Avainsana: linnoitus

  • Zakaz 11: Warrek ja Vartija

    Zakaz, sotaherra Warrekin linnake, konferenssihuone
    Sisällissodan kuudes viikko

    Suuressa salissa oli täyttä. Puisilla penkeillä istui kymmeniä skakdeja, jotka puhuivat toisilleen ja vilkuilivat salin eteläpäädyssä sijaitsevaa lavaa. Lavalla seisoi ryhdikkäästi rivissä kaksitoista eriväristä skakdia, jotka tuijottivat yleisöön päin, mutta katsoivat näiden yli. Viimeisenä rivissä seisoi skakdi, jonka päällä oli sinisen ja hopean värinen haarniska. Yksinäinen Vartija piti ilmeensä mahdollisimman neutraalina.

    Yleisön puheensorina keskeytyi, kun keltaiseen ja mustaan haarniskaan verhoutunut skakdi käveli lavalle ja asteli kahdentoista skakdin rivin ohitse, silmäillen näistä jokaista. Tämän skakdin rintapanssarissa oli viisi tähteä. Viimeisen rivissä seisovan skakdin kohdalla kellertävä skakdikenraali hymyili hieman ja kääntyi yleisöön päin.

    ”Terve vain”, kenraali Warrekiksi kutsuttu skakdi sanoi perin epävirallisesti.
    ”Olemme tehneet edistystä viime viikkoina. Paljon edistystä. Ensiksi Denekk. Sitten murskasimme Nektannin pirulaisten etenemisen kaakossa. Ja nyt, eilisen muurinmurtajien ja Tahtorak-ratsastajien jättihyökkäyksen jälkeen olemme käytännössä vahingoittumattomia, kun taas sen sinisen vinosilmän joukot kärsivät satojen miesten tappioita.”
    Warrek osoitti rivin viimeisenä seisovaa sinistä skakdia.
    ”Erityiskiitos Vartija-klaanille, joista yksi on täällä tänään palkittavana.”

    Yleisön eturivissä oli kymmenen Vartijan joukko. He hymyilivät.

    Warrek tuhahti.
    ”Äh, anti olla. Te mitään ylistyspuheita tarvitse. Kukaan rivissä eikä kukaan yleisössä. Soturi taistelee paremmin, kun pää ei ole täynnä k’otajia.”

    Warrek kaivoi pienen pullon esiin haarniskansa taskusta ja avasi sen korkin. Hän kaatoi läpinäkyvää nestettä pienen tilkan kuivaan suuhunsa. Kaikille kävi selväksi, että neste ei ollut vettä.

    ”Mutta kuitenkin. Missä olimme. Ai niin. Nämä kaksitoista soturia ovat osoittaneet olevansa erityisen hyviä vihollisten ampumisen jalossa lajissa ja osoittaneet taktista fiksuutta. Siksipä…”
    Warrek käveli taas rivin ohi. Jokaisen skakdin kohdalla hän pysähtyi hetkeksi ja ripusti kullanhohtoisen mitalin roikkumaan haarniskasta.
    ”…nimitän heidät kaikki eversteiksini. Hyvä homma, pojat.”

    Yleisö ryhtyi taputtamaan raivokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että he olivat tyytyväisiä kahdentoista aseveljensä saavutuksista ja osittain siitä, että Warrek oli luvannut rommia seremonian jälkeen. Ja kun Warrek lupasi jotain, hän piti lupauksensa.

    Tavallista lyhyempi mutta erittäin lihaksikas ja järeä skakdi taputti yleisön eturivissä. Tällä Vartijalla oli sideharsoa olkapäänsä ympärillä. Roqce hymyili.
    ”Hyvä, Vahtikoira.”

    * *

    Zakaz, aavikko
    Nykypäivä

    Makuta Nui ja Guardian ratsastivat armottoman helteen polttamina. Zakazin taivaalla hehkuvat kaksi aurinkoa häikäisivät kaksikkoa ja näiden ratsuja ja sietämätön kuumuus sai molemmat hyvin janoisiksi ja nääntyneiksi. Yksinäinen vesipullo vaihtui ratsastajalta toiselle joka toinen minuutti.

