Käytävä jatkui synkkänä, vain valokivien valaisemana pitkänä tunnelina. Seinissä oli outoja riimuja ja muuta, ilmeisesti uskonnollista tekstiä. Välillä oli risteyksiä eri suuntiin, ja nelikko joutuikin harhailemaan hyvän aikaa ennen kuin näki jotain. Käytävässä oli joukko matoraneja ja pitkä, mustanpuhuva hahmo soihtu kädessä. Amazua katsoi seuruetta yllättyneenä. Ilmeisesti Gaggulabio oli oikeassa. Viskaus mereen ei noita hevillä tapa…
Matoro oli vähintäänkin yhtä yllättynyt. Amazua ei ollut vielä ehtinyt Nimdalle, vaikka hänellä oli ollut suuri etumatka. ”Pieni merialue”, Amazua tokaisi. ”Ei vaan mukava sattuma”, Matoro iski takaisin. Matoron takana seisovat Klaanilaiset tarttuivat pian aseisiinsa. Amazuan piraattimatoranit tekivät pian samoin. ”Hei, mitä tässä taistelussa muka voidaan voittaa? Me kaikki haluamme sen sirun. Ei tämä helpota ketään”, Matoro yritti rauhoitella, käsi kuitenkin miekan kahvalla. Pieni hiljaisuus laskeutui tunneliin. Klaanilaiset sekä piraatit katselivat toisiaan hieman hämmentyneinä. ”Tiedätkö, olet oikeassa”, Amazua hihkaisi. Hän ojensi soihdun lähinnä seisovalle piraatilleen. ”Lienee siis parasta listiä teidät tähän.” ”Ei, jos ehdin ensin”, Matoro heitti ja vetäisi salamannopealla liikkeellä miekkansa. Aalto energiaa latautui miekkaan ja se vapautti räjähtävän säteen mustaa hahmoa päin.
Palkkasoturi vetäisi pian nopeasti jotain selästään, huitaisten kätensä energia-aallon tielle. Aalto hajosi pitkin ilmaa. ”Herrat, tervehtikää Edwardia”, Amazua julisti, nostaen sormimaisilla terillä koristellun proteesinsa. Matoro hyppäsi hieman taaksepäin. Kuin sovitusta liikkeestä, samalla hetkellä Xxonn ojensi kätensä ja laukaisi järeän tykkinsä suoraan Amazuaa päin. Amazua väisti voimakkaan ammuksen muutaman pikaisen piraattimatoranin tavoin. Ammus osui luolan seinämään jonkin matkan päässä. Palkkasoturi lähti syöksyyn. Samassa kun Amazua syöksyi, Matoro hyppäsi ja potkaisi kohdettaan päähän. Palkkasoturi yritti lyödä saksillaan vikkelää Toaa, mutta kääntyessään sai osuman Äksän tykistä kovaa selkäänsä. Panssari kesti, mutta se selvästi sattui.
Amazua onnistui tukemaan itseään kädellään välttääkseen tömähdyksen maahan. Seuraavan ammuksen hän väisti täpärästi. Ilmaan nousseen tomun turvin hän onnistu ihyppäämään Klaanilaista kohti saksikäsi ojossa. Hän sivalsi Äksän rintaa, jättäen siihen muutaman ikävän jäljen. Klaanilainen löi voimakkaalla nyrkillään Amazuaa, mutta palkkasoturin toinen isku oli rutkasti kovempi. Äksä horjahti miltei maahan, mutta silloin Matoro hyppäsi taas takaapäin. Hänen energiasta hehkuva miekkansa iskeytyi Amazuan selkäpanssariin.
