Avainsana: linnake

  • Hans ja Plaploo

    Bio-Klaanin linnake, näköalatorni

    Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla, ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa.

    ”Hans?” toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti.
    ”Hm?” hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa.
    ”Eikö… Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?”

    Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin.
    ”Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai.”
    ”Niin, mutta-”
    ”Sinun vuorosi.”

    Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä seisaalleen säikähtäneinä, ja katsoivat toisiinsa.
    ”Sinäkin kuulit sen?”
    ”Mikä se oli?”
    ”Ei aavistustakaan.”
    ”Se kuului kaiuttimista, eikö?”
    ”Joo.”

    [spoil]Eivät muuten ole minun keksimiä nimiä.[/spoil]

  • Zakaz 11: Warrek ja Vartija

    Zakaz, sotaherra Warrekin linnake, konferenssihuone
    Sisällissodan kuudes viikko

    Suuressa salissa oli täyttä. Puisilla penkeillä istui kymmeniä skakdeja, jotka puhuivat toisilleen ja vilkuilivat salin eteläpäädyssä sijaitsevaa lavaa. Lavalla seisoi ryhdikkäästi rivissä kaksitoista eriväristä skakdia, jotka tuijottivat yleisöön päin, mutta katsoivat näiden yli. Viimeisenä rivissä seisoi skakdi, jonka päällä oli sinisen ja hopean värinen haarniska. Yksinäinen Vartija piti ilmeensä mahdollisimman neutraalina.

    Yleisön puheensorina keskeytyi, kun keltaiseen ja mustaan haarniskaan verhoutunut skakdi käveli lavalle ja asteli kahdentoista skakdin rivin ohitse, silmäillen näistä jokaista. Tämän skakdin rintapanssarissa oli viisi tähteä. Viimeisen rivissä seisovan skakdin kohdalla kellertävä skakdikenraali hymyili hieman ja kääntyi yleisöön päin.

    ”Terve vain”, kenraali Warrekiksi kutsuttu skakdi sanoi perin epävirallisesti.
    ”Olemme tehneet edistystä viime viikkoina. Paljon edistystä. Ensiksi Denekk. Sitten murskasimme Nektannin pirulaisten etenemisen kaakossa. Ja nyt, eilisen muurinmurtajien ja Tahtorak-ratsastajien jättihyökkäyksen jälkeen olemme käytännössä vahingoittumattomia, kun taas sen sinisen vinosilmän joukot kärsivät satojen miesten tappioita.”
    Warrek osoitti rivin viimeisenä seisovaa sinistä skakdia.
    ”Erityiskiitos Vartija-klaanille, joista yksi on täällä tänään palkittavana.”

    Yleisön eturivissä oli kymmenen Vartijan joukko. He hymyilivät.

    Warrek tuhahti.
    ”Äh, anti olla. Te mitään ylistyspuheita tarvitse. Kukaan rivissä eikä kukaan yleisössä. Soturi taistelee paremmin, kun pää ei ole täynnä k’otajia.”

    Warrek kaivoi pienen pullon esiin haarniskansa taskusta ja avasi sen korkin. Hän kaatoi läpinäkyvää nestettä pienen tilkan kuivaan suuhunsa. Kaikille kävi selväksi, että neste ei ollut vettä.

    ”Mutta kuitenkin. Missä olimme. Ai niin. Nämä kaksitoista soturia ovat osoittaneet olevansa erityisen hyviä vihollisten ampumisen jalossa lajissa ja osoittaneet taktista fiksuutta. Siksipä…”
    Warrek käveli taas rivin ohi. Jokaisen skakdin kohdalla hän pysähtyi hetkeksi ja ripusti kullanhohtoisen mitalin roikkumaan haarniskasta.
    ”…nimitän heidät kaikki eversteiksini. Hyvä homma, pojat.”

    Yleisö ryhtyi taputtamaan raivokkaasti. Tämä johtui osittain siitä, että he olivat tyytyväisiä kahdentoista aseveljensä saavutuksista ja osittain siitä, että Warrek oli luvannut rommia seremonian jälkeen. Ja kun Warrek lupasi jotain, hän piti lupauksensa.

