Nimetön hahmo seisoi yhä. Vanha, metallinen laite oli jo hiljentynyt. ”Mene”, hahmo sanoi. Yksi huoneen varjoista liikahti.
Varjo lähestyi nimetöntä hahmoa hitaasti. Se muistutti etäisesti Matorania. Kävellessään hahmoa kohti varjo vähitellen sai muotoa. Se piteni. Se kasvatti siivet. Se piteli kädessään kirvestä. Eikä se ollut enää pelkkä varjo.
”Mene”, huoneen toinen henkilö toisti ja katsoi ainoata asiaa huoneessa joka muistutti häntä ajasta, jolloin hänet tunnettiin vielä nimellä Jouera. Ja Gande, hänen lajinsa mytologinen jumalhahmo, työntekijän turva ja työttämän tuhoaja seisoi hänen edessään.
”Tiedät, ketä etsiä”, entinen Jouera sanoi ja katsoi lievästi vapisten hahmoa, jota hänet ja kaikki muut oli opetettu pelkäämään. Gande jatkoi matkaansa ja katosi hiljalleen, jättäen jälkeensä vain Matoranin varjon. Varjo katosi seinän läpi. Nyt yksin luolamaisessa huoneessa seisova henkilö vaipui ajatuksiinsa.
Kumpa voisin unohtaa.
Bio-Klaanin linnoitus
”…Ja sinä löysit hänet käytävältä?” epäuskoinen hoitajamatoran toisti. Summerganon nyökkäsi. ”Tilanne on aika vakava”, hoitajamatoran toisti hiljaisena. ”Elimet saamme kyllä korvattua, öh… jotenkin. Voi olla, että joudumme siirtymään mechapukuun. Mutta en puhu siitä. Kehossa ei vaikuta olevan… ketään. Elintoiminnot yrittävät epätoivoisesti toimia. Mutta jotain mätää tässä on.”
Summerganon katsoi ulos hoitajamatoranin leikkaussalin ikkunasta.
”Se pahuksen saari.”
[spoil]Toivottavasti Sugaa ei haittaa hänen hahmonsa käyttö.[/spoil]
Lisko rahi kieriskeli maassa. Vihreänmusta toa saapui sen luokse.
”Tuollahan on lisko, hmm”, toa sanoi ilkeä hymy kasvoillaan.
”´Läkh!”, lisko huudahti kun käsi tarttui sen jalkaan ja roikotti sitä ilmassa.
”Hehee”, Toa ivaili nähdessään kuopan maassa, Ämkoo myhäili ja katseli nälkäistä hämähäkkiä kuopan pohjalla.
”AAAAAAAAAAAAARGGH!”
GK heräsi sängystään, nousi ja tiiraili ulos, kaikki oli normaalisti. Gekko rauhoittui hetkeksi kunnes sattui katsomaan ikkunasta.
Musta piste leijui taivaalta rakennusta kohti ja lähestyi aina vain.
”Mitä Karzahnia!”, Gekko huusi ja hyppäsi ikkunasta kun esine näytti olevan vain kilometrin päässä. Valkoinen toa ehti juuri ja juuri pientareelle kun huomasi Mustan pallon osuneen klaaniin, koko rakennus joutui valtavan laatikon sisälle, joka räjäytti kaiken sen sisällä pienenpieniksi hiukkasiksi.
”Mitä tämä kaikki on, en herää unesta vaikka kuinka yritänkin, se yrittää saada minut kiinni ja hengiltä, mutta miksi?”
”Vastaus on helppo, mutta täältä et voi saada sitä selville, mutta piristy. Nyt sinulla on aikaa miettiä elämääsi, kaikkea sitä missä olet onnistunut”, kuului ääni hänen takaansa.
Siellä seisoi vihreän hopeassa haarniskassa häntä itseäänkin suurempi olento, Artakha.
”Tunnenko minä sinut jostakin?”
”Loin sinut, poikaseni. Olet kaukana kotoa, sinun täytyy vain odottaa.”
”Olet vain mieleni luoma kuvitema, et sinä minua kehittänyt, et varmasti.”
”Loin, tiesin, että jos universumi vallattaisiin, se olisi mahdollista uudelleenkin. Minä loin sinut sitä varten, estämään sen. Tuhoamaan sen joka yrittää sitä.”
