Avainsana: Makuta

  • Bobin ensiesiintyminen

    Klaanin linnake, Ämkoon huone

    ”Tästä kaikesta pölystä päätellen täällä ei ole tainnut käydä ketään lähtöni jälkeen. Mikä sotku.”

    Ämkoon katse harhaili hylätyn oloisen työhuoneen pimeydessä. Minkäänlaista valaistusta huoneessa ei ollut. Valokatkaisija saattaisi toki löytyä jostain, mutta Ämkoo ei kaivannut valoa. Pimeänäkö kun sattui olemaan yksi Makuta-voimien mukanaan tuomista eduista.

    Ämkoo asteli peremmälle huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän nosti nuhjuisella pöydällä lepäävän heittoveitsen käteensä ja pyöritteli sitä sormiensa ympärillä mietteliäänä.

    ”Tuntuu oudolta ajatella, että olen täällä. Vielä hetki sitten vaeltelin aivan toisaalla ja nyt olen palannut. Onneksi klaanilaiset ovat ottaneet minut ihan suopeasti vastaan…”

    Sulava heittoliike. Heittoveitsi törrötti huoneen seinässä.

    ”…mutta vihaan sitä matorania. Voisin vaikka suolistaa sen.”

    Ämkoo asteli ikivanhan näköisen puisen kaapin tykö. Hän avasi oven hillityllä eleellä ja poimi kaapin kätköistä mytyn mustaa kangasta.

    ”No jaa, turha huolehtia… En edes viivy täällä kauaa. Toimitan nyt vain tehtäväni ja sitten voin tehdä mitä sitten ikinä haluankaan…”

    Ämkoo ravisti kangasmyttyä kunnes se alkoi saada muotonsa. Ämkoo puki siistin mustan viitan ylleen.

    ”Vai voinko? Mitä jos minua tarvitaan vielä sen jälkeen? He pitävät minua edelleen yhtenä heistä. Olenko velvollinen auttamaan heitä?”

    Ämkoon tumma käsi kiskaisi heittoveitsen irti seinästä.

    ”No jaa…”

    Ämkoo käveli valtavan ikkunan tykö ja avasi sen. Sitten hän suoritti voimakkaan heittoliikkeen. Heittoveitsi lennähti hänen kädestään kadoten korkealle taivaisiin.

    ”Haha.”

    Ämkoo hyppäsi ikkunasta.

    – – – –

    Erään Klaanin linnakkeen varastorakennuksen katto

    ”Ain raataen työtäs tee…”, totesi iltamyöhään töissään uurtava katonkorjaaja-matoran. Hänen nimensä oli Bob.

    Bob ei pitänyt työstään.

    ”Katsos, ongelmana tässä on se…”, Bob aloitti puhumaan, luultavasti itselleen, ”…että mitään ei koskaan tapahdu. Yhtään mitään. On vain katto. Sitten on reikä. Sitten reikää ei ole, koska minä tulen kuvioihin. Sitten on taas katto ja katossa taas sellainen hemmetin reikä ja…”

    Siinä samassa Bob päästi elämänsä ikävimmän rääkäisyn. Pienen matoranin sydän hyppäsi kurkkuun tämän väistäessä kohti kiitävää mustaa viittahahmoa. Hahmo oli tosin jo poissa.

    Ämkoo ilmestyi Kualsin voimasta muutaman sadan metrin päässä sijainneen savupiipun huipulle. Sitten hän otti vauhtia ja loikkasi viereisen talon katolle. Katolla juostessaan hän vilkuili tuon tuosta taivaalle, etsien katseellaan kiiltävää pistettä.

    Siinä se oli.

    Teleportaatio.

    Ämkoo nappasi veitsen käteensä ja pudottautui alas, jaloilleen.
    Sitten hän nauroi. Ääneen.

    ”No jaa… Ehkä minun on parasta olla heille hyödyksi”, hän mietti kääntyen ympäri.

    Ämkoo heitti veitsen takaisin taivaalle. Harjoitus jatkui.

