Klaanon

Avainsana: Creedy

  • Kenraali Killjoy herää komerosta

    Killjoyn huone

    ”- ja sinä oikeasti heräsit komerosta? Onneksi olet sentään kunnossa, yksi pommi osui aivan tornin viereen.”

    Killjoy makasi nyt selällään, jälleen omassa huoneessaan. Huoneen ikkuna oli mennyt säpäleiksi pommituksen myötä, mutta muuten asunto oli selvinnyt lähinnä pölyisillä lattioilla. Tawa seisoi Killjoyn vuoteen vieressä kädet puuskassa, ihmetellen Killjoyn merkillistä löytösijaintia. Hätääntynyt Matoran oli yrittänyt mennä Killjoyn loukkokomeroon piiloon, mutta koki entistäkin pahemman järkytyksen verisen Metsästäjän mätkähtäessä tämän päälleen. Myös Saraji oli huoneessa, tuijotellen jalkojaan hyvin vaivaantuneen oloisena. Killjoy ei edes vaivautunut kyselemään mitä kaikkea oli tapahtunut.

    Vasta huoneeseen saapunut Tawa nosti Killjoyn sängynpäätyyn kiinnitetyn tietolomakkeen ja alkoi tutkimaan sitä: ”Näyttää siltä, että sinä onnistuit reväyttämään jokaisen kehossasi olleen sisäisen vamman tuon juoksulenkkisi ansiosta. Mikset sinä yksinkertaisesti voinut kutsua minua paikalle?”

    Killjoy piteli oikeaa suunpieltään puhuessaan: ”Visokki halusi tiedon kulkevan heti, minulla ei ollut hajuakaan olinpaikastasi. Noudatin vain suoraa käskyä.”

    Tawa tuntui hätkähtävän Visokin nimen ilmestyessä keskusteluun ja Toa loikin nopean katseen Sarajiin, joka automaattisesti meni varmistamaan, että huoneen ovi oli kunnolla suljettu. Vahki nyökkäsi ja Tawa madalsi ääntään, aloittaen keskustelun: ”Lista, mistä voin tietää, että sen sisältö on varma?”

    ”Visokki ei antanut sijaa kyseenalaistamiselle, hän on listasta satavarma, ei hän muuten olisi riskeerannut yhteydenotossa.” Tawa katsoi Metsästäjää ja puhui nyt jo melkein kuiskaten: ”Kysymys kuuluukin… voinko minä luottaa sinuun?” Killjoy käänsi katseensa hetkeksi maahan, mietti sanomisensa ja nyökkäsi: Visokki luotti tietonsa minulle, minä vannoin hänelle valan liittyessäni Klaaniin. Minä en koskaan tekisi hänen tahtonsa vastaisesti.”

    Tawa suoristi taas selkänsä ja nyökytteli: ”Niin, niin tietenkin”, Tawa huokaisi, ”Ehkä sinun sitten… tulisi kertoa loput.” Killjoy hymähti myöntävästi: ”Niin taitaa olla.”

    Kahvion auki räjähtänyt seinä, pienen veriläiskän itäpuolella, pahoinvoivan veden toan läheisyydessä

    Rukia pyörrytti ja nyt Creedy yritti taluttaa veden Toaa kauemmaksi kahviosta. Hyökkäyksen sattuessa kaksikko oli edelleen istunut pöydässään ja pakokauhun sattuessa, he olivat jääneet massaan sisään loukkuun. Kun evakuointi oli saatu tarpeeksi pitkälle, Ruki joutui todistamaan, kun Kahvion romahtava seinä litisti pienen Matoranin alleen, saaden aikaan groteskin reaktion, johon liittyi orgaanisen aineen pursoutumista kivikon välistä. Kaksikko piiloutui tunneiksi kahvion juomakellariin, jossa Creedy oli yrittänyt epätoivoisesti tarjota Rukille rauhoittavaa juotavaa.

    Lopulta Ruki oli käytännössä järkyttänyt itsensä väsyneeksi ja nyt Matoran yritti epätoivoisesti kannatella puolitajuttoman Toan kehoa. Lääkintämatoranit säntäilivät ympäriinsä, hoitaen kuitenkin jokainen vakavammin loukkaantuneita. Creedy nielaisi nähdessään valkoista lakanaa vedettävän taas yhden epämääräisen hahmon päälle. Hän kykeni vannomaan nähneensä lakanan alla vain epämääräistä mössöä.

    Creedy päästi Rukin valumaan käytävän reunalle lepäämään ja istahti itse viereen. Matoran kolautti takaraivonsa seinään ja kirosi. Sota oli hänelle tuttu, ennen se vain ei tullut hänen kotiinsa.

    Ruki availi silmiään, yrittäen päästä tolpilleen. Toa loi katseen vieressään istuvaan Matoraniin ja huokaisi, yrittäen heti päästä tilanteen hermoille mukaan. ”Tavallaan… minä kahdehdin sitä helkutin Vahkikaksikkoa…” Creedy hymähti epäluuloisena: ”Sen kaksikon elämässä ei kyllä ole mitään valoisaa, miksi ihmeessä?” Pienen hiljaisuuden jälkeen Ruki sai sanotuksi: ”Heille kärsimys on vain sodan sivutuote… he eivät järkyty, he vain… tekevät parhaansa voidakseen tehdä asialle jotain.”

    Creedy vilkaisi käytävän päässä avautuvaan vastaanottoon. Zilla makasi siellä edelleen, keho puoliksi betonin sisässä. Matoran nousi pystyyn ja käveli muutaman askeleen sitä kohti, pysähtyen kuitenkin. ”Tiedätkö, olet oikeassa, mutta unohdat yhden asian: Heidät luotiin sotaan, me… noh, me emme ole sotilaita.”

    Ruki niiskaisi ja haparoi itsensä jaloilleen: ”Niin… olet oikeassa.” Creedy kuitenkin keskeytti Toan puheen ja jatkoi kävelemistä kohti Zillaa: ”Mutta mikä estää meitä silti tekemästä osaamme?”

    Creedy astui aulaan ja alkoi tutkimaan seinään mäsähtänyttä jättiä. Ruki seisoi edelleen käytävässä, nyt hymyillen. ”Odota minua… emmeköhän keksi keinon saada se ulos sieltä.” Creedy ei voinut peitellä virnistystään, ei vaikka kädetön ohi kulkenut Turaga mulkaisi tätä harvinaisen happamasti.

    ”Nuoriso…”

    Killjoyn huone

    Tawa oli nyt istahtanut jakkaralle. Toa oli ristinyt jalkansa ja kuunteli Killjoyn tarinaa. Hän ymmärsi nyt, ymmärsi enemmän, ymmärsi mitä Snowien kanssa oli tapahtunut. Mutta kuten Killjoyllakin, uudet kysymykset ottivat ratkaistujen paikan.

