Klaanon

Avainsana: Klaani

  • Abzumo nauttii kiduttamisesta

    Torakoiden luolasto, kidutuskammio

    Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.

    Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
    ”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
    ”Aaaaa…”
    ”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
    Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
    ”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
    ”Eii… ei… eiii…”

    Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.

    Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
    ”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
    Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
    ”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
    ”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
    ”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
    ”Olen… Urnip.”
    Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
    ”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
    Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
    ”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”

    Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
    ”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
    ”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
    Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
    ”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
    ”Etkö… halua… tietoja?”
    ”Sinulla ei ole.”
    ”Onhan.”
    ”Mutta et halua kertoa.”
    ”Miksi…”
    Minä tiedän.
    Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
    ”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.

    Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.

    Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
    ”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
    ”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
    ”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
    ”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
    Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
    ”Hän… en tiedä.”
    ”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
    ”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
    ”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
    ”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
    ”Eiiiiaaaaaaargh!”
    Makuta nauroi taas.
    ”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
    ”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
    ”Miten?”
    ”En… tiedä.”
    ”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
    ”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
    Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
    ”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
    Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.

    Bio-Klaani

    Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.

  • Allianssi valitsee kohteensa

    Allianssin komentokammio

    Kenraali seisoi ylväänä suunnittelupöydän edessä. Hän oli suunnattoman vihainen, mutta ei näyttänyt sitä. Oikea johtaja ei antaisi tunteiden sekoittaa ajatuksiaan.
    Skakdi-johtaja Gaggulabio istui kauempana pöydästä pienellä tuolilla ja tarkkaili pöydän päällä olevia karttoja ja papereita. Gaggulabio ei perustanut paljoakaan kartoista ja sotasuunnitelmista. Istuminen tunkkaisessa komentohuoneessa ja karttojen tutkailu ei ollut voittanut sisällissotaa hänelle. Sodat voitettiin tappamalla viholliset mahdollisimman perusteellisesti.

    Tämä näkemysero ei lämmittänyt Kenraalin ja Gaggulabion jo valmiiksi huonoja välejä erityisen paljoa. Toisaalta taas kaikki, mitä Kenraali 001:n ja Gaggulabion välisestä suhteesta tarvitsi tietää oli se, kenellä valuutta oli, kenelle se annettiin ja kuka hakattiin kuoliaaksi.
    Uudella haarniskalla varustettu Metorakk seisoi johtajansa vieressä lojaalina. Suunnittelupöydän vastakkaisella puolella seisoi Makuta Abzumo ja jossain tämän takana varjoissa sijaitsi kaikella todennäköisyydellä Allianssin ”yhteinen hyväntekijä”. Kaikki olivat hiljaa.

    ”En tiedä teistä, mutta tämä tappioiden putki alkaa vähitellen kyllästyttää minua”, Gaggulabio sanoi kärkkäästi. ”Antakaa vain minun ja poikieni näyttää pahimpamme.”

    Kenraali kääntyi viileän näköisenä kohti Gaggulabiota. Hänen kasvonsa olivat tyynet, mutta torakan äänen aggressiivisuus paistoi läpi.
    ”En maksa sinulle puhumisesta. Sinä ja joukkosi voitte aivan vapaasti yrittää tunkeutua yksin tuon linnoituksen teräksisten seinämien läpi, jos se on noin helppoa.”

    ”Ssssotaisalla kivipäällä on kuitenkin pointti”, Abzumo sanoi. ”Terästorakkanne on mennyttä. Klaani on täyssssin tietoinen tilanteesssta. The Shadowed Onen sssssaaastaiset kriminaalit odottavat nurkan takana. Kaiken huipukssssi Zyxax on poisssa ja jäljellä on vain hajanainen joukko Zyglakeja.”

    ”Jos saan muistuttaa, niin Zyxax nimitti ennen lähtöään varajohtajan tälle operaatiolle”, Metorakk sanoi varovaisesti johtajansa vierestä. ”En kyllä edes muista nimeä. Joku nyhverö. En usko kestävän puolta viikkoa.”

