella itseään sivusuunnassa. Pitäisi löytää toinen ikkuna, joku kalteroimaton. Sitten pitäisi hakea avain ja avata ruuman ovi.

    Seran liikkui kylki menosuuntaan seinää vasten. Kaapeli hänen hyössään antoi periksi ylävisitoon, joten matoran nousi itsekkin siihen suuntaan. Hän jo näki yhden ikkunan.

    Fe-Matoran ahtautui sisään pienestä, pyöreästä ikkunasta. Matoran tajuaa, että parin metrin päässä on pitkä korttipeluupöytä kymmeninen merirosvoineen.

    ”Oho”, Seran totesi.
    Pari merirosvoa lähti juoksemaan kohti ikkunaa. Ne iskeytyivät kovaa ikkunankarmiin matoranin pudottautuessa kaapelin varaan.
    Seran putosi hetken aikaa nopeasti, kiristi kaapelin sekä syöksyi takaisin kohti vankilansa ikkunaa. Matoran irvisti. Ikkunasta sateli satunnaisia laukauksia laivan kylkeä pitkin.

    ”Minä osuin ikkunalle, jossa ne olivat!”, Seran selitti nopeasti. Luulen, että marirosvot tulevat selliimme!”, hän jatkoi.

    Matoro tajusi suunnitelman menneen pieleen.
    ”Äks, räjäytä ulkoseinä!”, hän huusi lopulta kääntäen punaisen titaanin kättä.
    Klaanilainen ihmetteli hetken mutta sitten ampui. Ikkunaseinä räjähti kovaa, lennättäen puutavaraa mereen. Matoro nappasi roikkuvasta kaapelista ja lähti kiipeämään ylöspäin. Pian Irvan hyppäsi myös kiipeämään. Äks ampui pari laukausta kohti ovea ja hyppäsi Seranin mukaan kiipeämään kaapelia pitkin.
    Piraaatteja rynnisti kovaa selliin Äksän voimakkaiden laukausten jäljiltä. Merirosvot ihmettelivät hetken minne vangit olivat menneet, kunnes joku vilkaisi ammutusta ikkunasta ylöspäin. Joukkion oli kiipeämässä komentosillalle.

  • Destralille ja sen ohi XX: Kapteeni Klint

    Meri

    Manaatti kiisi, kuin tuuli, saavuttaen piraattien laivan, Tuhoajan. Sen päällä istui Xxonn. Matoro oli kiinnitettynä Äksään tarttumakoukulla ja hän itse oli vesisuksilla kaukana takana. Hänen piti päästä laivan kyytiin suksista. Manaatti kuitenkin sukelsi pinnan alle yllättäen, kun Matoro oli aikonut hypätä sen kylkeen ja kiivetä ylös.

    ”Paha manaatti!!”, Äks oli huutanut, ”Ylös! Ylös!”

    Se ei kuitenkaan auttanut. Manaatti oli kuivunut auringon kuumuudesta ja halusi mennä pinnan alle. Xxonn irottautui manaatista ja Matoro vesisuksista. Tuhoajalla, kapteeni oli kuitenkin humannut kaksikon, ratsastamassa manaatilla.

    ”Yarr”, se karjaisi, ”tuo iso, punainen maakrapu, se näyttäisi hyvält’”

    ”Mitä tarkoitatte, kapteeni?”, perämies, Arrar kysyi.

    ”Tuo se laival’”, kapteeni Klint vastasi ”Syödään se”

    ”Se varmaan maistuu extrarapealta, uudessa uppopaistimessame”

    ”Yarr. Vihdoin pääsis’ käyttöön se”

    ”Mutta mitä tekisimme tuolle valkoiselle tyypille?”, Arrar kysyi.

    ”Arr. Tuos seki’ laival’. Ei ikin vois’ olla liikaa ruokaa.”

    ”Kyllä, kapteeni”

    Perämies kääntyi ja käski miehistön noutamaan Äksän ja Matoron. Äks oli melkein hukkumassa, kunnes neljä vahvaa käsivartta tarttui häneen.

    ”Oletteko te enkelejä?”, Xxonn kysyi.

    ”Kyllä. Olemme enkeliä”, matala ääni vastasi ja puinen pamppu löi hänet tajuttomaksi.

    Seuraavaksi hän löysi itsensä puisesta huoneesta. Huoneessa oli pari Matorania istumassa surullisina ja Matorokin lojui siellä.

