Avainsana: linnake

  • Neqetta

    Bio-Klaanin linnake

    Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.

    Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia.
    ”Hoi!” Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. ”Mitä puuhaat?”

    Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.

    ”Niin juuri, sinä siellä” Snowie jatkoi. ”Tulepas käymään.”

    Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.

    Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.

    Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa.
    ”Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai-”
    ”On.”

    Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta.
    ”Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä-”
    Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen.
    ”…öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä?”
    ”Sananvapaus.”
    ”Niin, joo, mutta…” Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. ”Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on?”
    ”Neqetta.”
    ”Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse?”
    ”Olen.”
    ”Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä?”
    ”Mietipä sitä.”
    ”Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä-”
    ”Lue se ääneen.”

    Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa:
    ”Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?”

    Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella.
    ”Jatka lukemista.”
    Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi.
    ”Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään?”
    Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi.
    ”Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?”

    Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa.
    ”Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista?”
    ”Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa?”
    ”En.”

    Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan.
    ”Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän?”
    Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.

    Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen.
    ”Mistä löysit tämän?” Snowman ihmetteli.
    ”Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja-”
    ”Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut?”
    ”On tässä alalaidassa allekirjoitus.”

    Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.

    005.

  • Hans ja Plaploo 7: Paaber

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.

    Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.

    ”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.

    ”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.

    Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.

    ”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.

    ”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.

    ”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.

    ”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.

    ”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.

    ”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.

    ”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.

    ”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.

    ”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”

    ”Asian ilmaisutaidosta täysi kymppi, toverini.” Plaploo sanoi.

    ”Turpa kiinni.” Hans sanoi.

    hiljaisuus

    ”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”

    ”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.

    ”Milloin?” Plaploo kysyi.

    ”Nyt.” Hans käski.

    Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.

    ”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.

    ”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.

    Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.

    hiljaista

    hiljaista

    hiljaista

    *vaimea humina**

    ”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi.
    ”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi.
    ”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.

    *ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*

    ”AUTTAK-”
    ”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.

    *askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*

    *keksimäsi ääni*

    *keksimäsi ääni vielä kerran*

    *keksimäsi ääni auto-tunetettuna*

    !!!!!!!!

    !!!!

    !

    ”Moi tyypit.”

    ”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.

    ”Olen Paaber. Teen musiikkia.”

    ”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.

    ”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”

    ”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.

    ”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”

    ”Toki.” Plaploo sanoi.

    ”EMME TODELLAKAAN JÄÄ!” Hans sanoi.

    ”JA HANSKA VOIKIN PITÄÄ TURPANSA KIINNI!” Plaploo sanoi. ”Me tulemme mukaan.”

    ”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.

    ”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”

    Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.

    ”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”

    ”EI!” Hans rääkyi.

    ”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.

    ”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.

    Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.

    Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.

    Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.

    ”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.

    ”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.

    ”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.

    ”Ette vielä.”

    Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.

    ”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.

    ”Mitäs tässä.” Hans vastasi.

    ”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.

    ”Kahvi.” Jarp sanoi.

    ”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.

    ”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.

    ”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.

    ”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”

    [spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]

  • Hans ja Plaploo 6: Nyt mennään!

    Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

    Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

    Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

    Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

    Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

    Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
    ”Maakeee.”
    ”Hm?”

    Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
    ”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?”
    Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
    ”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?”
    Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
    ”Kerro lisää.”

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
    ”Ei tämä voi olla totta…”
    ”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!”
    ”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…”
    ”Sen täytyy.”
    ”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…”
    ”Mitä me voimme tehdä?”
    ”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!”
    ”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”

  • Kepe kerää kirjallisuuslähteitä

    Bio-Klaanin linnake

    Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema ”kohde” oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.

    Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.

    Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.

    ”Huomenta, herrasväki.”
    ”Terve terve. Pidätkö näitä?” Kepe kysäisi sysäten ylitursuavan kansion hölmistyneelle Vaehranille. Kepe syöksyi historiankirjojen hyllylle ja etsi käsiinsä Klaanin saarta koskevan.

    ”Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?” Vaehran kysyi.
    ”Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu.”
    ”Miksei minulle koskaan kerrota mitään?”
    ”Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon.”
    ”…Jaa.”

    Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.

    ”Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?” Kepe sanoi ja sulki oven.
    Vaehran tuijotti paperinippua.

  • Gekon juoksuruoat

    Klaanin linnake
    Toa nousi sängystään, hän ei saanut unta, hän tunsi pakottavaa tarvetta tehdä jotain ja lähti siksi vaeltamaan pilkkopimeille käytäville. Make tuli häntä vastaan. ”Öhm…”,Punainen olento sanoi yllättyneenä. Gekko kuitenkin käveli rauhassa hänen ohitsensa, ja kun kukaan ei ollut näkemässä hän ryntäsi kahvioon. ja vei lähes kaiken syötäväksi kelpaavan ja käveli autuas ilme kasvoillaan takaisin huoneeseensa. Hän rupesi raapustamaan jotain seinälle, ne näyttivät merkitsevän päiviä, mutta mitä tarkoitusta varten?

