Domek nuolaisi sormeaan ja piteli sitä ilmassa hetken. Hänen huivinsa liehui väsymättä, tuuli oli selvästikin hyvin kova. Aaltojen huumaava ääni kävi kilpaa lokkien ulvonnan kanssa. Domek piteli toisessa kädessään lierihattua tiukasti, ettei se karkaisi ilmanvirtauksen mukana. Ilmansuunta oli oikea. Valon Toa käveli rannan takana olevaa tiheää pensaikkoa päin. Hän työnsi ja nosti pois kasviston edestään, paljastaen veneen sen alta. Domek otti veneen päältä lojuvat pyöreät puukepit ja teki nistä radan joka johti aluksen suoraan mereen. Toa nosti maston valmiiksi ja hyppäsi kannelta pois työntämään venettä veteen. Domek puski kaikella voimallaan venettä ja sai sen viimein työnnettyä pois pensaiden välistä keppiraiteelle.
Alus liukui yllättävän nopeasti raidetta, jolloin Valon Toa joutui juoksemaan mereen päin kiitävää venettä perään. Alus pääsi veteen. Domek hyppäsi veneen kannelle ja nosti purjeen esille. Valon Toa otti karttansa ja kompassinsa esiin ja alkoi etsimään sijaintiaan ja kohdettaan. Auringonvalo heijastui kompassista, mutta se ei estänyt häntä. Domek vilkaisi hetken kannella olevaa lierihattuaan ja laittoi sen heti veneen edessä olevaan pieneen laatikkoon turvaan. Sijainnin tarkistettua Domek otti peräsimen ohjauksen ja käänsi sen kello yhteentoista, suuntaen aluksen pohjois-koiliseen päin, suoraan Zakazin saarta.
”Täältä tullaan Zoorac. Ole varuillasi”, Domek ilmoitti päättäväisenä.
Bio Klaanin Linnoitus
Tawa katseli ulos Tornin ikkunasta. Alhaalla Klaanin asukkaat olivat siltikin rakennustöiden parissa. Tawa huokaisi ja asettui työpöytänsä ääreen. Visokki oli yhäkin kateissa. Sähkön Toa toivoi parasta ja yritti olla miettimättä asiasta keskityäkseen olennaiseen. Sheelikan kuulustelu ei ole edennyt yhtään. Edes Samen ja Bladiksen ”Hyvä kyttä, paha kyttä”-rutiinikaan ei saanut mitään irti. Tawa mietti hetken Sheelikan kertomusta. Oliko se tosiaan hänen syytä? Ei, teit vain mitä sinun piti, Tawa mietti itsekseen. Et olisi voinut tietää. Admin jatkoi paperitöiden raivaamista. Juuri silloin oveen koputettiin. Sähkön Toa antoi luvan ja sisään käveli Moderaattori Same. ”Domek on kateissa”, Same ilmoitti yhtä vakavalla äänensävyllään. ”Tiedän sen”, Admin vastasi, ”hän jätti tämän viestin”. Tawa kaivoi esiin pienen paperilapun ja näytti Moderaattorille, ”hän sanoi lähtevänsä pois hetkeksi ja että se on hyvin tärkeää”. ”Yksinkö? Mutta eihän voi lähteä yksin matkoille”, Moderaattori väitti. ”Tiedän, siksipä käskin Bladen lähettämään jonkun seuraamaan häntä”, Tawa kertoi. Same oli vähemmän kuin tyytyväinen tästä tiedosta.
Domekin veneen päällä olevassa arkussa, jonka päällä Domek istuu juuri nyt
”… Huaah, missä minä olen?”
Tuntematon
Toa Chakra heräsi. Hänen päätä särki erittäin paljon kun hän yritti muistella mitä oli tapahtunut. Metalliolennot. Nyt hän muisti mitä tapahtui; Metalliolennot hyökkäsivät Bio Klaaniin ja tuhosivat Linnoitusta. Hän yritti saada kontaktia muille, mutta joutui niiden Olentojen hyökkäämäksi. Toa Chakra huomasi pian jotain olevan pielessä. Kaikki oli sumeaa ja sinistä ja hän leijui limaisen nesteen sisällä.
”Kas, olet viimein herännyt”, ääni kuului ja Toa Chakra näki edessään sumean, mustan siluetin. Toa Chakra ei voinut liikuttaa käsiään ja jalkojaan nesteen sisällä, puhumisesta puhumattakaan. ”Olenkin jo toivonut pitkään tutkia täysiveristä Toaa kuten sinua”, siluetti puhui taas, ”mahdollisuudet ovat loputtomat”. Samalla Chakran silmiin ilmestyi useita muita, paljon kookaampia siluetteja viereen. ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, yksi Klaanin ryhmistä ovat palanneet Klaanin saarelle.”. Chakra tunnisti äänen heti. Se oli Metalliolento. Chakra alkoi panikoida. ”Mitä? He ovat jo perillä?”, siluetti vastasi yllättyneellä sävyllä, ”näyttää siltä, että meidän on kiristettävä aikatauluamme. Onko ”Substanssi Kraxi” valmis?” ”Vastaus: Kyllä”, Metalliolento vastasi. ”Hienoa, tiedät mitä tehdä”
Metalliolennon siluetti katosi Chakran silmistä. Koneiden ääni kuului taustalla ja neste alkoi muuttua. Hetken päästä, Chakra huusi.
