Klaanon

Avainsana: linnoitus

  • Mielisolmu

    Klaanin sairasosasto

    Jatkoa edelliseen Umbra-viestiin…

    ”Umbra? Nimesi on siis Umbra? Luulin että tässä universumissa on vain kaksi Umbraa, minä ja se rullaluisteleva värihirviö Voya Nuilta…” Umbra huudahti kun hän sai kuulla edessään olevan ylisuuren Ba-Matorania muistuttavan olennon olevan nimeltään Umbra. Moderaattori ajatteli että tämä oli joko Paaco tekemä temppu Mahikillaan, tai Visokki leikki illuusiokyvyillään Umbran hajanaisessa mielessä.

    ”Puhun totta, ystäväiseni”, Matoran köhisi. Hänen oransseilla kasvoillaan oli jotenkin tutunoloinen pilkahdus. Ne muistuttivat Umbran omia silmiä, jotka hän näki aina peilikuvassaan. Muuten koko matoran oli ihan uppo-outo.

    Umbra muisti joskus kuulleensa juttua siitä ettei heidän maailmansa olisi ainoa todellisuus. Kohtalolla oli kuulemma voima luoda erilaisia vaihtoehtoismaailmoja jotka eroavat toisistaan mitä erilaisimmin tavoin.

    ”Oletko toisesta maailmasta?” Moderaattori kysyi ihmeissään. Hän tunsi oudon yhteyden hänen ja matoranin välillä. Yhteyden, joka kertoi heidän olevan samanlaisia, mutta samalla hyvin erilaisia.

    ”Miten päädyit tähän maailmaan?” Umbra kysyi, katsellen surkeaa olentoa edessään. Putket loivat lisää protodermistä tämän panssarille, samalla kun protodermis katosi ja syöpyi pois pikkuhiljaa, sitä mukaan kun se oli kasvanut takaisin.

    ”Se on pitkä tarina, mutta voin näyttää sen sinulle”, Matoran sanoi, sulkien silmänsä. Kolmisorminen violetti koura otti kiinni Umbran kädestä ja kaksikko sukelsi mielen syvyyksiin. Kaksi samankaltaista mieltä kohtasi toisensa tässä universaalissa kohtaamisessa. Samanlainen mieli, erilainen kohtalo. Kohtalo… Miten kohtalo muuttuukaan…

    Kaikki alkoi pyöriä vinhasti kun moderaattorimme syöksyi mielen syvyyksiin. Hän näki ympärillään muistojen kuvia mitä moninaisemmista ja oudoimmista tapahtumista ja olennoista. Olentoja joita hän ei koskaan tulisi tapaamaan ja olentoja, jotka olivat Umbrallekin tuttuja tai tutunoloisia… Lentäen läpi oudon avaruuden ja nähden mitä moninaisempia kuvia muistoista.

    Umbra tunsi pahoinvoivansa kun hän tömähti valkoiseen huoneeseen, valkoiseen steriiliin huoneeseen. Hänen henkensä meni tämän violettimustan matoranin ruumiiseen. Umbra katseli käsiään kun hän sai uuden ruumiin. Koko tämä olemus oli hyvin voimaisa, mutta myös erityisen haavoittuvainen, Umbra ajatteli. Hän oli nyt matoran, eikä voisi puolustaa itseään juuri mitenkään.
    Umbra katseli mielenkiinnolla kuinka hopeiset putket menivät hänen sydänvaloonsa ja sen takana olevaan pieneen punaiseen kiveen. Ne syöttivät häneen energiaa, joka tuntui elementaalienergialta.

    Kesti jonkun aikaa ennen kuin Umbra huomasi valkokaapuiset tiedemiesmatoranit. Jokaisen matoranin kaavussa oli violetilla karikatyyrinen teksti Bateh. Umbra tiesi että Ba viittasi painovoimaan, mutta ei tiennyt mihin teh sana viittasi.

    ”Koe: Umbra, miten sujuu elementaalienergioiden kanssa?” yksi tiedemiehistä huusi. Hopeista hauta kantava ko-matoran tuli lähemmäs Umbraa mukanaan laite joka mittasi ja tutki energiatiloja.

    Umbraa puistatti tämä että hän oli nyt koekaniini, jossain oudossa projektissa joka näemmä viittasi elementaalienergioiden antamiseen matoraneille. Moderaattori katseli mielenkiinnolla näitä tavlllisia mutta älykkäitä tiedemiehiä jotka tutkivat häntä. Moderaattori näki eräällä pöydällä muutamia erilaisia kuulia, jotka epäilemättä liittyivät tähän kokeeseen jonka osallinen hän nyt oli.
    Umbra otti muutaman askeleen tässä uudessa olomuodossaan. Totuttelu matoranin ruumiiseen oli hiukan hankalaa ja letkut vaikeuttivat liikkumista entisestään. Entinen Valon toa oli nyt taas vaihteeksi matoran…

    ”Sinun ei kannata liikkua liikaa”, yksi tiedemiehistä sanoi, kun näki kuinka putket alkoivat kiristyä. ”Energiansyöttösi on vielä kesken”, hän jatkoi.

    Umbra katseli kovin uteliaana steriilillä pöydällä olevia kuulia, joita oli monenlaisia. Oli isoja, jotka muistuttivat eri elementtejä ja pieniä joita oli 42 eriväristä. Umbra tajusi että nämä ehkä liittyivät Makutojen rahkshi-voimiin.

    Katsellen ympärilleen, Umbra huomasi huoneen valkoisuuden ja puhtauden. Tässä paikassa todella satsattiin puhtauteen ja järjestykseen. Seinät olivat täynnä hyllyjä väärällään keksintöjä ja erilaisia lasipurkkeja ja säiliöitä joissa oli mitä ihmeellisimpiä asioita. Sankarimme huomio kiinnittyi kuitenkin erääseen pöytään, jossa oli musta tykki. Tykin yläpuolella koreili hologrammikuvana Kanohi Olmak, ulottuvuusporttien naamio.