    ”Mukava koti sinulla”, Manu sanoi kesken kaiken. ”Oikein vieraanvarainen.”

    ”Jos puhut niistä aavikkorosvoista, en ymmärrä”, Guartsu sanoi. ”Eivät ne edes ehtineet ampua.”

    ”Eivät niin. Sinä ammuit ensin.”

    ”Hei”, Guardian sanoi. ”Ne olivat vain polvilumpiot. Limanuljaskat selviytyvät kyllä. Ja sinä sait itsellesi revolverin.”

    Manu pyöritteli etusormensa ympärillä pikkuruista Zamor-pistoolia. Makuta ei ymmärtänyt ampuma-aseita. Ne olivat tyylikkäitä, mutta hän ei ymmärtänyt niitä.
    ”Kuinka kauan vielä…sinne, minne haluamme?”

    ”Puoli tuntia”, Guardian vastasi. ”Zakazin tasolla suuri kaupunki. Ja jos nyt on keskipäivä, hän on Kuolleen Ruki-kalan tavernassa.”

    ”Miksi hän on siellä keskipäivällä?” Makuta Nui kysyi.

    ”Hän on siellä aina.”

    ”Ai. Omistaako hän paikan?”

    ”Ei.”

    Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ainoastaan ratsujen kavioiden kopsahtelua hiekkaan ja kiveen.
    ”Tulimme siis Zakazille asti tapaamaan juoppoa”, Manu sanoi äänensävy matalalla ja ilme happamana. Guardian vastasi vasta kymmenen sekunnin päästä.
    ”En kiellä.”

    *

    Kuolleen Ruki-kalan taverna
    Sisällissodan kuudes viikko, keskiyö

    Ilmassa oli lievästi sanottuna humalainen tunnelma. Lähiaikojen voitoista ja everstien nimityksestä iloitsevat skakdi-sotilaat heiluivat epätasaisesti edestakaisin ja loiskuttelivat suuria määriä rommia tavernan puulattialle. Huonetta valaisivat ainoastaan kattokruunun kynttilät. Hyvin harva tämän tilan sisällä oli täysin selvin päin. Baarimikkona toimiva vihreä skakdikin oli poikkeuksellisen iloinen ja poikkeuksellisen hitaalla.

    Kenraali Warrek liikkui iloisin virnein sotilaidensa joukossa kuin yksi heistä ja hyräili tunnettua zakazlaista melodiaa. Hän kannusti sotilaitaan laulamaan mukana. Ei kestänytkään kovin kauaa ennen kuin tavernassa kuului humalaisen epävireinen mutta vilpittömän iloinen kuorolaulu.

    Juuri everstiksi nimitetty Vartija istui tiskillä kädessään lasillinen punaista nestettä. Välillä hän joi sitä pienen tilkan, mutta oli poikkeuksellisen selvin päin, kun otti huomioon tavernan yleistunnelman.

    Vartijaa läimäistiin selkään kevyesti ja hän kääntyi katsomaan. Läimäisijä oli Roqce, Vartijan aseveli. Lihaksikas skakdi hymyili väsyneesti.
    ”Terve, ’herra Eversti’!” Roqce sanoi iloisesti. ”Älä kökötä siinä yksin. Liity joukkoon.”

    Vartija oli hetken vaiti. ”En ole oikein koskaan välittänyt tuollaisesta”, hän sanoi naputellen pöytää sormillaan.
    Roqce hymyili.
    ”Hi hi. Herra ’Juon-vain-laatuviiniä’.”

    Vartija hymähti, kääntyi ja läimäisi Roqcea olkapäähän. ”No, ehkä sinäkin oikeasti osuisit johonkin kiväärillä, jos et olisi tuollainen juoppo.”

