Kipua. Tuskaa. Kauhua. Pelkoa.
Päähän sattuu. Siinä aineessa oli enemmän potkua kuin osasin kuvitella.
Vai oliko?
Osasinko?
Sattuuko?
Auts. Missä? Valoa. Kirkasta. Liian kirkasta. Valkoinen huone. Täysin puhtaan valkoinen ja kirkas. Seinät ovat valkoista marmoria ja ikkunat, joista virtaa helvetillisen kirkasta valoa, ovat kuin kirkkainta timanttia. Katto samaa marmoria. Sieltä roikkuu timanttinen kattokruunu, jossa on kuusi puhtaanvalkeaa kynttilää. Ne on sytytetty, ihan kuin valoa ei olisi tarpeeksi muutenkin. Ei varjon varjoa missään. Missä on ovi? Pää ei käänny taaksepäin. Missä?
Kirkkaat ketjut, säteilevät sateenkaaren väreissä. Pohjimmiltaan valkeat – tai ehkä hopeat. Kiinnittävät raajat jonnekin. Katse kiertää, päähän sattuu. Ajatukset lentävät. Kauanko minä nukuin? Miksi olen täällä? Kuka minut tänne toi. Makaan jollain. Pöydällä? Kun nyt yltäisi. Kaulaa ei saa pidemmäksi. Kyllähän se on ennen toiminut, mutta nyt ei. Johtunee ketjuista. Leikkaussaliko tämä on? Turhan koristeellinen. Pöytä sopisi hyvin kirurgiseen operaatioon, mutta kirurgia ei näy. Ehkä parempi niin. Ketjut sitovat pöytään.
Raskas olo. Mitähän tapahtui. Ja missä. Kuka. Miksi.
Muistele. Se oli taas sitä kaasua. Epämiellyttävä kokemus. Ja voi, kuinka hallusinaatiot voivat olla irrationaalisia. En pidä siitä. Pääni sisällön on oltava järjellinen. Looginen. Kristallinkirkas.
Väärä sanavalinta. Ei kristallia. Kristalli ei ole ikinä hyvä. Kristallinen kattokruunu, kristallisoitunut antidermis merkitsee kuolemaa.
Nyt muistankin. Se oli ilma-aluksessa. Kaikki sujui hyvin. Kunnes se perhanan Arsestein. Eikö se tajunnut jo hävinneensä?
Nynrahin ilmatila, Ilmaraptori I
”Vihdoinkin pääsemme täältä”, Manu hihkaisi.
”Tämä reissu olikin aika saada päätökseen”, Guartsu myönsi. Tongu väänteli ruoria, ja Matoranit nukkuivat ohuilla patjoilla lattialla. Taivas alkoi kirkastua sitä mukaa, kun he pääsivät kauemmas saaresta.
”En malta odottaa, että pääsemme Klaaniin”, Tongu sanoi hyväntuulisena. Ilmapiiri oli kaikin puolin mukava.
”Ehkä tämä matka muuttuu vielä miellyttäväksi”, Guardian tuumaili puoliääneen.
Manu venytteli ohuita raajojaan ja lysähti tuolille Guartsun viereen. Sitten hänen päähänsä alkoi virrata informaatiota.
”Öhm, minä kuulen jotain”, hän sanoi.
”Mitä niin?” Guartsu kysyi, vaikkei oikeastaan kuunnellut.
”No, tämä on aika pitkä sarja ykkösiä ja nollia. Se Avhrak Va -vaihde taisi jäädä ikään kuin päälle…”
”Ykkösiä ja nollia?” Tongu sanoi huvittuneena.
”Kyllä”, Manu sanoi närkästyen. ”Ja se informaatiovirtaus tulee jostain päin tätä alusta.”
”No minä tarkistan”, Guartsu sanoi.
Yökatse. Päälle.
Hän tutkaili hetken huonetta. Sitten hän sammutti yökatseen.
”Olet vakavan näköinen”, Manu totesi.
”Tuolla nurkassa on jotain.”
Manu lähestyi nurkkaa. Hän ei ehtinyt kovinkaan lähelle, kun sieltä jo singahti lentävä lautanen, Avhrak Va. Se liiteli katoon ja jäi sinne rahisemaan.
”Mitä hel-” Manu aloitti, mutta sitten Avhrak Va teki jotain odottamatonta. Se alkoi sihistä.
”Mitä se tekee?” kysyi Tongu, joka oli kääntänyt huomionsa hetkeksi ohjaamisesta.
”Se taitaa…” Guartsu mutisi. Hän yritti katsella tarkemmin sitä päin, mutta hänen päänsä alkoi tuntua raskaalta.
”Harmaata kaasua”, Manu tuhahti. ”Mitä tuo romu yrittää?”
”Se… se on…” Guardian sanoi ja yskäisi kerran. Sitten hän putosi lattialle tuoliltaan. ”Kredipselleeniä.”