    Kenraali nojasi pöytään. Hän tuijotti tarkasti siihen, mutta ei keskittynyt näkemäänsä. 001 oli ollut paljon vaikeammissakin tilanteissa ja tuhonnut paljon isompiakin vastustajia, mutta jokin tässä tilanteessa veti hänen tajuntansa lukkoon.
    ”Avde”, Kenraali sanoi korottaen ääntään. ”En kuule sinun ehdottavan mitään.”

    Oli hetken hiljaista. Joku olisi voinut luulla, että Avde ei ollut huoneessa, mutta Kenraali, Abzumo ja Skakdit haistoivat toisin. Avde oli kuitenkin hiljaa pitkän hetken, ennen kuin vastasi.

    ”Voi voi”, Avden pilkkaava ääni sanoi. ”Siirsitte mustan tornin liian aikaisin. Se on hyödyllinen yksikkö. Nyt valkoinen lähetti söi sen. Huono siirto. Ja nyt oma lähettimme on poissa laudalta.”

    Gaggulabio nousi seisomaan. Hänen ilmeensä oli poikkeuksellisen vihainen.
    ”Lopeta tuo lautapelisaasta ja sano vaihteeksi jotain hyödyllistä!”

    Abzumo kääntyi kohti Gaggulabiota.
    ”Kivipää. Vaikene.”
    ”Mutta…”
    ”Vaikene.”

    Gaggulabio päätti istua varovaisesti. Abzumo kääntyi takaisin pimeyteen päin.
    ”Niin? Olit sssssanomasssa?”
    ”Syödessään tornin lähetti otti perin suuren ja rohkean askeleen alueellemme”, Avde sanoi. ”Seuraava siirto? Syödään lähetti.”
    Sen jälkeen Avde ei sanonut mitään. Abzumo kääntyi kohti Kenraalia. He tuijottivat toisiaan sanattomasti. Metorakk hieroi leukaansa ymmärtäväisen näköisenä. Gaggulabio oli lievästi hämmentynyt, mutta kiinnostunut.

    Kenraali katsoi Abzumoa silmiin. Sen jälkeen hän nyökkäsi ja otti kommunikaattorin vyötäröltään.

    ”Agentit 019 ja 020”, Kenraali sanoi. ”Komentohuoneeseen kohde 175:n kanssa.”

    Kesti hetken, että komentohuoneen järeä ovi aukesi. Kaksi yönmustaa Nazorakia käveli sisään. Niiden ihon ja panssarin väri sulautui varjoihin täydellisesti eikä edes kiiltänyt silloin kun nämä tulivat todella lähelle huoneen valonlähdettä. Torakoiden haarniskat oli myös suunniteltu niin, että mikään ei hidastaisi niiden liikkeitä tai aiheuttaisi enemmän ääntä kuin olisi sopivaa. Kaiken kaikkiaan torakat olivat niin virtaviivaisia, että niitä tuskin huomaisi edes kaikuluotaimella.
    Torakoiden silmien päällä oli tumma lasinen visiiri, joka suojasi ja piilotti niiden silmät. Ainoat asiat, jotka torakoiden ruumiissa eivät olleet yönmustaa olivat niille kirurgisesti rakennetut mekaaniset kädet, joiden tummansininen sävy erottui hieman paremmin pimeydestä. Käsien mekaanisuus oletettavasti mahdollistaisi nopeammat refleksit ja vaikeuttaisi torakan tunnistamista.

    Sinisissä käsissään torakat raahasivat Matoranin kokoista hahmoa, jonka värit erotti pimeydessäkin vaaleanpunaiseksi ja ruskeaksi. Hahmo oli tajuton, mutta elossa. Sen pään yli oli vedetty musta säkki.

    Agentit heittivät tajuttoman Matoranin lattialle Abzumon eteen. Makuta tuijotti Matorania hetken pohdiskelevan näköisenä ennen kuin väänsi irvokkaat kasvonsa pirulliseen hymyyn. Lähetin syömiseksi oli ehkä uhrattava sotilas, mutta se olisi sen arvoista.