    [spoil]Tässä ei ollut mitään pointtia. Kunhan fiilistelin.[/spoil]

  • Killjoy on suuri olento

    Suuri huone. Valkoinen. Sen seinien vierustat ovat täynnä pöytiä, joilla lojuu kemikaaleja viruskalvoja. Huone on suuri laboratorio. Ovi aukenee. Kaksi tummaa hahmoa astuu sisään. He ovat valmiina luomaan.

    Aineita yhdistellään epämääräisesti. Räjähdykset kuumentavat lattioita. Taustalla soi urkumusiikki. Kuka lienee laittanut päälle. Limainen, inhottava otus on syntynyt. Se ei ole toivotunlainen. Se heitetään ulos linnoituksen ikkunasta kaatopaikalle, Destralin synkimmälle osalle.

    Uusi yritys. Siitä tulee jotain hyvin epämuodostunutta. Toinen hahmoista kiroaa. He ovat jo kuluttaneet paljon aikaa.

    Seuraava luomus on jotain suurta. Se on iso. Se on valtava. Se karjuu luojilleen. Se iskee toista luojistaan niin, että tämä lentää seinän läpi. Toinen hahmoista nauraa julmasti. Limainen jättiläinen alkaa tuhota paikkoja.

    Paikalle saapuu Exo-Toia kahlitsemaan olennon suurilla ketjuilla. Luojat ovat onnistuneet luomisessaan. Seuraava vaihe voi alkaa.

    ”Manu?” Matoro palautti Makutan takaisin maan pinnalle. Lehdistötilaisuus oli ohi. Heidän olisi aika poistua. Makuta Nuin väliaikainen ruumis oli hänen omasta mielestään äärimmäisen ruma. Ajatus katkesi myös inhottavasti.
    ”Kyllä, kyllä. Ja kaikki tämä vain, koska Killjoy on suuri olento”, tämä vastasi.
    ”Öh.”
    ”Siis ei Suuri Olento. Hän on tietääkseni olento ja melko suurikin vielä.”
    ”Ööh.”
    ”Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Pääasiahan on, että minua ei kutsuttu niihin puutarhajuhliin.”
    ”Öööh.”
    ”Se oli Rasva-Apinan syytä.”
    ”…”
    ”…”
    ”Mitä ovat Suuret Olennot?”
    ”Hmm. Uskoakseni olentoja. Ja varmaan ovat suuria nekin.”
    ”Okei…”
    ”Tiedätkös, pelaamme nyt erän Simpukkashokkia.”

  • Kidnappaus

    Laiva Nazorakien satamassa

    Pieni lintumainen rahi liiteli meren yllä. Se näki laivan satamassa pikkuisella saarella. Se laskeutui kaiteelle. Sitten se istahti odottelemaan. Pian ulos hytistä tuli Makuta. Tämä otti linnun sisään hyttiin. Lintu kertoi tietonsa, ja se päästettiin pois. Se lensi. Lensi kauas. Uudelle vakoiluretkelle.

    Abzumo oli tyytyväinen. Hänen tietonsa olivat saaneet vahvistuksen. Törrödäx ei saisi Nimdan siruja ennen häntä. Mutta tietenkään muu osa liittoumasta ei saisi tietää siruista. Avde oli… ongelma. Hänen aikeistaan ei Abzumo tiennyt mitään, mutta luultavasti ne liittyivät siruihin.

    Bio-Klaanin linnoitus, puutarha (taas)

    Helmeka käveli jälleen puutarhassa.
    ”Oih, Ämkoo. Minun täytyy keksiä hänelle jokin yllätys. Olenhan hänen ykkösfaninsa”, Matoran ajatteli ääneen.

    Pensaassa oleskelevat Nazorakit kuulivat joka sanan. He päättivät siepata sisäpiirin Matoranin. Tietoa kyllä irtoaisi.

    Helmeka ei ehtinyt edes kirkaista, kun hän oli jo säkissä ja matkalla Nazorakien tunneleihin.

  • Miekkapirun visiitti

    Bio-Klaanin linnoitus, Makuta Nuin huone

    Makuta Nui odotti. Odotti ruumista. Ruumista, jossa hän voisi olla. Olla, kunnes saisi uuden, paremman. Paremman siinä suhteessa, että se olisi viimein Makutahaarniska. Makutahaarniska pitäisi teettää Nynrah-haamuilla. Nynrah-haamuilla, joita ei Klaanissa ollut.