    Tiedemiehet paiskivat kovasti töitä ympäri huonetta. Jotkut kirjasivat ylös mitä säiliöissä tapahtui, toiset keskittyivät oudon tykin korjaamiseen tai muihin askareisiin. Erilaiset näyttöpäätteet olivat yleisiä matoranien työskentelypaikkoja.

    Sankarimme päätti harhailla ja tutkia tätä uutta muistojen maailmaa, vaikka pahaenteinen varjo oli juuri laskeutumassa ja työntämässä lonkeroitaan…

    Toisen maailman Umbra, violettimustassa matoranin kehossa oleva sankarimme, kieppui vinhasti läpi mielen ja muistojen syövereiden. Erilaiset ikkunat avautuivat ja heijastivat kuvia tämän maailman Umbran eri elämän vaiheilta.

    Yhdessä muistojen ikkunassa, noppa putosi lattialle, kääntyen Metru Nuin symboli ylöspäin. Matkaajamme näki kuinka nopan joka toisella sivulla oli violetilla Bateh-koron tunnus. Hän näki myös kuinka suuri neuvostontapainen, joka koostui mitä moninaisemmista olennoista, pidätti hengitystään, jolloin joku pudotti lattialle valkoisen kuulan.

    Matoran, taikka Toa,
    silti sankari
    kantaja voiman naamion,
    vain Toa hän on.
    Muodonmuutos
    petomainen,
    tulee muuttamaan kaiken.
    Kokee muodonmuutoksen,
    hyvän,
    pahan,
    huonon,
    sellaisen ,
    jakaantuen
    kahdeksi,
    jotka
    tahtovat
    yhdeksi.
    Valon voimat
    valjastaen
    synkän varjon
    poistaen
    sankari nousee
    taistelee ja kaatuu.
    Valo ilman
    Varjoa
    Varjo ilman
    Valoa
    Tulee
    tuho
    kauhea
    sielun syövyttää
    ja tuhoaa.
    Makutan tiedot
    saatuaan,
    sankari tulee
    muuttumaan,
    lopulliseen
    muotoonsa,
    tuoden
    mukanaan
    tuhoa.

    kuului kuulan sisältä. Muisto vaihtui, ja sankarimme näki edessään, kuinka harmaakultainen Toa murskaantui taistelutantereella sinivalkoisen peikon iskun voimasta. Syntyi sokaiseva valonsäde jolloin keltavihreä, kirjurinsauvaa ja Rurua kantava matoran muuttui Toaksi.

    Uusi ikkuna ja muisto. Tällä kertaa matoranimme seisoi suuren linnoituksen edessä. Taivaisiin kohoava mahtava kivilinnoitus, jonka suuri portti ja kyltti sen yläpuolella säteilivät rauhaa ja turvaa, Bioklaanin linnoitus. Matoranimme huomasi kuinka kokematon ja nuori soturi meni linnoituksen sisätiloihin…

    Muisto vaihtui niin nopeasti kuin oli alkanutkin. Seuraavassa hetkessä sankarimme tuntui repeytyvän kahtia, kun pitkän keihään säde osui häneen. Maahan vierähti musta, eloton ruumis ja syntyi suuri voiman aura, jonka turvin keltainen soturi pakeni paikalta, jättäen mustan olennon pahuuden olentojen kynsiin. Muisto vaihtui ja Umbra pyöri päättömästi mielen avaruudessa.
    Ba-Matoran Umbran ruumis siirtyi outoon, keltamustaan Toan ruumiiseen. Totuttelu Toan ruumiiseen sai alkaa, Umbra ajatteli. Matoran, joka oli nyt tämän maailman vastineensa ruumiissa, rojahti maahan kehon painosta. Polvilleen maassa oleva valon toa nousi hitaasti ylös. Tumma, hiiltynyt ja kuollut maa allaan, toa nousi kunnes hänen katseensa kohtasi jotain kammottavaa.

    Joukko eriskummallisia Toia oli jäätyneenä paikalleen taisteluntiimellyksessä. Toat olivat niin eriskummallisen näköisiä, ettei edes hän, toisen maailman olento, joka oli kokenut mitä moninaisempia asioita, tiennyt mitä elementtejä toat edustivat. Tämä ei tosin ollut kauhean tärkeää, mutta kumminkin. Syy miksi toat olivat paikoillaan, oli heidän edessään. Suuria voimia hallitseva, varjo-olento.

    Äkkiä pääkipu iski lujasti matoranin mieleen. Hän oli nyt väärässä kehossa, se voisi olla syy, muttei se ollut pääkivun aiheuttaja. Jokin iski mielensisäisen iskun häneen. Jokin outo, mutta samalla tuttu.

    ”Ystäväsi ovat minun, veljeni”, ääni soturin pään sisällä sanoi. ”Luovuta ruumiisi minulle ja Toiveiden kivi, kuten on tarkoitettu, sillä kaksi joiden täytyy olla yksi”, ääni rahisi ja jatkoi. ”Olen sinua voimakkaampi ja olet ollut ilman minua jo tarpeeksi pitkään, etkö olekin?”

    Umbra ei sanonut mitään, vaan muisto jatkui. Jokin häiritsi telepaattista kanavaa. KraUmbra siirsi mielensä tutkimaan häiriötä, jolloin myös Umbra sai saman kuvan ja yhteyden itselleen.

    Pienellä kukkulalla, hiukan kauempana riutuneen taistelukentän suurimmilta taistelutantereilta, joukko Zyxaxin johtamia Zyglakeja odotti kärsimättömästi että heidän johtajansa, vihreäsininen Zyxax, tekisi päätöksensä hyökätä toain kimppuun. Suurin osa Zyglakeista oli joko tapettu tai paennut, koska makuta ei ollut kertonut tarvitsevansa elinvoimaa itselleen, jolloin zyglakit oli uhrattu Rhak’elakkin lepyttämiseksi, joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä että liskomiehet tekivät rituaali-itsemurhat, antaen KraUmbralle elinvoimaa.

