Klaanon

Avainsana: Klaanilaiset

  • Destralille ja sen ohi V: Vain yleistietoa

    [spoiler=Mörr.]Öeeeeeh. KGB ei tainnut lukea edellistä viestiä? Aiheutit juuri hienon aikaparadoksin. Mitä jos sovimme että Äksän viesti tapahtui Koogeebeen viestin jälkeen. Lisäksi tuossa KooGeeBeen viestissä on muitakin ristiriitoja…
    No siis, jatkan Äksän viestistä.
    Ja hei, käytän tässä vanhaa Youtube playeria koska tämä valitti jotain uutta käyttäessäni.[/spoiler]

    Destral

    Matoro ja Xxonn kyyristelivät Destralin tukikohdan pimeydessä. He olivat juuri tulleet ilmeisesti makutoiden ”arkistoihin” jossa he säilyttivät tietojaan.
    Kaikki oli toistaiseksi hyvin. Siis hyvin ottaen huomioon että he olivat kaksin Makutojen tukikohtasaarella jonne kukaan ei useinkaan menisi.

    Matoro avaa I-kirjaimella varustetun metallilaatikon. Se on ruostunutta metallia ja täynnä papereita.

    Varjoissa liikahtaa jokin kaukana ovella. Xxonn havahtuu.
    ”Matoro!”, hän kuiskaa.
    ”Kohta”, Matoro vastasi suoraan ja kumartui enemmän laatikkoon. Hän selasi papereita.

    Makuta katseli kaksikkoa varjoista. Se ei tiennyt mitä nämä tunkeilijat tekivät täällä. Vain täysidiootit tulisivat saarelle noin kevyesti varustautuneena.
    Yksi nopea liike ja kumpikin heistä makaisi kuolleena maassa.

    Pimeä arkistohuone suorastaan henki pelkoa. Ainoat valonlähteet tulivat kahden olennon silmistä ja sydänkivistä sekä sitten Matoron volitakiin asentamasta pienestä lampusta.
    Toa selasi papereita ja alkoi tajuta, että Makutoiden kansioita säilytettiin toisaalla. Nämä olivat vain yleistietoa.

    ”Sitä ei ole täällä.”, Matoro kuiskasi.

    Silloin Xxonn heittäytyi kovaa Matoroa päin, heittäen kaksikon suoraan nurkkaan. Makuta oli iskenyt arkistokaappiin suurella miekallaan.

    Kolme olentoa tuijottivat toisiaan silmänkään värähtämättä.
    Matoro tiesi, että tuo Makuta tappaisi heidät, sillä ei voisi aloittaa taistelua. Jos taistelu alkaisi, paikak olisi täynnä rahksheja.
    Xxonn tiesi aivan saman asian.
    Makuta taasen tiesi tappavansa kaksikon helposti.

    Äksä sai idean. Se tosin voisi tappaa heidät molemmat.
    Hän ampui nopeasti käsitykillään Makutaa rintaan. Laukaus kuului pitkälle, mutta Makuta horjahti taaksepäin. Seuranneen sekunnin aikana Matoron nopea iskusarja valkoisen tappavalla energiaterällä oli kaatanut pitkän hahmon maahan. Klaanilaiset luulivat hetken onnistuneensa, mutta varjojen olennon voimat heittivät Matoron takaseinään ja Makuta syöksyi ylös, kohti Äksää. Tämä heittäytyi maahan ja kierähti turvaan varjosalamalta.

    Matoro kuuli paljon askelia. Huoneeseen oli tulossa joku.
    Jään Toa heitti Volitakinsa pois ja nappasi oikean naamionsa. Hän tarvitsisi teleskooppisilmiä.
    Huone avautui vihreänä toan katsellessa sitä yökiikarilla. Hän tajusi miten he pakenisivat.