    Tavallista lyhyempi mutta erittäin lihaksikas ja järeä skakdi taputti yleisön eturivissä. Tällä Vartijalla oli sideharsoa olkapäänsä ympärillä. Roqce hymyili.
    ”Hyvä, Vahtikoira.”

    * *

    Zakaz, aavikko
    Nykypäivä

    Makuta Nui ja Guardian ratsastivat armottoman helteen polttamina. Zakazin taivaalla hehkuvat kaksi aurinkoa häikäisivät kaksikkoa ja näiden ratsuja ja sietämätön kuumuus sai molemmat hyvin janoisiksi ja nääntyneiksi. Yksinäinen vesipullo vaihtui ratsastajalta toiselle joka toinen minuutti.

    ”Mukava koti sinulla”, Manu sanoi kesken kaiken. ”Oikein vieraanvarainen.”

    ”Jos puhut niistä aavikkorosvoista, en ymmärrä”, Guartsu sanoi. ”Eivät ne edes ehtineet ampua.”

    ”Eivät niin. Sinä ammuit ensin.”

    ”Hei”, Guardian sanoi. ”Ne olivat vain polvilumpiot. Limanuljaskat selviytyvät kyllä. Ja sinä sait itsellesi revolverin.”

    Manu pyöritteli etusormensa ympärillä pikkuruista Zamor-pistoolia. Makuta ei ymmärtänyt ampuma-aseita. Ne olivat tyylikkäitä, mutta hän ei ymmärtänyt niitä.
    ”Kuinka kauan vielä…sinne, minne haluamme?”

    ”Puoli tuntia”, Guardian vastasi. ”Zakazin tasolla suuri kaupunki. Ja jos nyt on keskipäivä, hän on Kuolleen Ruki-kalan tavernassa.”

    ”Miksi hän on siellä keskipäivällä?” Makuta Nui kysyi.

    ”Hän on siellä aina.”

    ”Ai. Omistaako hän paikan?”

    ”Ei.”

    Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ainoastaan ratsujen kavioiden kopsahtelua hiekkaan ja kiveen.
    ”Tulimme siis Zakazille asti tapaamaan juoppoa”, Manu sanoi äänensävy matalalla ja ilme happamana. Guardian vastasi vasta kymmenen sekunnin päästä.
    ”En kiellä.”

    *

    Kuolleen Ruki-kalan taverna
    Sisällissodan kuudes viikko, keskiyö

    Ilmassa oli lievästi sanottuna humalainen tunnelma. Lähiaikojen voitoista ja everstien nimityksestä iloitsevat skakdi-sotilaat heiluivat epätasaisesti edestakaisin ja loiskuttelivat suuria määriä rommia tavernan puulattialle. Huonetta valaisivat ainoastaan kattokruunun kynttilät. Hyvin harva tämän tilan sisällä oli täysin selvin päin. Baarimikkona toimiva vihreä skakdikin oli poikkeuksellisen iloinen ja poikkeuksellisen hitaalla.

    Kenraali Warrek liikkui iloisin virnein sotilaidensa joukossa kuin yksi heistä ja hyräili tunnettua zakazlaista melodiaa. Hän kannusti sotilaitaan laulamaan mukana. Ei kestänytkään kovin kauaa ennen kuin tavernassa kuului humalaisen epävireinen mutta vilpittömän iloinen kuorolaulu.

    Juuri everstiksi nimitetty Vartija istui tiskillä kädessään lasillinen punaista nestettä. Välillä hän joi sitä pienen tilkan, mutta oli poikkeuksellisen selvin päin, kun otti huomioon tavernan yleistunnelman.

    Vartijaa läimäistiin selkään kevyesti ja hän kääntyi katsomaan. Läimäisijä oli Roqce, Vartijan aseveli. Lihaksikas skakdi hymyili väsyneesti.
    ”Terve, ’herra Eversti’!” Roqce sanoi iloisesti. ”Älä kökötä siinä yksin. Liity joukkoon.”