    Zyxax katseli pientä, eliittisotilaista koostuvaa joukkiotaan. Hänen urheimmat ja lojaaleimmat miehensä, jotka olivat valmiita kuolemaan Zyglakien herrarodun puolesta taistelussa vääräuskoisia, eli Toia vastaan. Zyxax mietti miten parantaa joukkojensa hiukan latistunutta mielialaa ja päätti pitää taistelutahtoa nostattavan puheen. Vihreäsininen zyglak nousi seisomaan maasta, kavuten kivipaadelle. Zyxax katsoi joukkojaan. Niin ylväitä ja taistelunkaraisemia sotureita saisi hakea ja kaukaa. Nämä olivat hänen heimoveljiään ja Zyglakien herrarodun uljainta kastia. Rhak’elakkin sotureita, valmiina kuolemaan uskontonsa ja kansansa takia.

    ”Veljeni. Jo ammoisina aikoina suuri rotumme on ottanut mittaa universumin taisteluihin, taistellessaan vapauden ja uskomme puolesta. Meidän pitää muistaa että aikana ennen aikaa, Suuri Rhak’elakk jumalamme, joka syntyi kuun säteistä ja tähtien tuikkeista ja nousi meren syövereistä, tuoden mukanaan meidät, Zyglakit, tähän maailmaan. Rhak’elakk, Jumalamme, polvistumme eteesi ja vuodatamme sinun kunniaksesi vääräuskoisten verta, verta joka ruokkii pohjattoman olemuksesi ja syvyyksien minäsi. Ota vastaan uhrauksistamme suurin, marttyyrina, uskon, sinun puolestasi taisteleminen, meidän henkemme. Me olemme Zyglakeja, jumalamme valittu kansa. Turvaamme sinuun, Valkoiseen demoniisi ja Karzahniin, manalan portinvartijaan, johtajiimme, oi suuri Rhak’elakk. Anna meille voimaa tänä yönä voittaa tämä taistelu, Sinun kunniaksesi, sillä me taistelemme, valtaamme ja voitamme. Me olemme Zyglakeja! Miehet, jos emme voita, Tänä iltana illastamme Karzahnissa!” Zyxax lopetti puheensa ja nosti kätensä ilmaan, alkaen karjua ilmaan, nostaen taistelutahtoa.

    Muut hänen miehensä yltyivät suosionosoituksiin ja taistelumieliala kohosi ihan silmissä. Tämän jälkeen soturit kumartuivat johtajansa edessä, tehden pyhän kolminaisuuden triangelin merkin rintaansa. Zyglakit nousivat ja pukivat taisteluhaarniskansa ja ottivat räjähtävät keihäänsä sekä suuret kilpensä käyttöön. Oli aika teurastaa Toia.

    KraUmbran mieli kommunikoi kärsimättömästi Zyxaxin, Zyglakien johtajan kanssa. Puoli-makuta halusi että Zyglakit tulisivat tappamaan staattisen kentän ja hidastusvoimien alla olevat Toat, joiden paikallaan pitäminen vei voimia.

    ”Voisitko pitää kiirettä joukkojesi kanssa?” Makuta iski Zyglakin mieleen.
    ”Oi kyllä, johtajani. Joukkoni lähtevät juuri taisteluun näitä vihollisiasi vastaan. Eliminoimme nämä Toat mielihyvin”, Zyglak ajatteli, alkaen johtaa joukkojaan kohti toia.
    ’
    Umbra kuunteli kauhistuneena mitä telepaattisella kanavalla keskusteltiin. Makuta puhui absoluuttisesta voimasta ja siitä että Toat olivat hänen ja hänen tavoitteensa tiellä, hänen piti yhdistyä Veljensä, Umbran kanssa, koska Kohtalo niin määräsi.

    Ba-Matoranin mieli ei voinut tehdä mitään, mikä olisi muuttanut muistoa, sillä muistojaan ja historiaa ei voi muuttaa…

    Klaanin sairaalaosasto
    Umbra ja hänen toisen maailman vastineensa olivat joutuneet johonkin transsimaiseen tilaan. Heidän silmäluomensa välkkyivät jatkuvasti ja molempien suusta tuli pientä vaikerrusta ja välillä huutoakin. Moderaattorimme oli pudonnut velttona lattialle, hytkyen aina välillä, kuin kouristuksen saaneena. Ba-Matoranimme oli vielä pysynyt sängyssään, mutta hänkin kouristeli ja oli vaarassa että hän putoaisi lattialle.

    Sairaalan hoitajat tulivat nopeasti katsomaan mitä oli tapahtunut. Lattialla makaava toan röhjäke oli liian vaikea nostaa ylös, mutta Ba-Matoranin he saivat sidottua sänkyynsä, ettei tämä putoaisi alas kovalle lattialle.

    Matoranit koettivat herättää Umbraa, joka makasi lattialla, läpsimällä tätä ja heittämällä vettä tämän päälle. Toa ei reagoinut ja matoranien neuvot alkoivat käydä vähiin.
    ”Tarvitsemme mielispesialisteja auttamaan, sillä uskon että tämä johtuu vain mielestä”, eräs hoitaja tuumasi…

  • Hildemar 8: Kirje Ath Nuilta

    Bio-Klaanin linnoitus, Tawan toimisto

    Klaanin juuriadmin katsoi viimeinkin siistiä huonettaan. Viimeisetkin pommituksen aikana tulleet sotkut oli saatu siivottua, ja nyt Tawa istahti mukavalle työtuolilleen. Ergonomia oli kaiken a ja o.
    Pian Tawa sai kuitenkin huomata, ettei hän saanut töitä tehtyä. Hän oli liian väsynyt työskentelemään paperien parissa. Niinpä hän päätti lähteä alas kahvioon viettämään vapaa-iltaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä kuin ovelle saakka tarrautumaan kahvaan, kun oveen koputettiin. Valmiiksi ovella seisova Tawa väänsi kahvasta puisen oven auki ja käänsi sitten katseensa alas, sillä häntä noin puolet lyhyempi riisihattuinen matoran seisoi hänen edessään.
    ”Hyvää iltaa, Admin-Tawa”, Matoran sanoi vakavasti. ”Minulle sanottiin, että voisin tavata teidät nyt.”
    ”Kyllä… kyllähän se sopii”, Tawa sanoi häkeltyneenä.
    ”Kiitoksia.”

