Klaanon

Avainsana: Avde

  • Yö kauhu: Jake ja Syvä nauru

    Bio-klaani

    Jake käveli ympäriinsä. Hänellä oli tylsää. Hän oli juuri menossa chattiin kun iso musta massa jossa oli paljon punaisia silmiä ja muita härpäkkeitä käveli hänen eteensä. Jake ei suuremmin välittänyt. Hän hörppäsi limonaatistaan. ”Terve. Mitens menee?”, Jake sanoi. Sitten hän huomasi mille puhui ja tiputti limonaatinsa. ”Mitäs herra etsii?”, Jake kysyi hieman kylmällä äänellä. ”Sinä taidat olla se tyyppi joka sai pääni sekaisin, vai mitä?” Jaken äänessään ei ollut pätkääkään pelkoa. Hän kuulosti närkästyneeltä. ”Kyllä, niin taisin tehdä. Voitko nyt osoittaa minulle admin-siiven suunnan, pieni ystäväni?”, Avde kysyi. ”En. Miksi näyttäisin, pilasit kolme viikkoa minun kallisarvoisesta elämästäni”,Jake vastasi. ”Näytä tai kuolet” ,Avde sanoi. ”Seelvä… Jos nyt haluat niin kovasti, ethän sinä kuitenkaan mitään pahaa tee…” ,Jake vastasi ja osoitti oikealle. Avde lähti kävelemään, tai oikeastaan valumaan.

  • Yö kauhu: Avden varjo laskeutuu Klaanin ylle

    Bio-Klaanin saari, rantakallio

    Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.

    ”Pian”, Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. ”Pian.”
    Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.

    ”Odota hetki, poikaseni”, Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. ”Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään.”

    Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.

    Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
    Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
    Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.

    Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
    ”Kohde tunnistettu. ’Avde’. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet.”

    ”Tervehdys, Sheelika”, Avde sanoi virnuillen pirullisesti. ”Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa.”

    Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. ”Toitko kohteen?”

    Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.

    ”Saammeko nähdä hänet?” Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.

    Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
    Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.

    Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
    Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.

    Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.

    ”GK”, Avde sanoi. ”Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman.”

    GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.

    ”Avde hyvä”, Sheelika sanoi melkein viettelevästi. ”Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan.”

    ”Ei, Sheelika”, Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. ”Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä.”

    ”Odotamme kiinnostuksella”, Sheelika sanoi.

    Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
    ”Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa.”

    Avde kääntyi ympäri.
    ”Kun valot sammuvat, menemme sisään”, Avde sanoi yllättävän virallisesti. ”Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa…tietyille tahoille.”

    Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
    ”Entä…Tawa?” hän sanoi kiinnostuneena.

    ”Hän on sinun”, Avde sanoi kylmästi. ”Tee mitä haluat, rakas ystävä.”

    ”Vaatimus: Ei ketään tiellemme”, yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. ”Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten.”

    Avde nyökkäsi. ”Tehkää vahinkoa.”

    Bio-Klaanin linnoitus

    Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
    Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.

    ”Paaco?” hän sanoi kommunikaattoriin. ”Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?”

    Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
    ”Se on kaikkialla!” Paaco sanoi paniikinomaisesti. ”Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!”

    Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
    ”Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme”, hän sanoi. ”Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?” Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.

    ”Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain”, Paaco sanoi. ”Näyttääpä ihan p-”

    Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.

    Klaanin linnoituksen muuri

    Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.

    Avde hymyili.
    ”Tiesin. Kiitos, ystävä.”

    Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.

    ”Mistä ajattelit mennä sisään?” Sheelika kysyi.

    ”Etuovesta, tietenkin”, Avde sanoi. ”Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin.”

    Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. ”Sinä et selvästi tunne häntä”, Sheelika sanoi itsekseen.

    Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
    ”Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää.”

    Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”

    Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.

    Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.

    Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
    Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.

    Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
    Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.

    Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.