  • Killjoy mahtuu ilmastointikanavaan

    Adminien salakokous – Klaanin bunkkeri, 5 kerrosta kahvion alapuolella.

    Betonisen huoneen keskellä olevan puisen, pyöreän pöydän ääressä istui kaksi hahmoa. Kolmas, hämähäkkimäinen hahmo riippui seinällä vähän heidän takanaan.

    Hahmot olivat selkeästi keskustelleet jo jonkin aikaa. Puheenvuoro oli naispuolisella keltaisella Toalla.

    ”Tiimit siis tarkistavat sektoreita moderaattorien johdolla. Asennamme kameroita jokaiseen pisteeseen”, Tawa selvitti.

    Guardian nyökkäili.

    ”Kyllä, näin varmistamme, ettei meille tule ikäviä yllätyksiä. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että varastetut palaset ovat meille yhtä iso huolenaihe.”

    Silloin kuitenkin pimeästä nurkasta kuului tuttu ääni ja Killjoy astui esiin.

    ”En usko, Guardian, asioille on tullut uusi tärkeysjärjestys.”

    Tawa ja Guardian nousivat seisomaan ja Visokki tiputtautui maahan louskutellen leukojaan ja aloittaen telepaattisen saarnauksen:

    ”Killjoy, tunkeutuminen adminien kokoukseen on pahemman luokan rike!”

    ”Miten edes pääsit sisään huomaamattamme?”, Guardian tivasti.

    Killjoy napautti kypäräänsä.

    ”Tunnistaa admin-kivien lämpöjäljet ja nämä ilmastointikanavat ovat muuten mukavan tilavia.”

    Adminien katse kiinnittyi katossa auki repsottavaan ilmastointikanavan luukkuun. Killjoyn katse taasen kiinnittyi Guardianiin.

    ”Teidän tulee kuulla, mitä olen saanut tietää”, Killjoy sanoi vakavana ja odotti, kunnes adminit olivat jälleen istuneet alas.

    ”58 tuntia sitten, hieman ennen Matoron ja Umbran retkikunnan eksymistä Kummitusten rämeelle, yksi vahtidroideistani sai kaapattua informaatiota Nazorakien radioviesteistä ja tiedot kuultuani menin tarkistamaan tilanteen. Lensin alueen yli Gukkoni selässä ja reissu vahvisti tiedon.

    ”Minkä tiedon?”, Tawa kysyi katse naulittuna Killjoyn punaisena hohtavaan kypärään.

    ”Vihollistemme yhdistyminen on huomattavasti laajempi kuin osasimme kuvitella. Vihollinen on koonnut jo usean tuhatta Nazorakia, arviolta sadoissa laskettavan määrän Zyglakeja ja jokaista joukko-osastoa johtaa jokin eliittinazorakeista tai Skakdeista. Määrä kuitenkin lisii koko ajan.”

    Adminit haukkoivat henkeään. Guardian näytti epäuskoiselta.

    ”Millä voit todistaa tietosi?”

    Killjoy heitti pöydälle ilmasta ottamiaan valokuvia, jotka olivat tummanaan nazorakien rivistöjä.

    ”Tuo ei ole vain sotajoukko, tuo on valloitusarmeija. Mukana on teknologiaa ja laitteistoa, jollaista emme ole koskaan ennen kokeneet”, Killjoy jatkoi.

    ”Sellainen joukko… Klaani ei mahda mitään”, Visokki huokaisi ja romahti maahan.

    ”Klaani saisi tukijoukkoineen ja apulaisineen kokoon maksimissaan tuhannen yksikön puolustusjoukot, mutta se ei riitä. Klaanilla ei ole armeijaa millä taistella tätä joukkoa vastaan.”

    Killjoyn lause päättyi kuin kesken ja Guardian avasi suunsa:

    ”Mutta?”

    Killjoy käänsi katseensa Skakdiin:

    ”Minulla on.”