    Roqce nauroi kovempaa kuin yleensä. Hän pyyhki silmäkulmaansa sormella.
    ”Vielä minä sinulle näytän…” hän sanoi hiljaa. ”mutta oikeasti, onnea. Korkea-arvoisempi kuin minä. En olisi koskaan uskonut. Sinusta kehtaa melkein olla ylpeä, poika.”

    Roqce käveli poispäin Vartijasta ja heilutti tälle kättään virnuillen. ”Siis vain melkein. Kyllä sinussa on vielä paljon korjattavaa. Vuh vuh.”

    ”Vuh vuh”, Vartija vastasi tasaisella äänensävyllä.

    Kenraali Warrek lähestyi baaritiskiä hoiperrellen epätasaisesti. Hän istui jakkaralle suoraan Vartijan viereen tervehtimättä tätä.
    ”Yksi”, Warrek sanoi vihreänkirjavalle baarimikolle heilutellen kättään. ”Jäinen.”

    Tilauksen toteutumiseen kesti viisi sekuntia. Talo tarjosi, kuten aina. Warrek tarttui jääkylmään tuoppiin ja otti hörpyn. Salaman skakdin ylähuulelle jäi massiiviset vaahtoviikset.
    Vartija kääntyi kenraaliaan kohti, katsoi tätä silmiin ja osoitti omaa ylähuultaan teräväkyntisellä sormellaan.

    Warrek ei vaikuttanut ymmärtävän pointtia.
    ”Skakdiksi, poika.”

    ”Viikset”, Vartija sanoi hienovaraisesti.

    ”No skarrarar”, Warrek vastasi hilpeänä. ”Minähän olen aina halunnut sellaiset!”

    Vartija harkitsi hetken, jatkaisiko yrittämistä. Hän päätyi tulokseen, että siitä ei olisi hyötyä.
    Warrek kilisteli lasiaan ja vihelteli jotain. Hetken aikaa hän vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa, mutta sitten hän yhtäkkiä avasi keskustelun.
    ”No skarrarar”, Warrek sanoi. ”Sinä olet se tarkka-ampuja. Uusi everstini.” Warrek löi Vartijaa olkapäähän kevyesti. ”Mahtavaa.”

    ”Kiitos, kenraali”, Vartija sanoi vaatimattomasti.
    ”Sano Warrek vain. En ole niin humalassa, että pistäisin jonkun kutsumaan minua sotilasarvolla.”
    ”…kiitos, Warrek.”

    ”Ole hyvä vain”, Warrek vastasi, ”mutta sinun juhlasi tämä on. Ja oikeastaan muidenkin Vartijoiden. Skarrarar, te olette aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten linnoitus pysyisi valloittamattomana ilman teitä.”
    Warrek kääntyi Vartijaa päin ja tarkkaili tätä katseellaan.
    ”Poju, olemmeko me nähneet ennen?” kenraali kysyi. ”Näytät aivan pirun tutulta, mutta en ole varma, mistä hitosta voisin tuntea sinut.”

    ”Anteeksi, kenraali”, Vartija vastasi. ”Ylivartija Zakran vaatii, että emme paljasta, missä olimme töissä ennen Vartijoita. Meidät on vaikeampi jäljittää näin.”

    ”Ymmärrän”, Warrek sanoi, ”mutta älä Irnakk vieköön kutsu minua kenraaliksi. Näytänkö minä sellaiselta, joka haluaa nimetä aseita mukaansa?”

    Vartija vastasi kieltävästi.

    ”Hyvä”, Warrek sanoi. ”Mutta nyt, juota tuo punainen litku vaikka lehmälle. Nyt skarrarararar juhlitaan.”

    * *

  • Lohikäärmeen sydän

    Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä

    Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä

    Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto…

    Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten

    On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.

    Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta… Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen…

    Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.

    Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala…

    Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä…

    Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin…

    [spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä…[/spoil]

    Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta

    Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. ”Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta”, Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. ”Mitä asiaa?” ”Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää”, Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, ”Heti.” Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. ”Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan”, hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.

