Kepe pakkasi tavaroitaan. Hän lähtisi matkaan pian. He olivat viivytelleet jo liian pitkään. Reppu. Hän täytti sen ruokapakkauksilla, varaparistoilla ja muulla hyödyllisellä. Sidetarpeita. Hänen mieltään häiritsi jokin. Hän koki itsensä levottomaksi.
Hän veti syvään henkeä. Oliko kaikki varmasti pakattuna ja kunnossa? Hän laski repun ovenpieleen odottamaan aamua ja lähtöä Snowien ja Maken kanssa. Selvittämään Verstaan arvoitusta ja häiriötä Klaanin saaren aikajanassa. Kepe katseli Verstaan eteistä. Paikka luultavasti kestäisi kasassa heidän paluuseensa saakka, ellei Allianssi päättäisi lähettää lisää nimdanetsijöitä. Mitenköhän Dox pärjäsi? Mitä ”kaksittain, kätöset siniset” olivat tehneet tälle?
Hän vilkaisi vielä yhteen nurkkaan. Nurkassa oli pöytä jonka päällä oli valkoisen kankaan peittämä suurehko esine.
Kepe asteli sen luokse ja kiskoi kankaan syrjään. Feterran elottomat silmät katsoivat häneen. Hän nielaisi. Rintapanssari oli edelleen murtamaton. Se ei näyttänyt lainkaan vahingoittuneelta, päinvastoin. Reikä oli paikkaantunut. Panssari näytti yhä puhtaammalta joka kerta kun hän katsoi sitä.
Hän raapi päätään. Ja keksi jotain. Hän etsi käsiinsä tyhjän Verstaan loki -lomakkeen ja alkoi täyttää sitä.
VERSTAAN LOKI
…tätä aiemmin tajunnut. Naamoni! Kokeilin käyttää kanohi Friikin molekyylinmuokkausvoimaa Feterran rintapanssarin avaamiseen, jolloin viimein… …käytön jälkeen panssari alkoi pikkuhiljaa irrota, kuitenkin kovasti vastaan pannen. Mikä onnistumisen ilo! Leikkasin rintaosan auki ja hetken… …katsoin sisään. Enkä minä yhtään pidä tästä. En. Pidä.
Zyglakien monivärinen joukko istui vaitonaisena luolassa, kuunnellen veden tippumista katosta. Silloin tällöin joidenkin ärtyneet katseet kohtasivat, mutta tarkoitusperäisesti kukaan ei ottanut kontaktia toisiinsa.
Viime aikoina mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, ainakaan mikään tärkeä. Koko Allianssi tuntui pompottelevan Zyglakeja aivan mielensä mukaan, yhdeltäkään toiselta taholta ei tullut mitään muuta kuin käskyjä ja komentoja. Siinä missä Nazorakit, Skakdit ja Abzumon joukkio tuntuivat vaihtavan keskenään tietoja ja tukivat toisiaan, Zyglakit oli jätetty väärällä tavalla ulkopuolelle. Uutiset heidän järvensä voimalaitoksen tuhoutumisesta oli kuin suolaa heidän haavoille.
Kaiken päälle he kaipasivat karismaattista, itsevarmaa johtajaa. Kukaan Allianssin aikana hallinneista Zyglakeista ei vakuuttanut likimainkaan kyllin suurta osaa liskomaisten petojen joukkiosta tullakseen kunnioitetuksi. Heidän joukkonsa oli hajanaista, osan ollessa fanaattis-uskovaisia, ja toisten ollessa täysin tätä aatetta vastaan, eikä kukaan ollut yhdistämässä eri osapuolia.
Eivätkä Zyglakit edes olleet erityisen rauhallisia ja tyyniä olioita noin yleisestikään ottaen.
Eräs punainen, Guechexina tunnettu Zyglak nousikin täyteen ryhtiinsä, ja näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain. Kaikki käänsivät terävähampaiset päänsä häntä kohti viimeistään, kun Guechex aloitti puheensa. ”Emme voi jatkaa tätä! Allianssi pitää meitä pilkkanaan, meillä meni paremmin ennen tätä niin kutsuttua liittoa. Saimmeko ennen yhteistyötä Klaania murrettua? Emme. Mutta käskettiinkö meitä silloin vartioimaan Kummitusten Suota? Ei. Kuuntelimmeko sanaakaan niiltä ötököiltä silloin? Emme totisesti! Me-”
KA-PLAAM!