    Vartija oli hetken vaiti. ”En ole oikein koskaan välittänyt tuollaisesta”, hän sanoi naputellen pöytää sormillaan.
    Roqce hymyili.
    ”Hi hi. Herra ’Juon-vain-laatuviiniä’.”

    Vartija hymähti, kääntyi ja läimäisi Roqcea olkapäähän. ”No, ehkä sinäkin oikeasti osuisit johonkin kiväärillä, jos et olisi tuollainen juoppo.”

    Roqce nauroi kovempaa kuin yleensä. Hän pyyhki silmäkulmaansa sormella.
    ”Vielä minä sinulle näytän…” hän sanoi hiljaa. ”mutta oikeasti, onnea. Korkea-arvoisempi kuin minä. En olisi koskaan uskonut. Sinusta kehtaa melkein olla ylpeä, poika.”

    Roqce käveli poispäin Vartijasta ja heilutti tälle kättään virnuillen. ”Siis vain melkein. Kyllä sinussa on vielä paljon korjattavaa. Vuh vuh.”

    ”Vuh vuh”, Vartija vastasi tasaisella äänensävyllä.

    Kenraali Warrek lähestyi baaritiskiä hoiperrellen epätasaisesti. Hän istui jakkaralle suoraan Vartijan viereen tervehtimättä tätä.
    ”Yksi”, Warrek sanoi vihreänkirjavalle baarimikolle heilutellen kättään. ”Jäinen.”

    Tilauksen toteutumiseen kesti viisi sekuntia. Talo tarjosi, kuten aina. Warrek tarttui jääkylmään tuoppiin ja otti hörpyn. Salaman skakdin ylähuulelle jäi massiiviset vaahtoviikset.
    Vartija kääntyi kenraaliaan kohti, katsoi tätä silmiin ja osoitti omaa ylähuultaan teräväkyntisellä sormellaan.

    Warrek ei vaikuttanut ymmärtävän pointtia.
    ”Skakdiksi, poika.”

    ”Viikset”, Vartija sanoi hienovaraisesti.

    ”No skarrarar”, Warrek vastasi hilpeänä. ”Minähän olen aina halunnut sellaiset!”

    Vartija harkitsi hetken, jatkaisiko yrittämistä. Hän päätyi tulokseen, että siitä ei olisi hyötyä.
    Warrek kilisteli lasiaan ja vihelteli jotain. Hetken aikaa hän vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa, mutta sitten hän yhtäkkiä avasi keskustelun.
    ”No skarrarar”, Warrek sanoi. ”Sinä olet se tarkka-ampuja. Uusi everstini.” Warrek löi Vartijaa olkapäähän kevyesti. ”Mahtavaa.”

    ”Kiitos, kenraali”, Vartija sanoi vaatimattomasti.
    ”Sano Warrek vain. En ole niin humalassa, että pistäisin jonkun kutsumaan minua sotilasarvolla.”
    ”…kiitos, Warrek.”

    ”Ole hyvä vain”, Warrek vastasi, ”mutta sinun juhlasi tämä on. Ja oikeastaan muidenkin Vartijoiden. Skarrarar, te olette aivan käsittämättömiä. En tiedä, miten linnoitus pysyisi valloittamattomana ilman teitä.”
    Warrek kääntyi Vartijaa päin ja tarkkaili tätä katseellaan.
    ”Poju, olemmeko me nähneet ennen?” kenraali kysyi. ”Näytät aivan pirun tutulta, mutta en ole varma, mistä hitosta voisin tuntea sinut.”

    ”Anteeksi, kenraali”, Vartija vastasi. ”Ylivartija Zakran vaatii, että emme paljasta, missä olimme töissä ennen Vartijoita. Meidät on vaikeampi jäljittää näin.”

    ”Ymmärrän”, Warrek sanoi, ”mutta älä Irnakk vieköön kutsu minua kenraaliksi. Näytänkö minä sellaiselta, joka haluaa nimetä aseita mukaansa?”

