Peelo ja Gekko juoksivat henkensä edestä raivokasta Nazorak-joukkiota pakoon. Heidän oli saatava Nazorakit mahdollisimman kauas linnakkeen salaisen sisäänkäynnin luota, hinnalla millä hyvänsä. Tästä pitäisi myös selvitä itse hengissä, jotta heistä olisi enemmän apua, mutta hengissä selviämistä hankaloittivat jatkuva luotisade ja Nazorakien laukaisemat raketit, jotka vähän väliä tuhosivat ympäristöä Peelon ja Gekon ympäriltä heidän juostessa pakoon. Peelo hyppäsi isokokoisen Gekon olalle, kaivoi kiväärin selästään ja alkoi tähtäillä takana tulevia Nazorakeja. ”Mitä ihmettä si-” ”Ole hiljaa ja juokse”, Peelo keskeytti hämmentyneen Gekon. Gekko jatkoi juoksemista pitäen vasemmalla kädellään Peelon tasapainossa hänen olallaan.
Nazorakit huutelivat ja kirosivat sitä sun tätä yrittäessään saavuttaa kaksikkoa. Joku muita ylempiarvoisempi jopa kirosi ja sadatti muiden osaamattomuutta. Eräs Nazorak alkoi latamaan sinkoaan ja oli valmiina ampumaan uudelleen. Peelo napautti Gekkoa sormella takaraivoon, saaden Gekon kuulolle. ”Yritä olla loikkimatta, nyt on paha paikka”, Peelo tokaisi, ja Gekko katsahti hänen kasvoilleen. Hänen ilmeettömästä kaasunaamarista ei voinut päätellä mitään, mutta hänen äänestään suorastaan paistoi omahyväinen itsevarmuus. Taka-alalle jäänyt Nazorak jäi tähtäilemään Gekkoa ja Peeloa singollaan, ja yritti saada lukittua ammuksen heihin. Ja onnistui.
Nazorak laukaisi järeämmänpuoleisen raketin Gekkoa ja Peeloa päin, joka kaarteli epämääräisesti ilmassa yrittäen myötäillä kaksikon liikkeitä. Peelo nosti kiväärinsä, veti syvään henkeä, ja tähtäsi hartaasti. Gekko huomasi tämän, hidasti piirun verran vauhtia, ja yritti juosta mahdollisimman tasaisesti poukkoilematta ympäriinsä. Juostessaan hän vilkaisi taakseen, ja näki lähestyvän ohjuksen. ”Ammu se jo!” hän huudahti Peelolla, jolloin Peelo hyssytteli ja jatkoi tähtäämistä. Nazorak huusi edempänä juokseville tovereilleen että väistäisivät, ja he tekivät keskellä tilaa jotta raketti pääsisi lentämään läpi. Raketti lähestyi Nazorakeja, jotka taas olivat kirineet kaksikkoa huomattavan paljon. Peelo naurahti hiljaisesti, ja ampui.
Luoti osui suoraan rakettiin, räjäyttäen sen, ja kaikki Nazorakit sen ympäriltä. Gekko ja Peelo heittivät ylävitosen, jonka jälkeen Peelo ponkaisi Gekon olalta, ja jatkoi itse juoksemista. Muutama Nazorakien joukosta jäljelle jäänyt yksikkö kiiruhti jo hälvenevän savupilven keskelle, ja yksi viimeisiä hengenvetojaan vetelevä ryhmän komentaja tokaisi näille ”Älkää päästäkö niitä karkuun idiootit”, jolloin hän päästi hiljaisen parkaisun, ja veti veltoksi maahan. Nazorakit nousivat äkkiä pystyyn, kaksi niistä jatkoi juoksemistä, ja kolmas jäi puhumaan radiopuhelimeen. ”Tarvitsemme auttavaa kättänne.”
Peelo ja Gekko olivat jo turvallisen välimatkan päässä jahtaajistaan, ja pitivät hetken hengähdystauon. Gekko katsahti Peeloa päin, ja nosti kasvoilleen onnittelevan virneen. ”Hyvin ammuttu”, hän naurahti. Peelo ei sanonut mitään, ja kiipesi lähimmän puun rukoa pitkin ylemmäs tarkkailemaan tilannetta. Ketään ei näkynyt, hyvä näin. Hän loikkasi takaisin alas, ja selitti Gekolle ”Jos kierrämme oikealta tuon tiheämmän osan kautta, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin oviaukolle huomaamatta”. Gekko nyökkäsi, ja kaksikko lähti tepastelemaan takaisin oviaukkoa kohti.