”Se on siis totta, en vain muista niitä tapahtumia…”
”Kyllä, mutta sinulla on tehtävää täällä, et ole valmis. Ja universumisillasi on aikaa odottaa, voit aivan rauhassa tehdä sen sitten kun sinulla on mahdollisuus.
Artakaha alkoi himmentyä.
”Ei, älä mene!”
”Jää hyvin poikani.”
Artakaha katosi siinä silmänräpäyksessä ja Gekko mietti hetken kaikkea kuulemaansa. ”Minulla on mahdollisuus totta vie kontrolloida omaa untani!”
Klaani ilmestyi hiljalleen näkyviin ja näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”Minun pitää sopeutua tähän”.
Mieli on tämän maailman vaarallisin ase.
Lattia alkoi rakoilla ja koko linnoitus sortui synkkyyteen.
”Mitä tämä on!”, hän huusi kun huomasi, että vain linnoitusta ympäröivä maa alue oli jäljellä.
Toa yritti pitää henkensä kaupalla kiinni reunasta, mutta pimeydestä ilmestyneet lonkerot veivät tämän mukanaan synkkyytteen.
Hän sulki silmänsä nähdessään sen mitä alhaalla odotti.
Klaani
Liekihtivä kaaos harppoi läpi klaanin Tawan ottaessa esille aseitaan, hän totisesti saattaisi tarvita apua tässä, makutan kellistäminen ei ole erityisen helppoa.
Tawa huomasi pian kun joku huusi hänen ovensa ulkopuolelta.
”Tuollaisia sekopäitä tässä kaivattiinkin”
Tawa avasi oven ja näki aina yleensä iloisemman valkoisen suurikokoisen toan, joka oli tulessa. Ja aivan kuin se olisi elämään kyllästyneenä vain tuijottanut häntä, silmillään joissa ei ollut mitään erityistä katsetta, vain se punainen hohde.
”Nyt sinä kuolet!”, Olento huusi kurkkusuorana aivan kuin se olisi muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan.
Se alkoi näyttää siltä kuin se olisi suurinpiirtein räjäyttämässä Tawan.
Zairyh käveli Klaanin käytävillä. Makuta Itrozista ei löytynyt tärkeää tietoa. Ei olinpaikkaa. Ei sitä, oliko Makuta edes elossa. Zairyh päätti, että lattian sisällä kulkeminen ei toiminut, vaan kasvatti itselleen pienen kehon juurista. Muutama Matoran kääntyi käytävällä ympäri jouduttuaan Zairyhin mielensisäisen iskun uhriksi.
Täydellistä. Minua ei ole edes huomattu kunnolla.
”Mitä ihmettä sinä yrität!”
Keltaisen, naispuolisen Toan huuto keskeytti Zairyhin ajatukset. Hän taisteli Toan näköistä Makutaa vastaan.
Saasta.
Zairyh painui takaisin lattian alle. Tawa potkaisi Makutaa sääreen ja katsoi hölmistyneenä kun palava valkoinen makuta lensi ulos ikkunasta Zairyhin ansiosta.
Tuo tunari ei ollut ainakaan Itroz.[/i]
Makuta paiskautui maahan ja kirosi.
[spoil]Kapura väkersi tuon Zairyhin pari juttua tuosta, pikkuisen korjailin, mutta ei muuta.[/spoil]
Olette kokeneet yön kauhun, se on muuten erityisen typerä nimi niin hienolle tapahtumalle, kenties jokin lonkalta heitetty kuolleidenmäärä oli ¼. Mutta tiedättekö miten paljon vähemmän kivaa on kun kuolee melkein kolme kertaa! Rautaiset kuolemanne eivät merkitse siinä vaiheessa yhtään mitään. Toisaalta nämä päivät opettivat minulle, että näin helppoa olisi loppujen tuhota kokonainen linnoitus! Ei, kyse ei ole mistään etsimästänne petturista, minä toimin täällä yksin, mutta vain koston nimissä. Ja tosiaan mikseivät ne vain soluttautuneet tänne? Näytänpähän sentään esimerkkiä miten helppoa se voisi olla, nyt tosin toivon, että en olisi yksin täällä vastustamassa teitä, mutta jokatapauksessa., oudot huudahdukset kaikuivat käytävillä saaden varmasti mielenkiinnon heräämään.