Matoron yllätykseksi hänen miekkansa ei uponnut selkäpanssariin juurikaan. Ennen kuin hän ehti huomatakkaan, Amazua tarttui käsillään hänen miekkaansa, heittäen sen Klaanilaisia päin Matoro mukanaan. ”Luuletko, etten ole oppinut varautumaan takaiskuihin”, Amazua kysyi kuuluvasti. Hän oli huomannut Toan hämmennyksen. Ama syöksyi kohti. Matoro latasi nopealla liikkeellä suuren räjähdyksen jääenergiaa käsistään. Sinisen energian aalto syöksyi kohti mustaa hahmoa ja sai Amazuan syöksymään kovaa käytävässä taaksepäin yhdessä kaiken muun irtaimen kanssa.
Tyylikkään voltin seurauksena tämä kuitenkin pääsi takaisin jaloilleen. Amazua alkoi nopeasti pohtia tilannetta. Tämä taistelu ei johtanut mihinkään. Hänen olisi päästävä mahdollisimman nopeasti Nimdan luo. Hän tiiraili muiden näkemättä luolan kattoa. Hyvällä tuurilla hän voisi ampua sen Klaanilaisten niskaan, mikä tuskin kuitenkaan juuri pysäyttäisi heitä Nopeasti hän kuitenkin asetti kätensä selkäänsä, vetäisten sen heti pois. Sekä Notfun että Matoro aavistivat pahaa. Kranaatinheitin oli heille kummallekin ikävän tuttu ase. Heittimen piippu osoitti Klaanilaisia kohti. Nämä asettivat aseensa torjuntavalmiuteen. Hetkessä Klaanilaisten näkökenttä sameni. Heitä alkoi yskittää. Kaikkialla oli sakeaa savua. Amazua tiesi sopivan hetken koittaneen.
”Liikkuu, liikkuu”, hän karjui piraateilleen. Matoranit ampaisivat hetkessä juoksuun. Suuri aarre odotti…
[spoil]Toki Marttihan kirjoitti tästä myös pienen osan.[/spoil]
Metsän reuna tuli vastaan ja viisikko hahmotti edessään yhden suurimmista matoran-kylistä tällä puolella maailmaa. Oli vaikea puhua enää pelkästä kylästä, sillä Nynrah-haamujen asuinalue oli kooltaan lähempänä pientä kaupunkia. Tiilistä, kivestä ja teräspalkeista kyhätyt asunnot olivat kukin rakenteiltaan omankaltaisiaan arkkitehtuurisia taideteoksia, mutta niistä näki hyvin, että kovin harva Aaveista oli taiteilijoita. Toisiaan isommat ja rakenteiltaan toistaan uskaliaammat talot olivat väreiltään suurilta osin hyvin perinteisiä ja tehdasmaisen hillittyjä. Niissä pystyi kuitenkin todennäköisesti asumaan erittäin mukavasti. Nyt rakennukset kuitenkin näyttivät enemmän henkilökohtaisilta vankiloilta. Seinissä oli pieniä plasma-ammuksien ja Kanoka-kiekkojen jälkiä, mutta taistelu oli jäänyt lyhyeksi.
Kylässä oli hiljaista. Joka ikinen ovi ja ikkuna oli järjestelmällisesti suljettu ja sisältä ei tullut edes valoa. Matoraneja ei ollut kaduilla, mutta katujen epäsiistiydestä päätellen he olivat juuri lähteneet kävelemään poispäin äärimmäisellä kiireellä. Tai ainakin he olivat yrittäneet sitä erittäin tiiviisti. Avhrak Vat leijuivat hiljaisesti läpi katujen ja katselivat ympäriinsä punahohtoisilla silmillään. Ne eivät vaikuttaneet yksinään erityisen uhkaavilta, mutta metallisten lautasten suuri määrä herätti kunnioitusta. Lisäksi jokainen tämänkaltaisen lentävän lautasen aikaisemmin nähnyt oli todennäköisesti joskus nähnyt myös, minkä seurassa ne yleensä liikkuivat.