    Saraji seisoi edelleen oven edessä, kuunnellen tarinaa. Hänelle kysymyksiä oli paljon enemmän. Hän ei tiennyt Visokista oikeastaan mitään, hänellä oli edelleen epäselvä käsitys mikä Feterra on ja Punainen mies oli tuttu hänelle vain Killjoyn raportista Klaaniin liittymisensä yhteydessä. Killjoy oli lopettanut ja antoi läsnäolijoiden nyt sisäistää kuulemaansa.

    Tawa nojasi nyt päällään takanaan olevaan hyllyyn ja mietti kuumeisesti. ”Tuo Visokin mainitsema Umbran tilanne… luulen tietäväni mitä tapahtui. U kertoi raportissaan, että hänet oli pelastanut jokin punainen Rahi… se ei voi olla vain sattumaa.”

    Killjoy pudisteli päätään: ”Tämä siis tarkoittaa, että Visokki on vapaalla jalalla. Tiedämme myös syyn miksei hän tule tänne… mutta tehän onnistuitte auttamaan Snowmania, luulisin hänen tietävän, että voimme yhtä hyvin auttaa häntäkin.”

    Tawa mumisi: ”Visokki on kuitenkin telepaatti, ehkä loinen on suunniteltu sellaiseen, ehkä se ei ole niin yksinkertaista.” Tawa mietti ylhäällä tornissa lepäävää listaa. Killjoy tunnisti tämän ajatuksen Tawan ylöspäin suuntautuneesta katseesta. ”Mitä aiot tehdä petturin suhteen?”

    ”Ehdokkaat ovat hajautuneena ympäriinsä, emme saa yhteyttä heihin kaikkiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin juttuttaa heitä keitä voin. Katsomme miten tilanne etenee sen jälkeen.”

    Killjoy nyökkäsi, Tawan nousessa samalla jakkaralta. Toa käveli ovelle, tunnustellen selkäänsä, hän oli jättänyt viittansa torniin. Hän pysähtyi kuitenkin puhumaan vielä: ”Kiitos, en tiedä mitä muuta voisin sanoa.”

    Metsästäjä tuijotti lähtöä tekevän Toan takaraivoa, kääntäen sen jälkeen itseään enemmän makuulle. ”Kiitä Visokkia kun löydät hänet, minä toimin vain viestinviejänä.” Tawa käänsi päänsä vielä kerran kohti makaavaa Killjoyta: ”Minulla on vielä yksi pyyntö, itsekäs, mutta ehkä voisit auttaa minua… Kun olet kunnossa, kun jaksat taas toimia, autatko minua etsimään hänet?”

    ”Luonnollisesti.”

    Tawa nyökkäsi ja hymyili. Hän avasi oven ja astui käytävän puolelle. Killjoy kuitenkin huikkasi häntä kuuntelemaan vielä hetken. ”Tuota… tuli vain mieleeni, pidätkö sinä kukista?” Tawa pysähtyi tämän hämmentävän kysymyksen tullessa, mutta päätti kuitenkin lähteä mukaan. ”No tuota… kyllähän minä, mutta miksi kysyt?”

    Killjoy kakoi sanoja ulos kuin puoliväkisin: ”Et sinä satu tietämään, mitä ne sellaiset Petuniat oikein ovat?” Tawa katsoi metsästäjää hämmentyneenä, pudistellen päätään: ”En ole koskaan kuullutkaan.” Killjoy tyytyi vastaukseen ja huokaisi: ”Kiitos silti, jaksamisia hommiin, niitä taitaa taas riittää.”

    Tawa alkoi sulkemaan ovea perässään ja huikkasi mennessään: ”Käänteinen helei ja pikaisia paranemisia.”

    Tawan pää oli täynnä monenlaista hänen kävellessään asuntolalta jälleen kohti Klaanin tiluksia… hän ei enää ikinä murehtisi, jos asiat menisivät huonosti. Kokemus oli nyt näyttänyt hänelle jo liian monta kertaa, että ne voivat siitä mennä vain huonompaan suuntaan…

    ”…jälleen kerran.”

    [spoiler=Infoa]Tawan taustapiruilu ulottui vielä tämänkin postin puolelle, kunnia myös Gurvanalle tämän juonikuvion alkuperäissuunnittelusta.[/spoiler]

  • Saraji ottaa chillisti

    Bio-Klaanin kahvio

    Ruki täräytti kolme tuopillista valkoista juomaa pöytään ja työnsi niistä yhden Sarajille ja yhden Creedylle. Hän nosti omansa suoraan suulleen ja veti pitkän kulauksen iskien tämän jälkeen tuoppinsa tarpeettoman lujaa pöytään: ”Noh, onko hän aina noin vieraanvarainen?”

    Saraji hymähti ja veti tuoppinsa lähemmäksi itseään. Hän oli jäänyt tuijottelemaan nurkkapöytään, jossa istui Matoro yhdessä kahden Sarajille tuntemattoman henkilön kanssa. Saraji nyökkäsi Matorolle, joka vastasi tähän, jonka jälkeen molemmat keskittyivät jälleen omiin pöytäseurueisiinsa.

    ”Hän ei yleensä kimmastu noin, veikkaan että sisällä olo on tehnyt hänet höperöksi. Luulen että on parasta vain antaa hänen rauhoittua. Ja muistakaamme, että hän on viimeisien viikkojen aikana menettänyt kylkensä, räjähtänyt ja pudonnut komentotornista. Häntä on lävistetty, murjottu, poltettu, viillelty ja leikelty. Jollain tavalla ehkä ymmärrän hänen… noh, ärtyneisyytensä.”

    Creedy oli uponnut tuoppinsa syövereihin ja Matoranin pää oli uppoutunut tuohon ylisuureen astiaan hörppimisen säestyksellä. Hän seurasi keskustelua puolikorvalla, kadoten vähitellen omiin mietteisiinsä. Hän tiesi Killjoyn olleen Pimeyden Metsästäjä, mutta Creedyn mökissä saama informaatio hämmensi häntä. Kaikki palaset eivät olleet kohdallaan, hän ei löytänyt motiivia lähellekään kaikkiin Killjoyn tekemisiin… vaikka toisaalta, eivät ne asiat hänelle kuuluneetkaan.

    Vähäksi aikaa koko kolmikko hiljeni ja Creedyn huomio kiinnittyi hieman nuhjuisen näköiseen Matoraniin, joka koetti väen väkisin tilata tiskiltä Tapiirinmaitoa likaisesta mukista. Saraji katseli samaan suuntaan huokaisten. Hän nousi ylös ja käveli tiskin ohi hakemaan päivän lehden. Killjoy ei ollut taittanut sitä aikoihin ja päätoimittaja Summerganonia ei oltu nähty toimistossaan. Lehteä tekivät nyt vapaaehtoiset ja se paistoi lehdestä hyvin näkyvästi. Klaanilehden etusivulla oli valtava lööppi otsikolla: Tawalla salasuhde Nöpöön? Lue uusimmat paljastukset Klaanin johtajasta!

    Ruki näytti voivan pahoin ja tarttui lehteen heittäen tämän pöydän vieressä olleeseen roskapönttöön. ”Tuohon tuo lehti on mennyt. Viime viikolla ne kaivelivat ikivanhoja tarinoita Ämkoon metsästysreissuista ja Guartsun hammasharjoista…. ja vielä näinä aikoina kun informaation pitäisi kulkea.”

