Pieni saari Odinan lähellä, menneisyys
Punavalkoista haarniskaa kantava Kakama-naamioinen Toa katseli kuinka hänen matoranystävänsä kantoivat raskaita laatikoita laivoista sataman kivisille penkereille. Matoranit olivat juuri saaneet vaihtotavaraa Eteläiseltä mantereelta, ja olivat lähettäneet vastalahjaksi tekemiään taidokkaita kullan värisiä naamioita, joita käytettiin seremoniatarkoituksissa.
Deleva oli jätetty tälle Aeriksi kutsutulle saarelle ihan yksin. Hän oli aikaisemmin puolustanut saarta sekalaisista Toista koostuvan joukkion kanssa, johon kuului Halaweksi kutsuttu magnetismin Toa, ja yksinäisenä vaeltajana tunnettu viisas ja vanha tulen toa Svarle. Nämä kaksi Toaa tulivat ja menivät mielensä mukaan, he eivät pahemmin piitanneet saaren asukkaista. Delevaa vähän harmitti se että hänen toa-toverinsa laittoivat omat intressinsä näiden mukavien ja helposti haavoittuvien matoran-kyläläisten edelle. Toana Deleva tunsi velvollisuudekseen suojella Mata Nuin pyhintä kansaa, Matoraneja.
Deleva meni auttamaan matoraneja, jotka kantoivat isosta laivastaan suurikokoisia puulaatikoita satamaan. Sataman pienehköt, matoraneille mitoitetut puuhökkelitalot ja kalastajamajat paistoivat räikeästi harmaan saaren rannalta. Erivärisiä matoraneja parveili satamassa, rahdaten tavaraa pois tulevista ja lähtevistä laivoista, käyttäen usein apunaan ystävällisiä Ussal-rapuja, joita matoranit olivat kouluttaneet kuormajuhdiksi.
Deleva kurotti kätensä yhden laatikon ympärille. Hän ponnisti jaloillaan voimaa, jonka avulla hän sai laatikon nousemaan puiselta kannelta. Laatikko tuntui oudon painavalta, ja sisällä tuntui kuin jokin olisi äännellyt laatikkoa nostaessa. Sisällä oleva tavara myös haisi rahin raadoilta ja muulta mukavalta.
”Mitä teillä on täällä?” Deleva kysyi ohi kulkevalta matoranilta, jolla oli värikäs sulka pakarinssaan. ”Haisee näet aika kuvottavalta, ainakin tämä laatikko”, toa jatkoi.
”Rahtikirjan mukaan nämä ovat harvinaisia, parantavia sieniä Kerokero-korosta, Eteläiseltä mantereelta”, sulkapäinen, punaoranssi matoran kertoi.
”Kuuluuko niiden haista noinkin pahalta?” Deleva kysyi, nyrpistäen nenäänsä ja painottaen sanoja haista ja paha. Delevan äänensävystä huomasi ettei hän pelleillyt.
”Tarkastamme asian pikimmiten”, Matoran sanoi hätääntyneenä, kun tajusi toan olevan tosissaan. Hän oli jo aistinut jonkin olevan väärällä tolalla, kun joukko outoja kasvomaskeja kantavia toia oli tuonut laatikot laivaan, matoran-kyläläisten sijaan.
Sulkapäinen matoran meni puhumaan muiden miehistön jäsenien kanssa, ja jonkunaikaa supateltuaan, joukkio saapui Delevan luokse.
”Olemme tulleet siihen päätökseen, Deleva, että”, sulkapäinen piti tauon, ”että sinun on parasta avata yksi laatikoista. Emme tiedä mitä sisällä oleva on”, hän sanoi, katsoen Toaa suoraan silmiin.
”Hyvä on, katsotaan”, Toa vastasi, kaivaen taskustaan punaisen puukkonsa, joka kesti hänen elementaalivoimiensa kanavoimisen. Deleva iski puukon lähimpään laatikkoon, alkaen leikata puuta, lastujen tippuessa lattialle. Jokin laatikon sisällä liikkui, ja pian Deleva pudotti puukon hämmästyksestä lattialle.
Laatikosta pilkisti esiin orgaanista, liskon harjaa. Pian tuli näkyviin myös valkoisena säteilevä hammasrivi, kun olento laatikon sisällä päästi itsensä vapaaksi väkivaltaisesti, lennättäen puunkappaleita ympäriinsä.
Deleva hyppäsi vaistonvaraisesti kauemmas skakdista, joka huusi muita skakdeja heräämään.
”
Skakdeja? Deleva kysyi itseltään. Suuret laatikot alkoivat räjähdellä auki niin satamassa kuin aluksessakin.
”Näyttää siltä että ette saaneetkaan niitä sieniänne?” Deleva sanoi matoraneille, jotka juoksivat pakokauhun vallassa ympäri laivaa. ”Nyt tosiaan tarvitsisin toa-veljiäni”, Deleva mutisi, katsellen surumielisenä kuinka skakdit kylvivät tuhoa ympäriinsä.