[spoiler=Tärkeää]Tietyistä syistä, tämäkin tapahtuu vähän ennen muiden viestejä tai samaan aikaan. Tämä tapahtuisi noin samaan aikaan kuin muut edelliset kaksi viestiäni. Saatatte sanoa, että tämä on päätä särkevää, mutta uskokaa minuun: Se sattuisi vielä enemmän jos en kertoisi.[/spoiler]
Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa. Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.
”Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään”, Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen. Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa. Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä. Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: ”ZMA”. Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa ”ZMA”:han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan ”ZMA”. Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak… Mutta ei ”ZMA”:ta. Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä. Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa. Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.
”Domek.”
Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan. Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan. Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten. Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse. Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin. Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki. Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.
Valon Toa
Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut. Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.
Valon Toa
Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.
D o m e k
Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua. Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään. Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään. Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa. Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.
Warrek
Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan.”
Zaiggera
”Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan. Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen.”
Zaktan
”Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille.”
Zameckirg
”Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen.”
Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.
Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA
Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.
”Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa. Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi. Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon. ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan
Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen. Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.
Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse. Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua. Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.
”Matka Zakaziin siis”, Domek julisti itselleen.
Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten
”Olemme perillä”, Sheelika ilmoitti. ”Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika”, yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen. ”Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme”, Matoralainen sanoi. ”Ei kestä”, Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä. ”No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin”, Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin. ”Eipäs hoppuilla”, ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, . Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. ”Rowash, mutta… Mutta…”. ”Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?”, Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, ”Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua.” ”Mutta… Toa Sheelika, miksi sinä… Mitä…”, Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla. Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan. Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia. Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. ”Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!” Rowash tirskui itsekseen, ”Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää.” Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot. Sheelika kaatui polvilleen, ”Mitä minä tein. Mitä minä tein.” ”Älähän nyt Sheelika rakas”, Rowash sanoi itsetyytyväisesti, ”Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä”.
[spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]
Pölyisien, tuhoutuneiden rakennuksien ja muiden raunioiden seassa Matoralaiset ja monet muutkin Linnoituksen asukkaat yrittivät rakentaa Linnoitusta entiseen veroonsa. Useat työläiset, jotka olivat vasta puoliviikkoa sitten porvareita tai naamion takojia ovat nyt mukana auttamassa muita korjaustöissä. Aurinkojen paisteen alla olo on hyvin tukala, mutta he eivät antaneet tämän lannistavan heitä. Työläiset olivat jo unohtaneet surunsa tai hautoivat sen ja keskittyivät sen sijaan korjaustyöhönsä. Domek käveli kaupungin keskellä. Ilman hattua häntä oli vaikea erottaa joukosta, ellei hän olisi ollut Toa ja siten kaikkia Matoralaisia korkeampi, huivista puhumattakaan. Valon Toa käveli, tai pikemminkin steppaili tien keskellä. Matoralaiset olivat liian työntäytteisiä huomatakseen Toan oudon kävelytavan ja vaikka he olisivat huomanneet, he eivät kunnioituksen ja pelon vuoksi panisi tätä merkiksi. Eksoottisesta kävelytavasta huolimatta Domekilla itse oli erittäin kankea ja vaivautunut olo. Hän yritti pitää henkensä korkeanaja olla ajattelematta asiasta, mutta myöhemmin luovutti ja alkoi kävelemään taas normaalisti. Valon Toalla oli vaikeaa pitää henkensä ylhäällä. Käveltyään tovin Toa istui tien reunassa olevaan penkkiin. Hän ei tietänyt miksi. Domek ajatteli hetken, että voisi auttaa Matoralaisia töissä, mutta aavisti näiden vain ilmoittavan etteivät he tarvitse apua. Valon Toa alkoi vähitellen katoamaan omiin ajatuksiinsa, eikä enään huomannut mitä ympärillä tapahtui.
”Moi Domek!”
Ääni kuului Domekin korvissa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kahden Toan seisomassa hänen vieressä. ”Kas, ehtoota Takama”, Domek tervehti punamustaa Hau-naamiota kantavaa Toaa, ”Ehtoota myös sinulle, Bokrujuh”, hän sanoi myös Takaman vieressä olevaan valkosiniseen nais-Toaan. ”Terve”, nais-Toa vastasi lakonisesti. ”Teitäkin näkee jossain vaiheessa, missä loput ryhmästänne?”, Domek kysyi. ”Olimme suorittamassa tehtävää Samen käskystä Nesdrian saarella”, Takama sanoi, ”Aika hyvin meni.”. ”… Niinpä niin. Kiitos hänen, tehtävä epäonnistui rojaalisesti”, Bokrujuh iski kiivaasti. ”Hei, ei se minun syy ollut. Mistä minä olisin tiennyt, että se patsas oli niin hauras?”, Takama puolusteli. ”Miksi sitten koskit siihen, idiootti? Olisit voinut sattutaa itsesi”, Bokrujuh hiljeni hetken, ”… siis… Siis ei sillä, että välittäisin.” Domek väänsi päänsä kaiteen yli. Hän ja Same ja mahdollisesti pari muutakin Klaanilaista olivat ainoita jotka näkivät mitä heidän välillään tapahtuu, vaikka pari ei itse huomaa sitä. Domekia sekä huvitti että ällötti tämä ja irvisti hieman asialle. ”Ette siis olleet paikalla kun Metalliotukset hyökkäsivät?”, Domek aloitti keskustelun uudelleen. ”Ei, palasimme tänne vasta äskettäin”, Bokrujuh vastasi paljon monotonisemmin, kuten hänen tapanaan on keskustellessaan muiden kuin Takaman tai ryhmäläistensä kanssa, ”Teillä ei mennyt oikein hyvin huomattavasti”. ”Ei, ei oikein”, Domek lausi paljon masentavasti. ”Hemmetti, jos minä olisin paikalla, tämä ei olisi tapahtunut”, Takama sanoi ja löi kätensä yhteen, ”Voisin antaa opetuksen sille joka on vastuussa itse.” Domek nosti päätään penkin reunalta. ”Mikset sitten mene ja etsi se vastuussa oleva?”, Bokrujuh heitti. ”Mutta minulla ei ole johtolankaa jolla voisin tietää missä hän olisi”, Takama vastasi. ”Olet toivoton”, Bokrujuh huokaisi. Domek nousi seisomaan penkistään ja kävelemään takaisin päin. ”Hei, minne sinä lähdet?”, Takama kysyi perässä.
