Klaanon

Avainsana: Cordak

  • Domekin myötä kuusikko

    Merellä

    Snowman ei oikeastaan kuunnellut Guardianin ja ÄmKoon hiljaista keskustelua tehtävästä, sen syistä ja seurauksista. Hän oli huolissaan enemmänkin Kepen tilasta, vaikka Guardian olikin taitojensa mukaan tätä parantanut vähäisten ensiapuvälineiden turvin. Lisäksi lumiukko oli itsekin heikossa tilassa, ja veneen ohjastaminen vei hänen kaiken keskittymiskykynsä.

    Juuri kun ÄmKoo oli valaisemassa tarinaansa muillekin, Killjoy huomasi jotain. Kaukana horistontissa, Snowmanin veneestä itään, näkyi liikettä. Punamusta hahmo viittoi muille veneessä istuville havaintonsa suuntaan, ja Klaanilaiset käänsivät katseensä. Kukaan heistä ei erottanut, mikä se oli, mutta sillä oli lonkeroita, se ui ja sen keskeltä lähti äärettömän kirkas valo.
    ”Mennään katsomaan lähempää” Guardian sanoi muille, ja katsoi Klaanilaisten ryhmää. Kaksi oli vakavasti haavoittuneita, mutta muuten heillä oli siinä varsin kykenevä viisikko.
    Guardian mietti hetken.
    Hän katseli ympärilleen, ja laski veneessä olijoita päässään.
    Guardianin kasvoille levisi hymy. Viisi.

    Kepekin heräsi heidän lähestyessään taivaanrannan muljuilevaa juttua.
    ”Mitä olen missannut? Muistan Guartsun antaneen minulle jotain lääkettä, mutta sen jälkeen muistuu pelkkää mustaa.”
    ”Lepää kaikessa rauhassa” ÄmKoo vastasi. ”Olet edelleenkin huonossa tilassa.”
    ”Voi jäädä lepääminen vähemmälle” Killjoy murahti vakavana ja osoitti nyt jo tunnistettavaa kiinnostuksen kohdetta.

    Veneestä vähän matkan päässä oli valtaisa, sysimusta jättiläismustekala, joka oli hyökännyt toisen pienen veneen kimppuun. Hyökkäyksen kohteena olevan veneen kannelta lähtevä kirkas valo tuntui pitävän vesien petoa loitolla, mutta tilanne näytti silti pahalta.
    ”Mitä siellä oikein tapahtuu?” Snowman ihmetteli. ”Mistä tuo valo tulee?”
    ”En tiedä, otetaa selvää.” Guardian vastasi kääntyen ryhmänsä puoleen. ”ÄmKoo…”
    Mustavihreä toankokoinen hahmo oli kuitenkin kadonnut. Hetken ympärilleen pälyiltyään G huomasi hänen jo seisovan hirviön kohteena olevan veneen kannella.
    ”Joskus hän kyllä vetää tuon ninjailunsa illan pitkälle…”

    ÄmKoo nosti kätensä silmiensä suojaksi lähestyessään valon kohdetta. Hän huomasi sen lähtevän toasta, jonka elementti oli mitä ilmeisimmin valo.
    ”Anteeksi? Emme voineet olla huomaamatta tätä tilannettasi, ja… Hetkinen. Domek, mitä sinä nyt taas olet tehnyt?”
    ”ÄmKoo?” valoa hohkaava hahmo kysyi.
    ”Ei, olen Guartsun sairas pila, mitä muutakaan.”
    Domek lopetti säteilyn, ja kätteli omalaatuisella tavallaan vanhaa toveriaan.
    ”Hauska nähdä sinua, senkin vanha höyrypää!”
    ”Sitä samaa.”

