Klaanon

Avainsana: Klaani

  • Zairyhin saari 14: Köynökset virtaavat Arkistoon

    Bio-Klaani

    Summerganon oli pinteessä. Hänen näkönsä sumentui. Mutta sitten se loppui. Kipu oli yhä Summerganonin kurkussa, mutta juuret olivat hävinneet. Kapura katsoi yhä liikkumattomana häneen tyhjällä katseellaan eikä näyttänyt huomaavan mitään erikoista.

    ”Ka-kapura?” Summerganon köhi. Kapura kaatui kolisten lattialle. Summerganon meni tutkimaan lähempää ja huomasi pienen, juurenmentävän aukon siinä, missä Kapura oli hetki sitten seisonut sekä muutaman reiän Kapuran jalanpohjan panssareissa.
    ”…Mitä?”

    Bio-Klaani, Arkisto

    Vaehran luopui hetkeksi nauhan tutkimisesta ja lähti hakemaan lisää kirjoja Arkistosta. Harmi, ettei Kepellä ollut aikaa auttaa. Missähän Kepe tällä hetkellä oli?

    Miksi aina kuusi?

    ”Kuka siellä?”

    Kerro minulle kaikki, mitä tiedät…

    Lattiaan ilmestyi pieni särö. Vaehran katsoi hätääntyneenä ympärilleen.

    Makuta Itrozista.

    Lattia halkesi pienesti, ja pieni juurimassa työntyi ulos.

    ”Nimdaako tavoittelet?” Vaehran sanoi uhkaavasti. Tuon kokoinen vihollinen ei pelottanut edes kokematonta taistelijaa.

    Ei, en tavoittele.
    ”Ooh olen mysteerinen”-Skakdi. Groteski varjomassa, joka leikkii Nukeilla. Sotilashyönteiset. Saastainen Skakdi, jota nimetessä Suurilla Olennoilla on ollut hauskaa. Tiedemies-Makuta, joka leikkii liian suurilla asioilla. Aivan kuten muutkin tiedemiehet. Laji, joka on yhtä katkera kuin minä.

    Luuletko, että minä en tietäisi.

    Ai niin, skannaan muistiasi. Älä anna sen häiritä.

    He ja heidän sotansa HYVYYDEN LIITTOUTUMAA vastaan. Seikkailija-Toa, jolla on salaisuuksia menneisyydessään ja ylieeppinen harppuuna. Petturi, joka on hämännyt teitä sinisilmäisiä koko ajan. Onko hän syrjäytynyt pelinappula, menneisyytensä salaava lumirakennelma vai jokin muu? Kivääriään palvova Skakdi. Tekojaan syystäkin katuva tiedemies.

    Suojaisitte muistinne paremmin.

    Elämä tai kuolema.

    Ei ̡väl͢iä̧.

    e͖ͨ̚l̦͓̝̣̪̏̆ͩͦ̈ͯͮ̀ͅä̱͛̄̃͟m̮̲̆ͣ͘ä̻̲̲̻̩̯̀

    k̶̈́͏̯͍̬̘ù͎̲̰̣͕͍͔̩̅̃o̶̯̝̟͚̯̣̩̬͎̓ͧͬ͑̇ͧ̈́̈͞l̶̗̤̟͑͐͐ͧ̆e̶̱̜̮͖͈̺̟̾͊̿ͮ͊͘ͅm̤̫͉͔̗͛͒͆ͪ̊̿ͪͥa͓̫͔̱̰̒̄͒ͤ̓ͮ͛͝

    k̫̻̝͉̝͚͙̞͎̥̬̝̪̮͙̲̒̌̓̏̂̋ͬͥ͐ͬ́͢ő̵̲̠͔̣̱̪͚͙̯̮̺̭̻͐̆̀͡s͌̀̋͐̐̏ͭ̑ͫ̕͞҉̞͕͉͉̙̘̱̬͍̹̼͉̜̹͍̀t̷̠̻̦̼̺̺̟͙͎̟̠͎̗̩̃̒̿ͯ̓̄̂ͤ̏̑ͤ̊͆ͨ̍̀̚̚͘͠͡o̷̧̟̝̻̰̞̫̯̺͉̹͉͂͑͆͂͑ͯͤ͒͋͑͐̓̀͜͠

    Herättyään horroksen tapaisesta tilastaan Vaehran huomasi hyökkäääjän olevan poissa.