”Tekemään sitä, mitä minun kuuluu tehdä”, Domek vastasi.
Tuntematon sijainti
”Raportti: Projekti onnistunut. Koekappale on assimiloitu.”
”Hienoa työtä. Entä… tuontitavaramme?”
”Vastaus: He ovat saapumassa.”
”Onko tutkimusryhmä saanut mitään uutta?”
”Vastaus: Ei.”
”Hienoa. Mene vartioimaan Kammiota, mehän emme saa antaa tärkeiden raaka-aineiden mennä hukkaan.”
”Vastaus: Tottelen. Me aina tottelemme. Kunnes kaikki on Puhdisttettu ja kaikki on Yhtä.”
Snowman pyöritteli lahjaansa käsissään, tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Matoralaiskokoinen puolikas sauva, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Se oli valmistettu puusta, ja näytti melko vanhalta. Sauvan yläosa oli koristeltu erilaisin helyin, jalometalleja ja lasia. Yksi koriste kuitenkin poikkesi muista, se oli eri sävyinen ja sen pinta tuntui erilaiselta. Snowman tunnisti sen Nimdan siruksi. ”Tiedämme, ettei se ole juuri minkään arvoinen, mutta se merkitsee meille paljon. Lisä-” lahjan antanut matoralainen selitti, mutta tuli pian lumiukon keskeyttämäksi. ”Tuota, kiitos. Tämä… Tämä on oikein hieno. Se….”
Whooooeeeeeeehhh.
Kivun aalto tuntui kulkevan Snowmanin pään läpi. Ei nyt.
Lumiukko tiukensi otettaan sauvasta, ja otti muutaman askelen suuntaan, johon oli nähnyt Ämkoota vietävän. Matoralasilla ei ole aavistustakaan tämän arvokkuudesta, eikä vaarallisuudesta. Minun pitää päästä Ämkoon luo, ei kai hän voi kaukana olla. Ihan tuon mutkan takana…
WHOOOOOOEEEEHHH.
Snowman lysähti polvilleen, ja hänen näkökenttänsä tuntui sumenevan hetki hetkeltä. Ympärille kerääntyvät matoralaiset vain lisäsivät ahdistuksen tunnetta. Kivun pahetessa ja tajunnan sumentuessa lumiukko sai huulilleen muutaman irtosanan. ”Nimda. Ämkoo. Vaara.” Sitten valkoinen hahmo rojahti tajuttomana maahan hölmistyneiden matoralaisten keskelle.
—
Jaahas. Tätäkö taas? Mieleni uuden psyykkisen hyökkäyksen kohteena?
Onpas täällä taas mustaa. Missään ei mitään. Taaskaan. Hiton ahdistavaa. Paitsi että. Liikkuuko tuolla jotain? Ei, sehän onkin vain valoa. Sinne siis.
Hmm, onko tämä ovi? Vai repeämä. Vai mikä. Jos koskisin siihen…
Pieni alus mutaisen joen pohjassa, vuosia sitten
Sekä Snowman että Domek alkoivat turhautua ahtaassa tilassa kykkimiseen. Tilanne ei kuitenkaan lumiukon mielestä suvainnut pintaan nousemista, joten toistaiseksi alus pysyi pohjamudissa. Domek tuijotti vielä hetken pyöreästä ikkunasta ulos, ja kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen. ”Vihaan tätä. Koko päivä joenpenkassa. Meidän on käytävä toimiin.” ”Mutta meidän on mietittävä toimiamme tarkkaan. Tällä kertaa sanat on valittava todella tarkasti…” ”Miten tämän nyt selittäisin… Snowman.” ”Niin?” ”Muistatko sen kerran, kun saimme sen matoran-konnan paljastettua vetämällä ”hyvä kyttä paha kyttä -rutiinin”? ”Ilman muuta, se oli aika-” ”Tämä ei ole sama asia. Tässä pelkät hoksottimet eivät auta. Tästä emme selviä puhumalla.”
