[spoil]Näin etukäteen, kiitokset Bankaimestari Joylle, joka lainasi hahmoaan.[/spoil]
BKS Hildemar, laivan sisätilat
Bloszar saapui pienen hytin oven eteen. Hän tarvitsisi yhtä osaa erään aseeseen ja Hai oli sanonut osan löytyvän täältä. Huoneessa oli hiljaista. Tuskin kukaan oli siellä.
Bloz avasi oven ja huomasi olleensa väärässä. Tuolissa istui Toan näköinen hahmo, jonka Tulen Toa tunnisti Killjoyksi.
Hän ei tiennyt nukkuiko Joy, koska hän oli Toaan selin. Toa päätti olla hiljaa ja huomasi osan olevan eräässä hyllyssä. Bloz meni hyllyn luokse hiljaa ja päätti ottaa osan. Mutta vahingossa kaatoi erään laatikon maahan.
”Kuka siellä!?”
Toa ei tajunnut tilannetta ja kuinka nopeasti aika kului. Mutta hän huomasi olevansa selällään, miekan melkein hänen kurkussa ja Killjoyn pitämässä miekkaa.
”Ai se oletkin vain sinä”, hän sanoi.
Bloz nousi varovasti ja oli seisoi liikkumatta, kunnes Joy laittoi miekan pois.
”Joten…” Toa aloitti, mutta päätti olla hetken hiljaa. Hän noukki osan maasta.
Killjoy oletti Toan menevän heti pois. Hän halusi olla juuri nyt rauhassa ja toivoi, ettei Bloszarin jälkeen kukaan tulisi hetkeen häntä häiritsemään.
”Kenet sinä menetit?”
Killjoy kääntyi ja huomasi edelleen Toan olevan hytissä.
”Mitä tarkoitat?”
”Koska istut täällä hiljaa hytissä, voisin olettaa, että olet mykkä, mutta koska olen kuullut sinun puhuvan, joten päättelin, että joku läheisesi jäi Rautasiivelle.”
”Miksi kysyt? Mitä teet tuolla tiedolla?”
”Koska haluan tietää ketkä muut jäivät sille kurjalle laivalle, kuin Tronie.”
Killjoy meni hiljaiseksi. Mutta sitten vastasi ”Ruki, Veden Toa.”
”Sitten tiedän miltä sinusta tuntuu.”
”Mitä tarkoitat? Et tiedä minusta paljoa mitään. Emme ole jutelleetkaan, joten miten voisit tietää?”
”Koska tiedän mitä menetit. Ystävän, jonka tunsit vain hetken. Jonka ajattelit voivasi auttaa, jota ajattelit suojelevasi. Mutta syytät nyt itseäsi, koska et voinut auttaa häntä.”
”Sitten tiedät, miksi olen yksin ja miksen ole tuolla muitten joukossa.”
Nyt oli Blozin vuoro mennä hiljaiseksi. Hän oli tuntenut vain hetki sitten saman tunteen, mitä Killjoy tunsi nyt. Hän oli tuntenut yksinäisyyden ja vihan. Ja nyt, hän tunsi ne vieläkin.
”Aion hakea heidät takaisin.”
Killjoy ei hämmästynyt kuullessaan tuon. Hän oli nähnyt kuinka vihaiseksi Tulen Toa oli mennyt, kun he olivat saapuneet Hildemarille.
”Yksin vai?”
Bloz alkoi taas ajatella, oliko järkevää mennä taistelemaan laivalle, kun hän ei pitänyt siitä. Mutta nyt hänellä oli tilaisuus pelastaa yksi ystävistään, kun muita hän ei pystynyt.
”En luule olevani ainoa. Uskoisin sinun ajattelevan samaa.”
”Ehkä mietin, ehkä en.”
”Olet kokeneempi kuin minä. Ja tiedän että pystyisit hakemaan heidät yksinkin. Mutta vaikka mitä sanoisit, tulisin mukaasi.”
Killjoy vähän hämmästeli, kuinka varma Toa nyt oli. Viimeksi kun hän oli Toan nähnyt, Bloz oli ollut masentunut ja epävarma.
”Ennen kuin lähden, haluan tietää, kuka haarniskasi on tehnyt?”
”Eräs Klaanilainen, Ta-Matoran nimeltä Creedy.”
”Minun pitää tutustua häneen. Uskoisin hänen olevan mukava ja samanlainen kuin minä”, Toa sanoi ja poistui hytistä.
[spoiler=Tähän alkuun.]Tämän postin tekivät symbioosissa U-Täti ja Joiku-Setä.[/spoiler]
Klaanin kahvio
Toa Nurukan siemaili kahvia Klaanin kahviossa. Maan Toa muisteli menneisyyttään, aivojen heittäessä muiston hänen sulkeutuneille verkkokalvoilleen
Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.
Nurukan katseli edessään olevia mekaanisia olentoja ja niiden vihreänä hohtavia katanantapaisia aseita. Mekaaniset, suoraselkäiset soturit kantoivat tunikoita ja olivat valmiita taisteluun Metru Nuin puolesta. Hän komensi mekaaniset soturit taisteluun epämääräistä Pimeyden metsästäjien joukkoa vastaan.
Ionikatanat viuhuivat ilmassa kun mekaaniset soturit raivasivat tiensä läpi metsästäjäin hajanaisten rivien. Verta ja suolenpätkiä lenteli ilmassa kun teurastus tapahtui. Energiakiekot viuhuivat ilmassa, muuttaen uhriin osuessaan uhrin joko uuteen muotoon, siirsivät kohteen pois tai jäädyttivät kohteen jääkalikaksi.
Nurukan katseli joukkojensa toimintaa. Mekaaniset soturit tekivät työnsä hyvin ja kurinalaisesti. Äänettömät moniväriset soturit menivät takaisin paikoilleen ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yksi sotureista, vihreä, ryntäsi viimeisen eloonjääneen, jo vangitun metsästäjän luokse, iskien vihreää valoa hohtavan ionikatanansa metsästäjän kurkusta läpi, jolloin ase halkaisi keltaisen metsästäjän kurkun, tullen ulos takaraivosta ja purskauttaen violettia verta ympäriinsä.
Klaanin sairastupa
Saraji nukkui pedissään, kieriskellen ympäriinsä. Hän näki outoa, todentuntuista unta. Unta, joka vaikutti lähes todelta.
Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.
Saraji katseli vieressään olevia aseveljiään ja – siskojaan. Vahkeista koostuva armeija oli erään toan johdossa, mustahaarniskaisen, mustaa tykkiä ja hopeisia kynsiä kantavan soturin johdettavissa taisteluun.
Toa komensi Sarajin ja muut taisteluun, jolloin joukko nopeita ja tappavia vahkeja lähti taisteluun. Vahkit ampuivat metsästäjiä eri kanoka-levyillä, teurastaen sekalaisesta joukosta koostuvat soturit ionikatanoillaan.
Metsästäjät kaatuivat todella nopeasti, jonka jälkeen kaikki muut vahkit, paitsi ne jotka pitivät eloonjäänyttä metsästäjää paikoillaan, menivät paikoilleen tumman komentajan käskystä. Komentaja käveli vahkien joukoissa, mennen kohti vangittua metsästäjää. Saraji päätti että oli aika toimia, joten Vahki lähti juoksuun, juosten kohti viimeistä metsästäjää ja iski vihreän ionikatanansa metsästäjän pään läpi kurkusta takaraivoon. Verta purskahti Sarajin päälle, komentajan katsellessa hänen tekemisiään.
Saraji säpsähti. Hän heräsi hikisenä sängyltään, katsoen huoneensa kattoon. Katossa hän näki varjojen muodostavan pienehkön kämmenen. Saraji nousi lopulta istumaan pedissään ja lähti huoneensa ovesta klaanin käytäville, hiukan tokkuraisena kävellen.
Klaanin Arkistot
Creedy juoksi kiireisenä kohti Arkistoja. Hän rynnisti sisään isosta Arkistojen pääovesta, sylissään vino pino Killjoyn mökistä löytyneitä asiapapereita, joita hän oli yhdessä mykän Nazorakin kanssa tutkinut. Huolimaton nörtti-matoran ei huomannut isoa kylttiä, jossa luki VARO PORTAITA! ja kaatui portaat alas mukkelis makkelis, paperien lentäessä hänen sylistään ja lennellessä ympäri pölyisiä arkistojen käytäviä.
Creedy hieroi päätään, jossa oli arka paikka. Siihen alkoi nousta kuhmuntapainen muhkura, jota kivisti. Matoran-sankarimme nousi istualleen rähmältään paperikasasta ja alkoi lajitella papereita jonkinmoisiin pinoihin.
Vaehran tunnisti leijailevien ja maahan putoavien paperien äänen pitkästä arkistomestarin urastaan johtuen. Tulen toa, joka oli kaikenkukkuraksi entinen skakdi, jostain kumman syystä, otti niin nopeita juoksuaskeleita kuin suuren osan elämästään kirjastossa viettänyt toa pystyi ja huomasi nopeasti punaisen olennon keräämässä papereita lattialta.
Mitä sinulla on siinä, ystäväiseni? Vaehran kysyi tuttavallisesti matoranilta, jolla oli perin eriskummallinen kallon muoto.
Papereita, jotka saattaisivat kiinnostaa Arkistonhoitaja Vaehrania, Creedy sanoi, sydämistyen siitä että joku oli tullut auttamaan häntä sotkun korjaamisessa. Creedyn sanoessa tämän, hän katsahti Vaehranin nimilaattaan jossa koreili selvästi Arkistomestari. Jos Creedyn naama ei olisi jo valmiiksi ollut punainen, VT olisi erottanut punastumisen selvästi. Nyt matoran vain nolostui toan lähellä.
Hmm Katsotaanpa näitä, Vaehran sanoi, nostaen yhden paperin maasta. Tulen toa lukaisi paperia, jonka yläreunassa oli musta musteläiskä, joka toi mieleen kämmenen, ja teksti: Erään Toan päiväkirja.
Tuleppa pikkuinen, viedään nämä paperit työnurkkaukseeni, Vaehran sanoi, kiikuttaen paperia kohti lukunurkkaa, jossa arkistojen tutkimustyötä tehtiin.
Pieni Creedy joutui kantamaan yksin painavan paperipinon, koska yli-innostunut tulen toa tutkaili paperia käsissään, samalla kävellen rivakasti kohti tutkimusnurkkaansa. Creedyn tasapainoillessa paperipinonsa kanssa ja Vaehranin vihellellessä innostuneena papereista kaksikko saapui pian pölyiseen ja maan alaisessa kammiossa sijaitsevaan tutkimushuoneeseen. Huone oli todella pölyinen, täynnänsä hämähäkinverkkoja ja loppuun palaneita kynttilöitä joiden steariinia oli valunut lattialle vuosien mittaan todella paljon. Huoneessa oli myös valokiviä, mutta ne olivat menettäneet valoisuuttaan vuosien mittaan.
Keskellä huonetta oli suuri tutkimustyöpöytä, lukulamppuja, kyniä, viivaimia ja kaikkea mitä saattoi toivoa. Äkkikatsomalta Creedy näki seinän, jonka laastia oli lähtenyt ja rakoillut, muodostaen käsimäisen kuvion seinälle. Ta-Matoranin huomio kiinnittyi kuitenkin siihen että seinät olivat täynnä kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä pölyisiä kirjoja.
Milloin siivosit täällä viimeksi? Creedy kysyi arkistonhoitajalta, joka tutkaili paperia silmät loistaen.
Vaehran havahtui innostuksestaan. Creedy katsoi arkistonhoitajaa epäuskoisesti koska tämä ei selvästikään osannut lukea tekstiä, jonka Creedy oli toalle antanut. Et tajua mitä luet vai? Creedy virnisti, alkaen opastaa tämän salakielen rakennetta ja järjestystä. Vaehran ja Creedy jäivät tutkimushuoneen lattialle Creedyn teoriapapereiden ja käännöstyöpapereiden kanssa ja kaksikko tutki näitä tekstejä innokkaasti.
Aikaa kului, kun Creedy opetti Vaehrania kääntämään paperin tekstiä. Pitkällisen tulkinnan jälkeen Vaehran ja Creedy olivat yksimielisiä siitä, että Killjoyn käsinkirjoitettu pätkä merkitsi vain yhtä asiaa. Alkuperäisessä kirjassa oli informaatiota, sivulla 36.
Kului tunteja kun kaksikko etsi kirjaa kirjahuoneesta. Kirjaa ei kuitenkaan löytynyt pitkistä etsinnöistä huolimatta. Uupuneina kaksikko nukahti kirjojen ääreen, kuorsaten äänekkäästi ja kietoutuen paperien alle.
Kahvio
Bladis ja Paaco saapuivat risuisina ja käpyisinä kahvioon. Kaksikko oli uupunut metsäreissunsa jälkeen kun he olivat tarponeet läpi metsän etsien toisen maailman Umbran tykkiä ja miekkaa, jotka olivat hautautuneina lehtien alle.
Paaco istui kahvion tuoliin ja Bladis lähti hakemaan kaksikolle kahvia. Moderaattori istui pöytään jossa vanha Maan toa, jota Paaco ei kovin tuntenut, nuokkui kahvikuppinsa kanssa. Maan toa säpsähti unestaan, kun Paaco sanoi tälle Hei Mitäh? Missä olen? Nurukan sanoi unenpöpperöisenä, kaataen vahingossa kahvikuppinsa syliinsä. Kahvia kaatui myös maan toan käteen, jolloin hänen huomionsa kiinnittyi valkoreunaiseen, kättä muistuttavaan kuvioon.
Nurukan katseli ympärilleen. Hän näki Arkistojen mainoksen jossa luki BioArkistoista löydät kaiken tarvittavan tiedon koko universumissa! Mainoksessa oli kuva Gahlok Vasta, jolla oli kädessään kirja ja mairea hymy kasvoillaan. Mainoksen alalaidassa luki pienellä präntättynä: Emme vastaa siitä tahdista millä uutta tietoa tulee arkistoihin tai siitä että mainoksemme saattaa olla mainonnan sääntöjen vastainen.
Tuonne minä siis lähden, Nurukan sanoi, suunnaten askeleensa kohti Arkistoja. Paaco katsoi ihmeissään tuota itsekseen puhelevaa veteraania, joka lähti pois kahviosta. Bladiksen saapuessa ystävänsä luokse, tämä kysyi Mitä nyt?
Minusta tuossa toassa on jotain epäilyttävää, Paaco sanoi, siemaillen Redstarbucksin kahvia, joka maistui toffeelta. Kahvi, joka oli kylmää, oli todella hyvää ja virkistävää pitkän metsäreissun jälkeen. Bladis tarjosi tämän hänelle, koska vihreäkultainen moderaattori oli ystävällisesti tarjonnut hänelle sushia metsäreissulla.
Kaksikko jäi siemailemaan kahvejaan kahvioon ja rupattelemaan Samen kanssa joka oli nukahtanut lehtensä ääreen.