  • Deltan temppeli 26: Valottu, et ole mikään filosofi

    Elpogasin kylä, yö, Nimdasaari

    Umbra ei saanut unta muhkuraisella lattialla. Neljän Toan seurue oli löytänyt hylätystä Samolin kotikylästä sopivan kokoisen matoranien talon, johon seurue asettui yösijoille. Pienen kupolitalon keskellä sijaitsevassa nuotiopaikassa, kekäleet hehkuivat yhä oranssia valoaan. Samol tuhisi tyytyväisenä kivisellä patjallaan, kun toan vieressä olevat Deleva ja toinen olkapää siteessä oleva Nurukan olivat myös silmät kiinni.

    Umbra ajatteli, ajatteli ja ajatteli. Hänen mielensä seikkaili mitä ihmeellisimmissä asioissa. Klaani, matkoilla tavatut veden, mielenvoimien ja salaman toat, hyvä ystävä, Matoro, skakdi ninjat jotka hyökkäsivät joukkion kimppuun metsässä, Avra Nui ja KraUmbra. Nyt Umbran mieli harhaili ties missä…

    KraUmbra. Avra Nui…
    Mitä kaikkea teinkään saarella… Kaikki olikin vain Suurta Suunnitelmaa. Ja Minä olin kohteena. Miksi, miksi kaikki menikin näin hassusti. Minkä takia Kohtalon piti mennä näin… Oliko moraalisesti oikein tuhota syyntakeeton, väärän ja oikean, valon ja varjon sekoittanut vainoharhainen olento, joka halusi vain hallita yhdessä ruumistani, ajatuksiani, mieltäni ja tunteitani. Hän järjesti tämän mittavan sotilasoperaationsa vain että saisi Helryxin lähettämään Minut kohtaamaan hänet, KraUmbran, Veljeni, kloonini, kaksoseni.

    Kyllä. Hän oli makuta. Tai no ei aivan. Puoliverinen. Hän teki kauheuksia, mutta ymmärrän miksi. Hän halusi tehdä kuten kaltaisensa, hänen lähes koko valonsa oli imetty pois eikä hänellä ollut yhtään ystävää, tai ketään kuka rakastaisi häntä. Makutat sanoivat häntä ensin kaltaisekseen, sitten pilkkasivat häntä mielensisäisillä ivahuudoilla, kuten puoliverinen, Makuta-toa, Mutranin koe… He eivät nähneet yhtään KraUmbran inhimillisyyttä, tai ainakaan nostaneet sitä pintaan. Viimein veljeni lähti saarelle jota Makuta Bitil oli joskus yrittänyt ottaa komentoonsa.

    En voinut muuta kuin mielten taistelussa, imeä hänet itseeni, samalla saaden sisäisen tasapainoni ennalleen. Nyt valo ei enää sokaisisi minua ympäröivältä pimeydeltä. Makutan imeminen, vihan, negatiivisten tunteiden ja erilaisten tietojen saanti muutti minua, osaltaan, taas. Eivätkö nämä muodonmuutokset lopu ikinä?

    Ei. Se on Mata Nuin ja Suurten olentojen tahto. Kohtaloaan ei voi muuttaa, sanovat viisaat Turagat. Nurukan kertoi minulle, ettei Kohtaloaan voi paeta, muuttaa tai siltä voi piiloutua. Se mikä tulee tapahtumaan, tapahtuu.