    Saraji hymähti ja otti lekottelevamman asennon tuolissaan. ”Noh, mistäs sinä hänet tunnet? Killjoyn siis. Luulin että työskentelet aulassa aamusta iltaan, minua peloteltiin, ettei teillä olisi kovinkaan vapaa-aikaa.” Ruki näytti hetken vaivaantuneelta ja sinisen Kaukaun takana käytiin selvästi pientä ajatustyötä: ”Siitä lähtien kun Killjoy liittyi tänne… noh, näytti siltä ettei kukaan oikein pitänyt hänestä. Minulla oli kauan sitten sama ongelma, Klaaniin liityttyäni ongelma kuitenkin katosi. Minulle oli jotenkin vieras ajatus että Klaanissa syrjittäisiin jotakuta, joten tavallaan… noh, halusin jutella hänelle. Siinä taisi vain käydä niin päin, että hän auttoi minua, enkä minä häntä.”

    Saraji kuunteli selitystä virne naamallaan: ”Usko pois, Killjoy ei ole sellainen tyyppi joka välittäisi tuollaisista asioista. Hän ei edes yritä.”

    ”No tuota… niin, ehkä. Meillä henkilökunnan tiloissa porukka säälii häntä, hän vain asuu erakkona jossain mökissä eikä koskaan näytä naamaansa täällä. Miksi hän ylipäätään liittyi Klaaniin, jos hän ei edes yritä tulla toimeen muiden kanssa?”

    Saraji nousi penkistä ja hörppäsi loput juomastaan loppuun. ”On mukavaa nähdä, että maailmassa on vielä joku joka jaksaa ajatella yksilön ongelmia. Pidä tuo linja… te olette harvassa.”

    ”He-hei, minne sinä luulet meneväsi?”

    ”Xian reissulta selvisi yksi lääkintävahki. Lähetin hänet jonkun sairastuvalla levänneen nutipään kanssa hankkimaan itselleen töitä. Taisivat mennä johtajanne toimistoon, käyn katsomassa miten se pärjää.”

    Ruki heilautti kättään Sarajin kadotessa portaikkoon. Hän käänsi katseensa mietteisiinsä uponneeseen Creedyyn, joka ei tuntunut edes huomanneen Sarajin poistumista. Ruki tuijotti hetken Matorania ja aukausi lopulta suunsa: ”Noh, mikäs sinun tarinasi on?”

  • Pranae Pian

    Klaanin tilukset

    Valtaisa töminä kaikui metsän siimeksestä saaden pikkulinnut lehahtamaan puista karkuun valtavissa parvissa. Puun hake lensi ympäriinsä jättäen selkeän polun jättihaarniskan kulkemasta tiestä.

    Sana ”valtaisan saamarin ruman metallimöhkäleen vauhtivoittoisesta saapumisesta” oli kiirinyt Klaanin tiluksille ja muurin päällä valmistauduttiin pysäyttämään tunkeilija sillä sekunnilla, kun se irtaantuisi metsästä. Muurin päälle kasatut raskaat tykit olivat valmiina ja tutka jäljitti kohteen liikkeitä koko ajan.

    Töminä kuului edelleen ja tykkimatoranien otsat hikosivat. Raporttien mukaan kohde liikkui nopeasti, olisi siis pakko osua ensimmäisellä laukauksella. Yhden vastavärvätyn matoranin kädet tärisivät niin pahasti, että tämän tykki heilui holtittomasti eestaas. Yllättävä puiden natina sai koko joukon hätkähtämään ja tykkien katse siirtyi kohti liikkeen lähdettä. Kaikki puut olivat alkaneet huojumaan.

    Kaikkien yllätykseksi tilanteeseen asteli uusi muuttuja, Klaanin keskuskaiuttimista alkoi kuulumaan nopeatempoista teknorummutusta ja tämän päälle alkoi kuulumaan Paacon ääni:

    ”Joo, siis moro vaan kaikille ja hyvää iltapäivää. Samalla kun varoitan tätä helkutin tunkeilijaa tulemasta yhtään lähemmäksi meidän linnaketta, niin ajattelin että tässä olisi hyvä sauma mainostaa uutta Bite It Like A Bohrok –kappalettani. Jos tämä tunkeilija päättää olla röyhkeä ja varoituksestani huolimatta lähestyy meitä, niin tässä olisi sitten ihan kiva taistelumusiikki eikös? Että ei minulla mutta, jätän tämän biisin tähän soimaan.”

    Pienen hihityksen saattelemana Paaco sulki yhteytensä ja jätti musiikkinsa soimaan. Hämmentyneet Matoranit näyttivät osittain huvittuneilta, mutta alhaalla valmistautuvien toien katseet palauttivat heidät maan pinnalle. Puiden heiluminen oli lakannut Paacon puheen ajaksi, mutta nyt se jatkui taas. Tykit olivat täydessä valmiustilassa.

    ”Varuillaan, se voi tulla hetkenä minä hyvänsä”, kuului käsky joukkion takaa. Täysi hiljaisuus laskeutui ja kaikkien silmät tapittivat metsikköön. Salamannopeasti jotain hyppäsi sen keskeltä ja kaikki tykit ampuivat samalla sekunnilla. Valtava rekyyli potkaisi kaikki muurilla seisseet kivuliaasti alas. Salamannopeasti vartiossa olleet toat juoksivat sinne minne lukuisat tykit olivat osuneet.

    ”Tuota, tyypit…”, yksi toista oli kumartuneena panoksista syntyneen kraaterin syvyyksiin ja vetäisi sieltä pikkuisen tuhkaantuneen luurangon. ”Me tuhlasimme juuri kalliita panoksia oravaan. Ettekö te tiedä, että maksaa neljäsataatuhatta ratasta ampua näillä aseilla kaksitoistasekuntimitähelkuttiaaaaaaaaaaaa?!”

    Puiden heilunnan oikea aiheuttaja jyrähti suoraan puiden läpi juosten muutaman sentin päästä kumartuneen toan vierestä. Valtava apinamainen metallirobotti hyppäsi suoraan muurin yli yhdellä valtavalla loikalla ja lähti juoksemaan pitkin Klaanin pitkää pihatietä. Aseita ei oltu edes ehditty ladata uudelleen.

    Paaco oli jälleen avannut yhteyden musiikin edelleen soidessa. ”Nyt nyt tunkeutuja, ei tämä näin vetele. Ottakaa tämä hullu kiinni, hän ei näytä siltä että osaa pysähtyä.”

    Kaikkien odotusten vastaisesti metallihökötys vastasi kesken etukenoisen juoksennansa ja sen selkään kiinnitetyt kaiuttimet karjaisivat ilmoille merkillisen korkean äänen: ” MINÄ EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”
    Paaco hiljeni.