Arkistoissa, taas
Gahlok Va käveli rivakasti iso kirja käsissään. Lyhyenläntä matoranin ja Bohrok van sekoitus oli käyttänyt kirjaa vessalukemisenaan, ja oli viimein päättänyt palauttaa kirjan takaisin paikoilleen. Kirja oli ollut ensin puoli vuotta arkistomestarien ruokapöydän pöydän jalan tukena ja sitten Gahlok Van vessalukemisena. Oli viimein aika palauttaa kirja takaisin. Kasvivoimia hallitseva Gahlok Va viiletti pienistä jaloistaan huolimatta yllättävän lujaa arkistojen pölyisiä käytäviä pitkin. Elementtikeihäs toisessa kädessään ja paksu, kellastunut kirja toisessa kädessään, kääpiö oli melkoinen näky.
Missähän se VT mahtaa olla kun ei ole ollut Arkistojen johtohenkilökunnan viikottaisessa kokouksessa? Gahlok Va ihmetteli, astellen portaat alas tutkimushuoneeseen. Gahlok Van yllätykseksi ovi olikin auki ja hän huomasi edessään kuorsaavan Vaehranin ja oudohkolla päällä varustetun matoranin, jotka olivat umpiunessa.
VT ota koppi! GV huusi, heittäen painavalla kirjalla Vaehrania päähän. VT heräsi silmänräpäyksessä jolloin kirja putosi hänen naamaltaan Creedyn varpaille. Kivusta parkaisten matoran hyppäsi hereille, alkaen hyppiä yhdellä jalalla kirjojen seassa. Tietenkin tämä oli huono idea, jonka johdosta Creedy kaatui rähmälleen kirjakasaan, loukaten alaleukansa. Gahlok Van lähtiessä ylös häntä vastaan saapui kaksi hahmoa, joita arkistomestari ei tunnistanut. Toinen oli selvästikin vahkimainen olento ja toinen toa, mutta millä asialla nämä kaksi olivat, sitä Gahlok Va ei tiennyt.
Ai, lisää immeisiä tulossa tänne. Täällähän on tungosta, kasvillisuutta hallitseva kääpiö sanoi, kurottaen kaulansa katsomaan näitä olentoja. Haluaisin kovasti tietää Metru Nuin historiasta, kaksikko sanoi yhteen ääneen kun VT oli yhtenä kysymysmerkkinä.
Keitäs te olette? Vaehran kysyi, napaten painavan kirjan Gahlok Van kynnestä ja katsellen vastaantulijoita jotka olivat musta toa ja vahki, jonka Vaehran tunnisti Sarajiksi, Killjoyn ystäväksi. Olen Nurukan, etsin etsin kirjaa sodasta, mustaa kakamaa kantava soturi sanoi, silmäillen punaista toaa edessään.
Olen Saraji, hyvä Vaehran-herra. Etsin kirjaa sodasta, Saraji sanoi, tehden kunniaa toverilleen. Kuullessaan kaksikon pyynnöt, Vaehran alkoi etsiä kirjoja huoneesta semmoisella vimmalla että kuka tahansa kakaman käyttäjä olisi tullut kateelliseksi. Pöly ja hämähäkinverkot lentelivät kun tulen toa etsi sotakirjoja, heitellen niitä perin kovakouraisesti ilmassa siisteihin pinoihin, joihin olisi tavallinen toa tarvinnut sanokia, osumatarkkuuden kanohia.
Saraji näki kuinka Kuuden kuningaskunnan liigan Nousu ja Tuho niminen kirja iskeytyi seinään, ohi suurehkosta kirjapinosta, kaataen kirjat kuin dominonappulat pudotettuna Tiedon tornin huipusta. Toinen kirja osui täysillä kiviseinään, sivujen levitessä ympäriinsä. Kirjan kansissa luki Keihäitä ja Kanoheita Matoranien sisällissodan kulissien takana. Vaehranien voimien mentyä tässä etsinäurakassa, tulen toa alkoi huomata että olikin koonnut jo varsinaisen vuoren täynnä kirjoja.
Kahvio, jo toistamiseen
Violettimusta matoran ja keltamusta toa kävelivät klaanin käytäviä ja suuntasivat kahvioon. Kaksikko oli todella nälkäinen pitkän mielikuvitusmatkansa jälkeen. Umbrat menivät samaan pöytään Bladiksen, Paacon ja Samen kanssa, jotka katsoivat ihmeissään edessään olevaa kaksikkoa. Hei tyypit, Matoran sanoi, mennen puristamaan jokaisen soturin kättä. Mites menee? hän lisäsi iloisesti, suu virneessä.
Ihan hyvin, Paaco sanoi, Bladiksen lisätessä Meillä on sinulle muuten jotakin repussani Jonka sanottuaan skakdi alkoi kaivaa selkäreppuaan, joka nojasi hänen penkkiinsä. Selkärepusta pilkisti esiin musta miekka, jonka moderaattori ojensi Matoranille ja tykin puolikkaat. Toimme nämä viimein metsästä. Anteeksi että meillä kesti, Bladis sanoi, valkoisen hammasrivistönsä loistaessa ja paljastaessa kahvitahrat skakdin suupielillä. Ei se mitään, Matoran Umbra sanoi, hymyillen leveää hymyään musta pakari kasvoillaan. Matoran otti miekan skakdin kädestä ja miekka synnytti kaksikon välille yhteyden, yhteyden joka oli ehtinyt jo lähes kadota. Voiman aura pyörteili miekassa ja matoranin kädessä kun yhteys tapahtui.
Viimein sain voimani takaisin, kiitos teille ystävät, matoran sanoi, sysäten miekan moderaattori-Umbralle ja mennen halaamaan Paacoa ja Bladista. Halaaminen tapahtui siten että matoran tyrkkäsi jakkaran jalkojensa alle, että ulottuisi ystäviinsä. Moderaattorit olivat hiukan hölmistyneinä ja jäivät katsomaan vierestä kun Umbra-kaksikko lähti yhtäkkiä pois kahviosta, jättäen kaksikon nauttimaan kahvitauostaan
Ette muuten ikinä arvaa missä…
No Arkistoissa tietenkin.
Vaehranin otsa hikosi, tämän asetellessa kirjaröykkiötä takaisin hyllyille. Hämilleen joutunut seurue katsoi Toan työtahtia hämmennyksellä, yrittäen samalla saada suunvuoron häsläävän Toan kaaoksen keskelle. Lopulta VT itsekin tajusi uponneensa liikaa hommaansa ja kääntyi Vahkia ja Toaa päin.
Niin tuota… mistäs sodasta te oikein halusittekaan lukea?
Kuin yhdestä suusta ilmoitettu Toat ja Metsästäjät sai Toan aivot raksuttamaan. Sodista kaikkein suurimpaan liittyvä kirjallisuus oli täysin omassa hyllyssään. VT nappasi pöydältä GV:n vessalukemisena toimineen kirjan ja päätti palauttaa sen samalla sen oikealle paikalleen.
66.6 F odottakaas, heitän tämän paikoilleen ensin… mutta… hetkonen. VT tajusi saapuneensa vahingossa oikealle hyllylle, kirjaa palauttaessaan. Silloin hän vilkaisi sitä ensimmäisen kerran ja Toan silmät alkoivat loistaa.
No mutta hyvänen aika. Erään Toan päiväkirja… Sotakertomuksia Metru Nuilta ja… Creedy, tämähän on se etsimämme kirja. Mitenkäs minä nyt näin menin tämän sivuuttamaan.
Gahlok Va myhäili sivummalla ja mutinan seasta kykeni ymmärtämään sekalaisia minä yritin sanoa -lausahduksia. Hetkessä koko Arkiston sekalainen porukka oli kokoontunut pöydän ääreen, jossa Vaehran valmistautui lukemaan ääneen.
Saraji ja Nurukan, tämä saattaa kiinnostaa teitäkin, sillä tämä liittyy juuri haluamaanne sotaan. Voitte saada lisää kirjoja kunhan olen selvittänyt muutaman mysteerin Creedyn kanssa, okei?
Saraji nyökkäsi, nostaen kuitenkin katseensa nopeasti ylös, varoen vieressään seisovan Matoranin katsetta, muistissaan edelleen taannoinen Kahviossa tapahtunut riita.
Okei, eli Erään Toan päiväkirja, sivu 36.
Metsästäjien motiivit sodassa olivat päällisin puolin hyvin selkeät, mutta on todistettua, että järjestö hoiti useita salatehtäviä, joiden tapahtumisesta kukaan ei koskaan saanut kuulla. Seuraavassa kertomuksessa esiintyvistä Metsästäjistä ei nimittäin ole minkäänlaiista tilastoa tai muuta merkkiä niiden olemassaolosta. Olen yksinoikeudella saanut nimettömänä pysyvän Toan haastattelun aiheeseen liittyen ja hänen kertomuksensa vahvistaa korruptiota omalla puolellamme.
Sodan viimeisinä päivinä noin kymmenen Metsästäjän joukkio hyökkäsi Ko Metrun ja Onu Metrun rajalle, tarkoituksenaan jatkaa tuntematonta tehtäväänsä vuoristoon. Onu Metrun poliisivoimat yrittivät estää joukkoja jatkamasta etenemistään, mutta puutteellisen varustelun vuoksi nämä lyötiin maahan hyvin nopeasti. Minun ja kahden muun Toan ei auttanut kuin perääntyä raskaasti aseistetun joukkion edessä ja menimme piileskelemään jäästä muodostuneeseen luolaan. Onneksemme vihollinen ei huomannut meitä kulkiessaan ohi.
Mutta sitten odottamaton tapahtui. Salamannopeasti kymmenet sysimustat Vahkit olivat piirittäneet Metsästäjien joukot, vihreät terät hehkuen. Mutta juuri kun olimme astumassa piiloistamme Vahkien rinnalle, toinen tovereistani pysäytti meidät sijoilleen. Hän nimittäin tiesi enemmän kuin me.
Sen sijaan, että Vahkit olisivat tappaneet tai edes vanginneet viholliset, ne vain tutkailivat saalistaan hetken, laskien tämän jälkeen aseensa. Vahkit poistuivat paikalta yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin ja virnuilevat Metsästäjät saivat jatkaa matkaansa rauhassa.
Jo tämä yksin todistaa meille, että Vahkien komennossa oli jotain vialla. Joku pelasi vihollisen pussiin ja teki tätä mahdollisesti koko sodan ajan. Allekirjoittaneena olin mukana Vahkien vastaisessa mielenosoituksessa, kun Dume ilmoitti uudelleensijoittavansa kolmanneksen Vahkeista Herrana tunnetun maan Toan teknologiakehittämön alle Erikoisvarustetut Vahkit tekevätkin tästä miehestä ykkösepäilyn petturiksi. Hänen nykyinen olinpaikkansa on tuntematon, eikä olisi millään tapaa ihme, että hän olisi siirtänyt olinpaikkansa Metsästäjien huomiin Xialle tai jopa Odinalle.
Tämä siis yksi niistä syistä, jonka takia sodan reiluus on täydellisen kyseenalaistettavissa. Luotetun Toan kertomuksesta voimme myös päätellä, että joukoistamme suurilukuisimmat eivät välttämättä taistelleet meille lainkaan. Sodan kriittinen tarkastelu onkin hyvin tärkeää, sillä moni sen avainhenkilöistä on yhä elossa ja täten… sodan pelko on edelleen yllämme.
Hiljaisuus vallitsi huoneessa VT:n lopettaessa lukemisen. Creedyn aivot työskentelivät kuumeisesti, Nurukan näytti yksinkertaisesti hämmentyneeltä ja Saraji oli istunut alas, osoittamatta kuitenkaan sen suurempaa reaktiota. Gahlok Va seurasi tilannetta sivummalta.
No siis tuota… tämä vaikuttaa pikkaisen salaliittoteorialta. Eikö teistä? Vaehran totesi huokaillen. Lisäksi kun näitä muita sivuja selaa, niin tätä on sensuroitu todella rankasti. Tästä puuttuu sivuja ja joku on yliviivannut paljon sanoja ympäri opusta. Ehkä meidän pitäisi löytää joku vähän luotettavampi kirja.
Kaikkien oletusten vastaisesti Nurukan kuitenkin keskeytti puheen. Olen lukenut tuon… voin vannoa, että olen lukenut tuon. Muistikuvani on hämärä, mutta minä tiedän, että tuossa on jotain perää.
Maan Toan arvovaltainen ja viisas ääni sai Vaehranin tutkimaan kirjan kantta vielä kerran. Creedy nousi sillä hetkellä seisomaan ja aloitti selkeästi valmistellun puheensa.
Okei, tämä vahvistaa pitkäaikaiset arv- äh. Minä en osaa puhua noin virallisesti, joten tässä tulee suoraa tekstiä. Metsästäjien joukkoja on havaittu Klaanin saarella. Killjoy tietää niistä jotain mutta ei kerro. Tuo teksti kertoo jonkun toimineen sodassa muiden välissä. Noh, Killjoy petti Metru Nuin ja loikkasi Metsästäjiin. Sitten hän petti Metsästäjät ja loikkasi Klaaniin. Tuo teksti viittaisi hyvin selkeästi Käteen ja se mainittiin jo aiemmissa teksteissä useaan kertaan. Tapahtui sodassa mitä tahansa, Vahkeilla ja Killjoylla on jotain tekemistä asioiden kanssa.
Huoneen olennot olivat ymmällään, Gahlok Van:n heittäessä välikommentin: Tuota, yhteyksistä huolimatta, mikä sinun pointtisi on. Tuo oli vain yksi yhteinen infokasa.
Creedy veti syvään henkeä vastatakseen kysymykseen. Muistatteko muutama päivä sitten, kun ylläpito varoitti Klaanissa olevasta mahdollisesta petturista?
Huoneen jäsenet haukkoivat henkeään. Saraji avasi suunsa ensimmä kerran keskustelun aikana. Et kai sinä oikeasti mieti tuota. Killljoy? Petturi? Tätäkö sinä olet halunnut tutkia?
Creedy otti mahtailevan askeleen kohti Sarajia, tietäen että hänellä oli vihdoin näyttöä asiasta. Mitä Killjoy ja Käsi ikinä tekevätkään, siinä on jotain mätää. Joy ei kerro mitään, mistään, kenellekään. En edes tiedä mitä hän havittelee. Tieto kätketystä armeijastakin piti pusertaa hänestä ulos väkisin.
VT ja GV katsoivat Creedyä ymmällään. Matoran huomasi näiden ilmeet nopeasti, punastuen. …tuota minun ei ilmeisesti olisi pitänyt paljastaa.
Musta Käsi… tuo nimi tuo minulle oudon tunteen. Aivan kuin olisin törmännyt siihen aiemmin Nurukan totesi mietteliäänä. Vaehran heitti kirjan Maan Toalle ja rojahti syvemmälle tuoliinsa. Noh, tuosta kirjasta te ette saa lisää infoa. Sutattu, sensuroitu ja ainoa mahdollinen toinen kappale lienee Metru Nuin arkistoissa…
Sitten minä lähden sinne.