    Adminit olivat totaalisen hämmentyneitä, joten Killjoy päätti valaista heitä.
    Hän kohotti kämmenensä ja se muodosti Klaanin johtokunnan eteen kolmiuloitteisen hologrammin. Hologrammissa pyöri toan kokoinen raskaasti aseistettu ja panssaroitu hahmo, jonka taustalla näkyi skorpionin hännän muotoinen logo.

    ”Specterit. Armeija täysin mekaanisia sotatoimiin erikoistuneita Vahkeja, jonka lisäksi mittaamaton määrä arvokasta sotakalustoa, suunniteltu ainoastaan minun komentooni ja minun hallitsemani teknologian oheen.”

    Guardian nyökytti.

    ”Se ei siis ollutkaan taru. Sinä siis annoit ne alunperin TSO:lle.”

    ”Tavallaan kyllä, mutta poistuttuani viime kerralla Odinalta, osasin varautua joukkojen laajamittaisempaan väärinkäyttöön. Lukitsin joukot pomminvarmaan halliin maan alle, paikka on edelleen koskematon, mutta matkassa on pieni mutta: halli vaatii kaksi avainta, minulla on niistä vain yksi.”

    ”Ja toinen?”, Guardian kysyi.

    ”Liekehtivä ystävämme on vienyt sen minulta vuosia sitten, luultavasti tietämättä, mikä se todella on.”

    ”Purifier”, Guardian mietti, ”Jälleen yksi syy löytää hänet.”

    ”Purifierin tukikohta sijaitsee Xialla ja tunnen paikan kuin omat taskuni. Lähden hänen peräänsä huomenillalla ja haen samala reissulla sekä avaimen, että palasesi.”

    ”Et selviä moisesta matkasta yksin”, Tawa ilmoitti, ”Tarvitset tiimin.”

    ”Työskentelen yksin, en halua muiden tulevan tielleni. Minulla on omatkin syyni löytää Purifier, hän kuuluu minulle.”

    Guardian tiesi, ettei tästä asiasta kiisteltäisi, joten hän vain iski Tawalle tervettä silmäänsä ja jatkoi:

    ”Kaksi viikkoa Killjoy. Aikaa ei ole paljoa.”

    Killjoy nyökkäsi. Visokilla oli kuitenkin epäilyksensä. ”Ja miten sinä ajattelit siirtää kokonaisen armeijan metsästäjien alueelta ilman, että saat puolta heidän sotavoimista perääsi.

    ”Se on murhe, josta huolehdimme myöhemmin”, Guardian puuttui, ”Toivotan sinulle onnea matkalle, meidän tulee silti hoitaa Klaanin puolustus ja tässä tilanteessa ehdotan, että alamme evakuoida koko saaren kyliä Klaanin muurien sisäpuolelle.”

    Muut adminin nyökkäilivät.

    ”ÄmKoo on mitä ilmeisimmin lähdössä hoitamaan puuttuvien palasten etsintää, sillä aikaa, me alamme valmistaa Klaania pahimpaan. Emme voi luottaa suunnitelmasi varmuuteen Killjoy”, Guardian sanoi, ryhdistäen samalla selkäänsä.

    Killjoy nyökkäsi ja kääntyi kohti ovea.

    ”Keskustelemme huomenna lisää, minun täytyy hoitaa vielä asioita Klaanissa.”

    Niine hyvineen Killjoy kääntyi ja asteli pois. Tawa hautasi kasvonsa käsiinsä, näyttäen murheelliselta.

    ”Klaani on valtavassa vaarassa ja me laitamme luottamuksemme henkisesti epävakaan mekaanisen hullun ohuen suunnitelman varaan.”

    ”Siksi emme päästäkään Killjoyta yksin. Lähetän tiimin hänen mukaansa vähän lähtönsä jälkeen. Meidän täytyy maksimoida onnistumisprosenttimme”, Guardian sanoi ja istuutui takaisin pöydän ääreen.

