Klaanon

Avainsana: Manu

  • Zakaz 10: Ken lehmällä ratsastaa

    Zakaz, joutomaa

    Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.

    Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
    ”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
    ”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
    ”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
    ”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
    ”Niin tekisin.”
    ”…”
    ”…?”
    ”Hurr.”
    ”Anteeksi?”
    ”Ei mitään.”
    ”Selvä.”

    He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
    ”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
    ”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
    ”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
    ”Hmmm-hmm.”
    ”On?”
    ”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…

    Liigan tukikohta

    Kuka se oli?

    ”Mnä… n… tedä… aaargh!”

    Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
    ”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
    Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
    ”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
    Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
    ”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
    ”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
    Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.

    Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:

    ”Kysyn viimeisen kerran:

    KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”

    Torakat vapisivat.
    ”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
    ”MENE”, sylkäisi Abzumo.

    Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
    ”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
    ”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
    ”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
    ”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
    ”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
    ”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
    ”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
    ”Millainen se Toa oli?”
    ”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
    ”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.

    Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.

    ”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
    ”Et saa.”
    ”Saan.”
    ”Et.”
    ”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
    ”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
    ”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
    ”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
    ”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.”
    ”Älä kutsu minua Steveksi!”

    Makuta marssi pois raivoissaan.

  • Zakaz 9: Tervetuloa Zakazille

    Meri, keskellä pahinta myrskyä

    Guardian sylki ja yski vettä, kun Manu repi hänet takaisin veneeseen. Takaisin paattiin päästyään Guardian alkoi kakoa suolaista merivettä ulos keuhkoistaan. Hän oli pudonnut jo viidennen kerran yli laidan.
    ”Vihaan”, Guartsu yski, ”myrskyä. Ja kylmyyttä.”
    Hän tärisi kylmästä. Lämpötila oli pakkasen puolella. Ja veteen putoaminen ei tuntunut mukavalta.
    ”Niin minäkin”, Makuta vastasi. Hänkin oli pudonnut laidan yli jo pari kertaa. Yksi niistä kerroista oli ollut kummallekin yhteinen, mikä oli melkein johtanut veneen menettämiseen. Nyt molemmat matkalaiset olivat sijoittuneet veneessä mahdollisimman lähelle sen kuumana kiehuvaa höyrymoottoria. Kovan myrskyn ja kulkuneuvon takaosaan sijoitetun suuren painon takia veneen etuosa suorastaan törrötti ylhäällä. Moottorin sylkemä höyry levittäytyi epätasaisesti myrskytuulten riepottelemana ja aallot purskauttivat lapiollisia vettä veneen kannelle. Guardian teki parhaansa pitääkseen kannen kuivana säälittävän pienellä kauhalla.

    Myrsky alkoi kuitenkin vähitellen tyyntyä. Sateet eivät olleet onneksi kestäneet kovin kauaa ja raivoisa tuuli tuntui menettävän vähitellen energiaansa. Suuren saaren muoto alkoi vähitellen hahmottua vastarannalla.
    Guardian pyyhki parhaansa mukaan kiikarisilmänsä linssiä kuivemmaksi ja sulki oikean silmänsä. Hän keskittyi vasemmalla silmällään myrskyn keskellä hahmottuvaan saareen. Punaisena hohtava silmä tarkentui kohteeseensa automaattisesti mekaanisesti siristen. Guardianin ei tarvinnut tutkia saarta kiikaritoiminnolla kauaakaan ennen kuin hän käsitti, mitä katseli. Skakdin sinisille myrskyn piiskaamille kasvoille muodostui vähitellen pieni hymy.

    Rannat kuuluivat Zakazille. Siitä ei ollut epäilystäkään. Guardian kääntyi ja nyökkäsi Manulle. Makutan kasvoille levisi huojentuneisuus siitä, että tämän merimatkan kamaluuksia ei tarvisi enää kestää kauaa. Makuta Nui nosti moottoriveneen vauhtia huomattavasti.