Kaikki katsoivat Nurukania epäuskoisena. Maan Toa nousi seisomaan, laski kirjan penkilleen ja katsoi olentoja edessään. Tänään olen muistanut asioita… asioita joita en tiennyt muistaneeni. Minun täytyy päästä Metru Nuille. Viesti on ollut selvä. Minä etsin tuon kirjan alkuperäisen kappaleen ja selvitän mysteerini. On kunniani, jos saan ratkottua teidän kahden kiistan samalla. Nurukan nyökkäsi kohti naama punaisena seisovaa Matorania ja Vahkia.
Saraji kuitenkin nyökkäsi ja alkoi välittömästi kaivelemaan tarvikelaukkuaan. Vahki nosti sieltä lopulta punaisen kortin, johon oli painettu Mustan Käden logo. Tämä kuului ennen Herralle. Käden johtajalle. Otin tämän mukaani lähdettyäni Xialta. Se on tason yksi lupakortti. Pääset sillä käytännössä mihin vain koko Metru Nuilla. Et kohtaa lukittuja ovia tämän kanssa.
Nurukan kumarsi ja laittoi kortin talteen omaan tarvikelokeroonsa. Mutta mikset tulisi mukaani Vahki. Olemme selvästi samalla asialla. Vahki kuitenkin pudisteli päätään Nurukanin lauseen vasta alkaessa. Et ole ainoa, jolla on ollut uusia muistoja. Valitettavasti minun pääni toimi hyvin eri tavalla kuin sinun. En ole matkustuskunnossa vielä hyvään toviin.
Minäkin jään tänne. Lukemaan, tekemään lisää tutkimustyötä. Toivotan sinulle onnea matkaan, Creedy totesi.
Viisikko huomasi viettäneensä Arkistoissa jo tuntikausia ja Nurukan oli ensimmäinen, joka lähti kävelemään paikalta ulos. Kiitän teitä. Nyt tiedän mitä minun tulee tehdä. Minulla on vielä asioita ennen lähtöäni, joten kysykää minua atriumista, jos teille tulee asiaa.
Saraji katosi paikalta mietteissään hyvin pian pihamaalle kadonneen Nurukanin perässä. Tämä jätti Creedyn nyt jälleen yksin arkiston väen seuraan.
Saanko kysyä. Musta Käsi tuotti teknologiaa sotaan, mutta siitä on hyvin vähän tietoja. Edes Käden tornin sorruttua vuosisatoja sitten, ei kukaan ole löytänyt siitä tarkempaa infoa. Tiedätkö sinä tarkemmin, mikä se on?
Creedy kahmi papereitaan syliinsä, punniten samalla Vaehranin kysymystä. Minä luulin ennen, että se oli Metru Nuin ja oikeuden suurin valttikortti…
Mutta?
…en ole enää varma.
Pikaisten hyvästien jälkeen Matoran katosi viliseville Klaanin tiluksille, jättäen VT:n ja GV:n siivoamaan päivän jälkiä. Toan päiväkirja jäi kuitenkin Vaehranin työpöydälle… kaiken varalta.
Kaukana Klaanin merellä
Zyglakien lemmikki, kaupunki ja kulkuväline, Thaok porskutteli iloisesti hopeisella merellä, joka ympäröi klaanin saarta. Jättiläismäinen elävä portugalinsotalaiva lipui meressä, syöden merirosvolaivoja jättimäiseen kitaansa. Näin Thaok sai vuotuisen kuiduntarpeensa täytettyä kun olento imi moniosaiseen hammasrivistösuuhunsa laivoja, näiden miehistöt mukana tietenkin.
Zyglak-kultistit pitivät Thaokin tyytyväisenä, uhraten jumalansa Rhakelakkin nimeen erilaisia uhrilahjoja, jotka sitten annettiin Thaokin ruuaksi rituaalien jälkeen. Myös klaania ympäröivän meren suuri merirosvokanta piti jättiläismäisen portugalinsotalaivan tyytyväisenä.
Kujaa pitkin kävelevä viittamies ei ollut tyytyväinen tilanteeseensa. Vaikka kyseessä oli kenties Metsästäjien linnoituksen syrjäisin kolkka, ei se silti ollut tarpeeksi turvallinen hänen arkaluontoiselle asialleen. Kahden rapistuneen tiilirakennuksen välissä kulkeva kujanpahanen näytti siltä, ettei alueella ole ollut asutusta vuosiin.
Saavuttuaan kujan päähän, hahmo nosti katseensa automaattisesti ylös, aivan kuin olettaen löytävänsä jotain rakennusten seinämistä. Hyvin pian viittamies tajusi jo etsivänsä väärästä paikasta. Hän oli kuullut askeleen takaansa.
Hahmo kääntyi hitaasti ympäri, kunnes tämä näki taakseen ilmestyneen tiukkoihin mustiin liinoihin kääriytyneen olennon. Hahmot tuijottivat hetken toisiaan, mutta kumpikaan ei sanonut mitään, vaan viittamies kuin sanattomasta käskystä alkoi käärimään kangasta olkapäiltään. Viitta putosi maahan, paljastamatta kuitenkaan mitään häkellyttävää. Hopeinen kiiltävä panssari ja miltei sankomainen kypärä peittivät koko hahmon, eikä solakammin pukeutunut ilmestyjä tuntunut millään tavalla olevan kiinnostunut toveristaan. Sen sijaan tämä ojensi kätensä, juuri valmiiksi vastaanottamaan haarniskamiehen ojentaman nyrkin kokoisen, pallon muotoisen paperikääreen.
Kääreisiin pukeutunut hahmo raotti paperia hieman, päästäen sen sisältä haaleaa oranssia valoa. Toisella kädellään hahmo kääri kasvojaan peittäviä liinoja, paljastaen pienet viirumaiset silmät, jotka tuijottivat kääreen sisältöä lumoutuneena. Haarniskoitu hahmo heilautti päätään merkiksi ja paperin sisältöä tutkiva havahtui survomaan saamaansa siteidensä alle. Nyt kaksikko seisoi taas suorassa, tuijottaen vain toisiaan. Hopeahaarniskainen nosti viittansa maasta ja alkoi hitaasti asettelemaan sitä takaisin olkapäilleen. Tätä tehdessään, hahmo ensimmäistä kertaa puhkesi puhumaan kaikuvalla kypäräntakaisella äänellään: Onko sinulla kuljetus?
Käärön vastaanottaja nyökkäsi ja raotti nyt kääreitä suunsa edestä, voidakseen vastata kysymykseen. Mutta suun sijasta liinojen alta paljastui kuitenkin vain musta ammottava reikä, joka puhalsi höyryä kylmään iltaan. Ilmalaiva Metru Nuille lähtee kahden tunnin kuluttua. Onko sinulla uutisia kaksosista? Nyt takaisin viittaansa kääriytynyt haarniskahahmo osasi odottaa rahisevalla äänellä ilmoitettua kysymystä ja tämä pudistelikin päätään jo kysymyksen alkaessa nousta ilmoille. Viimeiset havainnot heistä päättyivät läntiselle meriväylälle. Meidän täytyy olettaa, että he eivät aio tulla takaisin.
Annat edelleen ymmärtää, kuin he olisivat lähteneet vapaaehtoisesti. Tällaisina aikoina naiivius ei auta meitä. Viittamies alkoi jo kääntymään ympäri. Asia oli hoidettu ja hän halusi pois tästä epäilyttävästä tilanteesta. Hän kuitenkin jatkoi, tietäen toverinsa asenteen keskusteluissa: Me olemme viimeiset. Kaksi viimeistä, jos katsomme asiaa sinun silmin. Kai sinä ymmärrät mitä se tarkoittaa? Kauan kadonneista veljistämme ei ole kuulunut mitään, ja hän… liikkuu jälleen.
Sidottu hahmo huokaisi syvään, tietäen hyvin mistä tämän toveri puhui. Hän tunnusteli harvan vaatepartensa lävitse äskettäin saamaansa pakettia. Ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana, hän tuntui ymmärtävän viittamiestä. Aizen kuoli suojellessaan tätä ja oli meidän onnemme, ettei vihollinen koskaan löytänyt sitä. Meidän täytyy toimia pahimman oletuksen mukaan. Meidän päivämme ei ole vielä.
Kaksikko katsoi nyt vastakkaisiin suuntiin, hahmoista isomman kääriessään viittaa kypäränsä päälle, tuijottaen samalla kujan päättävää tiiliseinää: Sinä olet meistä nuorin. Luotan siihen, että osaat toimia meidän kaikkien parhaaksi. Sinä olet meidän selviytyjämme… Matkusta turvassa ja muista: Tunteet johtavat. Silmänräpäyksessä kääriytynyt osa kaksikosta oli kadonnut, jättäen viittaan kietoutuneen kumppaninsa nyt yksin pimeään iltaan. Tämä tunki kätensä piiloon viittansa uumeniin ja lähti hitaasti kävelemään pois kujalta.
Kuu alkoi jo kajastaa rakennusten kattojen välistä, luoden kelmeää hehkua hiljenevän kaupungin ylle. Viittamies kiihdytti askeleitaan. Hän tiesi varjojen olevan hänen ystäviään, mutta pimeys toi mukanaan asioita, joita hänen piti varoa, joten siksi hän juoksi. Hän näki jo kaupungin valojen pilkahtavan kujan päässä. Hän kiihdytti sitä kohti, kunnes
jokin pysäytti hänet. Hän ei vain liikkunut, jokin pidätteli hänen rintakehäänsä. Hän vilkaisi alas ja tajusi mustan savuavan miekan törröttävän rinnastaan. Olennon jalat pettivät shokin seurauksena ja hänen leukansa menivät kypärän takana täysin lukkoon. Hän ei voinut huutaa, hän vain katsoi mustaa terää, vajotessaan hitaasti maahan.
Hahmo katsoi ylös. Hän oli polvillaan maassa, kykenemättä liikkumaan. Vaimea, käheä hyminä lähestyi häntä ja hän näki, kuinka varjoista nousi käsi, joka tarttui miekkaan, repäisten sen irti. Viitta hulmahti vielä kerran ja hahmo oli maassa, maaten omassa veressään, hengittäen viimeisiä vetojaan.
Sääli, näyttää siltä että saavuin liian myöhään. Ystäväsi taisi ehtiä karkuun… Maassa makaava hahmo alkoi yhtäkkiä värisemään. Hän tunsi tuon äänen. Hän tunsi kun pitkät luisevat kädet käänsivät hänet ympäri ja alkoivat penkomaan viitan sisuksia. Hän ei nähnyt enää, mutta hän kuuli vihaisen sähähdyksen, kun hyökkääjä tajusi, ettei tämä löytäisi mitään. Viimeisillä voimillaan hahmo onnistui päästämään ilmoille pienen naurun. Myöhästyit… toverini on jo kaukana. Et saa häntä kiinni.
Veren kurlauksen yli kakistettu kommentti aiheutti tunkeilijassa vain naurunpuuskan ja miltei ivaavansävyinen hekotus alkoi imeä lopulta viimeisiäkin voimia kaatuneesta soturista. Te olette pakoilleet vuosisatoja ja viimein kun te luulitte huolienne olevan ohi, minä nousen haudan takaa kukistamaan teidät lopullisesti. Ahh, tuntuu hyvältä, niin hyvältä… päästä pitkästä aikaa vanhan harrastuksen pariin. Ivallinen äänensävy paistoi hyökkääjän puheesta.
Sinä… sinä olet… vain Mestarisi likainen lemmikki… Kakovan soturin aistimukset olivat jo miltei täysin kadonneet. Hän ei enää tuntenut, kun hirviömäiset kasvot laskeutuivat aivan hänen kasvojensa eteen ja hengittivät viimeiset sanat, mitä soturi enää koskaan kuulisi: Edes mestarini ei voi estää minua jatkamasta. Pian… leikki alkaa taas.
Bio-Klaani Sarajin Huone
Vahki tuijotti verhonraosta, kuinka punainen Matoran käveli pihamaata pitkin kohti myyntikojuja, käännellen päätään eri suuntiin, päättääkseen mihin kojuun tutustuisi ensin. Vahki veti verhot kokonaan kiinni ja pimensi huoneen. Hän ei halunnut, että häntä häirittäisi nyt.
Saraji avasi vyöpussinsa ja kaivoi sieltä hänelle jo tutuksi tulleen sinisenä hohtavan pallon. Otsaansa hermostuneen oloisena hieroen, hän asetti pallon pöydälle, jääden tuijottamaan sitä. Hetkeen mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja Sarajin päässä alkoi kalvaa ajatus, että jokin olisi mennyt vikaan. Huojennus kuitenkin täytti hänet, ensimmäisen pienen inahduksen kaikuessa pallon sisältä. Vahki hymyili ja nosti pallon pinsettiotteella eteensä.
Huh, hyvä huomata, että olet kunnossa. Säikähdin jo, että sinulle oli tapahtunut jotain. Et ole sanonut aikoihin mitään. Pieni alakuloinen vaikerrus oli ainoa Sarajille tarjottu vastaus. Tämä sai Vahkin epäilemään tilanteen onnistuneisuutta. Mikäs sinulla oikein on? Onko pussissa liian pimeää? Sinä tiedät, että en voi kantaa sinua näkyvillä, Saraji lepytteli, kammoten kuitenkin omaa lepertelevää äänensävyään.
Pallon inahtelu jatkui, mutta tällä kertaa tarkasti rytmitettynä piipityksenä. Ulkopuoliselle se olisi saattanut olla täysin tunnistamatonta, mutta Vahki näytti selvästi ymmärtävän. Tämä nousi vihaisesti penkiltään, mutta muistaessaan aiemmin tapahtuneen välikohtauksensa Creedyn kanssa, päätti Saraji hillitä itsensä, ennen kuin hän aiheuttaisi lisää vahinkoa.
Minä olen selittänyt sinulle tämän jo kymmeniä kertoja ja sinä tiedät, että oikea hetki ei ole vielä tullut. Mieti nyt itsekin, naurettavaa! Tilanne täytyy valmistella, hänet täytyy totuttaa ideaan. Sarajin kämmenellä lepäävä hehkuva pallo oli hiljaa vain hetken, kunnes tasainen piipitys alkoi uudelleen. Outo kommunikointitapa alkoi saamaan jo selkeitä vuoropuhelun piirteitä. Pallo oli nyt selkeästi sanonut jotain vakavaa, sillä Vahki nosti tämän nyt aivan silmiensä tasolle, tuijottaen tätä säälimättömästi.
Minä valmistelisin tilanteen, jos minä helkutti soikoon voisin! Se herra on kuules tälläkin hetkellä matkoilla ja vieläpä ihan toisen naikkosen seurassa. Ehkä hän ei edes muista sinua enää. Ehkä hän pääsi yli.
Tällä kertaa pallo ei vastannut, vaan sen sininen hehku himmeni hieman, jättäen jälkeensä täydellisen hiljaisuuden. Saraji huokaisi, survoi pallon takaisin varustevyönsä pussukkaan, kiroillen päässään omalle tahdittomuudelleen. Hän ei ollut varma, miksi hän oli nykyisin näin hermostunut.