Pimeä
Sepäs oli… jotain. Kyllähän minä tuon muistan, olimme Domsun kanssa hänen hattuaan myöten ongelmissa. Mutta kyllä me siitä selvisimme, ei siinä mitääÄÄÄÄÄÄH!
Pimeä huone, vuosia sitten
Ohuet seinät olivat täynnä reikiä, joista siivilöityi tunkkaiseen huoneeseen kirkkaita valonsäteitä. Snowman ja Guardian olivat kumpikin kiinni ruosteisessa, keltaisessa telineentapaisessa. Heidän molempien mustuneisiin rintakehiin oli kiinnitetty kasa johtoja. Huoneessa leijui kitkerä kärähtänyt haju.
Kahden Klaanilaisen edessä tumma hahmo pyöritteli terävän näköistä instrumenttia käsissään. Kiduttamista ammatikseen harjoittava Steltiläinen oli kuitenkin kiusallisessa tilanteessa. Tämmöinen ei käynyt päinsä, mitä pomokin sanoisi?
”En… Aio sanoa… Sitä enää kertaakaan…” Guardian sai suustaan, ja katsahti Snowieen. ”Moinen mutkistaa asioita.” ”Kenelle? Sinulle?” ”Ihan yleisesti.” ”Mitä jos itsAAAAAAAAH!” Sähkövirta kulki Klaanilaisten läpi, ja molemmat hytkyivät telineissään. Guardian koetti hieman huvittavan näköisesti pitää vasemman silmänreiän peittävää huivia paikoillaan muljauttelemalla otsansa lihaksia, mutta jatkoi keskusteluaan Snowmanin kanssa. ”Ei minulla ole mitään moista vastaan sääntönä, mutta…” Hän piti pienen tauon ja koetti estää kipua saamasta ylivaltaa. ”Mutta sinun niin kutsuttu varustevyö on aivan naurettava ajatus! Änkeä nyt kaikki tavarat niin pieneen tilaan, et sinÄÄÄÄÄÄÄH” Metsästäjien kiduttajasta tuntui pahalta jo ammatiylpeytensä puolesta. Eivätkö nämä kaksi keskittyisi hetkeksi muuhunkin kuin toisiinsa? ”Et sinä ole mikään pelihahmo. Et saa tungettua kaikkia tavaroita niin pieneen tilaan.” Snowman huohotti, ja sai kerättyä itsensä äskeisen shokin jäljiltä. ”Mutta on sinun otettava huomioon, että…” ”Ole nyt hetki hiljaa, niin selitän mikä tuossa on vikana.”
Pimeä
Okei, tajuan. Joku pommittaa mieltäni omilla muistoillani. Mutta mitä hän ajaa takaa? En ymmärrä viestiÄÄÄÄÄH!
Pramean laivan sisäosat
Snowmanista tuntui ikävältä, kun hänen suunsa tukittiin haisevalla kankaanpalalla. Ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, että hänet oli sidottu käsistä näihin kahteen piippuun. Hänen edessään oleva luihu skakdi räyhäsi sikari suussaan. ”Sinä valkea, hidastempoinen plösö! Eiköhän tuo pidä sinut hetken verran hiljaa. Tämä on suuri voittoni hetki, kerrankin sain sinut, ja nyt kerron kuinka voitin sinut. Kerron suuren suunnitelmani, ja sinä et tajua. Edes tämän kerran, ole hiljaa!
Pimeä
Aivan. Eli siis minun pitää vain… Niin. Aivan.
…
Silloin Snowman kuuli sen. Pimeyden keskeltä. ”Mata Nuin kiitos, luulin ettet koskaan tajua viestiäni ja vaikene. Kuinka luulet kuulevasi mitään, jos olet itse jatkuvasti äänessä?” Se oli hyvin hiljainen ääni, aivan kuin se olisi tullut matkojen takaa. Se oli myös tuttu ääni.
Domek käveli taas tutuissa, laajoissa valkoisissa käytävissä, kävellen ohi saman kukkaruukun ja ikkunan ohi. Hänen jalkansa oli parantunut tarpeeksi, mutta hänen kyynärvartensa oli yhä siteissä. Hän ei enään ollut yhtä elävöitynyt arkiseen tapahtumaan kuin olisi ennen. Klaanilaisiakin oli paljon vähemmän kuin yleensä, eivätkä hekään tuntuneet olevan keskittyneitä maailmaansa. Feterrojen hyökkäys oli selvästi vaikuttanut heihin hyvin paljon, eivätkä he tulisi toipumaan siitä niin nopeasti. Kultapunainen Toa saapui taas asunnonsa eteen, otti avaimensa esiin ja avasi oven. Hän sytytti valot ja ensimmäinen asia minkä hän näki huoneessa oli hänen tumma lierihattunsa joka makasi maassa. Domek otti hatun käteensä ja katseli sitä hyvin tyhjästi.
”… öhm, anteeksi”, ääni kuului hänen takana. Domek säikähti hieman tästä, mutta käänsi katseensa oven eteen jossa seisoi pieni punainen ja keltainen Matoralainen Kiril-naamiolla. ”Ai, terve Nookki”, Domek vastasi Matoralaiselle hieman lakonisesti. ”Sinua käsketään tyrmään. Sinun iltavuorosi, katsos”, Nookki sanoi hieman veijarimaisella sävyllä. ”Niin, tiedän. Itsehän sinne ilmoittauduinkin”, Domek huokaisi. ”Ja löysit näköjään hattusikin. Hieno homma. Sinä erotut aina niin hyvin kaikesta muusta sen kanssa”, Nookki lausui. Toa käveli piittaamatta ovesta ulos ja toivotti Nookkille lähtiessä, pidelleen lierihattua kädessään laittamatta sitä päähän.