Punaisen Zyglakin hyvinkin inspiroivaksi tarkoitettu puhe kuitenkin katkesi äkkinäisesti, kun luolan seinä räjähti. Tomun ja pikkukivien laskeuduttua liskot näkivät räjähdyksen tekemässä aukossa mekaanisen, tumman hahmon.
Zyglakit eivät ottaneet yhtään riskiä ja hyökkäsivät tummaa hahmoa päin. Mutta olento onnistui puolustautumaan nopeasti hyökkäyksestä ja hoiteli hyökkäävät Zyglakit heittämällä osan seinää vasten ja toisen osan iskemällä heidät maahan, mutta ei tappanut yhtäänkään heistä.
Osa Zyglakiteista perääntyivät hieman taaksepäin olennon käännesään katseensa takaisin heitä päin.
”Mitä vielä odotamme? Tapetaan se!” Guechexin ääni kuului ”Se on nyt tai ei koskaan!”
Liskojoukko alkoivat marssia olentoa kohti, mutta ennen kuin he ehtivät tarpeeksi lähelle repimään hyökkääjänsä kappaleiksi, olento ampui yhdestä sen neljästä raajoistaan energialaukauksen kattoa kohti ja osoitti aseen Zyglakeja päin.
Zyglakit pysähtyivät heti. Laukaus oli selvästikin saanut heidän huomionsa. Joko se tai saman aseen osoittaminen heidän kasvoja kohti. Edes Guechex ei enää yrittänyt jatkaa eteenpäin ja antoi muiden kanssa tilaa olennolle.
Olento ei liikkunut vaan tarkkaili ympärillä olevaa liskojoukkoa yksityiskohtaisesti. Sen pää käänteli hyönteismäisesti eikä yksikään pieni kolkka jäänyt pois Olennon näköpiiristä.
”Kysymys: Kuka teistä edustaa joukkoanne”, olento kysyi tunteettomasti mekaanisella äänellään.
Kaikki Zyglakit perääntyivät jättäen Guechexin olennon eteen. Punainen Zyglak oli vähemmän kuin tyytyväinen, mutta päätti vastahakoisesti vastata myöntävästi olennon kysymykseen.
Silloin olennon yksi silmistä valaisi Guechexin eteen hologrammin; se oli Skakdi mustassa takissa joka hymyili epämiellyttävän omahyväisesti Zyglakiin päin.
”Guechex hyvä”, Skakdi jatkoi hymyilemistä, ”minulla olisi ehdotus…”
Tuntematon, kauan sitten
”Arstein”, Sheelika sanoi.
”Niin, rakas Sheelika?” Zorakin sulava ääni kuului pimeästä huoneesta, jossa hän työskenteli pöydän päällä olevan pienen valokiven varassa.
”Voisitko”, Sheelika puhui vaatimattomasti, ”voisitko soittaa pianoasi taas?”
Zorak keskeytti työnsä ja kääntyi Sheelikaan päin. ”Aivan kuten haluat”, Zorak vastasi hymyillen.
Yhdellä sormennapautuksella, huoneen keskelle ilmestyi valonkiila, jonka alla seisoi Skakdin kosketinsoitin. Pianon päällä ei ollut yhtään pölyä ja on selvästi hyvin huollettu.
Zorak istahti pianon ääreen ja aloitti soittamisen.
Musiikki oli hyvin sivistynyt ja herkkä. Sheelika otti itselleen tuolin ja kuunteli Arsteinin soittoa. Sheelika piti erittäin paljon kosketinsoittimen äänestä. Sen sävystä ja sen hempeydestä, jota hän oli kuunnellut jo kauemmin kuin hän voisikaan muistaa.
Zorak näytti nauttivan soittamisesta yhtä paljon kuin nais-Toakin. Hän oli selvästi soittanut tätä kappaletta hyvin usein, koska kertaakaan hän ei silmäillyt nuotistoaan soittaessaan.
”No, rakas Sheelika, mitä mieltäsi oikein painaa?” Skakdi kysyi.
Sheelika yllättyi hieman Arsteinin kysymyksestä. ”Kyllä minä tiedän milloin ketäkin vaivaa jotain”, Zorak jatkoi.
”Ajattelin vain”, Sheelika hiljentyi hetken, ”… Miksi pelastit minut? Miksi pelastit minut Makutalta?”
Arstein kääntyi taas Sheelikaa kohti, mutta jatkoi soittamista. ”Koska rakas Sheelika, olet tärkeä minulle”, Zorak vastasi yhtä sulavasti ja hymyili.
”Selvä”, Sheelika sanoi eikä enää puhunut musiikin aikana.