    Kymmenen minuutin kuluttua Skakdi ja Makuta vetivät yhteistoimin venettä Zakazin synkeälle rannalle. Hieman laantunut myrskytuuli heitti rannalle vielä suuria määriä vettä, joiden mukana rantautui ajoittain märkiä laudanpätkiä. Myrsky oli nähtävästi tuhonnut yhden rannikon laitureista yön aikana.

    Guardian sitoi veneen köydellä yhteen harsuuntuneen havupuun runkoon ja nousi täyteen mittaansa. Hän käänsi katseensa pois mereltä ja kohti Zakazia. Siinä oli kestänyt kauan, mutta hän oli taas kotona. Aamuaurinko alkoi nousta jostain mäen takaa. Guardian lähti sanattomasti kävelemään ylös mäkeä ja syvemmälle Zakaziin. Makuta Nui asteli epävarmana perässä tutkien ympäristöä katseellaan.

    ”Harvennettua kuivaa metsää rannalla”, Manu sanoi ääneen. ”Ranta-asutus juuri ja juuri pystyssä pysyviä puuhökkeleitä. Pääsimme pois rannalta, mutta hiekkaa jatkuu kauas. Tämä paikka on paljon huonommassa kunnossa kuin luulin.”
    Makuta piti pienen tauon.
    ”Ja joskus Spiriah kehtasi vielä kehua paikan maisemia.”

    Guardian ei vastannut välittömästi. Hän haisteli Zakazin tuulia. Havumetsän raikas tuoksu erottui vain haileasti sisällissodan saarelle tuoman tunkkaisuuden alta. Kaksikon edetessä syvemmälle saareen kävi nopeasti tuskallisen selväksi, miten kaikin puolin epäkunnossa Guardianin synnyinsaaren ilmasto oli. Jäätävä merituuli oli muuttunut suorastaan sekunneissa paahtavaksi puoliaron kuumuudeksi. Pieni oksien ja lehtien yhteenkerääntymä pyöri tuulen mukana Guartsun ja Manun edessä kuin matkustaen heidän kanssaan. Kuivien puiden oksilla raakkui suuria lintuja, jotka seurasivat Makutan ja Skakdin matkaa. Jostain kauempaa kuului kuolonpeipon sirkutusta. Se oli nimensä veroista.

    Guardian hymähti hiljaa. ”Tervetuloa Zakazille, Manu.”

    Vähitellen puisten pikkutalojen määrä alkoi kasvaa ja pian makuta ja skakdi kävelivät keskellä jotain, jota kykeni melkein kutsumaan kyläksi. Kahden tolpan päistä ketjuilla roikkuvassa kyltissä luki jotain skakdiksi. Hyvästä kielitaidostaan huolimatta Manu ei kuitenkaan ymmärtänyt lukemaansa. Skakdin kielessä oli jotain perin merkillistä.

    ”Wekann on paikan nimi”, Guardian vastasi vilkaisten Manuun. ”Näitä pieniä rannikon kaivoskaupunkeja. Joskus tämä vielä näytti joltain.”

    Pari skakdia oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta hereillä. Yksi suuri ja lihaksikas skakdi teroitti kirvestään sileällä kivellä hätäisesti kasatun verstaan etupihalla. Toinen laiha ja vanha naisskakdi yritti epätoivoisesti saada ruskeaa kangasta pestyä likaisessa vedessä, jonka pinnalla kellui suuri vaahtomassavuori. Yksi skakdi istui kauppansa etuoven edessä tuprutellen puista piippua ja hieroen teräksistä jalkaproteesiaan merkillinen ilme kasvoillaan. Tämän skakdin vyötäröllä roikkui myös uhkaava zamor-revolveri, mutta kuka tahansa pystyi näkemään, että aseessa ei ollut edes ammuksia.
    Jokainen näistä skakdeista vilkaisi kylän läpi kävelevää kaksikkoa nopeasti, mutta ei vaikuttanut kiinnittävän makutaan ja kiikarisilmäiseen skakdiin sen suurempaa huomiota. Yhden pihan porttiin sidottu Mata Nui -lehmä päästi kumisevan ”muu”-äännähdyksen.

