Klaanon

Avainsana: Bio-Klaani

  • Harppuunan tekniset tiedot

    Bio-Klaani

    Klaania ympäröivän kylän pääkatu oli vielä toistaiseksi täynnä roinaa. Suurin osa ruumiista oli korjattu jo pois, mutta rakennusten rauniot olivat edelleen makaamassa maassa. Moni puutalo oli palanut kokonaan, mutta kiviset rakennukset olivat kestäneet paremmin. Itse sydän-Klaani oli julkisivultaan raunioina, mutta sisälle tullessa huomasi, että vain seinien ulkopinta oli kärsinyt vahinkoa. Vain hyvin harvassa paikassa Klaanin seinät tai katto oli sortunut.

    Matoro ohitti Klaanin raunioituneen aulan. Hieman ennen hyökkäystä jonkinsorttinen robotti oli äneknyt sisään ja tuhonnut kalustuksen.
    Taivaansininen matto oli pölyn peitossa ja rikki, mutta kun käveli kierreportaita ylöspäin, Klaani ei näyttänyt enää lainkaan taistelutantereelta. Valtaosa sisätiloista oli täysin vahingoittumattomaton, ikkunoita vain oli säpäleinä. Chat-kahvio oli ehkä pahimman iskun saanut paikka itse Linnakkeessa.

    Matoro käveli valkokivistä käytävää pitkin huoneistoonsa ja syöksyi kirjoituspöytänsä ääreen. Hän repi laatikot auki ja selasi niiden sisältöä.
    Paperia, muistiinapanoja ja muuta roskaa oli kaikesta mahdollisesta. Lopulta hän löysi alkuperäisen harppuunan piirustukset ja avasi moneen kertaan taistellun paperin pöydälleen.

    Paperin päiväys vei hänet ajassa taaksepäin. Joskus kauan sitten, hän oli ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta prototeräksisen harppuunan, jonka mukana hän sai piirustukset sen huoltoa varten. Hankinta oli osoittautunut upeaksi, ja hän kiintyi harppuunaansa nopeasti.

    Matoro pudisti ajatukset päästään ja keskittyi kuvaan. Siinä oli kuvaa monimutkaisesta laitteesta joka suunnasta, sekä erikseen tarkat kuvat ammuksista.

    Harppuunan koneisto oli noin viisi senttiä leveän mustan laatikon sisällä. Koneisto sisälsi erittäin voimakkaan laukaisimen sekä kelan, johon mahtui suurimmillaan 75 metriä erittäin ohutta mutta kestävää teräskaapelia. Tämän lisäksi laitteessa oli muutaman napin kontrollipaneeli, joka liitettiin erikseen kämmenen panssariin. Yksinkertainen laite ampui, kelasi kahteen suuntaan sekä irroitti vaijerin aina tarvittaessa.

    Koko laitteen suurin ylpeys olivat kuitenkin nuolet. Pienet, noin viisi senttiä pitkät prototeräksiset nuolet lävistivät valtaosan maailman aineista, mutta niiden ulostaittuvat väkäset estivät nuolta irtoamasta kohteestaan. Väkäset sai säädettyä auki tai kiinni terien takaisinottoa varten, mutta käytännössä nopeissa tilanteissa ei ehtinyt teriä keräämään takaisin. Siksi Matorolla olikin aina mukana useampi kymmenen terää sekä lisäkaapelia.

    Toa nappasi piirustukset ja lähti toimittamaan niitä Kapuran pajalle, toivoen että tämä ottaisi tilauksia vastaan näin taistelun jälkeenkin. Lisäksi hän luonnosteli lapulle muutokset, jotka hän toivoi harppuunaan.

  • Oms-Ebenin parantola

    Arkistot
    Bio-Klaani

    Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
    Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

    Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

    Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

    Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

    Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

    Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
    Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

    Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
    Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

    Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

    Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

    Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

    Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

    Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

    Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

    Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
    Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

    Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
    Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

    Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.