Klaanilaisten viisikko oli hipsinyt pienen tiilisen pajan taakse ja kurkisteli varovaisesti kaduille nurkan takaa. Keetongu siirsi päänsä mahdollisimman lähelle Guardiania ja kuiski. ”Lisää lautasia. Fantastista.” Guardian kiikaroi varovaisesti lämpökatseesta oranssilla silmällään. ”Möröt yrittävät piilotella taloissa. Näitä se ei taida kiinnostaa.”
Lentävien lautasten pienimuotoinen joukkue sujahti viisikon ohi. Parin sekunnin ajan kaikki olivat Makuta Nuita lukuunottamatta aivan hiljaa. Vihreän antidermiksen ajatukset kaikuivat kaikkien pääkopissa. Tavallaan hieman kaoottisen olennon monenlaisissa ajatuksissa oli muiden mielestä jotain rauhoittavaa, mutta tilanteen paine häiritsi kaikkia.
Mekaaniset lautaset kantoivat yhdessä pohjastaan sojottavilla pitkillä käsiraajoilla suurta laatikkoa, joka oli täynnä raskasta metalliainesta. Lautaset ja laatikko kiisivät kohti kylän suurimpia rakennuksia, joiden tehdasmaisista piipuista nousi tummanharmaata savua. Robotit rakentavat robotteja. Aika perverssiä. ”Hiljaa”, Guartsu kuiski hampaat irvessä peittäen Manun purkin kourallaan. Laivaston matoran Ternok hymyili kevyesti katsellessaan Avhrak Va -ryhmittymien lentoa. ”Hehehe, nuohan ovat tavallaan todella suloisia…” Ontor henkäisi raskaasti. Hän ei nauttinut tilanteesta yhtään. Matoran oli mekaanikko eikä taistelija ja katseli taaksensa jatkuvasti huolestuneen näköisenä. Mikä tahansa metsikön suunnalta kutsuvista äänistä oli potentiaalinen syy huolestua. Ontor kuitenkin ymmärsi, että hänet oli koulutettu tällaisia tilanteita varten. Matoran sulki pian silmänsä ja henkäisi syvään laskien mielessään kuuteen. Avattuaan silmänsä hän yritti näyttää mahdollisimman rohkealta ja päättäväiseltä, vaikka se vaikeaa olikin.
Viisikko hiipi lähemmäs suuren kylän keskiosissa erottuvaa koollaan kunnioitusta herättävää tehdas- ja pajarakennusten ryhmittymää. Konemainen kilke kaikui tehtaiden ytimistä ja yönmustaksi muuttunut savu purkautui varjomaisesti piipuista tuoden ilmaan hajun, joka muistutti vanhaa Vartijaa sodasta. Monenlaiset työkalut kilisivät, metalli suli ja sähkönpurkaukset rätisivät. Haamujen suurta keskuspajaa ympäröi armeija sen erilaisista ikkuna- ja oviaukoista sisään ja ulos lenteleviä Avhrak Va -lautasia. Ne kantoivat metalliosia täynnä olevia laatikkoja kohti tehtaita eri suunnista. Myös pieni joukko teräksenvärisiä matoraneja kantoi laatikoita lannistuneina kohti tehdasrakennuksen portteja. Ruuveja putoili täyteen ahdattujen laatikoiden kansien välistä harmaille kaduille.
Yksi ainoa nelikätinen, kasvoton ja tunteeton metallihirviö leijui ”TAKOMO”-nimellä kulkevan rakennuksen suurten teräsporttien yllä tarkkaillen sisään kulkevien matoranien ja lentävien lautasten kiireistä massaa kylmän sinisellä ja sieluun porautuvalla katseellaan.