Tongu pongahti seisaalleen tuoliltaan. Manu perääntyi robotin luota. Vaaleanharmaata kaasua, vaikeaa huomata, valui robotin sisältä alukseen. Matoranit nukkuivat yhä lattialla ja Manu oli kompastua heihin. Tongu syöksähti kohti ovea, mutta Avhrak Va sinkoutui suoraan häntä päin ja suihkutti hänen naamalleen kaasua. Tongu tuupertui kasaan lattialle huitoen käsillään ilmaa.
”Ei, ei… PYSYKÄÄ KAUKANA!”
Manu sävähti tätä karjaisua. Hän oletti tietävänsä, mitä Tongu näki mielessään. Guardian vääntelehti lattialla toisella puolella alusta. Nukkuviin Matoraneihin kaasu ei näyttänyt vaikuttavan. Manu oli nyt viimeisessä nurkassa, jonne kaasu ei ollut vielä päässyt. Avhrak Van robottisilmä tarkkaili häntä vaarallisen tietoisen näköisenä.
”Pirullinen kone”, Manu yskäisi. ”Minuahan sinä et saa!”
Sitten hänkin kaatui polvilleen, tarttui päähänsä ja yski.
Kammottava tilanne. Kredipselleeni ei ole terveellistä, ei varmasti ole. Minä jouduin tänne. ZMA. Arsestein. Vielä minä kostan hänelle tämänkin tuskan. Henkisen, fyysisen, kaiken. Hän kärsii erittäin paljon. Kyllä, erittäin paljon. Minä näytän hänelle.
Muisto… vihattavaa. Missähän muut ovat? Guardian, Tongu… miksi. Missä. Arsestein. Minä tapan sinut tästä hyvästä.
Hallusinaatio. Hah. Minä hallitsen omaa mieltäni täydellisesti. Huumausaineet eivät vaikuta minuun.
”No miksssssi sinä sitten uneksssssit?”
”Turpa kiinni, Abzumo. En minä sinua pelkää. Eikö se ole jo osoitus siitä, että tämä ei toimi?”
”Onko ssssse?”
Manu näki edessään vain tyhjyyttä, mustaa pimeyttä. Hän ei pelännyt pimeää. Hän hallitsi sitä. Jotain oli pielessä. Miksi kredipselleeni näytti hänelle varjon, pimeyden?
”Olen täällä. Me olemme täällä. Sssssinun veljesssssi.”
”Älä uhoa siellä.”
Makuta Nui käveli pidemmälle. Hänen edessään alkoi erottua hahmo. Hahmolla oli kasvoillaan kanohi Kraahkan.
Olenko se minä? Onko tuo peilikuvani?
Hän käveli lähemmäs. Ei, se en ole minä. En todellakaan. Se on tuo.
”Kas, Makuta Nui”, sanoi kylmä ääni.
”Kas, Tyranni. Miten on aika kulunut? Oletko leikkinyt vallalla, jonka anastit Miserix-paralta?”
”Hän oli huono johtaja. Ja sinun tulisi pelätä minua.”
”Niin ehkä tulisi, mutta en valitettavasti pelkää. Mikä tätä kredipselleeniä vaivaa?”
”Ehkä ssssse oli vanhentunutta”, sanoi Abzumo, joka astui varjoista. Hän jäljessään astuivat Mutran ja Chirox. Heidän perässään astuivat kaikki muut Makutat.
”Mitä te luulette tekevänne? Minä en pelkää ketään teistä, saastat.”
”Etkö tosiaan.”
”Mitä sinä sitten pelkäät?”
”Etkö sinä itsekään tiedä?”
”Eikö sinulla ole ajatustakaan siitä?”
Makutojen äänet sulautuivat yhteen hirvittäväksi kakofoniseksi kuoroksi. Heidän ruumiinsakin näyttivät sulautuvan yhdeksi mustaksi massaksi. Manu perääntyi massan tieltä. Massa kasvoi niin suureksi, että katto, joka heidän yllään näytti yhtäkkiä olevan, romahti alas. Osa siitä tarttui mustaan limaan ja jäi kiinni siihen. Erilaisia epämuodostuneita lonkeroita työntyi esiin aaltoilevasta massasta ja yritti tavoitella Manua.