    Kepe tihrusti Snowmanin veneestä, mitä kummaa toisen venhon kannella oikein tapahtui. Ainakin säteily oli lakannut. Merihirviö näytti sen myötä innostuvan, ja pyyhkäisi lonkerollaan toisen veneen kannen. Mutta mitä tapahtui kyydissä olijoille? Hän kuitenkin kuuli takaansa tutun äänen.
    ”Katsokaa, kenet löysin tuolta lonkeroiden keskeltä.”
    Snowmanin veneeseen kuin tyhjästä saapuneesta kaksikosta Domek oli se, joka yllätti Kepen. Mutta toisaalta, ei hän valon toia kovin montaa tuntenutkaan. Guardian katseli yllättyneenä ja ilahtuneena tämän Klaanilaisen löytymistä. Mutta pian hänen hymynsä hyytyi. Viisi plus yksi, hän laski mielessään.

    Tätä ”riemuisaa jälleennäkemistä” ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun lonkeroiden peittämä merihirviö huomasi kohteenaan olevan veneen tyhjentyneen matkustajista. Pahaenteisesti se vajosi vedenpinnan alle, ja kaikki Klaanilaiset siirtyivät veneensä reunoille, yrittäen tähystää, minne se oli kadonnut.
    Lämpö. Päälle.
    ”Snowman, pakita täyttä vauhtia!” Guardian huusi, ja lumiukko totteli käskyä.

    Vene liukui juuri ja juuri ajoissa pois veden pinnan rikkovan, hirviömäisen kidan tieltä. Meripeto näytti nyt naamansa, ja hyvänen aika, se oli ruma. Klaanilaiset katsoivat tyrmistyneinä valtavan hirviön limaista kitaa ja mahtavia lonkeroita.
    ”Eli” Domek virnuili ”Hieno pelastusoperaatio.”
    ”Kiitos.”

    Valtava lonkero huitoi Klaanilaisia mereen, ainoastaan veneen pohjalla makaava Kepe ja muista erillään ohjaajan paikalla istuva Snowman pysyivät kyydissä. Lumiukko joutui ottamaan veneellään hirviöön etäisyyttä, kun se kohotti muutaman lonkeron, valmiina murskaamaan kulkupelin. Kepe tavoitti kädellään mukaan otetun vanhan Cordak-laukaisimen, nosi istumaan, ja aloitti tulituksen kohti hirviön ammottavaa suuta. Jollain sen huomio pitäisi saada pois meressä uivista Klaanilaisista, rypäs ohjuksia kohti naamaa saattaisi jops toimia.

    Killjoy nousi pintaan, ja katseli ympärilleen. Hän näki Domekin ja Guardianin, hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin hän itse. Killjoy ui kahta kohti, ja mietti parasta toimintaa tässä tilanteessa. Raaka voima tuskin tekisi lihavuorelle mitään, ja sillä oli ikään kuin kotikenttäetukin.

    Domekin hän tavoitti, mutta valtava lonkero sieppasi Guardianin puristukseensa, ja vetäisi korkealle ilmaan.
    ”Hyppää selkääni.” Killjoy sanoi Domekille. ”Haemme skakdimme takaisin.”
    Kaksikko nousi vedestä rakettimoottorein, kohti lonkerokasaa. Killjoy toivoi hiljaa mielessään moottoreidensa toimivan tällä kertaa hieman paremmin kuin viimeksi.

  • Jääsaari 12: Kepe ja Snowman kohtaavat voittajansa

    Meren yllä, lumisesta saaresta huolestuttavan vähän pohjoiseen

    Yliluutnantti 955 tiesi pääsevänsä kohta tositoimiin. Rannan tuntumassa oli kaksi toamaista hahmoa, juuri ne samat kuin videokuvassakin, ja tämä oli selvästikin heidän määränpäänsä. Nyt hän eliminoisi silminnäkijät, ja etsisi Guardianin käsiinsä.