Jonkun ajan päästä, linnakkeen sisäänpääsyn alueella
Paikalle oltiin lähetetty kolme Nazorakia tutkimaan ympäristöä, ja mahdollisia johtolankoja sisäänpääsyn löytämiseen. Eräs Nazorak tutkiskeli maata, joka oli tiheän kasivillisuuden peitossa. Astellessaan ympäriinsä hän kuuli kolahduksen jalkansa alta, katsahti alas, ja huikkasi kahdelle muulle ”Taisin löytää jotain”. Kauempana, puiden takana ympärsitöä tutkinut Nazorak oli jo vastaamassa huutoon. ”Lähden tulemaan sin-” ja siinä samassa hänen kurkusta pilkisti terä, rajun verenpurskahduksen saattelemana. Peelo väänsi terää oikealle, viiltäen Nazorakin pään melkein irti. Kaksi muuta nostivat aseensa ja lähestyivät nyt kuollutta toveriaan. Ennen kuin he edes ehtivät saada katsekontaktia kuolleeseen toveriinsa, Gekko hyppäsi korkeammalta toisen niskaan, kaataen tämän vatsalleen maahan. Nazorak parahti, ja ennen kuin ehti tönäistä Gekkoa pois selästään, Gekko polkaisi hänen päätänsä väkivaltaisesti, rusentaen sen. Toinen nazorakeista oli jo valmiina tulittamaan, mutta Peelo huitaisi kiväärin pois hänen kädestään, johon Nazorak vastasi oikealla suoralla, jonka Peelo torjui kyynerpäällään. Juuri kun Peelo oli sivaltamassa Nazorakin pään irti, Gekko ampui sitä päähän happoaseellaan, sulattaen sen.
Peelo katsoi kuolevaa Nazorakia, käänsi katseensa kohti Gekkoa, ja tokaisi tympääntyneenä ”Se oli minun tappo.”
”Peelo… minä annan tiedon näille muille ja tulen itse sinne” Gekko juoksahti ylempään kerrokseen ”Tänne hyökätään.”, hämmentynyt Matoran katsahti Käsipuolta toaa ja lähti levittämään tietoa. Gekko itse suuntasi kaksi kerrosta alaspäin salaluukulle.
Toa nosti varovaisesti kantta ja katseli hetken ennen kuin teki mitään. Pusikosta kuului voimakasta meteliä. ”Peelo, missä sinä olet”. Toa kysyi radiopuhelin kumppaniltaan. Peelo vastasi: ”Täällä puussa, näet minut kun katsot oikealle ja ylös, se pieni musta piste puolen kilometrin päässä.” Gekko tähysteli hetken ja näki mustan olennon puunlatvassa joka vilkutti tälle. Gekko juoksi kohti Peeloa ja kuulusteli samalla rahinaa pusikossa, sitten jotain heitettiin pusikosta. ”Pentele!”, Kranaatti sekä sokaisi, että heitti Gekon parin metrin päähän. Toa otti miltei refleksinomaisesti aseen vyöltään ja tähtäsi pusikkoon. Nähtyään Ruskehatavan olennon kasvot tämä laukaisi ja nazorak parahti tuskasta kun hänen päänsä hapottui mönjäksi. Muutama Nazorak hypääsi ulos pusikosta ja alkoi ampumaan Gekkoa, Matoralainen kuitenkin hoiti nopeasti tilanteen heittämällä yhtä näistä silmään heittotähdellä joka pitäisi piruparan hetken paikallaan.
Gekko otti esiin raskaamman oloisen ja teknisemmän vimpaimen, tilanne oli huono, mutta nyt hänellä oli edes hetki aikaa testata sitä. ”Hetkinen… mitäköhän jos paina täst-” Luoteja suorastaan alkoi sataa piileskelevien Nazorakien päälle, pari kuului rääkäisevän, mutta näytti siltä, että nyt kaivattiin jotain muuta järeämmän aseen sijaan, Gekko laukaisia happoaseellaan nazorakia käteen jonka käsi suli pois ja oli kelvoton pitelemään asetta. Peelo oli rynnänyt Gekon suuntaan ja iski veitsellään torakan mahan läpi.
”Saamarin miekka kun meni hajoamaan, tarvitsen lyömäasetta tällaiseen…”, Gekko mietti itsekseen. Sitten pusikosta ilmestyi kerralla viisi nazorakia. ”Nyt lienee parasta vain juosta…”, toa lähti juoksuun Nazorakit kintreillään, samalla Gekko yritti puhua Peelolle joka oli pysynyt syrjemällä: ”Peelo, meidän pitää harhauttaa ne pois täältä, jos ne vain löytävät sen luukun niin koko linnoitus on kohta mennyttä. Tule, mennään” Peelo hyppäsi ulos piilostaan ja lähti juoksemaan Gekon perään, nazorakeja alkoi ilmestyä vain lisää ja lisää. Peelo saavutti Gekon joka oli hiljentänyt vauhtiaan tarkoituksella ja Musta olento kysyi: ”Gekko, onko sinulla hajuakaan mihin olemme menossa?”, toa vastasi tähän: ”Tähänasti suunitelmana on vain juosta päättömästi”.
”Kunhan ei nyt vain herätettäisi enempää huomiota” ”Niinkin voi toki käydä, mutta nyt… JUOKSE”, Gekko huusi ja väisti singon laukasta joka rusensi heidän vieressään olevan puun. Huvittava kahden olennon järjestämä näky jatkoi matkaansa pusikossa.