  • Operaatio Beeta osa 20: Tracker räkyttää

    Xia

    Matoro, Kapura ja Summerganon syöksyvät hissin mukaan alaspäin, DEVASTATORin jäädessä karjumaan ylös, mutta se löytäisi kolmikon kuilun pohjalta, jos he jäisivät sinne liian pitkäksi aikaa… Niinpä hissin tömähdettyä kuilun pohjalle, vieläpä kolmikon kannalta melko kivuliaasti, lähtivät he samantien liikkeelle ja päätyivät käytävälle. He kuulivat jostain meteliä, mutta ainakaan vielä ei lähistöllä tuntunut olevan mitään. Mutta edes alimmat kerrokset eivät olleet tyhjillään ja hetken aikaa yksitoikkoista, kivistä käytävää käveltyään kolmikko päätyi suureen halliin, jossa oli useita ovia. Keskellä oli jonkinlainen koroke ja Metsästäjien välineitä lojui siellä täällä. Hallin seinustalla oli portaat ylemmille tasanteille, jossa näkyi olevan jonkinlaisia monitoreja.

    Kolmikko tutki hallin läpikotaisin, muttei nähnyt jälkeäkään vihollisista. ”Ne ovat jahtaamassa meitä toisaalla.”, lausui Kapura koko kolmikon ajatukset ääneen ja samalla hetkellä yksi ovi levähti selälleen ja sieltä rynnisti Tracker, ilman kuulua lemmikkiään. ”Mokomat nuuskijat! Luulitteko todellakin olevanne niin ovelia, etten löytäisi teitä linnoituksesta, jossa asustan?”, metsästäjä puhisi. Summerganon, Kapura ja Matoro katsoivat vihollistaan kylmästi. ”Olet meidän ja tehtävämme suorittamisen välissä, joten tästä tulee hiukan kivuliasta.”, Matoro sanoi Trackerille ja syöksyi moottorisaha suristen vihollisen kimppuun.

    Tracker yllättyi toan asevalinnasta ja perääntyi, antaen Summerganonille ja Kapuralle tilaisuuden hyökätä sivusta ja Tracker olikin pian hätää kärsimässä. Hän huitoi minkä ehti ja Matoro lensi sahoineen maahan, mutta Summerganonin raivokas hyökkäys ja Kapuran tuli-isku suoraan selkään saivat metsästäjän perääntymään nurkkaan. Matoro nousi ja tuli toveriensa luo. ”Noniin, hoidetaanpa tämä tuhmeliini.” ”EI!”, huusi Tracker ja löi voimiensa tunnosta ja niin voimakas oli tuo huitaisu, että Summerganon lensi hallin keskustan koroketta päin kaataen lentäessään myös Kapuran. Matoro perääntyi Kapuran kanssa korokkeen luokse. Kolmikko seisoi nyt keskellä hallia, kuullen jostain askelia ja heidän edessään seisoi Pimeyden metsästäjä, Tracker.

    ”Niin typerältä kuin tämä tuntuukin, emme voi jäädä tänne.”, Summerganon toteaa ja hyppää miekkansa kanssa Trackeria kohti. Muut seuraavat esimerkkiä ja he kirjaimellisesti jyräävät Trackerin ja säntäävät ovelle, jossa lukee ”porraskäytävä”. Tracker nousee oven mennessä kiinni kolmikon perässä ja metsästäjäjoukon rynnätessä ylätasanteiden ovista huoneeseen. ”Pakenivatko ne?!”, kuuluu jonkun metsästäjän huuto porraskäytävään, jota kolmikko kiipeää ylös. Käytävä vei heidät ylempiin kerroksiin, joissa he juoksivat satunnaisista metsästäjistä yli. Heidän mielessään poltti vain yksi asia: Nimdan löytäminen.