Seuraten tilannetta keskittyneesti, ja pysytellen takavasemmalla, Deleva sai nopeasti selville, että sininen, hopeista kypärää kantava Skakdi määräili muita groteskeja liskoja, ja vaikutti johtajaluonteelta.
Sininen skakdi komensi osan joukoistaan hyökkäämään satamakaupunkiin, osan valtaamaan aluksen. Liskoarmeija jakautui muutamiksi pienemmiksi ryhmiksi, ja lähti kylvämään tuhoa ympäriinsä.
Deleva piilotteli laivan peräpäässä, lähellä kapteenin hyttiä ja ohjainjärjestelmiä. Toa koetti keksiä suunnitelman miten pienehkön Skakdi-armeijan voisi voittaa, vaarantamatta matoranien henkiä. Punavalkoinen toa piilotteli erilaisten tynnyreiden takana, mutta hänen värityksensä ei toiminut kovin hyvänä suojavärinä.
Muutama skakdi huomasi Delevan, lähtien juoksemaan kohti toaa. Liskot latasivat elementaalienergiaa lyömäaseisiinsa ja olivat valmiita mukiloimaan toan Mata Nuin luokse, kun jokin pysäytti joukkion. Heidän johtajansa halusi itse taistella Toaa vastaan.
”Haluan tuon Toan naamion itselleni ja kokoelmiini”, Sininen skakdi sanoi, pyörittäen toisella kädellään kahden käden piikkinuijaa, jossa oli ketjun päässä suuri moukari, joka oli täynnä piikkejä.
Skakdit perääntyivät ja lähtivät potkimaan laivan miehistöä kohti ruumaa. Toa ja johtaja-skakdi jätettiin kahden laivan perään.
”Kukas se sinä olet?” veden skakdi kysyi, lähestyen toaa. Itsevarma skakdi oli valmis reiluun taisteluun, joka kääntyisi mitä todennäköisimmin hänen voitokseen.
”Olen Plasman Toa Deleva, Aerin saaren suojelija!” Deleva kuulutti itsevarmasti. Hän hyppäsi sinisen skakdin eteen, kilpi ja miekka valmiina. ”Ketä rohkenen puhutella, skakdin rumilus?”
”Olen Metorakk, Gaggulabion joukkojen komentaja. Paina mieleesi se nimi loppuelämäksesi”, Metorakk myhäili hopeisen kypäränsä alta.
”On sinullakin johtaja, Gaggulabio”, Deleva sanoi, naurahtaen. ”Pahoittelen sitä tulevaa kärsimystä, jonka joudut kohta kokemaan”, Plasman toa sanoi, kanavoiden plasmaa kilpeensä, ja iskien sen päin Metorakkia.
Skakdi paiskasi moukarinsa päin kuumennettua kilpeä, jolloin moukari meni kuumentuneen kilven lävitse, ottaen mukaansa kuumentunutta materiaa kilvestä ja iskien punaisen metalliplasmapallon päin Delevan vatsapanssaria. Iskun voimasta, Plasman toa pudotti kilpensä ja horjahti taaksepäin, kaatuen muutamien tynnyreiden päälle. Toan paino rusensi tynnyreitä rikki, ja pian tynnyreiden sisältöä oli laivan kannella ja Delevan päällä.
Voi sinua, Deleva, Metorakk sanoi, katsellen kuinka hänen vastustajansa piteli vertavuotavaa alavatsaansa. Etkö tiedä, että minua ei ole kukaan Toa voittanut? Skakdi sanoi Toalle, jonka mielen täytti suuri viha.
Kerta se on ensimmäinenkin, Deleva sai suustaan hampaitaan purren.
Deleva näki satamaan, joka oli ilmi liekeissä ja musta savu täytti ilman. Matoraneja tapettiin surutta, otettiin orjiksi ja heitettiin mereen. Muutama Skakdi alkoi leikkiä matoraneilla, sytyttäen näitä palamaan silmäsäteillään, tai heitellen näitä kuin koripalloja.
Deleva oli saanut tarpeekseen tästä. Hän otti miekkansa kannelta, kanavoiden siihen plasman voimaa, jolloin miekka kuumentui hohtavaksi. Hän taistelisi tuota Metorakkia vastaan. Ja toden totta hän taistelisi.
Isku Delevan miekasta osui Metorakkia jalkaan, kun toa riuhtoi miekallaan ilmaa. Hopeinen jalkapanssari suli nesteeksi. Skakdi karjaisi tuskasta mutta pakotti itsensä pysymnään pystystä palovammoista huolimatta. Hän tajusi että toa olisi tosissaan, eikä tämä tässä mielentilassa kuuntelisi toa-koodia.