    Xxonnilla ei mennyt hyvin Makutaa vastaan; hän oli onnistunut parissa väistössä mutta oli myös saanut muutaman kipeän osuman. Matoro lähti syöksyyn kohti kaksikkoa ja huoneen nurkkaa, potkaisten pitkää vihollista takaraivoon. Toa kierähti Makutan päältä, väistäen tämän iskun. Aalto kylmyyttä kaatoi Makutan maahan sekunteja ennen kuin Makuta ehti aktivoida kylmyyden kestokyvyn.

    ”Äksä! Kaappien päälle!”, Matoro huusi, koittaen hyödyntää aikalisän. Hän oli itse lopettanut hyppynsä kaapeille ja iski miekkansa ohueen metalliin seinän yläosassa.

    ”Suljettu ikkuna. Näkyi vain yökiikarilla.”, Matoro selvensi. Äksän suuri hahmo kiipesi metallisten kaappien päälle.

    Silloin heitä kohti alkoi sataa Rahkshien voimasäteitä.
    Kaksikko hyppäsi avoimesta ikkunasta alas, tai pikemminkin Matoro hyppäsi ja Äksä roikkui perässä.
    Pudotus olisi ollut kymmeniä metrejä suoraan kallioille ellei Matoro olisi laukaissut harppuunaa tukikohdan ylempään seinään. Jään Toan robottikäden moottori kelasi kaapelia nopeasti, vieden samalla kaksikkoa ylöspäin.
    ”Älä putoa.”, Matoro sanoi lyhyesti, koittaen keventää tunnelmaa itsestäänselvyydellä.
    Xxonn keskittyi vain pitelemään kiinni Jään Toasta.
    Pian kaksikko oli tasanteella Makutojen linnoituksen ylemmässä osassa.

    ”Siis. Tuolla ei ollut Makutojen omia tietoja.”, Matoro selitti kun kaksikko oli turvassa reunalta.
    ”Seuraava siirto?”, Xxonn kysyi.
    Matoro mietti. Hän oli käynyt Destralilla ennekin, muttei ollut tosiaankaan saanut käsitystä paikoista. Hän oli vain roikkunut muiden mukana.
    Sitten hän muisti laboratorion Epäonnistuneiden Makutojen Seinän lähellä, jossa hän näki Itrozin nimellä varustetun kansion.

    ”Sain idean.”, Matoro sanoi hiljaa.
    ”No?”
    ”Epäonnistuneiden Makutojen Seinä. Siellä on laboratorio jossa pidetään tietoja vanhoista Makutoista.”, Matoro lausui varmemmin mitä hän oli.

  • Operaatio Beeta osa 72: ”Olemme tulleet kotiin”

    Klaanin saari, hevonkuusi

    Jeepin vauhti alkoi hidastua ja Sarajin ja Killjoyn mopedit kurvasivat sen vierelle. Äsken valinnut takaa-ajo oli yllättäen muuttunut romuralliksi.

    Ajo jatkui, mutta tällä kertaa entistä sekavammissa merkeissä. Ajoneuvot ajelivat ristiin rastiin toistensa ympärillä, kuitenkaan uskaltamatta avata tulta, peläten osuvansa omiin.

    Viimein Klaanilaiset saivat rivinsä kuntoon ja ajoneuvot suuntasivat nyt joen myötäisesti. Ongelmaksi koitui jeeppi, jonka vauhti ei enää tuntunut riittävän pitääkseen Nazorakeja kunnolla takanaan. Silloin Matoran, joka oli saanut itsensä koottua, ilmoitti tulevasta:

    ”Jos satutte tietämään, tuolla edessä on jyrkänne ja ME KAIKKI KUOLLAAN!”

    Suga ja Matoro katsahtivat toisiinsa. Kapura roikkui nyt tykkitornista pää alaspäin. ”Mitäs nyt sitten tehdään?”

    Killjoy ja Saraji kaasuttivat jeepin vierelle, samalla kun Nazorak-ajoneuvot ottivet heidät jälleen kiinni.

    ”Matoro, onko sinulla vielä kaapelia harppuunaasi?”, Saraji kysyi.