    ”Kokous jatkukoon siis.”

  • Lumiukko – ninjan sidekick

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
    ”Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
    ”Itse asiassa” Snowman aloitti ”En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ’niitä tavallisia’”.
    ”Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

    Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

    Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ’tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

    Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

    Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
    ”Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

    Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

    Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ’vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

    Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ’apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ’sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?

  • Olemme sodassa

    Bio-Klaani

    Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.

    Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
    ”Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa”, hän sanoi. ”mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa.”

    ”Mitä, etkö pidä faneistasi?” Guardian kysyi vaitonaisesti.

    ”Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja”, Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
    Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
    Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.

    ”Tervehdys”, Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. ”Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo.”

    ”Samoin”, vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.

    ”Koko johtoryhmä koossa jo?” Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
    Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. ”Melkein”, hän vastasi. ”Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla.”

    ”Entä Paacs?” Guardian kysyi. ”Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?”

    Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
    ”Väärä hälytys”, Visokin ääni sanoi. ”Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep…”

    ”Koomista”, Ämkoo sanoi tyynesti.
    ”Niin kai”, Visokki vastasi.

    Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.

    Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.

    ”Helei, ystävät”, Tawa sanoi. ”Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin.”

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat ”Zyglak”, ”Nazorak” ja ”Ämkoo”. Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.

    Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.

    ”Aika äänekästä”, Snowman sanoi.
    ”Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla”, Kepe vastasi.
    ”Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?” Snowman sanoi kysyvästi.
    ”Tietysti nautin, Snowman”, Kepe sanoi. ”Tietysti nautin.”

    Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.

    ”Se…” SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. ”Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa.”

    Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
    Keetongu murahti hiljaa.

    ”Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään”, Summerganon sanoi epäröiden. ”Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-”
    Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.

    ”Minä murskaan ne”, yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. ”Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä…”
    Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.

    Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
    Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.

    Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.

    Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.

    ”Hyvät klaanilaiset”, Tawa aloitti. ”Olemme sodassa.”

    Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.

    ”Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää.”

    ”Ehdotin nimikkeeksi ’Pahuuden pahaa liigaa’, mutta noille muille ei kelvannut”, Guardian sanoi nopeasti väliin. ”Joten mennään Allianssilla.”

    ”Tilanne on kriittinen”, Tawa jatkoi. ”Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan.”

    ”Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin”, Guardian sanoi. ”En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin.”

    Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.

    ”Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia.”
    Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.

    Guardian astui askeleen eteenpäin.
    ”Tämä tässä”, hän aloitti. ”On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu.”

    ”Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme”, Tawa sanoi. ”Löytää ja tuhota.” Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
    ”Tiedotustilaisuus loppuu tähän”, hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.

  • Sankarit palaavat kotiin

    Ranta

    666 ja hänen sotilaansa juoksivat metsiköstä rannalle. Aallot iskivät hiekkaiseen rantaan voimakkaasti. Ketään ei ollut paikalla. Vain veneenromu makasi hietikolla, ja jokin rapu-Rahi kipitti sen rungolle. 666 nosti suuren aseensa, mahtavan zamor-konekiväärinsä, ja tulitti. Rapu kuoli jo ensimmäisestä osumasta. 666 oli turhautunut. Ei mitään. Tyhjää. Klaaniin ei kannattaisi hyökätä. Heillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä takaisin tukikohtaan.

    Bio-Klaani

    Matoran nimeltä Helmeka käveleskeli Bio-Klaanin puutarhassa lähellä eteläistä porttia. Kuinka kaunis päivä olikaan. Hän hiipi ulos portista. Muutama Matoran oli myös kävelyllä; Urnip ja Peluk kävelivät hänen edellään tietä pitkin poispäin.
    Kuinka ihanaa, Helmeka ajatteli, linnut laulavat, kukat kukkivat… Nui-Rama sieppasi Urnipin… Helmeka raapi päätään ja ajatteli hetken. Ehkä hänen tulisi tehdä ilmoitus asiasta.