    He kulkivat vielä yhdet portaat ylös ja heidän edessään avautui korkea huone täynnä pilareita ja useita portaita ja huoneen päädyssä oli muutaman metsästäjän joukko syventyneenä keskusteluun: ”Komentotornin mukaan tunkeilijat ovat kellarikerroksissa.”, yksi metsästäjä puhui ja kolmikko, jota ei vielä huomattu vetäytyi pilarien taakse kuuntelemaan. ”Ei, keskuksesta ilmoitettiin, että saivat Trackerilta viestin, jonka mukaan tunkeilijat suuntasivat ylöspäin, ovat mahdollisesti jo poistuneet täältä.”
    ”Olet aina niin optimisti, luultavasti ne mokomat piileksivät jossain ja iskevät aina kun vartioinnin silmä välttää. Koko linnoitus on jo kaaoksessa, kun ne tuntuvat vipeltävän kerroksesta toiseen kaataen puolet meidän porukastamme.”
    ”Meidän pitää kai mennä kyselemään komentotorniin lisäohjeita jossain vaiheessa…”

    Kolmikko kuunteli metsästäjien keskustelua mielenkiinnolla. Heidän pitäisi pysyä nyt salassa ja löytää jokin kätevä piilopaikka, josta käsin he voisivat sitten tehdä iskunsa komentotorniin, sikäli mikäli heidän kohteensa siellä yhä majaili.

  • Operaatio Beeta osa 13: Xialaista ”kahvia”

    Xia

    ”The Shadowed Onen linnoitus.”, Matoro lausuu ääneen. Kauempana rannasta kohoaa valtava, kivinen linnoitus. Sinne murtautuminen näin nopeasti olisi käytännössä mahdotonta.
    Kapura ja Summerganon tähyävät myös eteenpäin. Linnoitus on suurehkon tehdasalueen takana.
    Kolmikon sivustalla, usean kilometrin päässä kohoaa valtava Vuori. Sinne kukaan heistä ei halua edes hetkeksi.

    ”Tehokkain etenemiskeino?”, Kapura kysäisee.
    ”Vortixxit eivät tiedä meitä vihollisina. Käytetään sitä etuna.”, Summerganon sanoo.
    ”Tosiaan, nuo tavalliset Vortixxit eivät välitä meistä. Ellemme törmää metsästäjiin tai heidän palvelijoihin.” Matoro selittää.
    ”Esiinnytään tavallisille xialaiselle Metru Nuilaisina kauppiana. Vortixxit arvostavat ostajia heidän tuotteilleen.”, Kapura sanoo.
    Kaksi muuta nyökkäilevät. Tällä siis linnakkeelle asti.
    He lähtevät puikkelehitmaan tehtaiden välisiä kujia. Matkassa menisi suoraan vain viisitoista minuuttia, mutta kiemuraiset reitit ja mahdolliset esteet hidastavat matkantekoa.

    Kolmikko törmää lyhyen ajan kuluttua umpikujaan.
    ”Tämä tehdasverkosto on kuin labyrintti. Ihanaa.”, Matoro päivittelee. Kolmikko siirtyy edellisestä ovesta.

    ”Hyvää päivää, herrat!”, punainen vortixx tervehtii.
    ”Olemme vain läpikulkumatkalla…”, Kapura ilmoittaa ohimennen.
    ”Hei, onko tämäkin umpikuja?”, Matoro toteaa.
    ”Kaipaatteko neuvoja? Täällä eksyy helposti. Voin tarjota juotavaa samalla.”, ystävällinen vortixx puhelee.

    Klaanilaiset huomaavat olevansa pienehkössä kahviossa. Siellä on mukavat punaiset sohvat ja pitkät rivit juomia tiskin takana.
    ”Mitä ajattelette?”, Matoro kuiskaa kahdelle muulle Klaanilaiselle.
    ”Kai me hetkeksi voimme jäädä. Sitäpaitsi voimme pyytää tuolta kartan alueesta.”, Summerganon kuiskaa takaisin.