    Matoro alkoi tutkimaan asiaa ja ilmoitti kaapelia olevan vielä pari metriä.
    Nopean sananvaihdon jälkeen sekä Saraji, että Killjoy ja Vahki tarttuivat ei-ohjaavista käsistään jeeppiin ja merkillisen näköinen könttä ajoneuvoja ja matkustajia ajoi kohti jyrkänteen reunaa.

    Nazorakit ihmettelivät tätä uutta merkillistä muodostelmaa, mutta jatkoivat päättäväisesti kiihdyttämistä kohti sankareita. Killjoy ja vahki hyppäsivät roikkumaan jeepin rangoista. Killjoy roikkui siitä nyt yhdellä käsikoukulla, voidakseen näppäillä rannepaneeliaan. Lopulta hän irroitti sen ja täräytti sen kiinni jeepin pohjaan. Saraji teki samoin ja nyt Nazorakit saivat väistellä kahta hylättyä moottoripyörää ja jahdata seitsemän henkilön kansoittamaa jeeppiä.

    Jyrkänne oli nyt vain enää parin sadan metrin päässä ja Nazorakien jalat alkoivat poistua kaasupolkimilta. Jeeppi kiisi suoraan jyrkänteeltä alas ja muutaman mekaanisen piippauksen jälkeen, se räjähti taivaan tuuliin. Nazorakit katsoivat hölmistyneenä, kun tuhoutunut jeeppi tippui alas laaksoon. Mikään ei olisi voinut selvitä siitä.

    Vähän ajan kuluttua naureskelevat ja omahyväiset Nazorakit poistuivat paikalta, napaten hylätyt moottoripyörät mukaansa.

    …

    ”Kapura sinun jalkasi painavat niskaani.”

    ”Ai, anteeksi…”

    Matoro roikkui jyrkänteenseinämästä harppuunansa avulla ja roikkui henkensä kaupalla kaapelista. Tämän jaloista roikkuva Summerganon, tämän jaloista roikkuva Kapura, tämän jaloista roikkuva Saraji, tämän jaloista roikkuva vahki ja tämän jaloista roikkuva Killjoy ja tämän olkapäällä kököttävä Matoran koettivat pitää itsensä liikkumatta. Matoron tuskanhuudot saivat porukan havahtumaan.

    ”En jaksa enää, liikaa painoa.”

    ”Killjoy, sinähän osaat lentää pirkule vie! Miksi sinä tässä roikut?”, Kapura huusi.

    Killjoy hämmentyi tästä kysymyksestä ja alkoi ihmetellä itse samaa. Hän käynnisti moottorinsa, tarttui vahkiin, josta roikkui ja kuljetti tämän ja Matoranin ylös kielekkeelle.

    Vähän ajan kuluttua loputkin tiimistä oli saatu kielekkeelle ja he saivat hetken ihailla maisemia.

    ”Hyvä että sinulla oli vielä noita pommeja Joy. Nyt ne eivät ikinä saa tietää meidän selvinneen”, Matoro naurahti.

    ”Se oli viimeiseni… ja Klaanilla ei ole oikeita tarvikkeita saada tehtyä noita lisää… olisi pitänyt tajuta hankkia Xialta tarpeita. Onneksi sinulla on tuo kätevä harppuuna… se on palvellut aika isoa osaa tällä matkalla.”

    ”Näettekö, tuolla kaukana, tuo korkea juttu”, Kapura keskeytti, ”Se on Komentotorni. Klaani on siellä. Olemme miltei kotona.”

    Summerganon ei voinut olla peittelemättä hymyään, vaan kääntyi muihin päin leveän hymyn kera:

    ”Olemme tulleet kotiin.”

  • Operaatio Beeta osa 69: The Great Escape

    SS-Hürfund

    Paineovi sihahtaa, ja neljä torakkaa saapui Klaanilaisten selliin. Kullakin torakalla on pitkä sauva, jolla voi antaa kovia sähköiskuja.