    Kylän keskipisteessä seisoi suuri patsas. Se esitti voitokkaan näköistä skakdia, joka istui vihaisen jättiläistiikerin selässä. Ratkaisevista kohdista patsasta lorisi sen jalustalla olevaan altaaseen erittäin likaista vettä, joka oli kiertänyt samaa rataa arvatenkin jo vuosia.

    ”Olen varmaan oikeassa, jos arvaan, että nämä eivät voittaneet?” Manu sanoi kysyvänä.
    ”Mainio päättelykyky”, Guardian sanoi lievällä sarkasmilla. ”Mutta tiedätkö mikä on surullista?”

    Guardian kääntyi kohti Manua ja osoitti vasemmalla kädellään suurta kivipatsasta.
    ”Olet väärässä”, Guartsu sanoi. ”Nämä voittivat. Nämä olivat Nektannin puolella. Se jos mikä on surullista.”

    ”Ihan vapaaehtoisesti?”

    ”Täysin. Tuo patsaskin oli näiden idea. Ja katso, miten Nektannin kannattaminen auttoi näitä.”

    ”Skrarrarrarrarrarr”, joku päänsärkyä poteva tavernan edessä makaava skakdi sanoi. Manu luuli tunnistavansa tämän kirosanan ennen kuin huomasi, että siinä olikin yhtäkkiä pari ylimääräistä tavua.

    ”Ei näemmä paljoa”, Manu vastasi. ”Älä sano, että hakemamme on täällä.”
    Guardian pudisti päätään. ”Olisikin näin helppoa. Ystäväni luo on tunnin matka.”

    ”Kulkuneuvo voisi auttaa”, Makuta Nui sanoi katsellen ympärilleen. ”Mutta taidan toivoa liikoja…”

    ”Niin, niin toivot”, Guardian vastasi. ”Kerropa, Manu…”
    Kaksikko saapui suuren aitauksen eteen. Aitauksen sisällä oli Mata Nui -lehmiä ja Kane Ra -härkiä. Mukana oli myös joitakin suuria nelijalkaisia eläimiä, joita Manu ei tunnistanut.
    Guardian hymyili leveästi valkoisella hammasrivillään.
    ”Koska olet viimeksi ratsastanut?”

    [spoil]Manny kirjoitti pienen pätkän alusta. Löydättekö sauman?

    Musiikki tuli myös Manny-herralta.[/spoil]

  • Zakaz 8: Makuta Nui rypee itsesäälissä

    Makuta Nui käveli ja mietti.

    Hän mietti hieman elämäänsä. Mitä se oli ollut? Pelkkää samaa tyhjää Matoranien suojelua ja Rahien luomista. Terry-poju petti Miserixin ja ryhtyi hallitsemaan. Manu ei jaksanut enää veljeskunnassa. Se oli rappiolla.

    Minä tiedän, kuka olisi paras Makuta johtamaan sitä, Manu ajatteli.

    Tietysti. Kukapa olisi parempi. Abzumo julistettaisiin kuolemaan heti, kun paras mahdollinen johtaja olisi vallassa. Mutta huipulle oli pitkä matka. Siihen tarvittaisiin – torakoita. Suuri armeija voisi pysäyttää Makutat. Helposti. Mutta ei siitä mitään tulisi, projekti epäonnistui.

    Manu vihasi. Hän vihasi veljeskuntaansa. Hän vihasi Matoraneja, Toia, Turagoita. Ja torakoita. Ja Abzumoa. Sihisijä ei ansaitsisi elää. Ansaitsiko Manu? Ei. Ei kukaan ansaitsisi. Koko Universumi ansaitsi kuoleman.

    Kuka oli luonut kaiken?

    Kuka oli luonut heidät?

    Olivatko he ylipäätään olemassa?

    Oliko mitään olemassa?

    Miksi tuo kivi yritti kommunikoida hänen kanssaan?

    Näiden kysymysten pohtimiseen meni muutama tovi. Ei sillä, että millään olisi ollut mitään väliä.

    Itsesääliin sortuminen ei ollut hyväksi. Sitä paitsi pitkittynyt syyllisyydentunne vaikuttaisi negatiivisesti mielenterveyteen. Kukapa sellaista haluaisi?