  • Yty

    Bio-Klaani

    Troopperi kapusi ylös. Räjähdys oli vaurioittanut tykkiä, ja paineaalto oli paiskannut hänet maahan niin kovin, että vieläkin tuntui. Troopperin oikea käsi oli aivan tunnoton, vasen oli jäänyt tämän melko kookkaan Toan kyljen alle.

    Auts. Siinä oli ytyä.

    Hän otti tukea vasemmalla kädellään eräästä ammuslaatikosta. Maassa oli sirpaleita ja kivenkappaleita. Troopperin silmään pilkisti jokin hieman erilainen kappale, jonka hän tunnisti pomminsirpaleeksi. Hän kyykistyi vaivalloisesti, ja vilkaisi torakoiden logolla varustettua harmaata palasta. Hän nousi, ja kohteliaasti tallasi jalallaan juuri torakkamerkin päälle.

    Kiivettyään tornista alas, sinne oli ilmaantunut joukko taas niin urhealla tuulella olevia lääkintämatoraneja. Yksi tyrkytti hänelle jotain mönjää, joka oli olevinaan kipulääkettä. Toiset halusivat viedä hänet sairasosastolle.

    ”Minulla on nyt muutakin puuhaa, ettekö te tajua?”

    ”Mutta velvollisuutemme on auttaa haavoittuneita.”

    ”Minulla on omiakin velvollisuuksia, ja voin todeta, että saadaan parempaa jälkeä aikaan, kun molemmat auttavat muita, eivätkä häiritse toisiaan turhanpäiväisillä askareilla. Minä voin muutenkin aivan tarpeeksi hyvin, ainakin toistaisesti.”

    Troopperi lähti harppomaan kohti erästä sortunutta rakennusta, jonka raunioista pilkotti Matoranin käsi, ja jätti Matoranit vänkäämään keskenään ja huutelemaan hänen peräänsä. Troopperi nykäisi kättä varovasti. Se oli irrallinen.

    Minä niin inhoan sitä kun ne jättävät tavaransa levälleen.

  • Kuinka tuhoisaa sota onkaan

    Bio-Klaani, Hain huone

    Hai lopetti tulituksen. Hän nosti päätään nähdäkseen paremmin ikkunastaan ulos. Suojametalleissa ikkunan ympärillä oli vain vähän vauriota, mutta Hai ei ollut saanut pudotuksiakaan. Yhtä alusta hän oli vaurioittanut, mutta se oli kadonnut näköpiiristä. ”Aseen kaliiperi on liian pieni nykyaikaisia pommittajia vastaan. Pitää vielä hienosäätää asetta,” Hai ajatteli. Hän siveli konekiväärinsä pintaa, joka oli melko sileä. Ase ei ollut kuumentunut juuri ollenkaan. Se oli tämän erikoisaseen hienouksia. Hai katseli tyhjiä ammuslaatikoita, joita oli 5. Suurin uhka oli poistunut. Hai oli nähnyt kuinka Koi räjähti. Hai oli nähnyt kuinka loputkin pommittajista olivat tuhoutuneet. Hai oli nähnyt palavat rakennukset. Veden toalle olisi tarvetta.

    Hai veti kookoonsa suojaan ja kiiruhti kaduille. Hai juoksahti läpi tuhottujen katujen sammutustöihin.
    Hän näki useita matoraneja, toia, turagoita ja useita muita lajeja sammuttamassa tulipaloja, viemässä haavoittuneita turvaan, taistelemassa Nazorak-hyökkäyksen rippeitä vastaan. Kaduilla makasi kymmenittäin kuolleita, vaurioituneita ja vahingoittuneita. Osa olisi saanut traumoja, osa fyysisiä vammoja. Nyt Laivaston Lohrakit vartioivat yläilmoissa. Voitto se oli. Mutta millä hinnalla.

    Hai juoksi yhdelle palopaikoista. Hai alkoi nopeasti syöstä käsistään vettä tuleen. Palanut ruumis tuli näkyviin. Hai käänsi katseensa pois näystä ja jatkoi sammutustöitä.

    Kuinka tuhoisaa sota onkaan.