  • Yö kauhu: Seppä ja lemmikki

    Klaanin kahvio

    Kapura istuutui tyhjään pöytään. Muutama päivä sitten hän oli kohdannut oudon Matorania muistuttavan olennon, joka oli taivutellut häntä petturuuteen. Kapura ei ollut kertonut kohtaamisesta kenellekkään. Tänään Kapuran huoneeseen oli ilmestynyt eräs lappu…

    Tiedät, missä tavata
    Avde

    Vaikka Kapura ei ollut varma petturuudestaan, hän halusi kovasti käydä katsomassa. Itse asiassa hän oli melko varma, ettei osaisi takaisin huoneeseen, jossa tämä Avde oli häntä puhutellut. Mutta luultavasti ei ollut kyse siitä. Avde oli luvannut hänelle täyden kontrollin naamiostaan…

    Kapuran naamio, Shan, loi satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Sitä oli vaikeaa, ellei mahdotonta, hallita. Naamio oli pelastanut Kapuran monta kertaa, mutta pessimistinen Toa ei mieluiten luottaisi tuuriinsa.

    Kapura nousi pöydästä. Hän halusi palavasti kertoa jollekulle. Mutta kenelle? Ehkä ei kuitenkaan pitäisi. Sitä paitsi hän oli melko varma, että Avde tarkkaili häntä. Jotenkin. Tarjouksen hylkääminen saattoi maksaa hänelle henkensä.

    Kun Kapura oli jo melkein huoneensa ovella, hän huomasi jonkin seuraavan häntä. Vaistonvaraisesti hän käännähti ympäri ja valmistautui hyökkäämään… Seuraaja oli Fikou. Eikös Umbralla ollut tuollainen? Rahi hyppäsi ilmaan pari kertaa ja juoksi muutaman metrin. Kapura tajusi seurata Umbran lemmikkiä.

  • Pitkän yön alku

    Pimeys

    GK heräsi ja näki vain mustaa.

    Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.

    ”Haloo?” hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. ”Onko täällä ketään?”
    Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.

    GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
    Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.

    ”Ei”, joku puhui pimeydestä hiljaa. ”Et ole kuollut.”

    Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
    ”Ku-kuka siellä?”

    ”Et ole tosiaankaan kuollut, GK”, pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. ”Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on.”
    Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
    ”Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni”, suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. ”Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa.”

    GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
    ”Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!” kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. ”Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä.”

    Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
    ”Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?”
    Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.

    Bio-Klaani, komentokeskus

    ”Sinussa on loinen, Snowman!” Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
    Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.

    Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
    ”Ongelma?” Paaco sanoi.

    ”Kyllä”, Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. ”Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi.”

    Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
    ”Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?” hän sanoi.

    ”Kyllä?” Guardian sanoi kysyvästi.

    ”Sitten en voi tehdä mitään.”

    ”…”

    ”Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä.”
    Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
    ”Anna minulle minuutti”, hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
    Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
    Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.

    Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.

    Hän aavisti pahaa.

  • Gekon painajainen

    Kidutuskammio

    Abzumo pyöritteli viikatetta käsissään hitaasti. Sadistinen Makuta oli heilauttanut teräasetta kohti edessään makaavaa vangittua Toaa jo kolme kertaa ainoastaan pysäyttääkseen iskun ennen osumaa.
    Abzumo piti tilanteesta ja olisikin voinut sanoa, että hän nautti jokaisesta sekunnista koko sielullaan, jos hänellä olisi sielu. Makutan kasvoilla oli nautiskelevan pirullinen hymy, joka vain leveni viikatteen jokaisella heilahduksella.
    Glatoriankingin kasvoilta ei loistanut enää edes kipu. Toassa oli havaittavissa vain puhdasta pelkoa ja epätoivoa. GK oli alistumassa kohtalolleen ja oli varmaa, että hän kuolisi kidutuskammion tunkkaiseen pimeyteen seuranaan vain sadistinen Makuta, kaksi tunteettomasti tuijottavaa Nazorakia ja omat ajatuksensa. Edellämainituista musertavinta seuraa olivat hänen ajatuksensa.