    Silloin hän näki jotain: olentoja käveli metsästä häntä päin. Hän katsoi tarkasti. Ensimmäinen tulijoista oli Skakdi.
    ”APUA!” Helmeka huudahti ja yritti juosta karkuun. Skakdi sai kuitenkin hänen olkapäästään otteen ja veti hänet takaisin. Helmeka katsoi kauhuissaan Skakdia. Metallinen kiikarisilmä katsoi häntä punaisena hohtaen. Guardian.

    ”Oho”, Matoran sanoi, ”Guartsu palasi.”
    ”Hienoa, että huomasit sen”, Guardian sanoi happamasti ja laski Matoranin alas. ”Menisimmekö takaisin sisään?”
    Helmeka katsoi muita tulijoita. Mr.Killjoy, joka oli aina pelottanut häntä, tallusteli Guardianin jäljessä, ja vihreää ainetta lillui hänen vanavedessään. Kerosiinipelle ja Snowman tulivat heidän jäljessään. Viimeisenä marssi Ämkoo. Helmeka järkyttyi niin, että ei ollut pysyä pystyssä.
    ”Ämkoo!” hän huudahti innoissaan ja alkoi pomppia adminin ympärillä. Tämä yritti estää Matorania pomppaamasta päälleen.

    He kävelivät sisään portista. Yllättäen Tawa juoksi heitä vastaan.
    ”Guartsu, oletteko kunnossa?”
    ”Totta kai”, Guardian vastasi. ”Miksi emme olisi?”
    ”Yhteys katkesi. Paaco otti teihin yhteyttä, mutta…”
    ”Mutta?”
    ”Emme saa enää yhteyttä Paacoon. Hänenhän piti tulla teitä vastaan”, Tawa sanoi huolissaan.
    ”Asialle täytyy tehdä jotain”, Guardian vastasi. ”Muuten… tarvitsisimme jonkinlaisen yleiskokouksen. Voisitko järjestää kaikki klaanilaiset, jotka kykenevät tulemaan, suureen saliin ”lehdistötilaisuutta” varten?” Tawa kurtisti kulmiaan.
    ”Lehdistötilaisuuden?”
    ”Niin… no… ei”, Guardian sanoi vaivaantuneena, ”en keksinyt parempaakaan sanaa.”
    ”Okei…” Tawa huokaisi. ”Toivottavasti asiasi on tärkeä.”
    ”Äärimmäisen tärkeä”, Guardian painotti.

    Tawa siirtyi seuraavaan kohtaan. Hän tarkasteli Killjoyta hetken.
    ”En näe pahemmin jutusteltavaa sinun kanssasi”, hän tokaisi. Killjoy jatkoi linnaan kaupungin läpi. Manu yritti lipua hänen perässään, mutta Tawa pysäytti hänet.
    ”Eipäs mennä mihinkään, senkin limainen mönjä”, Tawa sanoi julmasti. ”Sinulle pitää saada ruumis, etkä varmasti kulje puhtoisen linnani läpi ilman sellaista.”
    Pah, en minä valuta, Manu valitti.
    ”Älä siinä mutise, mene tapaamaan Keetongua. Hän palasi juuri matkalta sinun luoksesi. Ja kantoi loukkaantunutta Summerganonia.”
    Kyllä, rouva.
    ”Älä rouvittele minua, Manu. Minä kyllä tiedän juttusi. Täysi hulluhan sinä olet, mutta et tyhmä. Sinä suunnittelet jotakin.”
    Voi kiitoksia, rouva.
    Tawa huokaisi ja siirtyi Kepen ja Snowmanin kimppuun.
    ”Mitä teille on tapahtunut? Olette molemmat palasina. Sairaalasiipeen. NYT. Radiak odottaa teitä, kullat.” Kepe ja Snowman raahautuivat paikalta hyvin kiusaantuneina.