S͇͓̥̪ͨͮ̑͊ͅͅi͚̟̲̫̕n̷͆̃̎ä̵̮͍͈̠̯̗̋̚ ̘͓͉̩̻̔ͧ̅̃̅̓̚ͅy̲͙͔̜̌ͧ͊̍r̉̀ͦ̈́i̻̣̦̥̲̰̟̅̉̾t́̅̒͗ͣͧͯ҉̰͇̙̱̦͖ä̳̠̻͉̫͂ͨ̐͠ẗ̖̰͖͎ͩ͑͐ͮ̂ ͍̰͔̂ͤơ͙̠̮̈́͐͛l̴̮̜͓͛͑̏̂lͩ͂ͥ̑̀a͔̗ ̙̄̓̀o̡͒ͩͩ͛̓ṃ̂͒̈́̏ͫa̴ͯ̑͑̽́ ̯̹͍͍̟͉̻̒́i̖͔̫̅͢t͚̂ͅş͙̠̰e̙̺̱͖͎̩͕͊̑ͧ̀s̷̀͆ͪ̈ḯ̶ͯ̀͒,̨̞̙ ̪̯͖̮̗̭̯̓ͤͫe͚̮̯̫͔̩̳͒̀̽ͣ̀t̫̙̥͖͙ͮ͂ͫ̅͛̆́k͉̼̲̾͂̊ͣͭ̃͝ö̥̥̘̗̐ͭ̾̉ͅ ̟̀͛ͩ̌̔ͫ͐vͣ͛ͮ҉̘̺̫̳͎á̦͖̠͚̟̗̓̑͝i̞ͧͥͬ̋ͧͣ̀n̡͇̞̫̘̞̟̑̉̅͐̀̉͗?̛̈́̅ ̵͕̹͙͉̏̀̏̐͗̈͊Ÿ̪͚͙̃͑͋͆̆ͩ͠r̰̟͕̾̓͘ͅiͨ҉̼t̩̻̱̦̱͎̪̄̄͋̆͗͑͠ä̖̦̦͉̤̌ͮ̇͆̿̚t͎̀ͫ̑̍ͬ ͕̘̟̠̲̖̉̓̃̄͒̑̎͡ͅe͖̪͈̹͉͐͐ͅr҉͖͖̳o͂͛͆ͥ̿t̪̼͌̀̉̓͂͠t͎͙̜̋̉͑u͎̞͕͊͐a̬͎̩̟ͣ́ͅ ̮ͬͨͯ̓j̲͕̼̙͐ͅo̠̼ͧ́uͬͩ͐ͫ͠k͉̣̩̤̙͈̙͐ͯ͝o̕s͔͐t̄͡a͈̳̩̠̪͚̘ͪ͆ͨ͛͑̉̏.̱̜͎̳̞̙̤̒ͥ͗̈́̽̇̍ ̳̠͚ͬ̋ͧ̊̑̑̓
S̯̤̩̈́̓̓̓ͩ̈́͋i̤͖̓̈́͠n̸͉ͫ̈ǟ͔̮̼̇ͣͩ ̖̤̼̦̘̌̚yͪr͔̭͓̫̪̭͊i̫̞͇̿ͬ͊̌͑̿͌̀t̠ͤͨä̻̦̜͖͂̊ͤ͘t͈̫̟̹ ̙̍ͧ̃̕p̡ͭ̓͗ï̡͎͚̻̆͛͒ţ̫̺̦͓̝̦̄̀̄ä͓̪̭͓͢ä̯̪̱͇͈̦͌͆̌͂͑́ ͒҉͈̹͓̦ǐ̒̅t̪͗s͔̯͍͉͑͊̊́ẹş̳̲͑̔iͩ̌̔ͫ̚ ̨̦̥̺̝̝̲͉͌̑ͨͤ̀̐ḛ̙̝̀r͉o̮̼̹̺̙̥̱͛͂s̩̳̻͙̙͛̅s̲̺̘̟ͫ̓̀̏̔̑ͬ́a̓͑̓̿ͪ͛ͅ ̗͙͖͓͔̝ͭ̔ͪ͐̌v́̂̀͆̊̋҉̦e͍̙͈̫ͮ͌͋́̎l͚̟̟ͤ́̃ͦͯ́͋j̨͔̔ͤe̎̃͝s̨͓̺͍̺̀̊ͅk̳̪̪͓ǔ̳̣͔̬̒ͪ̆ǹ̯̤͖̼̜̦̔ͪͅn̙̦̯͈̺̼͖ͩ͛́ͫả͍̖̦͚̮̐̓ͭ̂ͣs̵̠̘͆̅̚t͍̖͕̝̭͒ͮͤͥͦͥ͘a̪̳̫͔͇ͩ͌ͯ͆m͋͒ͨm̦̳͚͍̉͂e̥͙̘̟̍ͫͨ͗̈́̑ͧ̀.͆̈͏͍̭̼̤̦͈ ͎͎͕͗̾̌͌ͭ͐̏̀