    Vartija vastasi kieltävästi.

    ”Hyvä”, Warrek sanoi. ”Mutta nyt, juota tuo punainen litku vaikka lehmälle. Nyt skarrarararar juhlitaan.”

    * *

  • Operaatio Beeta osa 34: Katso setä, löysin tällaisen

    Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros

    ”Hei, herätkää!”, Kapura sanoo kovaa ravistellen tovereitaan. Summerganon avaa silmänsä. ”Perhana, vedinkö kauankin sikeitä?”.
    ”Vähän aikaa vain, yritetään saada Matoro jalkeille.”, Kapura vastaa ilahtuneena siitä, että Sugalla oli kaikki hyvin. Matorokin nousi pian hyväkuntoisena. ”Huh, sepäs oli…”, hän mutisee ja kehuu sitten vielä kuuluvalla äänellä Kapuraa. ”Hienosti hoidettu!”. ”Samaa mieltä, kiitos.”, Summerganon sanoo hymyilleen.

    Kolmikko avaa kaksi laukkua. Ei mitään. Katseet kääntyvät kolmannen laukun puoleen. Heitä jännittää…
    ”Käydäänpä nyt käsiksi tähän laukkuun. Me tulimme tähän torniin, jotta löytäisimme etsimämme… ja etsimämme on varmasti jossain niistä laukuista, toivottavasti tässä.”, Matoro sanoo omaa laukkuaan osoittaen ja kuulostaa määrätietoiselta. Se on sattumalta mukaan tarttunut laukku. Sattumalta räjähdyksestä selvinnyt. Silti se ei tunnu sattumalta.

    Laukku avautui. Sieltä paljastui puolet siitä, mitä he olivat tulleet etsimään. Nimdan siru. Kolmikko tuijotti sitä jähmettyneenä puoli minuuttia. Puoli minuuttia, joka tuntui tunnilta. ”Toinen pala ei ole täällä.”, Summerganon sanoi kuin transsissa. Matoro sulki laukun ja otti sen. ”Meidän on siis aika poistua.”

    ”Ne eivät pääse ulos, tapetaan ne.”

    ”Valmistautukaa taisteluun.”, Summerganon sanoo.
    ”Me pääsemme pois, meitä ei estetä.”, Kapura kailottaa. Kolmikko uhkuu päättäväisyyttä, kun se vetää yhdessä miekat esiin.

    Portaista kuului askelia. Portaiden päähän, kolmikon eteen ilmestyy vähäinen metsästäjä, joka tuntuu murenevan silmissä kohdatessaan horjumattoman kolmikon. Alempi kerros vaikuttaa kuhisevan metsästäjiä, äänistä päätellen, mutta tämä yksinäinen tiedustelija ottaa kirveensä esiin, valmistautuen sen kannalta kenties epätoivoiseen taisteluun.

  • Operaatio Beeta osa 32: Eliminator eliminated

    Xia, Metsästäjien linnake, komentotornin kolmas kerros

    Mustavalkea toa heittäytyy sivuun pimeässä huoneessa, suuri, musta koura iskeytyy maahan hännen kohdalleen. Eliminatorin nimellä kulkeva metsästäjää kunnioitaa varjotkin, näin tarina kertoo.

    Kapura suorittaa myös nopean väistöliikkeen, ja Eliminatorin koura osuu Summerganonin valkoiseen panssariin. Musta tappaja suorittaa nopean liikesarjan ja potkaisee Matoroa rintaan.

    Summerganon nappaa suuren miekkansa ja ottaa askeleita kohti olentoa, tämä väistää iskun ja onnistuu lyömään kynsillä miekan pois. Kapura ampuu tulta miekastaan, joka slevästi vaikuttaa hieman tähän tappajaan.