    Linnoituksen sisäosat

    Saraji juoksi linnoituksen portaita alas ottaakseen selville metelin aiheuttajan. Hän kykeni vannomaan kuulleensa tykkien kajahtelua. Hän oli ehtinyt juuri eteisaulaan, kun tuttu ääni mylvi läpi kaiuttimien: ”… EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”

    Sarajin silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän ryntäsi kohti ääntä. ”Creedy?”
    Saraji juoksi pihalle ja näki mustan pisteen liikkuvan huimaa vauhtia kohti linnoitusta ja vastaanoton sisäänkäyntiä. Vahki lähti juoksemaan vastaan kohti ilmaantuvaa pistettä, mutta matkansa aikana hän huomasi jonkin olevan pielessä. Hän ei nimittäin olettanut pienen matoranin olevan miltei sisämuurien korkuinen möhkäle. Saraji jämähti niille sijoilleen nähdessään mitä vastassa oli, hän ei voinut piilottaa ällistystään.

    ”SARAJI NYT JUMALEISSÖN VÄISTÄ! MINÄ EN TIEDÄ MITEN TÄMÄ PYSÄHTYY!”

    ”Uh-oh…”

    Tämän jälkeen tapahtui hyvin monta asiaa yhtäaikaisesti. Ensimmäiseksi paikka jossa Saraji oli hetki sitten seisonut, oli nyt tyhjä ja tarkkasilmäisimmät kykenivät havaitsemaan vahkin siirtyneen takaisin etuoville. Hän riuhtaisi ovet auki ja ryntäsi sisään vaatien kaikkia poistumaan aulasta. Kirkuvat matoranit juoksivat ympäriinsä koettaen päästä tarpeeksi kauas Creedyn ”ajokin” tieltä. Kaikkien itsesuojeluvaisto ei ollut aivan niin terävä ja Ruki olikin jäänyt tiskinsä taakse suu ammollaan tuijottamaan lähestyvää kohdetta.

    Saraji huomasi tämän ja syöksyi salannopeasti toan luokse ja tarttui tätä vyötäisiltä, juuri sillä hetkellä kun jättirobotti juoksi pahki vastaanoton seinään ja suoraan siitä läpi.

    Kivenmurikat lentelivät kymmenien metrien päähän siitä mistä Creedy oli tullut läpi. Matkallaan tämä oli murskannut koko vastaanottopöydän ja uppoten huumaavalla vauhdilla sisälle sen takana olleeseen betoniin. Osuman jylinän jälkeen olisi saattanut muuten vallitta hämärä hiljaisuus, mutta pääalaspäin katosta roikkuva veden toa hieman söi tilanteen mahdollista draama-arvoa. Ainoa paikka johon Saraji oli ehtinyt pelastaa Rukin, oli luonnollisesti ainoa Creedyn tuhon tieltä säästyvä roikkumismahdollinen pinta, eli tässä tapauksessa kattokruunu. Tämä tarkoitti sitä, että Saraji roikkui siitä jalkojensa varassa ja samalla roikotti yhden kätensä varassa kurkku suorana kirkuvaa Rukia. Saraji laski tämän hellävaroen alas lattialle ja hyppäsi välittömästi nyt puoliksi betonin sisällä makaavan möhkäleen luokse.

    ”Mhauttaghaaa mhinut ulosh, täällä on phölyä..”

    Saraji veti miekkansa esiin ja aloitti varovasti leikkaamaan auki jätin selkää. Ongelmaksi koitui se, että miekka ainoastaan naarmutti kymmenen senttiä paksua panssaria.
    ”Anna kun minä…” Ruki oli tasannut hengityksensä ja hoippui nyt kohti jättiä. Hänen kätensä alkoivat hehkumaan veden elementaalivoimista ja hän mumisi itsekseen muutaman vieraskielisen kuuloisia sanan. Tämän jälkeen hän iski kätensä yhdellä iskulla jätin selän läpi. Kädet edelleen hehkuen hän tarttui molemmin käsin reiän reunoilta ja repäisi aukon tarpeeksi suureksi, jotta omalaatuinen matoranin pää mahtui siitä läpi.

    ”Köhkguhghahaha, hui samperi, tuollahan tulee klaustrofobiseksi…” Creedy oli yskäissyt pölyt suoraan päin Rukin naamaa, saaden ensimmäisenä vastaansa vihasta punaiset veden toan kasvot.

    Puolen tunnin kuluttua, edelleen sama aula, useaa raivokohtausta myöhemmin

    ”Hmh, no se selittää miksei sinua löydetty. Minua kyllä hieman epäilyttää ettei herra Killjoylla ollut rakennuslupia kaivaa maanalaista luolastoa…”

    Valtava joukkio oli kerääntynyt törmäyspaikalle ja Tawa oli kiiruhtanut paikalle kuultuaan massiivisen metelin. Ruki seisoi nyt sivummalla naama edelleen punaisena, huudettuaan minuutteja siitä että Respa-toan työ oli aivan liian vaarallista kun kaiken maailman hullut juoksentelevat ympäriinsä ”terminaattoreina”. Paaco oli käynyt vain nopeasti tarkastamassa vauriot ja palasi sitten taas moderaattorien huoneeseen. Creedy seisoi nyt nöyränä joukon keskellä, Sarajin toimiessa hänen puolustajanaan.

    ”Noh, on kuitenkin huojentavaa kuulla ettemme saaneet pysyviä henkilövahinkoja hyökkäyksen takia. Sinut oli ehditty jo listata kuolleiden/kadonneiden listalle.”

    Creedyn häpeäinen ilme muuttui yhtäkkiä toiveikkaaksi. ”Hetkonen, tarkoitatko sinä että… Killjoy on elossa?” Tawa heläytti vienon hymyn matoranille ja nyökkäsi Sarajia kohti. ”Ehkä ystäväsi voi valaista sinua.”

    Creedy kumarsi syvään ja kiitti. Juostessaan Sarajin perään portaikkoon, hän huikkasi palaavansa pian korjaamaan omia jälkiään, vaikka korjaustiimi ei pitänytkään sitä tarpeellisena. ”Haavereita sattuu.”

    Killjoyn huone

    Puoliksi panssaroitu hahmo kohensi asentoaan sairasvuoteella. Killjoy oli menettänyt tajuntansa pian sen jälkeen kun hänen kypäränsä oli alkanut hälyttää. Nyt hän oli taas tajuissaan, sadatellen sitä miten heikoksi hän oli päätynyt. Pelkkä ajatusten hätääntyminen sai silmät mustenemaan. Huoneen oveen koputettiin. Killjoy teki kuten aiemminkin, eli sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa.

    Yleensä tässä tilanteessa oven takana ollut vain koputteli aikansa ja lopulta luovutti tajutessaan ettei kukaan vastaa. Tällä kertaa tulijalla oli avain ja valo tulvi pimennettyyn huoneeseen ensi kertaa päiväkausiin. Killjoy joutui peittämään silmänsä valon sokaisevan voiman edessä ja hän todisti kuinka kaksi kaksi hahmoa asteli sisään. Ensimmäisenä hän näki Sarajin hahmon joka käveli sängyn päädylle ja pysähtyi siihen. Toisen hahmon hän tunnisti Rukiksi, mutta tämä jäi seisomaan ovensuulle ilmeisesti avaimen kanssa. Killjoyn silmät alkoivat tottumaan valoon ja hän ottikin käden pois silmiensä edestä. Silmät sirrillään hän tuijotti huoneeseen ilmestynyttä porukkaa.