Peelo katseli ympärilleen. Veljeskuntalainen, vihreähkö matoran oli johdattanut heidät kapeaa tunnelia pitkin huoneeseen, jota valaisi muutama soihtu. Kummallista siinä oli se, että soihdut näyttivät lahonneen, ja tuntui kuin ne olsiivat olleet siinä vuosisatoja. Silti ne jotenkin onnistuivat vielä palamaan harvinaisen kirkkaasti. Huonetta koristi pari tuolia ja muutama pöytä, joiden päälle oli levitetty papereita, joihin oli rustattu jotain.
Peelo kääntyi katsomaan KooBeeta suhteellisen kiinnostuneen näköisesti. Häntä nauratti, mutta samalla ihmetytti KooBeen käytös, jolloin hän käänsi katseensa Gekkoon. Gekko näytti erittäin turhautuneelta KooBeehen, ja vaikutti erittäin mietteliäältä. Peelo oli jo kysymässä vaivasiko häntä jokin, mutta sama vihreähkö matoran avasi huoneen päässä sijaitsevän pölyisen oven, ja huikkasi joukkiolle ”Alkakaa tulla, ei tässä ole koko iltaa aikaa ihmetellä”. Peelo katsahti taakseen käytävälle, josta he saapuivat huoneeseen. Muut olivat jo ovella, kunnes Gekko kääntyi katsomaan taakseen, ja älähti ”Tule jo”.
Peelo säpsähti hieman, ja kaivoi vyöltään esiin radiopuhelimen. Hän heitti sen Gekolle, ja Gekko nappasi sen ilmasta refleksinomaisesti. ”Mitä minä tällä?” hän kysyi, johon Peelo vastasi nopeasti ”Menen ulos vartioon. On parempi jos joku vahtii ettei niitä torakan pirulaisia änkeä niskaamme”. Gekko nyökkäsi, ja oli jo sulkemassa oven, kunnes hän tokaisi ”Sinä sitten tulet ehjänä takaisin”. Gekko riuhtaisi oven kiinni, ikään kuin yrittäen saada sitä tiukemmin kiinni.
Peelo lähti astelemaan käytävää pitkin takaisin.
Veljeskunnan Linnakkeen salaoven lähettyvillä
Peelo pukkasi luukun olkapäällään auki, ja hypähti ylös. Hän tarkisti ettei lähistöllä ollut ketään, sulki luukun, ja peitti sen oksilla ja lehdillä. Tämän jälkeen hän katsahti ympärilleen, ja huomasi puun, jota pitkin näytti helpolta kiivetä. Hän asteli sen luokse, tarrautui alimpiin oksiin kiinni, ja alkoi kiivetä puun runkoa ylös. Hän saapui oksiston luo, ja istahti siihen. Hän poimi kiväärinsä selästään, asetti siihen 12 ammuksen lippaan, ja laittoi piipun päähän pitkähkön äänenvaimentimen, saaden aseen näyttämään entistä pidemmältä. ”Nyt eivät kuule mitään muuta kuin ystäviensä tuskistelut… jos ehtivät”, hän mietti itsekseen, ja syystä. Kivääri oli kuin jousipyssy, ja ammuttaessakin kuului vain pieni napahdus, jonka äänenvaimennin kadotti täysin. Kiväärin pitkähköön kylkeen oli maalattu tuulenpuuska, jonka päässä oli virnuileva pääkallo, ja tuulenpuuskan kuvan alle oli kirjoitettu pienellä, mutta tyylitellyllä tekstillä ”kuoleman puhallus”.
Peelo asetti kiväärin olalleen, ja katsoi öistä taivasta. Sade peitti kirkkaana hohtavat tähdet, mutta pilvenreunojen välistä pilkisti kirkkaana hahkuva tähti sieltä täältä. Mietteliäänä hän katsahti alas, tarkistaen näkyykö ketään. Ainoa mitä hän näki, oli tiheää viidakkokasvustoa, jonka seassa hän havaitsi kuolleen rahin. Rahia hän ei tunnistanut, mutta hän oli varma että se oli kuollut kohtaamisesta Nazorakien kanssa.
Peelo sääli tätä rahia. Se oli pieni, ja näytti puolustuskyvyttömältä. Nazorakit ovat julmia, eivätkä selvästikänä anna kellekään, tai millekään armoa. Hän käänsi katseensa takaisin taivaalle, ja katseli syvästi miettien tähtiä, jotka näkyivät pilvien alla siellä täällä. Häntä näkymä muistutti siitä kuinka pahuus ja kuolema on peittänyt tämän maailman, mutta kaiken sen pahuuden seassa piili toivo. Toivo selviytymisestä, ja paremmasta maailmasta. Sade vain yltyi, ja piiskasi Peelon kasvoja, ikään kuin pilkaten tätä.
Hänen ajatuksensa siirtyivät toisaalle. Klaaniin, ja sen asukkeihin. Hän oli ollut Klaanissa pitkään, muttei ikinä käynyt edes tervehtimässä. Hädin tuskin hän tunsi ketään kunnolla, ja tässä hän silti oli, tärkeällä tehtävällä Klaanin toimesta. Hän luotti klaanilaisiin. Mutta luottivatko he häneen.