    Kenen mielenterveys oli kunnossa? Eksistoiko mielenterveys?

    Typerät kysymykset herättivät vain lisää kysymyksiä. Näin ollen Manu päätti olla pohtimatta Universumia hetkellä, jona Rahkshit olivat piirittäneet hänet eräällä eteläisellä saarella. Ne olivat halpatuotannossa syntyneitä, ensimmäisen asteen Kraatoista tehtyjä haarniskoita. Niitä hallitsevat oliot olivat varmasti yhtä heikkoja.

    Ja pian ne olivat kuolleita. Ne eivät mahtaneet mitään Makutoista omaperäisesti parhaimmalle. Tämä oli mielipide, mutta sitä ei toki sopinut kyseenalaistaa. Varsinkaan itse.

    Manu keräsi ajatuksensa. Se ei ollut vaikeaa, kun myrsky heitti vettä hänen päälleen. Guardian yritti ohjata venettä ankarien luonnonvoimien yrittäessä tuhota heidät. Manu hymyili hetken, ennen kuin ryhtyi jälleen tähystämään, mitä edessäpäin näkyili.

    Pitäisikö minun aloittaa uusi projekti? Manu pohti. Luoda jotain uutta, torakoiden kaltaista?

    Hän hymyili.

    Tällä kertaa en epäonnistuisi.

    ”Mitä sinä virnuilet, me kuolemme tänne!”
    ”Ai, tosiaan. Anteeksi, G.”
    Manun jatkaessa tähystämistään hänen aivonsa työskentelivät uuden idean parissa.

    Mwahahahahaha.

  • Zakaz 7: Kylmä yö

    Stelt, pieni majatalo räkäisessä kauppasatamassa

    Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa.
    Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.

    Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.

    Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään.
    Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten.
    Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki.
    ”Meillä on vene”, Manu sanoi.
    ”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.

    Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko.
    Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?

    Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt.
    ”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti.
    ”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.”
    ”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.”
    ”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.”
    ”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?”
    ”Minä saan häneltä tietoja.”
    ”Selvä.”
    Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.

    Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.

    He näkivät pikkuisen luodon.
    ”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.

    [spoil]G kirjoitti puolet.[/spoil]

  • Zakaz 6: 666 hyökkää majataloon

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

    Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

    Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

    Stelt

    Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

    Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

    Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

    ”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
    ”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
    Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
    Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
    ”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
    ”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
    ”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.

  • Zakaz 5,5: Steltin rannalla ja Nazorak-pesässä

    Stelt, ranta

    Guardian veti ruumistaan uupunein käsin ylös soraista rannikkoa. Sinisen Skakdin mekaanisen silmän aukoista valui vettä. Kaikeksi onneksi laite oli ohjelmoitu sammumaan tällaisissa tilanteissa oikosulun välttämiseksi.

    Guardian nosti päätään rannasta ja yski voimakkaasti ja kivuliaasti. Katkeran suolaista vettä tuli litrakaupalla skakdin keuhkoista. Guardian hakkasi itseään selkään parhaansa mukaan.
    Vesi tuli ulos yllättävän helposti, mutta skakdin keuhkoihin jäi ahdistava halkeamisen tunne. Guardian rojahti rantahiekalle makaamaan poskelleen, sulki ainoan silmänsä ja otti pari rauhallista henkäystä.

    ”Uiminen on mukavaa, eikö?” Makuta Nuin lievästi uupunut ääni sanoi jostain takaa. Äänessä oli lievä ilkkuva sävy.

    ”Skrarrrarar”, Guardian vastasi sylkien soraa ja hiekanjyviä suustaan. Sana, jota Guardian oli juuri käyttänyt oli yksi skakdin kielen rumimmista kirosanoista. Sen merkitys ei ollut Manulle täysin selvä, mutta hän ei tarvinnut käännöstä. Joidenkin lausahdusten sanoma rikkoi kaikki kielirajat.

