Avainsana: heh

Valtavat kirjahyllyt peittivät Arkistojen ylimpään kerrokseen piilotetun toimiston seinät, eikä tilaa jäänyt edes pienille tauluille tai peileille. Monivärisiä niteitä lojui hyllyissä sadoittain, ehkä tuhansittain. Ilmassa leijaili vahva pölyn ja vanhan paperin haju, vaikka toimiston ikkuna oli auki ja syystuuli puhalsi sisään.
Arkistojen johtajahahmo, suurta Hunaa kantava tulen Toa Vaehran istui ryhdikkäästi mahonkisen pöytänsä takana keikkuvalla työtuolilla. Tulen Toan monen yön läpi valvoneet oranssit silmät liikehtivät vikkelästi, kun hän luki tärkeiltä vaikuttavia asiapapereita ja selaili valtavan kirjapinon läpi. Pöydän pintaa ei näkynyt arkistonhoitajan työurakan alta.
Vasemmalla kädellään Vaehran selasi vauhdikkaasti monenlaisten kirjojen läpi, kun taas oikealla hän täytti keskittyneesti pientä muistilehtiötä magmasorsansulkaisella mustekynällä. Työhönsä askeettisesti paneutunut arkistonhoitaja ei edes huomannut, että kokonaisen kirjaston verran opuksia kantavat Summerganon ja Gahlok Va hiippailivat toimiston ovesta sisään.

”Huomenta sinullekin”, kuului Summerganonin ääni paksun kirjapinon takaa. Suga asetti monivärisen pinon varovaisesti Vaehranin pöydälle Gahlok Van esimerkkiä noudattaen.
Tuplasalama-Vaehran hätkähti ja melkein sotki allekirjoituksensa mustekynällään. Arkistonhoitajan väsynyt oranssihehkuinen katse siirtyi monen tunnin, ehkä jopa monen päivän jälkeen ensimmäistä kertaa pois työpöydältä. Valvominen ja raskas työ hehkuivat Vaehranin silmistä, kun hän räpytteli niitä hetken hämääntyneenä.
”… tervehdys, Summerganon”, tulen Toa sanoi väsyneenä. ”Mikä sinut tänne tuo?”
”Palautin lainaamani kirjat ennen kuin… lähden joksikin aikaa”, Summerganon vastasi salamyhkäisesti ja suuntasi katseensa Vaehranin edessä lojuviin papereihin ja hajanaisiin kirjoihin. ”Kiirettä pitää, vai?” Summerganon kysyi kohteliaasti.

”Kuten aina,” väsynyt VT huokaisi hymyillen.”Kävin juuri läpi viisituhatta sivua tutkimusraportteja etsien edes pientä viittausta johonkin, joka edes teoriassa voisi olla Nimda. Mutta joo, kiitos teille.”
Nimdan mainitseminen muistutti Summerganonia pian koittavasta matkaanlähdöstä. Miten kaikki tuntuikaan nykyään pyörivän tuon muinaisesineen ympärillä.
”Toivotan kuitenkin onnea tutkimukseen”, Summerganon sanoi. Vaehran nyökkäsi vastaukseksi selaillessaan hyvin summittaisesti Summerganonin ja Gahlok Van tuomien kirjojen läpi. Suga silmäili samoja kirjoja ja irtonaisia lehtisiä, joita työhuone tuntui olevan pullollaan. Varomaton kulkija voisi kompastua johonkin lattiallekin pursuavista kirjakasoista.
”Toivottavasti uurastuksenne palkitaan pian”, Suga lisäsi hymyillen.