    Huone oli sisustettu Makuta Nuin maun mukaan. Jokainen voi kuvitella mukavia pieniä yksityiskohtia, joita huoneesta voisi löytää. Väriskaala pyöri verenpunaisessa ja mustassa. Katosta roikkui ketjujen varassa mitä kummallisimpia esineitä ja asioita. Pöydätkin roikkuivat katosta ketjuilla sen sijaan, että olisivat seisseet lattialla jalkojen varassa. Pöydillä oli erinäisiä kemikaaleja. Huoneen perällä oli suuri, koristeellinen antiikkitakka. Sen ympärillä oli koristeellisia (verenpunaisia) sohvia ja nojatuoleja. Yhdellä näistä oli purkki, jossa Makuta Nuin olemus oli.

    Sitten sisään ovesta, joka sattui sillä hetkellä olemaan lukitsematon, astui – Ämkoo.
    ”Terve, Manfred”, hän sanoi iloisesti.
    Mitä hittoa… Makuta Nui ajatteli.
    ”Sinulle tuodaan ruumis tässä pian”, Ämkoo jatkoi.
    Hyvä on. Ja miksi vaivaudut itse kertomaan tästä?
    ”No, minä ajattelin, että ehkä teen sen mieluummin itse, kuin annan tuon sekopään Matoranin tehdä sen.”
    Sisään pomppi pinkinruskea Matoran, joka alkoi hyppiä Ämkoon ympärillä.
    ”Aloillasi, Helmeka. Hus. Mene pois.”
    Makuta Nui katsoi Matorania kummissaan.
    ”Hän on seurannut minua koko ajan ollessani Klaanissa ja halunnut toteuttaa jokaisen pikku asian, josta mainitsen.”
    Ämkoo lähti huoneesta Matoran kannoillaan. Pako oli selvästi tavoittelemisen arvoinen.

  • Isku Nazorak-pesään: Kapteeni 666

    Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti

    Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.

    Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.

    Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
    ”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
    ”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
    Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
    ”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.

    Ranta

    Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
    VAPAUS!
    Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.

    Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
    ”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
    Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
    ”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
    Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
    Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
    Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
    Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.

  • Isku Nazorak-pesään: ajatustenlukua

    [spoiler=Ähähähää!]Manun, äidinkielen opettajan tekstistä löytyi virhe!! Kohdassa ”…suoraan päin Zuglak-ruumista…” [/spoiler]

    Laavazone, lähellä meren rantaa


    Häikäisevä valo.
    Äkillinen pimennys.
    Maailman äänet hiljenevät.

    Mitä tapahtui?
    Onnistuiko suunnitelma?
    Eikö?

    Olenko elossa?,
    Jään Toa miettii päässään.

    Hän tuntee kuinka hänen ruumiinsa kelluu pimeydessä.
    Kylmyydessä.

    Ei, se on vettä!, Matoro tajuaa. Hän avaa vain vaivoin silmänsä. Päälle jäänyt lämpökamera näyttää pelkkää sinisyyttä.

    Kyllä, Matoro tajuaa pudonneensa mereen.
    Uskomaton onni.

    Hän alkaa kauhoa ylöspäin, kohti valoa. Matoro ottaa hiekkaisesta rantatörmästä kiinni ja jää makaamaan puoliksi veteen.
    Tulikuuma keskipäivän aurinko lämmittää selkää.

    Jään Toa mietiskelee miten tämä tapahtui. Viimeinen muistikuva häneltä on se, kun hän yritti ohjata tippumistaan mereen, kunnes kaikki pimeni.

    Hänellä on rinanssa, vain parin sentin päässä Sydänkivestä, paha polttohaava. Kenties laser? No, hänen panssarinsa sisällä ollut parannuskivi korjasi aukon suhteellisen hyvin vedessä, vaikka siihen sattuukin vielä.

    Matoro säätää teleskooppisilmiään. Ne eivät toimi aivan täydellisesti veden takia. Jään Toa tarkentaa kaukonäön metsän reunaan.