    Vettä valui paljon myös Manun improvisoidun haarniskan raoista. Kontallaan puoliksi rantavedessä lojuva Makuta ei omistanut keuhkoja eikä käytännössä muitakaan sisäelimiä, mutta noin kilometrin uintireissu käytännössä kaiken aikaa veden alla ei ollut tehnyt hyvää edes Makutan aavemaiselle ruumiille. Manu sai kuitenkin itsensä vähitellen pystyyn ja käveli Guardianin luokse. Guardian kääntyi makaamaan selälleen ja räpytteli silmiään yskäisten kevyesti.

    ”Seurasivatko ne meitä?” Guardian kysyi Manulta. Manu vilkaisi taakseen, kohti merta.
    ”En tiedä”, Makuta vastasi. ”Minä olin luomassa niitä. Eivät ne silloin osanneet uida.”

    Guardian kohotti päätään. ”Entä nyt?”

    Makuta Nui kohotti olkapäitään. ”Toivottavasti eivät. Mutta pelkään, että niiden halu muokata omaa perimäänsä tarttui niille minulta ja siltä ssssaaamarin sssihisijältä.”

    Guardian nousi vaivoin seisomaan. Se oli operaationa harvinaisen vaikea, kun skakdin raajat olivat käytännössä puuduksissa. Guardian pääsi kuitenkin vähitellen seisomaan ja ravisti vettä pois harjastaan.
    ”Eikö se…kapteeni ollut jonkinlainen eliitti?” Guardian kysyi. ”Ne muut vain sätkivät pudotessaan veteen.”

    Guardian ja Manu katsoivat toisiaan hetkellisesti.
    ”Löytääköhän se karttamme sieltä rojusta?” Manu kysyi.

    ”Vaikea sanoa”, Guartsu vastasi. ”Etsitään nyt vain nukkumapaikka jostain yöksi. Tiedätkö yhtään?”

    ”Mieluiten joku Matoran-taverna. En luota niihin peikkoihin pätkän vertaa.”

    Kaksikko lähti kävelemään väsyneenä rantahiekkaa pitkin kohti metsää, jonka takaa pilkisti pari savuvanaa. Kylmyys alkoi vähitellen ulottua näille merialueille, joten takat oli hyvä pitää tulessa.
    Ilta-aurinko alkoi vähitellen paljastua pilvikerroksen takaa. Se lämmitti hieman Guardiania ja Manua, jotka hytisivät vielä meriveden kylmyydestä.

    Nazorakein pesä, geenitutkimuslaboratorio

    Huoneen haju oli steriili. Ilmassa leijaileva puhdistusaineiden hienovarainen tuoksu sai ainoan huoneessa olevan Nazorakin oksennuksen partaalle. Edes Nazorakin hyönteismäisen suun päällä oleva läpinäkyvä happinaamio ei estänyt kuvottavan steriilin tuoksun pääsyä sisään. Nazorakin silmiä kirveli hieman.

    Nazorakilla oli hyvin vaaleanruskea iho, jonka sävy muistutti enemmän hiekkaa kuin torakoiden tavanomaista tummanruskeaa. Kyseessä olikin yksi varhaisimmin syntyneistä Nazorakeista. Perimän muuntelu oli herättänyt jo pienessä toukassa kiinnostuksen tieteeseen.

    006 ei pitänyt päällään erityisen raskasta haarniskaa. Beigen torakan valkoinen suojavarustus oli kevyttä ja osittain läpinäkyvää. Sen todellinen tarkoitus olikin suojata torakkaa kemikaaleilta.

    006 keskittyi työhönsä täysillä ja siirteli pinseteillä ja ruiskuilla erilaisia nesteitä petrimaljasta toiseen. Kenraali oli ollut jo viikon erittäin huonolla tuulella ja vaatinut nopeaa edistystä uuden sukupolven torakoiden kehittelyssä. Joku olisi voinut sanoa, että Kenraalin sisäisen ärtymyksen oli vapauttanut jo 955:n kuolema ja erikoishaarniskan tuhoutuminen. 006:ta ja mekaniikkatiimiä oltiin syytetty molemmista.

    Joskus 006 kyseenalaisti hetkellisesti johtajansa, Kenraali 001:n pätevyyden. Viime viikkojen ajan Nazorakein tiederyhmän johtaja oli kuitenkin yrittänyt pyyhkiä edes vähäiset vastarinta-ajatukset päästään.
    Ajatukset olivat vaarallisia. 007 saattaisi kuulla. Kädet saattaisivat kuulla.

