Klaanon

Avainsana: Jake

  • K-

    Killjoyn huone

    Killjoy väänsi itsensä pystyyn sängyssään ja alkoi vilkuilemaan ympäri asuntoa. Hänen päässään puhuva ääni oli epätodellinen. Nyt soturin silmät etsivät punaista Visorakia katseellaan, mutta tuloksetta.

    Älä, turhaan. Olen jossain kaukana, en voi ottaa riskiä.

    ”Visokki… se olet sinä, oletko se sinä? Missä sinä oikein ol-”

    Kuunteletko sinä Killjoy? Minä kerroin sinulle, että tämä on ainutlaatuinen hetki ja kerroin myös että en voinut riskeerata mitään. Minun täytyy puhua sinulle, minun täytyy saada viesti kulkemaan.

    Killjoy istui, hän kokosi ajatuksensa ja keskittyi ääneen päässään. Joy huokaisi: ”Puhu minulle, minä vien viestin eteenpäin.”

    Se ei ole niin yksinkertaista Killjoy. Miksi sinä, miksi kaikkien aikojen jälken juuri sinä? Kerro minulle: Kun ystäväsi poistuivat, kuinka monta henkilöä tämän huoneen lähettyville jäi?

    Killjoy laskeskeli hetken päässään: ”Nyt on iltapäivä, joten kaikki ovat töissä… Olettaisin ettei tässä nyt ole useiden kymmenien metrien säteellä ketään.” Killjoyn päässä kuuluva ääni päästi hiljaisen hyväksyvän hymähdyksen.

    … onko sinulla paperia ja kynää?

    Joy hämmentyi hieman äkillisestä suunnanvaihdoksesta, mutta päätyi kaivelemaan lipastonsa laatikkoja, löytäessään sieltä lopulta ruutupaperia ja ikivanhan Klaanin logolla varustetun kynän. Killjoy hymähti: ”Sinä jätit nämä tänne, muistatko? Silloin kun näytit tämän asunnon minulle vuosia sitten.”

    Olen pahoillani… pahoillani siitä mitä mökillesi tapahtui. Tiedän ettet viihdy siinä huoneessa, minä en vain voi auttaa sin-

    ”Minä uskon sinua, et olisi voinut tehdä mitään.”, Killjoy yritti pitää äänessään itsevarman sävyn. Näissä tilanteissa Visokki olisi yleensä kysynyt, että miksi Killjoy puhuu ääneen. Pelkkä ajatteleminen riittäisi vastaamaan hänelle. Vuosien aikana Visorak oli kuitenkin oppinut Killjoyn pitävän aina hänelle luontevamman linjan.

    Ne ovat esillä?

    Killjoy hymähti myönteisesti ja tiukensi otettaan kynästään.

    Minä annan sinulle nimiä. Tarkkaan ottaen kuusi nimeä. Haluan että kirjoitat ne ylös.

    Killjoy nyökkäsi, vaikka tiesi ettei Visokki nähnyt tätä elettä.

    Kapura.
    GK.
    Jake.
    Domek.
    Snowie.

    …

    K-

    Killjoyn kynä pysähtyi. Hän oli kirjoittanut nimet isoin kirjaimin keskelle paperia, hän oli silmillään arvioinut tilan jonka nämä kuusi nimeä veisivät. Hän pyrki tasapainoon ja symmetriaan, siksi viimeisen kuudennen nimen uupuminen pisti sekä Killjoyn silmään sekä korvaan: ”Niin?”

    Ääni Killjoyn päässä hiljeni hetkeksi, Killjoykaan ei sanonut mitään, istui vain hiljaa odottaen vastausta.

    Killjoy.

    Killjoy puristi kynää nyt niin tiukasti, että sen puinen rakenne alkoi natista. Hän ei edelleenkään sanonut mitään, vaan kirjoitti nimensä listan alimmaiseksi.