Vahki vilkaisi pöydällään lepäävää miekkaansa, muistellen haikeasti vanhoja sotapäiviään. Hän tiesi toiminnan ajan olevan ohi hänen osaltaan. Hän ei voisi jatkaa taistelemista enää kauaa. Minä en ole enää nuori. Vuosisatojen taistelemisen jälkeen minut vain laitettiin uneen… minä rapistuin, pölytyin Xian katakombeissa… Saraji ei ollut varma puhuiko hän itselleen, vai yrittikö hän pyytää puhumalla anteeksi taskussaan lepäävältä pallolta.
Astellessaan ikkunalleen, hän huomasi auringon laskevan vähitellen horisonttiin, saaden torikauppiaat pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan sulkemiseen. Creedyä ei enää näkynyt. Saraji arveli tämän menneen takaisin kotiinsa, saaren itärannikolle.
Vahki sulki silmänsä ja kokosi kunniallisuuden haljenneet palasensa. …äh, anteeksi tuo äskeinen. Minä vain puhuin omiani… minulla on vain koko ajan sellainen olo, kuin… olisin unohtanut jotain. Aivan kuin minulta jäisi jotain ilmiselvää huomaamatta.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, kun puolet auringosta oli jo kadonnut horisontin taakse, Sarajin taskusta kuului vaimea voihkaisu. Hymy palasi Vahkin kasvoille. Tämä riittäisi hänelle… tältä erää.
Siinä se kuulles olishi. Laavazoun. Se on poeka vihane paikka. Uohan varovaane. Mata Nui -lehmän vetämän kärryn päällä kököttävä Turaga levitti pienet tikkaat, joita pitkin Creedy laskeutui tielle. Punainen Matoran kumarsi syvään ja kiitti karavaanaria kyydistä. Turaga hoputti lehmänsä matkaan ja toivotti Creedylle onnea tämän tehtävälleen.
Matoran ryhdisti selkänsä ja kiristi reppunsa nyörejä. Pienin askelin hän alkoi kulkemaan tien sivua pitkin, vähitellen ajautuen syvemmälle laavakivestä muodostunutta aluetta. Mökille ei ollut onneksi pitkä matka ja muutaman minuutin rivakan talsimisen jälkeen Creedy onnistui jo näkemään valtavan kivitasangon keskellä jököttävän romukasan.
Matoran varmisti päässään ottaneensa kaiken tarvittavan mukaan. Ruokaa, juomaa, kivihakku kellarin tukkeumien varalle, paperimappeja, kynän, taskulampun, paristoja ja linkkuveitsen, jonka Creedy oli ovelasti piilottanut teippaamalla sen reiteensä. Ei hän uskonut sitä tarvitsevansa, mutta hänen päässään kasvava epävarmuus laittoi hänet tekemään asioita, joista hän ei pitänyt. Joskus täytyi osata varautua kaikkeen.
Creedy huokaisi helpotuksesta. Killjoyn sana oli sentään tällä kertaa pitänyt paikkansa ja mökin ympäristön leiri oli todellakin kadonnut. Matoran kiersi talon takaa, tarkastaessaan samalla sen puolen vahingot. Kaikeksi yllätykseksi, Creedy huomasi aivan mökin takimmaisen seinän olevan edelleen pystyssä. Matoran hyppäsi lohkareen päälle ja nousi kurkkaamaan Killjoyn mitoille tehdystä ikkunasta sisälle raunioihin.
Creedy huudahti ääneen. Hän laskeutui alas ja pamautti kätensä suunsa eteen, painautuen tiukasti vasten seinää. Yksi Nazorak. Yksi tarkkuuskiväärillä varustautunut sotilas, joka tähtäili vastakkaiseen suuntaan, kohti aavaa kivistä tasankoa. Punainen Matoran oli kauhuissaan. Se oli varmasti kuullut hänet.
Creedy tiesi, ettei hän voisi juosta. Tarkkuuskivääri napsauttaisi hänet välittömästi hengiltä, jos hän pakenisi avointa maastoa pitkin. Matoran hapuili vapisevin käsin reiteään, repien teipit linkkuvietsensä ympäriltä. Hän tunsi otsansa hikoavan ja henkensä salpautuvan, ajatellessaan, mitä hän tulisi tekemään seuraavaksi. Hiljaiset askeleet läpi raunioiden, tarkkaavaisena ja äänettömänä. Yksi veitsenisku selkään…
Creedy tiesi, ettei hän ollut tappaja, tiesi ettei nauttisi tilanteesta, mutta sota oli opettanut hänellekin. Selvityjät voittivat. Hitain ja hatarin askelin, punainen Matoran alkoi hiipimään pitkin mökin takaseinää, varoen astumasta heiluvien kivenmurikoiden päälle. Hetken hän oli todella kateellinen Ämkoon Veljeskunnan ninjamatoraneille. Seinän päässä Creedy veti syvään henkeä. Hänen toivonsa piili siinä, että Nazorak olisi lähtenyt toiseen suuntaan äänen kuultuaan, jotta Creedy pääsisi rauhassa iskemään.
Tietäen, ettei hän voinut pitkittää tilannetta enemmän, Creedy kätki linkkuveitsen selkänsä taakse ja astui esiin seinän takaa. Matoranin valtavaksi yllätykseksi, Nazorak ei ollut kuullut mitään, vaan tähtäili edelleen rauhassa kohti laavakenttiä. Tämä olisi helppoa, vain muutama askel ja kaikki olisi hänen käsissään…
…tai olisi ehkä ollut, jos Nazorak ei olisi juuri sillä hetkellä kääntänyt päätään. Creedy jähmettyi, tuijottaen kauhuissaan Nazorakin leukoja ja tuimaa katsetta. Tuo torakan katse mittaili. Se tarkasti katseellaan Matoranin päästä varpaisiin ja kaikkien odotusten vastaisesti, se nyökkäsi. Linkkuveitsi tipahti Creedyn hikoavista käsistä. Nazorak käänsi päänsä takaisin kiikariin, Matoranin yrittäessä tajuta tapahtunutta.
H-hei, mikä temppu tämä on? Yritätkö sinä hämätä minua vai mitä? Kuule ei onnistu minuun ehei, minun legendani kiirii kuules kauas, ettäs tiedät. Vapisevalla äänellä sopertava Creedy sai vastaukseksi ainoastaan Nazorakin päänpudistelua. Selin Matoraniin seisova Torakka ei laskenut mitään huomiota Creedyyn. Hämmentynyt Matoran otti muutaman askeleen kohti Nazorakia ja kokeili avata keskustelua uudelleen. Tuota… miksi sinä et hyökkää? Heti sen sanottuaan, Creedy kirosi typeriä sanavalintojaan, valmistautuen perääntymään, jos Nazorak päättäisikin muuttaa mielensä. Mutta Matoran ei vieläkään saanut vastausta, ainoastaan nyökkäyksen kohti Nazorakin maassa lojuvaa salkkua. Creedy alkoi vähitellen saada henkeään takaisin ja astelikin nyt salkun luokse, päättäen leikkiä mukana. Creedy osoitti salkkua kysyvästi, Nazorakin nyökätessä vielä kerran.
Ison salkun pohjalla lepäsi kaksi paperia. Sen kummempia ihmettelemättä (ja tilanteesta totaalisen epäilevänä) Creedy nosti ensimmäisen paperin ja alkoi lukea:
Tehtävänanto: Tuntemattoman kohteen paettua viholliskohteesta 33C, on päätetty lähettää paikalle kolmenkymmenen sotilaan partio. Tehtävänä on pitää alue omien hall…nikeussa ja tutkia suureen kokoluokkaan luokitellun viholliskohteen alkuperää.
On elintärkeää, että alue pidetään hallinnassa ja tunkeilijat eliminoidaan välittömästi. Ulkoalueiden toimintavastaava 036.
Creedylle tämä paperi ei sisältänyt mitään muuta ja tämä nostikin kysyvän katseen vieressä seurailevaan Nazorakiin. Tämä nyökkäsi Matorania jatkamaan seuraavaan paperiin.
Lisäys: Ulkoalueiden toimintavastaava 036:n toimeksianto on puutteellinen. Koska tunkeilijaa ei ole määritelty, taistelutahdoton osasto kieltäytyy avaamasta tulta. Huomioiden viholliskohteen sijainnin olevan poikkeuksellisen lähellä vihollisen linnaketta, katsoo osasto tarpeelliseksi pitää matalaa profiilia ja pyrkii pysymään tulitauossa kohdetta lähestyvien olentojen kanssa. Osastojohtaja 4443 ottaa vastuun jatkotoimenpiteistä.
Minä ymmärän, minä ymmärrän!, huudahti Creedy innoissaan, Täällä ei ole ruumiita, joten oletan, että Killjoy vain pelotteli kaikki pois. Ja nyt sinä istut täällä yksin viimeisenä rohkeana täyttämässä tehtävänantoa. Nazorak nyökkäsi hieman allapäin, kääntäen katseensa jälleen kiväärinsä tähtäimeen.
…en olisi uskonut. Taistelutahdottomia Nazorakeja… miksi te… tai sinä, ette tahdo taistella? Kivääri putosi Nazorakin käsistä, tämän noustessa täyteen pituuteensa. Creedy kavahti taaksepäin, pahoitellen tahditonta kysymystään. Nazorak ei kuitenkaan ollut loukkaantunut, vaan kumartui aivan Matoranin eteen, nostaen päänsä suoraan ylös, paljastaen kaulansa.
Creedy alkoi voida pahoin. Nazorakin kurkku näytti siltä, kuin sitä olisi viillelty veitsellä kymmeniä kertoja. Kaulansa paljastamisen lisäksi, yksi Nazorakin sormista kalahti maassa makaavaan paperiin, suoraan tekstin: 036-kohdalle. …minä, öh, siksi sinä et siis puhu, niinhän? Kun hän teki tuon sinulle? Nazorak nyökkäsi ja nousi takaisin pystyyn, nostaen samalla maahan pudottamansa kiväärin.
Tähtäilyään jatkaen Nazorak näytti miltei unohtaneen Matoranin läsnäolon, jättäen hiljaisuuden vallitsemaan kaksikon välille. Creedy mietiskeli hieman vaivaantuneena, huojentuen kuitenkin tilanteesta. Vihollinen tai ei, tämä Nazorak tottelisi silti käskyjään. Hän ei tulisi käymään Creedyn kimppuun. Tiedostaen tämän, Matoran alkoi tutkailemaan raunioita. Hän näki ammottavan reiän siinä, mistä hän oli muutama päivä sitten rysähtänyt ulos. Hän pääsisi laskeutumaan siitä suoraan kellariin, valmistelemaan tutkimustyötään.
Matoran asteli aivan reiän kohdalle, valmiina hyppäämään alas, kunnes hänen päähänsä pälkähti vielä yksi kysymys: Mutta hei, jos sinulla ei ole lupaa avata tulta, miksi sinä tähtäilet tuolla aseella ympäriinsä? Nazorak kääntyi vielä kerran ja iski kaksi nyrkkiään rinnalleen, seisten ylpeänä, tuijottaen kohti taivasta.
Niin tietenkin, Creedy hymähti ja hyppäsi yhdellä loikalla sisään raunioihin.
Nelisen tuntia myöhemmin
Pilvisen taivaan ollessa jo sysimusta, epätodennäköisin mahdollinen kaksikko oli syventynyt keskusteluun raunioiden keskelle väsätyn nuotion ympärille. Puhetaidoton alokastorakka lähinnä nyökkäili ja viittoili Creedyn junan lailla kulkevalle selitykselle. Matoranin pelko ja mahdolliset sosiaaliset estot olivat kadonneet sillä sekunnilla, kun tämä ison työmäärän jälkeen kapusi ylös kellarista. Pienen suostuttelun jälkeen myös Nazorak suostui laskemaan kiväärin käsistään ja nyt kaksikolla ei ollut enää mitään vaikeuksia kommunikoinninkaan kanssa, näiden istuessa leirinuotiolla, maistellen Creedyn mukanaan tuomia juomia.
Joten niin, minä olen miettinyt tätä jo varmaan vuosia, mutta se mies ei kerro mitään, ei paljasta mitään. Salailee asioita, joilla saattaa oikeasti olla merkitystä. Siis ei siinä mitään, jos omat menneisyyden haamut haluaa pitää salassa, mutta nyt jos verenhimoiset Metsästäjät alkavat liikkua Klaanissa, ei tarvitse miettiä kauaa, kenen perässä ne ovat, jos Guardiankaan ei ole palannut matkoiltaan…
Nazorak kuunteli vilpittömällä mielenkiinnolla, pitäen katseensa kuitenkin sylissään lojuvissa papereissa. Creedyn työtä avustaen, torakka selaili Killjoyn arkistojen papereita, yrittäen löytää johtolankoja, jotka joko yhdistäisivät Metsästäjät ja Killjoyn tai vaihtoehtoisesti jotain epäilyttävää, jolla Creedy saisi todistettua Vahkitoverilleen olevansa oikeassa heidän yhteisen ystävänsä suhteen.
Creedy pureskeli tikkua, selaillen omaa paperipinoaan, vilkuillen välillä Nazorakin selailuprosessia. Matoranin mieli vilisi, mutta ensimmäistä kertaa aikoihin hän oli todellisesti positiivisella mielellä. Hän oli juuri todistanut vihollisenkin riveissä olevan taisteluun haluamattomia, jonka lisäksi hän uskoi löytäneensä maailman parhaan kuuntelijan… johtuen toki osittain toisen osapuolen puhekyvyttömyydestä. Nyt hän sai jakaa työnsä muokavassa ympäristössä. Matoran tunsi stressitasonsa laantuvan vähitellen.
Minuutit kuluivat ja kaksikon vieressä keinuva paperipino kasvoi kasvamistaan. Kymmeniä asiakirjoja, strategisia suunnitelmia ja päiväkirjaraportteja myöhemmin, Creedy alkoi osoittaa väsymisen merkkiä. Nazorak vilkaisi Matoranin huokailuja sivusilmällä, pitäytyen kuitenkin tiiviisti hommassaan. Creedy oli tästä mielessään kiitollinen. Nazorakit olivat selkeästi asioita kyseenalaistamattomia ahkeria työntekijöitä, tuli tehty työ sitten kenelle tahansa.
Nostaessaan jälleen yhtä paperipinkkaa (ja pelastaessaan yhtä kasaa kaatumasta suoraan nuotioon), yksi muita selkeästi kellertävämpi liuska valahti muiden välistä. Creedy päätti silmäillä sen ensiksi läpi, tajuten sen kirjoituksen kuitenkin olevan hänelle täysin tuntematonta. Matoran päätti jättää merkilliset neliskanttiset kirjaimet omaan arvoonsa, kunnes tajusi Nazorakin saaneen jonkin sortin hepulin. Käsiään viuhtoen, tämä kurkotti kohti paperinpalaa, Creedyn lopulta ojentaessa sen hänelle. Nopean kaivelun jälkeen torakka kaivoi omasta pinostaan samannäköisen kellertävän sivun ja asetteli nämä maahan vierekkäin.