Sininen puolibohrok Gahlok Va puolestaan kiipesi hyvin hitaasti valtavilla puutikkailla kohti Vaehranin toimiston ylintä kirjahyllyä. Puiset tikkaat oli tarkoitettu yleensä Toan kokoisille olennoille, mutta se ei Gahlok Vata tuntunut pahemmin hidastavan. Sininen kääpiö heilautteli itseään kohti katonrajaa puhtaasta tottumuksesta. Myös sininen kiipeilykoukku auttoi.
”Ei sitä palkita”, GV vastasi Sugalle yläilmoista myrtyneenä.
”Vähän parempi asenne, ystäväiseni”, Vaehran lausui katse kirjoissa. Gahlok Va murahti hiljaa vastaukseksi.
Summerganon hymähti itsekseen ja seurasi hetken sivusta arkistolaisten touhuja. Gahlok Va vaikutti kaivavan tikkaiden päässä jotakin pitkään ja hartaasti kirjahyllystä. ”Mitä oikein etsit, jos sopii kysyä?” kuului Summerganonin lievää uteliaisuutta tihkuva ääni.

”Taianomaisia kristallikalloja”, GV mumisi sarkastisesti kirjojen ja pölyn keskeltä. Puolibohrokin äänen sarkastinen pirteys nousi selostuksen loppua myöten koomisiin sfääreihin. ”Jokapäiväistä täällä Arkistojen jännittävyydessä!”
Summerganon kuunteli hetkisen hämmentyneenä, mutta naurahti lopulta. ”Niinpä tietysti”, hän sanoi huvittuneena tarkkaillen samalla uhkaavasti alaspäin laskeutuvaa pölypilveä. Gahlok Va kääntyi Summerganonia kohti kädessään pieni kirja. Hän köhi keuhkoistaan kiloittain pölyä ilmoille. ”Nyt minä myönnän sen”, pieni puolibohrok sanoi. ”Joskus minä kadehdin teitä Toia.” Suga vastasi tähän vain kysyvällä katseella.
”Te luotte historiaa!” GV huudahti mahtipontisesti, miekkaillen pienellä pokkarilla näkymätöntä vihollista vastaan. ”Minä yskin historiaa ulos keuhkoistani.”

”Jaa-a…” Summerganon sanoi velmusti nyökkäillen. ”No, meistäkin -tai ainakin minusta- olisi joskus mukava tutkia tällaista tiedon aarreaittaa sen sijaan että halkaisen vihollisten kalloja. Ei sen puoleen, pidän työstäni”, Toa totesi ja vaipui lausahduksensa loppupuolella lyhyeksi hetkeksi muistoihin. ”Niin paljon kuin tutkimustyötä arvostankin, on seikkailuntäyteisessä elämässä puolensa”, hän lisäsi enemmän itselleen kuin GV:lle ja Vaehranille.
Gahlok Va huokaisi. ”Kun torakat iskevät, meidät täällä arkistoissa piilotetaan maan alle.” Puolibohrok viuhtoi jälleen ilmaa kirjalla osittain puhdistaakseen ilman pölystä ja osittain päästääkseen irti höyryjä. Jos arkistonhoitajan edessä olisi ollut vihollinen, se olisi ollut täysin mennyttä. Sen säälittävä elämä olisi musertunut täysin arkistonhoitaja Gahlok Van armottomassa hyökkäyksessä. Se olisi ottanut rankasti turpaan.
Ainakin jos kohde olisi ollut jonkinlainen kärpänen.
”Minä haluan sinun elämäsi, Suga. En halua tutkia näitä homeisia opuksia!” Gahlok Van äänen innokkuus kiihtyi vauhdilla. ”Minä haluan seikkailuja ja vaaroja! Jännitystä. Yllättäviä tilanteita!”
Aivan liian hyvin sanomaansa sopivasti Gahlok Va sai kokea jännitystä, kun aggressiivisen viuhtomisen horjauttamat huterat puutikkaat heilahtivat kohtalokkaasti taaksepäin. Puolibohrok ei ehtinyt edes huomata, kuinka painovoima muutti vähitellen suuntaa.