    Kolmikko istuu pöytään. Vortixx tuo juomat ja kartan heille.
    ”Minne olette matkalla?”, turhan tuttavallinen baarinpitäjä kysyy.
    ”Tuota… Olemme Metru Nuilaisia kauppiata.”, Kapura aloittaa.
    Matoro juo lasinsa kerralla tyhjäksi.
    ”Matoron minä tunnekin. Eikö totta?”, vortixx jatkaa.
    ”…Kuka sitten olet?”, Matoro kysyy oudolla äänellä.
    ”Et muista vanhaa Radakia?”, punainen vortixx lausuu.
    Matoro sylkäisee yhtäkkiä muovisen kapselin pöydälle ja kaatuu tuolillaan taaksepäin yskien.

    ”Ja kiitokseksi niistä vanhoista hyvistä ajoista, sait juuri myrkkykapselin juomaasi.”, baarinpitäjä hihittelee tyytyväisenä.
    Kapura huomaa lasissaan kelluvan aivan juoman värisen, pienen kapselin. Summerganon ryntää tiskille ja nappaa vortixxia kurkusta.
    ”Anteeksi, teit MITÄ?”, hän kysyy vortixxilta ja painaa tämän takaseinää vasten.
    Summerganonin silmät osuvat hyllyllä makaavaan ruskeaan, avattuun salkkuun. Siinä on riveittäin erilaisia kapseleita.
    Nopea lyönti iskee baarinpitäjän tajuttomaksi. Suga nappaa salkun ja alkaa tutkia sitä.
    Kaksi riviä kapseleita, toinen rivi nimellä ”Myrkyt” ja toinen nimellä ”vastamyrkyt”. Kapseleissa on pieni numero ilmaisemaan mikä kumoaa minkä.

    ”Kapura, onko sinulla ehjä kapseli?”, Suga huutaa. ”Mikä sen numero on!”
    Samassa ovi postakistaan auki ja kaksi aseistautunutta vortixxia ryntää sisään.
    ”Liikkumatta!”, toinen huutaa. ”Täällä on nyt tärkeämpääkin tekemistä kuin teidän totteleminen!”, Kapura ilmoittaa ja kaataa toisen vortixxin tulisella aallolla. Toinen lähtee hyökkäykseen.

  • Operaatio Beeta osa 11: Huomioita Xian luonnosta

    Muutaman kymmenen kion päässä Xiasta, meri

    Kova tuuli puhaltaa Xian suunnalta kohti edelleen eteneviä sankareita. Pieniä, happamia pisaroita tuiskuaa gukkoja ja Klaanilaisia kohti. Nelikko lentää silti edelleen kohti tehdassaarta.

    Matoro tiirailee kiikarisilmällään gukkonsa selästä kaukana horiontissa siintävää kallioista saarta. Itseasiassa saaren eroittaa paremmin suuresta savupatsaasta ja valtavasta, pahamaineisesta Vuoresta.

    ”Xialle viisitoista minuuttia. Lasketaan korkeutta. Radiohiljaisuus viimeiset viisi minuuttia. Killjoy kuittaa”, Killjoy ilmoittaa hiljaa mikkiin.
    Kolme muuta vastaavat lyhyesti ja ohjaavat gukkonsa alemmas. Matoro on näkevinään pimeässä meressä vivahteen myrkynvihreästä.

    ”Nuo Xialaiset pitävät tosi hyvää huolta luonnostaan…”, Matoro sanoo hiljaa. Meressä kelluu lautoja ja epämääräsitä mönjää.
    Taivas on harmaa ja savuinen, tähtiä ei näy. Xian tehtaat levittävät ilmansaastetta yhtä tehokkaasti kuin kauppalaivat Xialaisia laatuaseita.

    Matoro tiirailee kiikarilla. Edessäpäin näkyy suuri kivinen muuri, joka kattaa koko saaren etelärannan. Muurilal on erilaisia puolustuksia, kuten aseita ja vartijoita. Sen takana näkyy suuri, korkea linnoitus.

  • Iso porukka Nazorakeja

    Klaanin linnoitus, Voyagerin huone

    Voyager tuli sisään ovesta. Hän heitti aseensa sohvalle ja asettui makaamaan sängylle. ”HOHHOHOIJAA”.