    Killjoy, edessäsi oleva lista on… arkaluontoinen. Yksi heistä… on pettänyt Klaanin, yksi heistä päästi hänet sisään sinä kauheana yönä.

    Kynä katkesi Killjoyn kädessä. Hänen ajatuksensa riehaantuivat ja Joy perääntyi paperista takaisin sänkyynsä. Hän käänsi katseensa ikkunaansa. ”Minä tiedän mitä aiot sanoa.”

    Sinä osoitit minulle, että katkerinkin voi muuttua, että paatuneinkin voi tehdä käännytyksen. Haluan vain että sanot sen. Sano minulle, ettet se ole sinä, Killjoy.

    Killjoy avasi huoneensa verhot ja antoi valon tulvia taas sisään. Valo häikäisi häntä jälleen, mutta hän tuijotti sitä sitkeästi siristämättä silmiään. ”Minä lupasin sinulle silloin, tässä samassa huoneessa. Tekisin Klaanin hyväksi mitä vain korvatakseni tekoni. Lupasin sen suoraan sinulle Visokki. En voi koskaan kiittää kylliksi avustasi.”

    Visokin ääni hiljeni, hän jatkoi miltei kuiskaten: Kiitos.

    Pienen hiljaisuuden jälkeen Visorak jatkoi. Killjoy oli nostanut kynänkappaleet pöydältä ja sovitti niitä nyt päämäärättömästi toisiinsa.

    Killjoy… Sinä yönä… hän ei etsinyt Nimdaa, hän ei murtautunut tänne sen sirun takia. Petturi ei päästänyt häntä sisään siksi.

    Visokin ääni värisi, Killjoy ei ollut koskaan kuullut adminin äänessä tällaista.

    Syy miksi hän tuli Klaaniin, syy miksi kaikkien niiden viattomien piti kuolla… olin minä. Punainen mies halusi minut…

    Killjoyn mieli oli täysin äänetön. Edes tipahtaneiden kynänkappaleiden aiheuttama kilahdus ei rikkonut sitä hiljaisuutta.

    [spoiler=Infoa.]Gurvana toimi taustapiruna tämän kanssa.[/spoiler]

  • Deltan temppeli 47: Parannuskivi

    Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.

    Nimdan pyhättö Ranta

    Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä.
    Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään – Matoron ruumis.
    Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja.
    ”Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.

    Sinä hankit sen minulle.

    ”Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi.
    ”Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan.
    Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään.
    ”Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.

    Teet sen, koska et voi muutakaan

    Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.

    Sitten hän kuuli tutun äänen.

    Olen elossa

    Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.

    ”Matoro?” hän kysyi.
    Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.

    Olen naamiossa

    Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.

    Parannuskivi

    Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä.
    Täydellinen ajoitus.

    Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle.
    Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui.
    Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua?
    Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.

    Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen.
    Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään.
    ”Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta.
    ”En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi.
    ”Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.

    Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.

    ”Keskity”, hän mumisi.

    Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.


    Mitä aiot, Makuta?

    Herättää sinut henkiin.

    Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?

    Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?

    Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.

    Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.

    Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.

    Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.

    Nimda.

    Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja – Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi.
    Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon.
    ”M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.

    TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI

    Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.

    ”Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin”, Notfun huusi perämiehelleen.

    ”Yarr. Kerro”, Jardirt huudahti takaisin.

    ”Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies”, Notfun ärisi.

    Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.

    ”Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa”, Notfun komensi, ”Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?”

    Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.

    Äläpäs tuplapostaa.
    -MK
    Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin.
    -Jake
    Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee?
    -MK

  • Maanalaiset taistelumursut

    SUUREN YLIMURSUTTAJAN SALI, MAANALAINEN MURSUKOHTA

    ”Jake, mies joka saavuit taivaista, viemme sinut nyt SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille. Hän lyö sinut taistelumursuksi”, Mursu sanoi, ja vei Jaken SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille.