Ei ole totta., Tawa oli avannut monitorinsa huudon paikannusalueeseen.
Hei, tuolla on häirikkö. Voisiko joku viedä sen rauhoittumaan?, Tawa antoi ilmoituksen ympäri klaania.
Öinen meri oli tyyni, mutta pienen saaren luoma hehku oli houkutellut Phase-Lohikäärmeiden joukon parveilemaan sen ympärillä. Saarella oli pieni linnoitus, jonka sisällä valmisteltiin tapahtumaa, tapahtumaa jota viittaan pukeutunut hahmo oli odottanut jo kauan. Hän oli ratkaissut vuosituhansien arvoituksen ja nyt olisi toimeenpanon aika.
Hahmo pudotti sauvansa ja viittansa, paljastaen itsensä sen alta. Metsästäjien johtaja oli tavanomaisesta poiketen yksin, tällä turvatulla saarella, josta vain harva tiesi. Hänen edessään oli potilaspöytä, jonka päällä makasi pikimusta päätön ruumis, jonka pitkät raajat roikkuivat hieman pöydän yli.
TSO astui ruumiin ylle ja nosti tämän viereen veitsen, merkillisen sinisen rasian ja paperinpalan. Hän olisi valmis uuteen luomiskertomukseensa.
Olemme tulleet tähän hetkeen, hetkeen jota minä yksin hallitsen. Minun luomukseni, minun voimani, minun suunnitelmani, huipentuu tähän hetkeen.
Hitaasti, hän käänsi katseensa edessään makaavaan ruumiiseensa ja laski vasemman kämmenensä tämän rintakehälle.
Palvelija, toinen käteni, lojaali soturi. Sinut olivat Xian liekit puhdistavat, sinä olit tuomittavana vihollisen käsissä, mutta tänään sinä olet jälleen nouseva, sillä uhrauksesi ei ole jäävä turhaksi… Purifier.
Mestari nosti oikealla kädellään veitsen pöydältä ja salamannopeasti iski sen vasemman kätensä läpi, saaden verensä vuotamaan läpi ruumiiseen.
Mestarin veri, sinun tuleva johdattajasi, tuleva äänesi. Yhdessä me teemme historiaa, yhdessä me tulemme tuomitsemaan. Me, minä. The Shadowed One!
TSO irrotti veitsen ja nosti veriset kätensä pöydälle, nostaen sille asetetun paperinpalan kaksin käsin ilmaan ja jatkoi puhettaan:
Kantajan suostumus, hänen tahtonsa ja meidän liittomme. Sinä olet avaava lukon, joka muuttaa maailmaa, lukon joka on piilottanut minulta oman luomukseni. Sinä olet antava elämän, sinä olet side, joka yhdistää kaiken jälleen. Taistelujen jälkeenkin, sinä olet lahjoittajani, Killjoy!
Paperinpala alkoi hohtamaan sen sinisen sinettinsä kohdalta. Sen pitelijän huulilta oli luettavissa yksi sana: Sopimus.
Sinetti sai aikaan reaktion, joka reagoi rasian kanssa, saaden sen aukenemaan. Sen tapahtuessa, ilmoille pääsi karjahdus ja huumaava määrä punaista valoa. Valo kiemurteli rasiasta ulos ja karjui, täyttäen huoneen tuolla karmealla äänellä. Valopallo jäi leijumaan Purifierin ruumiin ylle sen Mestarin tuijottaessa sitä hetken, haukkoen samalla henkeään. Tällä kertaa hän puhui kuin kuiskaten:
Voimani, luomukseni, se on valmis, se on sinun. Yhdessä me jatkamme, yhdessä me hallitsemme. Ota se, vie loppuun se minkä aloitimme!
Ja juuri niiden sanojen kadotessa, kuului vielä yksi karjahdus ja valopallo kiisi suoraan Purifierin tuhoutuneeseen ruumiiseen. Valo katosi ja huoneessa oli jälleen pimeää.
TSO asteli ruumiin vierelle ja tuijotti sitä, oli täysin hiljaista. Pienen hetken ajan Mestari luuli epäonnistuneensa, mutta vain hetkeksi, sillä purkaus alkoi… Purkaus, joka työnsi ruumiin sisältä valkoista ja mustaa ainesta, joka alkoi valtaamaan vähitellen palanutta ruumista, täyttäen jokaisen kolon ja peittäen ruumiin alleen, uuden pään kasvaessa riekaleisesta kaulasta.