    ”Matoro”, hän kuiskasi.

    ”Niin?”

    ”Missä me olemme?”

    ”Uskon, että olemme piraattien ruumassa”, Matoro vastasi.

    ”Nouse ylös. Häivytään täältä”

    Matoro nousi ylös. Hän meni kaltereiden luo, jotka niin kuin vankilassa, estivät pääsyn ulos. Hän okeili niitä.

    ”Ruostumatonta terästä!”, hän sanoi.

    ”Mitä jos minä räjäyttäisin seinän tykilläni?”, Äks kysyi.

    ”Siitä aiheutuisi liikaa kohua. Meillä ei ole muita aseita, joten ne tappaisivat meidät helposti”

    Xxonn raapi päätään ja istuutui miettimään.

    ”Hei! Kaverit!”, Irvan huudahti.

    Matoro ja Xxonn käänsivät katseensa ja näkivät siellä Irvanin ja Seranin, jotka kävelivät heitä kohti.

    ”He siis passittivat teidätkin tänne?”, Seran kysyi.

    ”Oletteko suunnitelleet yhtään pakomatkaa?”, Xxonn kysyi.

    ”Olemme suunnitelleet, mutta yhdelläkään niistä ei olisi mahdollisuutta”, Seran vastasi.

    Matoro istuutui lattialle turhautuneena ja huokaisi.

    ”Hyvä puoli on ainakin se, että meidät syödään, niin kuin pirun kannibaalit, eikä tässä ole mitään hyviä puolia!”

    Matoro mietti suunitelmaa. Sitten hän keksi sen, pienen harkinnan jälkeen.

    [spoiler=Huoh!]No, huoh. Aloin kirjoittamaan tämän viestin klo. 3 aamuyöltä. Mutta kun en keksinyt mitään tämän jälkeen, joten Martti voi jatkaa.[/spoiler]

    [spoiler=Arrar]Muuten, Matoro keksi nimen Arrar. Minä en kopioi Jakea![/spoiler]

  • Destralille ja sen ohi XIX: Merirosvo vei kansiot

    Aavikkosaari, satama

    Viileä aamu oli muuttunut tuskallisen kuumaksi päiväksi. Polttavat auringot käristivät satamaa kahdesta suunnasta.
    Tämä oli näemmä niitä saaria, jotka osuivat kahden muun saaren aurinkojen taitteeseen. Oikeastaan ne auringot olivat massiivisia valokiviä, mutta Matoro ei katsonut fiksuksi aloittaa tieteellistä pädentää täällä.

    Hän, Xxonn ja kaksi matorania olivat suunnitelleet lähtevänsä pian seuraavalle saarelle. Matoro oli tutkinut karttoja ja saanut selville että saariketju oli ties kuinka pitkä.

    Ilma oli hiostava. Jään Toa pyyhkäisi otsaansa ja katsoi toista aurinkoa nopeasti.

    ”NE TULEVAT! SUOJAAN!”, joku huusi kovaa sataman majakasta. Huutaja oli majakanvartija Lock, kauan kadonneena olleen Capsin veli.
    Kukaan ei voinut olla huomaamatta huutavaa Lockia.

    Kaupunki alkoi vilistä. Kirkuvat Matoranit juoksentelivat rakennuksiin. Joku tönäisi Seranin maahan.
    Pölyä nousi kylänraitilta. Matoro yski hiekkapölyä ja ihmetteli kaaoksen syytä.
    Silloin Jään Toa huomasi etäällä merellä laivan. Sen mastossa heilui kokopunainen lippu.

    ”Merirosvoja-”, Xxonn totesi nopeasti.
    ”Mennään piiloon hetkeksi.”, Matoro sanoi. Nelikko juoksi viimeisenä varastoon raskaat reput selässään. Heillä oli mukanaan kaikki tavaransa. Majataloon ei uskaltanut jättää mitään.

    Laiva lipui satamaan. Irvan näki ovenraosta kuinka laivan keula painoi Seilaavan Manaatin aalonmurtajaa vasten murskaten sen.
    Sekalaista väkeä alkoi virrata laivasta kylään. Joku huuteli komentoja ja hampaisiin asti aseistautuneet matoranit ja muut olennot alkoivat availla rakennusten ovia.