Ömh, niin, kaksi samannäköistä sivua? Mutta tuo kielihän on aivan outoa. Ei siitä saa mitään selvää. Nazorak louskutti leukojaan sormi pystyssä ja kaiveli paperien seasta pienen vihkosen. Luisevine sormineen Nazorak avasi vihkon ja selaili haluamalleen sivulle. Kyseessä oli Matoranien opetusvihkonen, jossa esiteltiin vanhoja kieliä. Sivulla komeili samanlaisia neliskanttisia kirjaimia, joita kaksikon löytämissä paperinpaloissakin. Vihkon otsikko sai Creedyn innostumaan: Metru Nuin Vahkien ohjelmointikieli…
Creedy ryntäsi nuotion toiselle puolelle Nazorakin viereen ja alkoi selittämään hullun tahdilla. Tämä on… nerokasta. Nämä paperit ovat käsin kirjoitettuja, joten Killjoy on aivan hyvin voinut… aaah, nerokasta! Hän on kirjoittanut muistelmiaan ohjelmointikielellä ja vieläpä miltei kadonnella sellaisella. Vahkeja ei ole valmistettu lisää satoihin vuosiin… ja tässä sitä on. Odotas, tämä on varmaan verrattavissa Killjoyn puvun ohjelmointikieleen… odotas, KYLLÄ! AIVAN! Ahhaha, ovela sinä olet Killjoy, sen minä annan sinulle. Killjoyn pukujen ja Vahkien ohjelmointikieli, ne ovat täsmälleen sama, Killjoy ei tehnyt muuta, kuin erotti näiden palikoiden sisällä olevat merkit omaksi kokonaisuudekseen… tämän ratkaisu ei pitäisi viedä kauaa. Ojentaisitko sen kynän sieltä.
Nazorak oli aidosti hämillään Creedyn saamasta nörgasmista ja tämä seurasi nyt vierestä, kun punainen Matoran käänsi tekstiä kynä sauhuten. Noin puoleenväliin urakassaan päästyään, Matoran kuitenkin nosti kynän paperista, katsoen tekemisensä kohdettaan hämmentyneenä.
Tämä… tämä ei ole Killjoyn tekemä. Tämä näyttää kuin joltain historiankirjan pätkältä. Miksi kukaan ikinä kirjoittaisi historiankirjaa näin? Nazorak nyökkäili Creedyä jatkamaan kääntämistä, seuraten Matoranin hetki hetkeltä enemmän hämmästynyttä ilmettä. Lopulta Creedy tiputti kynän ja huokaisi. Tämä… tämä ei ole edes vanha. Paperi kyllä, mutta tämä päiväys… tämä teksti on kirjoitettu vain kaksi vuotta sitten.
Nazorak viittoili Creedyä selittämään lisää. Matoran suoristi selkänsä ja hieraisi otsaansa. Tämä on selkeästi katkelma jostain pidemmästä tekstistä, kenties jopa kirjasta. Sen on kirjoittanut… eih. Tämä on kirjoittanut Toa, jolla ei ole nimeä. No tämähän auttaa kovasti. Nazorak viittoili lisää. Creedy veti henkeä ja luki tekstin viimeiset rivit: Sinä Metsästäjä, sinä Toa. Kuka tahansa tätä lukee, minä rukoilen. Joku toimii meidän välissämme ja jos emme nouse nyt, jos emme nosta aseitamme ennen kuin on liian myöhäistä, palaamme takaisin vanhaan. Kaikki kipu ja tuho, kaikki se taistelu oikeuden puolesta. Kaikki se oli tehty turhaksi. Pian maailma sotii, oletko sinä valmis?
Nazorak kohautteli olkiaan. Creedy nyökkäsi tälle: On toki mahdollista, että tämä on vain jonkun hullun pelottelua… mutta tämä tekstin alku on täynnä puhdasta faktatietoa Toat-Metsästäjät -sodasta. Killjoy ei ikinä säilyttäisi mitään, minkä todellisuuspohjaa hän epäilisi. Hän on äärimmäisen kriittinen näissä asioissa.
Nazorak näytti mietiskelevältä ja tämä osoitteli paperien hieman repaleisia reunoja. Creedy hymähti myöntävästi. Molemmat tiesivät paperien olevan osa jotain isompaa kokonaisuutta. Pienen hetken kaksikko kaiveli, jos he löytäisivät lisää paloja, mutta joutuivat pian luovuttamaan. Creedy huokaisi ja käänsi katseensa taivaalle. VT… onkohan hän jo nukkumassa? Hän osaa kaiken Metsästäjien jutuista. Nazorak katsoi Creedyä kysyvästi. Katsettaan liikauttamatta, Creedy totesi tämän yksinkertaisesti olevan Klaanin arkistojenhoitaja. Nazorak alkoi viittoilemaan lisää.
Tähän aikaan yöstä ja sinä haluat, että minä menen tapaamaan häntä? Nazorak nyökkäsi vielä uudelleen, Creedyn vain tuskaillessa mietteitään. Ännnhh, no ehkä minä sitten, ehkä hän osaisi jäljittää tämän lähteen. Mutta… sinä et ihan taida voida tulla mukaan. Nazorak teki yhdellä käsistään pyöräyttävän liikeen, joka selvästi merkkasi sitä, että torakka oli sinut asian kanssa. Creedy tirskahti tälle. Hän oli nähnyt kyseisen eleen viimeksi Rukin elehtiessä kahvipöydässä…
Creedy kumarsi Nazorakille, kiittäen tätä vuolaasti. Tähän asti kuvittelin sodan olevan absoluuttista… kiitos sinulle sen maailman rikkomisesta. Pärjäile, minä palaan vielä takaisin… toveri. Nazorak seisoi Matorania tuijottaen, kääntyen lopulta itsekin kumartamaan syvään. Creedy nosti reppunsa selkään, paperit tiukasti kouraansa ja lähti kävelemään raunioilta kohti maantietä.
Nazorak katsoi tämän menoa, kunnes Matoran katosi lopullisesti pimeyteen. Torakka istahti alas mietteissään, katse maassa. Siellä hän huomasi pudonneen linkkuveitsen, Matoran-kokoisen sellaisen. Vienoinen hymy leuoillaan, Nazorak nosti veitsen ja heitti sen loimuavaan tuleen.
Odina, valvomo
Pimeää valtaisaa huonetta valaisi ainoastaan kahdeksan valtavaa yhdelle seinälle survottua kuvaruutua. Nuo ruudut lähettivät kuvaa kaikkialta Metsästäjien linnoituksesta, näyttäen kuvaa niin keskustorilla käynnissä olevasta kahakasta, kuin The Shadowed Onen tornin hiljaisesta sisäänkäynnistä. Yksinäinen massiivinen hahmo seisoi keskellä huonetta, tujottaen sivusilmällä noita kyseisiä ruutuja.
Mustavalkoinen sulavalinjainen olento tuijotti käsissään lepäävää mustaa, ainaan savuavaa miekkaa, joka kiilsi edelleen edellisen uhrinsa verestä. Miekka nousi hitaasti kohti sen kantajan irvokasta, kymmeniä pitkiä hampaita sisältävää ammottavaa suuta. Pieni verijono valui miekan varresta olennon kitaan, tämän maiskutellessa ylimalkaisesti maistettuaan veren maun. Vaikka noissa hirviömäisissä kasvoissa ei ollut lainkaan silmiä, näytti olento silti kääntelevän miekkaa käsissään, aivan kuin tämä näkisi sen…
Mestari TPO, Ilmalaivat lähtivät juuri, etkö luulisi, että sinun kannattaisi lähteä perään? Hahmo säsähti vihaisena. Huoneen sivusta oli auennut ovi, josta kurkki sisään pieni riutunut valkoinen Toa kiikarisilmineen. Varovaisella äänellä ilmoille noussut ehdotus ei ollut verta maistelevan hahmon mieleen, vaan tämä asteli muutamalla rivakalla askeleella ovelle, tarttui rääkäisevään Toaan ja heitti tämän huoneen toiseen päähän rajulla otteella. Kuinka monesti minun pitää sanoa, että sinä et käytä minusta sitä ylimielistä johtajan antamaa lempinimeä. Purifier sinä imbesilli, Purifier!
Omaa nimeään julistaen Purifier asteli ympäri huonetta, nurkassa viruvan kylkeään pitelevän Toan katsoessa vieressä. Anteeksi Mestari Purifier, anteeksi… mutta eikö sinusta silti olisi järkevää lähteä niiden ilmalaivojen per- HILJAISUUS! Minun ei tarvitse juosta jonkun saastaisen puolieliön perässä. Sitä varten suunnitelma luotiin. Me aloitamme ensimmäisen vaiheen tänä yönä.
Toan nöyristellessä, Purifier asteli ruutujen eteen ja painoi kuudennen ruudin vieressä olevaa painiketta. Ruudun kuva vaihtui näyttämään raskaasti panssaroitua kuljetusjunaa, jota vahti kymmeniä Metsästäjiä. Purifierin kita värisi ja tämä nostikin sille häiritsevän virneen: Näyttää siltä, että mestarini aikoo siirtää sirun. Odotettua, kyllä. Orja, onko sinulla tietoa tästä?
Valkoinen Toa kavahti kuullessaan orja-nimityksen, mutta astui kuitenkin esiin, jääden seisomaan Purifierin vierelle. Kyllä mestari… kuulin kun vartijat puhuivat aamulla. Nimda siirretään uuteen kohteeseen, siihen ennalta sovittuun. Ehdotuksesi oli siis mennyt läpi.
Ja avain?
Se jää johtajalle itselleen.
Mustavalkoinen Metsästäjä murahti ja Toa oletti tämän olevan myöntäväisyyden ääni. Purifier kääntyi orjaansa kohti ja jäi tuijottamaan tätä säälimättömästi. Olemme siis odottaneet tarpeeksi kauan. Pian kaikki tarvitsemamme kokoontuu yhteen. Aloitamme vaiheen yksi.
Toa nyökkäsi ja ryntäsi huoneesta ulos, käyttäen samaa ovea, mistä oli tullut sisäänkin. Koneiston yllättävä kalahdus jäi kaikumaan huoneen sisällä ja kuin kammettuna, kuvaruutujen seinä alkoi kääntymään ympäri. Purifier tuijotti tyytyväisenä näkyä ja hitaan käännöksen jälkeen seinä loksahti takaisin paikoilleen. Kaksitoista pientä koloa, joissa yhdeksässä paloi valo. Jokaisen valaistun kolon sisällä loisti miltei lasisen näköinen pallo, joista jokainen hohti omaa väriään.
Purifierin luisevat sormet hivelivät kolmea tyhjää koloa. Toa oli saapunut huoneesta seuraamaan tilannetta. Vetäen henkeä syvään, Metsästäjä kosketti vuorotellen jokaista yhdeksää palavaa kiveä. Sokaiseva valo täytti huoneen, Purifierin nauraessa riemusta. Vuosituhansien työ on pian saatettu päätöksen! Metsästäjä levitti kätensä ylös, nauraen yksivää, karheaa nauruaan. Kolme lisää… tulkaa luokseni, kokoontukaa, tehkää se, mitä niin kauan sitten sovimme.
Kivien valo voimistui hetki hetkeltä. Äsken niin pimeä huone kylpi nyt valosta, saaden hämärään tottuneen Toan kouristelemaan. Purifierin hampaat kirskuivat toisiaan vasten. Kivien alla lepäsi yksi painike, jonka päälle Metsästäjän sormi päätyi lepäämään. Oletteko valmiita ystäväiseni? Sillä tästä alkaa elämänne juoksu.
Ja niin Purifier painoi nappia.
Ämkoon veljeskunnan saari
Maassa makaavat Lääkintävahkin osat nytkähtivät vielä kerran. Pieni valo maassa lojuvan pään takaosassa vikkui himmeästi. Kaatunut sotilas ei enää kuitenkaan liikkunut, eikä koskaan tulisi sitä tekemään…
Xia, Mustan Käden salainen tukikohta
Viimeiset vartioon jätetyt Vahkit pitelivät päätään. Suurimman osan kaatuessa tuskissaan maahan, ei kukaan huomannut yksinäisen komentohuoneen lattialaatan liikettä. Lattialaatassa komeilvat sanat: Tässä lepää Herra, Mustan Käden entinen johtaja.
Bio-Klaani
Saraji makasi Kahviossa liikkumattomana, epätoivoiset Matoranit yrittivät turhaan saada eloa Vahkiin… Hänen taskustaan hohtava sininen valo sai monet hämmästyneeksi.
Killjoyn mökin rauniot
Killjoyn vanhojen pukujen jäänteen hohtivat punaista valoa. Ylhäällä istuva Nazorak ei ollut todistamassa tilannetta.
Ilmalaiva, matkalla kohti Metru Nuita
Mustiin siteisiin pukeutunut salamatkustaja katsoi kauhuissaan oranssin kiven alkaessa hehkumaan. Hänet huomattaisiin pian, jotain oli keksittävä.
Tuntematon sijainti
Käytävät olivat täynnä juoksevia Vahkeja. Punaiset valot vilkkuivat ympäriinsä, noin viidenkymmenen Vahkin ryhmittyessä rivistöön pitkälle käytävälle. Käytävän päässä sijaitsevat liukuovet aukesivat, mustan naispuolisen mekaanisen olennon astellessa niistä sisään. Vahkit tekivät kunniaa, nainen jäi seisomaan joukon keskelle.
Päivä on tullut, nappasimme yhdeksän kahdestatoista signaalista yhtäaikaisesti. Vihollinen on alkanut toimimaan. Kaikki objektiivit unohdetaan. Otamme käyttöön hätästrategia viiden. Etsikää hänet, etsikää hänen ystävänsä, etsikää kuka vain, joka voi auttaa meitä. Etsikää Killjoy, ennen kuin on liian myöhäistä.
”On todella ärsyttävää, kun hän ei kerro asioista, vaikka tietäisi niistä. Miten hän kuvittelee meidän tekevän mitään, kun hän ei kerro koko totuutta. Ja joo, minä olen varma, että hän tietää niistä rumiluksista jotain.”
Creedyn valitus oli jatkunut koko sen ajan, kun hän ja Saraji olivat istuneet Kahviossa Killjoyn kanssa erkanemisen jälkeen. Matoran oli tuohtunut ja nyt hän purki kaikkea mahdollista edessään istuvaan Vahkiin. Saraji näytti poissaolevalta ja vastaili Creedylle lähinnä mumisemalla.
Matoran keskeytti puheensa tajutessaan, ettei Vahkia kiinnostanut. Creedy oli tottunut siihen, että häntä kuunnellaan, joten hän päätti näpäyttää vastineeksi. ”Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että välittääkö Killjoy sinusta millään tapaa? Mieti nyt, onko hän koskaan kysynyt sinun mielipidettäsi. Ei ole. Hän vain kertoo mitä sinun pitää tehdä. Sinä olet hänelle vain alainen, työkalu johonkin omaan typerään asiaansa.”