Bio Klaanin Tyrmä
Valtavien paperikasojen seassa GT huokaisi tylsyydestä; hän ei keksinyt mitään tekemistä työnsä aikana. Vaikka uusi vanki olikin tuotu paikalle, BodyGuard vahti hyvin tarkasti ja tiukasti, mikä esti GT:n puhumasta vangin kanssa. Hopeanvaaleanpunainen nais-Toa alkoi taitella tyhjistä papereista, joista vain osa näytti muistuttavat jonkinlaista Rahia ja kaikki muut hyvin abstraktia modernitaidetta taidegallerioiden pohjakerroksista. GT:n huokaistaessaan taas, oveen koputettiin, jolloin hän melkein salaman nopeudella kiisi avamaan sen. ”Hei GT”, kultapunainen Toa Domek tervehti. ”Domek! Moi! Sinua en ole nähnyt aikoihin! Mitä sinä täällä teet?”, GT vastasi yhtä innokkaasti kuin yleensä. ”Ilmoittauduin tyrmän iltavahdiksi eilen, tulin tänne tuuraamaan Santoria”, Domek vastasi hieman innottomasti. ”Ahaa, aiotko olla täällä kauankin?”, GT kysyi heti. ”En tiedä, en oikein ajatellut siitä”, Domek vastasi, ”mutta siis, mitä tietä kautta pääsen erikoisvankien selleihin?” ”Seuraa vain minua”, GT sanoi ja lähti Domekin edeltä. ”Muuten, miksi et laita hattuasi päähän?”, GT kysyi Domekilta samalla. ”En vain taida tänään”, Domek vastasi.
Domek vältteli pitämästä silmäkontaktia vankien kanssa. He liikkuivat pölyisen korridorin läpi ja kävelivät useiden eri sellien ohi. Domek ei tottunut kovin hyvin synkkiin kivikäytäviin, mutta kesti sitäkin vähemmän heidän peräänsä heitettyjä vankien kirouksia ja kuiskauksia. Käveltyään pitkän tovin, he viimein saapuivat Santor luokse, joka seisoi sellien edessä. ”Moi Super Santor!”, GT tervehti Toaa, joka vastasi tervehdykseen takaisin. ”Tässä olisi Domek tuurraamaan sinua”, GT sanoi hiukan juhlallisesti. ”Selvä”, Santor vastasi hieman piristyneemmän kuuloisena ja alkoi marssimaan pois. Liikkuessaan ohi Santor varoitti Domekia tietyistä vangeista. Domek asettui samaan kohtaan sellin eteen, samalla kun GT seurasi Santorin perässä hyvästeli Domekia positiivisesti.
”Mukava tyttö, eikö olekin?”, Sinimustavalkoinen nais-Toa Sheelikan ääni kuului sellistä. Domek ei vastannut ja jatkoi vartioimista. Sheelika käveli lähemmäksi kaltereita. ”Kerrohan, mitä sinun kaltaisesi valon Toa tekee täällä”, Sheelika kysyi pehmeällä äänellä. ”Ei ole sinun asiasi”, Domek vastasi tunteettomasti, mutta hieman ärsyyntyneisesti. ”Miksi noin salaileva? Emmehän me ole vihollisia”, Sheelika jatkoi ja ulotti yhden kädestään kaltereiden välistä ja laittoi Domekin kasvoihin, ”voisimme jopa olla parhaimmat ystävät”. Domek käänsi päänsä pois Sheelikan kädestä ja pysyi silti hiljaisena. Sheelika alkoi tulla kärsimättömämmäksi ja silloin vilkaisi kultapunaisen Toan kädessä olevaan hattuun. ”Hieno hattu sinulla”, Sheelika aloitti taas vietteliäästi, ”miksi et laita sitä päähäsi?”. Sheelika kosketti Domekin päälakeen, ”hatun koko on kyllä väärä sinulle, mikset vaihda sitä uuteen? Onko se jonkun tärkeän?”. Sheelika silloin alkoi ulottamaan kätensä lierihattua päin, jolloin Domek melkein refleksimäisesti tarttui voimakkaasti Sheelikan käteen ja kääntyi häneen päin. ”Pidä likaiset kätesi pois hatusta”, Domek käski heti uhkaavammalla äänellä Sheelikaan päin. Nais-Toa ei reagoinut tähän hyvin, mutta yritti hillitä itsensä. Domek päästi irti ja kääntyi taas poispäin Sheelikasta, hänen haavoittunut käsivarteensa sattui liiallisesta rasituksesta. Sheelika perääntyi takaisin sellin sisälle. ”… Et ollut Klaanissa kun oli vielä jäsenenä, vai mitä?”, Sheelika kysyi katkerasti. Kesti hetken ennen kuin Domek vastasi myönteisesti. Sheelika jatkoi kyselyään: ”Kerro, mitä muut klaanilaiset sanovat minusta”. ”Sinä tapoit Matoralaisia ja vahingoitit muita klaanin jäseniä. Rikoit Klaanin ensimmäisen säännön”, Domek vastasi välinpitämättömästi. ”… He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta”, Sheelika kertoi, ”luuletko, että minä tahdoin sitä?”. Valon Toa pysyi vaiti. ”He tuomitsivat minua, kutsuivat minua murhaajaksi, vaikka eivät ymmärtäneet tilanteesta yhtään. Kukaan ei ymmärtänyt, kukaan ei tahtonut. Eivät edes Adminitkaan. Luovuttivat minut Makutoille ja unohtivat minun olemassaolon”, Sheelika alkoi puhua yhä ja yhä vihaisemmin, mutta Domek pysyi vaiti. Hän ei halunnut uskoa täysin rikollisen tarinaan, koskaan ei voi olla liian varma.