    Vaikka toisaalta, ei nazorakin matka ollut suinkaan ollut tylsä. Kohokohta oli ollut, kun hän oli päässyt kuulustelemaan jonkinsorttisen matoran-huoltoaseman työntekijöitä. Erityistä mielihyvää 955 oli saanut oranssin, itsepäisen matoranin puhuttelusta. Pikkukaveri oli taistellut viimeiseen asti. Lisäksi tästä naamiosta tulee hieno koriste, hän ajatteli katsoen kädessään olevaa, kahti halkaistua oranssia naamiota.

    Sitten hän vielä varmisti aseistuksensa toimivuuden, kaksi kohdetta näkyivät jo paljaalla silmälläkin. Vasemman käden pientä laavavammaa huomioimatta koko haarniska toimi Klaanilaisten kannalta suorastaan huolestuttavan hyvin.

    Luminen metsä eteläisellä saarella, aivan rannan tuntumassa

    ”Okei, tämä taitaa olla hyvä paikka leirille” Kepe ilmoitti tyytyväisenä seisoessaan pienellä aukiolla. Hän tiesi, että he saattaisivat joutua odottelemaan hyvinkin pitkään, joten he tarvitsivat kunnollisen leiripaikan. Snowman kyhäsi kinoksista jonkinmoista igluntapaista, kun Kepe näki taivaalla jonkin pienen liikkuvan esineen. Hän kiinnitti toverinsa huomion, ja sanoi:
    ”Katso tuonne! Meitä kohta tulee jotakin. Ja kovaa.”
    ”Totta. Mikä se oikein on, uusi vakoojakamera?”
    ”Ei” Kepe sanoi tarkentaessaan naamionsa optisella apuvälineellä. ”Tämä on jotain huolestuttavampaa.”

    Siinä samassa Snowmanin ja Kepen eteen laskeutuikin jonkinsorttinen haarniskoitu hahmo. Yliluutnantti ei tahtonut suin päin rynnätä taisteluun, vaan päätti ensin oppia vastustajistaan jotain, Klaanilaisetkin olivat samoilla linjoilla. Oli hiljaista, osapuolet tuijottivat toisiaan. Lopulta Snowman aloitti puhumisen:
    ”Kukas kumma se sinä olet?”
    ”Nimeni ei taivu teidän kielillenne” haarniskoitu hahmo vastasi kalseasti.
    Hmm. Nazorak, Kepe ajatteli kuunnellessaan tulijan puhetta.
    ”Okei” Snowman tyytyi vastaukseen. ”Et tainnut tulla vain sanomaan tuota meille?”
    ”Aivan oikein.”
    Puvun vasen käsi tuntuu olevan hieman epäkunnossa, Kepe pohti tutkiessaan katseellaan tarkasti edessään seisovaa haarniskaa. Ilmeisesti muutamat osat ovat sulautuneet toisiinsa.
    Snowman jatkoi: ”Voinen olettaa, että tällä visiitilläsi on hyvinkin tarkoin määritelty tarkoitus?”
    ”Oikeassa jälleen.”
    Hetkinen, Kepe ajatteli. Kuuluuko tuo naamiolla roikkuva kahtia isketty naamio sille huoltoaseman pikku jääräpäälle? Kepe puristi kätensä nyrkkiin.
    ”Ja vielä tähän loppuun…” Snowman vielä puheli. ”Mikä ihmeen draamakuningatar oikein luulet olevasi, kun noin taivaalta tupsahdit? Eikö vähemmän dramaattinen sisääntulo olisi riittänyt?”

    Yliluutnantti ei tiennyt, yrittikö valkoinen, tukeva toa ärsyttää häntä, vai oliko hänellä vain outo maailmankuva. Kuitenkin torakka kohotti äkisti kätensä, ja ryöpytti kahden toan kimppuun joukon pienoisohjuksia.