    ”Mnhang?”

    Saraji virnuili Killjoyn ilmeelle ja Ruki oli peittänyt suunsa aivan kuin peittääkseen senhetkisen reaktionsa. ”Meillä on sinulle pieni vieras.” Ennen kuin Killjoy ehti sanoa mitään, hänen suunsa loksahti auki, hän ei ollut uskoa ääntä joka Sarajin selän takaa kuului.

    ”TAWA PUHUI TOTTA, SINÄ ELÄT!” Creedy väänsi itsensä Sarajin selästä tämän olkapäälle ja hyppäsi siitä Killjoyn jalkopäätyyn silmät loistaen. Killjoy ei osannut sanoa mitään. Hän tuijotti edessä seisovaa matorania, kaikkien muiden odottaessa Killjoyn reaktiota.

    ”Sinä… sinä… olisit voinut soittaa…”

    Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Creedy purskahti itkuun ja hyppäsi halaamaan täydellisen pöllämystynyttä Killjoyta. ”Minä luulin että sinä kuolit sinneeeee, kun pakenin alakertaan näin sinut maassa ja *niisk* kun paikka räjähti luulin että sinä menit mukanaaaaaah” Creedyn itkunpurkauksen aikana myös Ruki oli ryhtynyt kyynelehtimään ja mutisi jotain iloisesta jälleennäkemisestä. Tänä aikana Killjoy ei ollut liikahtanutkaan ja Creedyn lopulta irtaantuessa Killjoy koetti miettiä sanansa tarkkaan.

    ”He kertoivat… että koko talo meni… aivan kaikki ja kaikki sen sisällä.” Creedy nyyhkytti edelleen, joten Saraji päätti selittää: ”Se osa talosta josta Klaani tiesi. Tawalle tuli pienenä yllätyksenä se että olit kaivanut sinne tunneleita.”

    Killjoy virnisti niin paljon kuin tikatuilla suunpielillään uskalsi: ”Hmh, tieto taisi jäädä pyörimään Visokilleeargh!” Killjoy piteli päätään aiheuttaen kaikkien huoneessa olleiden ryntäämään tämän ympärille. Killjoy koetti toppuutella näitä selittämällä vain olevansa hieman heikossa jamassa. Hän ei kuitenkaan itsekään ymmärtänyt äkillistä vihlaisuaan. Aivan kuin… hänen ajatuksiinsa olisi sattunut.

    Saraji jatkoi tarinaa siitä miten Creedy oli löytänyt Zillan ja myöhemmin juossut suoraan eteisaulaan miltei murskaten Rukin. Killjoy ei voinut olla hymyilemättä tilanteelle ja muistuttikin Rukia, että työssään pitää olla varovainen. Creedy oli tällä valin saanut ajatuksensa kokoon ja kyseli nyt Killjoylta missä tämä aikoisi asua.

    ”Luultavasti täällä. Miettien Klaanin tilanteen ei välttämättä ole järkeä alkaa jälleenrakentamaan niin kauas. Pitänee tervehdyttyäni kaivaa sieltä kaikki pelastettava tänne.”

    ”Minä voin hoitaa, olen maannut täällä työttömänä jo ties kuinka pitkään. Homma se on pienikin homma.” Killjoy epäröi hetken, mutta nyökkäsi sitten Vahkille. Ruki päätyi avaamaan suunsa ensimmäisen kerran koko keskustelun aikana. ”Tuota… oletko katsonut korttiasi?” Killjoy hätkähti. Se kortti, hän oli jättänyt sen yöpöydälle edes kurkistamatta siihen. Nyt hän otti sen käteensä ja katsoi mitä se sisälsi.

    Kortti oli itse piirretty, sen huomasi jo kaukaa, sillä verrattaen lapsellisesti piirretyt pikku-visorakit näyttivät siltä kuin Killjoyn alakerran ADHD-matoran olisi piirtänyt ne. Visorakit pitivät leuoissaan ilmapalloja, jotka muodostivat sanat: Pranae Pian. Killjoy pidätteli tirskahdustaan piirroksille ja kirjoitusvirheelle ja käänsi kortin kääntöpuolelle. ”Bio-Klaanon hoito –ja palveluhenkilökunta toivottaa pikaista paranemista ja kiittää avusta jonka olet meille antanut.”

    Killjoy tajusi tämän olevan Rukin tapa kiittää heidän viikkoja sitten tapahtuneesta juttutuokiosta. Killjoy nyökkäsi Rukille, joka nyökkäsi takaisin ja ilmoitti sitten jättävänsä huoneessa olevat ”ystävien kesken.”

    Ovi sulkeutui ja kolmikko oli nyt keskenään huoneessa. Killjoy katsoi Visorakeja kortissa ja muisti silloin ettei kaikki ollutkaan niin hyvin kuin hän hetkellisesti oli kuvitellut. ”Onko Visokista muuten kuulunut, onko hänet löydetty?” Saraji pudisti päätään murheellisena. ”En ole kuullut mitään aiheeseen liittyen… mikä sinua oikein vaivaa?”

    Kipu oli iskenyt jälleen ja Killjoy piteli nyt päätään.

    Ole kiltti, kahden, ole kiltti.

    ”…menkää!”

    Saraji ja Creedy vilkaisivat toisiaan, mutta Killjoy toisti sanomansa uudelleen, nyt kovemmalla äänellä. ”Menkää!, kutsun teidät takaisin… Minä pyydän, MENKÄÄ!” Killjoy ei tajunnut karjahtaneensa viimeistä sanaa niin kovaa, mutta kaksikon ilme kertoi muuta.

    ”Tämä on käsky Saraji…”

    Epäilys jaloissaan Saraji vähitellen veti Creedyn pois huoneesta, jääden kuitenkin ovelle. Killjoyn jäädessä tuijottamaan Saraji käänsi päänsä lattiaan ja hitaasti sulki oven.
    Killjoy yskäisi ja veri purskahti hänen rinnuksilleen. Hänen mielensä… jotain oli pielessä… mitä oikein tapahtui… mikä ääni häntä aneli?

    Anteeksi Killjoy… en… en tiennyt että mielesi on näin heikkona.

    Killjoy jähmettyi, hän ei uskonut häntä puhuttelevan äänen olemassaoloa.

    Minä en halunnut vahingoittaa sinua, olen pahoillani, mutta minun on pakko käyttää tilaisuus hyväkseni, tämä on ainutlaatuinen hetki.

    ”Visokki?”