    Umbran ajatukset lensivät taas hurjaa vauhtia seuraavaan aasinsiltaan. Kohtalo. Varhainen, kadotettu, unohdettu muisto. Kuolleiden Makuta. Hopeinen Kuula. Artakhan käsi. Erilaisia mietteitä nousi keltamustan valon soturin mieleen. Mitä kaikki tämä tarkoitti? Joku oli tiennyt Umbran tulevaisuudesta… Ja tapahtumista joita hän tulisi kokemaan. Lukuisat muodonmuutokset, hallitsemattomat ajatukset…

    Raah! Miksi kaikki on niin sekavaa?! Joku on pelleillyt minulla, koko tämän ajan. Joku joka asetti tämän muodonmuutoksien täytteisen Kohtalon minulle. En edes tiedä mikä olen enää. Olenko Toa, Matoran vaiko Makuta? Sekavaa. Missään ei ole oikein järkeä. Järki… Matoro… Ystävä…
    Mitäköhän Matoro the Blacksnowlle kuuluu? Hyvä ystäväni, Jään Toa Matorosta ei ole kuulunut mitään. Tai no minusta ei ole kuulunut, hän on varmaan joutunut moniin seikkailuihin klaanilaisten kanssa. Miksi edes lähdin Klaanista? Se typerä Helryx. Typerä Ritarikunta, joka kiristää minua menneisyydelläni. Menneisyydellä, joka ei edes ole syytäni… Ne Matoranit eivät kunnioittaneet minua…

    Miksi? Klaani on minulle paljon tärkeämpi kuin joku homeinen, vanhahko Ritarikunta, joka väittää olevansa Mata Nuin asialla. Kuinka kahtiajakoista. Me olemme oikeassa, Makutat ja Metsästäjät ovat väärässä, siksi pahiksia. Myönnän tosin että ritarikunta on näistä kolmesta se vähiten paha… Mutta silti, Klaani on minulle se Oikea.
    Mitäköhän Guardianille, Summerganonille, Visokille, Tawalle, Matorolle, Kapuralle, Domekille, The Snowmanille, Kepelle ja Keetongulle oikein mahtaa kuulua nykyisin..? Toivottavasti he ovat kunnossa. Minun olisi pitänyt olla klaanissa koko Avra Nuilla viettämäni aika. Kuka välittää muutamasta Matoranista, jos ystäväsi voivat olla vaarassa? Ja Qewa, rakas Fikouni… Mitäköhän hän tuumaa siitä että olen ollut näin kauan poissa? Raukka on ihan yksin huoneessani, ilman mitään tekemistä ja vailla isäntää… No toivon että hän selviää, onhan hän lemmikkini…
    Lemmikeistä tuli mieleen merililjat ja merililjoista merirokot. Merirokoista taas Zyglakien laivat… Zyglakit… Zyxax puhui jotain Allianssista ennen kuolemaansa… Mikä ihmeen Allianssi? Liittyyköhän se jotenkin Klaaniin? Allianssi… Kuulostaa joltain järjestöltä… Toivottavasti se ei ole mitään uhkaavaa….
    Uhkaavuudesta tulee mieleen ne ihmeelliset Skakdi-Ninjat, jotka kävivät kimppuumme metsässä. Onneksi onnistuin harhauttamaan sotureita valovoimillani, muuten olisimme vainaita, kaikki…

    Kaikki… Tästä sanasta tulee mieleeni ne oudot unet, joita koin Avra Nuin reissullani. Unet kertoivat valkoisen soturin ja violettimustan soturin seikkailuista metsässä ja Zyglakien linnoituksessa, havumetsäisellä saarella… Havumetsiä… Niitähän on Klaanin saarella! Miten ihmeessä näin Unia Klaanin saaresta? Tämä on epäilyttävää, mutta tiedän että se merkitsee jotain.
    Merkitys… Mikä merkitys sotimisella oikein on tässä maailmassa? Väkivallan tarkoitus on vain vähentää populaatiota, ettei ruoka lopu kesken. Mutta taistelemme paljon suuremmista asioista kuin ruuasta. Taistelemme elämisen tuskasta… Joskus ihmetten, miten minusta, Av-Matoranista, tuli tämmöinen taistelukone. Ehkä se liittyy siihen Destralin tapaukseen, kun fuusiokeihäs yhdisti minut kanuunani kanssa, tai ehkä se on jotain enemmän… Syvemmällä, unohdetussa, peukaloidussa menneisyydessä.
    Menneisyys… Sitä seuraa aina Tulevaisuus… Nykyisyys on vain harha. Kaikki mitä teemme, on pikosekuntien kuluttua menneisyyttä… Menneisyyttään ei voi muuttaa, sanotaan. Sanotaan myös ettei sitä pidä hävetäkkään. Ihmiset sanovat kaikenlaista. Minulle on sanottu että olen suuri soturi, mutta taistelen silti sisäistä taistelua jok’ikinen päivä. Taistelua, jonka olen pian voittanut. Mielen sisäistä taistelua itsensä kanssa…