    006 nousi tuoliltaan ja huokaisi kevyesti. Kidusgeeni toimi joidenkin harvojen hyvägeenisten eliittien perimässä, mutta tavallisten sotilaiden kehot hylkivät sitä.
    Tämä ei olisi ollut ongelma, jos laivastossa ymmärrettäisiin pysyä poissa vedestä. Amiraalin jääräpäisyys oli suorastaan legendaarista.

    Tuhottuaan petrimaljan hyödyttömät kromosomipätkät kuvottavan hajuisilla kemikaaleilla 006 sammutti geenitutkimuslaboratorion valot ja poistui. Mekaniikkaosaston seuraava projekti vaati torakan täyden keskittymisen.

  • Zakaz 5: Taistelu 666:n kanssa

    Meri

    Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

    ”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
    ”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

    Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

    Guardian huomasi tykin.
    ”Manu, ongelma.”
    ”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
    Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

    Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

    Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
    ”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
    ”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
    Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
    ”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
    ”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
    ”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

    Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
    ”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.

  • Zakaz 4: Kalamiäs

    Meri

    Oli myöhäinen iltapäivä ja taivas oli edelleen paksun pilvipeitteen takana. Guardianin ja Makuta Nuin matka oli kestänyt jo puolet päivästä ja kaksikossa oli havaittavissa pientä väsymystä. Tällä hetkellä Manu käytännössä torkkui veneen takaosassa. Guartsu oli ottanut ruorin takaisin komentoonsa.

    Guardian vilkuili välillä Manua miettien, uneksivatko Makutat oikeasti. Hän mietti, pystyisikö jokin niin syvällä pimeydessä käynyt enää sulkemaan silmiänsä ja rentoutumaan. Ja mistä Makutat ylipäätään uneksivat?

    Ehkä en kysy, Guardian ajatteli.

    Vene kiihdytti. Guardian ja Manu olivat harkinneet hetken oikaisevansa suoraan pohjoisen mantereen kautta, mutta Manun muistettua mantereen eteläosan olevan täynnä happojokia, happojärviä ja happoputouksia kaksikko päätti vaihtaa suuntaa. Tämänhetkinen suunnitelma oli pysähtyä Steltille ja etsiä sopiva majapaikka yöksi.

    Myöhään iltapäivällä Guardian ja Manu havaitsivat horisontissa liikettä. Guardianin varmisti kiikarillaan, että pieni vene ei ollut vihollisten. Veneen ainoa matkustaja ei muistuttanut ruumiinrakenteeltaan millään tapaa Nazorakia tai Zyglakia, mutta hahmosta ei kuitenkaan saanut kaukaa tarpeeksi selvää.

    Guardianin ja Makuta Nuin vene lähestyi varovaisesti. Pian Makuta ja Skakdi näkivät hahmon tarpeeksi tarkasti.

    Hahmo oli jonkin verran Toaa pidempi, mutta ei paljoa. Se oli laiha ja istui veneessään epäryhdikkäästi. Hahmo ei käyttänyt naamiota, mutta sen liskomaisille kasvoille saattoikin olla vaikea löytää sopivaa. Liskon silmistä paistoi vanha ikä, mutta se näytti kaikin puolin rentoutuneelta ja iloiselta.

    Vanha Vortixx piteli laihoilla käsillään pitkää onkivapaa ja pureskeli hammastikkua. Se räpsytteli silmiään verkkaisesti ja vilkaisi nopeasti viereen pysähtynyttä Guardianin ja Manun venettä.

    ”Nomutta ’ltapäevää”, vanha kalastaja sanoi ottaen rikkinäiseksi pureskellun hammastikun pois suustaan. Se sylkäisi jotain veneensä lattialle ja laittoi tikun takaisin hampaidensa väliin.

    ”Heipä hei”, ruoriin nojaava Guardian sanoi kalastajalle epävarmana. ”Syökö?”