  • Punainen kukka sodan keskellä

    Bio-Klaani

    Savu, liekit, sinne tänne sinkoileva kivimurska ja muut irtokappaleet tuntuivat täyttäneet ilman. Ja sitten olikin taas kuolemanhiljaista, harmaata, mutta selkeää. Hävitys häilyi hetken aikaa surullisena näkynä silmien edessä ja pian maailma oli taas liekeissä. Tuntui kuin taivaskin olisi syttynyt tuleen. Riipivät tuskanhuudot, muu meteli ja räjähdykset kuuluivat joka puolelta.

    Kuului räjähdys. Hän katsoi pölyn ja savun keskelle ja näki, kuinka jotain raskasta putosi maahan. Tässäkö se sitten oli?

    ”…että uhka on voitettu”, kuului Paacon ääni jostain. Summerganon puristi yhä miekkaansa, tuijottaessaan oviaukosta linnoituksen ruhjoutunutta edustaa. ”…suurin osa nazoista on nyt maassa”, päätti Paaco kuulutuksensa. Summerganon astui ulos ja tilanteen selkeydyttyä ja pölyn laskeuduttua kirkas todellisuus tuntui vahvalta iskulta päin naamaa. Kaikki näytti kumman harmaalta. Jossain edessä, hävityksen keskellä näkyi kuitenkin jotain vihreää ja punaista. Summerganon käveli sitä kohti unenomaisesti, eikä nähnyt sillä hetkellä ketään lähistöllä.

    Hän kumartui. Punainen kukka oli puhjennut kauniin vihreän varren jatkeeksi. Tuo yksinäinen kasvi piti yhä kiinni elämästään ja seisoi ylväänä, vaikka senkin loppu oli ollut lähellä. Se vähät välitti sodasta, se vain eli ja sinnitteli kohti tulevaisuutta, joka toivottavasti olisi valoisampi ja kauniimpi.

    Tuo pieni yksinäinen kasvi jaksaa taistella elämästään. Niin jaksan minäkin. Enkä vain omastani.

    Summerganon nosti katseensa ja näki, miten jossain rojun keskellä liikkui hahmoja. Nazorakejako? Jos ovat, niin tämä runneltu maisema on niiden arvolle sopiva viimeinen näky. Summerganon suuntasi askeleensa miekka kädessään kohti hahmoja. Olivat ne sitten ystäviä tai vihollisia, olisi Summerganonin paikka nyt siellä, missä jotain tapahtuu.

  • Meteoriitti-Bloszar

    Bio-Klaanin Linnoitus, Muurit

    Kapura, Tulen Toa, käveli rauhallisempana, kuin vähän aika sitten. Nazorakoien Koi-alus oli viimein tippunut, ja Syöksypommittajat eivät olleet enää niin suuri uhka. Hän katsoi rauhallisena taivaalle ja näki jonkin asian tulevan maata kohti.

    ”Onko se meteoriitti?” Kapu kysyi ihmeissään.

    Se osui maahan, noin 5 metriä Kapurasta ja hän lenti jonkin verran taaksepäin. Hän kävi ihmeissään katsomassa meteoriittia ja näki siellä hahmon. Toan, tummanpunaisessa ja hopeassa haarniskassa. Hän oli todella pahasti haavoittunut, naamio näytti olevan kunnossa, kädet olivat todella pahasti vahingoittuneet, jalat myös. Ruumiissa näkyivät todella paljon sisälmykset. Hänen kasvojaan oli suojannut naamio. Toalla oli näyttänyt olevan lentovarustus, joka näytti olevan tuhoutunut. Kapu tunnisti hänet Bloziksi, yhdeksi Klaanin uusimmista jäsenistä, joka oli tullut pari viikkoa sitten.

    —-

    Bio-Klaani, sairaala-osasto

    Bloszar heräsi säpsähtäen. Hän huomasi, että hän oli jo paremmassa kunnossa.

    ”Olet näköjään elossa, se on ihme”, sairaalaosaston Matoran sanoi.