Siinä samassa pieni oksa napsahti poikki samaisesta puusta hänen vierestään. Peelo säpsähti, ja oli jo valmiina iskemään mahdollista vihollista kasvoihin. Mutta ei, se oli vain oksa.
Peelo katsahti taas alas, mutta tällä kertaa, siellä oli viiden Nazorakin partio. Peelo siirsi muutaman lehtien peittämän oksan päälleen, piilottaen itsensä, ja kaivoi esiin radiopuhelimen.
Äkkiä kuului koputusta, pientä ja heikkoa. Blozi otti miekkansa esiin. Hän ei tiennyt, kenet tapaisi seuraavaksi. Hän ei tiennyt edes missä oli. Manu oli valmiina iskemään ja Gekko veti tikarinsa esiin. Troopperi valmistautui ampumaan tulipalloja ja Kapura meni oven taakse, miekan kanssa.
”Valmistautukaa iskemään”, Gekko sanoi hiljaisesti. Sitten ovi avautui ja kaikki olivat valmiita iskemään. Tulija oli musta ja valkoin Toa, jolla ei ollut naamiota ja hänellä oli kahtia mennyt miekka.
”Matoro!” huusivat viisi Klaanilaista yhteen ääneen ja Troopperi otti kaatuvan Toan vastaan.
”Se… ei …onnistunut. Vahi… se… heillä”, sanoi Toa viimeiset sanansa, sen jälkeen kaatui. Blozi katsui surullisena ystäväänsä. Hän meinasi sanoa jotain, mutta huomasi pian kaiken hänen katoavan.
”Älä jätä meitä”, Kapu sanoi ja sitten Blozi nousi.
Bio-Klaani, sairaalaosasto
Hän oli jälleen sairaalaosastolla. Hän nousi ja tunsi olonsa paremmaksi, kuin moneen tuntiin. Hän oli jälleen valmis taistelemaan.
* * *
Matoro käveli yöllä käytävillä. Hän oli saanut jo Hain ja Troopperin mukaan Nimdaa hakemaan, mutta hän tarvitsisi vielä kolme lisää. Äkkiä, hän huomasi vastassa hahmon.
”Onko se yksi niistä Nazorakeista”, Mato ajatteli ja otti miekkansa esiin. Hän oli valmis hyppäämään. Juuri kun hän aikoi hypätä, huomasi hän hahmon kädessä valaisevan Tulipallon ja veti miekkansa takaisin. Tulija oli Bloszar.
”Kappas Matoro, mitä teet täällä?” Tulen Toa kysyi.
”Värvään Nimdan hakutiimiin jäseniä. Kuule, kiinnostaisiko tulla mukaan? Tarvitsisimme Klaanilaisia tähän hommaan.”
Blozi ajatteli sitä maailmaa, jossa Allianssi oli voittanut Klaanin. Sitä ei saisi tapahtua, joten jos he hakisivat Nimdan, ei olisi enää niin suurta hätää. Lisäksi, voisi hän olla hyödyksikin.
Äksä juoksi joukon edellä, Gekko tuli perässä, torakka oli muistuttanut siitä minkä hän joutuisi joku päivä kohtaamaan, hän oli pysytellyt takavasemmalla, käsi puolesta ei olisi ollut Kyborgi hirviölle kovaa vastusta lähitaistelussa.
”Kun pääsen perille minulla on mietittävää”
Äksä astui jonkin kolahtavan päälle, joku yritti työntyä ulos maasta, Äks nosti jalkaansa ja kumartuessaan sai luukusta iskun kasvoihinsa. Matoran oli tullut sieltä ulos. ”Tulkaa sisään, tänne mahtuu kuitenkin vain yksi kerrallaan”, Matoran sanoi ja viittoi maanalaiseen käytävään, Gekko mahtui sisään hankalasti, mutta Äksä joutui kiskomaan suojuksiaan irti. Matoran laittoi luukun sisäpuolelta kiinni. Klaanilaiset olivat vihdoin siällä linnakkeessa.
He nousivat ylös kivisiä portaita pari kerrosta, Gekko pysähtyi hetkeksi yhteen huoneista yhdistelemään ajatuksiaan.
”Yrittääkö hän ottaa minuun yhteyttä, mutta miten. Jonkun tosiaan täytyi sammuttaa ne valot, minä se en ollut, onko hän siis hankkinut muitakin ehdokkaita, pakko. Ei hän voi vain minuun turvautua.
Mutta minä… minä olen velkaa, hän pelasti henkeni kaksi kertaa, ja mitä jos se saadaan selville… voi mitä minä teen…” Gekko painoi kätensä kasvojaan vasten ja näki KB:n joka oli jäänyt katselemaan Gekon ajattelua, ”Hi hi, iso mies itkee”, KB hihkaisi ja sai nyrkistä kasvoilleen. ”Olet niin randomi”, KB jatkoi. ”Hyvällä tavalla, nyt jos lopetit tuon hihityksen voisimme kai jatkaa matkaa”, Gekko sanoi ja nousi takaisin seisomaan.