    Mielenlukuun kykenevä Makutakin kuuli GK:n jokaisen ajatuksen. Fyysisellä ja henkisellä tuskalla pehmennetyn Toan alitajunnan oven avaaminen oli Abzumon mielelle luvattoman helppoa. Hän olisi voinut vahvistaa kaikkia tämän negatiivisiä tunteita, mutta sille ei ollut tarvetta. Epätoivo oli ylittänyt tapahtumahorisontin. Paluuta ei enää ollut.
    ”Toa, muista tämä”, Abzumo sanoi heilauttaen viikatetta taaksepäin viimeistä iskua varten. ”Tumminta on aina ennen kuin kaikki on sysimustaa.”
    Silloin Makuta heilautti asettaan. GK vain katsoi viikatetta eikä enää aikonut edes huutaa.

    Sitten yhtäkkiä viikate pysähtyi ilmassa GK:n silmien edessä. Hetken aikaa Toa luuli, että tämä oli jälleen vain osa Abzumon pitkään kestänyttä henkistä kidutusta, mutta purppurainen Makuta näytti olevan pysähtymisestä aivan yhtä yllättynyt kuin GK.

    ”Hänet”, tunteeton ja metallinen ääni sanoi jostain Abzumon takaa. Se oli voimakas, mutta oli kuin puhuja ei olisi koskaan aiemmin käyttänyt ääntään. Puhe oli hidasta ja tauotettua ja vaikutti siltä, että puhuja joutui pakottamaan jokaisen sanan ulos suustaan. ”On. Säästettävä.”

    Abzumo päästi irti viikatteesta. Hänen yllätyksekseen se ei pudonnut maahan, vaan jäi leijumaan juuri siihen kohtaan, mihin se oli pysähtynyt. Makuta ja kaksi sinikätistä Nazorak-agenttia kääntyivät ympäri nähdäkseen puhujan.

    Kidutuskammion suuri teräsovi oli avattu ja suuri määrä valoa tunkeutui sisään. Oviaukossa seisoi noin Toan kokoinen vaalea hahmo, jonka piirteet eivät olleet näin kaukaa tunnistettavissa.
    Oli itseasiassa liioittelua sanoa, että hahmo oli millään tapaa Toan kaltainen. Kyllä, se oli yhtä pitkä ja yhtä leveä kuin Toa, mutta sen anatomia oli erilainen. Hahmon ruumiin mittasuhteet olivat groteskit ja eivät käyneet järkeen. Hahmon pitkä kaula ja raajat saivat sen näyttämään siltä, kuin sen koko ruumista olisi pidennetty venyttämällä väkivaltaisesti.

    Näinkin kaukaa Abzumo kykeni näkemään, että hahmon selässä oli pitkä katana. Hahmo piti toista kättään selkänsä takana, mutta toisella se osoitti jonnekin Abzumon taakse. Kun hahmo heilautti sormeaan vaitonaisesti, ilmassa leijuva viikate päätti pudota lattialle kolahtaen rumasti.

    ”Avde lähetti ssssinut, eikö?” Abzumo sanoi pettyneenä ja halveksivana hahmolle. Hahmo nyökkäsi hitaasti, josta kävi ilmi, että jopa sen liikkeissä oli jotain väärää. Hahmon ruumis liikkui hyppien ja sätkien kuin jonkinlainen groteski marionetti.

    ”Syvällä Naurulla käyttöä Toalle”, se pakotti ulos suustaan. ”Saa. Elää.”

    ”Hyvä on”, Abzumo sanoi. ”Mutta en ajatellut vielä lopettaa.”

    Groteskin epämuodostuneen vaalean hahmon pää nuokahti kumoon. Abzumo ei ollut täysin varma, oliko tämä liike täysin hallittu.

    ”Sinulla. Vielä yksi.”

    Abzumo nyökkäsi ja katsoi Helmekaa. Hänellä ja Matoranilla tulisi olemaan vielä hauskaa ainakin niin kauan kuin Matoran kykenisi tuntemaan jotain pienessä kehossaan.
    ”Hyvä on. Agentit, sitokaa Toa ja antakaa hänet friikille.”

  • Loistartunta

    Adminien huone

    Guardian seisoi kylmällä lattialla pitäen kommunikaattoria vasemmalla kädellään suunsa edessä. Hänen ilmeensä oli vilpittömästi hämmentynyt.

    ”Snowman on mikä?”