    Matoran käveli sisään ja istahti Tawan pöydän edessä olevalle tuolille. Tawa itse huokaisi ja käveli takaisin pöytänsä luo, missä hän istahti omalle tuolilleen jälleen. Häntä kiinnosti, mitä matoranilla olisi sanottavanaan, mutta häntä väsytti erittäin paljon, eikä uusi diplomaattinen keskustelu välttämättä olisi paras keino viedä sitä. Tawa sulki silmänsä, hieroi ohimoitaan ja avasi sitten suljetut silmänsä jälleen. Hän katsoi matoraniin, joka katsoi häneen. Sitten hän havahtui Matoranin sanoessa: ”Teillä on kauniit silmät, rouva admin.”
    ”Oletko sitä mieltä?” Tawa virkkoi ja laski kätensä puiselle pöydälle, jonka pinnalta paperit loistivat poissaolollaan. Täysin sileä puupinta näkyi kokonaan.
    ”Kyllä olen, aivan rehellisesti”, matoran sanoi äänellä, joka oli jotain pirteän ja synkeän väliltä. ”Minulle kerrottiin, että teillä on tämän kommuunin ylin johto.”
    ”En haluaisi sanoa, mutta niin se valitettavasti taitaa”, Tawa huokaisi ja nojautui tuolissaan niin taakse kuin suinkin.
    ”Minä toivoin, että te pystyisitte auttamaan minua, Mestariamme, meitä.”
    ”Millä asialla sinä Klaanissa olet, pikkuinen?”
    ”Minä edustan Ath-uskovaisten päälahkoa. Meidän Pyhä Äitimme lähetti minut matkaan kertomaan teille, että aika on kypsä.”
    Tawa käänsi katseensa ikkunasta, josta ulos oli katsellut, takaisin matoraniin, joka tuijotti avoimesti Tawan kasvoja. Heidän katseensa kohtasivat, ja Tawasta alkoi tuntua ahdistavalta. Hän halusi katsoa muualle, mutta ajatteli sen olevan epäkohteliasta, joten hän säilytti katsekontaktin.
    ”Kypsä mihin?” hän kysyi varovasti.
    ”Me olemme päättäneet, että voimme uskoa Nimdan siruista ainoan jäljellä olevan teidän Klaaninne haltuun”, matoran sanoi hiljaisella äänellä. Tawa ei ollut uskoa korviaan.
    ”Te… annatte sen meille? Noin vain?”
    ”Kyllä”, matoran sanoi. ”Näin minun käskettiin kertoa. Minulle annettiin kirje, jossa on Pyhän Äitimme sinetti. Se kirje on osoitettu teille, admin Tawa.”

    Matoran ojensi ohuen kirjekuoren viittansa syövereistä Tawalle, joka otti sen varovaisesti vastaan. Hän repi hitaasti kuoren auki ja otti esiin kirjeen sisällön.

    Arvoisa Bio-Klaanin admin Tawa,
    olemme päättäneet, että on tullut aika pelata uhkapeliä ja luottaa teidän sanaanne siitä, että ette tahdo käyttää Nimdaa saadaksenne valtaa, kunniaa, mainetta, hyötyä. Olemme päättäneet antaa teille tilaisuuden osoittaa, että olette luottamuksemme arvoisia. Pyydämme teitä lähettämään kuuden henkilön ryhmän hakemaan ainokaista jäljellä olevaa Nimdan siruamme teidän huostaanne. Teillä ei ole mitään syytä luottaa teihin – ainakaan sen enempää kuin meillä on teihin, mutta juuri siksi, että me emme voi täysin luottaa teihin, pyytäisin, että toisitte oman Nimdan sirunne todisteeksi siitä, ettette aio vain hyväksikäyttää meidän hyväntahtoisuuttamme ja varastaa pyhää Artefaktia. Haluamme nähdä, missä Nimdaa on säilytetty ja missä kunnossa se on tällä hetkellä. Jos tämä suinkin käy, lähettäkää siru saattueen mukana. Uskollisen Sadjen ei tarvitse vastata mistään, mikäli ette halua. Vaikka ette suostuisikaan lähettämään sirua, lähettäkää edes saattue luotettavia klaanilaisia – ja vain ehdottoman luotettavia – noutamaan sirua. Mikäli ette lähetä mukana hallussanne olevaa Nimdan sirua, emme voi taata, että saisitte Epsilonin mukaanne.
    Ath kanssanne,
    rakkain terveisin Ath-uskovaisten Mestari

    Tawa luki kirjeen loppuun epäluuloisena. Hän katsoi Mestarin sinettiä ja kääntyi sitten sinettiarkistonsa puoleen. Hänellä oli kymmeniä virallisia sinettejä juuri tällaista tilannetta varten: jos joskus täytyi tarkistaa, mikä olisi tietyn henkilön virallinen sinetti, hänellä olisi arkisto sitä varten.
    Sadje odotti kärsivällisesti, kuinka salaman toa kaiveli hetken, löysi sitten oikean kohdan ja otti esiin pergamentinpalasen, johon virallinen sinetti oli painettu. Tawa vertasi sinettejä eikä huomannut niissä mitään eroa. Hän totesi sinetin aidoksi, laittoi pergamentin takaisin arkistoonsa ja kääntyi takaisin Sadjen puoleen.
    ”Minä kokoan teille ryhmän”, hän sanoi vakavasti.
    ”Ei ole tarvetta”, sanoi Sadje hymyillen. ”Ystävänne – luotettavalta vaikuttava herra Matoro – suostui keräämään kuusipäisen saattueen jo minulle. Nyt puuttuu enää lupa siirtää Nimdan siru.”
    Matoranin silmät tuikkivat. Tawa katseli tätä ja pohti, mitä etua hänelle olisi siirtää tai olla siirtämättä sirua.

