SS Rautasiipi
Amiraali käveli omalla epätahtisella askelluksellaan Rautasiiven metallista kantta pitkin, ja vilkaisi taakseen. Valtavan, uskomattoman monikerroksisen laivan monet ikkunat kiiltelivät auringonvalossa, ja hän katsahti niistä suurimmasta sisään. Hän näki kliinisen puhtaan näköisen suuren hallin kattoa, ja koetti laskea päässään, monesko uusi sukupolvi tämä oli, jota varten koulutustilat taas putsattiin. Mutta tämä erä, ne olivat kieltämättä jotain aivan uutta.
Kaikki kaksikymmentäkaksi on siis jo siirretty tänne? Nazorak-laivaston johtaja kysyi vierellään kulkevalta Ylikersantti 1034:ltä. Nuori torakka suoristi sinisen baretin asentoa päässään, ei niinkään Amiraalia kuin kaikkia muita tarkkailevia laivaston Nazorakeja varten.
Kyllä on. Laajensivat jopa hieman asutustiloja, kun tätä erää on sen verran vähemmän.
Molemmat Nazorakit pysähtyivät.
Kai 23:lle soturille on kuitenkin jätetty oma sijansa?
Luullakseni.
Älä luule vaan tiedä. Painu selvittämään.
1034 näytti säikähtäneeltä ja lähti hätäisesti kohti Rautasiiven sisätiloja. Amiraali painoi päänsä ensin mietteliään näköisenä, mutta nosti sitten katseensa kohti kimaltelevaa, sinistä horisonttia ja käveli laivan kaiteelle.
Valtavan, monikymmenmetrisen tykin varjossa kaiteeseen nojaava Amiraali mietti, oliko tehnyt oikein ottaessaan 1034:n silmätikukseen.
Mutta poika on liian arka ja pehmeä. Hänen täytyy karaistua, ettei koe kaikkea kerralla. Liian hyväuskoisena ja kokemattomana.
Amiraali katsoi merellä lentävää lokkiparvea.
Hänen täytyy karaistua, ettei hänelle käy samoin kuin minulle.
Sitten Nazorak 002 kurtisti taas kulmansa, loksautti leukojaan ja jatkoi kulkuaan pitkin Rautasiiven pitkää kantta. Ohimennessään hän komensi paria Nazorakia kuuraamaan kantta kovemmin.
Bio-Klaanin saari, suuri niitty
Makella, Kepellä ja Snowiella oli takanaan pitkä päivä. Nyt päivä oli kuitenkin vaihtumassa illaksi, ja kaikki arvelivat hyvin levätyn yön olevan hyväksi. Leiriytymispaikaksi valittu, pitkää heinää ja monia muita erilaisia kasveja kasvava niitty ei ehkä ollut kaikista suojaisin valinta, mutta muuten se oli ihanteellinen paikka. Maa oli miellyttävän pehmeää ja niityn keskellä oli suurehko, hieman kyljellään makaavaa pyramidia muistuttava kallio, josta pulppusi raikas lähde.
Snowie laski reppunsa ja laukkunsa maahan. Hän kaivoi makuupussinsa esiin ja levitti sen mielestään mukavaan asentoon. Lumiukko ei kuitenkaan vielä aikonut käydä nukkumaan, ensin hän aikoi hankkiutua nälästä eroon.
Kaverit, mitä luulette: Kannattaako meidän sytyttää nuotiota? hän kysyi.
Kepe ja Make katsahtivat toisiinsa.
Jaa. Ei kai se haittaa, että meidät nähdään? Kepe tuumi ääneen. Ja onhan se kiva pysyä lämpimänä.
Make nyökkäsi hyväksyvästi, ja pian klaanilaisilla olikin kasassa mukava pieni kasa polttopuita. Puolirahi moderaattori sylkäisi pienen tulipallon siihen, ja nuotio syttyi iloisesti roihahtaen.
Snowien repusta löytyi kaikille evästä ja kolmikko aloitti ruokiensa lämmittämisen. Nuotion hehkussa kaikkien oli mukava istua ja klaanilaiset tunsivat olonsa turvalliseksi.
Huomenna meidän olisi tarkoitus päästä Nui-Koroon asti. Toivottavasti saamme siellä vähän selvyyttää tähän tutkimukseen Kepe puheli, ja sai vastaukseksi hyväksyvää mutinaa mussutuksen lomasta.