    Eräs saari Destralin vieressä

    Yön Timo II oli rantautunut. Notfun, ja miehistö poistuivat laivasta. Kapteenillamme oli ennen aarteenetsintää kuitenkin muuta tekemistä. Hänen piti tehdä kyltti, jossa luki, että laivaa ei saa polttaa, varastaa, siinä ei saa pitää juhlia, tai sillä ei saa lyödä manaatteja, tapiireja, tai mursuja.

    ”Noin. Se on valmis. Jardirt, huolehdi näistä merirosvoista. Menen hakemaan aarteeni”, Notfun komensi, ja käveli luolaan lapionsa kanssa.

    Luola

    Notfun kaivoi maata, maassa oli ollut äsken rasti. Lopulta Notfunin lapio osui arkkuun, ja hän nosti sen. Notfunilla oli avain. Hän avasi arkun, ja sieltä paljastui kultainen Pakari. Notfun heitti edellisen maskinsa pois, laittoi sen arkkuun, ja pisti Pakarin kasvoilleen.

  • Makuta-Virus

    Yön Timo, Notfunin hytti

    Notfun ja Jardirt istuivat hytissä. Notfun oli käskenyt erään miehistön jäsenen ruoriin, ja kutsunut perämiehensä hyttiin.
    ”Jardirt. Me emme selviä tästä. Tai no, me selviämme, mutta ne eivät selviä. Miehistömme siis. Me pakenemme”, Notfun sanoi, otti kartat, hattunsa ja vyönsä. Sen jälkeen hän ja Jardirt poistuivat hytistä. He kävelivät ruumaan, jossa oli kankaan alla höyryvoimalla toimiva koneisto, joka piti veden ulkona. Sen vieressä oli orgaanisen näköinen vesieläin, jonka Jardirt tunnisti manaatiksi. Molemmat astuivat tämän jalon eläimen selkään ja lähtivät liikkeelle. Höyryä alkoi tulvia pumpuista heidän paetessaan.

    Notfun mietti vielä. Oliko tämä oikein. Jättää miehistö kuolemaan, ja rakas laiva heitteille. Tämä manaatti ei kestäisi kauan. Sitten hän sanoi perämiehelleen: ”Jardirt. Oletko koskaan miettinyt, jos olisimmekin ottaneet sen steampunk-sukellusveneen joka oli tämän manaatin vieressä? Luulen, että olisimme päässeet pakoon hieman.. No, kätevämmin..”
    ”No, minkäs voi kun se älyvapaa Ko-Matoran korvasi sukellusveneen manaatilla.”, Jardirt vastasi kapteeniaan myötäillen.

    Notfun katseli apeana kuinka Yön Timoa tulitettiin kahdesta suunnasta. Yksi hyökkääjälaiva sentään oli upotettu. Hänen ja Jardirtin uiva manaatti eteni hyvää vauhtia alloissa kohti kaukana siintävää Klaanin rantaa.
    Silloin manaatti räjähti.

    ”Minnes te yritätte, Kapteeni?”, ikävän näköinen skakdi kysyi halveksivasti toisesta soutuveneestä. Vene oli uponneen Skakdilaivan pelastusveneitä. Veneen takaosassa istuskeleva tummanpuhuva, robottikäsinen hahmo myhäili. Sen toinen käsi oli valtava kranaatinheitin. Amazua vaihtoi kätensä normaaliin. Pian kaksikko oli köytettynä veneen perällä, ja heitä vietiin Gaggulabion lippulaivalle Akbsklsdflsfldaxille.

    Akbsklsdflsfldax

    Keltamusta skakdi myhäili itsekseen. Notfun istui takamaston juurta vasten, täysin köytettynä. Jardirt makasi tämän vieressä.

    ”Päivää, kapteeni.”, Gaggulabio tervehti. Hänellä oli päässään suuri kaksikolkka. Väliaikainen meritehtävä oli antanut hänelle syyn retostella Kapteenina. Amazua seisoi takavasemmalla seuraamassa tilannetta. Hän oli hankkinut Notfunin tänne ja saisi palkkion.