  • Z.I.L.L.A

    Luola Killjoyn mökin alla

    Cainautuessaan vasten luolan kauimmaista nurkkaa hiki otsallaan Creedy alkoi vähitellen tajuta ettei hänellä olisi enää kauaa aikaa. Hän oli viettänyt viimeisimmät minuutit koluten sadannetta kertaa läpi loukkoaan, pettyen jälleen sadannen kerran. Katon oli tukkinut edelleen tuo mystinen metallinen valli, eikä luolaan pudonneita lohkareita saanut siirrettyä matoranin voimilla.

    Hän kuolisi tänne, näiden päivien aikana kukaan ei ollut vaivautunut etsimään häntä. Hänen oletettavasti ainoa ystävä olisi nyt kuollut ja se nazorakinriekale olisi nyt tekemässä tuhojaan jo muualla. Hän tunsi kuinka ilma oheni hetki hetkeltä. Creedy vilkaisi suruissaan viereensä kaatamaansa pinoa. Hän ei saisi hätiköidä ja hänen aivonsa tarvitsivat tekemistä pysyäkseen virkeänä pidempään, hänhän ei lähtisi ilman taistelua.

    Vapisevin käsin hän nosti vielä yhden lukemattoman päiväkirjan palasen ja alkoi lukea:

    Bio-Klaani, toinen viikko

    Metru Nui näyttää surullisemmalta kuin koskaan. Tehtävämme päättyi Le-metrun rannikolle, jossa törmäsimme pieneen metsästäjien joukkioon. Säikähdin heidän aluksi tunnistavan minut, joukkio kun työskenteli aiemmin Airwatcherille. Unohdin kuitenkin uuden ulkomuotoni, tosin vain hetkellisesti.

    Tawa lähetti minut tehtävälle vaikken ollut täysin toipunut vammoistani. Umbran ja Keetongun johtama tehtävä oli osoittautunut voitokkaaksi, ja onnistuimme pelastamaan Klaanista kaapatun matoranin. En ollut missään vaiheessa osoittanut olevani mieltynyt tähän toimeksiantoon, mutta Visorakille tekemäni lupaus olisi pidettävä, hän tuntuu olevan ainoa joka todella välittää…

    Tehtävän lopulla nuo metsästäjät kuitenkin asettuivat tiellemme ja olivat miltei tuhota Keetongun aluksen, jonka oli tarkoitus toimia kyytinä takaisin Klaaniin. Rahtausasemalta löytynyt vanha Zilla-luokan rahtauspuku kuitenkin osoittautui hyödylliseksi ja sain pidäteltyä joukkiota sen sisällä, muiden valmistellessa aluksen. Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla, sen viedessä muualla liikaa tilaa.

    Creedy hieraisi silmiään, lukiko hän oikein… ”Tuo tonnin painava rautajätti lepää nyt mökkini lattian alla…” Syy kirveen pysähtymisiin aiemmin oli löytynyt ja uusi toivonkipinä syttyi Creedyn pieneen rintaan.

    Kirves nousi lattialta vielä kerran ja uuvukissaan oleva Matoran alkoi hakkaamaan sillä aiemmin katosta pilkottaneen metaalin ympäriltä. Hän syöksyi alta pois isomman lautakasan romahtaessa hänen viereensä ja silloin hän löysi etsimänsä. Kiinteässä metallissa oli iso luukku, jonka viereen oli painettu: Z.I.L.L.A. Yksi rivakka veto sai luukun rävähtämään auki ja painovoiman vastustaessa, matoran vaivalloisesti sai itsensä kammettua sisään.

    ”Paljon nappuloita… entten tentten…”

    Killjoyn huone, sairaspeti
    Killjoy makasi sängyllään tuijottaen kattoaan. Neljä päivää oli kulunut hänen ystävänsä kuolemasta ja hänen ankarasta häviöstään. Hän oli juuri vilkuilemassa ikkunastaan ulos, mutta hänen raajansa eivät vieläkään olleet täysin kunnossa. Sen sijaan hänen huomionsa kiinnitti yöpöydällä lojuva kypärä, josta kuului ääniä:

    Z.I.L.L.A:n jälkipolttimet käynnistetty, kohde lukittu, asejärjestelmät aktivoitu…

  • Tonttu kiipelissä

    Luola Killjoyn mökin alla

    Creedy pyyhki hikeä kasvoiltaan. Luola muuttui hetki hetkeltä tukalammaksi, matoranin kahlatessa edelleen paperipinojen läpi.

    Viimeiseen kahteen tuntiin hän ei ollut saanut selville mitään uutta ja hän oli jo luovuttanut etsinnät koskien sopimusta. Muutama päiväkirjanpalanen oli antanut hänen ymmärtää, että sopimus ei ehkä ole fyysinen, vaan kyseessä olisi ehkä jonkinlainen vaihtokauppa. Viestien salaperäisyys kuitenkin hämmensi Creedyä ja hän oli tyytynyt vain jatkamaan paperien lukemista:

    Kuudes päivä Xian leirillä (jälleen) – uudet tehtävänannot

    Mestarilla oli tänään minulle tänään uutisia. Hänen entinen työntekijänsä Guardian oli jäljitetty vakoojien mukaan Voya Nuille ja aloimme valmistelemaan matkaa sinne. Mestarini kertoi minulle, että hän saattaisi olla Metru Nuin hyökkäyksen takana. Minun ei tarvinnut miettiä kauaa lähtisinkö, nyt olisi maksun päivä. Valitettavasti mestari haluaa hänet elävänä, hoitaakseen tämän kanssa ensin tilit tasan. Tämän jälkeen hän kuitenkin antaisi tämän minulle ja siitä alkaisikin hauska osuus.

    Ancient on ollut viimepäivät omituisen skeptinen. Nämä pahat ajatukset tulisi saada kitkettyä ennen lähtöä, sillä minulla ei ole varaa minkään mennä pieleen tällä kertaa. Ennen lähtöä pyysin myös mestariani sulkemaan sen tarvittavan kunnolla, saattaisin nimittäin hieman ”innostua” tällä matkalla, emmekä halua ongelmia tullessamme takaisin.

    Tässä vaiheessa Creedy lopetti jälleen lukemisen. Hän hätkähti ja veti esille aiemmin jo luettuja papereita. Hän huomasi saman kaavan sopimuksen kanssa. ”Sen tarvittavan”. Tämä sana toistui useaan kertaan eri viesteissä ja hyvin monessa osassa se käskettiin sulkea johonkin.

    Tällä kertaa hän ei kuitenkaan alkaisi tutkimaan asiaa, sillä Creedy oli jo tähän mennessä tajunnut, että Killjoy oli tuhonnut useita arkaluontoisia lukuja. Moni papereista alkoi kuin jonkin keskeltä ja muutamaan paperiin oli tarttunut tuhkaa, aivan kuin sen vieressä olisi poltettu jotain.

    Creedy asetteli paperit jälleen sivuun ja käänsi katseensa kattoon. Hän oli ollut täällä suljettuna jo miltei kaksi vuorokautta. Hän ei tiennyt kuinka Killjoylle oli käynyt, oliko tämä edes elossa. Hän kuitenkin oli eniten huolissaan itsestään, sillä hän ei ollut kertaakaan kuullut pihahdustakaan ulkopuolelta.