Voi piru, Makuta Nui sanoi. Niillä on selvästi iso tilaus toimitettavana. Keetongu murisi. ”Takomo…” hän sanoi hiljaa kieli hampaidensa välissä. Guardian kääntyi keltaista jättiläistä kohti. ”Kyvykkäimmät Aaveet työskentelevät tuolla, eikö niin? En pelkäisi vanhojen ystäviemme puolesta.” ”No niinpä niin. Nuo tarvitsevat heitä johonkin. Mutta…” Keetongu hiljentyi, kun lähiympäristöä kamerasilmällään tarkkaileva Avhrak Va ilmestyi noin metrin päähän klaanilaisviisikosta. Se katseli heidän piilopaikkansa suuntaan pitkään, mutta kuittasi havaitsemansa liikkeet pian jonkinlaisena näköhäiriönä.
Guardian tarkisti pistoolinsa ja kiväärinsä lippaat moneen kertaan. Hän vilkuili, kuinka uupuneiden matoranien suuret joukot kantoivat nyt sisään massiivisia kontteja. Tehtaiden omistajan vaihduttua tätä kontteihin pakattua Bio-Klaanin laivastolle tarkoitettua kalustoa oltiin sijoittamassa uudelleen. Guardian, Keetongu ja matoranit vilkuilivat toisiaan. Jos ketään nyt yhtään kiinnostaa, niin yhden tuollaisen suurimman kokoluokan kontin tilavuus on… Manu aloitti, mutta Guartsu hyssytteli makutaa välittömästi. ”Tiedämme kaikki kyllä, mitä haet.” Hienoa, Manu hyrisi. Nyt pitäisi vain löytää lisää xialaisia miinoja. Guardian hymyili ja pyöritti silmiään. ”Ei.” Minä pidin ideastani. ”Niin me kaikki”, Guardian sanoi. ”Mutta ei. Tongu, nosta matoranit mukaasi. Tästä voi tulla vähän ahdasta.”
Kymmenen minuutin päästä valtava teräskontti liikkui verkkaisesti nynrahilaisen tehtaan liukuhihnaa pitkin. Automatisoidut magneettikourat siirsivät sen valtavan punertavan kannen irti ja neljä kahdella jalalla kävelevää hahmoa hyppäsi vaivihkaa vilkkaalle liukuhihnalle. Tehtaassa haisi öljy ja kuolema. Koneiden takana työskentelevien matoranien katseissa hehkui pelko. Viisi kulkijaa kiipesivät yksi kerrallaan toisen kontin päälle ja odottivat, että liukuhihna vei sen valtavan ja karusellimaisesti pyörivän osanlajittelukoneen ohi, jolloin kaikki kiipesivät sen päälle. Laitteen päältä he tarkkailivat tehdasympäristöä yrittäen puhua mahdollisimman hiljaa. ”Saanen kysyä seuraavaa siirtoamme, komentaja”, Ternok kuiski. ”Sinä ja kaverisi voisitte ensinnäkin yrittää pysyä mahdollisimman kaukana niistä nelikätisistä”, kyykyssä istuva Guardian sanoi hieroen leukaansa. Minä olen nähnyt niitä vilaukselta kaksi. Ehkä vaara ei ole niin suuri. Guardian kiristeli hampaitaan. ”Jos me emme jotenkin pysäytä koko laitosta, niitä on kohta sadoittain.” Klaanilaiset tuijottelivat toisiaan synkeinä. Muutaman viikon takaisen tuhoisan yön tapahtumat muistuivat hetkessä jokaisen mieleen. Matoranit katsoivat toisiaan epävarmoina. Manu sihisi poikkeuksellisen hiljaa. Keetongu istui kädet puuskassa. Tehtaan hajuja nuuhkivan Guardianin mieleen tuli jälleen kerran, kuinka paljon tehdasrakennuksen aseisiin tarkoitettu rauta-aines haisi vereltä jo ennen valmistumistaan. Admin nojasi käteensä. ”Ajattele, ajattele, ajattele…”, hän sanoi. Sininen skakdi naputti otsaansa kevyesti rystysillään.
