Avainsana: Klaani

  • Yö Kauhu: Loppu

    Bio-Klaani, käytävä reaktorille

    Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
    Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.

    Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.

    Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.

    Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.

    ”He̴i, Ar͝stein, ystäväni”, Avde sanoi iloisesti metalliselle lautaselle. ” ̷Tiedän̢, että͠ ka͢t̶s҉e͢l͘ȩt.̨”

    Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.

    ”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”

    ”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”

    ”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”

    Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
    ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”

    ”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”

    Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”

    ”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”

    ”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”

    Pihamaa

    Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.

    Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
    ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.

    ”Mistä olet varma?” Guardian kysyi epäluuloisesti.

    ”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.

    ”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.

    ”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.

    Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.

    ”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
    ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?”
    Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
    ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.

    Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
    ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.

    ”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”

    ”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”

    Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
    ”Se on harhautus.”

    ”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”

    ”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”

    Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
    Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
    Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.

    Kahvila

    Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.

    Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.

    ”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.

    Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.

    ”F-Frottik?”

    Majakka

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.

    ”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-”
    ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”

    Sellit

    Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
    Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.

    Bio-Klaanin linnoitus, korkealla

    Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.

    Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
    Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.

    Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.

    Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.

    Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.

    Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.

    [spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]

  • Tulimiekka ei tapa Ta-toaa!

    Bio-Klaani…
    Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.

    ”Mitä…?”

    ”Olet elossa!” kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen ”pelastamansa” Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.

    ”Miten voin olla yhä elossa?” Troopperi ihmetteli.

    ”Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja”, sanoi Matoran.

    ”Mutta eihän…”

    ”Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi…” hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, ”Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa.”

    ”Olen todella kiitollinen sinulle,” Trooperi riemuitsi.

    ”Pelastit henkeni, minä sinun.” Matoran vastasi.

    ”Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?”

    ”Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa.”

    Niin he lähtiät hitaasti jatkamaan matkaansa…

  • Yö Kauhu: Troopperin viimeinen taisto

    Yhä Bio-Klaani
    Troopperi oli juossut ylempiin kerroksiin portaita pitkin hetken yksin. Kapura oli lähtenyt joitakin minuutteja sitten omille teilleen. Matoraneja ei juuri näkynyt. Kuolleita vain. Yllättäen hän kuuli huudon.

    ”Apua!”

    Hidaste: Matoran. Velvollisuus: Matoran eliminoitava

    Troopperi astui eräästä oviaukosta huoneeseen. Seinät olivat täynnä mustia palojälkiä, ja kalustus oli mäsänä. Hajonneen tuolin takana oli Matoran, jota lähestyi Feterra.

    Huutaen Troopperi syöksähti Feterraa päin vetäen miekkansa esiin. Feterra kääntyi ja ampui plasmasäteen Toaa kohti. Troopperin Hau pysäytti säteen, ja Troopperi iski Feterraan kättä miekallaan. Kuten yleensä, Feterraan jäi vain pieni naarmu. Troopperi yritti hypätä taaksepäin, mutta Feterra otti hänestä kiinni käsillään, ja toisilla väänsi Troopperin miekan hänen kädestään. Se iski. Tulikuuma miekka lävisti Troopperin vatsapanssarit, ja Feterra pudotti hänet maahan polvilleen.

    Troopperi tunsi voimiensa ehtyvän. Feterra oli taas Matoraniin kimpussa. Troopperi nousi hitaasti pystyyn, ja hyökkäsi Feterraa kohti.

    Viimeisillä voimillaan Troopperi otti siitä kiinni, ja paiskasi sen seinän läpi alas pihalle. Feterra päästi pudotessaan kylmän naurun, ja laskeutui turvallisesti pihalle moottoriensa avulla.

    Troopperi makasi miekkansa lävistämänä lattialla. Hänen tajuntansa hämärtyi, kunnes hän näki vain mustaa.

  • Troopperin salakäytävä

    Bio-Klaani

    Troopperi oli juossut Feterraa pakoon sisäpihalla olevan kiven taa.

    ”Mikä se oli?” hän mietti, ”Ainakin vaikea se oli tuhota. Kenen hallinnassa nämä metallioliot ovat, ja miksi ne ovat hyökänneet Klaanille?”

    Troopperi kuuli taas Feterran ääniä, mutta tämä ei huomannut häntä. Sen mentyä ohi, Troopperi alkoi liikkua varovaisesti kohti yhtä pärakennuksen salaovista.

    Pian hän oli päärakennuksen itäsiiven luona. Troopperi tunnusteli seinää, ja painoi sormellaan kivien väliseen halkeamaan piilotettua nappia. Seinään aukesi aukko, josta Toa puikahti sisälle.

    Valot sytytettyään hän huomasi olevansa valkoseinäisellä käytävällä. Käytävän toisella seinällä oli ovia muutaman metrin välein. Täällä ei näkynyt mitään merkkiä vihollisten olemassaolosta. Käytävän toisessa päässä oli ovi, josta pääsi pääaulaan. Troopperi lähti kulkemaan kohti ovea, toivoen tapaavansa aulassa Klaanilaisia.