    ”Käytin kaiken energian Mahdollisuuksien naamiostani”, Bloszar sanoi ja nousi. Hän huomasi naamionsa ehjänä, mutta tiesi, ettei siinä enää ollut voimaa.

    ”Voit nousta, ja kävellä, mutta taisteluun et lähde,” Matoran sanoi hänelle. Bloszar laittoi naamionsa päähän ja lähti pihalle kepin kanssa. Näytti siltä, että taistelu oli loppumaisillaan. Koi, johon Blozi oli yrittänyt ”murtautua” oli näköjään tuhottu. Syöksypommittajiakaan ei enää paljoa näkynyt. Taistelu ei kestäisi enää kauaa, mutta voittajaa Blozi ei vielä tiennyt.

  • Ilmatorjuntaa miekalla

    Bio-Klaani

    Jopa Klaanin kellarikerroksista kuului selkeästi massiivinen räjähdys vain vähän matkan päässä Klaanista. Kaikki olivat silloin varmoja, että Klaani oli saanut ratkaisevan iskun.

    Suuri mutta matala kellarisali oli tupaten täynnä matoraneja. Himmeät valot paistoivat katossa. Huone oli kuuma ja tunkkainen. Kaikki matoranit odottivat hengitystä pidättäen Paacon seuraavaa tiedotetta. Klaanin keskusradiosta kuului reaaliajassa tietoa tilanteesta. Joskus tuntui siltä, että Paaco kuvitteli selostavansa urheilukilpailua.

    krz
    ”Päivää hyvä herrasväki, näyttää siltä että uhka on voitettu”, Paacon iloinen ääni kuului kaiuttimesta.

    Huone puhkesi huutoihin, itkuun ja nauruun.

    ”Emme vielä tiedä, mikä posautti ötököiden lentopaatin hitonmoisena räjähdyksenä taivaalle, mutta pääasia on, että suurin osa nazoista on nyt maassa.”

    * * *

    Matoro kirosi, ettei hänellä ollut harppuunaa. Vihollislentokoneen harppuunointi ja sen tuhoaminen miekalla olisi jotain tyylikästä.

    Valkomusta Toa seisoi parhaillaan erään Ta-Matoranin kanssa Klaanin linnakkeen kyljestä puhkeavalla tasanteella. Kyseisellä betonitasanteella oli esteetön näkymä Klaanin ympäristöön, ja siksi aikoinaan sinne oli rahdattu ilmatorjuntatykki.

    Kuin oletuksena, tavarahissi oli ollut rikki sinä aurinkoisena päivänä. Kaksi tykkiä kuljettanutta matorania näkee vieläkin painajaisia sadoista ja sadoista portaista, jotka he tykkiä ylös rahtasivat.

    Klaanin taivaalla pörräsi enää kolmesta kuuteen pommikonetta. Ne eivät aikoneetkaan vetäytyä, nyt ne olivat alkaneet pommein loppuessa tehdä kamikaze-iskuja.
    ”Tuolta lentää yksi, valmiina…” Matoro ohjeisti, teleskooppisilmän kiikaritoiminto jatkuvasti päällä.

    Punainen matoran antoi sormiensa puristua ilmatorjuntatykin liipasinkahvalle. Tappavan tarkka sarja iskeytyi lähestäyvää lentokonetta päin, mutta zamor kimposi kaarevan siiven pinnan kautta taivaalle. Kone kaartoi jyrkästi suuntaan josta sitä ammuttiin, ja oli pian tulossa suoraan kohti tasannetta.

    ”AMMU”, Matoro huusi. Ilmatorjuntatykki soi, mutta lentokone syöksyi suoraan tasannetta päin. Matoro syöksyi ja tönäisi matoranin pois tykistä, liukuen itsekin märkää kiveä pitkin sivuun. Lentokone iskeytyi tasanteeseen tuhoten tykin ja osuen ulko-oveen. Sen keskiosa lensi ovesta sisälle siipien jäädessä paksujen seinien ulkopuolelle. Lentokoneen keskiosa syöksyi kovaa marmorisia portaita alaspäin ja osui valkoiseen seinään.