    Aamulla kun hän heräsi, hän kuuli kolauksen. Aamu-Klaani tuli postiluukusta kynnykselle. Voyager nousi vaivalloisesti sängyltä ja haki lehden. Siinä luki: Nazorakien porukka kulkemassa Klaania kohti Mt. Ämkoon itärinteitä pitkin.(Se porukka ei muuten ole mikään pikkuporukka, mutta ei se ole mikään armeijakaan.) ”Taidan lähteä sinne”. Voyager ajatteli. Hän otti aseensa ja lähti ulos huoneestaan.

  • Kyklooppi, pandemia ja suosekoilu alkaa!

    Matoranien kylä lähellä jokea

    Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

    Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

    Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

    Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

    Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

    Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

    ”Mitä asiaa, muukalainen?!” Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

    ”Et pääse tästä jos et kerro!” Hunaa kantava aloitti huutamisen.

    ”Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori”, Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

    ”Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!” Hunaa kantava kailotti.

    ”Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!” Mahikia kantava Matoran kailotti.

    ”Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun”, Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

    Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

    ”Mitä täällä melskataan!” keltainen kyklooppi kailotti. ”Enkö saa edes levätä rauhassa?!”

    Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

    ”Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki”, Keetongu sanoi. ”Mikä tuo sinut telakalle?”

    ”Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?” Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

    Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

    ”Mitä siis oikeasti tarvitset?” Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

    ”Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan”, Umbra kertoi. ”He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin”, Umbra kertoi.

    ”Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?” Keetongu kysyi ihmeissään.

    ”En ole tästä maailmasta”, Umbra kertoi. ”Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?”

    ”Hmm…” Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

    ”Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä”, Keetongu aloitti. ”ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille”, hän kerto. ”Joten tulepas katsomaan tätä.”

    Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

    ”Tämä on Mahri-Mechahaarniska”, Keetongu selitti. ”Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi.”

    Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

    ”Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?” Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

    ”Pieniä painomuutoksia”, Umbra vastasi. ”Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?”

    ”Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi”, Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

    Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

    ”Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä”, Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

    ”Mistäköhän minä löytäisin sen Toan…” hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

    ”Glatorianking otaksun?” Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

    ”Olet oikeassa, Umbra?” Gekko kysyi kummastuen. ”Mikä tuo sinut tänne?”

    ”Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini”, Umbra sanoi. ”Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen”, Umbra kertoi.

    ”Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen”, Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

    ”Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset”, Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

  • Flygel ja toismaallinen aarre

    Klaanin linnoitus

    Umbra katseli linnoituksen muurin harjalta merelle oransseilla hohtavilla silmillään. Hänen saapumisensa tähän maailmaan oli ollut outo. Ensin hän oli pudonnut mereen, jolloin ulottuvuusporttitykki oli kadonnut, esine joka olisi ainoa keino päästä tästä maailmasta kotiin. Tykki oli kai hukkunut jonnekin meren aaltoihin.

    ”Pitäisi hommata Matoranien versio mukautuvasta haarniskasta meriseikkailua varten…” Umbra mutisi katsellen horisonttiin.

    Saaren rantaan päätymisen jälkeen hän oli tutustunut Orton Levahiin, josta oli tullut hänen ensimmäinen ystävänsä tässä maailmassa. Valitettavasti Levah oli nyt palasina arkussa…

    Umbra pyyhki silmäkulmiaan. Pieniä kyyneliä valui hänen Pakarissaan kun hän ajatteli ystävänsä uhrausta.

    Lokkirahit raakkuivat auringon alkaessa painumaan mailleen. Katsellessaan rannalle linnoituksen harjalta, Umbra kaivoi laukustaan löytyneen kiikarin, koska huomasi liikettä muutaman sadan bion päässä rannalla.

    Muutama Zyglak oli löytänyt erikoisen tykin, joka muistutti paljon ulottuvuusporttitykkiä, jolla Umbra oli päätynyt tähän maailmaan. Liskomaiset olennot lähtivät viemään sitä metsään, pois rannalta.

    ”Nuo ovat löytäneet Ulottuvuusporttitykin!” Umbra huusi, tajutessaan aseen olevan kuin se jolla hän oli päätynyt tähän maailmaan. Muutama Matoran-vartija katsahti Umbraan kuin tämä olisi menettänyt järkensä ja jatkoi sitten partiointiaan ja valonheittimien liikuttelua.