”Mitä sinä…” Vaehran aloitti ja kääntyi tuolillaan. Kuului melkoinen rysäys ja valtava määrä pölyä pöllähti ilmaan ydintuhoa muistuttavassa sienipilvessä. Samalla hetkellä Summeganon huudahti ”VARO!” aivan liian myöhään.
Gahlok Va retkotti kirjapinon päällä lattialla suihkien jokaisella yskäisyllään pölyä kattoon asti. ”Onneksi nuo ovat pehmeäkantisia”, totesi Vaehran puoliksi järkyttyneenä, puoliksi huvittuneena. ”Koit juuri enemmän vaaroja ja jännityistä kuin minä kuluneen viikon aikana”, Summerganon totesi ja sai peitettyä naurunsa vain vaivoin.

Gahlok Va oli pitkään hiljaa ja räpytteli hyönteismäisiä silmiään tuijotellen kattokruunua.
”Ehkä minä vain palaan sen käännöstyön pariin”, GV pihisi kirjapinon päältä.
”Se voi olla ihan hyvä idea”, VT sanoi virnistäen. Tulen Toa nousi tuoliltaan ja ryhtyi poimimaan lattialle pudonneita kirjoja käsiinsä. ”Suga, auttaisitko?”
”Mielelläni”, kuului vastaus ja yhdessä kaksi Toaa alkoivat kasaamaan pudonneita kirjoja jonkinlaiseen järjestykseen. ”Näitähän on montaa sorttia…” Summerganon mutisi tutkaillessaan lukuisten kirjojen kansia ja irronneita lehtisiä. Gahlok Va pyyhkäisi pölyjä päältään ja nousi pystyyn. Hän vaappui lopulta kauemmas kirjakasasta vilkuillen sitä kuin pahinta vihollistaan.

Summerganon räpytteli silmiään hämmentyneenä.
”Sinä varmaan tiedät, mihin tämä tiiliskivi kuuluu?” Toa kysyi osoittaen puolibohrokille valtavaa mustaa opusta, jonka kansi oli täynnä monenkielistä tekstiä. Kaikkia kieliä ei edes maailmaa nähnyt Summerganon tunnistanut.
”Ah”, Gahlok Va äännähti. ”Se on vain… käännöstyötä varten.”
”Tuossa opuksessa on kaikki tämän maailman tunnetut kielet”, VT sanoi asetellen kirjoja takaisin hyllyihin ja pyyhkien pölyä. ”Eräänlainen ’manuaalinen Rau’, jos näin voi sanoa”. Tulen toa hymähti.
”Lisäksi se painaa enemmän kuin minä”, GV täydensi tympeästi. Hän potkaisi valtavaa opusta, mutta jätti potkuvoiman kevyeksi. Joku oli joskus murtanut jalkansa.
”Autatko tuomaan sen pöydälle?” GV kysyi Sugalta. Summerganon nyökkäsi ja tarttui itsevarmasti opukseen. Jopa voimakas Toa joutui kuitenkin vapisemaan kielenopiskelun massiivisen painon alla.
”Tämä on tosiaan painava”, jään toa totesi. ”Se, joka väittää että ette tee ruumillista työtä on kyllä väärässä! Tikapuita, tällaisia tiiliskiviä… jösses” Summerganon mutisi. Hetkellisen ponnistelun jälkeen kirja tömähti pöydälle päästäen äänen, joka muistutti pienikokoisen kranaatin räjähdystä.
”Kiitos tuosta”, Gahlok Va lausui vilpittömän kohteliaasti ja kapusi Vaehranin pöydän päälle. ”…vaikka tästä alasimesta ei ollut viimeksikään mitään hyötyä.”
GV nousi työpöydän päälle seisomaan ja potkaisi joitakin Vaehranin papereista alas lattialle. Hän tarttui valtavan kirjan mustan kanteen koukkumaisella kädellään ja poimi pöydältä toisella kädellään kansiollisen papereita. Summerganon ehti nähdä kansion kannessa punaisen merkin, joka muistutti matoran-kielen S-kirjainta. Mutta vain vähän.