Silloin askelia alkoi kuulua käytäviltä. Vankien huudot ja kiroukset alkoivat kuulua äännekkäämmin kuin koskaan, hautaen askeleiden kaiun. Domek käänsi päänsä käytävän puoleen ja näki keltaisen Toan ja korkean titaanin hänen takana; Se oli Tawa ja BodyGuard. ”Ehtoota”, Domek tervehti pää-Adminia. Sheelika näytti äärimmäisen murhanhimoiselta, mutta yritti hillitä itseään; hän ei pystyisi taistelemaan kahleet käsissä kolmea klaanilaista. ”Helei”, Tawa vastasi saapuen Domekin luokse, ”miten kätesi voi?” ”Ihan hyvin, ei paljon muuta”, Domek vastasi lakonisesti. Sheelikan suuttumuksen ääni kuului selliltä. Tawa vilkaisi hieman Sheelikaa päin. ”Hyvä kuulla. Tulin tänne puhumaan Sheelikan kanssa, jos ei haittaa”. ”Ei tietenkään”, Domek vastasi, ”siis täällä vai missä?” ”Kuulusteluhuoneessa. Avaa sellin ovi”, Tawa käski Domekia, joka avasi sellin kalterit heti. Nais-Toa käveli ulos sanomatta tai tekemättä mitään. ”Sinun ei tarivtse tulla mukaan”, Tawa ilmoitti Domekille ja lähti BodyGuardin kanssa viemään Sheelikan. Joukon lähdettyä Valon Toa jatkoi vartioimista. Yhdessä paikassa seisominen rasitti hieman Toan jalkoja, joten hän päätti kävellä hieman ja liikkui pois Sheelikan sellin edestä. Käveltyään vasta kahden metrin, Valon Toa hätkähti saapuessan toisen sellin eteen. Sellin asukas seisoi oven lähellä; hänen naamansa peitetty huiveihin ja kaulaan ripustettu kyltti. Hän piteli painavasti kahlitut kätensä tiukasti kiinni kaltereista, mutta ei liikkunut yhtään.
Vanki kikatti hyytävästi Toaa päin.
Tawa ja BodyGuard saapuivat Sheelikan kanssa kuulusteluhuoneeseen. Huone oli hyvin pieni, sen keskellä oli työpöytä jossa oli tuoleja vastakkain. Ainoa valonlähde koko huoneessa oli pieni valokivi. ”Voit mennä BodyGuard. Voin hoitaa tämän itse”, Tawa vakuutteli titaanille, joka lähti vastahakoisesti mutta tottelevaisena. Sheelika istui huoneen perässä olevaan tuoliin, kun taas Tawa istui hänen eteen. Molemmat olivat hiljaa hetken, kunnes Tawa aloitti puhumisen: ”Helei”
Ei vastausta.
”Sheelika. Haluan vain auttaa sinua…”
”Et halua. Haluat vain puristaa minusta tietoa ja lukita minut ikuisiksi ajoiksi”, Sheelika vastasi hyvin kiivaasti.
Tawa jatkoi. ”Sheelika, sinun täytyy ymmärtää, ihmisiä on tapettu ja riistetty kodistaan ja omaisistaan…”
”Et ymmärrä mitään”, Sheelika jatkoi.
Tawa yritti olla piittaamatta ja jatkoi puhumista: ”… Emme halua kenenkään kuolevan enään. Jos voisit…”
”Kuuntele minua…”, Sheelika alkoi sanoa.
”… Kertoa meille miksi…”
”Kuuntele minua.”
”… Liittolaisesi tekivät tämän…”
”Kuuntele minua.”
”… Tai edes kuka tämän teki…”
”Kuuntele minua.”
”… Voisimme ehkä…”
”MIKSI ET KARZAHNI KUUNTELE MINUA EDES KERRAN ELÄMÄSSÄSI!”
Sheelika löi raivostuneesti työpöytää.
Tawa hiljeni. Hiljaisuus peitti huoneen taas.
”… Tiedätkö, mitä tapahtui kun karkotitte minut Klaanista?”, Sheelika aloitti, ”tiedätkö läheskään?”
”Makutat ottivat sinut takaisin”, Tawa vastasi hyvin syyllisenä.
”Mutta tiedätkö, mitä he tekivät?”, Sheelika jatkoi. Tawa ei vastannut kysymykseen ja hänen katseensa alkoi yhä keskittyä pois Sheelikasta.