    Kepe onnistui vaivatta hyppäämän hyökkäyksen tieltä sivuun, kömpelömpänä Snowman kuitenkin kaatui heittäytyessään. Kepe huomasi ystävänsä olevan maassa, ja päätti harhauttaa hyökkääjää. Hän sinkosi käsistään jäähyökkäyksiä kohti Nazorakia, joka ei kuitenkaan reagoinut millään lailla. Haarniskoitu torakka potkaisi maassa makaavaa Snowmania kovaa, ja tämä huudahti tuskissaan.

    Kepe päätti kokeilla toista strategiaa. Hän kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimen, ja tähtäsi sillä nazorakia päähän. Ammukset osuivat maaliinsa, ja torakka horjahti taaksepäin. Samanaikaisesti Snowman nousi istumaan, ja vetäisi esiin painetykkinsä, jonka oli ottanut saareen mukaan. Hänkin ampui torakkaa, joka kaatusi paineen vaikutuksesta.

    Yliluutnantti huomasi, että vastustajat eivät suinkaan luottaneet pelkkiin elementaalivoimiin. No, sopii minulle, hän ajatteli. 955 nousi seisaalleen ja loikkasi Kepen luokse. Torakka tarttui Klaanilaisen aseeseen vasemmalla kädellään, ja oikean käden ranneterillä huitaisi kohti Kepeä. Toan oli pakko päästää aseestaan irti, ja hypätä taaksepäin. Sitten torakka kääntyi salamanopeasti, ja sihtasi Cordak-ammuksen Snowmanin aseeseen, joka lennähti pois hölmistyneen lumiukon käsistä. Lopulta Yliluutnantti heitti vielä Cordak-laukaisimenkin pois aukiolta. Näin, hän ajatteli, pääsemme taistelemaan ilman pyssyjä. Terän uppoamisesta saa aina enemmän tyydytystä.

    Kepe huomasi Klaanilaisten taistelevan selvää ylivoimaa vastaan, nyt piti olla tarkkana. Tosin paras idea, jonka hän keksi, oli iskeä ilmeiseen heikkoon kohtaan, vasempaan käteen.
    ”Snowman!” Kepe huusi. ”Vasen käsi!”
    Samassa Kepe koetti harhauttaa torakkaa, ja potkaisi haarniskoitua hahmoa naamaan. Vaikka torakka ei ollut moksiskaan, osti se riittävästi aikaa. Snowman heitti suurehkon osan itsestään nazorakin vasempaan käteen, ja lumi meni käden panssaroinnin sisään.

    Yliluutnantti oli hämillään vain silmänräpäyksen. Pian hän kuitenkin irrotti vasemman kätensä haarniskointia, poistaen siten Snowmanin hallitseman lumen itsestään.
    ”Pois kädestäni, kummajainen.” Hän tokaisi Snowmanille.
    Lumiukko kuitenkin vastasi nopeasti: ”Mutta kuinka nyt meinasit pärjätä? Huomaatko, kuinka jouduit myös pudottamaan oman tykkisi?”
    Yliluutnantti ei kieltämättä olisi halunnut menettään kätensä ohjustenlaukaisinta, mutta viallinen haarniska teki pienempien osakokonaisuuksien poistamisen mahdottomaksi.
    ”Ei mitään nokkelaa palautusta?” Snowman sanoi hymyillen.

    Yliluutnantti kuitenkin vain puhkesi nauramaan. Sairasta, kovaäänistä naurua kesti hetken. Sitten torakka syöksähti luonnottoman nopeasti kohti Kepeä, ja upotti ranneteränsä tämän vatsaan.

    Snowman katsoi kauhun vallassa, kuinka hänen ystävänsä liikkumaton ruumis valahti maahan. Sitten torakka kääntyi kohti lumiukkoa, ja avasi suunsa: ”Mitä, ei nokkelaa palautusta?”

    Snowmanin oli helppoa piiloutua kinokseen. Vasta nyt hän kunnolla ymmärsi, millaista vihollista vastaan taisteli. Hyökkääjä ei ainoastaan ollut äärimmäisen hyvä taistelemaan ja tappavasti aseistettu, torakka selvästi rakasti joka hetkeä. Ja jos joku tulee sydämestä, se ei voi olla väärin.