Summerganon silmäili GV:n puuhia uteliaana. Hän ei voinut hillitä kieltään. ”Minkä käännöksen parissa työskentelet?”
Gahlok Va avasi kansion ja näytti Summerganonille suuren paperikasan ensimmäistä sivua. ”Todella hyvä kysymys”, GV sanoi vilkuillen punaisella kynällä siististi kirjoitettua, mutta täysin käsittämättömistä kirjaimista koostuvaa tekstiä. Muodoltaan kirjaimet näyttivät hieman matoran-kirjaimilta, mutta olivat paljon kulmikkaampia. ”Tämä voi olla ihan mitä kieltä tahansa. Juuri nyt toivon, että löytäisin edes jonkinlaisen sukulaiskielen…”

Kirjahyllyllä työskentelevä Vaehran kääntyi hieman. ”Me tiedämme kyllä enemmänkin”, hän sanoi vaatimattomasti vilkuillen taaksensa, ”mutta se on tavallaan… luottamuksellista tietoa.”
”Ah, ymmärrän. Siinä tapauksessa…” Summerganonin lausahdus jäi kuitenkin kesken, sillä vaivaannus väistyi uteliaisuuden tieltä. Toa jatkoi GV:n työskentelyn tarkkailua ja kysyi aivan kuin ohimennen: ”Jos kuitenkin saan udella, niin mitä asia koskee?”
Vaehran vilkaisi jälleen ovea. Sitten hän vilkaisi ikkunaa. Sitten GV ja Vaehran katsoivat toisiaan hetken silmiin. Gahlok Va viittoi pian pienellä kädellään Vaehrania luokseen. Kun tulen Toa oli kävellyt puolibohrokin viereen, heidän puheensa oli laskenut epäselviksi kuiskauksiksi. Summerganon yritti olla kuuntelematta tarkemmin, mutta lopulta uteliaisuus voitti.

”Onko hän…” GV kuiskasi.
”… yksi niistä ’ehdokkaista’?” Vaehran täydensi. ”Ei… ei Tawan mukaan.”
Arkistonhoitajat ilmehtivät toisilleen hetken merkillisesti, kunnes nyökkäsivät yhdessä. Sitten he kääntyivät kohti Summerganonia.
”Kerromme sinulle”, VT sanoi hiljaa. ”Sillä ehdolla, että et sitten levitä sanaakaan eteenpäin.”
”Vannon sen”, Summerganon sanoi hieman kuiskausta kuuluvammalla äänellä.
Vaehran yskäisi nyrkkiinsä ja nielaisi. Hän etsi sanoja hetken. ”No… muistatko sen, kun väitimme Klaanilehden haastattelussa, että emme tiedä Nimdasta emmekä sen menneisyydestä enempää kuin kukaan muukaan?” Vaehran sanoi hymyillen ja kumartuen hieman kohti Sugaa.
”Muistan lukeneeni jotain sellaista”, Summerganon vastasi ja jatkoi vielä: ”Mutta salamyhkäisyydestänne päätellen asia ei olekaan aivan niin yksinkertainen, eikö vain?”
”No…” Vaehran sanoi hymyillen yhä kiusallisemmin. Hän nojasi työpöytäänsä hieman ja risti jalkansa. ”Se oli eräänlainen… ’muokattu totuus’, heh.”
”Tarkoitus pyhittänee tuossa tapauksessa keinot”, Summerganon myhäili. ”No, mitä te siis tiedätte?”
Vaehran sulki suunsa kuin vetoketjun ja antoi puheenvuoron varoittamattomasti Gahlok Valle. Puolibohrok rykäisi ja nuoli huuliaan. Summerganonin ilme muuttui äärimmäisen jännittyneeksi. Hän melkein tunsi ilmassa jotain salaista, joka odotti, että voisi räjähtää silmille. Viimein Gahlok Va nosti katseensa Summerganonia kohti.