    ”Vangit. Tulkaa.”, yksi torakoista sihisi.
    Klaanilaiset näyttävät nukkuvan. Nazorak potkaisee Kapuraa kylkeen.
    Ei mitään.
    Vahvempi potku.
    Silloin koko selli täyttyi vaaleansinisestä valosta, ja nazorakit seisoivat täysin jäätyneinä.

    ”Hyvä, Martti.”, Joy lausahti noustessaan. Hän potkaisi kylmyyden haurastaman oven rikki ja astui käytävään muu kolmikko takanaan.

    Hälyttimet alkoivat soida välittömästi.

    ”Okei. Nyt suunnitelman mukaan.”, Suga puheli. Hän syöksyi Killjoyn kanssa avaamaan vahkien sellin ovea. Pitkän käytävän päästä kuului hyönteisjalkojen askelia. Vartijoita tulossa.

    ”Antautukaa tai ammumme teidät!”, kärjessä juokseva torakka karjui, osoittaen isolla aseellaan.
    Tulen ja jään toat laukaisivat kauan latautuneet elementtivoimansa kohti käytävän suuta. Tulta ja jäätä syöksyi voimakkaasti sihisten torakoiden päälle. Kahden elementin yhdistetyt voimat heittivät vartijoita taaksepäin ja loivat hitaasti sihisten läpinäkyvää sinettiä.

    Yhdistetyt elementtivoimat loivat käytävän päähän kestävän sinetin. Temppu oli vienyt suuren osan kahden toan elementtivoimista, mutta he saivat paljon lisäaikaa.

    Suurehko joukko kohtasi metallinharmailla käytävillä. Jou ja Suga olivat löytäneet pois otetut aseet eräästä huoneesta.
    ”Seuraava siirto?”, Matoro kysyi.
    ”Olemmekohan vesirajan alapuolella?”, Kapura kysyi vastaan.
    ”Olemme ruuman ylimmässä kerroksessa. Hieman vesirajan yläpuolella.”, Saraji selvensi tilannetta.
    ”Oletko varma?”, Killjoy kysyi.
    ”Kyllä. Näin aluksen kartan kuulusteluhuoneessa.”, vahki vastasi.

    ”Emme voi siis mennä vain seinästä läpi. Ja luulen, että täällä on kohta Nazorakeja.”, Matoro sanoi, raapien otsaansa.
    ”Luulin näkeväni hätätikkaat tuolempana.”, Summerganon kertoi ja viittoi sivullepäin. Joukko lähti juoksuun jään toan osoittamaan suuntaan.

    He etenevät Killjoyn johdolla metallisia kierreportaita ylöspäin, ja lopulta saapuvat ylempään kerrokseen.
    ”Olemme vesirajan yläpuolella!”, Matoro ehti riemuita nähdessään ikkunasta satamaa. Silloin vahkien keskellä sattui voimakas räjähdys, joka kaatoi joukon maahan ja tuhosi kaksi vahkia liikuntakyvyttömiksi.

    ”Pysykää maassa!”, singolla aseistautunut nazorak komensi kovaäänisesti. Se ja usea muu torakka seisoi hievahtamatta uuden käytävän päässä.
    Niiden takana näkyi portaikko, joka johti kannelle.

    Maassa olevat Klaanilaiset pysyvät paikallaan hievahtamatta. Yksikin singonammus saisi tuhottua heidät kaikki, ja nopeasti.
    Matoro liikuttaa oikeaa kättään hitaasti eri asentoon.
    ”Ammumme teidät tässä ja nyt. Olette liian vaarallisia.”, Nazorak puhui. Kalpea hyönteissormi puristi liipasinta.

    Silloin kuului nopea viuhahdus, kilahdus, rääkäisy ja räjähdys.
    Matoro kelasi harppuunansa välittömästi, napaten singon omiin käsiinsä. Hän ampui nazorakien keskelle, ja klaanilaisjoukko syöksyi sinkotorakan vahinkolaukauksen tekemästä aukosta.

