Pieni luoto etelässä
Aamuyö oli jo pitkällä ja vaillinainen kuu heijasti Skakdin naamaan tyynen meren pinnasta. Skakdi veti pientä venettään vaivalloisesti vesiltä pienen luodon hiekkarannalle ja Skakdin uurastus ja veneen kaivautuminen rantahiekkaan tuottivat enemmän ääntä, kuin Skakdi olisi halunnut.
Skakdi ei ollut voimamies. Tähän asti hän oli selviytynyt parhaiten välttämällä konflikteja ja ruumiillista työtä. Tämä vihreä Skakdi oli välttänyt taistelua jopa Zakazin verisen sisällissodan aikana ja oli koskenut elämänsä aikana oikeaan aseeseen vain kerran.
Kun sisällissodan syttyessä suurin osa Zakazin väestöstä oli alistunut alkukantaiselle taisteluvietille, oli tämä vihreä Skakdi tuntenut toisin. Kenraali Gaggulabion joukkojen taistelussa käyttämä raivokaasu oli kyllä vaikuttanut häneen, mutta tämän vihreän Skakdin mielessä oli herännyt vietti ja tunne, joka oli jopa vihaa ja tappamisviettiä vanhempi. Se oli pelko. Pelko oli ajanut hänet pois Zakazilta, jonne hän ei ollut astunut jalallaan kertaakaan sisällissodan jälkeen.
Vihreä Skakdi totteli nimeä Gerew. Hän oli lähetti ja ei kysellyt kysymyksiä. Jos joku maksoi hänelle jonkin asian kuljettamisesta, hän ei kysynyt kahdesti. Sääntöjä oli vain kaksi. Kohdetta ei saanut kuljettaa Zakazille ja se ei saanut olla liian iso hänen veneelleen. Palkka mitattaisiin kohteen painosta ja siitä, kuinka hankalaan paikkaan se piti viedä. Gerewin viime työtehtävänä oli ollut viedä pieni ja kevyt paketti pohjoisessa sijaitsevan Bio-Klaani-nimellä kulkevan järjestön postikeskukseen. Nyt hän oli palannut luodolle, josta oli saanut työtehtävänsä. Asiakas vaikutti olevan jo paikalla ja Gerew odotti innolla tulevaa palkkaansa, sillä vihreä Skakdi ei ollut syönyt kunnolla viikkoihin ja tämä alkoi valehtelematta jo näkyä.
”Iltaa”, Gerew sanoi epävarmasti pimeydessä seisovalle asiakkaalle lähestyen tätä varovaisesti. ”Vein paketin paikalleen eilen päivällä.”
Asiakas lähestyi, mistä Gerew havaitsi, että se ei seisonutkaan paikallaan, vaan pikemminkin leijui. Se oli osittain sylinterimäinen ja noin Skakdin kokoinen, mutta leijumisen takia sen hohtavilla silmillä varustettu pää katsoi Gerewiä hieman alaspäin.
”Oletus: Haluat palkkasi.”
Gerew nyökkäsi ja hymyili pakonomaisesti. Asiakkaan olemus häiritsi ja hämmensi häntä, mutta tämä oli yksi tilanteista, joissa Gerew muisti oman mottonsa. Motto kuului ”Se ei kuulu sinulle”. Tätä ohjenuoraa noudattamalla Skakdi oli selviytynyt elämässään ilman pahempia sotkuja.
”Varmistus: Et kurkistanut laatikon sisään.”
”En”, Gerew sanoi. Se ei kuulunut hänelle.
”Hyvä on. Mestari ZMA kiittää yhteistyöstäsi. Kysymys: Palkkasi suuruus?”
Gerew nielaisi. Tämä oli potentiaalinen vaarakohta, mutta hän oli onnistunut välttämään sen jokaisella aiemmalla kerralla. Jotkut asiakkaat yrittäisivät keplotella itselleen pienempiä hintoja, mutta silloin Gerew selittäisi heille rauhallisesti ottaneensa hinnasta jo alennusta työn helppouden takia. Hän vetoaisi kilpailijoidensa hintoihin ja omaan taloudelliseen pärjäämiseensä ja lupaisi halvempia hintoja ensi keikkaa varten.
Gerew oli onnistunut aina, mutta suuri onnistumisten määrä ei ollut vähentänyt hermostuneisuutta, jonka hän koki jokaisella kerralla. Hän keräsi hieman itsevarmuutta sisäänsä ja avasi suunsa. Gerew pakotti itsensä hymyilemään leveämmin.
”Se tekee kolmesataakaksikymmentä.”
Leijuva metallisylinteri oli hiljaa hetken ja liikkui hyvin vähän. Jostain sen takaa leijaili pienempi metalliolento. Tällä lentävällä lautasella oli vain yksi silmävalo ja sen pohjassa oli pieni koura, jolla se kantoi suurta kangassäkkiä. Säkki kilisi kuin se olisi täynnä pieniä kelloja.
”Saat 250”, suurempi metallisylinteri sanoi tunteettomasti.
Gerewin hymy hyytyi. Juuri tähän hän oli varautunut ja tiesi, mitä tehdä.
”Saaren turvatoimien ja paketin painon takia koen oman hintani olevan ihan järkeenkäypä. Lisäksi minä annan oikeastaan jopa vähän alennusta, oikea hinta olisi 350, joten lisäalennukset eivät-”
Gerew keskeytti puheensa alettuaan huutaa tuskissaan, kun asiakkaan toisesta olkapäästä suihkuava hohtava säde osui häntä jalkaan. Säde läpäisi jalan pitäen sihisevää ääntä ja aiheuttaen polttavaa kipua. Gerew kaatui maahan ja piteli jalastaan kiinni voivotellen.
”250 ja en ammu toiseen jalkaasi. Erimielisyyksiä?”
Gerew ei ollut lopettanut huutoa, mutta hän nyökkäsi. Tämän sanattoman käskyn seurauksena suuren metallisen sylinterin pienempi ystävä avasi kouransa ja pudotti raskaan säkin maahan Gerewin eteen. Gerew tuijotti säkkiä hetken yrittäen hillitä vapisevaa jalkaansa.
”Ki-kiitos. Oli mu-mukavaa asioida kanssanne. Hy-hyvää illanjatkoa.”
”Vastaus: Kiitos samoin.”
Sen sanottuaan metallisylinteri pienine apureineen kääntyi ympäri ja lähti leijailemaan pois maassa istuvasta ja valittavasta Gerewistä. Ennen näköpiiristä katoamista se kuitenkin pysähtyi vielä kerran, käänsi mekaanisen päänsä ympäri ja puhui.
”Pyyntö: Lopeta vikiseminen. Omistat kaksi jalkaa.”
Gerew nyökkäsi tuskasta ja ylitsepursuavasta kuolemanpelostaan huolimatta. Hän oli eri mieltä, mutta joskus se tarkoitti sitä, että oli oltava samaa mieltä.
Niin hän selviytyi elämässään.