    * * *

    Matoro oli varsin ylpeä toveriensa kanssa rakentamastaan laitteesta. Oven karmin yläosasta lähti köysi pianoon, joka oli kiinnitetty vapaasti roikkumaan katosta. Se oli taka-asennossa pitkän kepin ollessa ovea vasten, pitäen pianon kaukana. Jos oven avaisi, keppi katkeaisi ja sisään tulija jäisi pianon alle.

    Nelikko livahti taka-ovesta. He miettivät mikä olisi paras veto.
    ”Hei! Te neljä!”, pitkänpuoleinen merirosvo huusi kulmalta. Se lähti juoksemaan nelikkoa kohti miekka tanassa. Neljä muuta juoksivat rakennuksen takana tätä pakoon.
    Piraatti kailotti näheensä tyyppejä.

    ”Luulen että olemme ongelmissa…”, Seran voihki heidän livahtaessa rakennuksen kulman taa.
    Heidän edessään oli yhtäkkiä pitkä, Sidorakin lajia oleva merirosvo joka pyöritteli pitkää miekkaansa.

    ”Päivää. Ryöstäisin kernaasti arvoesineenne jos sopii. Laukut tähän.”, se sanoi.
    Kukaan ei likkunut.
    ”Minä olen mursujutsun mestari. Te saatte totella minua!”, merirosvo huusi.

    ”Näytä meille joku mursujutsu-liike”, Matoro pyysi kauniisti mahdollisimman tyhmä ilme kasvoillaan.
    Hujoppi alkoi huitoa miekallaan ilmaa. Äksän laukaus käsitykistä heitti merirosvon pitkälle seinän läpi.
    Kahden klaanilaisen ja matoranin joukko jatkoi puolijuoksuna rakennuksen etupuolelle. Nyt rakennuksen takaa kuului ääniä.

    ”Eivät nuo voi olla noin tyhmiä”, Xxonn pidätteli nauruaan kävellessään. He olivat pian ansoittamansa oven edessä.
    ”Haluan huijata jonkun niistä tämän pianon alle”, Matoro selitti taputtaen ovea. Silloin kuului kova räksähdys ja sitten tömähdys.

    Piano oli syöksynyt oven läpi, jyrännyt Matoron ja Äksän ja sitten lentänyt hiekkaan. Hölmistynyt piraatti tuli hajonneesta oviaukosta katsomaan – hän oli vain siirtänyt sisäpuolella keppiä. Se oli ollut näemmä jonkinlainen ansa.

    Takaovesta tulleet piraatit piirittivät kaksi matorania ja tajuttomat Klaanilaiset. Pian merirosvot lähtivät köytettyjen matoranien ja joukon matkatavaroiden kanssa. Kylästä oli revitty kaikki irtain, joka oli nyt kuljetettu suureen purjelaivaan. Merirosvolaivan kyljessä luki mustalla tekstillä ”TUHOAJA”.

    * * *

    ”Mitä… tapahtui?”, Matoro mumisi hiekkaa suussaan. Hän makasi kasvoillaan hiekkaisella kadulla. Äksä makasi pää hiekassa aivan pianon vieressä. Soitantalaitteen päällä oli katkenneet köydet.
    Toa nosti päänsä. Hän muisti piano-ansan.
    Sitten hän tajusi että hänen reppunsa, jossa oli ollut Itroz-dokumentit, oli vohkittu.

    ”Äks! Äks!”, Matoro huusi puoliääneen. Hän loi jäähilettä titaanin naamiolle, ja silloin Xxonn pomppasi pystyyn.

    ”Tavarat ja matoranit ovat poissa!”, Matoro aloitti hätääntyneenä.
    Äksä katseli ympärilleen nopeasti – hänen silmiinsä osui juuri satamasta lähtevä merirosvolaiva.

    ”Nuo ovat vieneet ne, sano minun sanoneen!”, Äksä uhosi ja nousi aloittaakseen sprintin satama-altaalle.
    Matoro juoksi tämän perässä.
    ”Miten meinasit tavoittaa laivan?”, Matoro kysyi takana hoiperrellessaan vielä pianon iskun jäljiltä.

    ”Keksitään jotain hienoa!”, Äks kertoi.
    ”Kannatan. Improvisoidut suunnitelmat ovat hien-”, Matoro aloitti kunnes lensi suoraan satama-altaaseen Äksän perässä.
    Kaksikko nousi nopeasti ylös vedestä, tajuten juosseensa liian pitkälle.