    ”Eeppinen ajoitus.”, Killjoy totesi ohimennen Matorolle.
    ”Se oli.”, jään toa vastasi ylpeänä.

    Klaanilaisten kvartetti ja vahkit nousevat SS-Hürfundin kannelle. Nopea tilannekatsaus selvittää, että laiva on pääsoin puusta rakennetussa satamassa, ankkuroituna satama-altaaseen. Taustalla näkyy korkea, valkoinen vuori joka ei voi olla mikään muu kuin Mt. Ämkoo.

    ”Tarvitsemme ajoneuvon, olemme Mt. Ämkoon väärällä puolella.”, Summer sanoi. Välittömästi alkoi kuulua tulitusta.
    Nazorakit laivan komentosillalla ampuivat sankareitamme. He vastasivat tuleen parhaansa mukaan, saamatta paljoakaan vahinkoa aikaan.

    Mustavalkoinen toa ampui harppuunansa, tavoittenaan osua komentosillan tutkaan. Iskuhaka jää metalliin kiinni ja sankari ampaisee ylös, nazorakien konetulivanan saattelemana.

    Matoro irroitti vaijerin, syöksyen komentosillalle. Nopea potku ilmasta kaatoi ensimmäisen torakan, ja Matoro jatkaa liikesarjaansa iskien miekalla kaksi ampujatorakkaa maahan. Merijalkaväen sotilaat nappaavat nopeasti miekkojaan vöiltä, kuten myös Kapteeni 360. Matoro ei aikaile vaan hyökkää torakoita vastaan. Ensimmäiset iskut torjutaan, mutta kolmas katkaisee erään torakan asekäden. Jään toa pyörähtää ja jatkaa miekkailuaan montaa torakkaa vastaan.

    Toa tajuaa olevansa alakynnessä montaa nazorakia vastaan. Jotain olisi keksittävä.
    Toan miekka alkaa hehkua keltaisena tämän mustaa panssarointia vasten. Keltainen energiaräjähdys pyyhkii komentosiltaa, heittäen torakoita kannelle ja mereen. Matoro on juuri kääntymässä, mutta silloin torakkakapteenin miekka pistää häntä selkään. 360 potkaisee Matoroa jalkaan, kaataen toan.

    Silloin komentosillan alla räjähtää jotakin voimakkaasti. Koko tasanne alkaa kallistua uhkaavasti. Matoro tajuaa tilanteen ja pudottautuu alas kannelle niin nopeasti kuin se vain on mahdollista verta vuotava haava selässä.

    Killjoy oli miehittänyt laivan kärjessä olleen tykkitornin ja juuri ampunut laivan oman komentosillan sillä.

  • Operaatio Beeta osa 66: Huh hah hei ja Nimdaa pullo

    Piraattilaiva, ruuma

    Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

    Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
    Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
    Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

    Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
    Tämä on siis surullisenkuuluisa ”superase”, Nimda, Matoro pohti.
    Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

    Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
    Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

    ”Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä.
    Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

    Hetken kuluttua

    Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
    Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
    ”Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
    ”Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

    ”Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
    ”Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.

    Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
    ”Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.

    Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

    Matoro ryntäsi kaiteelle.
    ”Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.

    ”Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
    ”En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti.
    ”Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.

    Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

    ”MIEHET TYKKEIHIN!”
    ”MIEHET KANNELLE!”
    ”PERUKAA TUO!”
    ”PERUKAA PERUMINEN!”
    ”ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
    Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

    Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
    ”Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti.
    ”Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

    ”Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti.
    ”Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”

    ”Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!”, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

    ”Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
    Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
    ”Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi.
    Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
    ”Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

    Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

    ”Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

    Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

    ”AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin.
    Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
    ”Ei, ei kaktuks-”, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

    Toisaalla

    ”Taasko ne ’iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

    Jonkin ajan kuluttua

    SS-Hürfund

    Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

    Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

    Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

    [spoil]Mäksälle kiitosta ”SS-Hürfundista”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 64: Timo on pieni vesirahi

    Jääsaaren ranta

    Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
    Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

    Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

    ”Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

    ”Tuota…”, Killjoy aloitti. ”Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.”
    ”Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
    ”Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille.
    ”Paljonko maksatte?”
    ”Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.