  • Valottujen suosekoilu osa 37: Paaco vei lisäsiipesi

    Klaani linnake

    Raskas matka oli vaatinut veronsa, niinpä Gekko suuntasi kahvioon.

    ”Ja sitten se roskapönttö tappoi kaikki kun minä olin piilossa seinän takana, se oli siis niin hirveetä!”, Ga-Matoran sanoi toiselle, mutta keskeytti kun valkoinen toa meni heidän ohitseen tuima ilme kasvoillaan.

    ”Olikoha tolla huonoki päivä?”,toinen kysyi.
    ”Varmaan pää täynnä vettä, khi hihi.”

    Toa ei välittänyt näistä loukkauksista vaan istui tilaten sämpylän, ja söi sitä hartaasti, oli kulunut ikuisuus olennon viime ruokahetkestä.

    Siinä samalla hän mietti, pitäisikö hänen kertoa eräästä Makutasta, Umbran kohtalosta ja Flygelistä. Umbraa ei oltu vielä kaivailtu klaaniin, hän odottaisi muutaman päivän ja kertoisi sitten. Ainkaan ei aiheuttasi turhaan paniikkia.

    Sämpylä oli syöty.

    Toa nousi ylös ja lähti huoneistoaan kohti, hänellä oli aavistus, että asiakirjoista löytyisi jotakin, mikä johtaisi taas tutkimusmatkaan, mitä ilmeisimmin luolastoon. Toisaalta haluaisko hän mennä sinne toistamiseen sen jälkeen mitä oli siellä kokenut uhkarohkealla reissullaan? Seuraavat kysymykset pyörivät toan päässä tämän törmätessä Le-matoran parkaan, joka pudotti kantamuksensa,
    ”Katsoisit eteesi haahuilija!”, Toa murahti vastaukseksi ja Matoran oli hetken hiljaa paikallaan, kunnes keräsi tavaransa mulkoilen toaa.

    GK avasi oven ja astui huoneeseensa, siitä oli lohkaistu pala seinää pois ja hän katsoi sitä tyrmistyneenä,

    Hän oli monia päiviä sitten rakentanut itselleen uuden huoneiston sen räjähtämisen takia Yönkauhun aikana.
    ja vielä tyrmistyneempi oli hänen ilmeensä siihen liimatun lapun jälkeen.

    Huoneistosi on suurempi kuin muiden, leikkasimme siitä siis palan pois, onhan se julmaa, mutta tasaarvo sen olla pitää.
    -Tuhoisin terveisin, Paaco.

  • Valottujen suosekoilu osa 36: Vain yksi pelastui

    Metsä

    Metsän reuna häämötti toan näköpiirissä, ja linnake näkyi horisontissa, portille astellen, hän näytti korttinsa tunnistimeen ja astui sisään. Klaanin torni kohosi näyttävästi korkeuksiin, mutta toalla ei ollut aikaa ihailla maisemia, hänen piti viedä salaiset dokumentit klaanin omalle laboratoriorotalle.

    Verstas

    ”Pyörii.”,Kepe sanoi, mutta silloin oveen koputettiin ja Snowie avasi oven Kepen salamyhkäisesti painaessa projektorin äkkiä pois päältä.

    ”Tässä on salaisia asiakirjoja, sinun olisi syytä tutkia ne, voimme päästä Nazorakien niskan päälle. Mistä tämä viima tulee?”, Toa kysäisi. ”Jä-jätä ne siihen pöydälle.”, Kepe vastasi kuin olisi halunnut toan häipyvän salamana ulos huoneesta. ”Täällä vain vetää”, Snowie sanoi tyynenä.

    ”Ni-iin, katossa on reikä.”, Valkovihreä toa sanoi takelellen.
    ”Miksi en näe reikää?”, Gekko kysäisi.
    ”Paikassin sen ja paikka petti ja se peittää aukon kokonaan, joten sieltä tulee ilmaa.”
    ”…”
    ”Tuota noin, tutki ne paperit.”,toa lisäsi ja lähti huoneesta laittaen oven kiinni.

    ”Huoh, se meni.”, Kepe sanoi helpottuneena.

  • Hans ja Plaploo 5: Signaalin lähde

    Bio-Klaanin linnake

    Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

    Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

    ”Hans”, Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
    ”Hm?”
    ”Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde… Se on Klaanin linnakkeen sisällä!”