Koneiden hypnoottinen liike oli kuin jonkinlaista raivokasta tanssia. Valmiit muotit iskeytyivät tulikuumana hehkuvaan teräsainekseen ja pian niiden jäähdyttämiseen tarkoitetusta nesteestä nousi osia. Osat siirtyivät parille Nynrah-haamulle, jotka vastentahtoisina hioivat ja kiillottivat niitä. Suurella koneiden yläpuolella hohtavalla näytöllä näkyi tehtaan tällä hetkellä tuottamien osien malleja, muotteja ja pohjapiirustuksia. Avhrak Feterran ilmeettömien, tuhoa ja kuolemaa tarkoittavien kasvojen siluetti piirtyi näytölle uudelleen ja uudelleen.
Keetongu nousi varovaisesti täyteen mittaansa. Hän katsoi jonnekin kauemmas yksinäisellä silmällään ja hieroi leukaansa. ”Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki jututtaa Q-miestä.”
Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.
Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.
”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.
”Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata. ”Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.
”Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä. Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.
”Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä. ”Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa. Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä. ”Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”
”…” ”…” ”Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli. ”Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti. ”Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston. Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.
”Ath”, hän luki ääneen otsikon. ”Tämä on niiden-” ”Hippien”, Notfun sanoi väliin. ”… matoranien uskonnollinen kirja” ”Mitä siinä on?” Xxonn kysyi. Toa avasi kirjan. Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä. ”Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle. ”Eihän tästä saa mitään selvää!” ”Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. ”Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”
Nimda-saari, pyhättö
”Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten. ”Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.
Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.
”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.
Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.
Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.
”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.” ”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.
”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.
”Mutta…” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan. ”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”. Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa. Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta. Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.
”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”
DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain. ”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.
En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”
Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan. Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.
Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.
”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.
Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.
”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.
”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä! Te… te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei… ei…”
Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.
Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.
Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.
”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.
”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”
Klaanilaiset alkoivat heti huudella.
”Niin, miksi hän yritti paeta?!”
”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”
”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”
”Hänen on pakko olla syyllinen!!”
”Hän on syyllinen! Syyllinen!”
Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.
”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.
”Täten rangaissemme syytetyn…” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.
”Heittäkää Tyrmään!”
”Elinkautinen!”
”Selliin loppuiäksi”
”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”
”Teloitus!”
”Hän ei saa elää!”
Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan. Se oli Tawa. Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.
Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.
”On totta, että hän… Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä… syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.
Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”
Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä. Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui. Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.
”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.
Sheelika vietiin pois oikeussalista. Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.
Kaikki paitsi kaksi.
Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.
”Tawa, mitä…”
”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.
”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.
”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.
”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa…”
”… Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.
”Tawa…”
”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”
”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”
Tawa ei vastannut.
Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.
”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”
Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.
”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.
”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.
”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.
”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.
Bio Klaanin Tyrmä
Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn. Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on. ”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.
Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa. ”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa. ”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot. ”Mitä nuo laatikot ovat?” ”Lounaslaatikoita.” ”Lounas… mitä?” ”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.” ”Miksi?” ”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili. Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa. ”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?” ”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”
”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”
”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen…”
”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”
”Mu-mutta…” GT alkoi hermostua hieman.
”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?! Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat! Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään! Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?
Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!
Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”
Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.
”… Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten…”
GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.
Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.
”Mitä minä oikein teen…?”
Sheelika alkoi kyynelehtiä.
Tuntematon
Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.
”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme…”
”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”
Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.
”Crescendo”
Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.
”Palaan vielä.”
Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.
”Onko kaikki valmis?”
”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”
”Onko viestejä Zyglakeilta?”
”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”
Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri. Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.
Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.
”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa. Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”
Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa. Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.
Feterra on tullut berserkiksi.
”Mitä… Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.
”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.
”… Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.
Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille. Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville. Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin. Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista. Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin. Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.
”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.
Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa. ”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi. Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.
Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.
Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia. Hoi! Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. Mitä puuhaat?
Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.
Niin juuri, sinä siellä Snowie jatkoi. Tulepas käymään.
Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.
Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.
Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa. Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai- On.
Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta. Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä- Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen. …öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä? Sananvapaus. Niin, joo, mutta… Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on? Neqetta. Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse? Olen. Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä? Mietipä sitä. Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä- Lue se ääneen.
Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa: Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?
Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella. Jatka lukemista. Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi. Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään? Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi. Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?
Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa. Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista? Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa? En.
Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan. Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän? Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.
Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen. Mistä löysit tämän? Snowman ihmetteli. Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja- Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut? On tässä alalaidassa allekirjoitus.
Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.
Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan. Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.
Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt. Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.
Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.
”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi. ”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti. ”… jotain hippejäkö siellä on?” ”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti” ”Eli hippejä” ”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja” ”Ja niitä hippejä” ”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!” ”…”
Hiljaisuus.
”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.
”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä. ”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta. ”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.” ”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.” ”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.
Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.
”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti. ”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin. ”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!” ”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.
Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa Amazuaa jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.
Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen. Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä. Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja hän sanoi kylmästi. On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni
Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.
Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin Ama kääntyi matoranin puoleen. Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta. Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi. Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.
Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.
Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida. Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.
Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.
TZOINK
Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.
Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.
”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti. ”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti. ”…” ”…” ”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”
…
Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”
Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…
[spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]
Aamu alkoi sarastaa kun valkoinen toa k�veli kohti h�nt� l�hinn� olevaa moderaattoria. Umbran todenn�k�inen kuolema ja j�rvimatka pit�isi tulla muidenkin tietoon.
Samen ovi oli edess�, moderaattorin näpertelyn ääni kuului aamuvirkun toan korviin. Gekko koputti voimakkaasti oveen.
Gekko kokeili, josko ovi olisi auki. Se oli. H�n astui sis��n huoneeseen. Gekko harppoi moderaattorin luo, ja taputti t�t� olalle.”Krhmhm” Same ��nn�hti, ja nousi pystyyn kuin jousen toimesta. Hetken h�n katseli kiireisen n�k�isen� ymp�rilleen, ja n�ki sitten Gekon
”…ai hei.””No hei.” ”Mit� asiaa?” Same kysyi matalalla virka��nell��n.
�Tied�th�n… se j�rvi juttu, emme ensinn�k��n saaneet tykki� ja Umbra on teill� tietym�tt�mill�.”, Gekko sanoi varovaisesti Samen olan yli. Same nousi seisomaan. Pitk�t valkeat hahmot olivat kutakuinkin samanpituiset.
Klaanilaiset tuijottivat toisiaan vakavina.”…tarkoitatko, ett� h�n katosi reissunne aikana?”
”Kyll�. Viimeinen paikka, jossa n�in h�net, oli t��ll�”, Gekko jatkoi, ja k�veli huoneen sein�ll� roikkuvan kartan luo. H�n osoitti sormellaan voimalan sijaintia.
”Katoamisolosuhteet?”