”Me emme ole ensimmäisiä, jotka ovat tutkineet Nimdaa”, GV sanoi. ”Matoron retkikunta löysi pieneltä ja hyvin häiritsevältä ’Rozum’-nimiseltä saarelta vanhan videopätkän, joka kertoi… jonkinlaisista muinaisista tiedemiehistä.”
”Todella muinaisista”, VT pisti väliin. ”Niin vanhoilta ajoilta, että ainoat niiltä peräisin olevat historiankirjat ovat… vanhoja heimolegendoja. En ymmärrä, miten heillä on voinut olla näin hyvä luonnontieteiden tuntemus aivan universumimme alkuaikoina.”
”Se on täysin käsittämätöntä”, GV sanoi viuhtoen käsiään. ”Tuhansia vuosia sitten on ollut olemassa joku, joka on meitä tieteelliseltä tuntemukseltaan vain askeleen jäljessä. Yhden askeleen.”
”Kuulostaa mielenkiintoiselta”, hämmästeli Summerganon täysin vilpittömästi. ”Mitä luulette, saivatko he selville jotain, mitä emme tiedä? Ja kenen leivissä he mahtoivat olla, mikäli minkään tuntemma järjestön juuret ulottuvat niin kauas?”

”Niin paljon emme kai voi sanoa”, Gahlok Va vastasi huokaisten. ”Järjestöstä itsestään ei ole minkäänlaisia jälkiä.”
Sen sanottuaan puolibohrok piti tauon, mutta nosti yllättäen vasemman kätensä etusormen pystyyn ja ilmehti merkillisesti. GV nosti pöydältä yhden papereista. Kellertävä ja hyönteisten syömä paperi oli täynnä punaisella kirjoitettua tuntematonta kieltä. ”… näitä lukuunottamatta.”
”Noissa papereissa seisovat merkit eivät tosiaan tarkoita mitään millään tuntemallamme kielellä”, VT sanoi turhautuneena. ”Se sai minut epäilemään, että kyseessä voisi olla jonkinlainen salakieli. Jotain, jolla tutkimuksen salaisuudet pidettäisiin näkymättöminä ulkopuolisen silmille.”
”… ja se ei tietenkään tosiaan helpota meitä jäljittämään tätä järjestöä”, Gahlok Va ärähti. ”Meillä on vain pari yhdentekevää työntekijänimeä ja pari täysin käsittämätöntä asiakirjaa. Siinä se.”
”Ahaa. Käsitän. Mistä olette saaneet käsiinne nuo lähteet, jos saan udella? Ja minkä nimisiä nuo työntekijät ovat, voiko niistä päätellä mitään esimerkiksi lajin suhteen?” uteli Summerganon innoissaan. Juttu kiehtoi häntä.

”Lähteet olivat kaiken aikaa Arkistossa, mutta onnistuimme yhdistämään ne näihin tutkijoihin vasta nähtyämme tämän nauhan”, Vaehran sanoi heilutellen paperipinoa käsissään. ”Ja en sanoisi niitä yhdentekeviksi, GV”, arkistonhoitaja jatkoi kohottaen kulmaansa. ”Ei sillä, että niistä olisi ollut paljon apuakaan.”
Gahlok Va huokaisi ja tarttui yhteen muistiinpanolappuseen. ”Ei tosiaan. Nämä tyypit ovat tätä turagaa, ’Kezeniä’ lukuunottamatta historian unohtamia”, hän sanoi tiiraillen nimiä. ”Joku kuuluisa toisinajattelija, ’tohtori Delek’ vaikutti eteläisellä mantereella kauan sitten. Siinä ne, jotka ovat tehneet tämän Nimda-tutkimuksen suhteen jotain konkreettista.”
”No hei”, Vaehran keskeytti osoittaen kynällä yhtä nimeä GV:n muistiinpanolapussa. ”Tämän operaation rahoittajan nimellähän me löysimme nämä käsittämättömät tutkimusraportit.”
Summerganon nojautui kiinnostuksen vetämänä huomaamattaan lähemmäs papereita. ”Kukahan tämä rahoittaja mahtaa olla? Joku isokin kiho? Ja onko tyypin motiiveista mitään tietoa?” Toa jatkoi väsymätöntä kyselyään. Asia tuntui jostain syystä todella tärkeältä.
Gahlok Va siirsi uupuneen katseensa Sugaa kohti ja pudisti päätään. ”Minusta tuntuu, että tämä henkilö, kuka hän sitten onkaan… pitää yksityisyydensuojasta. Meillä on vain nimi.”
Vaehran tihrusti muistiinpanopaperia. ”Adorium Selecius. Johtaa Selecius-säätiötä. Siihen se sitten jäikin.”