    Notfunin laukku makasi pengottuna nurkassa. Vihreä skakdi käänteli epämääräisesti ruoria. Akbsklsdflsfldax ja toinen skakdien laiva kuitenkin jatkoivat sivutoimena toisen laivan tulistusta.

    Skakdi iski kädellään matorania tämän kanohiin.
    ”Missä se on?!”, skakdijohtaja huusi Notfunille hyvin läheltä.
    ”… ai mikä?”, Notfun kysyi esittäen tyhmää. Se oli monesti toiminut.
    ”Tiedät kyllä.”, Gaggulabio raivosi.
    ”Se virus, jonka ryöstit seitsemänkymmentä vuotta sitten. Haluan sen.”
    ”Kamoon, siitä on kauan aikaa. Unohdetaan menneet.”, Notfun yritti.
    ”Se ei ollut laukussasi. Missä se on?”

    ”Mitä jos sanon että se on laivallani?”, Notfun kysyi, hymyillen ikävästi.
    ”Pakenit laivalta. Olit kuljettamassa sitä pois, eikö niin?”
    ”Tai sitten käytän sinuun käänteispsykologiaa. Uskottelen, että en olisi ottanut pulloa laivaltani, jolloin sinä ajattelet että otin.”
    ”Tai sitten käytät tuplakäänteispsykologiaa; sinä uskottelet minulle että pullo on laivassa koska uskottelet että se on laivassa ja luulen sen olevan sinulla.”, Gaggulabio selitti. Hän ei ollut itsekkään tajunnut puoliakaan sanoistaan, mutta pitihän hänen näyttää älykkäämmältä kuin pahaisen matoranin.

    ”Tai sitten käännettyä tuplakäänt-”, Notfun aloitti, mutta sai suunsa eteen kiven skakdin käden.
    ”Ole nyt jo hiljaa. Kerro missä se on!”, Gaggulabio huusi raivoissaan.

    ”Pomo. Se oli kätkenyt pullon pistooliinsa.”, takana oleva veden Skakdi kertoi tutkiessaan Notfunin varusteita. Matorankapteenin ilme muuttui toivottomaksi.
    Gaggulabio otti pienen vihreän pullon käsiinsä ja katseli sitä.

    ”Vihdoinkin…”

    ”Hei, kerrotko minulle mitä tuossa itseasiassa on? Minulle ei koskaan selvinnyt muuta kuin se, että sinä halusit sen.”, Notfun papatti.

    ”Hyvä on. Kerron.”, Gaggulabio sanoi ja otti luentoäänensä.
    ”Tunnetko makutan nimeltä Spiriah?”, hän aloitti.
    ”Makuta joka teki Skakdeilla kokeitaan. Loi meille elementaalivoimat. Käytti siinä Makuta-Viruksia niin kuin kaikki makutat.”, Gaggulabio kertoi ja hiveli vihreää koeputkea.
    ”Tätä virusta käytettiin voimien tuomiseen. Sillä saa luotua olennoille, kuten Skakdeilla kokonaan uusia voimia.”

    ”Alan tajuta pirullisen ovelaa suunnitelmaasi. Aiot käyttää ainetta Klaanin saaren lehmien muuttamiseen omiksi supervoimakkaiksi kätyreiksisis, joilla valloitat universumin! Olet todella paha, paha mies.”, Notfun selitti.

    ”Kuuntelitko sinä minua yhtään.”, Gaggulabio kysyi turhautuneena. Hän kääntyi hetkeksi ruoriin päin, tiedustellen perämieheltä lankusta.
    Silloin Notfun tempaisi pystyyn köysistä ja kaappasi koputken Skakdin kämmenestä. Jardit oli saanut kaikessa hiljaisuudessa kaiverrettua köyden rikki taskussa maannella rommipullon sirpaleella.