Sheelikan huomaamatta Skakdin hymy alkoi vähitellen muuttua paljon keljummaksi.
Tuntematon
Valon Toa heräsi keskellä soraisesta maata, pienen järven rannalla.
Toa katseli ympärilleen, hän ei tiedä missä hän on. Järven ympärillä oli syvä metsikkö. Aurinkoja ei näkynyt taivaalla, mutta päivä oli silti kirkas.
Mutta pian hän kuuli äkilliseen huudon ääneen. Huuto ei ollut inhimillinen.
Mutta kääntäessään katseensa huudon mahdolliseen suuntaan, hän huomasi ympäristön kokonaan kadonneen. Kaikki oli varjon peitossa hänen ympärillä eikä hän pystynyt näkemään mitään. Valon Toa hermostui tästä näystä. Hän nousi pois paikalta missä kivenlohkare oli ja yritti miettiä rauhallisesti. Silloin useita silmiä avautui hänen ympärille. Toa hätkähti tästä ja kaatui maahan.
D o m e k
Valon Toa yritti nousta jaloilleen, mutta jokin hänessä esti häntä nousemasta ylös. Toa yritti hätäisesti taistella vastaan. Varjot hänen ympärillään alkoivat liikkua.
Do me k
Varjo alkoi peittää Toan ruumista ja vetivät häntä sisäänsä. Valon Toa yritti paeta mutta jokainen liike aiheutti polttavaa kipua hänen keholle.
Valon Toa yritti huutaa mutta ei voinut.
Domek
Valon Toasta tuli osa Varjoa.
Merellä
Domek heräsi veneen kannella hikoillen ja täristen. Hän ei tosiaankaan ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Katsellessaan ympäri hän huomasi kaiken olevan juuri sellaisena kuin oli. Hänen värinsä oli hieman palautunut elvyyttäessään elementtivoimiaan aurinkojen valon alla.
”Onko kaikki hyvin, Domek?” Pegghu kysyi.
”On kai”, Domek vastasi epäröivästi.
[spoil]Snowie kirjoitti suurimman osan ensimmäisestä kohdasta, joten kiitoksia hänelle.[/spoil]
Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman. Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän. Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti. ”Agitato!”
Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta. Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi. ”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”
Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa. ”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”
Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas. ”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”
”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…” Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”
”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”
Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina. ”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?” ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”
Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.” ”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”
Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin. ”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.” ”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin. ”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.” ”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”
”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”
Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?” Zorak ei vastannut hetkeen mitään. ”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.” ”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.
”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.” ”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”
Nynrah Paja
Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä. Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi. Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.
Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.
”Blargh, mitä hiivattia?” Domek nousi ylös ärsyyntyneenä. Päivä oli selvästi vielä sen varhaisimmillaan, joten äkillinen herätys kylmällä vedellä sai Toan kärsivällisyyden putoamaan huomattavasti.
Ennen kuin valon Toa pystyi pitämään suurta hälinää, Ta-Matoralainen Pegghu huusi häntä päin. ”… No mitä nyt taas?” Toa vastasi kärsimättömänä ja katsoi Pegghun osoittamaan suuntaan. Domek unohti kokonaan epätoivotun herätyksensä.
Nazorakien taistelualus oli pelottavan lähellä venettä ja se tulitti heitä päin.
Sisällä Nazorakien aluksessa useat miehistön keskittyivät komentosillan lukuisiin luotaimiin, näyttöihin ja nappeihin, vaikka kohteena olikin vain noin kahden miehittämä vene. Kapteeni 877:n äänekkäät käskyt kuuluivat jopa aluksen käytäviin saakka.
Toinen tulitus, tällä kertaa se osui pari metriä aluksen vasempaan, aiheuttaen toisen aallon osumaan Domekiin ja Pegghuun päin.
Domek otti heti valaan ohjat takaisin käsiin ja aloitti hetkeäkään menettämättä suuren pakoyrityksensä.
Veitsivalas veti venettä nopeammin kuin koskaan. Taistelualus jatkoi kovaa tulitustaan ja piti raskaaksi metallinkuoreksi yllättävän nopeaa kiriä. ”Pegghu, pidä silmällä tuon laivan tulitusta!” valon Toa käski niellen ja sitten sylki osan kasvoihinsa osunutta vesimäärää.
Matoralainen kääntyi heti kasvonsa päin laivaa.
”PAARPUURI!” Pegghu huusi nähdessään uuden ammuksen lentäessään heitä kohti. Domek käänsi veneen huudettuun suuntaan, väistäen tulen.