Blozi, oli väsynyt. Hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää pahemmin voimia jäljellä. Häntä väsytti ja hän oli vihainen. Jotkin Klaanilaiset saattoivat pitää häntä Allianssin vakoojaana, joka oli liittynyt Klaaniin, saadakseen Nimdan osia. Mutta hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti.
* * *
”Mitä tapahtui? Miksi minut on sidottu?” Blozi ajatteli ja huomasi roikkuvan kettingeistä. Hän huomasi edessään Nazorak-sotilaan.
”Heräsit vai. Onnea. Yksi päivä lisää sinulle.”
Tulen Toa huomasi, että Nazorakilla näytti olevan kehittynyt ase. Hän yritti päästä vapaaksi, mutta ei päässyt. Äkkiä, Nazorak tainnutettiin, kun pieni valkoinen huppupäinen hahmo hyppäsi torakan päälle. Hän näytti olevan Turaga, jolla oli valkoinen haarniska. Hänellä oli tikari ja piti sitä juuri heränneen Nazorakin kaulalla.
”Mi-mitä haluat?” torakka kysyi vähän säikähtäneenä.
”Avaimet. Heti”, Turaga sanoi. Torakka antoi avaimet ja sen jälkeen, pienellä lyönnillä, Turaga tainnutti torakan jälleen. Hän avasi Blozi lukot ja viittosi seuraamaan.
”Meillä ei ole paljon aikaa. Klaani ei ole enää turvallinen paikka”, Turaga sanoi.
Blozi seurasi häntä, vähän epävarmana ja hämmästyneenä. Kaksikon päästessä ulos, Toa huomasi Klaanin vanhan linnoituksen rikkoutuneen ja sen vieressä kokosi jättimäinen ja uusi linnoitus. Toa oli hiljaa ja seurasi Turagaa. Hän vei Blozin Mt. Ämkoolle ja siellä koputti johonkin kallionseinämään. Se avautui ja Turaga meni sisään, Blozi perässään. Silloin hän hämmästyi toden teolla. Vuoren sisällä olevat henkilöt olivat todella, todella tuttuja. Keskellä oli iso pöytä, jonka yhdessä pöydässä istui Kapura, joka oli menettänyt vasemman kätensä ja osan naamastaan. Hänen vieressä istui Troopperi, joka näytti olevan sokea, sekä myös hän oli menettänyt osan oikeasta kädestään. Muitakin Klaanilaisia istui pöydässä, ja muutamia Matoraneja. Osa oli Ämkoon veljeskunnan jäseniä, osa oli vain selviytyneitä.
”Kuka, mitä häh? Mitä on tapahtunut?” Blozi kysyi ihmeissään. Hän katsoi taakseen ja huomasi Turagan olevan Gekko.
”Kuten jo varmaan ehkä tajusit, olemme Bio-Klaanin viimeisiä jäseniä”, Gekko sanoi.
”Mitä tapahtui?” Blozi kysyi.
Varjoista astui esiin hahmo. Hänellä oli Kraahkan naamiona. Hän näytti olevan huonossa kunnossa.
”Teridax?” Blozi kysyi ihmeissään.
Kaikki hiljenivät. Makuta katsoi vihaisena Tulen Toaa. ”Manu. Ei Teridax.” Blozi hiljeni.
”Jos haluat tietää, mitä tapahtui, sen voin kertoa. Kauan sitten, Allianssi hyökkäsi Klaaniin, ja onnistui Nimdan sirujen avulla voittamaan meidät. Avde käski tappaa kaikki Adminit ja Modet, sekä ne Klaanilaiset, jotka olisivat olleet uhka. Moni kuoli meistä, mutta me neljä selviydyimme ja näköjään myös sinä. Matoranit pakenivat pois saarelta, osa jäi taistelemaan. Noin 12 Matorania on enää jäljellä. Olemme yrittäneet käyttää Ulottuvuusporttia, mutta sitä vartioidaan todella tiukasti.”
Blozi vaikeni. Allianssi oli voittanut. Mitä seuraavaksi?
Kolme veljeskunnan matorania johdatti klaanilaispitoista joukkoa pitkin viidakon pohjalla kiemurtelevaa polkua. Sinertävät tulikärpäset olivat jääneet hetki sitten taakse ja nyt kulkua valaisi ainoastaan yhden matoran-ninjan pitelemä vaimea valokivi. Kiven keltainen valo värjäsi matoranin vihreän naamion kullanhohtoiseksi.
Matkaa oli kulunut jo tovi ja veljeskuntalaiset olivat sivistäneet klaanilaisia näiden tehtävän luonteesta. Klaanilaisten tulisi siirtää veljeskuntalaisten materiaali sukellusveneelle mahdollisimman huomaamattomasti. Operaatio tulisi olemaan hankala ja riskialtis, sillä tehtävää suoritettiin kirjaimellisesti aikaa vastaan. Torakat saattaisivat keskeyttää kuljetusoperaation hetkenä minä hyvänsä, eikä se tekisi veljeskuntalaisten evakuoinnista ainakaan yhtään helpompaa.