    Matoran pyyhkäisi jälleen hikeä otsaltaan, ihmetellen kuinka luolassa oli niin kuuma. Hän nousi seisomaan ja kakoi henkeään. Aivan kuin luolasta olisi kadonnut kaikki ilma. Ja silloin se iski Creedyyn kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli. Happi oli lopussa. Tällä kertaa kylmän hiki kirposi matoranin otsalle, hänelle tulisi kiire…

  • Unelmoiden läpi Ilonpilaajan – The Hunter’s Joyrney

    Luola Killjoyn mökin alla

    Creedy ei ollut yrittänyt ulos enää tunteihin, vaan oli sen sijaan kasvattanut vierellään keikkuvaa paperipinoa. Informaatio oli asia jota Creedy janosi eniten, mutta tällä kertaa hän ei ollut iloinen päätöksestään. Sivu sivulta, paperi paperilta Creedy menetti uskoaan henkilöön, jonka kanssa oli käytännössä viettänyt viimeiset kaksi vuotta. Hän halusi lopettaa, muttei voinut, hänen täytyisi saada tietää lisää…

    Otsa hikoillen Creedy nosti taas seuraavan paperin ja alkoi lukemaan:

    Metsästäjien leiri, Odina – Kahdeksas viikko

    Olen oppinut näinä viikkoina enemmän kuin koko edeltävän elämäni aikana. Mestari näytti minulle heikkouteni. Hän todisti minulle, etten ole niin voimakas kuin maineeni antaa luulla. Massavihollisia vastaan taisteleminen ei ole oikea tapa taistella, sillä kun koettaa päivä, jolloin yksi minua mahtavampi soturi astuu eteeni, olen pulassa.

    Vasen käteni on siteessä ja maskissani on halkeama, mutta se on pieni hinta elämäni tärkeimmästä oppitunnista. Minulla on paljon opittavaa, mutta lupasin mestarilleni onnistuvani. Sopimusta ei rikottaisi.

    Tässä vaiheessa Creedy nosti katseensa paperista. Kaikki päiväkirjan palat eivät olleet tallella, mutta monessa kirjoituksessa oli mainittu sopimus. Salaperäinen paperi, jonka osapuolina olivat Killjoy ja TSO. Pitkällisten etsintäoperaatioidenkaan jälkeen, Creedy ei onnistunut löytämään tätä puuttuvaa palaa.

    Creedy jatkoi selaustaan läpi, kunnes saapui lopulta erilaisen paperin kohdalle. Tämä oli kärventynyt kulmista ja sen keskellä oli nähtäviss selviä palamisen jälkiä. Matoran tiesi mikä häntä odottaisi tässä viestissä ja pisti sen syrjään, lukien vain sen otsikon:

    Tämä luku on omistettu urhealle veden toalle, jonka elämä päättyi omien virheideni vuoksi

    Tunnit kuluivat ja Creedy selasi läpi paperien. Useita poliittisia murhia, kahakoita ja viattomien kuolemia myöhemmin hänen oli pakko pitää taukoa. Hän ei uskonut lukemaansa. Viikko viikolta Killjoyn persoonallisuus tuntui muuttuvan. Kylmyys ja välinpitämättömyys paistoi tekstistä aina vain vahvemmin. Lopulta Creedy karjaisi ja potkaisi vierelleen kasautuneen pinon.

    Hänen esikuvansa, ystävänsä… hän ei ollut valmis kuulemaan tällaista ja vieläpä tämän itse kirjoittamana. Jos hän vain löytäisi tämän sopimuksen, saisi tietää mitä se sisältää…

  • Kellaritonttu

    Killjoyn mökin alla oleva luola

    Creedy pompahti refleksinomaisesti pystyyn, tajutessaan olevansa hereillä. Äkkinäinen pompahdus aiheutti kuitenkin sen, että Creedyn pää kolahti rajusti hänen päälleen rojahtaneen tunnelin kattoon, jonka seurauksena hän menetti välittömästi tajuntansa.

    15 minuuttia myöhemmin…

    Creedyn silmät rävähtivät auki, hänen päätään jomotti. Tällä kertaa hän oli varovainen ja hitaasti nousi istumaan matalakattoisessa tilassaan.

    Hän katseli ympärilleen ja tajusi mitä oli tapahtunut. Räjähdyksen osuttua mökkiin, Creedy oli ollut alakerrassa piilossa. Räjähdys oli tuhonnut mökin tukipilarit ja koko alakerta oli tippunut maan läpi, suoraan mökin alapuolella sijaitsevaan luolaan. Nyt jo valmiiksi pieni luola, oli täynnä romua, Killjoyn tavaroita sekä työkaluja.

    Saatuaan haalittua kasaan taskulampun ja paristoja, Creedy alkoi välittömästi etsimään tietä ulos, mutta tajutessaan seinien olevan umpikalliota, hän tajusi ainoan tien olevan suoraan ylöspäin. Creedy kuitenkin riemastui huomatessaan yhden Killjoyn kirveistä tipahtaneen romukasaan luolan nurkassa. Alkoi valtava hakkuu-urakka, jossa Creedy moukaroi puuhaketta katosta, saaden muutaman kerran lohkareen ilkeästi päähänsä. Creedyn kallo onneksi kesti verrattaen kovaakin menoa, se kun aina on ollut ulkopuolisten silmissä oudon petomainen ja paksu. Siksi Creedy oli aina nauttinut Klaanista. Porukka oli muutenkin niin monipuolista, ettei hänen ulkonäköönsä ole kertaakaan puututtu.

    Minuuttien moukaroinnin jälkeen Creedy lysähti maahan uupuneena. Mistä hän ikinä hakkasi, tuli hänellä pian vastaan paksu ja painava metallikerros, jota ei edes pitänyt olla olemassa. Creedy koetti pähkäillä, mistä tämä oli ilmestynyt, mutta tajusi, ettei hän saavuttaisi mitään miettimisellä. Creedyn ainoa toivo lepäsi sen varassa, että häntä etsittäisiin…

    Kolme tuntia myöhemmin.

    Odottava aika oli pitkä, tai niin Creedy ainakin ajatteli. Hän ei ollut varma, kuinka kauan hän oli alunperin ollut tajuttomana, mutta hän arveli olevan yö. Häntä ei luultavasti löydettäisi ennen aamua…

    Creedy päätti alkaa tutkimaan mitä kaikkea luolaan oli hänen mukanaan tippunut, jos jossain sattuisi olemaan vielä toimiva radio. Tuloksettoman etsinnän jälkeen, hän huomasi papereita, jotka lojuivat yhden Killjoyn arkun vieressä. Pudotus oli tehnyt siihen ammottavan reiän ja nyt sen sisältö oli levinnyt ulos. Creedy koetti vastustaa kiusausta, mutta muistettuaan olevansa yksin, hän otti pinon päällimmäisen paperin ja alkoi lukea.