    Yliluutnantti huomasi vihollisensa piiloutuneen hyvin. Hän suhtautui tilanteeseen kuitenkin rauhallisesti, ja tutkaili kinoksia järjestelmällisesti. Snowman keräsi rohkeutensa, ja syöksähti hangesta vihollisensa selkään. Lumiukko kohdisti nopean potkun torakan polvitaipeeseen horjuttaen tämän tasapainoa, ja hyppäsi koko painollaan nazorakia kohti. Torakka kaatusi maahan. Snowman istui torakan selän päällä, ja hakkasi haarniskoitua päätä maahan hampaitaan kiristellen.

    Yliluutnantti kuitenkin kierähti ympäri, tarttui Snowmania kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Lumiukon silmissä pimeni.

  • Arsenal Snowman

    Pienehkö saari, laituri

    ”En voinut olla huomaamatta, kuinka vähin varustein olette matkalla. Sallikaa minun antaa teille tämä, nämä ovat vaarallisia vesiä” Kapher sanoi, ja kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimensa. Siinä oli uuden mallin sijasta vain neljä piippua, ja siinä oli pitkä, puusta tehty perä. Piippu oli koristeltu kiemuraisin kuvioin. Kepe otti aseen vastaan kiittäen, ja katsoi suurta hahmoa silmiin. Kapherin katseessa ei näkynyt tippaakaan epärehellisyyttä, pienten silmien takaa loisti pyyteettömyys.

    Klaanilaiset hyvästelivät uuden ystävänsä vielä kerran kavutessaan veneeseen, ja Snowman työnsi kaasuvipua. Rannan jäädessä taakse hän hymyili tyytyväisenä.
    ”Nyt meillä on sentään molemmille aseistusta, jos joudumme vaikeuksiin.”
    ”Niin” Kepe myönsi, ja samalla hänen mieleensä nousi kysymys, joka hänen oli pitänyt esittää jo aiemmin: ”Se meidän toinen aseemme, toisin sanoen vanha painetykkisi, miksemme pyytäneet sitä matorania korjauttamaan sitäkin? Se on vanha, eikä sitä ole käyetty aikoihin, pieni virittäminen olisi voinut tehdä hyvää.”
    ”Samasta syystä kuin pidän sitä visusti katseilta piilossa täällä veneessä, runkoon kätkettynä. Se ei ole ainoastaan äärimmäisen laiton, vaan se yhdistetään erääseen pahamaineiseen skakdi-ryhmään, joka murhasi puoli saarellista matoraneja.”
    ”Miksi ihmeessä sitten pidät moista mukanasi?” Kepe oli hämillään.
    ”Sain sen eräältä vanhimmista ystävistäni. Hän oli käyttänyt kahta tuollaista pelastaakseen henkensä kyseisiltä konnilta. Minä sain varakappaleen, ja pelastin sillä henkeni. Oikeastaan pidän sitä muistutuksena siitä, että apu harvoin tulee siltä taholta, mistä sitä odottaa. Tunnettuna murha-aseena pidetty tykki saattaa auttaa pelastamaan kokonaisen saaren populaation omien, symbolisten toa-aseiden sijasta. Samoin kiero mutanttiskakdi saattaa pelastaa kylällisen väkeä, ja toa kavaltaa ystäviensä hengen vallan tähden.”

    Kepe tiesi, että kun Snowman puhui noinkin henkeviä, kannatti yleensä antaa hänen puhua keskeytyksettä. Aallot löivät veneen keulaa vasten sen kiitäen tasaisesti etelään.

  • Kapher

    Pienehkö saari

    Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

    Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

    ”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

    Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

    ”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

    Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

    ”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
    ”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

    Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

    Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

    Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

    Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

    Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
    ”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.