Haltioissaan TSO otti askeleen taaksepäin ja nosti kätensä ilmaan kuin profeetta. Ruumis kutistui hieman, raajat normalisoituivat ja uusi pää alkoi muotoutua. Valkoinen irvokas naama alkoi kehittymään ja sen etuosa kovettui pitkien limittäisten hampaiden kasvaessa. Vankkarakenteinen ruumis kiehui, muuttuen vähitellen sileämmäksi. Valkoinen ruumis, jota mustat kuviot peittivät kauttaaltaan. Ja viimeinen silaus oli hohtavan siniset silmät, jotka aukenivat hirviömäisen kidan yläpuolelle. Ei pupilleja, ei katsetta, vain nuo hohtavat valot ja hitaasti hengittävä hirviömäinen ruumis.
Mestari nauroi, hän oli onnellinen, hän onnistui. Pieni palanen juuri syntyneen olennon ruumiista lensi takaisin rasiaan, jättäen vain kaksi tuohon huoneeseen. Rahiseva hengitys kaikui huoneen sisällä ja vähitellen hirviö nousi ylös, kokeillen sen uusia lihaksiaan, tutkien vahvoja käsiään, kokeillen kasvojensa hirviömäisiä muotoja. Nyt se ja sen mestari seisoivat vastakkain, tuijottaen toisiaan. Silloin kaksi hahmoa puhui, mutta yhdellä suulla. Toinen matala ääni ja toinen hirviömäinen rahina, olivat täydellisessä yhteydessä toisiinsa:
Troz osoitteli pistooleillaan vihertävää hahmoa, joka sitten äkkinäisesti potkaisi nämä hänen käsistään huoneen seinää vasten. ”Hitto, refleksini ovat päässeet ruostumaan…” Troz harmitteli, ja otti miekkansa esiin. Hän hyppäsi voltilla taaksepäin, ja ponkaisi kovalla vauhdilla miekka ojossa ja iski miekkansa sen läpi.
Ei mitään. Sille ei tapahtunut mitään. Troz hämmentyi, hyppäsi muutaman metrin taaksepäin ja katsoi miekkaansa. ”… Eihän siitä tullut edes verta”, hän ihmetteli. Siinä vaiheessa se hahmo katosi kuin tuhka tuuleen. Poof. ”Mitä hel-” Troz ehti sanoa, mutta keskeytyi, kun vihreä otus iskikin häntä niskaan.
”Hologrammiteknologia. Niin ihanaa”, otus sanoi, jatkaen: ”Olen Jask. Se tosin jää viimeiseksi asiaksi minkä kuulet”, Jaskiksi itseään kutsuva hahmo sanoi, ja otti ison sapelin esiin. Sitten Jask lähti juoksemaan Trozia päin, miekka olalla, lyömävalmiina, ja polvistuneen Trozin viereen päästyään nosti miekkansa ilmaan ja huitaisi.
Troz ei kuitenkaan enää ollut siinä, vaan hänen takanaan. ”Et tiennytkään että osaan teleportata?” Troz sanoi, pitäen Jaskia kurkusta kiinni, ja iski puukkonsa tämän ohimoon. Troz virnuili tyytyväisenä, ja yritti nypätä puukon Jaskin päästä irti, mutta jumissa oli. ”…Nojaa, hätä ei lue lakia”, Troz hymähti ja viilsi Jaskin pään irti katanalla.
”Irrotan tämän sitten kotona, saanpahan seinälle jotain koristetta tylsään asuntooni”, hän päätti, ja lähti tepastelemaan Klaanin suuntaan.
Klaanin linnoitus
Troz oli kävellyt monta tuntia vuoren läheisen viidakon keskeltä Klaania kohden, ja oli viimeinkin saapunut paikalle. Porteille päästyään hän ei mennytkään sisälle, vaan lähti vasemmalle, ja kävelin nurkan taakse, jossa oli selvästi äkkiä väsätty, Toalle sopivan kokoinen hökkeli jossa kelpasi asua ja elää. Troz kopautti puukkoansa seinään, ja Jaskin pää irtosi siitä. ”Viimeinkin”, Troz tokaisi ja lähti takaisin portille. Hän käveli portista sisään, ja pistäytyi Klaanin kahvioon hakmaan kupposen kahvia. Paikalla ei ollut ketään, ja seuran puutteesse meni kahvikuppi mukanaan Aulaan, toivoen että paikalle tulisi juttuseuraa, tai mahdollisia töitä tarjoavia.