    Metsästäjän matka

    Ensimmäinen päivä – Metsästäjien leiri, Xia.

    Tänään sain ensimmäisen toimeksiantoni. Kolme toaa kuoli käsiini illalla…

  • 437:n synkkä menneisyys

    Killjoyn mökin(taimitäsiitäonjäljellä) edusta

    Suuria hiiltyneitä puukappaleita oli levinnyt kaikkialle ympäristöön. Suuri kasa puuta paloi laajana ja kirkkaana roviona. Suuri savupatsas kohosi ylöspäin. Viimeisetin tuhoutuneen savupiipun tiilenpalat tipahtivat maahan. Kaikkialla ilmassa leijui tuhkaa ja palanutta papperia. Pitkin maata lojui pieniä, jopa osittain sulaneita lasinsirpaleita. Killjoy makasi polvillaan suuren liekkimeren edessä, kätensä kurotettuna kohti maanpäällistä helvettiä. ”..Creedy.” Tuo Matoran oli jäänyt mökin sisälle, vielä Killjoyn käskemänä. Nyt mökki sisältöineen roihusi tuhkana. Killjoy ei ollut eläessään kokenut pahempaa. Hän oli uskonut pystyvänsä suojelemaan tätä oman kotinsa sisällä, nyt kuitenkin tuojottaen ystävänsä tulista hautaa.

    ”Suojelet”, Nazorak kysähti erittäin ivailevaan sävyyn. Hän suuresti nautti tilanteesta. ”Läheisten suojelusta on vain harmia. Se tekee sinusta heikon.” Killjoy havahtui. Pian hän muisti tilanteen. Ja sen, kuka hänen kotinsa, ja ystävänsä, oli juuri tuhonnut. Killjoy kääntyi Nazorakia kohti. Hän kiehui raivosta. Ja Nazorak piti siitä. Killjoy tarttui katanaansa. Takaisinmaksun aika…

    Killjoy nousi seisomaan. Hänen jalkansa vapisivat kivusta. Mutta Killjoy ei välittänyt. Raivo ja viha olivat ainoat tuntemukset hänessä juuri nyt. Killjoy lähti syöksyyn, katana ojossa, iskeäkseen sen Nazorakin lävitse. 437:lla oli kuitenkin muuta mielessä. Killjoyn lähestyessä hän nosti metallisen kätensä ylös, iskien Killjoytä, kaataen tämän maahan jalkojensa juureen. Ennen kuin Killjoy ehti reagoida, hänen päätään painettiin tiukasti maata vasten, metallisella jalalla. Nazorak kumartui lähemmäs häntä, alkaen jälleen puhua; ”Suututtaako? Hyvä niin. Kerää vihasi ja raivosi. Varastoi sitä. Käytä sitä. Anna minulle se vastus mitä olen pitkään kaivannut.” Killjoy puristi kätensä nyrkkiin. Nazorakeversti piti sitä hyvänä merkkinä. Killjoy ei osannut kuvitellakaan, että heillä kahdella oli jotain yhteistä.

    437 makasi pöydällä. Suuri valo loisti hänen yläpuolellaan. Hänelle tämä oli erittäin epämiellyttävää. Kipu oli sietämätöntä. Mieluummin hän makaisi paistunena laavavirran pohjalla kuin operointipöydällä väkisin elvytettynä. Pöytä nostetettiin hitaasti pystyyn, raajositaan siihen sidotun Nazorakin pysyessä tiukasti paikallaan. Hänen ympäriltään alkoi kuulua ääniä.

    ”437, kuuletko minua”, tunnistettava ääni puhui, ”avaa silmäsi”.

    437 totteli. Hänen vasen silmänsä aukeni. Toinen taas käynnistyi hitaasti. Nazorak huomasi olevansa pienessä hoitohuoneessa, muutaman valkotakkisen Nazorakin ympäröimänä. Näiden kädet olivat lähes kokonaan vihreähkön nesteen peitossa. 003 seisoi läheisen ikkunan takana. Hänen edessään oli mikrofoni. ”Hyvä tietää että selvisit”, kenraaliluutnantti sanoi mieltyneenä.

    ”Mitä. Olette. Tehneet. Minulle?”, 437 kysyi vakavana. Osassa hänen kehotaan ei ollut tuntoa.

    ”Pelastimme sinut viime tipassa”, 003 lausui mikrofoniinsa, ”Olisi sääli päästää sinunkaltaistasi soturia menemään. Ole iloinen”. ”Miksi”, 437 kysyi suivaantuneena. 437 alkoi taivuttaa mekaanisen kätensä sormia nyrkkiin. Selviytyminen moisesta tappiosta oli Nazorakille pahempaa kuin kuolema.

    ”Miksette voineet antaa minun levätä? Levätä rauhassa?” 437 liikautti hieman mekaanista kättään, saaden sitä pitelevän sidoksen ponnahtamaan irti, suoraan viereisen tiedemiesNazorakin otsan läpi, repien pian irti sidokset toisestakin kädestään. Hätäinen viereinen Nazorak irrotti sidoksen hänen jaloistaan. Hänen uusi, mekaaninen jalkansa teki kovan kolahduksen osuessaan metalliseen lattiaan.

    Kyborginen Nazoraksoturi seisoi velttona. Mutta sitä ei kestänyt pitkään. Hän nosti mekaanisen kätensä. Pian käsi kuitenkin muuttui tappavaksi laserkanuunaksi. 437 alkoi ammuskella ympäriinsä. Ammukset hajottivat huipputekniset laitteet hetkessä romumetalliksi. Räjähdykset seurasivat toisiaan, epäonnisten tiedemiesten jäädessä niiden uhreiksi. 003 seurasi tilannetta tyytyväisenä lasi-ikkunan takaa. Lasiin roiskunut neste lisäsi nautintoa. Pian huoneessa oleva savu hälveni. 437 seisoi yksinäisenä huoneen raunioiden keskellä. Hän vetäisi syvään henkeä, kohdisti kasvonsa ylöspäin, huutaen; ”MIIIIIIIIIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!?”

    ”Olisi tylsää päättää tämä tähän”, Nazorak puhui hiljaa maassa makaavalle vastustajalleen, ”Tulemme kohtaamaan vielä. Ja voin taata, että ainakin minä tulen kovasti nauttimaan siitä.” Nazorak nosti jalkansa Killjoyn päältä. Tällä ei ollut kylliksi energiaa nousta ylös. Nazorak perääntyi, käynnistäen suihkumoottorinsa. ”Heipparallaa!”. Pian Nazorak oli noussut korkealle ilmaan, lentäen poispäin.

    Killjoy makasi maassa lohduttomana. Hän puristi otteensa katanastaan tiukimmilleen. Hän oli keksinyt tavoitteen viimeisille elinpäivilleen…

    [spoil]Sisältää viittaukseen yhteen hitsin hyvään leffaan.[/spoil]

    Ison metallilevyn suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

    Yksi Nazorak odotti kärsivällisesti räjädystä. Kaksi hänen kolleegaansa kuluttivat aikaansa keskustelemalla manaateista.