    Seuraavaksi Tawa katsoi Ämkoota. Hänen silmänsä kapenivat. Suu vetäytyi vain ohueksi viivaksi.
    ”Päätit sitten palata.”
    ”Joo…”
    ”Oliko hauskaa?”
    ”Kuinka niin?”
    ”Aiheutit suurta surua lähtiessäsi.”
    ”Minulla oli syyni…”
    ”Niin.”
    ”…”
    ”Minun vakiositaattini!”
    ”Niinkö?”
    ”On.”
    Ämkoo näytti hetken hämmentyneeltä. Sitten Tawa hymyili hänelle.
    ”Tervetuloa takaisin, jäsen numero 2.”

  • Isku Nazorak-pesään: Eversti 437

    Torakkojen biomekaaniikan tutkimuslaitos, maan alla

    Hei, tärkeää asiaa. Kesikverto Zyglak on immuuni elementti-iskuille sekä fyysisesti Toaa vahvempi. Niitä ei voi tappaa tuollaisia massoja. Eikä niitä myöskään ole tuollaisia massoja. Tavalliset Toarkat ymmärtää, muttei Zyglakeja. Joten jatkossa vähennämme Zygyjen määrää ja lisäämme tehoa.

    Toinen juttu, Klaanin saaren kartta: link link

    Nazorak n. 1 kävelee Gaggulabion, Metorakkin, Zyxaxin sekä Abzumon kanssa synkkää, joskin isoa käytävää eteenpäin.
    Torakkojen johtaja näppäilee oveen tunnusluvun ja he saapuvat suureen saliin täynnä jähmetysputkia, tutkijatorakoita ja monimutkaisia laitteita.

    ”Täällä”, Nazorak-johtaja aloittaa. ”Teemme parhaista Torakoista huipputehokkaita tappajia.”
    He kävelelevät jonkun mekaanisen laitteen ohi, ison pöydän ääreen.

    Nazorak-johtaja näpäyttää seinässä olevan näytön päälle. Se kajastaa saliin kelmeän sinistä valoa, ja siihen ilmestyy ensin valkoinen torakan kuva.
    ”Katsokaa tarkkaan.”
    Nazorakin ympärille alkaa ilmestyä harmaita osia. Ohjuksenheittimet. Puukko. Ranneterät. Pistooli. Rakettimoottorit. Panssarointi erittäin kevyt mutta äärimmäisen kova. Silmiin vihreät linssit joissa on lämpönäkö sekä skanneri.

    ”Täydellisen tappajan arsenaali yhdistettynä mahtaviin taistelutaitoihin sekä ketteryyteen.”, Nazorak-johtaja puhuu.

    ”Vaikuttavaa, Kenraali.”,Makuta Abzumo myhäilee. Tällä kertaa hänellä on suhteellisen hyviä liittolaisia.

    ”Hmm, saako noita muillekkin kuin torakoille?”, Metorakk kysyy kiilto silmissään.
    ”Voimme tehdä yhden panssaroinnin muunlaisellekkin olennolle. Yhden tälläisen teko vie noin kolme päivää.”, Nazorak-johtaja vastaa Skakdille.
    Zyxaxilla on ontto olo. Hän aavistelee jotain.
    Zyglakeille on vuosien saatossa kehittynyt valtava epäluulo Mata Nuin luomia kohtaan.

    Tuhottu Zyglak-kylä

    Eversti ”Badass” 437 astelee tuhotussa kylässä. Hän on väkisinkin ylpeä itsestään.
    Hänet määrättii puhdistamaan kyseinen kylä, koska Zyglakeja pidettiin turhan onnettomuusalttiina. He eivät ole sataprosenttisen luotettavia sodassa Klaani vastaan. Siinä pienikin moka koituu kaikkien kohtaloksi.
    Hänen joukkonsa tehtävänä on likivoida jokainen Zyglak maan alta. Torakat haluavat saaren alaosat kokonaan hallintaansa.
    Nyt hän nappaa Klaanilaiset.

    Eversti 437 on saanut lisänimen ”Badass” siitä, että hän on selvinnyt AINA. Hän pakeni kahdesti Klaanin vankilasta. Selvisi tulivuoren purkauksesta ja Katapulttiskorpionin hyökkäyksestä. Hän selvisi haaksirikkouduttuaan keskelle ei mitään merelle. Torakat sanovatkin että Badassia ei voi tappaa.