    Mieli… Jokaisen olennon tärkein osa… Minun mieleni oli pirstaleina. Nyt se on aika kokonainen. Mielestä tulee mieleen muistot… Muistoja meillä jokaisella on paljon. Itse olen alkanut nähdä unissa erilaisia flashbackeja menneisyydestä, tapahtumia joita en ole oikeasti kokenut. Ehkä tämä on vain seurausta siitä että muutuin kokonaiseksi. Minun pitää ymmärtää veljeni muistot, kokea ne unissa. Vain siten pystyn taas olemaan Minä.
    Joskus tämä on hankalaa, koska unet voivat olla aika raskaita. Sitten muistan, että olen vahva ja minulla on Velvollisuus Klaania kohtaan, Kohtalo joka pitää suorittaa ja Klaani jonka kanssa minun pitää tulla Yhtenäiseksi.

    Umbra ei jaksanut enää miettiä asioita. Hän tarvitsi unta, sillä seuraavista päivistä voisi tulla aika tapahtumarikkaita. Valon Toa sulki silmänsä. Hän näki taas unia Veljestään, ja niistä kauheuksista mitä hänelle tehtiin…
    Muista menneisyys… Muista Kohtalosi…

  • BIIIINGOOOOOO!

    Klaani

    Kirkkaankeltaisin kalustein sisustettu valkea bingohalli oli kenties Klaanin tekopirtein paikka. Jostain kumman syystä paikka kuitenkin veti tasaiseen tahtiin matoraneja puoleensa ja bingopeli oli tälläkin hetkellä täydessä vauhdissa. Punaraidallista rusettia kaulassaan kantava ta-matoran juonsi peliä hallin etualalla olevalta korokkeelta käsin ja pelaajat kuuntelivat näennäisen kiinnostuneina juontajan huonoja puujalkavitsejä ja muita höpinöitä itse pelaamisen ohessa.

    Neitimatoranit Tihli ja Siluk istuivat yhden pöydän ääressä hallin takaosassa. Kasvoillaan kaukauta kantava Tihli kuunteli kiinnostuneena jaloa Rauta kantavan Silukin villiä kertomusta.

    ”Se oli kuulemma tapahtunut ihan äskettäin!!”
    ”Siis ihanko oikeesti?”
    ”No joo! Sitten se portsari oli kuulemma heittänyt sen ulos ja…”
    ”Siis iihaan kääsiittäämäätööntäää!!”
    ”No niin on!!”

    Sitten Tihli muisti keskittyä itse peliin.

    ”Hei, bingo! Biiiingoooo! BIIIINGOOOOOO!”

    Pian tekohymyn kasvoillensa juurruttanut juontajamatoran oli pöydän tykönä onnittelemassa ga-matorania. Kaksi muuta bingohallin työntekijää kantoivat paikalle kovin painavan oloisen hedelmäkorin.

    ”Jaaaaa palkinnoksi arvon neidille tästä huikeasta voitosta olisi tarjolla, laskekaa se siihen pojat, tällainen uuuupea herkkupaketti josta löytyy niin päärynää kuin omenaa, banaania ja potaattia ja… No, siinäpähän syödessä näette. Onneksi olkoon!”

    Koko bingohalli taputti hetken ajan täpinöissään olevalle neitokaiselle. Tihli nousi innoissaan seisomaan tarkastellakseen voittamaansa palkintoa lähemmin. Sitten tyttö työnsi kätensä koriin ja tarttui ensimmäiseen kätensä tavoittamaan hedelmään.
    …tosin, se ei ollut hedelmä.