”… mitä tuo oli?” Matoro kysyi välittömästi oven sukeuduttua. Vähintään samaan aikaan Lumiukko kysyi mitä täällä tehtiin.
”… ei mitään. Syvennytään takaisin siihen kirjoitukseen”, Valkovihreä Toa sanoi ja käveli pöytänsä ääreen. vahvan, umpeennaulatun oven alta tuli kylmää ilmavirtaa.
Matoro kääntyi myös ja istahti Kepen vierelle. Pöydän peperien tekstit olivat käännettu matoran-aakkosille. Vain kirjainnten järjestys oli vielä selvittämättä.
”Mitä te kamut teette?” Snowie kysähti ja änki kaksikon väliin katsomaan papereita. ”Selvitämme tätä salakirjoitusta”, Kepe aloitti. ”Jaa. Mistä se kertoo?” ”Yhden Makutan tutkimus Nimdasta”, Matoro jatkoi. ”Ai Nimdajuttuja. Minulal on huonoja kokemuksia Nimdasta. Se nukke…” Snowie muisteli. Kepe tönäisi häntä ennenkuin Lumiukko ehti alkaa kertomaan elämäntarinaansa.
Kahden Jään Toan teleskooppisilmät ja tavalliset silmät tutukivat papereista jokaisen neliösentin. Nyt pitäisi löytää tekstipätkä, joka kertoisi koodaussysteemin. ”On tosin mahdollista että Makuta ei ole laittanut tähän mitään avainta”, Kepe huomautti. ”Mikä tiedemies tekee tutukimuksia ilman että kukaan saa koskaan niitä tietää?” Matoro vastasi. ”Hyvä pointti. Mutta ehkä hän ei ehtinyt julkaista tietojaan ennen kuolemaansa?” Ennenkuin Matoro ehti vastata, hän huomasi himmeitä merkkejä otsikkotekstin alla. Ne olivat vain muutaman millimetrin kokoisia kirjaimia ”Projekti Nimda” -tekstin alla.
”Löytyi”, hän sanoi ja suurensi zoomiaan. Matoro luetteli kirjaimia, jotka vastasivat otsikon kirjaimia. Kepe merkkasi välittömästi muistiin merkit. Pikainen käännös ja loppujen päättely paljasti avoimen tekstin.
Matoro tarttui nopeasti paperiin ja alkoi selata sitä innolla läpi. Tietoa Turagasta, joka kertoi Nimdasta. Tietoja kohtaamisesta, jossa Ity näki Nimdan käytössä. Tiedot saaresta, jossa hänen tutkimansa siru oli, ja jonne hän palautti sen. Lukuisia kokeita Nimdalla. Paljon teorioita sen alkuperästä.
”Kiitos!” Matoro totesi välittömästi ja kiisi ulos. Kepe ja Snowie jäivät ihmettelemään yli-innokkaaksi muuttunutta Toaa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Jään Toa kävi saamansa huonokuntoisen kasetin kimppuun.
Bio-Klaanin linnoitus
Matoro oli mennyt nopeasti Äksän huoneistoon jossa hän oli jo esittelemässä tekstiä. Kansio kertoi saaresta aivan Pohjoisen Mantereen kyljessä, jossa vanhaan temppeliin oli kätketty yksi siru.
Matoro tunsi olevansa taas uuden seikkailun porteilla, taas toiminnassa. Hän tosiaan ei kyennyt elämään ilman toimintaa.
”Päivää”, Matoro tervehti pirteästi astuessaan tekniikan ja tavaran peittämään, hyvin valaistuun huoneeseen. Valkovihreän värinen Toa näperteli hetken tekniikan parissa kunnes nousi ylös katsomaan tulijaa. ”Kas vain, päivää”, Kepe sanoi ”Mitähän juttua sinulla on?” Kepe huomasi Matoron kainalossa olevan paperinipun.
”Tämä”, Matoro osoitti kansiota ”on koodattu salakielellä. Tarvitsen siinä apua. Tämä taas”, Toa osoitti kasettia ”on kasetti, joka ei toimi” Kepe astui lähemmäs ja nappasi kansion. Merkit olivat erikoisia, eivät lähelläkään matoran-aakkosia. Sivussa oli Matoron lappu, johon hän oli merkannut aikaansaamansa käännökset.