    ”Miksi täällä ei ole veneitä?”, Äksä kirosi katselleessaan tyhjää satama-allasta. Sitten hänen silmiinsä osui satama-altaassa usikenteleva manaatti.
    Jos tilanne olisi ollut sarjakuvaa, idealamppu olisi pamahtanut palamaan kaksikon pään päälle.

    * * *


    Manaatti kiisi kuin rasvattu salama pitkin aallokkoa. Äks istui sen suurella pinnalla pitäen kiinni olennon päästä.
    Klaanilaisella roikkui panssarissa kiinni Matoron tarttumakoukku, ja Toa itse hoippui vesisuksilla kaukana takana. Manaatin suuri nopeus kiidätti helposti kaksikkoa eteenpäin, kohti ulapalle ehtinyttä piraattilaivaa.
    Matoron tarkoitus oli päästä vesisuksilla laivaan hakemaan tarvikkeet ja mahdollisesti napata vene matoraneille.
    Kaiken piti onnistua.

  • Destralille ja sen ohi XVIII: Mahipaistosta ja mikroaggressioita

    Toinen aavikkosaari, majatalo

    Seuraavana aamuna, Matoro heräsi kovaan rysäykseen ja Xxonnin rajuun kiroiluun.

    Hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mitä oli tapahtumassa. Siinä hän näki Äksän seisovan sängyn vieressä, jonka yksi jaloista oli mennyt rikki.

    ”Mitä tapahtui, Äks?”, hän kysyi.

    Äksä kirosi.

    ”Minä vain nukuin, kunnes vierin enemmän vasemman sängyn puoleen. Selvisikin, että tälläiset Matoran-sängyt eivät sitten kestä minua. Rasismia-minä sanon!”

    Matoro voihkaisi.

    ”Mielummin nukkuisin Seilaavassa Manaatissa”

    ”Mmm… Manaattia…”, Matoro sanoi unessa.

    Äks murisi ja ajatteli, millä voisi paikata jalan, etteivät majanomistajat huomaisi sitä.

    Vajaan tunnin päästä, Matoro heräsi. Äks selasi kirjoja kirjahyllystä.

    ”Tule, Äks”, hän sanoi, ”mennään syömään aamiaista”

    He menivät hakemaan Irvanin ja Searnin toisesta huoneesta. Irvan oli innoissaan sängystä, jossa oli patja. Tukikikohdassa kun oli pelkkiä kivisiä sänkyjä.

    Alakerrassa oli ruokailuhuone, jossa oli pari Matorania syömässä jotain.

    ”Kun saadaan ruokaa, mennään sitten hankkimaan karttaa”, Jään Toa sanoi.

    Matoro ja kaksi Matorania istuutuivat pyöreän pöydän ympärille, mutta Xxonn oli liian iso sellaiseen tuoliin. Joten hän istuutui lattialle.

    ”Mitä poijille saisi olle?”, tarjoilijamatoran kysyi.

    ”Anteeksi”, Xxonn sanoi, ”Olisiko täällä hieman… isompaa tuolia?”

    ”Valitan, muru, mutta täällä on astioita/huonekaluja vain normi-ihmisille”, tarjoilija vastasi tylysti.

    ”Näetkö, Matoro- rasismia!”, Äks kuiskasi Matorolle.

    ”Mitä täällä saisi?”, Matoro kysyi.

    ”Ruokaa, idiootti”, Matoran vastasi.

    Irvan nauroi tekonaurua.

    ”Millaista ruokaa?”, Matoro yritti kuulostaa kohteliaalta.

    ”Päivän erikoinen olisi Mahipaistos. Saisiko olla?”

    ”Anna tulla vain.”, Matoro vastasi.

    Hetken päästä, tarjoilija toi neljä lautasta, jossa oli Mahinlihasta tehtyjä pihvejä.

    ”Päivän erikoinen. Pyh!”, Irvan sanoi, ”Se on varmaan lojunut varastossa vuosia!”

    Kun he olivat syöneet pihvit, he menivät huoneisiinsa, ottivat tavarat, jotka he eivät olleet jättäneet Seilaavaan Manaattiin ja lähtivät kiertelemään satamakaupunkia.

    ”Päivää”, Irvan sanoi Matoranille, ”tietäisittekö, missä myytäisiin karttoja?”

    Punainen Matoran osoitti pientä kojua.

    ”Kiitoksia”, Matoro vastasi.