Gekko k�veli Samen ty�p�yd�n toiselle puolen, ja istahti tuoliin. H�n aloitti pitk�n kertomuksen j�rven ja voimalan tapahtumista.[spoil]Snowie rustasi tästä osan.[/spoil]
Salamat pauhuvat synkkien pilvien seassa. Sadepisarat piiskaavat maata poikkeuskellisella voimalla. Matoranit juoksevat ympäriinsä pakokauhun vallassa. Moni yrittää auttaa loukkaantuneita. Turhaan. Kaikkialla on tulta. Ja savua. Jopa höyryä. Helvetin liekit höyrystävät pisarat ennen kuin ne ehtivät sammuttaa palavien telojen kattoja. Punainen hahmo seisoo tuhon ja sekasorron keskellä. Se nostaa katseensa pois olemattomiin palavasta maasta. Se tuijottaa oransseilla silmillään poispäin juoksevaa Matorania. Se avaa suunsa. Tulimassa alkaa syöksyä matorania kohti…
Make aukaisi silmänsä. Hän nousi hätkähtäen ylös. Hetken järkytyksen jälkeen hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Mitä nämä painajasiet merkitsivät? Miksi ne olivat ilmestyneet hänen uniinsa? Miksi… Make näki pian silmissään Snowmanin tyhjän katseen. Tosin eihän se Snowmanin ollut. Riivatun lumiukon suusta tulleet sanat häiritsivät häntä yhä…
Make käveli pimeän Klaanin käytävillä. Oli lähes pimeää. Taivaalla loistava kuu ja muutamat linnakkeen pihan valot valaisivat paikkaa ikkunoiden lävitse. Maken mieli oli tyhjä. Hän ei tiennyt, mihin oli menossa. Lopulta hän erehtyi katsomaan viereiseen oveen; ”Kahvio”. Make katsoi oven alaosaan. Huoneen puolelta kajasti valoa. Siellä siis oli joku. Make avasi oven. Kirkas lamppu oli päällä. Missään ei kuitenkaan ensisilmäykseltä näkynyt ketään. Pian Make havaitsi valkoisen hahmon istumassa pyöreän pöydän äärellä. Make tunnisti hahmon pian. Snowman. Hän koki oudon väristyksen katsoessaan Snowieta silmiin parasiittitapauksen jäljiltä. Lumiukko veti katseensa pois lukemastaan lehtisestä kääntäen katseensa Makeen.
”Kas, Make. Iltoja. Sinäkin hereillä tähän aikaan, vanha yökyöpeli”, Snowie aloitti hilpeästi, mutta vaihtoi pian äänensävyään huomattuaan Maken ahdistuneen ilmeen. ”Öh, tuota, jokin vialla?”
Make veti naamalleen lievän hymyn ja vilkutti Lumiukolle. Hän katseli ympärilleen. Kahvio oli vielä melkoisessa remppakunnossa. Kukaan ei ilmeisesti ollut juuri käynyt siellä Yö Kauhun jälkeen Pian hän kiinnitti huomionsa Snowmanin edessä olevaan, puoliksi syötyyn leivokseen. ”Niitä saa tuolta”, Lumiukko viittoi tiskiä kohti. Make käveli tiskin luo. Siellä ei ollut ketään. Ilmeisesti työntekijät olivat vielä hermolomalla ja osa tarjoiltavista ruoista näytti pahasti pilaantuneelta. Make katsahti kohti kasaa outoa, mädäntyneissä väreissä kylpevää mössöä. Hetken hänestä tuntui, kuin se olisi ärissyt hänelle. Pian Make nappasi pienen muffinsin käpäläänsä ja talsi Snowmanin pöydän luo, istuutuen tuolille.
Lumiukko laski oman leivoksensa pöydälle, ja katseli hetken vaitonaisena Maken tämän hotkiessa ahnaasti omaa evästään. Puolirahi moderaattori oli aina ollut Snowiesta vaikeasti arvioitava tyyppi. Päällisin puolin Make vaikutti niin usein tyytyväiseltä, mutta lumiukko tiesi, ettei näin ollut. Täytyi olla rankkaa omata rahin voimakkaat vietit.
”Make?” hän kysyi.
”Mmh?” punainen moderaattori reagoi kysymykseen muffinssia yhä suussaan.
”Onko… Onko sinulla jotain, mitä tahtoisit jakaa minulle?”
Make muuttui hetkessä vaisuksi. Hän veti hitaasti leivoksen jämät suustaan, laskien ne pöydälle. Puhdas ja kiiltävä pöytä tahriintui ikävästi murusista ja kuolasta. Make nielaisi. Muffinin syöty puolikas liukui ruokatorvesta hänen vatsaansa.