    Kraateri. Maassa taistelun jälkiä., Matoro ajattelee. Hän on todella väsynyt unen puutteen takia mutta lähtee rantaa pitkin kyseiseen paikkaan.

    Matoro aktivoi naamionsa, hän koittaa tavoittaa Kanohi Cencordilla lähimieliä.
    Matoro pysähtyy ja keskittyy naamioonsa. Hän aistii muutamien Rahien ajatuksia, koostuvat pääosin ruoan etsinnästä. Mitä kauemmas hän kurottaa, sen enemmän näitä Rahien ajatuksia hän taltioi.
    Kaukaa metsästä kuuluu ihan älykästä ajattelua:
    Nyt tuhoan sinut…
    Teidän jälkeenne, Makuta.

    Matoro tunnistaa ensimmäisen puhujan olevan Manu.
    Manu ehtii tajuta vain lyhyen ajatustenluvun ennekuin Matoro lopettaa ja lähtee juoksemaan siihen suuntaan.

    Nazorakien luolastot

    Metorakk on saanut Torakkahaarniska mod. 2.0:n päällensä. Pitkä Skakdi on nyt entistä vaarallisempi. Hänellä on hopeinen, kevyt mutta äärimmäisen kova ihonmyötäinen panssarointi. Hänen kypäränsä on myös päälystetty samalla metallilla. Hänen punaiset silmänsä katsovat kypärän pienistä viiruista. Hänen suuri hammaskalusto on metallisen ristikon takana.
    Selässä hänellä on tehokkaat rakettimoottorit. Ranteessa on useita avattavia teriä, pistooli, ohjuksenehittimet ja miekka. Metorakk ei ole luopunut ihanasta ketjun päässä roikkuvasta piikikkäästä mopukarista, joka roikkuu hänen vyötäröllään.

    Gaggulabio on hyvillä mieleillä, Skakdien voimavarat ovat juuri parantuneet huimasti.

  • Isku Nazorak-pesään: Punaisen miehen liitto

    Laavakentät

    Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.

    Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.

    Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.

    Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
    ”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
    ”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
    Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
    Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
    Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.

    ”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
    ”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
    ”Hah.”
    ”Kyllä.”

    Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
    Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
    Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.

    Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.

    Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.

    437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.

    Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.

    Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.

    Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
    Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.

    437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.

    Torakoiden tukikohta

    Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
    ”Missstä löydän tämän Avden?”
    ”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
    ”Selvä, kiitosss yssstävä.”

    Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.

    Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
    ”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
    Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.

    ”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
    ”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
    ”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
    ”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
    ”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
    ”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”

    Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
    Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.

    ”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
    ”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
    ”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
    ”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.

    ”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
    ”Me?” Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
    ”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
    ”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
    ”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
    ”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
    ”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”

    Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
    ”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”

    [spoiler=Dataa]G kirjoitti Avden, kuten aina.[/spoiler]

  • Isku Nazorak-pesään: Eversti 437

    Torakkojen biomekaaniikan tutkimuslaitos, maan alla

    Hei, tärkeää asiaa. Kesikverto Zyglak on immuuni elementti-iskuille sekä fyysisesti Toaa vahvempi. Niitä ei voi tappaa tuollaisia massoja. Eikä niitä myöskään ole tuollaisia massoja. Tavalliset Toarkat ymmärtää, muttei Zyglakeja. Joten jatkossa vähennämme Zygyjen määrää ja lisäämme tehoa.

    Toinen juttu, Klaanin saaren kartta: link link

    Nazorak n. 1 kävelee Gaggulabion, Metorakkin, Zyxaxin sekä Abzumon kanssa synkkää, joskin isoa käytävää eteenpäin.
    Torakkojen johtaja näppäilee oveen tunnusluvun ja he saapuvat suureen saliin täynnä jähmetysputkia, tutkijatorakoita ja monimutkaisia laitteita.

    ”Täällä”, Nazorak-johtaja aloittaa. ”Teemme parhaista Torakoista huipputehokkaita tappajia.”
    He kävelelevät jonkun mekaanisen laitteen ohi, ison pöydän ääreen.