    Matoro nappaa miekkansa ja huitaisee Eliminatoria. Tämä väistää iskun, mutta Summerganonin seuraava isku osuu kohteeseensa. Eliminator katoaa yhtäkkiä ja ilmestyy varjoista Kapuran taa, iskien tämän kynsillään maahan.
    Olennon tyhjät silmät tarkkailevat kolmikkoa. Metsästäjän suuret kynnet alkavat hehkua.

    Äärimmäisen nopea käsien kohotus voittaa Matoron ja Summerganonin refleksit ja voimakas salama valaisee hetkeksi koko huoneen. Kapura kääntyy maassa katsomaan, Summerganon makaa savuavana mahallaan kivilattialla. Matoro on syöksynyt takaseinään kevyempänä, ja hänkin on tajuton.
    Tulen Toan aivot raksuttavat. Nyt pitää keksiä jotakin, ja nopeasti. Kapura keskittyy kutsumaan naamionvoimaansa.

    Eliminator kohottaa kätensä valmiiksi tappamaan maassa makaavan Tulen Toan. Kapuran kanohi Shan alkaa hehkua. Mustan olennon kynnet lähtevät iskuun. Silmänräpäyksessä valtava vesimäärä iskeytyy syyrella paineella korkean metsästäjän rintaan, iskien tämän takaseinään. Kapura hyödyntää saamansa yllätysedun ja keskittyy muuttamaan olennon painovoimaa. Eliminator iskeytyy kattoon ja sitten lattian läpi. Toa nappaa salkun ja ryntää herättelemään kahta toveriaan.

  • Operaatio Beeta osa 27: Ritari ja lohikäärme

    Xia, Metsästäjien tukikohta

    ”Tämä alkaa pikku hiljaa syödä miestä, annetaan noille turpiin ja yritetään levähtää.”, Summerganon puhisee ja seuraa kuinka lohikäärmeet lähestyvät. Kolmikko odotti, kunnes lohikäärmeet olivat iskuetäisyyellä ja sitten alkoi tapahtua: Matoro ampu jäätä päin lohikäärmeiden näköä ja Summerganon hyppäsi korkealle ilmaan ja tuli alas miekka ojossa. Yksi lohikäärme karjui tuskasta miekan terän lävistäessä otuksen selän. Kapura paini parvekkeella yhden lohikäärmen kanssa, väistellen sen vahvoja iskuja. Matoro säntäsi apuun ja Summerganon jäi pitelemään muita petoja, saaden itse lieviä vammoja ja lohkeamia haarniskaan.

    Kapura ja Matoro kaatavat vastustajansa ja se putoaa parvekkeen kaiteen rikkoen alas. Kapura ja Matoro ryntäävät toverinsa avuksi ja yllättävä, ylhäältä tuleva hyökkäys saa lohikäärmeet perääntymään. Yksi lohikäärme on poissa pelissä putouksen jälkeen ja toinen haavoittunut vakavasti Sugan miekan lävistettyä sen, mutta kaksi on yhä jäljellä ja niiden uhkavuus tuntuu vain kasvaneen. Kamppailu saa portaikon rakenteet heikkenemään, sillä kolmikko saa paiskattua raskaan pedon alas ja lohikäärme putoaa rymisten. Tilanne on erittäin sekava, sillä portaiden lisäksi taistelu on levinnyt takaisin alas ja linnake alkaa ilmeisesti heräillä, sillä muutama tiedusteleva metsästäjä saapuu paikalle, mutta katsoo parhaaksi olla sekaantumatta. ”Tämä ei voi jatkua näin, meidät otetaan kiinni jos emme pian korjaa luitamme täältä.”, Kapura huutaa melskeen läpi. Lohikäärme kaatuu rymisten portaat alas Kapuran ja Matoron yhteiselementti-iskun voimasta Summerganonin lyödessä pedolta jalat alta. Kolme petoa voihkii ja ryömii lattialla, yksi on perääntynyt nurkkaan.