Saraji vajosi vähitellen nojaamaan otsaansa ja mulkaisi edessään vaahtoavaa Matorania. Sarajilla olisi tehtävää, hänelle oli jätetty töitä ja nyt hän joutui väittelemään yliaktiivisen Matoranin kanssa. ”Kenraalin teoilla, tavoilla eikä tunteilla ole mitään väliä. Hän on johtaja, hän on järjestön ylin ja minä teen hänen käskyjensä mukaan. Se on minun työni ja siksi minä olen täällä. Minut luotiin seuraamaan johtajaa ja olen uskollinen vain ja ainoastaan hänelle.”
”Äääh, älä anna minulle taas tätä. Se teidän ikiaikainen juttunne on kuollut. Sinä et tiedä mitä kaikkea Killjoy teki lähtönsä jälkeen. Hän ei ole mikään johtaja…”
Saraji nousi pöydästä ja tuijotti Creedyä tuimana. Hänellä ei ollut aikaa tälle. ”Sinä puhut asioita, joita sinä et ymmärrä. Kukaan ei pakota sinua tekemään mitään. Minä menen nyt huoneeseeni hoitamaan asioita ja sen jälkeen lähden vartioimaan mökkiä, kuten minua käskettiin. Sinä et ole osa Kättä. Voit tehdä mitä haluat.”
Saraji käveli rajuin askelin pois kahviosta, Creedyn jäätyä ärtyneenä istumaan. Juuri sillä hetkellä Matoran vihasi Sarajia. Hän vihasi tämän asennetta ja vihasi hänen naiiviuttaan. Punaisen Matoranin mielessä vilisivät kuvat Killjoyn päiväkirjasta, siitä päiväkirjasta, joka lojui sillä hetkellä palasina mökin raunioissa.
Creedy oli päättänyt. Hän ostaisi tarvikkeita ja muonaa ja menisi hakeman päiväkirjan. Hän todistaisi Sarajille, sillä hän oli varma siitä, että hänen vanha ystävänsä ei ollut, mikä hän väitti olevansa…
Kaksi Klaanin moottoripyörää kiisi huumaavaa vauhtia samaa tietä pitkin, mitä olivat aikaisemmin tulleetkin. Tällä kertaa toisen pyörän puikoissa olikin Matoran, joka yritti epätoivoisesti pysyä pyöränsä selässä, kuljettajan painon meinatessa lähteä valtaisan ilmavirran mukaan. Kiitävä kaksikko huokaisi hetkeksi ja Saraji hidastikin hieman vauhtiaan, kurkatakseen taakseen. Tästä seurasi ainoastaan entistä pahempi pakokauhu, kaksikon huomatessa takaa-ajajien kiitävän liitureillaan läheisen pellon poikki, suoraan heitä kohti.
Ongelmistaan huolimatta Creedy väänsi lisää kaasua ja ampaisi juuri uudelleen kiihdyttäneen Sarajin perään. Matoran onnistui jo kuulemaan, kuinka Metsästäjät ärjyivät Nazorakeja ajamaan lujempaa. Saraji koetti epätoivoisesti ajaa yhdellä kädellä, samalla kun yritti ampua revolverilla taakseen. Töyssyn miltei heittäessä Vahkin pyörän selästä, ase kuitenkin tippui ja sinkoutui maahan. Vahki ei kuitenkaan saanut tietää, että peremmällä kiitänyt Nazorak iskeytyi aseeseen sen kimmotessa maasta. Torakan rintakehä räjähti tämän osuessa liikkuvaan objektiin käsittämättömällä nopeudella.
Hieman Nazorak-lauman takana ajavat Metsästäjät ärjähtivät nähdessään tapahtuneen ja pian Torakoiden korvat saivat selkeän käskyn: Ampukaa tuo likainen Vahki. Emme tee hänellä mitään, estäkää häntä viemästä viestiä eteenpäin! Nazorakit tekivät työtä käskettyä ja hurinan säestämänä, kiitureiden etuosa kääntyi 180 astetta ympäri, paljastaen koko keulan kokoisen kanuunan. Ensimmäinen ammus viuhahti aivan pakoon ajavan kaksikon vierestä. Saraji ei halunnut sitä myöntää, mutta häneen iski juuri sillä hetkellä käsittämätön pakokauhu, nyt myös räjähdysten alkaessa jahdata heitä.
Yksi panos räjähti Creedyn edessä ja urhean Matoranin ajaessa tulipallon lävitse, tämä vain kiitti onneaan, tajutessaan selviytyneensä sen läpi vahingoittumattomana. Saraji kuitenkin kauhistui nähdessään rinnalla ajavan Matoranin ja Vahki vetäisikin yhdellä rivakalla otteella Matoranin taakseen, tämän huutaessa kurkku suorana tästä hullusta tempauksesta. Syy tälle selvisi kuitenkin pian, savuttavan yksinäisen pyörän leimahtaessa liekkeihin. Pyörä kaatui välittömästi maahan, ajautui siitä hurjiin kieppeihin ja räjähti lopulta kappaleiksi… Creedy kirosi takapenkillä polttoainetankkien olemassaoloa.
Nazorakit onnistuivat väistämään tuhoutuvan pyörän ja kolmikko jatkoi tulittamistaan, myhäilevien Metsästäjein kiitäessä takana. Tilanne sai pian kuitenkin odottamattoman käänteen. Kolmesta tulittavasta Nazorak-kiiturista yhden kuski älysi vilkaista kiituriinsa liitettyä tutkaa: Hetkonen, tämä… tämä havaitsee ohjuksia, mutta mistä? Eihän täällä ole edes- WBWOP!
Pikkuruinen täsmäohjus sinkoutui taivaalta suoraan Nazorakin pyörään, räjäyttäen tämän kappaleiksi, singoten verta ja visvaa takaa tulevien päälle. Takaa-ajava joukkio katseli taivaalle, yrittäen epätoivoisesti selvittää ohjuksen lähdettä. Neljään Nazorakiin ja Metsästäjäkaksikkoon typistynyt joukkio alkoi hiljalleen jättäytymään Sarajin ja Creedyn jälkeen.
Sieltä tulee! Yksi Nazorakeista huusi kurkku suorana nähdessään punaisen ison objektin lähestyvän taivaalta. Tarkkasilmäiset Metsästäjät ehtivät tajuamaan objektin olevan todellisuudessa lentävä olento, mutta ajatus katkesi nopeasti sen syöksyessä aivan joukkion edestä, miltei kuopaisten maata mukanaan. Kuusikko hidasti vauhtiaan sen verran, että he kykenivät hallitsemaan ajokkejaan ja vetämään aseitaan esille samaan aikaan. Punainen hahmo kierteli hetken porukan ympärillä ja syöksyi sitten läpi uudestaan.
Zamor-aseilla tuloksetta ilmaan rätkivillä Nazorakeilla ei ollut kuitenkaan toivoakaan osumisesta, kohteen liikkuessa heidän yllään aivan liian nopealla vauhdilla. Lopulta Metsästäjät antoivat käskyn lopettaa tuli ja joukkio väänsi jälleen kaasun pohjaan, pyrkimyksenään ajaa karkuun. Punainen haarniskoitu hahmo laskeutui alemmas ja jalkoihin sijoitettujen rakettimoottoreiden avulla, tämä laskeutui kiihdyttävän joukkion tasolle, aivan kypäriensä takana hämmästelevien Metsästäjien viereen.
Tiesittekö, minä aioin tappaa teidät, mutta näyttää siltä, että isommat tahot haluavat puuttua peliin. Minulla on muuta tekemistä. Toivotan teille erinomaista loppupäivää… Mekaanisen äänen lopettaessa, punainen hahmo kuulosti kuin nauraa hörähtävän, jonka jälkeen tämä kiihdytti jälleen ja ampaisi eteenpäin, jättäen kummastuneen kuusikon taakseen. Metsästäjät katsahtivat toisiinsa, toisen miltei horjahtaessa kiiturinsa selästä pois. Aluksi he ihmettelivät tyhjästä ilmestyneen ohjusmiehen puheita, mutta pian joukkion takaa kuuluva jylinä sai jokaisen värähtämään ymmärryksen pelosta.
Kaksi varjoa laskeutui valtatien ylle. Kaksi Klaanin Lohrak-hävittäjän muotoista varjoa. Nazorakit eivät edes uskaltaneet katsoa ylös. Sotaharjoituksista tämä heille kauhua merkitsevä ääni oli tuttu. Metsästäjät eivät tätä ymmärtäneet, vaan kaksikko yritti ärähdellä toisilleen uusia toimintaohjeita.
Yksi syöksy ja Lohrakit onnistuivat tulittamaan kuusikosta viisi pois. Viimeisenä ajanut Metsästäjä katsoi kauhistuneena, kun Klaanin hävittäjien ammukset silpaisivat Nazorakit tieltä, valtaisan räjähdyksen nielaistessa Snatcherin toverin. Sitä itse tajuamatta, Metsästäjä oli päästänyt irti ohjaustangosta. Hän ei osannut kuin odottaa noiden lentävien hirmujen uutta syöksyä… Syöksyä, jota ei tullut. Lohrakit jatkoivat ainoaksi jääneen syöksynsä jälkeen suoraan eteenpäin, kiitäen kohti edessä kohoavaa valtaisaa linnoitusta. Vasta silloin Metsästäjä tajusi, että karkuun ajanut kaksikko oli johtanut heidät ansaan. He olivat miltei Bio-Klaanissa, he olivat tulleet liian lähelle.
Metsästäjän kiituri hiljensi vauhtia ja se putputti eteenpäin nyt enää hieman kävelyvauhtia nopeammin. Kuski ihmetteli edelleen, miksi Lohrakit olivat jättäneet hänet rauhaan. Ehtisikö hän pakoon? Olivatko pilotit jotenkin hämärästi unohtaneet hänet? Eivät, eivät olleet.
Muutamaa sekuntia ennen tulituksen alkamista, Lohrakien pilotit saivat koppeihinsa radioviestin, jonka sisältö oli yksinkertainen: Odottakaa, tahdon viimeisen. Eikä aikaakaan, kun punainen ohjusmies palasi ja tällä kertaa se lensi suoraan kohti.
Klaanin linnoituksen edusta Valtatie kahden alkupää
Killjoy istui nurmikolla hieman tien vieressä, Sarajin ja Creedyn palatessa paikalle. Karkuun päässyt kaksikko oli jo ehtinyt Klaaniin asti kuullessaan tiedon tien vieressä istuskelevasta Metsästäjästä. Paikalla oli myös toinen Metsästäjä. Tämä oli haarniskaltaan kuitenkin hopeinen ja näytti oudossa makaavassa asennossaan vähemmän eloisalta. Nyt jalan kulkeva kaksikko jäi seisomaan nurmikolla istuvan Killjoyn eteen, tämän naputtaessa sormiaan polviinsa odottavasti.
Saraji yritti luoda Joyhyn kysyvää katsetta ja Creedy vain levitteli käsiään. Kolmikon välillä vallitseva hiljaisuus alkoi olla jo hieman epämukava. Killjoy vastasi hiljaisuuteen yksinkertaisesti asettamalla kätensä kuolleen Metsästäjän sankomaiselle kypärälle ja vetämällä tämän yhdellä rivakalla otteella irti. Alta paljastuva näky sai Creedyn kavahtamaan taaksepäin, Sarajin vain tuijottaessa näkyä miltei lumoutuneena.
Metsästäjän kasvot olivat miltei täysin muodottomat. Sysimustassa sileässä päässä oli kuitenkin yksi iso ongelma, tai oikeastaan kaksi riviä pitkiä teräviä ongelmia. Muuten täysin ilmeetön pää nimittäin omasi totaalisen absurdin kidan. Siistissä rivissä sekä ylhäällä, että alhaalla, irvisti kymmensenttisten järjettömän pitkien, mutta symmetristen hampaiden rivi. Lomittain kärjistään lepäävät hampaat kiilsivät olennon kuolasta, jota tihkui nyt sen kuolleesta suunpielestä. Kahden täydellisen vastakohdan kasvot tuijottivat nyt kolmikkoa, siitäkin huolimatta, ettei niissä ollut silmiä, ainoastaan tuo karmaiseva hammasrivi. Killjoy totesi, että muut olivat nähneet tarpeeksi ja hitaasti, hän antoi vasemman kätensä nyrkin vetäytyä sisään, jolloin kämmenen takana ollut tykki pääsi liukumaan esiin. Yksi oikeassa kulmassa nasautettu laukaus sai pään roiskahtamaan palasiksi pitkin nurmikenttää, jättäen kuitenkin kolmikon panssarit puhtaiksi, rosikahuksen suunnatessa heistä poispäin.
Tuo… tuo ei ollut Metsästäjä, eihän? Killjoy katseli savuavaa tykkikättään ja antoi kätensä rauhassa liukua esiin, kunnes hän istahti takaisin nurmikolle ja vastasi Sarajin kysymykseen: Kukaan ei tiedä millaisia Metsästäjät ovat ja mihin lajeihin he kuuluvat… mutta ei, tuo ei ollut Metsästäjä, se oli vain naamioitu sellaiseksi.
Creedy pyöritteli taempana sormiaan, hieman häpeissään siitä, että oli kavahtanut niin pelkkää ruumista. Mutta mikä tuo sitten oli? En minä ainakaan ole törmännyt tuollaiseen ennen. Killjoy oli syventynyt tutkimaan nyt päättömän olennon panssaria, pyyhkien maantien pölyä sen pinnalta. Hän huomasi, että Metsästäjien tehtaan jättämä sarjanumero oli hiottu pois.
Tärkeä kysymys ei ole, mikä se on, vaan miksi se ja sen toveri halusivat jotain mökistäni. Kuka tahansa heidät lähetti, halusi pitää heidän agendansa salassa. Sääli vain, että minä tunnistan Metsästäjien tehtailut kilometrin päästä. Joy nyökkäsi kohti poisviilattua sarjanumeroa ja Saraji alkoi kokoamaan mielensisäsitä palapeliään. Eli, he ovat Metsästäjiksi naamioituja Ei-Metsästäjiä, jotka pitävät päällään Metsästäjien haarniskaa, joka on yritetty naamioida Ei-Metsästäjän haarniskaksi? Kuulostaa siltä, kuin joku joko yrittää hämätä meitä tai on vain todella huono työssään.
Killjoy nyökkäsi. Tilanne vaatii tutkimista. Tämä tuli täysin odottamatta. Vai mitä sanoo Ruki? Saraji ja Creedy vilkaisivat taakseen ja huomasivat Rukin juokseen linnakkeesta maantielle, kuultuaan siellä pidettävästä torikokouksesta. Huohottavan Toan kasvot olivat kuitenkin punaiset jostain aivan muusta kuin rasituksesta.
Idiootti. Heti kun sinua etsii, niin katoat leikkimään sankaria ympäri saarta. Telakan pojat naureskelivat tuolla. Kuulin, että olivat tulleet vilkaisemaan, kun tutkat huomasivat sinut täällä lentelemässä. Olivat meinanneet ampua sinut, kunnes saivat sen radioviestisi. Veden toa osoitti puheensa närkästyneelle, edelleen ruohikolla istuvalle Killjoylle, joka tyytyi vain levittelemään käsiään. En jaksa selittää, mihin sinä nyt minua yhtäkkiä tarvitsit?