    Jos sirun siirtäisi, olisi aina uhka, että se varastettaisiin. Tämä saattoi olla ansa – juoni Betan varastamiseksi. Mutta sinetti oli aito, joten tottahan kirjeenkin täytyi olla athistien Mestarilta? Sadje vaikutti rehelliseltä, mutta monet rehelliset olivat tuottaneet Tawalle pettymyksen. Lisäksi hyveellisiä voitiin huijata tekemään, mitä julmat olennot tahtoivat. Olisivatko Mestarin aikeet rehelliset?

    ”En tahtoisi olla epäkohtelias, admin Tawa”, Sadje sanoi ystävällisellä äänellä, ”mutta näytätte hyvin väsyneeltä. Oletteko varmasti kunnossa?”
    Tawa liikuttui matoranin sanoista hieman. Hän kohautti olkiaan.
    ”Uskoisin, että olen, Sadje”, hän huokaisi jälleen, ”ja väsynyt tosiaan olen. Mutta en tiedä, uskaltaisinko antaa sirun teidän haltuunne.”
    ”Voi, ei teidän tarvitse luottaa minuun. Kunhan luotatte Matoroon ja hänen kokoamaansa ryhmään.”
    Matoran hymyili haikeasti.
    ”Aivan niin”, Tawa hymähti ja hänen luottamuksensa horjui. Oliko tämä Nimdan vaikutusta? Tekisikö se vainoharhaiseksi?
    Eihän se ollut edes samassa huoneessa. Tekivätkö hänen ajatuksensa tepposet?
    ”Minä… harkitsen asiaa.”
    ”Minä tahtoisin vastaukseni, sillä ajattelimme lähteä niin pian kuin suinkin voisimme.”
    ”Minä annan vastauksen huomenna, jos sopii.”
    ”Voi, kyllä. Kiitos, arvoisa rouva.”
    ”Sano Tawa vain. Rouvittelu saa minut kuulostamaan niin… vanhalta…”
    ”Anteeksi, admin Tawa, pyydän anteeksi”, Sadje sanoi ja nousi seisomaan. Sitten hän kumarsi niin, että hänen hattunsa reuna osui lattiaan ja hattu putosi hänen päästään. Hän nosti sen takaisin päähänsä ja asteli ovelle.
    ”Hyvää yötä, admin Tawa.”
    Sitten matoran oli poissa. Ovi jäi raolleen ja narisi hieman.

    Tawa istui yhä tuolissaan, mietteissään. Hän pohti edelleen eri vaihtoehtoja. Hän oli puun ja kuoren välissä.
    Ussalin ja kuoren välissä, Tawa pohti huomatessaan Nöpön kipittävän ovesta sisään. Se oli ollut hieman alla päin koko sen ajan, kun Visokki oli ollut kateissa. Tawa nousi tuoliltaan, meni ravun luokse ja nosti tämän syliinsä alkaen silittää tämän selkää. Ussal käpertyi Tawan syliin ja alkoi nukkua tuhisten. Tawa kääntyi työtasojaan kohti Nöpö yhä sylissään ja katsoi pöydällä lojuvaa kirjettä. Hän nosti sen toisella kädellään ja vilkaisi vielä sinettiä. Sitten hän pusersi paperin tolloksi ja heitti sen roskakoriin. Klaanin admin käveli ovelleen, avasi sen, sammutti valot ja asteli portaisiin jättäen oven ammottamaan aukinaiseen, pimeään huoneeseen.

    [spoil]Päätin postata näyttämättä G:lle, mutta se ei haitanne, koska en oikeastaan tehnyt mitään isoa.[/spoil]

  • Huvittava kahden olennon järjestämä näky

    Veljeskunnan linnake

    ”Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne”
    Gekko juoksahti ylempään kerrokseen ”Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.

    Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. ”Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: ”Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle.
    Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta.
    ”Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.

    Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. ”Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.

    ”Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. ”Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: ”Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää.
    Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: ”Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: ”Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.

    ”Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota”
    ”Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.

  • Uni tulevaisuudesta

    Blozi, oli väsynyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää pahemmin voimia jäljellä. Häntä väsytti ja hän oli vihainen. Jotkin Klaanilaiset saattoivat pitää häntä Allianssin vakoojaana, joka oli liittynyt Klaaniin, saadakseen Nimdan osia. Mutta hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti.

    * * *

    ”Mitä tapahtui? Miksi minut on sidottu?” Blozi ajatteli ja huomasi roikkuvan kettingeistä. Hän huomasi edessään Nazorak-sotilaan.

    ”Heräsit vai. Onnea. Yksi päivä lisää sinulle.”

    Tulen Toa huomasi, että Nazorakilla näytti olevan kehittynyt ase. Hän yritti päästä vapaaksi, mutta ei päässyt. Äkkiä, Nazorak tainnutettiin, kun pieni valkoinen huppupäinen hahmo hyppäsi torakan päälle. Hän näytti olevan Turaga, jolla oli valkoinen haarniska. Hänellä oli tikari ja piti sitä juuri heränneen Nazorakin kaulalla.

    ”Mi-mitä haluat?” torakka kysyi vähän säikähtäneenä.

    ”Avaimet. Heti”, Turaga sanoi. Torakka antoi avaimet ja sen jälkeen, pienellä lyönnillä, Turaga tainnutti torakan jälleen. Hän avasi Blozi lukot ja viittosi seuraamaan.

    ”Meillä ei ole paljon aikaa. Klaani ei ole enää turvallinen paikka”, Turaga sanoi.

    Blozi seurasi häntä, vähän epävarmana ja hämmästyneenä. Kaksikon päästessä ulos, Toa huomasi Klaanin vanhan linnoituksen rikkoutuneen ja sen vieressä kokosi jättimäinen ja uusi linnoitus. Toa oli hiljaa ja seurasi Turagaa. Hän vei Blozin Mt. Ämkoolle ja siellä koputti johonkin kallionseinämään. Se avautui ja Turaga meni sisään, Blozi perässään. Silloin hän hämmästyi toden teolla. Vuoren sisällä olevat henkilöt olivat todella, todella tuttuja. Keskellä oli iso pöytä, jonka yhdessä pöydässä istui Kapura, joka oli menettänyt vasemman kätensä ja osan naamastaan. Hänen vieressä istui Troopperi, joka näytti olevan sokea, sekä myös hän oli menettänyt osan oikeasta kädestään. Muitakin Klaanilaisia istui pöydässä, ja muutamia Matoraneja. Osa oli Ämkoon veljeskunnan jäseniä, osa oli vain selviytyneitä.