M̴͕̬̺͈̔ͨͅu̞̹͎̒ͣͦ̊̏͒t̡̼͓͙͉̖͐̿t̓͐̾a̼̼͉̺̪̘̓̐̀ͭͅ ͕̪͖̲͢et̺̺k͍̮͈̩̪͕͊̔öͩͪ ̧̌ẗ̶͔̲̬̼̳́͐̈́͒̓̎a̠͖͔̱̻̳ͩ̿ͬ͋̆̉̌j̬͝ú̈́̏͌̔ͦå̳̼̥̠̅ͧͤ͢,̯͉̯ͨͅ ̝͙̭̙̟͍̇̐̑͋̅̚̚ͅe̳̱̮̩͇̙̮ͭ͋̔ͫt͛t̫̠̖ͮä̘͍͔̲͚̓̐̄̂ͥͭ͛͜ ͇̟͖̯̿ͬ̊̉̓̎m̷̲̤̰͔͂ͮ̃e̵̺͇͉̞̼̩ͥ ͇͓̲͎̞̉̽̊ͣo̵̩̖̐̓̑̂̇̐l̡̳̼͎̱̳̯̣̎̆̚e̛̮ͅm̵̥̤̞͇͗̂͒͆̍m̮̰̦̤̖͆̀e̩̼ ͖ȳ̭͇͖̰̣͙h̨͖̲̫̬̻̟͈̾̄̍̈́ͮ̊t͎̥̳̣͔ͦ̒͒́ä̯ͫͤ̊̽̀̚̚?̷͉̫̫̄ͬͣ ̨̲̜͕̻͉̣̺ͩͭ̆ͪM̀̿ͮ̈́e̘̗̣̤̝̾͐ͭ̏ͅ ̜̩̤̦͓ͯ̄ͫ̅ͯ̌o̱̲͖͖̻͔͂ͫ̂ͯl͓̫͔̞̥͍̓̎ͨ͗̾͛e̩̤̫̼̻͕ͫͯ͐̽̎ͭ̚ḿ̤̱͚ͣ̌ͫm̱̙̮̥͍̤͆ͧ́ͮ̉͞ͅe̜͊ͧ͑͋́ͩ̚ ͣͦ̾͊͗͠M̳ͦͨ͋͐͐ͬ̂ā̏͒͏̝̗̳̪̙͙k̸͖̩̫̫̤̞ͤù̦ͦͩt̴̰͐a̋͗̒͏͙.̘̲̄͠ ̷̣̔͗ͭ
M̵͕̯̥e͚͔̤̗̰ͦͧ̑ ̷̍̓ő̜̪͍͓̻̔̽ͮl͔͖͊͌̀̈ͪ̔͡e͖̞͕̺̼̽ͯm̯̙̌͌͘m̛͓̝̘̗ͯ̒̉̑̆̈ͬẹ̪̯̀ ̲ͭ͆̆̓̿̏y̱̎̏ͩ̽͊̕kͨ̀̆ͯ̎̂̚͞s̛̜̥̘̼̟̈́i͖̯̗.̜̲̬̝͚͙̌̋ͬ̾ͯͯͧ ̛̝̦͔ͪ̑̓͑ͣ̓y̪̭̖ͬͬ̔̂̍̇̕h̴͓̳͇̋ͥ̑ͧd̡̩̹̰͂ͨ̊̋e̛̳̹̳͕̰͈̒ͯ͌͋ͮ̅sͮ̏s̷̻̬̖̫̘͉̫͂ä̡͖͚ͥ̾̑̾ ̴͙͇̫͊̽ͣͮ͛̎ͣͅo͐̂͐ͮ͑̈ͩ͏̜̼͓̝͉l̠͈̙͙̾̈̾͌ͮ̇̚e̶̖͕̟͓̺̠̜ͧͥ̒͑̈́͒m̔̎̀m̺̞̮̤̺̌e̩̖ͮͫ̊ͩ ̶͈̬̖ͩ̔k͋̄o̙̖̱̣̤ͨ̄̃̿̅͠k̯̬̰͓̜ͣͦó̡̓ͨ̆ͫ̔n̦ą̪̣̬͇͔̄͊͗̊ͅi͍̗̤n̯̦ͭͅe̓҉̤͎̳͇͍n̮̤̖̳̼̥̾̎̀̆ͮͧ͝ͅ,̢͚ ̬ͤ̏̊ͫ̚j͉͈̝̹ͩo̶̯̬̺̻̤k͓̲̺͌ͯ͆͒̏̏ͯǎ̞͑ͦ̐i̎̓͑̋ń̑̿̇̚e͇̞̯̗̥n͂̒̀ ̟̃ͦ͆̉̅̔͡m̗͉̯͈̤̰ĕ̯͎̦̺̺͓̱͘į̈ͫ̂͆s̵͓͈̬̟͙̔ͅt͉̭̹̽͂̅͗ͨͨ͒ä͖͙̣͕̳̌͗͊ͧ͐̀ ̞̓̾̅͟o̊́̀͌ͧ̏ͤͅn̲̬ͧ͠ ̞̯̅͗͊͐̆́͗o̭̤̒š͚a̭̟ͣ̆̈́̿ ͨͬͦ͊̅̋͠k̨̞̱̫̍͑͑̋̒̓̚o̪̖̹̰̭͒͠k͇̜͙͍ͅō͚̮͍͔͍̟n͓̺̄͐̏ͨ̑͗ͭȃ̙̜̻̼̣̯̀̆ͯ͌iͯ̀s̢̼̪͍̳̻̘͕ͩ̄͒̒̚u̹̖͖ͬ̿͜u̍̇̈́͢t̤̫͎t͚̼͕̦̼̳̣a̜͎̣̺.̫̺ͫ̐ͣ͛ͩ͊ͫ ̼̫̻̐͗̾̉ͅS̛͑̇͑ͥ̄i̵̠n̘̰̺̟ͥ̓̓͘ä͕̟̱̌k̬͈̘̤̰̝͖̊̌ͤͪ́̇́i̸̻̻̳̟̞͈̣̇ͯͭ̇̿n̙͕͕̗.̱͖̟̠̓̎̈́̇ͤ̀
”Ei.”