    Kojun yläpuolella oli laatta, jossa luki ”KARTTOJA”. Kojun takana istui Po-matoran.

    ”Päivää”, Irvan sanoi Matoranille.

    ”Kas”, Matoran sanoi, ”Asiakkaita!”

    ”Mitä saisi olla?”

    ”Etsimme karttaa”, Matoro vastasi.

    ”Karttaa. Tulitte oikeaan paikkaan!”

    ”Kiva tietää”, Irvan vastasi tylysti.

    ”Millaista karttaa etsitte?”

    ”Sellaisen, jossa olisi naapurisaaria ja tietoja niistä”, Matoro vastasi, ”Ja sitten kartan koko maailmasta”

    Myyjä ojensi Irvanille kartan ja Irvan ojensi myyjälle rahat.

    ”Kartan koko maailmasta? Minne matka?”

    ”Ei minnekkään kauas. Vain Destralille”, Matoro vastasi.

    ”Destralille? Miten luulette pääsevänne sinne? Lentämällä lentävälla manaatilla?”

    ”Ei nyt lentävällä, mutta samantapaisella”, Äks vastasi.

    ”Kyllä me keksitään jotakin”, Matoro sanoi, samalla kun alkoi katsomaan karttaa, ”Kunhan vain- Mitä hemmettiä??!!”

    Hän huudahti, kun näki, miten pitkällä Destral oli heidän olinpaikastaan.

    ”Klaanista, Destralille on tähän verrattuna vain kivenheiton matka!!”, Matoro huudahti, ”Emme pääse Seilaavalla Manaatilla sinne asti”

    ”Mitäs minä sanoin”, kauppias vastasi.

    ”Hyvä on. Myydäänkö täällä veneitä?”, Matoro kysyi.

    ”Mitä luulisit, idiootti? Jos meillä olisi hyviä veneitä, olisimme häipyneet läältä roskasaarelta jo aikoja sitten!”

    ”Hyvä on”, Matoro sanoi ja lähti.

    He menivät tavernaan, jossa he voisivat syödä ja suunnitella lähtöään.

  • Destralille ja sen ohi XVII: Yö majatalossa

    Aavikkosaari #2, satama

    Ränsistynyt satama sijaitsi kukkuloiden ympäröimän lahden rannoilla. Kukkulat samalla suojasivat että haittasivat sataman asukkaita; ne pitivät ulkosaaren rahit kaukana mutta torjuivat sadepilvet tai keräävät niitä, tehden monsuuni-ilmaston.

    Juuri nyt kuivuus jatkui toista kuukautta.

    Neljä henkilöä käveli yön pimeydessä kadulla. He silmäilivät kadun varrella olevia rakennuksia, yrittäen löytää majatalon.
    Pian he näkevät vanhan puurakennuksen jonka oven yllä lukee ”Inn”.
    He astuvat sisälle.

    Kynttilät paloivat puutolpissa. Hämyisen huoneen perillä vihreä matoran nuokkui puisen tiskin takana. Matoran haukotteli ja luki epämääräistä lehteä ennenkuin huomasi joukkion.

    ”Päivää”, Irvan tervehti tekopirteästi.
    Le-matoran huokaisi. Taas näitä älypäitä.
    Tervehtinyt matoran tajusi että ”päivää” ei kuulosta järin järkevältä aamuyöllä.
    ”Niin… Me haluaisimme huoneen. Neljälle.”, Seran tuli esiin.
    Le-Matoran vilkaisi seinän lappusia ja sitten joukkoa. Kaksi toalta näyttävää henkilöä.

    ”Meillä on vapaana kaksi huonetta. Kolmen ja kahden.”, matoran kertoi.

    Nelikko kääntyi hetkeksi toistensa puoleen. Lyhyt keskustelu.
    ”Otamme molemmat.”, Irvan ilmoitti.
    ”Maksatte sitten viidestä paikasta!”, Le-matoran vaati tiukasti.
    ”Selvä selvä”, Irvan sanoi tylsästi, ollen haluton tinkimään aamuyöllä.
    Nelikko raahasi itsensä hetken kuluttua portaita ylös.

    Huone oli pieni ja puinen. Pieni ikkuna oli likainen ja puulattialla oli pölyjä. Yksinäinen lyhty valaisi kolmen hengen huonetta katossa.
    Matoro tutki nopeasti sängyt ja romahti siihen. Hän heitti kansion kainalostaan pienelle yöpöydälle. Xxonn käveli perässä ja yritti ahtautua matoranien sänkyyn. Pian pitkä Axonnin lajilainen oli raahannut kaksi sänkyä vierekkäin.