    Kepen ääni huokaisi syvään langan toisessa päässä aiheuttaen äänekästä suhinaa. ”Snowmanissa on loinen”, hän sanoi selvällä painotuksella. ”Ja hän vei sen mukaan lentomatkalle.”

    Guardianin katse harhaili Visokkiin ja Tawaan, jotka keskustelun sujuvuuden onneksi olivat jo tietoisia siitä, mitä Guardian ajatteli. ”Avde” ei ollut koskaan poistunut Snowmanin mielestä, vaan oli siellä edelleen. Erittäin suostuttelukykyisen parasiitin sijainti hyvänkin pilotin lumipohjaisissa aivoissa ei tekisi hyvää millekään lentomatkalle.

    ”Jos saan ehdottaa, niin heitä pitää käskeä laskeutumaan heti”, Kepe sanoi. ”ja muuten, jonkun pitäisi kai sanoa Radiakille jotain, Dox sai jonkinlaisen allergisen kohtauksen. Kumma juttu…”
    Linja sulkeutui äkkiä. Joku olisi voinut huomata Kepen puheen nopeutuneen loppua myöten.

    Guardianin kasvot muuttuivat poikkeuksellisen vakaviksi. ”Menen kommunikaatiohuoneeseen.”, hän sanoi käytännössä jo juosten kohti huoneen ovea. ”Heidät täytyy pysäyttää ennen yötä.”

    Adminien palaverihuoneen ovi paukahti äänekkäästi kiinni ja sen lukittumisen monimutkainen tikitys hautasi kellon äänen alleen seuraavan kymmenen sekunnin ajaksi. Tawa ja Visokki jäivät huoneeseen kahdestaan. Nurkassa olevan suunnittelupöydän alta kuitenkin kömpi pian hopeinen Ussal, joka katsoi hoitajiansa anovasti. Se asteli mahdollisimman lähelle Tawaa ja Visokkia ja teki pienillä äänillään kaiken, että se huomattaisiin. Tawa ja Visokki onnistuivat kuitenkin jättämään huomiotta Nöpön toistuvat vingahdukset ravinnon perään.

    Tawa katsoi ikkunasta pohdiskelevan näköisenä. Taivaan väri oli purppurainen ja tähtiä alkoi jo näkyä himmeinä.
    ”Pian on yö”, hän sanoi. ”Eikä pilven pilveä taivaalla. Ei edes tuule.” Tawa kääntyi takaisin Visokkiin.
    ”Liian rauhallista. En pidä tästä.”

    Visokki pyöritteli silmiään. Hän erehtyi harhautumaan katseellaan hopeiseen Ussal-rapuun, mutta tajusi viime hetkellä katsoa muualle. Tietynlaiseen mielenhallintaan ei edes Visokki olisi varautunut. Nöpö raapi vauhdikkaasti lattiaa jaloillaan ja napsautti saksiaan kiinni ja auki aiheuttaakseen mahdollisimman paljon ääntä. Tawa ja Visokki olivat liian keskittyneitä ajatuksiinsa erehtyäkseen katsomaan sivulle.

    ”Se Matoran, joka kuljetti paketin Snowmanille vaikutti luotettavalta”, Visokki viesti Tawalle. ”mutta taidan jututtaa häntä uudelleen varmuuden vuoksi.”

    Tawa nyökkäsi. ”Hyvä idea. Minäkään en kai aio nukkua. Voisi katsaista kontrolli…”
    Tawan puhe keskeytyi, sillä hän oli erehtynyt katsomaan kontrollipaneelia. Toisessa nurkassa sijaitsevan metallinhohtoisen ja sinisillä napeilla täytetyn paneelin päällä seisoi hopeinen Ussal-rapu. Visokki oli jälleen kääntymässä, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä hän väisti katseellaan.
    Nöpö seisoi paneelin päällä. Se katsoi Tawaa silmiin suurilla, tummilla, kiiltävillä, tärisevillä ja kaikin puolin suloisilla silmillään. Se piti pienellä suullaan hiljaista, mutta kuitenkin niin raskasta hengitystä, että sen tunti kauas. Loppusilaukseksi Ussal päästi niin säälittävän vingahduksen, että Visokki melkein hairahtui katsomaan.