”Lähestymme leiriä”, vihreä matoran huomautti ja jäi hetkeksi odottamaan loitompana matkaavia seuralaisiaan. Klaanilaiset tavoittivat hänet ja katselivat sitten hetken toisiaan. ”Kaikki hyvin tähän asti”, Peelo sanoi. Gekko ja Äksä nyökkäsivät kommentille. ”Ei kuitenkaan iloita vielä”, veljeskuntalainen jatkoi. ”Torakat saattavat tavoittaa meidät hetkenä minä hyvänsä.” ”Ja pah”, Koobee tuhahti. ”Eivät ne varmaan edes näe näin pimeässä. Hoidetaan homma tämän yön aikana ja kaikki sujuu hyv-” ”Hetkinen”, lääkintävahki keskeytti. ”Kuuletteko te tuon?”
Porukka pysähtyi kuin seinään. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Veljeskuntalaiset kuulustelivat ympäristöään tarkkaan. Kaukainen, konemainen ääni kaikui siellä täällä. Kaukaisen äänen siivittämä ahdistava hiljaisuus keskeytyi jonkin tömähtäessä maahan kumaraiseen asentoon. Olento nousi pian pystyyn. Klaanilaiset tunnistivat sen pian nazorakiksi. Ninjamatoranit asettuivat tottuneesti taisteluasentoon samalla kun 437 silmäili sekalaista joukkoa objektiivisella silmällään. Ei epäilystäkään. Klaanilaisia. Hetkessä torakan mekaaninen käsi vetäytyi sisäänpäin, antaen tilaa kiväärimäiselle aseelle.
Pian vasemmalla sivulla oleskellut ninjamatoran sännähti eteenpäin torakkaa kohti. Ninjajoukon etummainen yritti huudella jotain tämän perään. Eversti osasi reagoida nopeasti ja painoi liipaisinta. Muutama ammus melkein murjoi taaperoninjan panssaria. Ollessaan noin kahden metrin päässä Nazorakista matoran ponnahti ilmaan. Nazorak ampui muutaman laukauksen lisää. Eräs hipaisi ninjan olkapäätä, kuitenkaan hidastamatta tämän vauhtia. Hetkessä veljeskuntalainen kaivoi laukustaan muutaman terävän esineen, heittäen ne. Eversti ei ehtinyt ragoida kunnolla ja pian hänen rintakehänsä sai osuman useammasta heittoaseesta. Yhden hän kuitenkin sai torjuttua mekaanisella raajallaan. Nazorak ehti vain hetken ihmetellä ennen kuin mustanvihreä Matoran oli melkein tarttumassa häneen terä kädessään. Nopeasti torakka asetti tykkinsä uudelleen kohteeseensa, joka kuitenkin refleksinomaisesti ehti iskeä puukkonsa pään everstin aseen koneistoon.
Pamaus.
Tumma savupilvi muodosti melkein kuin seinän polun poikki. Hetkessä likainen ja vuotava matoran lennähti korkeassa kaaressa osuen lopulta maahan. Pölyä nousi ilmaan. Pari muuta veljeskuntalaista sekä loukkaantuneen havainnut lääkintävahki ryntäsivät loukkaantuneen luo. Toinen matoraneista antoi tukea toverinsa pään taakse. ”Idiootti…” Vahki analysoi vammat nopeasti. ”Lähinnä pintanaarmuja, kuitenkin todennäköisesti myös sisäisiä vammoja.” Matoran aukaisi silmänsä varovaisesti. Hänen katseensa harhaili kolmikossa hetken. Pian tämä kuitenkin suuntasi katseensa savun keskeltä ilmestyvään hahmoon.
Toinen matoraneista tarttui hetkessä omiin aseisiinsa. Pian hän kuitenkin huomasi torakan pitelevän äskeisiä heittotähtiä käsissään, vetäisten sormillaan viimeisenkin niistä pois. Poppoo oli tyrmistynyt. Ei verta, saati sitten haavoja. Nazorak pudotti tähdet maahan. Ne olivat pysyneet täysin puhtaina. ”Mikä tuo oikein on…?”, taisteluvalmis matoran ajatteli itsekseen. Torakka nosti oikeassa kädessään vielä äsken sijainneen aseensa savuavat jäänteet esille. ”Tuo ei ollut kovin kilttiä”, eversti oli sarkastisen närkästynyt. ”Nämä eivät ole halpoja.” Torakka heilautti kättään sivulle. Erilaisten tiksuttavien äänien saattelemana tykin jäännökset irtosivat mekaanisesta raajasta, kalahtaen maahan.
Siinä samassa toa Koobeen elementti-isku oli kaataa everstin kumoon. Ilman Toan vikkelä hyökkäys jatkui voimakkaalla kirveeniskulla, jonka eversti kuitenkin väisti rivakasti. Eliittinazorak heilautti kertaalleen nyrkkiään ja ilman Toa sai raskaan osuman suoraan kasvoihinsa. Koobee kaatui huudahtaen maahan ja pudotti aseensa. Eversti lennätti Toan suunnilleen parin metrin päähän tujulla mekaanisella potkulla joka osui Toaa kylkeen. Koobee voihkaisi tarttuen kipeään kylkeensä.