”TYYRPUURI” Pegghu huusi taas ja Domek väisti toisen ammuksen.
Sama rata jatkui. Ammuksia osui veneen vasempaan ja oikeaan, osa vaihteli etäisyydeltä mutta yksikään eivät olleet tarpeeksi lähellä aiheuttamaan suurta vahinkoa.
Vettä roiskui ja kasteli veneilijät ja täytti melkein koko veneen vedellä. Pegghu kaavi käsillään vettä pois, pitäen samalla katsekontaktinsa. Matoralainen ei nauttinut tilaanteesta yhtään. Samaten Domek ei nauttinut uudesta märästä huivistaan kaulansa ympärillä, joka liimautui hänen ihoonsa.
”Lähettäkää vesiskootteriryhmä 4, heti!” Kapteeni 877 huusi. Luukku avautui laivan vasemmalla puolella, jolloin sieltä lähti liikkeelle neljä, Nazorakien ohjaamia vesiskoottereita.
Vesiskootterit kiisivät nopealla vauhdilla veneen kiinni. Kaksi Nazorakia ottivat esiin Zamor-rynnäkkökiväärin ja tulittivat veneilijöitä päin. ”Valon Toa! ALAS!” Pegghu huusi.
”Häh, mitä?” Domek vastasi hämmentyneenä, jolloin Pegghu veti hänet heti alas tähtäyksestä. Domekin ohjaushihna veti Veitsivalasta taipumaan ylös päin, joka vastasi tähän huonosti ja käänsi itsensä suoraan vesiskoottereita päin heikentääkseen otetta. Silloin veitsivalas heitti kovalla voimalla Domekin irti hihnasta. Toa lensi veneestä suoraan päin yhteen vesiskoottereihin, Nazorakin syliin. Valon Toa oli enemmän kuin yllättynyt tästä äkillisestä juonenkäänteestä, puhumattakaan skootteria ohjaavasta Nazorakista. Domek löi hätkähten heti Nazorakin pois skootterista ja nappasi toisella kädellä nopeasti toisen ohjauksesta estääkseen veteen putoamisen. Skootteri alkoi liikkua suoraan päin toisen käteen pidettyyn suuntaan, mikä vain hankaloitti Domekin yritystä asettua kunnolla skootterin päälle. Toinen kivääriä kantava Nazorak yritti ampua Toaa, mutta yksikään ammus ei näytä osuvan ympyrää kierivän skootteriin päin.
Samalla Pegghu nappasi heti ohjauksen veneestä ja käänsi veneen Valon Toaan päin. Silloin muut vesiskootterit kiisivät veneen perään. Skootteria ratsastavat Nazorakit ottivat sapelinsa esiin ja alkoivat huitoa Matoralaista päin. Pegghu yritti parhaansa mukaan väistellä sapelin iskuja. Alas kumartuessa hän huomasi kannen päällä lojuvan valokiven ja heitti sen yhteen Nazorakin kasvoihin päin. Nazorak, jonka silmät olivat hyvin heikkoja kovalle valolle, menetti heti tasapainonsa sokaisevan valokiven osuessaan kasvoihinsa ja putosi skootterin päältä. Heittäessään Pegghun kaatui märältä istuinpaikaltaan vetäen veneen suoraan toisella puolella olevan skootterin eteen, joka osui ja pudotti ratsastajansa.
Samalla Domek sai viimein molemmat kätensä skootterin ohjaustankoihin, mutta vähäisen tottumuksen vuoksi käänsi vahingossa skootterin paapuuriin päin ja ajoi suoraan toisen kivääriä ampuvan Nazorakin skootterin kylkeen ja kaatoi senkin.
”Hahaa”, Domek lausui itselleen katsellessaan kaatanutta skootteria, mutta ei huomannut ajavansa suoraan taistelualuksen vasempaan kylkeä päin, jonka luukku oli vielä auki. Ennen kuin Domek ehti reagoida, hänen skootterinsa osui laivaan ja lennätti hänet suoraan luukun kautta laivan sisään.
Laivan ankean harmaassa tilassa Domek kaatoi samalla yhden Nazorakin ja itse putosi suoraan torakoiden keskelle.
Nazorakeilla kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja ottivat heti sapelinsa esiin. Domek nousi ylös ja näki sapelien terien iskemässä häntä päin. Toa hyppäsi pois sapelien edestä astuen Nazorakien pään kautta joukon taakse. Yksi Nazorak vartijoista hyökkäsi teräaseellaan Toaa päin, mutta Domek väisti terän, otti torakan asetta pitävästä kädestä ja heitti hänet toista Nazorak vartijaa päin. Toiset kaksi Nazorak vartijaa hyökkäsivät sapeleilla Toaa päin, joka väisti nopeasti sapelien viillon kyyristymällä ja pyyhkäisi jalallaan torakat maasta, kaataen molemmat.