Silloin Summerganon mykistyi täysin ja jäi hetkeksi tuijottamaan tyhjyyteen.
Hän muisti. Vuosia, vuosia sitten hän toimi palkkasoturina jossain kaukana, toverinaan soturi, nimeltä Selecius.
Epäuskoisuus valtasi hänet. ”Minä… minä tunsin kerran erään Seleciuksen. Onko tämä vain jokin omituinen yhteensattuma?” Hän kysyi kuivalla äänellä. Kaikki tuntui äkkiä kovin epätodelliselta.
Gahlok Va ja Vaehran naurahtivat ensiksi yhdessä. Sitten he ymmärsivät, että äskeinen ei ollutkaan vitsi. Kaksikko tuijotti Summerganonia sanomatta sanaakaan.

”Mitä nyt?” kysyi Summerganon. Vilunväristyksiä kulki jään Toan ihon läpi. Muuta hän ei suustaan sillä hetkellä ulos saanut.
Vaehran ei vastannut. Hän otti hätäisesti käteensä kansion, joka oli täynnä Selecius-säätiön tutkimusraportteja. Hän tuijotti kansion kantta hetken. Sitten tulen Toan katse siirtyi Sugan hämmentyneisiin kasvoihin. Vaehran ojensi kansion Sugalle. Sen kannessa oli punainen leima, joka muistutti hieman matoran-kielen S-kirjainta.

Summerganon palasi ajatuksissaan vuosien taakse. Aikaan, jolloin hän toimi palkkasoturina toverinsa Seleciuksen kanssa. Ja hän palasi muistoissaan yhä kauemmas, hetkeen jolloin hän oli tavannut toverinsa ensi kertaa. Hän muisti, miten Selecius oli kullanvärisessä panssarissaan ja auringon valossa leimuavan miekkansa kera matkannut Summerganonin kanssa kauan. Ja nyt Summerganon muisti jotain, mitä ei ollut aiemmin huomioinut. Hän muisti, punaisen, paikoitellen haalistuneen ja kuluneen merkin Seleciuksen haarniskan rinnuksessa. Merkin, jonka Summerganon nyt muisti olevan matoran-kielen S-kirjainta muistuttava. Hän muisti, miten Selecius oli heidän ensi tapaamisensa hetkellä ollut karkumatkalla ja että häntä jäljitettiin. Yhdessä he kukistivat Seleciusta jäljittäneet metsästäjät, sillä Summerganon luotti toverinsa vilpittömyyteen alusta asti, mutta menneisyydestään Selecius ei koskaan paljastanut paljoa.

”Menneisyyteni on synkkä, täynnä katkeruutta”, Summerganon muisti Seleciuksen sanoneen. ”Mutta nyt olen vapaa ja se tulee aina olemaan suurin voittoni ja varhaisesta menneisyydestä huolimatta oikean elämäni alku.” Ja muuta hän ei menneisyydestään koskaan kertonut. Seleciuksen sanat kaikuivat Summerganonin päässä, kun hän havahtui ajatuksistaan. Hänestä tuntui, että hän viimein ymmärsi, mutta hänen mielensä ei vielä ollut jostain syystä sitä hyväksynyt. Oliko hän viimein perillä Seleciuksen historiasta?