    Kalastaja oli hetken hiljaa ja jatkoi hammastikun pureskelua.
    ”Vähäse. Par’ vaivasta rukinruikkua vaan.”

    Manu ja Guardian katsoivat toisiaan hetken.
    ”Kehtaisiko siltä pyytää pari kalaa…” Manu kuiskasi.

    Guardian kohautti olkapäitään. ”Huvittaisi kovasti. Onko sinulla nälkä?”

    Manu nyökkäsi varovaisesti.

    ”Sinähän olet kaasua tai nestettä tai jotain vihreää mömmöä haarniskan sisällä”, Guardian sanoi. ”Miten sinulla voi olla nälk-”
    Guardianin keskeytti ruma murina jostain Makutan Nazorakeista improvisoidun haarniskan sisältä. Manun ilme kertoi kaiken tarpeellisen.

    Guardian nielaisi. Hän yritti esittää asiansa mahdollisimman varovaisesti.
    ”Kalamies”, Guardian aloitti. ”Mikä sinun nimesi on?”

    ”Ei mi’ä muista”, kalamies sanoi rennosti katse siimassa. ”Siit’ o nii kaua ku minnuu kutsuttii muuksi ku Kalamiäheksi. Sano Kalamiäs vaa.”

    ”Kalamies”, Guardian aloitti taas, tällä kertaa kunnioittavammin. ”Me olemme matkalaisia ja meillä on aivan pirun nälkä. Löytyisikö edes kaksi pientä rukinruikkua, että selviämme Steltille asti syömättä toisiamme?”

    Manu vilkaisi Guardiania nopeasti. Hyvä Skakdi. Murea Skakdi.

    Kalamies sylkäisi hammastikuntyngän taakseen. Sen tehtyään se kaivoi kevyen haarniskansa taskusta toisen esiin.

    ”Mikäs’ siin. Ei miulla ja velipojjalla kuitenkkaa mikkää ravintopula oo.”

    Vanha kalastaja laski onkensa nojaamaan veneen reunaa vasten ja nosti veneestään kaksi Rukia. Guardianin ja Makuta Nuin hymyt levenivät. Ne levenivät entistä enemmän, kun kalastaja heitti yhden kalan molemmille.

    ”Kiitos”, Makuta Nui sanoi katse ahnaasti kalassa. Makutalla oli nälkä, mutta kalaa ei viitsinyt kohteliaisuuden nimissä syödä ahkeran kalastajan nähden.
    ”Kiitos kovasti”, Guartsu sanoi perässä ja laski kalansa veneen kuumana hehkuvan moottorin päälle.

    ”Olkaa hyviä”, kalastaja sanoi vaatimattomasti. Sen sanottuaan se veti melkein välittömästi onkivapansa ylös vedestä. Siiman päässä oli koukku, joka piteli hyvin ruosteista ja leväistä metallinpalaa. Metallinen esine olisi melkein voinut olla jonkinlainen kivääri, mutta Guardian ja Makuta eivät voineet olla varmoja.

    ”Pah”, kalastaja sanoi pettymystä ilmeessään. ”Taas jottaan ’iton natorakkiromua.”
    Kalastaja otti metallinpalan käteensä ja katsoi vuorotellen Manua ja Guartsua.
    ”Halluutteko?”
    Kaksikko pudisti päätään. Kalastaja hymähti ja heitti ruosteisen Zamor-kiväärin olkansa yli mereen.
    ”Pyssyis’ ny pois miun vesiltä.”

    Makuta Nui kohotti kulmiaan. ”Kalamies, oletko nähnyt niitä tällä alueella? Nazorakeja siis.”
    Kalastaja nyökkäsi. ”Joku ’iton teräsjalkapelle pellottelee miu kalat poies sil sen isolla rumalla oopperatalopaatilla. Ampua pitäis.”

    Musta Makuta ja entinen Pimeyden metsästäjä eivät keksineet tähän mitään vastattavaa. He nyökkäilivät.

    ”Tykillä”, kalastaja lisäsi.

    Kiitettyään anteliasta Vortixx-kalastajaa vielä kerran Manu ja Guardian jatkoivat matkaa raa’an kalan alkuvoimalla.