    ”Hihihi”, Tedni sanoi.

    – – –

    Puolen tunnin kuluttua bingohallin työntekijät onnistuivat viimein heittämään hedelmäkoriin piiloutuneen ninjasankarin ulkosalle.

  • Bio-Klaanin kuningas

    Klaani

    Tedni nuokkui tiskin luona valkean rakennuksen aulassa yksinäisyyttään potevan virkailijaneidin edessä. Neitokainen katseli hämillään vihreää matorania, jonka turkoosin naamion pintaan oli kirjailtu ”OLEN KLAANIN KUNINGAS” ruskeankeltaisella värillä. (virkailijaneiti ei tätä tiennyt, mutta kyseinen väri oli sinappia.) Kaulassaan le-matoranilla oli punertava kukkaseppele ja tämän pyöreistä aurinkolaseista puuttui toinen linssi.

    ”Näkyy olevan kovin tuota ylhäällä tämä antamanne huo… Huona… hunoe… Huone!”, Tedni sai sanotuksi melkein kompastuttuaan omiin jalkoihinsa. Viestinviejä yritti saada selvää saamansa väliaikaispassin pintaan kirjaillusta huoneen numerosta.

    ”Voitte käyttää hissiä, herra. Se on aivan tuossa lähellä.”
    ”Hisssseistähän minä kovin pidänkin, kiitoksia, kiitoksia, kiitok- KAULASSANI ON KÄÄRME.”
    ”Se on kukkaseppele, herra. Se oli teillä jo kun tulitte.”
    ”Aaaah, no niinhän se onkin, kiitoksia vaan.”

    Hissi oli siisti ja avara. Tedni katseli hämillään joka suunnasta vastaan tuijottavaa peilikuvaansa, yritti muutamaan otteeseen jutella tälle ja tajusi sitten lopulta tuijottavansa itseään.
    ”Mikä hurmuri”, matoran totesi puoliääneen ja virnuili peilille.

    Sitten hissi pysähtyi ja ovi aukesi. Sisään astui kullansininen ja kaikin puolin sievä ce-matoran, joka kantoi mukanaan pientä violettia laukkua. Hissin jatkaessa matkaansa yläsuuntaan viehkeä neitonen vilkaisi Tedniä nopeasti, muotoili kasvoillensa halveksuvan ilmeen ja yritti sitten olla huomaamatta vieressään huojuvaa virnuilijaa.

    Se ei kelvannut Tednille.

    – – –

    Puolen tunnin kuluttua hotellin vartijat onnistuivat viimein heittämään hissietiketin täydellisesti unohtaneen ninjasankarin ulkosalle.

  • Hurmaava Tedni

    Klaani

    Ilta alkoi vaihtua yöksi. Vihreänturkoosi matoran katseli edessään kutsuvasti avautuvaa discobaarin ovea ja virnisti. Tedni sitoi päähänsä asuntoalueen läpi kävellessään pyykkinarulta lainaamansa kirkkaansinisen huivin ja laittoi sitten eräästä krääsäkaupasta matkaansa tarttuneet valtavat pyöreälinssiset aurinkolasit päähänsä. Aurinkolasit tekivät iltahämärän tummentamassa maailmassa etenemisestä silkkaa helvettiä, mutta Tedni koki niiden siitä huolimatta jotenkin kuuluvan asiaan. Lopuksi Tedni sylkäisi käsiinsä, hieraisi niitä yhteen ja levitti kasvoillensa harvinaisen häiritsevän hymyn.

    Tedni huikkasi hyväntuulisen tervehdyksen ovensuussa tärkeän näköisenä toljottavalle portsarille, heilautti nopeasti passiaan tämän nenän edessä ja astui sisään villisti vilkkuvaan rakennukseen.