E̢͙̥̥̳̺͈̍͂̒̋ͭt̘͎̬͘ ̼̥̰̰̈́͐ͩ͗ͤ̌ͭv̎̎o̰͙̣̤ì̾̓͏̹̯̳̝͔̫̤ ͔̱̪̟̖̦̠̑͋ͨͫͬ̽v̹̝ͦ̒̄̍͋͒̿a̛̭̗͖̥̝̔ͥ̐̚s͈̩͈ͭ͠t̵̗̱͙̬̜͒u̵͖͚̟͍̤ͧ͛͗̃ͪ̚s͂̈́̇ͨ͂͆̚ṯ̾͊̓͌ͨe͍͠l̝̿ͭ̑͢l̦͗ͩ͌́̚a͓.͉̝̫͎͑ ̏҉̱̠͔̹T͈͓͍̦̺͔͈͑̓̆̕i͛̆͏͙̩e̮͊d̛͚̳̱̼͍̩ͧ̽̊ͧ̃̊ä͔̙͔̜̠̥ṫ̛̹̹͓ͥ̂̓͊ͪ ̤̐͌͋̽̀̾̚i̵͚̭͕̙̣̓͊̽ͯͨͤͣt̵͎̻̄̇̐̒̽̄s̱̲̭̥̪͓̅ͪ̚ͅe̶̹͈̘̦̺͗̉͌͆ķ̖̤̩̘ͨi͍͕̤̰̤͔̥͛͘ṇ̴͈͍̇̓̾ ̴͙̱̝͒͐̃̑ͥ̓t͔̲̼̿̓̇̏o͔͖̖̼̫̝̅ͩ̿ͅt̟̾̂͐͑͞u̳̫̺͋ṵ̼̜̱̘̻̌͆ͮͧ͢d͔͈͇̜̟̅͌ͫ̐ͯ͌e̗̅̈̅ͫ̓̔̇n̫ͯ͑ͮ̔ͭ.̼̲͕̠͔̥ͨ̅͋ͣ̑͟
Punainen varjokäsi syöksähti irvokkaan olennon vatsasta kohti Manua ja tarttui tämän keskiruumiiseen. Hän pyristeli ja rimpuili, mutta käsi veti hänet hitaasti ja varmasti kohti mustaa limaista massaa, joka vääntelehti hänen edessään.
”Ei, minä olen yksilö! Minä en kuulu veljeskuntaanne! Minä lähdin… minä jätin teidät. Te olette heikkoja ja minä vahva. Ette voi tehdä tätä!”
