Bio-Klaanin linnake
Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan.
”Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä.”
”Tiedän.”
”Snowie.”
”Mäksä?”
”Nähdäänkö taas joskus?”
”Ilman muuta.”
Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.
Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.
Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?
Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?
Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.
Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.
Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja.
”Snowman? Helei. Sin… Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?” Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.
Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa.
”Hän lähti.”
Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin.
”En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-”
”Ai niin. Visokista.”
Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi.
”Minulla on jokin… telepaattinen juttu… joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain.”
”Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli… jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä.”
Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.
”Hienoa” Tawa sanoi. ”Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon.”
”Kiitos.”
”Eli, mitä Visokista?”
”Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien…”