    Umbra lähti juoksuun, kohti huonettaan, tai sitä minkä oletti hänen vastineensa huoneen olevan.

    Juosten portaikossa tuhatta ja sataa, Umbra päätyi huoneelleen. Huoneen ovi oli kaadettu lattialle, ja sieltä oli pengottu tavaroita. Modekomentokeskuksen tietokone oli yhä päällä ja sieltä näkyi selvästi että tietoja oli vuodettu Klaanin vihollisille.

    Varoittamatta, Umbran Fikou Qewa, hyökkäsi nurkan takaa tunkeilijan kimppuun, ampuen verkkoja hänen päälleen. Rahi oli hämmentynyt koska tämä tunkeilija muistutti sen isäntää ja samalla se oli niin kovin etäinen, kuin muusta maailmasta tullut olento.

    ”Tule tänne Fikou. Älä pelkää”, Umbra sanoi, kun oli katkonut verkot miekallaan ja alkanut lähestyä nurkkaan piiloutunutta Rahia.

    Umbra puhutteli Rahia hellästi ja leperteli kaikkea somaa Rahille. Pian pieni olento tuli ulos seittikääröstään ja alkoi hitaasti lähestyä Umbraa, samalla tunnustellen ympäristöä eturaajoillaan, joissa oli myrkkyrauhaset.

    Umbra kumartui Fikoun lähelle kun se oli tullut tarpeeksi lähelle häntä. Hän laski kolmisormisen violetin kätensä Rahin eteen ja Fikou haisteli ilmaa ja tunnusteli raajoillaan ilman väreilyä. Sitten, odottamatta tai ei, se hyppäsi Umbran kädelle, juosten Umbran selkään.

    ”Ollaankos partnereita kaveri?” Umbra kysyi olkapäällään kököttävältä ystävältään.

    ”Onneksi tässäkin maailmassa Umbralla on lemmikki-Fikou”, Umbra ajatteli, lähtien Fikounsa kanssa kohti portaikkoa. Guardian pitäisi tavata ennen tutkimusretken aloittamista.

    Metsässä

    Joukko Zyglakeja tutkaili lahonneella jättiläispuunrungolla löytämäänsä laitetta. Yksi liskoista piteli laitetta käsissään, kun toinen painoi sen sinistä hohtavaa nappia ja laite sinkautti ulottuvuusportin, joka imi sisäänsä yhden joukkion tyhmimmistä Zyglakeista.

    ”Mitä tapahtui?! Minne Gehrax katosi?” harmaa Zyglak kysyi hätääntyen. Gehrax oli kadonnut hänen viereltään kuin Kinloka Zakazille.

    ”Tämä laite tekee varmaan jotain hienoa ja tätä pitäisi tutkia tukikohdassa”, yksi silmälapulla varustettu Zyglak sanoi, hän vaikutti joukkion aivoilta. ”On kai parasta viedä tämä piiloon Klaanilta ja Allianssilta”, hän jatkoi. ”Emmehän halua että Nazorakit pompottavat meitä taas kuin jotain typeriä Kikanaloja”, silmälappuinen valkomusta Zyglak jatkoi.

    ”Hyvä idea Flygel”, yksi turpaansa saanut Zyglak sanoi tutkien laitetta. Flygel otti aseen pois Nazorakeilta turpaansa saaneelta lajinsa jäseneltä ja päätti tutkia sitä tarkemmin.

    ”Mielenkiintoisia yksityiskohtia”, Flygel sanoi, painellen nappuloita ja analysoiden vekotinta.

    ”Mutta, nyt on aika lähteä tukikohtaan”, Flygel ilmoitti, lähtien johdattamaan ryhmää kohti Zyglakien tukikohtaa, joka sijaitsi jossain.

    Pieni ryhmä alkoi taivaltaa havumetsikössä kohti tukikohtaa.