    Sateen kastelema kivi oli liukas, eikä tilannetta helpottanut se, että Matoro ja matoran olivat aivan kivitasanteen reunalla. Pelkkä vilkaisu alas sai aikaan huimaamisen tunteen.
    Jään Toa liikutti varovasti jalkojaan eteenpäin, kohi tasanteen keskustaa. Hän yritti työntää itseään kädellä, mutta märästä kivestä ei saanut kunnolla pitoa. Lopulta Matoro sai hivutettua itsensä hitaasti tasanteen keskiosiin, ja veti matoranin pois reunalta.

    Toa nousi varovasti seisomaan ja loi katseen ympärilleen. Lentokone oli jättänyt siipensä ulos ja syöksynyt sisälle portaisiin. Matoro asteli tuhoutuneen oven luo ja näki koneen rusentuneen rungon portaiden alapäässä.

    ”… luulin että tälläistä tapahtuu vain sarjakuvissa”, hän mutisi kävellessään kohti koneen ruhoa.

    Nazorakin laiha hahmo nousi huojuen ylös murskautuneesta ohjaamosta. Kypärä ja pilotinpuku oli suojannut jo valmiiksi sitkeää torakkaa hyvin, ja hyönteis-olento olikin pian pystyssä tuijottaen Matoroa lentäjänlasiensa läpi.
    Sitten se veti zamor-pistoolin esiin ja ampui kohti Jään Toaa. Samalla hetkellä kilpi jäätä ilmestyi Matoron käteen. Zamor pirstoi kilven jäänsirpaleiksi, mutta Jään Toa hyppäsi portaiden yläpäästä kohti torakkaa. Tämä yritti ampua, mutta Matoron ylhäältä saapunut potku iski aseen pois tämän käsistä. Seurasi potku leukaan, joka sai kypäräpäisen torakan lentämään selälleen koneen juureen.

    ”Tuliaseet ovat yliarvostettuja”, Matoro avasi suunsa. Hän seisoi koneen ruhon päällä, osoittaen kädellään torakkaa.
    ”Kehoitan antautumaan”, hän jatkoi.

    Torakka ei reagoinut kehoitukseen mitenkään. Se vain makasi maassa selällään. Liian monen sekunnin kuluttua Matoro tajusi tapahtuneen.
    Nazorak oli puraissut itsemurhakapselin.

  • Tulta ja liekkiä

    Bio-Klaani

    Troopperi näki ilmatorjuntatykin ohjaimien takaa, kun valtava taisteluristeilijä räjähti taivaalla. Hän oli itsekin yritänyt tulittaa sitä, kun näki sen syöksyvän kohti Klaanin tornia, mutta on itsestään selvää, ettei yhdellä ilmatorjuntatykillä tuollaista sota-alusta pysäytetä. Torakoiden hyökkäysinto näytti hieman laantuneen kun hyökkäyksen lippulaiva tuhoutui, mutta silti yhdelle tykille oli hommaa. Torakat yrittivät yhä iskeä erityisesti muurin ohi, ja Klaanin päärakennuksiin nyt, osittain siksi, kun suurin osa puolustuksista oli tohjona, ja osittain halusta taistella loppuun saakka. Kun hän siinä katseli ihaillen suurta tulipalloa siitä huolimatta, että se aiheutti monen torakan, ja monen vielä vähäisemmän torakan kuoleman, hän ei huomannut ylhäältä syöksyvää pommikonetta. Ennen kuin hän ehti reagoita, pommittaja pudotti pommin suoraan tykkiä kohti. Se osui sivuun, mutta paineaalto paiskasi Troopperin maahan, ja vahingoitti tykkiä. Hän katsoi kättään. Panssariin oli tullut hiiltynyt reikä siihen mistä luoti oli tullut. Käsi ei toiminut kunnolla. Hän nousi, ja lähti hoippumaan takaisin tykille katsoen, saisiko sen vielä kuntoon.