    ”Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.

    Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
    ”… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa.
    ”Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi.
    ”Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.

    ***

    Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

    Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ’johtamisongelmien’ takia.
    Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
    ”Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

    Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

    ”Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
    ”Kaktustykki?”, Kapura ehdotti.
    ”Mutta miksi se ampuu kaktuksia.”
    ”Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

    Jokin aika sitten näiden ’taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

    Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
    Yön Timoksi.

    Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ’saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

    ”Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi.
    ”Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi.
    ”Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?”
    ”Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

    [spoil]Jakelle krediittiä tuosta ”Yön Timosta”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 53: Paratiisibreikki

    Ilmalaiva, Meri

    ”Kyllä, Killjoy on alkanut pehmetä.”, Matoro mainitsi yhtäkkiä.
    Hän nosti päätään hieman ylemmäs, katsoen kolmea muuta Klaanilaista. He katsoivat jään toaa, luullen tämän nukkuneen.

    Matoro katseli ympärilleen. Hän ei muista koska oli toiminut ilman teleskooppisilmiä.
    ”… missä olemme?”, Matoro kysyi tämän jälkeen.
    ”Matkalla kotiin, Matoro. Matkalla kotiin.”, Killjoy sanoi hieman etäisenä.
    Matoro nousee puoli-istuntaan käsiensä varaan ja katselee suurta huonetta. Hän ei näe oikealla silmällään paljoakaan. Se on toinen syy teleskooppisilmän käyttöön.
    Tärkeämpi syy on se, että hän haluaa naamioida naamionsa. Se on makutojen vanha koe tehdä naamio, jolla pystyisi hallitsemaan kaikkien mieliä täydellisesti.
    Noh, koe ei toiminut täysin, naamiosta ei tullut kyllin voimakas. Tosin sen nykyinen voimatasokin on niin korkealla, että Toalle tuottaa vaikeuksia käyttää sitä. Matoro hankki naamion kauan sitten Veljeskunnalta, ja nämä haluavat kokeensa takaisin.

    Matoro mietti menneisyyttään. Kovin moni Toa ei ole kokenut samanlaista elämää kuin hän. Suurin osa Toiasta on elänyt tiiminsä kanssa rauhaisaa elämää matoraneja suojellen.
    Suurin osa Matoron tiimistä on kuollut ikuisuus sitten. Hänen saarensa matoranit tapettiin. Sen jälkeen Matoro on yrittänyt epätoivoisesti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää.

    Turhaan.
    Kaikki ne tarinat ”Yhtenäisyydestä, velvollisuudesta, kohtalosta”. Mitä Toalle jää niistä, jos tiimiä eikä matoraneja ole.
    Kohtaloko vain?
    Vai jääkö sitäkään.

    Universumi on arvoitus.

    ***

    ”Ajattelin että voisimme pysähtyä tuolle saarelle hetkeksi jaloittelemaan.”, Killjoy sanoi radioon, katsellessaan ikkunasta alas. Turkoosinsininen, idyllinen meri lainehti vehreän saaren yläpuolella. Paikka näytti idylliseltä.
    ”Selvä, kapteeni.”, kuului vastaus.
    Vaalea ilmalaiva alkoi laskeutua kultaiselle hietikolle.

    Pari kahu-lintua lenteli sinisellä taivaalla. Aurinko – tai itseasiassa kupolin kattoon kiinnitetyt valokivet, Matoro tiesi, – sädehti kirkkaasti.

    Klaanilaiset pystyvät kaikki kävelemään ja ovat saamaansa löylytykseen nähden hyvässä kunnossa. Nelikko päättää viipyä hetken saarella, pitäen kuitenkin vahkit jatkuvasti lähistöllä.