H̷͍̖̲́ͣ̊ȇ̫̘̺͔̏̔ͭͩ̾͋ḯͥ̏̀ͯ̀k̐ͪk̤̳̱̆ͥ͐̆̆͛o̳̺̠̘ͥͮͯͯͧ̋u̬̰̦ͫͅͅs̱̰͔ͮͅ ̧̪͆͒̅͐j̬͚̘̲͒̕o̬̯̜̦̮ͧ͐̔̍͘ͅͅh̨͎̟̿͐̉͑͒ͤ̎t̼̟ͤͪ͒ͫ̇u͇̝̯͛̉̈́̓͐ͣ͒uͧͫ͊̈́̐ͩ̊͡ ̘͖̲̱̭̱̫̐̍̆̃ͪ̉ͫv̹̟͔ͦ͂͂̋̓a̪̳ͫͫ̿͗i̼̭͆͆ͭ̀ͩ̋͞ṋ̖̭ͪ̈́͗́ ̧̼̙̺̻̈́̋͌̄̽ͅs͚͖̦̣̫̱͛̽ͮ̆̌̏̚i̠ͮ̚i̪͙̮̯ť̠ͩ̀̃ä̦͎̮͈̞̖ͧ̊ͭ͒͊,̗̓̎ͯͦ ̖̤̰̳̼ͯ͋̊̿̚e̖̬͔̻̻͔͍̾͆t̴͎̐̈̒͂͑ͮt͕̼͇̭͎͖́ͤͫ͡ä̘̟̩̯̙͔̱̔ͥͮͨ ̻̔̂͋e̢̹̩̮̖̐ͨ̂m͔̭͗̅̔̈́m̧̩̘̪̳̻̮̳̀ͩͩͫ͐ḛ̙̘̂̒ͯ̚ ͋̐҉̺̳̺ŏ̭̜̻̠͔͐͆̋l̸͓̱̓̆͆̋͋͋̔eͪ̌̅͒̉͡ ̦̳͍̦̲ͣͯ̇ͪ̄̿k͕͎͐̔̉ͫͨ͝o͈̠̞͚̮̲͙͊̏̌͆͟k̘͙̠ͭͮ̆͂oͩͯ̏̅̅̉҉n͉̻̹͙ͣ̆̋͑ḁ͖̠͓͑̈̓iͥͪ͂҉̳̯̫͓̳s̻̱̦ͮ̾ͧ̌ͣi̷͍͚͍̯͓̬̓̊̈́͌ͣa̰͔̥̗̻̥̒…̴͕̻̎͛̑͐ͭ̃ͅͅ ̺̇ͫ̑̑̚e͉̤̔ͣ͜m̮m̝̲̖̮͔̭͈͌̾͗̔͢e̻̹̪̰͝ ̯̯͚͓͓͚̥̓̓ͩ̊͗̈̅i̱̱̜͈̲͕͗ͭͩ̀l͙ͣ̍ͬ̀m̛̬̘̟̗̈́ͫ̄̓͒̓ͩa͐ͪ͒ṉ ̵͎̳̦̭̖͛̓̈͂͌̃s̮̀̾ͯ͐ͯ͠i̮̇ͦͣͦ͂ͭͫn̫̻̝͊u͋ͯ̓ͫͬa҉̲̰͈͍̙̩,̜͕̯͎͝ ̰̳͈̞͚͉̪͂̆̈̅͂̌M͇̝a͚͉̥k͈̹̰͇̀́̽̾̏u̱̦͚͍̻̍̉̄͑ͨ̑̚t̮̹̟͕̹̍ͦȁͭ̑͑ͩ ̭̣̄̎͑N̡̫̖̞͑͛̓ͦ̄͋̔u͇̓̓̓̉̚i̜̝͉͚̪ͅ.̲̰̳͕
”EI. EI. PÄÄSTÄ IRTI.”
P͝a̋̈́̐ͭ̔̾͏l̴̆ͮ̈́̃aͯͤͨ̓҉͕̪̞͚͉ͅa̛̱̼̰ͧ ķ̟̝̲ȏ͍̯͕͑̔̋̄ͪt̗͌ͯͭ́i͈̻̪͕ͥ̿̈͠i̴̝̹͈̣ͯn͇̫͓͒.ͪ̄̆͂ͥͬ҉̱̮
Manua näki ympärillään suuren katsomon. Katsomo oli täynnä hänen luomuksiaan. Nazorakit täyttivät suurimman osan koliseumin tilasta, mutta niiden joukosta pilkisti myös vaaleanpunainen jänis, jonka suusta valui verta hukuttamaan torakoita. 001 istui valtaistuimella ja näytti alaspäin suuntautunutta peukaloa.
”STEVE. MINÄ LOIN SINUT. SINÄ OLET MINUN.”
001 vain hymyili. Julmasti.
Massa lähestyi.