    ”Nyt on tilaisuutemme. Hoidamme tilanteen, nitistämme muutaman metsästäjän jos niitä ilmaantuu ja jatkamme matkaa ennenkuin metsästäjät järjestäytyvät ja lahtaavat meidät!”, Matoro sanoo vakaalla äänellä. He ovat edenneet taistosta taistoon tehtävänsä aikana, mutta kolmikko ei silti tunne pelkoa tai horju, he tulivat tänne auttamaan ystäväänsä Killjoyta ja he hoitaisivat tehtävänsä. Ja pienenä bonuksena he löylyttäisivät metsästäjiä. Niin he tilanteen ajattelivat ja terästäytyivät jälleen. Alhaalla tarkkaileva Hordika lohikäärme oli jopa hieman peloissaan, sillä runnellun huoneen portaikossa seisova kolmikko tuntui periksiantamattomalta.

  • Operaatio Beeta osa 17: DEVASTATOR

    Xia, TSO:n linnake

    Visorak-muurinmurtaja syöksyy tyhjänä etenepäin valtavalla voimalla ja iskeytyy vinosti eteishallin kiviseen pylvääseen, kaataen paaden sivulle. Tiiliseinä seuraavan oven vierestä murtuu pahasti ja kivimurksaa lentelee ympäriinsä.

    Matoro hyppää ilmaan ja potkaisee erästä Sidorakin lajia olevaa metsästäjää päähän. Jään Toa jatkaa hyppyään ja huitaisee miekallaan lyhyttä metsästäjää päätä päin. Tämä saa torjuttua, mutta Matoron vapaan käden lyönti iskee olennon maahan.

    Kapura keventää painovoimaa hänen edessään olevalta suurkikokoiselta metsästäjältä, joka lentää lyönnin seurauksena kovaa takaseinään.
    Summerganon huitaisee kirveellään jotakuta metsästäjää panssariin. Tämä karjaisee ja lyö takaisin. Ganon potkiasee kohdettaan nilkkaan ja hyppää kaatuneen metsästäjän yli.

    ”Nämä tyypit ovat ampujia, ne ovat paljon helpompia voittaa lähitaistelussa kuin muut.”, Matoro informoi väistäessään yhden nyrkiniskun.
    ”Mennään ohi vain!”, Kapura huutaa ja iskee miekallaan yhden vihollisen sivuun.
    ”Selvä!”, kaksi muuta huutavat ja kaikki juoksevat kovaa kohti tolpan murtamaa seinää.

    ”Ampukaa!”, joku heidä takaa huutaa. Summerganon sukeltaa aukosta, Matoro kierähtää nopealla kuperkeikalla kivitolpan taa ja syöksyy seinän aukosta, erilaisten ammusten osuessa seinään.
    Kapura laukaisee aallon tulta ampujiin ja livahtaa aukosta.

    ”Kohteemme oli komentotornin toisessa kerroksessa. Sanokaa jos näette portaat tai hissin!”, Kapura huutaa laukausten kaikuessa.

    Matoro huomaa seinään kaiverretun linnoituksen kartan.
    ”Katsokaa! Seuraavasta risteyksestä oikealle on hissi jolla pääsemme komentotornin ensimmäiseen kerrokseen.”, Matoro selittää. Joukkio juoksee risteyksestä.

    Olette tuhoon tuomittuja, tunkeutujat! Olen universumin mahtavin olento, minulla on viiden Toan voimat, osaan hengittää tulta, osaan luoda maanjäristyksiä, muuttua eläväksi laavaksi ja herättää kuolleita!”, kuuluu kova huuto joukkion takaa. Matoro muistaa tarinat eräästä Metsästäjästä, joka väittää omaavansa loputtoman listan voimia.

    Olen suuri ja mahtava DEVASTATOR!, mustan ja hopeisen värinen, kahden Toan pituinen olento huutaa.

    Kolme Toaa tajuavat Devstatorin olevan hissin oven edessä.

    [spoil]Oikeasti Devastatorin voimia on vain suuri fyysinen voima, telekinesia ja kyky muuttua hiekaksi.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 15: Kofeiinikrapula

    Xia

    Matoro selvittää edelleen päätään. Kapura ohjastaa hänet ja Summerganonin nopeasti kulman taa. Metsätäjät menevät baariin.
    ”Täällä oli ulkomaalaisia rauhanhäiritsijöitä! Ne pakenivat ikkunasta!”, joku huutaa.
    ”Eikö täällä edelleenkään saa palvelua!”, huutaa toinen.