    ”Kuka, mitä häh? Mitä on tapahtunut?” Blozi kysyi ihmeissään. Hän katsoi taakseen ja huomasi Turagan olevan Gekko.

    ”Kuten jo varmaan ehkä tajusit, olemme Bio-Klaanin viimeisiä jäseniä”, Gekko sanoi.

    ”Mitä tapahtui?” Blozi kysyi.

    Varjoista astui esiin hahmo. Hänellä oli Kraahkan naamiona. Hän näytti olevan huonossa kunnossa.

    ”Teridax?” Blozi kysyi ihmeissään.

    Kaikki hiljenivät. Makuta katsoi vihaisena Tulen Toaa. ”Manu. Ei Teridax.” Blozi hiljeni.

    ”Jos haluat tietää, mitä tapahtui, sen voin kertoa. Kauan sitten, Allianssi hyökkäsi Klaaniin, ja onnistui Nimdan sirujen avulla voittamaan meidät. Avde käski tappaa kaikki Adminit ja Modet, sekä ne Klaanilaiset, jotka olisivat olleet uhka. Moni kuoli meistä, mutta me neljä selviydyimme ja näköjään myös sinä. Matoranit pakenivat pois saarelta, osa jäi taistelemaan. Noin 12 Matorania on enää jäljellä. Olemme yrittäneet käyttää Ulottuvuusporttia, mutta sitä vartioidaan todella tiukasti.”

    Blozi vaikeni. Allianssi oli voittanut. Mitä seuraavaksi?

  • Kysymyksiä, kysymyksiä

    Bio-Klaani

    Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.

    Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.

    Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.

    Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.

    * * *

    Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?

    Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?

  • Verstaan vierailija

    Bloszarin oli vaikea olla rauhassa, kun ulkona vielä taisteltiin.

    ”Minä lähden nyt, kiitos kaikesta”, Blozi sanoi Matoranille ja lähti pihalle.

    Taistelu ei enää ollut niin raju, muutama syöksypommittaja oli vain ilmassa, Lohrakien kanssa. Toa mietti mitä hän voisi tehdä. Hän päätti ajankulukseen mennä tutkimaan Bio-Klaanin linnoitusta. Pian huomasi alaspäin vievän tien. Blozi seurasi sitä ja huomasi todella ison panssaroidun oven.

    ”Tälläistä en ole ennen nähnytkään,” Bloszar sanoi itsekseen. Ovi oli todella vanha, mutta siinä näkyi myös, että joku oli ollut siellä. Toa sai avattua oven ja meni sisään. Siellä näytti olevan pieniä sokkeloita ja pian hän pääsi isoon huoneeseen. Siellä oli todella pimeää ja silloin Blozi toivoi, että hänellä olisi Pimeännäön naaamio.

    ”Tulkoon valo”, kuului jostain ääni.

    Toa näki vihdoinkin mitä paikassa oli. Hän oli ihmeissään .Siellä oli todella paljon kaikenlaisia aseita, haarniskoita ja muita tegnologian asioita. Hänestä tälläinen paikka oli todella hieno.

    Äkkiä, Toa tajusi jotain. Joku oli täällä.

    ”Kuka siellä?” Blozi kysyi.

    Pian hän näki hahmon.

    ”Olen Valvoja, ja olet Verstaassa”, hahmo sanoi. Bloszar muisti silloin kuulleensa joskus Valvojasta, joka asui Verstaassa.

    ”Taidan lähteä,” Toa sanoi ja meni pois Verstaasta. Sitten hän pelästyi, kun ovi vaikutti menevän itsestään kiinni.

    —-

    Bio-Klaanin linnoitus

    Bloszar palasi pian huoneeseen ja otti kaukoputkensa esiin, minkä Nutu oli löytänyt joskus Voya Nuilta. Toasta tuntui jälleen surulliselta. Hän oli vähän aikaa sitten haudannut Nutun. Kukaan, eikä mikään ikinä korvaisi hänen ystäväänsä. Häneltä tuli vähän kyyneleitä. Hän laittoi kaukoputken taskuunsa ja nousi. Vähän masentuneena, hän lähti jälleen ulos.

    Käymään Nutun haudalla.

  • Tulinuoli

    Bio-Klaani

    Korkealle kohoavan harmaan kivimuurin suurimpaan holviaukkoon asetettu portti aukesi natisten. Punainen, väsynyt Toa asteli siitä sisään niin ryhdikkäästi kuin vain pystyi. Porttia vartioivat matoranit katselivat häntä. Eräs heistä tervehti häntä niinkuin hänen virkaansa kuului. Toa oli juuri tullut pitkän matkan päästä kävellen siitä lähtien, kun muutamia torakoiden aseiden osumia ottanut maastoajoneuvo oli simahtanut lopullisesti. Toa asteli pihan poikki Klaanin päärakennukseen.

    Eräällä varustevarastolla työskentelevän Onu-Matoranin pää kääntyi hänen kuullessaan askelia porraskäytävästä. Harmaaseen, katosta roikkuvien lamppujen valaisemaan huoneeseen asteli puna-musta tulen Toa.

    ”Kas hei Troopperi”, Matoran tervehti tulijaa.

    ”Hei sinullekkin.” Troopperi vastasi.

    ”Mitäs sinulle on käynyt? Olet aika väsyneen näköinen?”

    ”Se on pitkä juttu. Tulin kysymään saisiko täältä jonkinlaista ampuma-asetta, omani hajosi matkalla.”

    ”Kyllä toki, kaipaatko minkälaista? Katsele toki ympärillesi.”

    Troopperi käveli huoneessa asetelineiden luona. Välillä hän pysähtyi, otti jonkin aseen käteensä, ja tutkaili sitä.