P͈̙̱̻͇̂̑̂ͥa̹̼̤̮͖͙̥̅͋ͤͣl̷͖͚̥̐ͨͪ̎aͧͧ̎ͯ͌̊̾ḁ̣̣̬̪ͦ ̮̰͕͈̼̬͉ͭͥ̀k̷͉̝͌̋͌ͥͨ̈͒ͅo̥̘̤̜̱̗̼ͯ̀ͬ̊ͩ͢t̶͍̝̤̝͛̾ͨͪ̅͑ͫï̸̗̩̻i̪͋̉̊͆̂͜n̗̙͍̞͢,͓̥͇͖ ̑̎ͤ҉̜͉ŗ̫͚̒̿̈́ǎ̎̃͗͞k̻ͦ͒ͨ͞a̶̖s̻͍̗͎̻̟̰̀̏̍̐̔.̟̉̄ ̥̀̂̍̿̚R͉͉̫͔̼̻ͮ̍̽́̋̚͜a̺͖̻͓̜͆k̞̫ͣ̓͛͗̾͟a͓ͮs͎͚̠̞̭̈ͬ̕ ͬ̏ͣͣ͟yͩͤ̑̍̅͋s̘̘͖̹̹͓t̫͙͔͔̮̳̔̀̃̑ä̟̉v͖̣͎̗̙̐̏̿̍͋͒͡ä̰̺̫̻͚̥̙̾,̔ͣ̈́̿ͫ ̬͔̙͙̙͉̬̓͐k͖͍̱̀͒̌̊ͯ̚̕oͮͭ̃̏ͦͪ̿́k̥̰̼̱ͩ̉͊͘ó̟͉̽n͈͕̮å̪͉̤̳̣̟͇̍͑̀i̡s̬͋ͯ̄̅ͧụ̪̪̣̦͋͑̾̿u̟͛̅ͤ͆ͣ̚d̬ę̜͍̱n͕ͬ̅͠ ̬̩̰̖͖̱̗̅̎ͮ̾ͮͩ͑o͇̺̱̦̗͓̮ͫ̆̐̿̋̒s̺̺͔̔̃͐ͯ͜a̗̹͚͖͔̘̕.̗͕̓ͥ ̻̮͈́̿̾̅M͍̩͖̜̜̲͎u̩̇̑̀͆͟u̠͇̙ͮ̀̔r͞a̧̺̝̜̪͛̈́́͊ͅh͔͉͕ͬ͂̅͂͆́ā̴̯̪̻̺̥̇ͤ̎i͇̼̪͙̫̰ͯ̾̉̿̐͑̂n͕̹͔̰̺̯e͂ͪ̊̓̑͐̚͏̥̖n̜̤̫͉̂̽ͧ̚͠ͅ ͇̯͕͒ͥo͚̥̼͙̘̰̪n̯̼͖̯͗̇͐̽͋͂̚ ̼̭̠̉͋
ṿ͖ͅȁ͇̮̱̥̝̥̘ͦͮͨ͝ỉ̵ͧͥͥͤn͉̻ͫ̈́͢ͅ ̪̖̥ͥ͂͑o̰̼͎̝͕ͬͩͩ̿ͅs͎͔̦͒̔͛a̝͌͂͡ ̀͌ͬp̼̝̈́͗̔̊͊e̡̹̾̾͂ͥ͂s͉͑ͤ́̀̓ä̋̚ä̴̝͋ͅ,̢̹͎̱̦͒͆̄̓ͥ͊ ͋͐ͪͣ̒ͬk̛̥̟̠̘͌̂͊u̡̯̼̩͛̀n͚̼̿͆̈̀i̜̞͋̀ṉͮͧͣͣ͟g̯̲͍̭̘̟͂͆͆ȧ̯̖̳̞̉ͤ͛̑t̖̗̗̘̞͉͓͑̑͒̓̄ͥa̦̜͉̞ͯ̂̇ͣ̐͆r̨ͪͥ ͣͬ̃̈͏̱̙k̮̼̪ͣͥ̊ͬ̌ͨͧo͌m̲̞͙͎ͫ̓͛͠ͅë͙́ͤͨ́̿͞n̝͌͒̌͛ͦ̐͂ț̐ͅa̢̮̥͓͕̟̮̤ͪ̃͒͆ͥ̌a͕͡ ͚ͨ̓ͩm̪̦͎̱͖ͥ̓͂̈́̅e̦̠̝̗̩͙ͨͥ̒̽̀͛i͈̘̹̺̬̤ͥ̋̿̏̍̕t̹̠͛̈ä͓̩̅ͩ̒̈̿ ̟̰͍ͧͫ̔͒ͧ̚k͝ä́̋͌i̥̭ͮ͆ͨk̂̐̈́͂̆̈̾ͅk̥̀i̛̠̼̰̤̟͔ͅa͓̰̒̉ͤͭ̓ͪ͌.̉ͧ̅̌͠ ̥͉̩ͫ
O̠̻̗̰̜͔̬͋ͤ̈́̄̈̃͝l̦̘ͬͅḛ̢͉͎͗ͪͬm̼͖̣͈̞ͪͣ́̀m̜̂ͧ̄ͨ͠e̘̗̺̯̚ͅ ̛͖͎͆̇̉ͨ͋̚v̟̯͕͈ͭͣ̏̇̈́ͤa̮̖̻̗͇͙̙̐ͣ̈́i̱͖̼n̿̔̈́ͦ҉̥̻̻̜͚ ̹̑̐o͕̤ͭͯͮ̚ś̹̼ä́ ͮ͆̉͑͛͘t̝̞̹̥̐ͤ͋y̧̙̼̟̣ͯͮ́ͅö̭̹̹̱ͨ̿ͦͦͯk̨̙̋a̔̀̎̌͆̽l͇͍̪̹̗̀ͭu̶̖̞̖̮̙͛͐ͫ̓ͅa̛͉̳̻̎ͪ,̷͇̜̯̮̖̔͗͛̎̿͑ ̸̱̣͒y͖̰̪̗̣̙͋̄̋ͧ̋̃h̷͇͍͎̱̙͓͍͂d̛̼̫̍͑ͨͩͫ̈́e̳̊ͮ̓ͨ̏š̗̰̭̤̱͘s̰̠ͤ̅̅ͨä̹̙̤͔̻͂̎̓ͦ ṁ̟̭̝̋͑u̢̼̘̤̲ͨō̠̙̗͖͒́d͉̙͇̲͈͉̮̓̀̌̋͡o̼̟̠̱̕s̮̘ͣͫ̉ͫt̜̯̱͕͎ͮͧ̇ͩ́ȧ͈̥̈́̐͢m̒ͤ͆͏m̘̞̖̥̪̟̃̄ͥ̉̀e̛͎̝̾ͯ̉ͧ̎ ̙͇ͮ͗k̘̯͉͂̈́ͣͯ̍͛ͅo͍̻̱̰̼̦̐͊ͮͩ̽k̯͔͇͓̉̎ͦ̍͝o͈͕͋ͥͪͣ͑̀n̪͔̻̟͔̙̟͂̊̀ͭͦ̂a͙̣̹̯̭̰̗͒ͮ̅̾͞i̫̣̪̩̺s̵͂͆̃̓̊ûͣ̿ͦ҉̙̘̳̗̼͚u̵̞͂̂̿͐͊̎d͇̯̠̲̱ę̹̩͛͆͋̆̂͐̑n͔̑̈́ͬͪͣ.