Lääkintävahki kiinnitti katseensa hetkeksi ilman Toaan. Tässä tilanteessa ei ilmeisesti säästlety lääkintätarvikkeita. Vahki pisti maassa makaavaa Matorania nopeasti kipua lievittävällä ensiapuaineella. Maahan polvistunut matoran laski ystävänsä pään hellästi takaisin maahan. ”Koeta kestää”, matoran sanoi ja palasi taisteluun. Hetkessä kaksi terin ja muunlaisin teräasein varustautunutta ninjaa valmistautui hyökkäykseen. Vasemmanpuoleinen ninjoista lähti kiertämään eliittitorakan taakse. Eversti seurasi katseellaan lähestyvää matorania, mutta ymmärsi tämän sitten toimivan ainoastaan hämäyksenä. Samalla kun matoran oli lähtenyt juoksemaan nazorakia kohti, oli toinen loikannut pimeän metsän aluskasvillisuuden sekaan ja tehnyt katoamistempun.
Eipä aikaakaan kun torakka sai väistellä joka puolelta lenteleviä pienikokoisia heittoaseita. Hyökkäystä siivitti tilanteen kaoottisuudesta toipuneiden klaanin matoranien tarjoama suojatuli ja Äksän ampuma tehokas ammus. Voimakas räjähdys kätki eversin taakseen ja hetken ajan ilmassa leimuavat lieskat valaisivat lähimetsän. Ninjamatoranit kirosivat hiljaa huomatessaan, että isku ei ollut osunut. Eversti 437 oli viime hetkellä hypännyt ilmaan, tarttunut yläpuolellaan leviävään oksistoon ja kiepauttanut itsensä yhdelle alaoksista. Nazorak naurahti ja tähtäsi aseellaan klaanilaisia kohti.
”Väistöliikkeitä!” Äksä karjahti kuuluvan käskyn ilmoille. Hetkessä klaanilaiset juoksivat ympäriinsä väistellen nazorakin nopeaa tulitusta. Vahki poimi vammautuneen matoranin varovaisesti maasta, Peelon puolestaan auttaessa Koobeen pystyyn. Ninjamatoran valmistautui iskemään puun takaa, päätyen kuitenkin melkein reikäjuustoksi. Tuon vihollisen reaktiokyky oli ärsyttävä.
Maassa hyökkäystä seurannut ninja kaivoi varustelaukustaan pitkän teräsketjun ja heitti sen toverilleen. Puuhun juuri kiivennyt ninja otti ketjun kiinni ja loikkasi sitten 437:n ohi yrittäen saada tämän satimeen. Torakka huomasi matoranien suunnitelman, yritti tarttua ketjuun mutta matoranit onnistuivat kerrankin olemaan tälle liian nopeita. Pian le-matoranit kiskaisivat yhteisvoimin puun oksalla seisoneen soturin alas. 437 laskeutui kuitenkin jaloilleen ja karjahti kiskoessaan itsensä väkivalloin irti matoranien ketjuotteesta. Siinä samalla torakka ehti myös väistää toisen matoranin heittämän myrkkynuolen. Le-matoranit kirosivat tapahtumaketjua puoliääneen ja hyppäsivät samaan aikaan kauemmas vastustajastaan.
Tilanne seisahtui. Vaikka Klaanilaiset yrittivät mitä, puolimekaanisella torakalla tuntui olevan jatkuvasti vastahyökkäys valmiina. Äksä pohti tarkoin. ”Onhan se riskialtista, mutta täytyy yrittää…”
Hetkessä Klaanilainen suunnisti katseensa Peelon lähellä kompuroivaan Koobeehen. ”Koobee, taktiikka 15”, Äksä uuhdahti Toa-toverinsa suuntaan. Koobee ihmetteli hetken, nyökäten pian myöntävästi.
437 ehti ihmetellä hetken, ennen kuin Äksä suuntasi kanuunansa piipun tätä kohti. Eversti ehti analysoida tilannetta hetken. Jätti kenties aikoi yrittää ampua harhautustulta jotta muut voisivat paeta metsän suojiin. Torakka suuntasi pian oman aseensa kohti Äksää. Klaanilainen kuitenkin kohdisti aseensa alas, ampuen maahan useita laukauksia. Suuri pölypatsas kohosi Äksän eteen.
Koobee toimi. Yhdellä aseen heilautuksella pölyvuori suuntasi eliittitorakkaa kohti. 437 hätkähti sankan pölyn ympäroidessä hänet.
”Liikkuu, liikkuu!”, Äksän ääni kuului pölyn seasta. Matoranit ilmestyivät pölyn seasta klaanilaisten luo, aikeinaan avustaa hietä pääsemään piiloon metsään. Toimet kuitenkin keskeytyivät korvia raastavan metallisen äänen kulkeuduttua metsikön läpi.