    Tawan silmät suurenivat ja hymy leveni. Se oli säälivä hymy, jossa oli kuitenkin pieni hippunen iloa.
    ”Taidan”, hän sanoi hitaasti ja aneemisesti, painottaen jokaisen sanan jokaista tavua aivan omalla tavallaan. ”ruokkia ensin Nöpön.”

    Visokki katsoi Tawaa nyökäten hitaasti. Hän käveli ulos adminien komentokammiosta ja jatkoi iltaisen hiljaisilla käytävillä kohti postinkäsittelyosastoa.

  • Kohde: Valottu

    Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.

    Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
    Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti ”Huudon Vaeltaja – Pahuuden Wahi”-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä ”Aarnikotkamies”, jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
    Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
    Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
    Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
    Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
    ”… Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?”, Domek mietti, ”sama tapaus jo päivälläkin”.
    Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
    Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
    Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.

    Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
    Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
    Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
    ”Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse.”

    Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.

    Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:

    ”Mitä jos hän olikin väärässä?”

    Tuntematon sijainti

    brzzt

    ”Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi.”

    ”Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä.”

    ”Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään.”

    ”Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko ”he” valmiita?”

    ”Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta.”

    ”Kaikki ajallaan, rakas Sheelika.”

    ”Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?”

    ”Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan.”

    ”Mutta… mitä… oikein… tarkoitat?!”

    ”Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah.”

    brzzt

    [spoiler=Niin muuten.]Ai niin, koska aika jolloin tämä tapahtuu ei ole kovin tarkka oikein, tämä lisäykseni sijoittuu jossain kaikkien seuraavien tapahtumien välissä.
    … Tämä saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta uskokaa minua: Se olisi vielä pahempi jos en kertoisi tätä.[/spoiler]

  • Sota administon harteilla

    Bio-Klaani, Admin-siipi

    Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.

    Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.

    Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
    Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
    Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.

    ”Terve”, Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
    ”Helei”, Tawa vastasi. ”Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten.”

    ”Hienoa kuulla”, Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. ”Mutta olemmeko me valmiita?”
    ”Siihen minä en osaa vastata”, Tawa sanoi.

    Guardian nyökkäsi. ”Sota. Ikävä sana.”

    ”Miten niin?”

    ”Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija.”

    ”Voisimme tietysti hakea apua”, Tawa ehdotti. ”Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi.”

    ”Apua?” Guardian kysyi epäuskoisena. ”Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?”

    Tawa pudisti päätään. ”Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille.” Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
    Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
    ”Taidan lähteä huomenna”, Guardian sanoi sulkien kaapin oven.

    Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. ”Minne?”

    ”Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona.” Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. ”Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no…”
    Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
    ”Me selviämme hetken”, hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. ”Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?”

    ”Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää”, Guardian vastasi. ”Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta…jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?”

    Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.

    Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
    Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.

    En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.

    Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.

    Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.

    Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
    Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.

    Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.

    Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle ”Avde”-nimellä kulkevalle hahmolle.
    Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
    ”Luuletteko, että hän-”
    ”Ei”, Guardian sanoi. ”En halua uskoa, että hän suostui.”

    Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
    ”Toisaalta minä luotin Sheelikaankin”, Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
    Tawa kääntyi kohti Guardiania. ”Sheelika ei ollut petturi!” hän sanoi tiukasti.

    ”Ei”, Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. ”Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain.”

    ”Sheelika ei ollut piraka”, Tawa sanoi. ”Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni.”
    Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
    ”Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa”, hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. ”Avde. Sanooko mitään?”
    Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.

    ”Älä hengitä sisään”, Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.

    ”Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla.”

    ”Mitä se sitten on?” Tawa kysyi kiinnostuneena.

    ”En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia.” Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. ”Avasiko Snowman tämän itse vai…?”

    ”En usko”, Visokki sanoi. ”Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin.”

    ”Jokin tuli ulos omin avuin”, Tawa sanoi aavemaisesti.
    Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.

    ”Kuka on Z.M.A?” hän kysyi hämmentyneenä.

    ”Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia”, Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. ”En pidä tästä.”