Ruki huokaisi ja kopautti nyrkillä päätään, kuin ivaillakseen Killjoylle. Minä satuin törmäämään siihen rasavilliin kaveriisi, siihen Matoroon. Sanoi etsivänsä sinua, kun olit lupautunut jollekin reissulle. Reissulle, kun minä yirtän parhaani mukaan kuntouttaa sinua. Rukin äänestä paistoi halveksiva sävy. Saraji ja Creedy olivat astuneet sivummalle naisellisen marmatuksen tieltä.
Killjoy nousi pystyyn ja pyyhki ruohonkorsia jaloistaan. Se reissu, olin melkein unohtanut. Parasta sitten mennä. Killjoy alkoi lampsimaan tietä pitkin kohti linnoitusta, Saraji ja Creedy perässään. Ruki jäi seisomaan keskelle tietä kädet pystyssä. Toa huuteli edelle kävelleen porukan perään: Mutta kun se kuntoutus, ei sitä voi lopettaa yhden kerran jälkeen, olet vielä toipilas!
Killjoy ei katsonut taakseen, vaan jatkoi matkaansa, huutaen vain peräänsä: No tulet sitten mukaan jos on niin kauhean tärkeää. Ruki jäi sanattomaksi. Hän ei ollut tarkoittanut aivan sitä.
[spoiler=Ja vielä tähän loppuun]Kiitoksia Tongulille luvasta Lohrakeihin.[/spoiler]
Vuosia samaa reittiä kulkeneet kuljetusvaunut olivat jättäneet pysyvät urat Klaanin teihin. Oli jo päivä ja silloin nuo tiet olivat yleensä tyhjiä, kauppiaiden saapuessa aikaisin aamulla ja lähtien vasta iltahämärissä. Päivä oli tyyni ja pieni tienvarteen jäänyt risupallo lepäsi täysin paikallaan.
Vähitellen hiljaisuuteen sekoittui ääntä, kaukaista pientä ääntä. Pikku hiljaa tuo ääni alkoi voimistumaan ja tarkkasilmäinen olisi kyennyt erottamaan kaksi pientä pistettä horisontissa. Kaksi pientä, ääntä päästelevää pistettä…
…jotka kuitenkin liikkuivat niin nopeasti, että ne lähestyivät risupallon pistettä käsittämättömällä vauhdilla ja kulkiessaan ohi, pelkkä kohteiden vauhti REPI RISUPALLON KAPPALEIKSI!
Joo, hauska tarina Creedy, mutta jos keskittyisit pitämään kiinni, sen sijaan että huudat siellä kurkku suorana.
Killjoy ja Saraji kiisivät Klaanin logoilla varustetuilla vuokratuilla moottoripyörillä niin lujaa, kuin laitteista irtosi. Maantie pölysi kaksikon kaahatessa arviolta noin kuusi kertaa lujempaa, kuin olisi kuulunut. Käsittämättömästä vauhdista huolimatta, Sarajista tiukasti kiinni pitelevä, takaistuimella istuva Creedy, onnistui lörpöttämään koko senhetkisen matkan ajan. Edellä ajava Killjoy oli vain tyytyväinen siihen, että Saraji toimi hänen sijaiskärsijänään.
Joyn pinkki puku oli sidottu köysin hänen selkäänsä rujosti köydellä pakattuun isoon lakanaan. Creedy oli lähdön hetkellä heittänyt hänen itsensä mielestä nasevan kommentin siitä, kuinka näytti, että Killjoyn selkään olisi kasvanut valtava sieni. Joy kosti sähköiskulla. Creedy päätti, ettei tekisi enää sieni-aiheisia vitsejä… matka jatkui.
Kaja-Wahi, minuutteja myöhemmin
Tie alkoi hetki hetkeltä muuttumaan epätasaisemmaksi ja prätkähirmut joutuivat hidastamaan vauhtiaan. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun jähmettynyt laava katkaisi reitin ja kolmikko joutui jatkamaan pienen mäen yli jalan. Killjoyn mökki (tai mitä siitä oli jäljellä) olisi aivan tuon mäen takana.
Saraji asteli nyt joukon edellä, Killjoyn laahustaessa viimeisenä painolastinsa kanssa. Joy ja Creedy kuitenkin pysähtyivät kuullessaan pienen sihahduksen. Saraji oli harpannut nopeudellaan kauas kaksikon edelle. Matoran lähti juoksemaan tämän perään, jättäen Killjoyn nyt miltei yksin. Metsästäjä hymähti ja kiristi itsekin vauhtiaan, vaikkakin tietäen, ettei heillä ollut kiire. Sarajin kiiruhtaminen selvisi kuitenkin pikemmin kuin Killjoy odotti ja päästyään miltei mäen harjalle, Vahki ilmestyi Joyn viereen, työnsi tämän maahan ja kamppasi Creedyn tämän jalastaan maahan.
Seis, älkää näyttäytykö! Creedy loi kysyvän katseen Sarajiin, joka lähti ryömimään viimeisiä metrejä mäen harjalle, viittoen muita tekemään saman. Killjoy ei ollut uskoa näkyä, joka mäen harjalta avautui.
Noin parikymmentä Nazorakia oli pystyttänyt leirin aivan Killjoyn tuhoutuneen mökin ympärille. Jokainen torakka oli aseistautunut ja juokkion keskellä hääräsi kaksi haarniskoitunutta Pimeyden Metsästäjää, jotka selkeästi käskyttivät muutamaa Torakkaa kaivuupuuhissa.
Snatchereita, Killjoy kuiskasi, Metsästäjien ryöstöyksikköjä, mahtavat etsiä jotain todella tärkeää… Creedy katsoi alas kauhuissaan, luoden kysyvän katseen kahteen muuhun: Mitäs nyt tehdään? Saraji on ainoa taistelukuntoinen. Emme ikinä saa sinua tuonne sisään huomaamatta, Matoran murehti ja nyökytteli kohti Killjoyta.
Joy ei kuitenkaan ehtinyt kuunnella, sillä tämä oli uppoutunut elemäiseen keskusteluun Sarajin kanssa. Tämä päättyi lopulta siihen, että Raj virnisti ja nyökkäsi Creedyä tulemaan perässään takaisin moottoripyörille. Meillä on pienoinen suunnitelma.
Killjoyn (entinen) mökki, sen nykyiset rauniot ja sen ympärille tehty Nazorak-outpost, kera kaksi Pimeyden Metsästäjää, joiden läsnäolo ei selvästikään miellytä kaikkia
4443 kiisteli toisen hopeahaarniskaisen Metsästäjän kanssa. Nazorak-tiimi oli saapunut alueelle vain hieman Creedyn räjähtävän paon jälkeen. Heidän huonoksi onnekseen, kaksi Pimeyden Metsästäjää saapui tunnissa paikalle väätien aluetta itselleen.
Koko leiriytynyt tiimi oli täynnä alokkaita ja vielä koulutuksessa olevia sotilaita, joten 4443 oli ottanut paikalla johdon. Hän teki sopimuksen Metsästäjien kanssa paikan jakamisesta, sillä Nazorakien tehtävä oli vain vartioida, Metsästäjät olivat taasen tulleet etsimään jotain. Tilanne oli kuitenkin kääntynyt rumaksi, kun toinen hopeisista Metsästäjistä oli ampunut yhden levänneistä Nazorakeista ja raskaasti aseistautunut kaksikko vaati nyt Nazoja työjuhdiksi kaivuussa. Torakkatiimin yhteyslaitteet mystisesti tuhoutuivat edellisyönä ja tilanne oli heidän kannaltaan nyt tukala.
Hei nyt ihan oikeasti, minä olen ihan tavallinen sotilas ja siitä huolimatta joudun johtamaan tätä roskasakkia. Ei ole reilua, että annatte minulle tällaista murhetta. Meillä on paljon teikäläisiä rivistöissä, ettekö te voisi vain-
Neuvottelu on turhaa. Kaivakaa, tai te kaikki kuolette. Haarniskan takaa kuuluva Snatcherin mylvintä sai 4443:n kavahtamaan taaksepäin. Hiki kirposi tämän otsalle, tämä ei välttämättä päättyisi hyvin.
Mutta aivan kuin joku olisi kuullut 4443:n ajatukset, sillä toinen haarniskoitu Metsästäjä juoksi paikalle viestin kanssa. Havaitsen kaksi liikkuvaa kohdetta, ovat tulossa kovaa vauhtia meitä koht- Metsästäjän lause keskytyi moottorien mylvähdykseen, kun kaksi moottoripyörää sinkoutui kuin rampista, kun ne ajoivat kivikkoa pitkin mäen yli. Koko leiri pysähtyi hetkeksi, kun moottoriajoneuvot kiisivät mäkeä alas suoraan leiriin ja pysähtyivät äkisti muutamaa kymmentä metriä ennen kiistelevää parivaljakkoa.
Hei tyypit, minä vähän veikkaan, että tuo mökinrämä ei kuulu teille. Meidän täytyy pyytää teitä poistumaan alueelta. Snatcherit katsoivat hetken ilmestynyttä parivaljakkoa. Vahki ja Matoran…
Koko leiri purskahti nauruun. Saraji ja Creedy tuijottivat edessä mylvivää porukkaa hampaitaan kiristellen. Ikivanha Vahki ja Matoran, joka ei näytä edes pysyvän pyöränsä kyydissä. Mitä te oikein kuvittelette voivanne tehdä? Puhua nätisti paikan itsellenne? Tämä on Metsästäjien omaisuutta ja täällä on jotain, joka kuuluu meille.
Naurunremakka laantui vähitellen ja hiljaisuus laskeutui toisaan tuijottavien olentojen välille. Saraji hymyili. Salamannopeasti Vahki veti pistoolin pyöränsä uumenista ja ampui lähimpänä seisoneen Torakan. Tätä harhautusta hyväksi käyttäen, kaksikko kaasutti ja lähti pakenemaan huumaavalla vauhdilla paikalta.
PERÄÄN IDIOOTIT!
Nazorakit seisoivat jähmettyneenä paikallaan, Metsästäjien levitellessä käsiään epätoivoisina. Lopulta neljän sotilaan hermot pettivät ja nämä juoksivat leirin reunamille, ottaen alleen Kanoka-kiekkojen avulla leijuvat kiiturit. Metsästäjät mulkaisivat kypäriensä takaa muuta joukkiota, nappasivat omat kiiturinsa ja kuusikko lähti paenneiden Sarajin ja Creedyn perään.
4443 ja muut Nazorakit jäivät katsomaan, kun kahdeksan hahmoa hävisi lopulta horisontiin. 4443 ei olisi ikinä saanut sanoa sitä ääneen, mutta hän miltei toivoi, että Metsästäjät eivät saisi Klaanilaisia kiinni.
Torakkatiimillä oli kuitenkin toinen ongelma, nimittäin kypäräpäinen punamusta Metsästäjä, joka oli välikohtauksen aikana livahtanut mökin raunoiden uumeniin ja sitä kautta aina kellariin asti.
Aamu alkoi hiljalleen sarastaa ja valo rupesi jälleen tulvimaan asuntoloiden sisään. Gukko-linnut rääkyivät Klaanin yllä ja aamuvirkut alkoivat jo nousta ylös. Tiluksilla näkyikin jo ensimmäisiä Matoraneja juomassa aamukahvejaan. Rakennustyömiehet istuivat väsyneenää ympäri muureja. Nämä olivat jääneet töihin koko yöksi ja nyt muutamat hyväntahtoiset kantoivat työmiehille ruokaa ja juomaa, palkkioksi ahkerasta työstä.
Killjoyn huoneessa tunnelma oli unelias. Harmaa Pimeyden Metsästäjä makasi selällään sängyllä, auringonsäteiden heijastuessa tämän kypärästä, luoden säkenöiviä valopilkkuja ympäri huonetta. Hahmo makasi täysin liikkumattomana, toisin kuin tämän toveri, joka makasi vääntyneen näköisessä asennossa lattialla, ainoastaan pään levätessä sängyn reunaan. Veden Toan silmät alkoivat värähdellä huoneen valon vähitellen kirkastuessa. Toa siirsi kätensä silmiensä eteen ja mumisi. Vähitellen tämä kuitenkin alkoi väkisin heräämään ja lopulta Toan silmät rävähtivät kokonaan auki.
Ruki väänsi itsensä istuma-asentoon ja vilkaisi haukotellen olkansa yli sängylle, jossa Killjoy edelleen makasi. Ruki hieroi silmiään, katseli hetken nousevaa aurinkoa ja nousi sitten seisomaan, venytellen makeasti. Hoi Joy, herää. Nyt on aamu. Ruki keskeytti venyttelynsä ja jäi tuijottamaan Killjoyn reagoimatonta ruumista. Hoi! Herätys! Aamu!, Ruki huomautti nyt jo kovaan ääneen. Hetken aikaa odotettuaan Ruki kuitenkin totesi, ettei Joy reagoinut edelleenkään mihinkään. Sininen Toa huokaisi syvään ja käveli Joyn sängylle. Ruki sulki kätensä nyrkkiin ja koputti Killjoyn kypärää. Hoi unikeko! Herää! Miten monesti minun täytyy vielä se kertoa?
Sillä sekunnilla kun Rukin nyrkki osui Killjoyn kypärään, alkoivat sähköimpulssit Joyn kehossa hurjaan viestintään, jonka seurauksena tämän ruumis nousi välittömästi istuma-asentoon. Joyn kypärä kailotti kovaäänisesti sanoja: Hälytys, tuntematonta liikettä havaittu, aktivoidaan asejärjestpzzzzzzzt… asejärjestelmiin ei saatu yhteyttä… yritetään uudelleeen… uudelleen… uudelleen…
Virta täytti vähitellen Killjoyn kehon ja muutamien sekuntien päästä hän alkoi saamaan tajuntaansa kasaan. Aamun ensimmäiseksi havainnoksi Killjoy totesi Rukin, joka makasi selälleen maassa silmät sepposen selällään. Mmmmitä sinä teet? Säikäytit minut puolikuoliaaksi pomppaamalla noin. Mikset sinä herännyt?
Killjoy odotti hetken ja antoi virran kulkeutua koko hänen kehoonsa. Hän katsoi sormiaan ja testasi niiden liikkuvuutta ja todetessaan niiden toimivan jo normaalisti, hän kumartui ja jäi katsomaan lattialla nyt risti-istunnsassa oleilevaa Toaa. Aaah, anteeksi… olin kovin ajatellut herääväni vasta hieman myöhemmin. Äläkä välitä tuosta mekanismista, sen tarkoitus on pitää tunkeilijat loitolla, jos nukahdan taistelukentälle.