͖̼̩͖̲̔̀ ̼̮͙ͮ̉̽̈͘Kͭ͋̀͏̦̰̬͓̟̥u̗̩̞̻͒̒ͣ̅͐t̳̳̙̲͔ͦͣe̜̟͎̪̠̠͌͡n̂̓̚͏̲̝ ͍̹͇̯̲̙̘̾ͤm̝̯̦͚̘̫͓ͮ̅ͬ̾ͤ̏͜ủ̱͕͆͌ͦ̐͞ụ̗̰͌̓̈́ͮr̜͕̈́͆͒ͪ̾̅ȧ͙̪̱̻͚͓̻h͏̻̞̜͕͎͓a̠͍̖͈̥̠̐̍̈́ͤ̀̕i̶̤̟̤̰̫̦ͤ̆s̖͈̘͚̜̃̈́́̋̚̕e̳̥͖͌ͥͬͯ͐t̬͐̃ͭ̍̚͞.̙͙ͣͯ͆ͥͬ̚ ̹̞̗̮̇ͨͤͦ̐͞
Ṭ̲̮͓̭͢a̘͑̽̿ͩi̴̠ͫͦͪ̓̑̽ ̢̣̑v͉̖͂̂̇ͮ̇̂a̹̠̘̭̙ī͝kk̛͓̹̝̟̏ͣͥ̇ͭ͊a̹͉̻̝̾͌̆̔p̬̱͓̰̟̪̮ͦ̎ͯa̢͇̐ͤ̓͆̚ ̹̠̗͕̯̗̈́̊ͤ̂ͥ̐͐N̛͍͍̜͖̗ͥ̆̏ȁ̲̟̔͜z̘͕̤̱̈́͗͗͊̈̾͂o͎͈̘͛̍r̸̫̘̻̞͕̠͇̽ͦ̀ͭͭ̓ͩa͓̭̦͎ͬ̋ͯͮͦk͉̰̻͈̋ͫ̒̓ỉ͚̫͔̥̗̱͑t̡̪̪̗̣̻̱̂̌̇ͬͅ.͍̝͇ͥ̒ͯ̽͑͗̚͡ͅ
”EEEEIIIIIIII.”
Manu huomasi katsomossa Matoron. Tämä katseli häntä surullisin silmin, hymyillen. Hänen vieressään oleva Nazorak alkoi yhä enemmän muistuttaa Guardiania. Tämäkin hymyili surullisesti ja zoomaili häntä päin kiikarisilmällään. Matoron toisella puolella Nazorakien joukosta nousi esiin Keetongu. Tämä tuijotti ainoalla silmällään häntä – yhtä surullisesti kuin toiset kaksi. Maken pää pilkisti Matoron olan takaa. Keetongun takaa esiin astui Gekko. Summerganon asetti kätensä Guardianin olalle. Killjoy makasi kyljellään ylemmällä rivillä. Kepe istui toimettomana hänen vieressään. Tawa ja Visokki lojuivat pitkin katsomoa kuin katselisivat laiskana televisiota. Kaikki tuijottivat häntä surullinen ilme kasvoillaan.
Musta massa saavutti hänet.
”Auttakaa nyt minua! Auttakaa!”
Kukaan ei vastannut. Hitaasti Makuta Nui sulautui osaksi Makutain veljeskuntaa, osaksi isompaa kokonaisuutta, osaksi yhteiskuntaa. Osaksi mustaa, limaista massaa.