    Hän on yksi taisteluhaarniskan ansainneista eliittitorakoista. 437:a on osittain kyborgi, puolet hänen päästään ja toinen käsi on kokonaan metallia. Toinen tuntosarvi on antenni. Harmaasta haarniskasta ei tosin tätä kyborgiutta huomaa.

    Eversti ”Badass” 437 viittaa muille torakoille. He kippaavat Zyglakien ruumiita laavajokeen ja romuttavat taloja. Torakkojen pioneeripataljoona saapuu paikalle.

    Kuusi Klaanilaista. Hajoita ja hallitse., Eversti 437 ajattelee ja lähtee lentoon kohti paikkaa jonne Klaanilaiset menivät.

    Tunneli, ihan lähellä maan pintaa.

    Kuusikko ylitti viimeisen esteensä, laavavirran onnistuneesti. Nyt heillä on enää muutamia kymmeniä metrejä raikkaaseen ilmaan.

    Kylmä ilma tuntuu hyvältä Matoron kasvoilla. hän astuu ensimmäisenä luolasta mustalle maalle. Ilma on suht kylmää jakosteaa. Auringonnousu alkaa juuri kohta.
    Asioiden tärkeyden tajuaa vain kun menettää ne., hän ajattelee.

    Koko kuusikko on nyt maan pinnalla. He ovat Klaanin saaren entisellä tuliperäisellä alueella. Seutu on mustaa laavakiveä olevaa tasankoa jossa tuulee kovaa mereltä käsin.
    Killjoyn mökki näkyy etäisesti kaukana. Matorankylän valot hehkuvat toisessa suunnassa.
    Aurinko nousee horisontista.

  • Puhdistajan pussi

    Xian sisämaa, komentotorni

    Airwatcher tiputti Purifierin suoraan tornin ikkunasta sisään, aiheuttaen ketjureaktion, jonka seurauksena Purifier löysi itsensä portaiden alapäästä ison rompekasan kanssa.
    Purifier sadatteli kovaan ääneen ja mutisi, kuinka surkeat taidot Airwatcherilla oli ja kuinka hyvin hän suoriutuisi, jos osaisi itse lentää.

    Purifier heitti rojut päältänsä ja lähti kävelemään portaita ylös, kunnes saapui ylimpään kerrokseen ja valtavien metalliovien äärelle. Ovet aukesivat, kuin itsestään ja Purifier astui sisälle. Huone oli täysin pimeä, lukuunottamatta kahta oranssina hohtavaa silmää huoneen toisessa päässä.

    Purifier polvistui silmien edessä ja otti hiljattain varastamansa nahkapussin ja ojensi sen kohti silmiä.

    ”Olen täyttänyt tahtosi, herrani.”

    Jokin tarttui pussiin ja hitaasti avasi sen. Sininen hehku täytti koko huoneen ja paljasti hahmon valtavaksi viittaan pukeutuneeksi, sauvakätiseksi lordiksi. Hymy levisi hahmon kasvoille ja tämä sulki pussin. Oli taas täysin pimeää.

    ”Olet onnistunut paremmin, kuin odotin Purifier. Tekosi tullaan palkitsemaan avokätisesti.”

    ”Kiitos herrani”, Purifier mutisi, ”Mutta minulla on myös huonoja uutisia: Killjoy on elossa ja tuntuu työskentelevän Guardianin kanssa.”

    ”Vanha ystävämme on siis mukana kuvioissa. Hän oletettavasti tulee etsimään sinua, joten me viritämme hänelle ansan. Mutta meidän tulee olla varovaisia, jos Killjoy on Guardianin kanssa, voi koko Klaani olla liittynyt soppaan.”

    ”Kaikki, jotka julkeavat lähestyä meitä, tuhotaan varmasti, oi Shadowed One. Varmasti.”