    Lopulta hän otti käteensä perinteisen puusta ja teräksestä tehdyn varsijousen ja katsoi sitä. Matoran tuli hänen luokseen.

    ”Kas, sehän on varsijousi. Se on todettu monin paikoin hyväksi ratkaisuksi. Tokihan se on hidas ladata, toisin kuin pitkäjousi, eikä meillä olekaan niitä saatavilla. Tehoa tosin löytyy.”

    ”Voisin vaikka ottaa tämän.”

  • Yritys tuhota Nimda

    Klaanin linnoitus

    Bladis käveli ripeään tahtiin kirkkaalla käytävällä. Hän ja Umbra ohittivat suuren sinisen seinävaatteen, joka kuvasi Klaanin moderaattoreita. Heidän eteensä tuli vahvannäköinen ovi sekä pieni kameratunnistus. Bladis asetti vihreän modekivensä kameran eteen ja ovi aukesi. Umbra ja hopeamusta skakdi astuivat ovesta sisään ja saapuivat kiviseen huoneeseen. Moderaattorien päähuoneessa oli jokaisen moderaattorin nimikkonojatuolit, jotka oli kirjailtu jokaisen moderaattorin omilla väreillä. Yhdellä seinällä oli kone josta sai ostettua Bohrok Energy drinksiä, jota moderaattorit usein käyttivät yövuoroillaan. Eräällä kiviseinällä koreili kuva Klaanin admineista ja moderaattoreista sillä ainoalla kerralla kun kaikki olivat paikalla linnoituksessa. Kuvan ottamisesta oli jo kulunut ties kuinka kauan ja välillä tuntui että klaanilla oli aika löyhät säännöt henkilökuntansa suhteen. Umbra istahti keltamustalle nojatuolilleen ja venytteli käsiään. Oli mukavaa olla taas kotona. Bladis otti laukustaan widgetin ja työnsi pienen rattaan koneeseen. Hän valitsi itselleen jotain virvoitusjuomaa automaatista. Kuului kolinaa ja juomakanisteri putosi Skakdin eteen lattialle. Bladis poimi vihreän juomakanisterin ja kaatoi siitä juomaa kurkkuunsa. Ai että kun oli hyvää, Skakdi sanoi ja istahti nojatuoliin.

    ”Miksi edes tulimme tänne, Umbra?” Bladis kysyi kollegaltaan. Hän ei ollut ollut kauhean usein kaksin kollegansa kanssa.
    ”On vain hyvä että sinäkin käyt täällä päämajassamme, pomo”, Bladis sanoi ja lisäsi ”missä muuten olet ollut nämä viimeiset viikot ja mikä on tuon uuden lookkisi tarkoitus?”

    ”Pitkä tarina, joka pitää sisällään taistelun kaksostani vastaan, joukon noviisi-Toia joiden kohtalosta en halua edes puhua sekä rauhallisen saariryhmän. No siitä tuli aikamoinen murhenäytelmä ja nyt kannan veljeni muistoja pääni sisällä. Oliko muuta?” Umbra töksäytti.
    Bladis oli ennenkin kuullut näistä Umbran retkistä joten hän ei sanonut mitään, punnitsi vain asioita. Minkäköhän takia Umbra edes oli lähtenyt Klaanista ilmoittamatta kellekään…”, Skakdi ajatteli, mutta muisti sitten Umbran yhteyden ritarikuntaan, joka piti häntä pihdikkäässä kuolonkourassaan.

    ”Olitko tuolla tehtävällä sen muinaisen diivan takia?” BV kysäisi Umbralta. Muinaisella diivalla Bladis viittasi ritarikunnan johtaja Helryxiä, joka ei halunnut päästää Umbrasta irti. Umbralla ja ritarikunnalla oli jotain hampaankolossa toisiaan kohtaan.

    ”Olin, mutten ole enää. Nyt olen päättänyt etten lähde enää sen typerän veden toan tehtäville ja katkaisen siteeni siihen mätään organisaatioon joka tottelee johtajaansa sokeasti. Mikä Mata Nuin tahto ylipäätänsä on? Itse olen ajatellut että se on rauha universumiin, mutta hörhöjen fundamentalistien poppoo haluaa sotaa vain tähän maailmaan. Eli oli ihan hyvä että lähdin”, Umbra sanoi.

    Pian Bladis kuitenkin avasi pöydällä olevan tietokoneen ja kirjautui moderaattorin tunnuksilla sisään Klaanin turvajärjestelmään. Hän katsoi nopeasti läpi huomiota vaativat asiat, kuten sotavalmistelut. Lopulta hänen silmänsä osuivat yhteen kohtaan, Nimdan valvontaan ”jotta sen voisi tuhota”. Skakdi jäi miettimään miksi jotain esinettä pitäisi valvoa, jos se pitäisi tuhota.

    ”Uu, katso”, Bladis sanoi ja käänsi näyttöä moderaattori-toveriaan päin. Hän osoitti Nimdan tietoja.

    ”Miksi ihmeessä me varjelemme yhtä sirua jos me halueamme tuhota sen?”
    ”Jos nyt ensin joku selventäisi minulle jotain tästä Nimdasta. Miksi se edes on niin tärkeä meille ja mitä me niillä siruilla teemme?” Umbra sanoi jo vähän ärsyyntyneenä kun oli ollut ulalla jutuista jos jonkin aikaa.
    ”No me emme niinkuin juurikaan tiedä siitä”, Bladis aloitti ”Tiedämme, että sillä on jotain suuria voimia ja että pahikset ovat sen perässä”, skakdi kertoi.
    ”Suurin osa tiedosta on peräisin siitä kun Gee kävi Nimdanpalvojien saarella tässä vähän aikaa sitten“ ”Niin, Geen mukaan siruilla tosiaan oli voimia. Niitä palvottiin tyyliin jumalina ja tosiaan, kun kerran muutkin niitä tavoittelevat, niin ne ovat arvokkaita. Ne ovat siis ilmeisesti jonkinsorttinen voimakas ase.”