    He alkoivat nukkua.

  • Destralille ja sen ohi XVI: Hieman viihtyisämpi saari

    Toisen saaren satama

    Seilaava Manaatti ajoi puisen laiturin viereen. Irvan nousi ja köytti veneen laiturille. Kun köysi oli tiukasti kiinni laiturissa ja veneessä, muut veneessä olijat nousivat myös. Saari oli pieni aavikkosaari, jossa oli puu- ja kivitaloja. Erilaiset matoranit kävelivät ympäriinsä. He näkivät, kun kauempana satamasta, jotkut möivät Maheja ja muita eläimiä. Tämä saari näytti hieman viihtyisämmältä, kuin Iganata.

    ”Toivottovasti tämän saaren asukit eivät ole murhanhimoisia Matoraneja, jotka eivät ole ikinä nähneet itseään suurempia olentoja”, Matoro sanoi.

    Nelikko alkoi kävelemään ympäri, katselemaan, mistä saisivat karttoja, tai muuta, jota he tarvitsisivat.

    ”Etsitään siis joku, joka myisi karttoja, jotta saisimme tiedon, mistä saisimme tiedon, missä Destral on, hieman ruokaa”, Matoro sanoi, ”Ja ehkä voisimme yöpyä jossain hotellissa yhden yön.”

    Sitten Matoro, Xxonn, Irvan ja Seran alkoivat etsiä Matorania, joka voisi auttaa heitä.

    [spoil]Melko lyhyttä tekstiä. Tiedän. En keksinyt paljoa. Mutta Matoro voisi sitten jatkaa tästä.[/spoil]

  • Destralille ja sen ohi XV: Seranin venhe

    Meri

    Vene oli muutaman metrin pituinen vanha puuvene. Se oli värjätty kuluneella tummanvihreällä maalilla joka oli rakoillut monesti. Laitteen puolivälissä oli pieni pressu joka vastasi aluksen ”sisätiloja”.
    Kevyt polttomoottori hurisi veneen takaosassa kiidättäen venettä hitaasti mutta varmasti. Sen kylkeen oli kirjailtu laitteen nimi, Seilaava Manaatti.

    Kaukaa aavikkosaarelta hehkui punaista valoa. Tukikohta paloi.
    Irvan katseli ajatuksiinsa uppoutuneena saarta sen kadotessa hitaasti savuun ja yöhön. Fe-Matoran Seran käänteli peräsintä istuen sivuttain takaosan penkillä. Matoro loikoili veneen kärjessä ja Äksä istui keskipenkeillä.

    Tunnelma oli kaikin puolin raukea.

    Taivaanrannassa jyrähti. Linnoitus oli ilmeisesti sortunut kokonaan kasaan.
    Irvan, vanha veteraani, tunsi menettäneensä jotakin tärkeää. Jotakin minkä vuoksi hän oli elänyt ja melkein kuollut.
    Vanhaan elämään ei nyt ollut paluuta.

    Seran ohjaili venettä hiljaa. Hänkin oli täynnä ajatuksia. Jo toinen suuri elämän muutos jonka hän kokisi. Hänet nimittäin oli karkoitettu Nynrahin Haamujen joukosta sillä hän ei pitänyt metallitöistä. Hän halusi gukkopilotiksi. Sittemmin hän oli harhailtuaan joutunut tänne saarelle, jossa Irvan oli auttanut eksynyttä.

    Äks mietti kuinka pitkä matka Klaaniin oli. He olivat aika täydellisesti eksyneet Destralin matkallaan. Ei sillä, että hän haluaisi takaisin Destralille.
    Häntä häiritsi hieman että he olivat suoraan paenneet saareta, vaikka he eivät olisikaan voineet auttaa matoraneja kunnolla.

    Seran kumartui ja tutkaili kanohi Haunsa läpi pressun alla olevaa laatikkoa. Hän nosti sieltä kompassin ja kartan.
    Sitten Fe-Matoran alkoi selvittää heidän sijaintiaan ja seuraavaa saarta.
    Saari paljastui toiseksi, miltei tuntemattomaksi aavikkosaareksi pohjoisessa. Sieltä tunnettiin vain pieni matorankylä rannikolta. Matkaa sinne olisi muutamia tunteja.