    ”Keksikää nopeasti jotain. Umpikuja.”, Kapura selittää.
    Suga vääntää seinässä olevaa vipua ja hätätikkaat laskeutuvat.
    ”Ei enää!”
    Kolmikko kiipeää nopeasti kahvilan katolle.
    ”Ne menivät ylös!”, huudetaan kahvilan ovelta.
    Matoro ottaa miekka-moottorisahansa esiin tikkaiden reunalla. Kaksi metsästäjää ja yksi vortixx katsovat Matoroa.
    ”Meinasitteko päästä tästä?”, jään Toa ilmoittaa vakavana.
    Kolme allaolevaa vihulaista nappaavat ampuma-aseet.
    ”Eh… Oli mukava tutustua ja hyvää päivänjatkoa!”, Matoro sanoo, vetäisee tikkaat katki nopealla sahaliikkeellä ja lähtee juoksuun.

    Kolme Klaanilaista juoksevat katon poikki ja hyppäävät seuraavalle. Alhaalta kaduilta kuuluu epämääräistä huutoa.
    ”Taidamme olla hetken kuivilla.”, Matoro toteaa.
    ”Hei, se baarinpitäjä-vortixx vaikutti tuntevan sinut. Kerrotko meillekkin?”, Kapura aloittaa puhetta kolmikon kävellessä suuren tehtaan katolla.

    ”Eräs vanha tuttu. Xialainen salakuljettaja. Hänellä jäi jotakin hampaankoloon, minä muka tuhosin hänen bisnekset.”, Matoro selittää.
    ”Mitä tapahtui?”, Suga kysyy.
    ”Tuota, eräs Toa-ystäväni suuttui tälle ja romutti hänen salakuljetus-sukellusveneen. Myöhemmin kyseinen toa häipyi johonkin ja radak jäi vainoamaan minua.”, Matoro selittää. ”Mutta se on mennyttä. Keskitytään Nimdan etsimiseen!”

    Metsästäjien linnake kohoaa valtavana heidän edessään. Joukkio laskeutuu katolta alas.
    ”No. Miten aiomme päästä sisään?”, Kapura kysyy. Matoron silmät osuvat linnoituksen edessä olevaan Visorak-muurinmurtajaan.

  • Notfunin nimi paljastuu

    Bioklaanin ulkopuolella

    Matoranpiraatti katsoi eteensä. Hän näki mahtavan, suuren linnakkeen. Se oli kilometrejä pitkä, siellä oli paljon torneja, rakennuksia ja kaikkea muuta. Tätä suurta linnaketta suojasivat valtavat muurit. Matoran tunsi itsensä hyvin pieneksi, ja sitähän hän olikin. Piraatti käveli eteenpäin. Hän huomasi että linnake oli vaurioitunut, mutta se oli korjattu jo suurimmaksi osaksi. Matoran jatkoi kävelyään.

    Kun piraatti tuli klaanin eteen, hän katsoi jättimäistä muuria, jossa oli iso portti. Matoran käveli portista sisään. Kun iso rautaportti oli ohitettu, matoran jatkoi kävelyään. Kohta hän seisoi klaanin tullissa. ”Nimenne?”, kysyi virkailija. ”Nimeni.. Niin, nimeni…”, Matoranpiraatti mietti. ”Nimeni on Notfun. Kapteeni Notfun.” ”Minusta tuo ei ole kovin hauskaa. Kirjaan sinut järjestelmäämme nimellä Notfun. Tervetuloa bioklaaniin, herra Notfun”, ilmoitti virkailijarobotti. Notfun käveli muurien sisäpuolelle. ”Hitto, nuo saattavat saada nimeni selville.. Tuskin tätä nimeä otetaan vakavasti ainakaan kauaa..”