    Nazorak-johtaja näpäyttää seinässä olevan näytön päälle. Se kajastaa saliin kelmeän sinistä valoa, ja siihen ilmestyy ensin valkoinen torakan kuva.
    ”Katsokaa tarkkaan.”
    Nazorakin ympärille alkaa ilmestyä harmaita osia. Ohjuksenheittimet. Puukko. Ranneterät. Pistooli. Rakettimoottorit. Panssarointi erittäin kevyt mutta äärimmäisen kova. Silmiin vihreät linssit joissa on lämpönäkö sekä skanneri.

    ”Täydellisen tappajan arsenaali yhdistettynä mahtaviin taistelutaitoihin sekä ketteryyteen.”, Nazorak-johtaja puhuu.

    ”Vaikuttavaa, Kenraali.”,Makuta Abzumo myhäilee. Tällä kertaa hänellä on suhteellisen hyviä liittolaisia.

    ”Hmm, saako noita muillekkin kuin torakoille?”, Metorakk kysyy kiilto silmissään.
    ”Voimme tehdä yhden panssaroinnin muunlaisellekkin olennolle. Yhden tälläisen teko vie noin kolme päivää.”, Nazorak-johtaja vastaa Skakdille.
    Zyxaxilla on ontto olo. Hän aavistelee jotain.
    Zyglakeille on vuosien saatossa kehittynyt valtava epäluulo Mata Nuin luomia kohtaan.

    Tuhottu Zyglak-kylä

    Eversti ”Badass” 437 astelee tuhotussa kylässä. Hän on väkisinkin ylpeä itsestään.
    Hänet määrättii puhdistamaan kyseinen kylä, koska Zyglakeja pidettiin turhan onnettomuusalttiina. He eivät ole sataprosenttisen luotettavia sodassa Klaani vastaan. Siinä pienikin moka koituu kaikkien kohtaloksi.
    Hänen joukkonsa tehtävänä on likivoida jokainen Zyglak maan alta. Torakat haluavat saaren alaosat kokonaan hallintaansa.
    Nyt hän nappaa Klaanilaiset.

    Eversti 437 on saanut lisänimen ”Badass” siitä, että hän on selvinnyt AINA. Hän pakeni kahdesti Klaanin vankilasta. Selvisi tulivuoren purkauksesta ja Katapulttiskorpionin hyökkäyksestä. Hän selvisi haaksirikkouduttuaan keskelle ei mitään merelle. Torakat sanovatkin että Badassia ei voi tappaa.

    Hän on yksi taisteluhaarniskan ansainneista eliittitorakoista. 437:a on osittain kyborgi, puolet hänen päästään ja toinen käsi on kokonaan metallia. Toinen tuntosarvi on antenni. Harmaasta haarniskasta ei tosin tätä kyborgiutta huomaa.

    Eversti ”Badass” 437 viittaa muille torakoille. He kippaavat Zyglakien ruumiita laavajokeen ja romuttavat taloja. Torakkojen pioneeripataljoona saapuu paikalle.

    Kuusi Klaanilaista. Hajoita ja hallitse., Eversti 437 ajattelee ja lähtee lentoon kohti paikkaa jonne Klaanilaiset menivät.

    Tunneli, ihan lähellä maan pintaa.

    Kuusikko ylitti viimeisen esteensä, laavavirran onnistuneesti. Nyt heillä on enää muutamia kymmeniä metrejä raikkaaseen ilmaan.

    Kylmä ilma tuntuu hyvältä Matoron kasvoilla. hän astuu ensimmäisenä luolasta mustalle maalle. Ilma on suht kylmää jakosteaa. Auringonnousu alkaa juuri kohta.
    Asioiden tärkeyden tajuaa vain kun menettää ne., hän ajattelee.

    Koko kuusikko on nyt maan pinnalla. He ovat Klaanin saaren entisellä tuliperäisellä alueella. Seutu on mustaa laavakiveä olevaa tasankoa jossa tuulee kovaa mereltä käsin.
    Killjoyn mökki näkyy etäisesti kaukana. Matorankylän valot hehkuvat toisessa suunnassa.
    Aurinko nousee horisontista.