  • Trooppinen saari: Vastarinnan juonet

    Trooppinen saari, matoralaisvastarinnan päämaja

    Huone oli vaatimaton ja pieni, mutta se oli tupaten täynnä väkeä. Muita paljon pidempi Snowman kuunteli pienten hahmojen keskustelua hiljaa, ja piti kiinni rinnassaan olevasta viillosta. Edes matoralaisten taitavimmat lääkitsijät eivät olleet osanneet auttaa lumiukkoa tämän oudon anatomian vuoksi.

    No, kipu kasvattaa luonnetta enemmän kuin mikään, Snowman koetti uskotella itselleen huonolla menestyksellä.

    Matoralaiset olivat jo pidemmän aikaa käyneet kiivasta neuvottelua tovereidensa vapauttamisesta. Paon turvaaminen oli melko selkeää, mutta vihollispartioiden hoitaminen pois tieltä aiheutti ongelman. Matoralaiset olisivat kovasti halunneet käyttää strategiaa ”toa menee ja kukistaa pahikset”, vaikka Snowman olikin kovasti selittänyt olevansa moiseen täysin kykenemätön.

    Pitkään paikoilla junnanneen keskustelun käänsi lopulta uusille urille Ternokiksi kutsuttu matoralainen, jonka Snowman käsitti vastarintaliikkeen jonkinsorttiseksi kenttäjohtajaksi:
    ”Hyvä on sitten. Otan joukon urheimpia veljiäni ja sisariani, ja luomme harhautuksen vähän matkan päässä. Toa voinee kukistaa jäljelle jäävät vartijat?”
    ”Öh, toivon mukaan, mutta eikö tuo suunnitelma ole vähän liian-”
    ”Parempia ideoita?”
    ”En voi kyllä väittää, että olisi.”

    Kun matoralaiset siirtyivät yksityiskohtien suunnitteluun, iski Snowmanille taas kova päänsärky. Silmissä sumeni, ja yhdistettynä haavan poltteeseen tunne oli melko sietämätön. Ei tätä, ei taas, lumiukko mietti. Hänen keskittymiskykynsä ja tarmonsa oli muutenkin tiessään. Hän ei enää ahdistunut ajatuksistaan pettää Klaani. Hän ahdistui siitä ajatuksesta, että oli ehkä tehnyt sen jo.

  • Yö Kauhu: Troopperi kohtaa Feterran

    Kuinka ollakkaan, taas Bio-Klaani

    Troopperi liikui varovaisesti sisäpihan halki. Hän ei nähnyt ulkona eläviä Matoraneja, ja hän toivoi että ne olisivat kaikki sisällä. Hän oli vain muutaman metrin päässä Klaanin päärakennuksen ovesta, ja oli jo vetämässä sisäänpääsykorttiaan, kun hänen vartaloonsa osui plasmasäde. Se heitti hänet suoraan päin pihalla kasvavaa puuta. Puunrunko rusahti hieman Toan paiskautuessa siihen.

    ”Tehtävä: Toa eliminoitava”

    Näkyviin tuli Feterra. Troopperi sai itsensä ylös maasta, juuri kun Feterra ampui uutta sädettä. Troopperi väisti kierähtämällä sivuun, ja vetäisi miekkansa. Hän hyppäsi ilmaan, aikoen halkaista tuon metallisen olion yhdellä iskulla.

    Bong.

    Troopperin isku ei tehnyt muuta jälkeä kuin pienen lommon Feterraan, joka tulikin siitä, kun Toa melkein rysähti sen päälle. Troopperi tajusi, ettei niitä voi noin vain tuhota. Hän väisti seuraavan säteen nipin napin, ja alkoi kiertää Feterran taa. Sen sensorit kuitenkin (Tai no tietenkin) havaitsivat liikkeen, ja se kääntyi Troopperin mukaan. Troopperi sukelsi (taas) uuden sinisen plasmapurkauksen ali aivan Feterran eteen, ja tönäisi sen puuta päin. Feterran paiskautuessa puuhun, puu katkesi, ja Feterraan tuli koko törmäyksestä vain pieniä lommoja.

    Feterra alkoi tulittaa sarjatulta, jota oli Troopperin vaikea väistellä. Moni osui häneen, tehden jälkiä panssariin.

    ”En kestä enää kauaa”, Troopperi tuumi ”Täytyy päästä pakoon siltä.”

  • Avde kummittelee Troopperin päässä

    Bio-Klaani

    Troopperi oli astunut Klaanin porteista sisään. Sisäpihalla liikkui Feterroja ampuen kaikkea liikkuvaa. Pari Matorania yritti rikkoa yhtä kirveillä, mutta sen kuori kesti, ja plasmasäteet ajoivat Matoranit tiehensä.