    Tasaisen jumputuksen säestämä konemusiikki tappoi oitis le-matoranin korvat samalla kun tämä nyki kaulaansa edestakaisin musisoinnin tahdissa. Veljeskuntalainen vilkuili viekkaasti tanssilattian suuntaan, mutta päätti kuitenkin ensin pistäytyä baaritiskin puolella.

    Sulava liikesarja johdatti Tednin valtavan sähkökyltin alla lepäävän violetiksi maalatun tiskin tykö. Tiskin toisella puolella tottuneen oloisesti juomia sekoitteleva mustavioletti matoran huomasi saapujan ja ilmestyi pian ottamaan vastaan tilauksen. Eipä aikaakaan kun Tedni nautiskeli oliivilla ja koristeltua drinkkiään. Samalla Veljeskunnan lähetti luuli harrastavansa kiivasta silmäpeliä muutaman penkin päässä istuvan kainon näköisen ga-matoranin kanssa. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen tytön paettua kovin ahdistuneen näköisenä ulkosalle.

    ”Ei väkisin”, suurenakin hurmurina itseään pitävä matoran naurahti ja pomppasi ylös. Sitten vihreänkirjava sankarimme tanssahteli lipevin liikkein tanssilattian suuntaan.

    – – –

    Puolen tunnin kuluttua portsari onnistui viimein heittämään baarin jokaista naispuolista ja hassun erehdyksen vuoksi myös yhtä herrapuolen matorania ahdistelleen ninjasankarin ulkosalle.

  • Z.I.L.L.A

    Luola Killjoyn mökin alla

    Cainautuessaan vasten luolan kauimmaista nurkkaa hiki otsallaan Creedy alkoi vähitellen tajuta ettei hänellä olisi enää kauaa aikaa. Hän oli viettänyt viimeisimmät minuutit koluten sadannetta kertaa läpi loukkoaan, pettyen jälleen sadannen kerran. Katon oli tukkinut edelleen tuo mystinen metallinen valli, eikä luolaan pudonneita lohkareita saanut siirrettyä matoranin voimilla.

    Hän kuolisi tänne, näiden päivien aikana kukaan ei ollut vaivautunut etsimään häntä. Hänen oletettavasti ainoa ystävä olisi nyt kuollut ja se nazorakinriekale olisi nyt tekemässä tuhojaan jo muualla. Hän tunsi kuinka ilma oheni hetki hetkeltä. Creedy vilkaisi suruissaan viereensä kaatamaansa pinoa. Hän ei saisi hätiköidä ja hänen aivonsa tarvitsivat tekemistä pysyäkseen virkeänä pidempään, hänhän ei lähtisi ilman taistelua.

    Vapisevin käsin hän nosti vielä yhden lukemattoman päiväkirjan palasen ja alkoi lukea:

    Bio-Klaani, toinen viikko

    Metru Nui näyttää surullisemmalta kuin koskaan. Tehtävämme päättyi Le-metrun rannikolle, jossa törmäsimme pieneen metsästäjien joukkioon. Säikähdin heidän aluksi tunnistavan minut, joukkio kun työskenteli aiemmin Airwatcherille. Unohdin kuitenkin uuden ulkomuotoni, tosin vain hetkellisesti.

    Tawa lähetti minut tehtävälle vaikken ollut täysin toipunut vammoistani. Umbran ja Keetongun johtama tehtävä oli osoittautunut voitokkaaksi, ja onnistuimme pelastamaan Klaanista kaapatun matoranin. En ollut missään vaiheessa osoittanut olevani mieltynyt tähän toimeksiantoon, mutta Visorakille tekemäni lupaus olisi pidettävä, hän tuntuu olevan ainoa joka todella välittää…

    Tehtävän lopulla nuo metsästäjät kuitenkin asettuivat tiellemme ja olivat miltei tuhota Keetongun aluksen, jonka oli tarkoitus toimia kyytinä takaisin Klaaniin. Rahtausasemalta löytynyt vanha Zilla-luokan rahtauspuku kuitenkin osoittautui hyödylliseksi ja sain pidäteltyä joukkiota sen sisällä, muiden valmistellessa aluksen. Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla, sen viedessä muualla liikaa tilaa.