    Gaggulabio kääntyi nopeasti ja veti miekkansa. Notfun kaatui aseen lappeen iskusta puisille laudoille komentosillan kaidetta vasten.

    ”Sinulla on vahva mieli, pentu. Haluatko jälleen kipua?”
    Amazua lähestyi tummanpuhuvana matorania, mutta Skakdijohtaja viittoi tämän pois nähdessään tilanteen.

    ”Mietihän hetki ennen kuin uhkailet sen hommelisi kanssa”, Notfun aloitti. Hän piti koeputkea laidan yllä, valmiina pudottamaan sen mereen.
    Gaggulabio kalpeni yhdessä muutaman muun aseistautuneen skakdin kanssa.

    ”Nyt voinemme keskustella tasaväkisesti”, Notfun aloitti. ”Minulla on omia vaatimuksiani.”

    ”Me uppoamme! Missä kapteeni on?”, matoran huusi paniikissa Yön Timon kannella. Silloin suuri räjähdys kaatoi maston ja laiva oli jo kallistunut uhkaavaasti.
    Koko alus oli kaaoksessa. Pelastusmanaattikin oli poissa. Kun tuli selväksi että kapteeni oli lähtenyt, syntyi pakokauhu.

    Pian laiva oli syvällä meren alla.

    ”Huomasin juuri että kärsin laivapulasta. Jos saan toisen laivoistasi, mukavan määrän rommia ja vakuudet siitä, että voin purjehtia rauhassa pois, saat pullon. Jokaisessa muussa tapauksessa pudotan tämän korkki auki mereen.”, Notfun kiristi. Hän tunsi saaneensa niskalenkin Gaggulabioon.
    Voimaton viha kasvoi skakdin sisällä. Hän ei voisi muuta kuin suostua.

    Amazua alkoi mielessään jo arvostaa hieman tätä matorania. Uhkailisi suoraa ja törkeästi kuuluisaa sotalordia.

    ”Ärh, olkoon. Minä suostun.”, Gaggulabio totesi ärtyneenä laskettuaan aineen arvon sekä laivan arvon päässään.
    Notfunin valtasi onnistumisen ilo. Enää puuttui vain rommia.

    Akbsklsdflsfldax purhjehti toisen skakdilaivan rinnalle. Gaggulabio komenteli vihaisena merisotilaansa sieltä pois. Notfun piti pulloa edelleen laidan yli.
    Jardirt ohjasi merellä olevia pelastusveneitä, Yön Timon miehistöä, laivaan.

    ”Nyt se puteli.”, Gaggulabio sanoi vihaisena.
    ”Aivan, toki. Olen sanani mittainen mies.”, Notfun vakuutteli ja ojensi pullon Gaggulabiolle. ”Ei olla vihamiehiä enää”, piraatti ehdotti.

    Silloin Amazua nappasi matorania olkapäistä je veti säkin tämän pään ympärille. Gaggulabion Akbsklsdflsfldax lähti täyteen vauhtiinsa avomerellä. Amazua vei kiljuvan piraatin hämärään ruumaan. Se kiljui petoksesta ja sioista.

    [spoiler=Spoilinkia.]Jake teki alkupätkän.
    Ja Woaah. Kahdestuhannes posti.[/spoiler]

  • Mursu ja kumiankka

    Meri, suuri pyörre keskellä ei mitään, Yön Timo

    Notfun katsoi ylös. Hän näki kumiankkojen putoilevan alas. Kaikki hidastui hetkeksi, mutta vain Notfunin mielessä. Hän mietti. Mitä ne etsivät? Miksi ne etsivät? Ja ennenkaikkea, keitä ne olivat?
    Notfun pudisti päätään. Hän käveli Jardirtin luo ruorille. ”Jardirt, hattuni”, Hän komensi, ja perämies antoi hänelle hatun. ”Kuuntele tarkasti, poika. Ensinnäkin, päästä minut ruoriin. Toiseksi, tuo asevyöni. Sen jälkeen käännän laivaa. Kun se on tuota laivaa vastapäätä, laukaiskaa kaikki tykit, eikä vastaväitteitä. Jos kuolemme, teemme sen kunnialla”, Notfun karjui metelissä, ja käänteli ruoria. Jardirt lähti matkaan..