Vaikka iltapala sujuikin rauhallisissa merkeissä, päättivät he jättää jonkun vartioon. Maken ja Kepen suureksi yllätykseksi yleensä kernaasti sahgen paljon nukkuva Snowie ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja Kepen pienistä pysyykötuohereillä-henkisistä epäilyistä huolimatta Lumiukko oli pian ainut valveilla oleva klaanilainen.
Lumiukko tallusti vähän matkan päähän nuotiosta, niittyä hallitsevalle kalliolle. Sen tummanharmaa pinta oli illan pimetessä muuttunut lähes mustaksi. Hän kapusi hieman kömpelösti sileähkön kallion päälle ja katseli ympäristöään. Pienen nuotion ympärillä nukkuvat klaanilaiset ystävät, kauniiden kasvien peittämä niitty ja alati tummuva tähtitaivas saivat väistämättä Snowien kasvot vääntymään haikeaan hymyyn.
Oikeastaan häntä melkein laulatti. Kaunis tilanne ja vaikeat ajat nostivat hänessä esiin monenlaisia tunteita, ja laulaminen oli Snowiesta hyvä tapa purkaa tunteitaan. Hän kuitenkin arveli tovereidensa kaipaavan unta niin paljon, ettei rohjennut ottaa riskiä, että hänen laulantansa valvottaisi Kepeä ja Makea. Luonnon omat äänet olivat nekin kauniita. Lähteen vaimea pulputus ja tuulessa humisevat puut kuulostivat nekin musiikilta Snowien korviin.
Hän tarkkaili taivasta tarkasti. Lumiukko ei ollut koskaan perehtynyt tähtien liikkeisiin, eikä osannut peilata niistä universumin tapahtumia. Kukaan ei ollut opettanut häntä, mutta se ei haitannut. Hän näki tähdissä jotain muuta, hän osasi arvostaa niiden kauneutta ja rauhoittavaa voimaa. Tänä sodan aikana hän tunsi tämän erityisen tarpeelliseksi, ilon aiheet ovat katoavainen asia.
Snowie siirsi katseensa miltei mustasta tähtien kirjailemasta taivaasta hieman alemmas, kohti etelää. Taivaanrannasta näkyi himmeänä Klaanin linnakkeen ja sitä ympäröivän asutuksen, matorankylän ja sataman, valot. Tämäkin loi häneen vain turvallisuudentuntta. Mutta luoteessakin näkyi loistetta, ja Lumiukko tiesi sen olevan Nazorakien infrastruktuurista peräisin.
He ovat olleet tässä maailmassa pidempään kuin me järjestönä, hän tuumi. Ja silti tuntuvat niin… luonnottomilta. Ellei Klaania olisi, torakat varmaan leikkaisivat koko saaren metsät mataliksi, patoaisivat joet ja saastuttaisivat rannikon.
Lumiukko siirsi katseensa taas Nazorakien valoista Bio-Klaaniin päin.
Olemmeko me… olemmeko me ajaneet ne siihen tilaan, missä ne nyt ovat?
Nyt Snowien katse siirtyi tulen leimussa uinuviin Kepeen ja Makeen. Kaksi klaanilaista näyttivät rauhallisilta nukkuessaan.
Ei, klaanilaisiin minä luotan. Tawa perusti tämän järjestömme oikeista syistä, oikeista lähtökohdista. Hän on yksi niistä hyvistä, joihin on luotettava. Joiden on uskottava tekevän oikein. Koska jos ei hän, jos ei Klaani, niin kuka muukaan?
Yllättäen Snowien mieleen palautui lähtöä edeltänyt keskustelu Neqetta-nimisen Ga-Matoranin kanssa.
Aikovatko Tawa ja muut todella tuhota Nimdan? Vai käyttää sitä?
Lumiukko pudisti päätään. Hän oudoksui omia ajatuksiaan. Häntä pelotti, sillä tällä kertaa infernaalinen närhi ei riivannut häntä ja istuttanut ajatuksia hänen päähänsä, vaan ne olivat aivan hänen omiaan.
Hän päätti sysätä synkät aatteet mielestään ja keskittyä kauniiseen yöhön. Klaani oli pystyssä, sota ei riehunut ja hänen äskettäin nauttimansa grillivoileipäkin oli ollut oikein maukas. Hymy yritti parhaansa mukaan palata Snowien kasvoille, se vain oli päivä päivältä vaikeampaa.