”Tämä ei ole vahvinta alaani, mutta katsotaan…” Kepe kertoi ja kumartui yhden tietokoneenpäätteen äärelle. Hän tutki symboleita, skannasi paperin ja aloitti ohjelman, joka vertasi merkkejä tunnettuihin kieliin.
Ei mitään.
Vertaus järjestöjen käyttämiin tunnettuihin koodikieliin. Ei mitään.
Kepe hieroi otsaansa.
”Mistä tämä on?” hän kysyi. ”Erään Makutan laboratoriosta”, Matoro kertoi. ”Mitä tässä pitäisi olla?” ”Tietoa Makuta Itrozin Nimda-tutkimuksista” ”Hmm. Makuta…” Kepe mietti penkoen laatikoitaan. Ne olivat täynnä mitä eriskummallisimpia virityksiä son muita asioita. Hän nappasi eräästä mapista paperin johon oli törmännyt joskus. Se kertoi Makutan Veljeskunnan käyttämästä salakirjoituksesta.
Kaksikko vertasi kirjoituksia. Kyllä, merkit näyttivät samoilta. Ne näyttivät samoilta mutta silti niin erilaisilta. Kuin pelikuvia.
”Nämä merkit ovat peilikuvia”, Matoro totesi yhtäkkiä. ”Se Makuta ei selvästikkään halua, että hänen tutkimuksiaan pengotaan”, Kepe totesi ja käänteli koneellaan skannaamansa tiedot ensin peilikuvaksi ja sitten käänsi manuaalisesti Makutakoodia.
Se, mitä paljastui, oli kirjainsotkua. Matoran-aakkosia, mutta aivan epäloogisessa järjestyksessä, tarkoittamatta mitään.
Hetken hiljaisuus. ”Kolminkertainen suojaus”, Kepe tuhahti. Hän ajoi syntyneen tekstin uudestaan erilaisten kääntimien läpi, mutta teksti ei ollut edelleenkään mitään tunnettua koodia tai kieltä.
”… ehkä siirrymme nyt aiheeseen kaksi. Saatko tämän toimimaan?” Matoro kysyi ojentaen kasetin. Kepen näppärät sormet avasivat laitteen kuoren. Sen sisällä oli vanhanaikaista filmiä, joka näytti varsin kärsineeltä. ”Luulen että tämän saa kuntoon. Pitkäaikainen projekti, tosin”, Kepe kertoi.
Aurinko oli nousemassa jokusen tunnin kuluttua. Suuri purjelaiva lipui jo märäänpääsaaren edustalla, katselleen uneliasta kaupunkia. Tuulet olivat olleet matkalaisten puolella.
Yksinäinen majakka seisoi sataman reunalla, hylättynä. Se oli vartioinut rannikkoa jo ennenkuin Tawa oli saapunut tänne. Huhut kertovat astrologimunkkien rakentaneen sen joskus kauan, kauan sitten. Nykyään majakka on hylättynä. Matoro on joskus miettinyt liittyisikö majakka jotenkin siihen vanhaan majakkaan saaren pohjoisosissa, jossa hän poikkesi muiden kanssa palatessaan Xialta.
Purjelaiva ui aallonmurtajan ohi ja matoran ruorissa käänsi aluksen taitavasti kohti oikeaa paikkaa. Laiva hiljensi vauhtia kun jokunen hereillä oleva heitti kyöden sataman paalun ympärille. Kun Yön Timo II oli kiinnitetty huolella, se vain jäi satamaan. Suurin osa miehistöstä jatkoi uniaan. Matoro oli kuitenkin jo havahtanut heidän saapuessaan Klaaniin ja nyt istui uneliaana riippumatossaan. Hetken kuluttua hän nousi, nappasi suuren laukun joka makasi kaidetta vasten ja käveli alakannelle. Laukussa oli koodattu kansio, kasetti ja muistiinpanoja Manulle.
Toa hyppäsi ketterästi laivasta laiturille. Klaanin linnoitus nukkui, vain muutaman yökyöpelin huoneessa paloivat valot. Jossakin lensi Gukkolintu vasten tähtitaivasta.