    Creedy hieraisi silmiään, lukiko hän oikein… ”Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla…” Syy kirveen pysähtymisiin aiemmin oli löytynyt ja uusi toivonkipinä syttyi Creedyn pieneen rintaan.

    Kirves nousi lattialta vielä kerran ja uuvukissaan oleva Matoran alkoi hakkaamaan sillä aiemmin katosta pilkottaneen metaalin ympäriltä. Hän syöksyi alta pois isomman lautakasan romahtaessa hänen viereensä ja silloin hän löysi etsimänsä. Kiinteässä metallissa oli iso luukku, jonka viereen oli painettu: Z.I.L.L.A. Yksi rivakka veto sai luukun rävähtämään auki ja painovoiman vastustaessa, matoran vaivalloisesti sai itsensä kammettua sisään.

    ”Paljon nappuloita… entten tentten…”

    Killjoyn huone, sairaspeti
    Killjoy makasi sängyllään tuijottaen kattoaan. Neljä päivää oli kulunut hänen ystävänsä kuolemasta ja hänen ankarasta häviöstään. Hän oli juuri vilkuilemassa ikkunastaan ulos, mutta hänen raajansa eivät vieläkään olleet täysin kunnossa. Sen sijaan hänen huomionsa kiinnitti yöpöydällä lojuva kypärä, josta kuului ääniä:

    Z.I.L.L.A:n jälkipolttimet käynnistetty, kohde lukittu, asejärjestelmät aktivoitu…

  • Ämkoon asioilla

    Klaani

    Oli iltapäivä. Jokunen työhönsä turtunut matoran-vartija nuokkui Klaanin linnoituksen muurin harjanteella katsellen silloin tällöin kohti punertavaa horisonttia. Pari punaista matorania pelasi vartiopaikalla alkeellista noppapeliä samalla kun yksi jään matoran mutisi jotain lähestyvään ruokataukoon liittyvää.

    Ko-matoran kuitenkin havahtui yläpuoleltaan kuuluneeseen suhahdukseen. Matoranin vaaleansininen naamio kääntyi katsomaan ylös ja tämän siniset silmät ehtivät erottaa linnoitukseen syöksyneen harmaan haukkalinnun.

    ”Hei tyypit, joku… Aah!”

    Haukka oli tehnyt tiukan U-käännöksen ja laskeutunut vartijamatoranien tykö. Haukan selässä matkannut le-matoran loikkasi alas ja virnuili vartijoille.

    ”Terve vain teille.”
    ”Kuka sinä..?”

    Tedni nauroi. Vihreän matoranin turkoosin Kakaman poskipäät kohosivat matoranit hihittäessä miltei ilkkuvaan sävyyn.

    ”Rauha, pojat. Olen täällä johtaja Ämkoon asioilla.”

    Tedni kaivoi varustevyöltään pienen kortin. Se muistutti suuresti klaanilaisten käytössä olevia passeja, mutta muodoltaan se oli hieman erilainen ja väriltään tummanvihreä. Vartijat tunnistivat merkin ja nyökkäsivät yrittäen säilyttää viimeiset arvokkuutensa rippeet.

    Le-matoran oli jo hyppäämässä takaisin ratsunsa selkään, mutta toinen ta-matoraneista viittoi veljeskuntalaista odottamaan. Tedni vilkaisi vartijaa hölmistyneenä.

    ”Valitan, rutiinitarkastus. Elämme vaarallisia aikoja, joten meidän tulee olla varuillamme.”
    ”Voi, kaikin mokomin.”

    Vartijat kävivät nopeasti läpi Tednin varustevyön. He löysivät ainoastaan muutaman heittoaseen, lyhyen puukon ja pelikortit. Vartijoiden valkoinen jäsen yritti suorittaa jonkinlaisen tarkistuksen myös Tednin haukkarahille, mutta petolinnun terävä nokka ajoi vartijan kuitenkin loitommalle.