Ruki tuijotti Joyta suu ammollaan, samalla kun Metsästäjä kampesi itsensä ylös sängystä. …nukahdat taistelukentälle? Mit… miksi? Killjoy tarttui päähänsä ja väänsi sitä sivuille kunnes se rasahti. Pienen niveltarkistuksen tehtyään Joy kopautti rintaansaja päästi sen jälkeen pienen sähkönkipinän sormistaan. Virtaa. Toisin kuin teillä sydämellisillä olennoilla, minun kehoni toimii virralla. Keinotekoinen, epävarma tapa elää, kyllä. En voi koskaan täysin ennustaa milloin sen senhetkinen käyttövirta kuluu loppuun. Toa-kivi sisälläni luo minulle sitä lisää ainoastaan kun nukun. Tämän takia minulle saattaa käydä onnettomuus, jossa kehoni sammuu kesken taistelun.
Ruki meni sanattomaksi saamastaan vastauksesta ja tyytyi vain nyökkäämään hieman nolostuneena. Kehosi, miltä se tuntuu? Onko kipu kadonnut? Killjoy hätkähti, hän ei ollut ajatellut koko asiaa, mutta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi kivun kaikonneen. Hän testasi raajojaan uudelleen, hyppäsi ilmaan muutaman kerran ja venytteli lihaksiaan. …se on miltei poissa. Ruki hymyili leveästi: Ah, se siis toimii. Parantava vesi. Se vie kivun pois ja hitaasti parantaa vammoja. Onnistuin pitämään hoitoa yllä mukavat viisi tuntia, ennen kuin väsyin liikaa ja jouduin lopettamaan. Luulen, että pari yötä lisää ja olet taas kunnossa. Nyt sinun pitäisi kuitenkin olla kunnossa liikkumaan. Killjoy katsoi kehoaan ja yllättäen kumarsi syvään. Kiitän valtavasti tästä vaivannäöstä, toivon kuitenkin, että ymmärrät, ettei sinun tarvitse tehdä tät-
Killjoy, sinun ei tarvitse kiittää. Rukin keskeytettyä Killjoyn puhe, oli Metsästäjä istahtanut takaisin sängylleen. Kaksikko tuijotti nyt hetken toisiaan, kunnes Ruki yskäisi kevyesti ja asteli Joyn ovelle. Niin tuota, jos minä palaan taas illalla. Killjoy nyökkäsi ja katseli Rukin hitaasti astelevan ovesta ulos. Hän ei halunnut myöntää sitä itselleenkään, mutta Ruki oli hänelle paljon mukavampi, mitä hän olisi itse kenties ansainnut.
Joyn mieleen palasivat edellisillan tapahtumat ja hänen oivalluksensa Rukin päänmäärästä. Hän ei haluaisi kouluttaa taistelijoita, tämä maailma sisälsi niitä jo liikaa. Mutta toisaalta, Ruki oli auttanut häntä, hänen pitäisi maksaa jotenkin takaisin. Joy tunnusteli karheita jalkojaan ja totesi tarvitsevansa rakettitöppösensä takaisin. Hän lähti määrätetoisesti kävelemään kohti Admin-tornia, tietäen Creedyn puuhastelevan jossain siellä. Joyn ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotioveltaan kovinkaan kauan, kun Matoran ja Vahki saapuvat tätä käytävällä vastaan.
Hei hei hei, sinähän et saisi vielä liikkua! Creedy huuteli välittömästi, nähdessään Killjoyn tulevan tätä vastaan. Killjoy murahti tilanteen olevan jo parempi ja kiinnittikin huomionsa Creedyn perässä tulevaan kyyryssä laahustavaan Vahkiin. Lähempi tarkastelu osoitti Sarajin valtavan painolastin alla, selässään metallinen pinkki haarniska. Creedy hoputti Sarajia ja virnisti Killjoylle: Se puku on valmis, mitäs jos mennään vähän tutustumaan?
Hetkeä myöhemmin, jälleen Killjoyn huoneessa
Vaaleanpunaisella pohjavärillä maalattu haarniska lepäsi nyt Killjoyn edessä lattialla, samalla kun koville joutunut Saraji lepuutti selkäänsä Joyn sängyllä. Killjoy tuijotti tätä uutta, rakenteeltaan hyvin tuttua pukua. Hän huomasi päällepäin muutamia muutoksia, mutta hänen silmäänsä pisti vain puvun pinkki väri.
Miksi se on pinkki?
Creedy oli kuin ei olisi kuullutkaan Killjoyn lausetta ja alkoi innoissaan selittämään puvun ominaisuuksia. Okei, ensiksi pääpiirteet. Puvun panssarointi on himpun verran kevyempi normaaliin nähden, joten sinun täytyy kompensoida pienempää kestävyyttä nopeudella, se tuskin tulee olemaan ongelma, koska nämä uudet nivelet auttavat asiaa varmasti paljon.
Miksi se on pinkki?
Lisäksi, onnistuin säilyttämään vanhan Glide-pukusi siivekkeet, joten voit säästää rakettimoottoridesi toiminta-aikaa reilusti. Puvun pienempi koko tosin valitettavasti tarkoittaa sitä, että olkapäidesi ohjuspattereihin mahtuu enää vain neljä kärkeä per patteri, johtuen puvun pienemmistä ammustiloista.
Miksi helkutissa se on pinkki?
Sitten, tulee ominaisuus, josta on paljon hyötyä, mutta myös haittaa. Onnistuin voimistamaan elementalivoimasi materialisointigeneraattoria, joten rannekiväärisi panosten läpäisevyys paranee huomattavasti ja sen pitäisi nyt vihdoin tehdä kunnollista vahinkoakin vihollisten panssareihin. Tässä on nyt vain se varjopuoli, että se ei jätä elementäälienergiaa lainkaan enään itsesi käyttöön… joten sinun ei auta kuin luottaa aseistukseesi.
NYT HELKUTTI SOIKOON MIKSI SE ON PINKKI? Creedy keskeytti yli-innokkaan puheensa puvun ominaisuuksista Killjoyn karjaisuun ja hätkähti askeleen taaksepäin. Oh, tosiaan. Anteeksi. Katsos, ainoa panssarimaali mitä oli tarjolla oli… noh pinkki. Loput ovat siellä kellarissasi puvun vaihtokoneen sisällä. En voinut muutakaan.
Killjoyn silmäluomi väreili, hän ei ikinä käyttäisi tuon väristä pukua. Saraji ilmeisesti huomasi tämän ja huomautti, että Killjoyn pitäisi keskittyä enemmän käytännön puoleen, kuin tyylitietoisuuteen. Killjoy kuitenkin tiesi mitä hänen tulisi tehdä. Pukujen vaihtaminen manuaalisesti oli kivulias ja pitkä prosessi. Vaihtoehtoja jöi vain yksi:
Me menemme mökilleni ja kaivamme sen laitteen ylös. Saraji, vuokaa meille moottoripyörät, en kuuntele vastalauseita. Saraji hautasi kätensä kasvoihinsa, mutta tietäen, että Killjoy ei muuttaisi mieltään, hän nousi ylös ja ryhtyi johtamaan joukkoja käytäville. Noh, viimeisestä ajelusta taitaakin olla aikaa.
Uusi ilta alkoi lähestymään ja Killjoy näki huoneensa ikkunasta, kun aurinko alkoi laskeutumaan horisonttiin. Hän tutki ulkoisia vammojaan viimeisten auringonsäteiden sihdatessa suoraan huoneeseen. Killjoyn yllätykseksi ulkoiset vammat olivat jo miltei parantuneet, huolimatta edellisöisestä ryntäilystä. Kupe oli käynyt tarkastamassa Joyn päivällä ja oli todennut sisäisten vammojen olevan kuitenkin herkässä tilassa, eikä Killjoy saisi siksi liikkua vielä mihinkään.
Huoneessa ei käynyt pahemmin vierailijoita, tämä sopi Killjoylle mainiosti. Muiden ollessa hoitamassa loukkaantuneita ja korjaamassa rakennuksia, sai Killjoy uppoutua rauhassa puuhiinsa. Joyn puku oli tarkistettu nyt kunnolla ja sekä Creedy, että Killjoy itse tulivat siihen tulokseen, että se ei ole aivan toimintakuntoinen. Useat panssareista olivat vaarallisesti halki ja vasen olkapatteri oli käyttökelvoton. Creedy oli lupautunut tekemään jotain asialle ja tämä olikin ottanut Glide-puvun käsittelyynsä, jos tämä vaikka onnistuisi muokkaamaan tästä hieman raskaamman ja taistelukelpoisemman version.
Nyt Killjoy oli ruuvannut kätensä auki ja korjaili sinne tulleita pikkuvauruoita. Pienen puuhastalun jälkeen Joy sulki ja hitsasi kuoren takaisin paikalleen ja totesi tyytyväisenä etusormensa nivelen toimivan taas kuten pitääkin. Juuri kun Metsästäjä alkoi huokaisemaan ja harkitsemaan pientä lepoa, oveen ilmestyi koputus.
Ovi aukesi ja sininen naispuolinen Toa astui sisään hieman vaivaantuneen oloisena. Tämä otti varovaisen askeleen ovella ja alkoi puhumaan: Tuota, ajattelin pistäytyä, en kai keskeyttänyt mitään? Killjoy kopautti kypäräänsä: Pienen aivomyrskyn vain, oliko sinulla asiaa?
Ruki hymähti ja veti huoneen oven kiinni perässään. Hän asteli eteenpäin kohti Killjoyn sänkyä, mutta pysähtyi osuessaan suoraan ikkunasta sinkoavaan auringonsäteeseen. …olen kateellinen, tämä huone on niin hyvällä paikalla.
Killjoy ei vastannut, vaan tuijotti edelleen huoneeseen astunutta Toaa. Ruki kiersi säteen valaiseman alueen ja asteli Joyn sängyn vierelle. Väliaikeinen vastaanottopiste menee taas remontiin, joten sain vapautuksen pariksi päiväksi ja ajattelin, noh… mitä jos sinä tuota… kävisit makuulle?
Anteeksi?
Tee se, ihan oikeasti. Minulla on sinulle jotain. Killjoy oli kovin hämillään, tämä kuitenkin tajusi, että kun nainen tuijottaa tuimasti, on parempi totella. Joy koetti etsiä luonnollisen asennon ja jäi selälleen makaamaan sängylle. Ruki polvistui sängyn eteen ja nosti kätensä Joyn ruumiin ylle.
Nam congue interdum molestie. Fusce et sem non metus porttitor dapibus. In rhoncus faucibus aliquam.
Rukin kädet alkoivat hohtamaan sinisenä näiden sanojen jälkeen. Killjoy yritti epätoivoisesti tunnistaa Rukin mumiseman kielen, mutta luovutti tajutessaan, ettei ollut kuullut koskaan mitään vastaavaa. Killjoy vain tuijotti Rukin hohtaviä käsiä, jotka lähestyivät nyt hitaasti Killjoyn rintakehää. Killjoy nielaisi ja lopulta kosketus tapahtui ja Killjoyn kehon ympärille alkoi purkautumaan vettä. Vettä… Killjoyn ruumiiseen. Mutta ennen kuin Killjoy ehti edes valmistautua karjaisemaan tätä ilmiselvää faktaa ilmoille, Ruki alkoi hyssyttelemään.
Älä huoli, rentoudu.
Killjoy oli huomaamattaan nostanut yläruumistaan ja vesi alkoi kiertelemään omituisesti hänen ympärillään. Silloin hän kuitenkin tunsi, kuinka hänen Feterran vahingoittamaa kylkeään alkoi pistelemään. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä komeileva massiivinen arpi alkoi höyrystymään ja vähitellen katoamaan. Joy haukkoi henkeään, mutta säikähti uudestaan, veden hulvahtaessa nyt hänen kurkkuunsa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan edes ehtinyt älähtämään, sillä hän tajusi kykenevänsä hengittämään vedestä huolimatta. Lopulta vesi muodosti eräänlaisen soikiomaisen kuplan Killjoyn ympärille. Kupla oli täynnä tätä omituista vettä, sitä oli hänen sisällään, ulkopuolellaan, kaikkialla.
Tunnetko sen, mitä se tekee sisälläsi? Killjoy hymähti tyytyväisenä, sama kihelmöivä tunne, joka oli äsken hänen arvissaan, oli nyt myös hänen sisällään. Mikä se on? …se on jotenkin, maaginen.
Ruki tirskahti, mutta piti silti kätensä tiiviisti Killjoyn ruumiin yllä, pitäen kuplaa elossa. Joyn ääni kuului kuplan läpi hyvin kumeana, kuin tämän ääni olisi tullut valtavan laakson kaiun mukana. Me veden toat olemme yhteydessä luonnon kanssa, voimme käyttää sitä hyväksemme, sillä luonto parantaa omansa.
Tuo on… hyödyllinen taito, kuvittelin sinua aina jotenkin… noh, suoraviivaisemmaksi voimienkäyttäjäksi. Killjoyn sanat saivat Rukin tirskahtamaan uudestaan, Killjoy pyöritteli silmiään ja tämän huomatessaan Ruki vakavoitui parhaansa mukaan. …minä en osaa taistella, en ollenkaan. En ole eläessäni käyttänyt yhtäkään asetta, olen aina vain käyttänyt elementtivoimiani, ja niitäkin korkeintaan pakenemiseen…
Ruki huokaisi syvään ja jatkoi nähdessään, että hänellä oli Joyn täysi huomio: Siksi minut erotettiin, karkotettiin Metru-Nuilta, opettajani kuoli, koska en pystynyt tekemään vaaratilanteessa mitään. Tuomioistuin katsoi minun epäsuorasti auttaneen tappajaa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja. Rukin murheinen ilme kuitenkin muuttui hymyksi: Mutta sitten löysin tänne. Minä liityin välittömästi palvelupuolelle, koska halusin auttaa miten vain pystyin, en halunnut jäädä siksi hylkiöksi, joka ei osaa mitään.
Pieni hiljaisuus laskeutui ja hiljainen veden solina oli ainoa asia mitä vähään aikaan kuului. Killjoy kuitenkin avasi pian suunsa: Siksi sinä autat meitä, siksi valitsit militaristisimman tiimin koko Klaanista. Haluat oppia taistelemaan.
Ruki käänsi päänsä lattiaan häpeissään. Älä käsitä minua väärin, te olette hyviä tyyppejä… en halunnut myöntää aluksi itsekään, mutta… ajattelin että te voisitte auttaa, etenkin sen jälkeen kun autoit minua siellä aulassa.
Ruki, se oli vain pieni neuvo, ei sinun tarvits- Sillä hetkellä Ruki näpäytti sormellaan ja olemattomalta tuntuvan veden paine painoi Joyn suuta suppuun, hiljentäen tämän.
Tämä vesi… se lähinnä parantaa kosmeettisia vammoja, sulkee haavat ynnä muuta, mutta sisältä… se on hidas. Tästä voi tulla pitkä yö, joten sinun on parasta levätä.
Killjoy olisi halunnut esittää kuuluvan vastalauseen, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi kuinka kipu hänen elimistönsä useista vammoista oli hieman hellittänyt ja vesi hänen ympärillään sai hänen kehonsa muutenkin tuntumaan raskaalta. Joy vilkaisi Rukia, nyökkäsi miten parhaimmillaan pystyi ja sulki silmänsä.