Muutkin Nazorakit alkoivat hyökätä Domekia päin. Valon Toa otti esiin hilparinsa ja puolusti sillä torakoiden sapelien viiltäviä iskuja. Domek torjui yhden torakan sapelin hyökkäyksen hilparillaan, jolla hän taittoi sapelin pois torakan käsistä ja potkaisi Nazorakin tieltä. Sen jälkeen Toa pisti hilparinsa takapäällä takaapäin hyökkäävän Nazorakin kylkeen ja iski toisella jalallaan torakan leukaan. Domek vaihtoi otteensa salkoaseensa loppuosaan ja löi aseensa sivulla useita lähestyviä Nazorakeja, perääntyen samalla luukkua kohti.
Nazorakit alkoivat perääntyä hieman, he odottivat kiväärimiesten saapumista paikalle.
Domek piti taisteluasentonsa ja osoitti hilpariaan torakkajoukkoa päin.
”Kuka sinä luulet olevasi?!” Nazorak vartioston päällikkö huusi häntä päin jotta kuulostaisi paljon kovemmalta kuin on.
Domek alkoikin miettiä hieman ja hymyili ilkikuristesti.
”Olen Aurinkojen Toa!” hän huusi torakoita päin möreämmällä äänellä ja temppuili salkoaseellaan. ”Domek, Valon EDUSTAJA!!” ja hän iski hilparinsa maahan.
”Valon Toa Domek!” Pegghun ääni kuului ulkopuolelta, hänen vene kieri satunnaisesti laivan vieressä. Siinä samassa Nazorak kiväärimiehet saapuivat paikalle. ”Sulkekaa se portti!” Nazorak vartioston päällikkö käski. Luukku alkoi sulkeutua ja Nazorakit aloittivat tulittamisen. Domek alkoi juosta sulkeutuvaa luukkua kohti väistellen Zamor-ammuksia. Valon Toa kiipesi ja hyppäsi portin jättämän rakon kautta ulos, luukun sulkeutuen hänen perässä.
Domek kiipesi veneen päälle ja otti ohjat takaisin käsiin. Hän käänsi veitsivalaan takaisin haluttuun suuntaan.
Mutta Nazorakit eivät luovuttaneet. Taistelualus jatkoi veneen jahtaamista.
”He eivät vain luovuta”, Pegghu sanoi. Taistelualus alkoi taas tähtäämään tykistönsä venettä päin.
”Pegghu, ota sinä ohjat hetkeksi”, Domek nousi ylös ja käveli veneen päätyyn. Pegghu otti hihnoista kiinni ja katseli mitä Valon Toa yritti.
Toa alkoi tehdä erilaisia asentoja käsillään. Pegghu ei ymmärtänyt mitä Toa yrittää.
”Kapteeni, olemme lukinneet kohteen”, yksi Nazorakeista komentosillalla ilmoitti kapteeni 877:lle.
”Tällä kertaa hän ei pääse pakoon”, kapteeni sanoi tyytyväisenä, ”TUL-”
Mutta ennen kuin kapteeni ehti huutaa käskynsä, taistelualuksen eteen ilmestyi yhtäkkiä suunnattoman suuri, loistava kultainen merihirviö.
”AAAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUGH!!” Kapteeni 877 huusi. Ruorimestari alkoi hätäisesti kääntää alusta pois hirviön tieltä.
Pegghu viimein ymmärsi mitä Domek aikoi: hän oli luonut kiinteän hologrammin valon voimillaan. Domek ohjasi luomuksensa lukuisia lonkeroita ja iski niillä taistelualuksen ympäröivään veteen. Hiki valui Domekin otsalla jokaisesta ohjaamasta iskusta.
Nazorakit kaatuilivat laivan sisällä ympäriinsä aaltojen aiheuttaman järistyksen vuoksi. Kapteeni 877 otti ruorit käsiinsä itse ja nousi vähitellen jaloilleen. Mutta ennen kuin kapteeni ehtikään tehdä mitään, yksi hirviön lonkeroista lähestyi aluksen kylkeä päin.
”Äiti”, Kapteeni 877 huusi.
Lonkero iskeytyi taistelualuksen kylkeen ja kaatoi koko aluksen mereen.