”Itse asiassa”, Make aloitti vaisusti. Lumiukko osasi aavistaa synkkää asiaa tulevan… Make alkoi kertoa painajaisistaan. Siitä, kuinka hän tunsi vain yhtäkkiä ilmesyneensä tähän maailmaan tyhjästä, ilman päämäärää. Tai mitään tarkoitusta elämälleen… Sellaista ei muistele mielellään. Se tuntui kuitenkin sekä ahdistavalta että helpottavalta. Snowie kuunteli tarkasti Maken kertomuksia. Snowman ei ollut koskenutkaan leivoksensa jämiin, vaan oli täysin keskittynyt kuuntelemaan ”korva” tarkkana ystävänsä puheita.
”Tuo kaikki on kuitenkin kaukana siitä kaikesta kamalasta, mitä tein”, Make lopetteli kertomustaan vaisusti. ”Hennotko kertoa, mitä+”, Lumiukko kysähti varovasti. Moderaattorirahi alkoi näyttää selvästi ahdistuneelta. Make hätkähti. Pian se kaikki palasi hänen mieleensä. Sekasorto. Kauhistuneet Matoranit. Kaaos. Kaikkialla minne hän menikin…
”Ei”, Make tokaisi ahdistuneena. Hiki valui hänen otsaltaan. Hän hengitti raskaasti. ”En voi. Se on liian kamalaa.” Snowman päätti olla utelematta asiasta enempää.
”Se vaikutti minuun suuresti”, Make jatkoi, rauhoittuneempana. Yritin peittää sen kaiken päättämällä, että olen, mikä olen…” Make suuntasi katseen käteensä, ja sitä kautta sormiinsa. Hän vetäisi niissä olevat kynnet esiin, puoliksi tahtomattaan. Snowmanin symbiootin vallanneet kasvot palasivat hänen mieleensä. Tyhjät silmät katsoivat häntä pilkkaavasti. Suu virnisti ilkeästi. ”…”Yksinkertainen Rahi”…”
Snowie katsoi Maken käsiä. Sitten hän siirsi katseensa ystävänsä silmiin.
”Make. En voi väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta tuntuu” Snowie aloitti Maken hengittäsessä kiihtyneesti. ”Mutta en usko, että olet hirviö.”
”Mutta.. Mutta…” Make tuskaili ”Katso näitä!” Hän heilutteli teräväkyntisiä käpälöitään Snowien edessä.
Lumiukko reagoi tarttumalla Makea käsistä ja odottamalla. Klaanilaiset katsoivat toisiaan silmiin. Make rauhoittui. Pian hän veti kyntensä sisään. Snowie hymyili, ja avasi suunsa.
”Mutta katsopa taas tuotakin. Sinulla on kynnet, kyllä, mutta osaat olla käyttämättä niitä.” ”Siinä se onkin. En tiedä osaanko.” ”Hyvin se kävi nytkin.” ”Sinä autoit minua. Sinä rauhoitit minua. Yksin, se ei ole helppoa. Joskus mietin, onko se mahdollistakaan.” ”Ehkä sen ei tarvitsekaan olla. Turha meidän on määritellä itseämme sen perusteella, keitä olemme. Minusta on paljon parempi määritellä itsemme sen mukaan, kenen kanssa olemme.”
Lumiukko irrotti otteensa Maken käsistä, ja poimi taas leivoksensa. Hän työnsi loput siitä suuhunsa kerralla, ja mutusteli hetken. Sitten Snowie nousi, ja vei lautasensa tiskille pinoon muiden likaisten astioiden kanssa.
Hän kääntyi Makea kohti, ja hymyili. ”No, öitä, minun pitänee tästä painua nukkumaan. Kaikenlaista puuhailtavaa huomenissa.” ”Joo, öitä.”
Make jäi kahden muffinssinsa kanssa, ja jäi miettimään Snowien sanoja. Tällä kertaa kuitenkin oikean Snowien, ystävänsä, sanoja, eikä pahuuden närhen riivaaman Snowien lausumia. Make hymyili hieman.
[spoil]Snowie kirjoitti puolet, kiitokset hänelle.[/spoil]