Joukkio suuntasi katseensa osuman saaneeseen lääkintävahkiin. Sen käsi kolahti maahan. Sen jälkeen vahkin poikkileikattu ylävartalo valui pois muun torson päältä, tipahtaen maahan. Huojuva ja veltto alaruumis läsähti elottomasti kumoon. 437 astui esiin romukasan vierestä. Tämä oli aseistanut kätensä pitkällä, suoralla terällä. Hänen vastustajansa jäätyivät paikoilleen.
Äksä kirosi itsekseen. Tämä liike oli ollut virhe…
”Jos en joutuisi terminoimaan teitä, saisitte siivota tämän sotkun”, 437 kuulutti. Tämä leikki oli jo kestänyt kyllin kauan. Torakka otti askeleita kohti joukkiota. Nämä tajusivat olleensa ikään kuin ahdistettuna nurkkaan. Torakan naamalla oli mielihyväinen hymy.
”Kenet teistä paloittelen seuraavaksi?” eversti naurahti ja tarkkaili joukkiota omahyväisenä. Torakka osoitteli joukon jäseniä terällään vuoron perään, päättäen lopulta kohteensa. ”Sinä”, nazorak sanoi osoittaen Koobeetä. ”Valmistaudu kohtaloosi.” Eversti otti muutaman askeleen eteenpäin pölypilven yhä haitatessa tämän ja klaanilaisten näkyvyyttä. Yhtäkkiä nazorak kuitenkin pysähtyi äkisti, ja kääntyi kannoillaan. ”Hetkinen, mitä…” nazorak aloitti, mutta torjui sitten viime hetkellä takaansa iskeytyneen samuraimiekan salamannopean sivalluksen.
Ämkoo loikkasi hämmentyneen torakan yli, iski ilmasta käsin miekallaan kuin kokeillakseen vielä kerran torakan refleksejä ja laskeutui sitten pehmeästi maassa makaavien lääkintävahkin jäännösten tykö. Ämkoo kumartui vahkin paloiteltujen osien luo, tunnusteli sormenpäillään vielä hetki sitten ehjänä olleen panssarin siististi leikattua pintaa ja sanoi sitten: ”Vaikuttavaa.”
Eversti 437:n ilme vakavoitui Ämkoon noustessa takaisin pystyasentoon. Nazorak-eliittisotilas katseli edessään seisovaa Klaanin adminia, joka piteli valkeana hohkaavaa katanaansa ainoassa kädessään. Eliittisotilas päästi pakotetun naurahduksen, ja sanoi sitten: ”Klaanin admin, pelastamassa alamaisiaan kuten kunnon johtajan kuuluukin. Mutta eikö ole hieman uhmakasta liittyä taisteluun raajapuolena? Miten mahtaa entiseltä miekkamestarilta onnistua miekkailu ilman toista kättä.”
”Voi, se ei ole ongelma”, Ämkoo murahti ja vilkaisi klaanilaisia. ”Kiva nähdä teitäkin, mutta nyt… menkää.” Yksi veljeskunnan matoraneista tuijotti paikalle äkisti saapunutta johtajaansa voitonriemuisesti, mutta tämän ilme muuttui hämmentyneeksi Ämkoon esittäessä perääntymiskäskyn. ”Teistä ei ole tuolle vastusta”, Ämkoo selitti. ”Jos jäätte tänne, olette vain tiellä. Teillä on myös tehtävänne, joten alkakaa painua.”
Tyrmistyneet klaanilaiset nyökkäsivät varovasti. Käskyn saaneet ninjat kaivoivat kukin esiin savukranaatin, heittivät ne maahan ja pian sysimusta savu teki tilanteen seuraamisesta mahdotonta.
Ämkoo pyöräytti hetken kuluttua miekkaansa tottuneesti ilmassa ja savu alkoi hälvetä. Nazorak-sotilas katseli adminia vakavana ja huomasi sitten klaanilaisten kadonneen.
”Teet virheen haastaessasi minut yksin, miekkapiru”, 437 sanoi ja nosti teräaseensa kasvojensa tasalle. ”Tunnut tuntevan nimeni”, Ämkoo vastasi ja kohotti myöskin asettaan. ”Kerro toki omasi, jotta voin kirjoittaa sen hautakiveesi.” ”Eversti 437”, nazorak sanoi raskaalla äänellä. ”Tosin mitäpä pian kuoleva hölmö tuolla tiedolla tekee.”
Mäksä virnisti ja lähti astelemaan lähemmäs vastustajaansa.
[spoiler=Spoileroink]Tämän viestin teille tarjosivat MK & MK[/spoiler]
Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.
Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.
Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.
Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.
”Meidät on huomattu”, Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.
– – musiikki poikki – –
Nazorak-ilmalaiva
”Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta.” ”Mielelläni.”
Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.
Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.
Eversti 437 lähti matkaan.
– – musiikki poikki – –
Viidakossa
”Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea”, metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi. ”Voisin sanoa samaa”, kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.
”Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty”, veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.
”Seuratkaa”, yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. ”Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?”
– – –
Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.