Merihirviö katosi ja Domek huojui hieman paikallaan. Hänen kehonsa väri muuttui paljon harmaammaksi.
Taistelualuksen kaatuminen loi huomattavan suuren aallon joka nosti veneen ja kaatoi sen matkustajat. Vesi roiskui taas heidän vasta päälle veneen tippuessaan aallon päältä.
Domek ja Pegghu makasivat veneen päällä. Sitten he alkoivat naurata helpotuksesta voitonriemusta
”Valon Toa Domek”, Pegghu sanoi naureskellen, ”tuo oli kyllä hienoin asia minkä olen nähnyt” ”Tiedän”, Domek hykersi, ”mutta voisitko lopettaa ”Valon Toa Domekin” kutsumisen. Kutsu vain Domekiksi” ”Selvä on, Domek”, Pegghu vastasi.
Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta. Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta. Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän. Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi. Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään. Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.
”Moderaattori Same, teille on vieraita”, Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.
Tuli taantui.
”Kutsu heidät sisään”, Samen käheä ääni kuului. Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.
”Palasimme tehtävästämme”, punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti. ”Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit”, Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä. ”Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä… Ja, noh…”, Takama vastasi hieman vaivautuneena. ”Tehtävä epäonnistui”, Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena. ”Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä”, Maan Toa Kowambra lisäsi.
Same hieroi kasvojaan. ”Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?”, Same puhutteli masentavasti. ”No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-”, Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.
”Sori”, Takama pyysi alakuloisena. ”Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin”, Same vastasi hyvin ankarasti. ”Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen”, tulen Toa selitti. ”Ja kuten on kerran sanottu: ’Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme’”, Kowambra lisäsi Takaman perään, ”Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta”.
”Niinkö?”, Moderaattori sanoi yhtä käheästi, ”Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman”. ”Selvä, ymmärsimme…”, tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, ”hyvää päivänjatkoa teille”.
Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä. Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain. Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.
”Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?”
”Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!”
”Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille.”
”Selvä, päällikkö-Same!”
Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.
”Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti.”
Merellä
Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.
Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana. Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon. Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.
”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen. ”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.
”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.
Hetken hiljaisuus.
”… Olitko paikalla silloin…” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?” Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.
”Kyllä, kyllä olin.”
”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.
”Miten niin?”
Pegghu ei sanonut mitään.
”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.
”Feterra”
”Mitä?”
”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.
”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.
”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.
”… Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi. ”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt…” Matoralainen hiljeni eikä jatkanut. Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa. ”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”. Pegghu ei vastannut. Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.
Auringot laskivat horisontissa.
Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä. Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.
”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”. Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta. Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin. Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.
”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa. Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.
”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan. ”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.
”Hii-op!” Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.
Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa. Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi. Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.
Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää. Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.
Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa. Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.
Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.
Bio Klaanin Tyrmä
Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.
Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.
Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan. Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa. Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.
Sheelika mietti nykyistä tilannettaan. ”Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?” Nais-Toa mietti. Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään. Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä? Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?
Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.
Tuntematon
Hiljaisuus. Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut. Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä. Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.
Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat. Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.
Se ajatteli.
Se huusi.
[spoiler=Hörr]Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.[/spoiler]
[spoiler=Niin muuten.]Odottakaa muuten kunnes musiikki soi kun se ilmestyy ja lopettakaa se kun seuraava ilmestyy.
Täällä kertaa teillä kaksi musiikkivalintaa mitä voitte kuunnella kun ”se” tapahtuu.
*= Power Rangers
**=Super SentaiToim. huom.: Valitettavasti Super Sentai -kappale on tuhoutunut, joten Kohtalo ei anna teille todellista valintaa.
Valinta on teidän.[/spoiler]
Avomerellä
”Ei hiivatti”, Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, ”Hiivatin hiivatti, ei”.
”… Miten niin?”, Pegghu kysyi Valon Toalta, ”Onko jotain vialla?”. ”Tuuli on kääntymässä”, Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti. Valon Toa otti kompassinssa esiin. ”Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin”, Domek hieroi otsaansa turhautuneineena. ”Mutta mitä me sitten teemme?”, Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana. Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään. ”Onko meillä airoja?”, Matoralainen etsi ympäriltään samalla. ”Ei”, Domek vastasi. ”Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?” ”Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?” ”Mitä me sitten teemme?” ”Odotetaan kunnes tuuli kääntyy.” Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan. Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä. ”Veitsivalaita”, Valon Toa päätteli. ”Veitsivalaitako? Missä?”, Pegghu kääntyi katsomaan. Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä. ”Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta”, Pegghu havannoi. Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.
Idän Matoran-kylä
Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.
Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä. ”Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!”, Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat. Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta. Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa. Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa. Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken. ”Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!”, Selakhilaani-soturi ilmoitti. ”Tuokaa hänet tänne!”, Rlorzedt käski. Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä. ”Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi”, Rlorzedt kysyi. Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti. ”Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt”, Selakhilaani-soturi sanoi. ”En kysynyt sinulta mitään!”, Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin. ”Niin, anteeksi Kenraali”, Selakhilaani-soturi sanoi. ”Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut”, Laosi uhkasi Rlorzedtiä. ”Mutta kyllä minä voin!”, Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, ”Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!”
Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa. ”Hei Skakdit!”, yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion. ”Jo oli aikakin”, Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti. ”Keitä te olette!”, Rlorzedt huusi Toia päin.
”Valmiina?”, punainen Toa sanoi. ”Öh, mikä olikaan asennomme?”, vihreä Toa sanoi. ”Asento 3-B! No niin, valmiina?” ”Valmiina!”
”Toat, ryhmittykää!”, Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana. Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot. Skakdien leuat loksahtivat auki.
”Jyrisevä Maa!”, musta Toa huusi, ”Maan Toa Kowambra!”
”Voimallinen Painovoima!”, purppura Toa huusi, ”Painovoiman Toa Pohak!”
”Viileä Jää!”, valkoinen nais-Toa huusi, ”Jään Toa Bokrujuh!”
”Elävä Kasvillisuus”, vihreä Toa huusi, ”Kasvillisuuden Toa Lehatu!”
”Liekehtivä Tuli”, punainen ja keskimmäinen Toa huusi, ”Tulen Toa Takama!”
Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.
”Toa Cendai…ANGORANGER”, Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.
Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.
Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin. Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään. Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään. Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.
Avomerellä
”Uaaah!”
Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa. Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta. Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan. Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin. ”Viimeinkin”, Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.
Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.
Idän Matoran-kylä
Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.
Kenenlläkään ei ollut kivaa.
[spoiler=Ai niin]Selakhilaani on Pridakin ja Samen lajin nimi ja Schiludomilainen Pimeyden Metsätäjä Miimikon. Miksi? Miksei?[/spoiler]
Keskellä merta, Domekin vene purjehti pohjois-koiliseen päin. Tuuli oli rauhoittunut hieman eikä ulvonnut enään yhtä kovaa kuin lähtiessään ja aallot olivat paljon tyynempiä. Lokkien äänet kaikuivat veneen ympärillä. Valon Toa katsoi taakseen Klaanin saareen päin, eikä nähnyt enään muuta kuin noin nyrkin kokoinen läikkä veden päällä. Domek tunnusteli ilmaa uudestaan sormellaan. Tuuli puhaltaa juuri oikeaan suutaan, Valon Toa päästi kätensä peräsimestä hetkeksi ja nousi ylös puuarkun päältä. Yhtäkkiä, arkku avautui ja sieltä putkahti Matoralainen. Domek melkein putosi veneestä tästä tapahtumasta.
”Huaah, viimein ulkona!”, Matoralainen henkäisi helpottuneena ja hieroi hieman päätä. ”Mitä… Kuka… KUKA HIIVATTI SINÄ OLET?! MITÄ TEET TÄÄLLÄ?!”, Domek kyseli kovalla äänellä arkussa olevaa Matoralaista. ”Öhm, anteeksi. Nimeni on Pegghu. Olin, öhm, kävelyllä”, Pegghu vastasi hieman hätiköivästi. ”Keskellä iltaa.” ”Öh, niin.” ”Kaupungin ulkopuolella.” ”Palasin serkkuni luolta.” ”Matoran kylä on lännessä. Veneeni idässä.” ”Minulla on huono suunnantaju.” ”Ja silti löysit tiesi serkkusi luokse.” ”… Öh, mutta silti nukahdin veneesi arkun sisään” ”Joka oli pensaiden piilossa.” ”Löysin sen sattumalta.” ”Oli myös mukavaa sinulta piilottaa sen takaisin kasvistoon.” ”Öh… katsos…” ”Pois paatistani.”