    ”Eiköhän se ollut siinä. Saat jatkaa matkaasi”, vartijoista korkea-arvoisin totesi ja viittoi kädellään linnoituksen keskustan suuntaan. Tedni vastasi yliampuvalla nyökkäyksellä, virnisti vielä kerran ja toivotti vartijoille hyvät jatkot. Haukka nousi taas ilmaan.

    Haukan liidellessä linnoituksen sisärakennuksien yllä kohotti Tedni päätään, rykäisi äänekkäästi ja avasi suunsa. Pian matoranin hammasrivistön välistä pilkotti pikkuinen paperikäärö, jonka veljeskunnan vakooja yskäisikin hyvin tottuneen oloisesti ulos.

    Johtaja Ämkoo oli neuvonut pitämään viestin salassa.

  • Herkullinen kampela

    No tää tapahtuu taas niinku siellä Bakmein tykönä

    Aamu sarasti.

    Tuskanhiki kiilteli Ämkoon vihreän naamion otsalla Toan nostellessa raskaasta kivestä valmistettua painoa vasemmalla kädellään. Painon kahvana toimiva hiekanruskea hamppuköysi narskui Toan kämmentä vasten vihreänmustan soturin ilmeen kiristyessä entisestään.

    Lopulta Ämkoon voimat pettivät ja paino jysähti maahan. Toa huohotti, oikoi väsynyttä raajaansa ja nousi sitten ylös istumapaikan virkaa toimittaneen sammalta kasvavan kannon päältä.

    Ämkoon ainoan luonnollisen käden treenaamiselle löytyi hyvä syy. Edellisenä iltana Bakmei oli pannut merkille, että varjokäden nähtyään jopa aivovauriosta kärsivä marakatti ymmärtäisi hyökätä Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta. Varjoenergiasta koostuva raaja särkisi tarpeen vaatiessa suhteellisen helposti vahvemmankin vihollisen panssarin, mutta tähän raakaan voimaan ei tulisi luottaa liikaa. Valkean turagan opit ruumiin ja mielen tasapainosta olivat kieltämättä järkeviä, eikä siksi ollutkaan ihme, että Bakmei oli määrännyt Ämkoon nostelemaan painoja läpi yön.

    ”Joko sinä lepäät?”

    Ämkoo kääntyi paikalle saapunutta Bakmeita kohti, kumarsi jälleen kerran tavan vuoksi ja virnisti sitten kevyesti.

    ”Rajani taisi tulla vastaan. Jatkan ihan pian.”
    ”Ota kampela”, Bakmei tokaisi ja heitti hätäisesti paistetun vedenelävän nälkäiselle Toalle. Ämkoo tarttui kalaan, näykkäisi tästä palasen ja vilkuili sitten ympärillään avautuvan metsikön suuntaan.

    Sitten Enki saapui.

    ”He saivat koodin auki”, vihreä matoran ilmoitti tehtyään ensin kunniaa sekä Ämkoolle että turagalle. Bakmei ei reagoinut juuri mitenkään matoranin saapumiseen, vaan häipyi omien puuhiensa pariin.

    ”Hyvä. Osaatko sanoa tässä vaiheessa mitään itse sisällöstä?” Ämkoo kysyi ja istui taasen alas.
    ”En paljoa. Sen voin sanoa, että olit oikeassa. Ainakin valtaosa tekstistä on Atyan itsensä kirjoittamaa.”
    ”Hyvä. Kääntäkää kaikki.”
    ”Käskystä.”

    Enki nyökkäsi ja valmistautui tekemään lähtöä. Ämkoon voimakas rykäisy kuitenkin sai matoranin pysähtymään.

    ”Niin?”
    ”Olisi vielä yksi juttu.”

    – – –

    Myöhemmin päivällä Ämkoon veljeskunnan päämajan tykönä nousi ilmaan tummanharmaa haukkarahi. Selässään se kantoi turkoosia kanohi kakamaa kasvoillaan kantavaa vihreänkirjavaa matorania. Matoran tarttui vyötäisillään roikkuvaan radiolaitteeseen ja puhui:
    ”Testaan yhteyttä. Täällä Tedni, suuntana Klaani. kuuleeko päämaja?”