”Sinä jos kukaan pitäisi tietää, minkälaiset Makutat ovat”, Sheelika sanoi, ”He eivät pidä siitä, kun yksi alaisistaan eroaa heistä”.
Sheelika otti kahlitut kätensä pois pöydän päältä. ”Kun minut karkotettiin pois Klaanista, Makutat lähettivät Rahkshinsa vangitsemaan minut ja viemään takaisin heidän luokseen. Yritin taistella vastaan, mutta tiedät minkälaiset Rahkshit ovat. He saivat minut kiinni ja kolkkasivat minut.”
Sheelika lopetti hetken ja veti syvään henkeä. Hänen hengitys vapisi hieman.
”Kun heräsin iskusta, olin keskellä tyhjyyttä. Mustaa mitättömyyttä oli ympärilläni, mutta en pystynyt liikkumaan. En tiennyt missä olin ja yritin vain väittää itselleni tämän olevan vain unta.
Juuri silloin… Juuri silloin, käsiä ilmestyi minun ympärille. Monta mustaa kättä ilmestyi ja tarrautuivat tiukasti kiinni raajoihini. Kädet olivat kuin kiehuva vesi minun ihoni päällä. En voinut huutaa kivusta, mutta mikään ääni ei syntynyt suustani. He eivät antaneet minun huutavan. Raajani tuntuivat palavan irti ruumiistani. Kipu ulottui luuytimeeni saakka. Silloin kaksi, punaista silmää ilmestyi eteeni. Ne katsoivat minuun, enkä voinut siirtää katsettani pois. Lisää mustia käsiä ilmestyi ympärilleni ja ne kietoutuivat kehoni ympärille. Ne polttivat. Ne polttivat minun ihoni päällä ja tuntui kuin se repisi yksitellen jokaista verisuontani ja raapi niitä. Lisää silmiä ilmestyi ympärilleni, jokainen heistä keskittivät katseensa minuun. He olivat ylimielisiä, he tietävät olevansa parempia ja olivat hyvin kylläisiä siitä. Heidän silmien ilmestyessä ympärilleni myös lisää käsiä, jotka nappasivat ja ympäröivät jokaista kehoni osaa, jättäen vain yhden silmästäni näkyville. Niiden kosketus, se tuntui kuin vastasulatettuja neuloja olisi upotettu minun ruumiini sisään. Kasvoni paloivat niiden käsien alla.
Ja minä vain katsoin. En voinut huutaa.
Kun kipu oli ympäröinyt minun koko kehoni, he alkoivat puhua. Heidän ääni oli korvia raastava. En, en pysty kuvailemaan sitä.
He eivät pelkästään puhuneet; he pilkasivat minua.
He pilkkasivat jokaista minuun liittyvää asiaa.
Minun olemustani, minun tekoni, kaikki. He nauroivat minua päin ja vain tiukensivat otteensa.
Kehoni paloi sisältä päin. Se tuntui kuin kuohuva vesi olisi minun sisälläni.
Tunsin, kuinka hermostoni pureskeltiin ja raavittiin.
Heidän raajoistaan purkautui esiin useita eri Rahien silmiä, jokainen niistä tuijottivat minuun halveksuttavasti.
Minä paloin.
Minä aloin itkemään. Ja juuri sitä he toivoivatkin.
Kyyneleeni tuntui kuin hiekkapaperi olisi hierottu silmiini. Silloin heidän kätensä alkoivat repiä minua. Ne repivät minut sisältä päin ja repivät minut auki. Raajani vedettiin useisiin suuntiin. Ne alkoivat repiä kasvojani.
Ne repivät yhden ainoan silmäni, mikä oli vielä näkyvillä.
En nähnyt mitään. Tuska oli ainoa asia minkä tunsin. Heidän pilkkaukset olivat ainoa asia mitä kuulin. Pimeys oli ainoa asia mitä näin.
Sitten, yksi pitkä ja laiha hahmo ilmestyi eteeni. Se oli heidän herransa, heidän johtaja. En tiennyt mitä tapahtui, mutta minä näin taas. Minä kuulin ja minä tunsin kuinka ilma ympärilläni kosketti minua.
Hän tuijoitti minua. Hän ei ollut halveksiva, hän ei ollut ylimielinen, hän ei pöyhkeillyt olemuksestaan ja asemastaan.
Hän vain katsoi minuun.
Hänen katseensa, se ei ollut mitään, mikä olisi syntynyt tästä maailmasta. Se on kaikkea, mitä me emme edusta, mutta oli jokaisessa sydämmessämme. Se on osa meitä.
Se oli tyhjyys.
Se oli Makuta.”
Silloin Tawa nousi tuolistaan ja alkoi kävelemään ovea päin. ”Ja tiedätkö mitä, Tawa?”, Sheelika nopeasti lisäsi, ”kaukaa katsottuna, hän näytti melkein sinulta.”
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.
Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.
”Hiljaa selleissä!” samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.
Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen. ”Hyvää iltaa, herra Guardian!”
”Heipä hei”, Guardian vastasi rennosti. ”Sinähän olit Toa San…” Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: ”Super Toa Santor, palveluksessanne!”
Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta. Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.