    ”Avde”, Troopperi mietti.

    Yllättäen häntä alkoi huimata, silmissä musteni. Troopperi tunsi yllättäen kivun, joka tuli hänen päänsä sisältä. Hän polvistui tuskasta maahan. Hän näki vain mustaa.

    Yllättäen kuului julma ääni.

    ”Avde”

    ”…”

    ”Avde”

    ”Avde”

    Sana ”Avde” toistui Troopperin päässä, kunnes hänen hermonsa pettivät. Troopperi irvisti. Tällaista tuskaa hän ei ollut ennen kokenut. Yllättäen ääni vaihtui julmaksi nauruksi. Troopperista tuntui, että valtavat varjoseinät olisivat puristäneet häntä kasaan. Troopperi ei tiennyt, kuinka pitkään hän siinä tuskissan oli ollut, kun sisäinen kipu hellitti. Kuin valtavat, mustat seinät olisivat liikkuneet takaisin paikoilleen. Troopperi alkoi taas nähdä. Kun hän katsoi ylös portin päälle, punainen teksti oli poissa.

    ”Avde?” Troopperi mietti.

  • Uhkaus Mustan Käden kostosta

    Xian keskusta

    Kaksi mustaan pukeutunutta hahmoa saapuu syrjäkadulta keskusaukion laidalle. Kaupankäynti on vilkasta ja Xian perinteiseen menoon liittyen, myös Zamor-pistoolien laukauksia kuuluu väen seasta. Kaksi hahmoa jäävät seisomaan syrjäkadun suulle, eikä aikaakaan, kun kolmas näitä kahta huomattavasti suurempi hahmo liittyy joukkoon.

    Kolmikko kääntyy kadulle ja pysähtyvät vasta tullessaan umpikujaan. Kuin tyhjästä, yksi hahmo löytää kuitenkin pikkuruisen kahvan seinän sisältä ja vetää, saaden koko seinän halkeamaan keskeltä, kuin liukuovet. Kolmikko astuu sisään ja betoniset ovet sulkeutuvat heidän takanaan.

    Valot syttyvät ja paljastavat hahmojen tulleen valtavaan varastoon, täynnä aseita.
    Zamor-pistooleja, miekkoja, kanuunoita ja mitä merkillisimpiä vempeleitä. Isoin hahmoista tutki hyllyrivejä mielenkiinnolla, mutta kaksi muuta keskeyttivät tämän.

    ”Onko sinulla se?”

    Isoin hahmoista kaiveli viittansa sisuksia ja veti sieltä pienen mustan kortin, johon oli painettu kolmion sisälle kuva mustasta kämmenestä. Hahmo ojensi kortin ja toinen otti sen vastaan ja asetti sen pieneen pidikkeeseen, jonka hän tunki oman viittansa sisuksiin.

    ”Musta Käsi ottaa takaisin sen, mikä sille kuuluu. Onko sinua tietoa toisen olinpaikasta?”

    Iso hahmo kääntyy jälleen aseita kohti, mutta vastaa silti käheällä äänellään.

    ”Kenraali on tulossa tänne, pian.”

    Kaksi muuta hahmoa katsoi toisiinsa ja nyökkäsivät.

    ”Kiitämme yhteistyöstä, olet vapaa ottamaan mitä haluat.”

    Iso hahmo nyökkäsi ja kaksi muuta poistuivat paikalta.

    Iso hahmoista meni tutkimaan isointa pistoolia, jonka näki, pudotti hupun päästään ja virnisti. Ja samalla kun hän virnisti, tulenlieskat purkautuivat hänen selästään.

    Bio-Klaani, komentotorni

    Creedy katui päätöstään jokaisella olemuksensa säikeellä. Tawa oli vain yhtäkkiä ilmestynyt hänen mökilleen ja pyytänyt häntä koordinoimaan Killjoyn operaatiota. Vastapalvelukseksi hän oli luvannut Klaanin varastoista mielin määrin uusia osia hänen projekteihinsa. Suostuessaan pyyntöön, hän ei kuitenkaan odottanut joutuvansa keskelle sotaa.

    Komentotorni oli muuten aivan tyhjä, mutta Creedy kyhjötti nurkassa omatekoinen kirves kädessään, valmiina iskemään, jos joku murtautuisi ovesta sisään. Hän oli nähnyt ison matoranjoukon juoksevan kerrosta hänen alapuolellaan ja oli samalla näkevinään jonkinlaisia robotteja, jotka eivät selkeästi olleet ystävällisiä.

    Epätoivo oli vallannut Creedyn jo kymmeniä minuutteja sitten. Hän ei saanut yhteyttä Killjoyyn, sähkökatkos oli aiheuttanut kärähdyksen koordinointilaitteistoissa, eikä hän saanut yhteyttä ulos mitenkään. Ja mikä pahinta, oven takana oli joku ja lommo ovessa kasvoi isku iskulta suuremmaksi.