    ”Minua epäilyttää tässä asiassa se että Guardian tietää näistä siruista näinkin paljon. Jokin minussa sanoo että muutkin Adminit ovat sotkeutuneet näiden sirujen mysteeriin ja he pimittävät meiltä muilta jotain tärkeitä tietoja. Löytyykö sieltä koneelta mitään tietoa Nimdasta, BV?” Umbra sanoi, katsahtaen ystäväänsä.

    Skakdi napsautti kuluneella hiirellään Nimda-sanaa ja esiin aukeni lyhykäinen tiedosto. Sen hallitsevin piirre oli kuva Alfa- ja Beeta-siruista. Sivulla oli myös tietoja Nimdan havaituista ominaisuuksista sekä tiedettyjen sirujen sijainneista. Sivulla oli myös maininta siitä, että Klaani etsi Nimdaa tuhotakseen sen, sillä se on liian vaarallinen päätyessään muiden käsiin.
    ”Eli siis tietokoneen mukaan Nimdan palanen on jossain täällä linnoituksessa ja Adminit haluavat sen tuhottavan, joten pitäisikö meidän lähteä tuhoamaan sitä sirua, Umbraseni?” Bladis sanoi, lukien koneelta sirun olinpaikan.

    ”Hmm… Taika-aseen tuhoaminen voisi kyllä auttaa klaania, mutta eikö se siru voi tehdä meille jotain? Ja olemmeko tarpeeksi voimakkaita sen tuhoamiseen?” Umbra kysäisi

    ”Käsittääkseni ne kuusi sirua yhdessä ovat huippuvaarallinen superase, ei yksittäiset sirut”, Bladis selvensi. ”Kyllä meillä aina tulivoimaa löytyy, olemmehan me Umbra ja Bladis, ja tuskin se siru meille itsessään mitään tekee. Eihän sillä mitään omaa tahtoa ole, eihän?” Bladis kertoi.
    ”Hyvä on, lähdetään tuhoamaan se voimallinen siru. Saamme sentään jotain järkevää tehtyä täällä”, Umbra sanoi. ”Johda minut Nimdan luokse, toveri”.
    Tämän sanottuaan he jättivät huoneen.

    Matka pikku hiljaa hämärtyvän Klaanin käytävillä johti heti Admin-siiven alapuolella olevaan holvihuoneeseen, jossa oli jälleen kerran tarkat tunnistukset. Modekivi takasi jälleen kerran pääsyn sisään huoneeseen. Bladis kytki seinän sähköpääkeskuksesta hälyttimet pois päältä ja lähti marssimaan huoneen keskellä olevan, lasikuvun alla olevan Beetan luo.

    Umbra ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavaa. Valkoinen, lasikuvun alla oleva metallinen siru, joka säkenöi suuria energioita, jotka Umbra tunsi ympäri kehoaan. Siru oli samalla kaunis, että kammottava. Kaksikko asteli kiven luokse, jolloin valon kajo yltyi. Bladis piteli silmiään kirkkaan valon osuessa hänen silmiinsä, jolloin Umbra koetti himmentää metallinkappaleen hohtoa. Hän otti yhteyden kiven valonlähteeseen, muttei saanut sitä himmennettyä. Jokin ei täsmännyt sirussa. Skakdi asetti kätensä varovasti lasikuvun kummallekin puolella. Hän nosti puoliympyrän mallista, panssarilasista tehtyä kupua hiljaa ylöspäin. Sirussa oli jotakin hypnoottista. Skakdia huimasi, eikä se ollut samanlaista huimausta kuin Sisällissodan pommitusilmalaivoissa koki. Se oli jotain erilaista.

    ”Mikä sinun on, Bladis?” Umbra kysyi toveriltaan. Skakdi hoippui lasikupu käsissään, melkein kaatuen kivilattialle. Umbraa hämmensi Bladiksen käytös. Pian hän itsekin alkoi huomata jotain outoa. Huone täyttyi erilaisista ja eriväisistä palloista. Palloja oli eri kokoisia ja ne aaltoilivat, samalla vääristäen huoneen tilaa. Toa koetti pudistaa päätään. Pallot pysyivät ja Bladis oli yhtäkkiä viherpinkki. ”Mitä täällä tapahtuu!” Umbra huusi.

    Bladis yritti nousta, muttei siinä onnistunut. Häntä huimasi ja tuntui kuin joku olisi käytellyt aivoporaa hänen polvilumpioonsa. ”Nimda… Nimda”
    Siru välähti voimakkaasti peittäen sekunneiksi huoneen valkeuteen. Skakdin mieleen nousi Sisällissodan kauhut: kaasut, räjähdykset, veri, kuolema. Tuhannet pienet porat tuntuivat poraavan hänen päätään joka suunnasta. Skakdi ähkäisi ja kääntyi epämääräisesti kyljelleen. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi menettämässä tajuntansa. Valon Toan mielen täyttivät sekavat ajatukset. Umbran mielenterveys oli alkanut horjua jo hänen veljensä muistojen yhdistyessä Umbran muistojen kanssa, ja hänen muistaessaan muistoja jotka eivät ollet hänen. Valon Toa piteli päätään. Päänsärky vain kasvoi kun ajatukset ja muistot sekoittuivat. Hän tunsi kuinka hänen veljensä muutettiin makutamaiseksi antidermismassaksi Mutranin kokeessa, kuinka kylällinen matoraneja kuoli hänen takiaan ja kaikkea muuta. Umbran psyyke ei kestänyt, ja hän rojahti lattialle. Bladevezonin näkö ja todellisuudentaju alkoi sumentua valkoiseksi massaksi. Sitten hän tunsi kaiken pimenevän.

    Myöhemmin, kultavihreä moderaattori, Paaco kävi tutkimusretkellä Nimdahuoneessa, ja löysi kaksi kollegaansa maasta. Kaksikko vietiin toipumaan sairaalaosastolle, jossa heille annettiin lepoa ja lääkkeitä.

    [spoil]Team U&M vauhdissa. JIIHAA[/spoil]