”Anteeksi suuresti, herra Guardian!” Santor sanoi alistuen. ”184 pääsi yöllä pakoon.”
”Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä”, Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Kunhan ei olisi ehtinyt…niin.”
Guardian piti hetken tauon. ”En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista.”
Santorin silmät laajenivat. ”Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä.”
Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.
Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää. Toa kääntyi katsomaan Guardiania.
”Hei, Guardian”, Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. ”Pitkästä aikaa.”
Guardian ei hymyillyt. ”Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut.”
”Niinpä, mutta nyt olen palannut.”
Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. ”Mitä osaa lauseesta ’sinut on karkoitettu’ et tajunnut, Sheelika?” Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi. ”Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?” Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta. ”Liittolaisesi tappoivat 20”, Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. ”Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?”
Sheelika oli ilmeetön. ”En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä.” Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy. ”Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan”, Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.
”20 kuollutta, kamalaa”, Sheelika sanoi. ”Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi.”
Guardian nielaisi. ”Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen.”
Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä. ”Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma.”
Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion. ”Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen”, Guardian sanoi. ”Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?”
”Avde?” Sheelika sanoi yllättyneenä. ”Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?” Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania. ”Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen”, Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. ”En ole vielä päättänyt, kumpi.”
Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään. Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.
Domek tuijotti ikkunasta ulos. Valon Toa makasi hyvin valaistetussa valkoisen, tyhjän sairaalahuoneen sängyssä, hänen vasen jalkansa ja käsivartensa sidottuina siteillä. Ulkona satoi. Taivas oli hyvin harmaan ja melankolinen, aivan kuin Suuri Henki itse olisi surrut tänään. Domek kuunteli kuinka oven ulkopuolella yksi tohtoreista yritti kertoa potilaan menehtymisestä läheisilleen. ”Olen erittäin pahoillani, hän ei selviytynyt leikkauksesta…” Matoralaisen itkua alkoi kuulua oven läpi. Domek yritti parhaansa olla kuuntelematta ja vakuuttaa itselleen, ettei tämä ole hänen syytä. Silloin ovi avautui, ja sen takana seisoi yksi sairaalan hoitajista, joka piteli kädessään lehtiötä. ”Hyvää päivää Toa Domek”, hoitaja tervehti ja käveli Toan sängyn viereen. ”Joo”, Domek vastasi hieman elottomana. ”Hyväksi onneksi, jalkasi ei ole haavoittunut liian vakavasti, joten se tulee parantumaan yhdessä tai parissa päivässä”, hoitaja ilmoitti, ”Tosin, kätesi valitettavasti joutuu olemaan siteessä paljon pidempään aikaan.” ”Selvä”, Domek vastasi Hoitaja nyökkäsi ja jatkoi taas matkaansa sulkien oven. Domek makasi taas yksin valkoisessa huoneessa. Hänen mielensä oli täysin tyhjä ja hän alkoi vähitellen vaipumaan pois ympäristään.
Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten
”Mutta Sheelika kulta, yritähän nyt ymmärtää…”
”Suu kiinni! En halua kuunnella!”
Nuoren Sheelikan ääni kaikui varastohuoneen läpi. Hänen edessä istui pieni Matoralainen puupöydän äärellä, hänen vieressään toinen, paljon vahvemman näköisempi Matoran kiekonheitin kädessään. Pieni valokivi Matoralaisen pöydässä oli ainoa valonlähde koko varastohuoneessa.
”Sheelika, kuuntelehan nyt…”, Matoralainen alkoi puhua ylimielisesti ja teennäisesti.
”En kuuntele!, Sheelika huusi Matoralaiseen päin, ”Sinä huijasit minua, Rowash! Sinä tapoit ne kauppiaat! Sinä…”.
”Kuunteles nyt, neitiseni!”, Matoran Rowashin ääni nousi, ”Sinun olisi pitänyt tietää vallan hyvin ettei muukalaisia auteta. Sinä veit sen paketin heille. Luulitko tosiaan, että se pahvilaatikon sisällä oli vain ”pieni lahja”? Sinä olet vastuussa tästä”. Sheelika hiljentyi, hän ei tiennyt miten enään olisi voinut vastata.
”… minä”, Sheelika alkoi puhumaan heikommin, ”minä en välitä. Minä lähden, en halua tavata sinua”. Sheelika alkoi kääntymään pois.
”Luuletko tosiaan voivasi kävellä pois noin vain, neitiseni?”, Rowash sanoi perään, ”muista, sinä murhasit ne kauppiaat. Ennenmin tai myöhemmin, Klaanilaisten nuuskijat tulevat tietämään kuka sen teki. Luuletko, että Adminit tulevat olemaan iloisia kuullessaan kuinka heidän oma jäsenensä on tämän takana?” Sheelika seisoi hiljaisena paikallaan.
”Jos haluat vielä pysyä Linnakeen sisällä, voin auttaa sinua. Kunhan teet vain parin pienen palveluksen minulle lisää, niin voin lopettaa vainukoirien etsiskelyn ja taata, että he unohtavat tämän pikku tapauksen nopeammin kuin tulet huomaamaan”, Rowash jatkoi.
”… Mitä haluat minun tekevän?”, Sheelika viimein alkoi vastaamaan katuvasti.
Pöydän takana istuva Matoralainen alkoi hymyilemään hyvin tyytyväisesti.