    [spoiler=Tämä osio on vähän blurrgh]
    Samaan aikaan bioklaanin alla

    Jake katsoi eteensä. Hän näki punasilmäisen orgaanisen olennon, joka katsoi Jakea. ”Kuka olet, mekaaninen pyörätuolimies?”, olento kysyi Jakelta. ”Minä olen Jake. Ketäs te olette?”, Jake kysyi ja vastasi. ”Olemme maanalaisia taistelumursuja. Olemme hyvin jalo kansa, olemme harjoittaneet Kung Fun jaloa taitoa ja vuosisatoja tämän saaren alla”, Mursu vastasi Jakelle..[/spoiler]

  • YHTÄKKIÄ, MAANALAISIA TAISTELUMURSUJA

    Bioklaani, eräs käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta Jake tippuu sinne ja sillain

    Jake rullasi eräällä käytävällä joka oli varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ollut koskaan käynyt mutta kohta olisi. Hän käveli luukulle ja katsoi sisään avattuaan sen. ”Tämähän on se käytävä joka on varustettu maanalaisella käytävällä jossa kukaan ei ole koskaan käynyt mutta kohta minä käyn siellä”, Jake sanoi. Sitten hän tippui maanalaiseen käytävään. ”Onpas tämä pehmeä tyyny”, Jake sanoi ja ihmetteli omia sanojaan. Sitten hän kuuli äänen. Sitten hän kuuli Kung Fun äänen.

    YHTÄKKIÄ, MAANALAISIA TAISTELUMURSUJA.

  • Jaken käsikirja helvettiin

    Bioklaani, linnakkeen kahviossa.

    Jake rullasi kahviossa. Killjoy sattui istumaan siellä juuri kahveeta juomassa. Jake pani merkille että se ei ollut kahveeta vaan kuumaksi keitettyä sinolia. ”Hei Kilikka, katsoppas tämä”, Jake vinkkasi Killjoylle ja rullasi tuolille ja istahti tämän viereen. ”No mitäs sinulla on?”, Killjoy kysyi. ”No minulla olisi tämä”, Jake sanoi ja näytti kirjaa Killjoylle. Kun tämä taas katsahti kirjaan, hän mottasi Jakea silmään. ”Ai! Mistä hyvästä tuo oli?”, Jake kysyi mutta sattui vilkaisemaan kirjaa ja tajusi. ”Aaii.. Joo, tuo kuuluu kirjaani. Älä ota henkilökohtaisesti”, Jake sanoi. Kirjan takakannessa luki nimittäin ”Painu helv*****n”. ”Selvä. No, mikä teoksen nimi on?”, Killjoy kysyi. ”Se on Jaken käsikirja ei kellekkään. Se on tällä hetkellä universumimme huonosti myydyin teos, koska a) Se maksaa hitosti ja b) Sen takakannessa lukee ”Painu helv*****n”, Jake selosti. ”Seelvä. Klaanin ylläpito on oikeastaan järjestämässä Kohlii-turnausta, joten jos kopioisit noita iltapäivään mennessä muutamia kymmeniä kappaleita, voisit myydä niitä siellä”, Kertoi Killjoy. ”Hienoa, sen teen”, Jake sanoi ja rullasi pois.