Metorakk torjui joitain plasman toan iskuja omalla aseellaan, pyörivällä piikkimoukarilla. Skakdi onnistui saada moukari kietoutumaan Delevan miekan ympärille, ja alkoi armoton vääntö siitä, kumpi menettäisi aseensa.
Olet hyvä soturi, haavoittuneenakin, Metorakk sanoi, riuhtaisten kovalla otteella moukariaan, joka oli kiinni miekassa, mutta nyt ei vain hyvän soturin arvonimi ole kummoisenkaan arvoinen, skakdi sanoi, jolloin miekka lennähti Delevan kädestä, lentäen mereen.
Mitä nyt teet, Toa? sininen skakdi murahti, ilkeän hymyn noustessa hänen kasvoilleen. Hän tiesi että hän oli voitolla.
Taistelen. Taistelen. Ja vielä kerran taistelen, Deleva sanoi, kuumentaen nyrkkeihinsä plasmaa. Ennen kuin Metorakk ehti reagoida, aalto plasmaa syöksyi polttavana aaltona sokaisten hänet. Hän tunsi veden skakdin ihonsa miltei palavan ja panssarien sulavan.
Deleva puski kahdella nyrkillään Metorakkia rintaan, mutta juuri oikealla hetkellä Skakdi heilautti moukariaan, jonka piikikäs pää paiskautui suurella voimalla Delevaa kylkeen, rikkoen sisäelimiä. Deleva lensi päistikkaa läpi kapteenin hytin seinästä, kolisten alas rappuja ja kadoten näkyvistä.
Helppo voitto, Metorakk murahti peittäen kipunsa. Hän halusi jostain nopeasti vettä palovammoihinsa.
Puisen kannen läpi syöksyi kaksi oranssina hohtavaa kättä, jotka alkoivat puristaa Metorakkin alaraajoja, samalla polttaen skakdin jalkoja kuumalla energialla. Suuret palovammat syöpyivät skakdin jalkoihin Metorakkin karjuessa.
Sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota!, Metorakk karjaisi, potkaisten itsensä irti Toan kahleista. Skakdi työnsi kätensä rikkoutuneiden lankkujen läpi, nostaen toan kannelle. Kun Deleva roikkui hänen edessään, hopea nyrkki iskeytyi Toaa naamioon.
Delevan maailma pyöri hänen ympärillään. Hän tunsi suunnatonta kipua ylävartalossaan, ja sai koko ajan iskusarjan hopeisista skakdinyrkeistä, joita sateli päin naamiota ja yläruumista. Iskut olivat voimakkaita ja tekivät pahaa jälkeä, jolloin verta alkoi vuotaa entistä enemmän.
Ehkä on parasta lopettaa sinun kärsimyksesi, Metorakk sanoi, ottaen käyrän, tummanhopeisen tikarinsa. Hän iski sen syvälle toan rintaan, hiukan ohi valokivestä, ja alkoi viiltää sitä kohti toan alaruumista.
Kipu lähes tajuttoman Delevan ruumiissa oli suunnaton, niin suurta ei monikaan osaisi edes kuvitella. Sisäelimet olivat monesta kohtaa murskana, ja ruostunut terä viilsi tappavaa vanaansa toan panssariin ja ruumiiseen. Plasman Toa tunsi menettävänsä tajuntansa.
Metorakk jätti pahoin haavoittuneen Delevan kannelle virumaan, mennen tarkistamaan miten hänen joukkonsa olivat edistyneet. Skakdit pitivät hauskaa matorankyläläisillä, ampuen niitä jalkoihin ja potkien mereen, mutta Metorakkin lähestyessä, skakdit menivät vakaviksi.
”Tajuatteko että pilaatte kauppatavaraa!?” Metorakk karjui skakdille. Samalla jonkinlainen rhotuka lensi hänen olkansa yli ja osui sihisten laivan kanteen. Metorakk käänsi katseensa ja näki kaksi Metsästäjien lipun alla olevaa laivaa.
Häivytään! Metorakk komensi ja potkaisi Delevan ruumiin laivasta mereen. Skakdit alkoivat välittömästi vangita viimeisiä matoraneja, ja tuuppia kyläläisiä aseilla osoittaen kohti laivaa. Metorakk valvoi joukkojaan, ja skakdit siirtyivätkin hyvässä järjestyksessä laivaan käynnistelemään moottoreita. Osa lastasi suurta ryöstösaalista ruumaan vankien kera.
Osuimme liian lähelle Metsästäjien reviiriä. Odina on ihan tässä lähellä. Lähdetään ettei tule ongelmia, Metorakk selitti skakdille, joka meni ohjaamoon. Suuri rahtilaiva lipui matoranien lipuissa poispäin saarelta Metästäjien laivan rantautuessa saarelle.
[spoil]Matoro kirjoitti lopun.[/spoil]