    ”Mikä paratiisisaari. Olisipa Klaani tälläinen.”, Kapura ihasteli.
    Matoro käänteli käsissään karttaa, tutkien josko hän löytäisi saaren kartalta.
    ”Olemme tässä Pohjoisen mantereen kyljessä, lähellä Tren Krom -niemimaata.”, Matoro aloitti. ”Mutten löydä nimenomaan tätä saarta täältä.”
    ”Tuskin tämä on mikään kannibaalimatoranien hallitsema tulivuorisaari.”, Suga sanoi ohimennen.

  • Operaatio Beeta osa 44: Ylempi taho

    Xia, ilmalaiva Vuoren yllä

    Ilmalaivan sisällä raivoaa taistelu. Tai pikemminkin verilöyly, sillä aluksen vartijoita kaatuu eliittivahkien tulitukseen kuin heinää.
    ”Hajaannutaan! Etsitään Nimda!”, Matoro ohjeistaa kolmen toan ja kuuden vahkin ryhmää.

    Metallinen ovi räjäytetään auki vahkien toimesta yksi toisensa jälkeen. Toat syöskyvät käytävillä etsien jotakin, mikä voisi olla Nimda.
    ”Mukavaa. Tämä alus on iso, ja siru pieni. Huonolla säkällä tässä menee ikuisuus.”, Matoro päivittelee tilannetta.

    ”Itseasiassa ei mene ikuisuutta. Katsokaa!”, Kapura ilmoittaa tyytyväisenä, osoittaen ovea, jonka yllä lukee ”erikoisrahti”.
    Joukko syöksyy oven läpi (Okei, ovi väisti oma-aloitteisesti) ja saapuu hyvin valaistuun huoneeseen, jonka keskellä on lasikupolissa oleva siru.
    Liikkeentunnistimet olisivat käynnistäneet hälytyksen ellei hälyttimet soiso jo kuin viimeistä päivää.

    ”Onneksi tämä ei ole toimintaelokuva. Muuten täällä olisi itsetuhomekanismi kun otamme Nimdan.”, Suga päivittelee ja siirtää lasikuvun pois. Hän nappaa sirun nyrkkiinsä.
    Jos turvamekanismit toimisivat, teräsovi iskeytyisi kiinni. Klaanilaiset siirtyvät pois huoneesta nopeasti.

    ”Seuraava ongelma. Miten pääsemme pois?”, Kapura kysäisee.
    ”Osaako joku ohjata tätä?”, Suga tekee jatkokysymyksen.
    ”Ohjata kyllä. Laskeutua en.”, toinen jään toa ilmoittaa kevyesti.
    ”Se ei taida auttaa nyt.”, tulen toa vastaa.
    ”…Ei täällä tarvitse niin tyylipuhtaasti laskeutua.”, Matoro puolustelee.

    Vuoren juuri, Metsästäjien vartioasema

    Vartija-metsästäjä tähyilee taivaalle kiikareilla. Metorakkin ilmalaiva on pysähtynyt ja hetki sitten jotakin lensi ulos ikkunasta.

    ”Onko siellä joku?”, aseman radiosta kuuluu. Metsästäjä parantaa kuulokkeiden asentoa ja vastaa rauhallisesti.
    ”Mitä, kuka, missä.”
    ”Ampukaa ilmalaiva alas! Se on vallattu!”, radiosta kuuluu.
    ”Tarvitsemme ylemmän tahon luv-”
    ”MINÄ OLEN YLEMPI TAHO! OLEN METORAKK! NYT AMMUT SEN!”
    Metsästäjä tajuaa erehdyksensä ja ilmoittaa vartioaseman katolla oleville metsästäjille. Ne käsittelevät suurta tykkiä rakennuksen katolla, ja alkavat käännellä asetta.

  • Zakaz 6: 666 hyökkää majataloon

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

    Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

    Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

    Stelt

    Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

    Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

    Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

    ”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
    ”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
    Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
    Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
    ”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
    ”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
    ”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.