    Eräs kapakka merenrannassa

    Notfun juosti läähättäen sisään ovesta. ”Herrat, olen Notfun. Jos tänne juoksee kaapuhemmo, sanokaa että menin tuonne päin. Jätän tänne naamioni lisäosat ja vähän muuta plus muutan nimeäni, joten jos ette kertoisi sille kaapuhemmolle että kävin täällä”, Sanoi Notfun irrottaen maskistaan happiputken reiän, ledvalot ja kompassin. Sitten kanohi mukautui normaaliin muotoonsa, saastuneen haun näköiseksi maskiksi. Notfun otti tiskiltä pullon rommia ja lähti kapakasta samanlaisella ryminällä kuin tulikin.

  • Amazua vs. Notfun

    Majatalon piha

    Huojuva Notfun ryntäsi heinää popsivan aasirahinsa luo, irrottaen sen suitset viereisestä puusta. Hän kapusi ratsunsa selkään, huudahtaen lähtökäskyä kuvaavan äännähdyksen. Aasi päästi kyllästyneen ”srööt”- äänähdystä muistuttavan hirnahduksen lähtien löntystämään. Matka kuitenkin tyssäsi pian Amazuan vasempaan jalkaan. Kaapuun verhoutunut Amazua tuijotti Mtorania kasvomaskinsa silmäaukon hehkun takaa. Norfun tuijotti takaisin. Tujotuskilpailua jatkui hetken.

    ”En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla”, Amazua alkoi puhua. ”Minulle luvattiin sinusta mittava palkkio, ihan sama mitä sinulle teen, kunhan siihen liittyy kipua. En jaksaisi kuitenkaan käyttää kovin paljon vaivaa sinuun”.
    ”Minähän ihan tutisen”, maistissa oleva Notfun ivaili. Selvänä hän olisi varmaan ymmärätnyt tilanteen vakavuuden. Amazua kuitenkin oli hieman huvittunut uhrinsa epäselvästä käytöksestä. Amazua nosti kätensä, jolloin Notfun näki sen olevan kyynärvarren puolesta välistä lähtien kokonaan mekaaninen. Amazua asetti kätensä selkäänsä, vetäisten tavallisen käsiproteesinsa tilalle laserkiväärin. Kiväärin laserthätäin osoitti kohti Notfunin otsaa. ”En mielelläni tekisi tätä vaikeimmalla tavalla”, hän toisti. Hän ampui. Laserammus osui aasirahin jalkojen juureen, minkä seurauksena otus vaihkoontui. Se noishati takajaloilleen, tiputtaen Notfunin kyydistään. Rahi syöksähti juoksuun, kadoten pian metsään.

    Amazua vaihtoi aseensa pian takaisi ntavalliseen käsiproteesiin. Hän tarttui Norfunia päästä, nostaen tämän kasvojensa tasalle. ”Kuule, voit selvitä tästä veilä vahingoittumattomana”, Amazua jatkoi, ”jos et aio suostua yhteistyöhön, et jätä vaihtoehtoja”. Notfun katsahti nappaajaansa tuimasti, hän ei suostuisi pompotteluun, minkä Amazua pystyi havaitsemaan. Hän päätti toimia. Notfun pystyi näkemään Amazuan rinnassao levan sydänkiven alkavan hehkua. Oitoa, sädemäistä energiaa alkoi virrata kivestä Notfunin omaa rintaa päin. Notfun oli hämmentynyt. Säteen osumiskohdassa ei tuntunut ollenkaan kipua. Tai ainakaan vain siinä kohtaa. Hän tunsi koko kehonsa olevan kivun vallassa. Kipu tuntui ikävän pisteliäältä, hän kiristeli hampaitaan, voihkien. ”Ilmoita, kun olet muuttanut mielesi”, Amazua sanoi, kärsivällisenä. Notfun tulisi varmasti murtumaan pian.

    Notfun aprikoi. Hän tunsi kivun voimistuvan hitaasti. Tuskallisen hitaasti. Hänen olisi jotenkin livahdettava pakoon…

    [spoil]Jake ottakoon minuun yhteyttä ennen kuin jatkaa.[/spoil]