Domek otti Pegghun käsivarsista kiinni. Pegghu alkoi hätäilemään entisestään. ”EI! Älä! Minä olen vain eksynyt Matoralainen! Mitä minä muka tekisin teille?!” ”Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä”, Domek sanoi välinpitämättömästi ja alkoi pidellä Pegghua veneen yli, ”Kai osaat uida takaisin?” ”OKEI! MINÄ TUNNUSTAN!”, Pegghu huusi, ”Olen vartiomies Klaanista! Moderaattori Blade lähetti minut tarkkailemaan sinua koska lähdit yksin ilman lupaa! En halunnut tätä itsekään! Minä vannon sen!” ”Hienoa, että tunnustit”, Domek sanoi ja päästi Pegghun takaisin veneen päälle. Valon Toa laittoi arkun kiinni ja asettui takaisen sen päälle. ”Eli siis”, Pegghu aloitti, ”minne olemme matkalla? Kuinka kauan ennen kuin olemme perillä” ”Zakaziin”, Domek vastasi, ”ainakin noin kaksi päivää”. ”… Miksi Zakaziin?”, Pegghu näytti huolestuneelta. ”Tärkeä asia hoidettava”, Domek sanoi ja alkoi katsomaan veneen sivussa olevaan pieneen arkkuun, ”hyvin tärkeä asia.”
Bio Klaanin Linnoitus
”Hei Same! Tarvitsen sinua keksimään Toa ryhmällemme uusi teema”, Takaman huusi Moderaattorin perään. ”Mitä, taas? Vastahan te aloitte käyttämään sitä ajoneuvo-teemaanne?”, Same vastasi. ”Niin, mutta olemme jo käyttäneet ajoneuvo-teemaamme jo noin kaksi kertaa peräkkäin. Vaihtelu virkistää.” ”Miksette odota kunnes Domek palaa ja keksii teille uuden teeman? Hän on parempi näissä kuin minä” ”Mutta en voi odottaa. En halua käytää tätä saman tyylistä trikoota kaksi kertaa.” ”Miksi käytätte niitä naurettavia trikoita? Miten ne muka auttavat?” ”Miten niin?” ”Unohda. Miksette sitten käyttäisi jotain aiempaa teemaanne? Kuten tuota Lintu-Rahi tai taruolento-teemaanne? Minä pidin niistä erittäin paljon …mikä on hieman uskomatonta.” ”Okei, mutta emme tiedä mitä hyvää ryhmäasentoa voisimme käyttää. Itse haluaisin ryhmäasentoa 6-E, mutta Pohakin mielestä 9-B on parempi. Kowabrasta taas 2-C.” ”… Miksi teidän on pakko käyttää ryhmäasentoja?” ”Miten niin miksi?” ”Ääh, unohda. Tehkää mitä haluatte, älkää enään kysykö minulta näistä”, Same huokaisi, ”mutta voisit sentään vähentää noita räjähdyksiä. Ne saattavat vahingoittaa siviilejä”. ”En lupaa mitään”, Takama sanoi ja lähti pois.
Bio Klaanin Selli
Sheelika kuuli askelien ääniä kaukaa sellinsä sisällä. Harvoin Klaanin tyrmässä oli tarpeeksi hiljaista kuulemaan jonkun askelien äänen toistuvan läpi. Tämä oli yksi niistä päivistä. Usein tähän aikaan osa tyrmän vangeista olivat ruokasalissa ja toinen osa sellin sisällä nukkumassa. Näin pystyttiin välttämään hallitsemattomista vankilakapinoista. Riippuen rikoksista, osa vangeista eivät edes pääse ruokasaliin vaan joutuivat syömään likaisista astioista, joita annetaan vangeille pienistä oviaukoista. Sheelika päätti valita toisen vaihtoehdon. Vaikka hän olikin Toa, hän ei siltikään halunnut jakaa samaa huonetta sadan muiden vankien kanssa. Hetken kuluttua, askeleet pysähtyivät ja hopeanvaaleanpunainen Toa GT pilkisti sellin eteen. ”Moi!”, Toa tervehti pirteästi. Sheelika ei vastannut. ”Toin muuten evästä tänne jota voisit syödä, jos on nälkä”, GT ilmoitti iloisesti, ”muuten, mikä olikaan nimesi?” ”… Miksi olet täällä?”, Sheelika viimein kysyi, ”mitä oikein yrität?”. ”Miten niin?”, GT kysyi harmittomana. ”Miksi haluat puhua kanssani? Etkö tiedä mitä olen tehnyt?”, Sheelika jatkoi. ”En tiedä mitä olet tehnyt”, GT myönsi, ”mutta näytät ihan mukavalta ihmiseltä, siksi haluan puhua kanssasi.” ”Minäkö? Mukava ihminen?”, Sheelika toisti hieman ymmällään, ”ihmisten ulkonäkö huijaa aina, kuten ihminen itsekin”. ”Niin noh, mutta et ainakaan huijaa minua nyt”, GT hymyili. Sheelika hiljeni.