Klaanon

Avainsana: Arstein

  • Yö Kauhu: Loppu

    Bio-Klaani, käytävä reaktorille

    Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
    Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.

    Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.

    Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.

    Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.

    ”He̴i, Ar͝stein, ystäväni”, Avde sanoi iloisesti metalliselle lautaselle. ” ̷Tiedän̢, että͠ ka͢t̶s҉e͢l͘ȩt.̨”

    Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.

    ”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”

    ”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”

    ”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”

    Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
    ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”

    ”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”

    Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”

    ”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”

    ”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”

    Pihamaa

    Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.

    Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
    ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.

    ”Mistä olet varma?” Guardian kysyi epäluuloisesti.

    ”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.

    ”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.

    ”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.

    Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.

    ”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
    ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?”
    Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
    ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.

    Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
    ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.

    ”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”

    ”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”

    Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
    ”Se on harhautus.”

    ”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”

    ”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”

    Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
    Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
    Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.

    Kahvila

    Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.

    Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.

    ”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.

    Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.

    ”F-Frottik?”

    Majakka

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.

    ”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-”
    ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”

    Sellit

    Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
    Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.

    Bio-Klaanin linnoitus, korkealla

    Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.

    Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
    Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.

    Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.

    Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.

    Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.

    Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.

    [spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]

  • Yö Kauhu: komentokammion taistelun päätös

    Komentokammion savuava raunio

    Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.

    Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit.
    Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.

    ”Guartsu”, Kepen ääni sanoi jostain takaa. ”Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun.”
    Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.

    Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin.
    ”Pidä siitä parempaa huolta.”

    Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä.
    ”Ideoita?” hän sanoi.

    ”Pakeneminen olisi varmaan viisainta”, Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.

    ”Kumpaa te pelkäätte enemmän?” Guardian kysyi happamasti. ”Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?”

    ”Erittäin hyvä pointti”, Kepe vastasi.

    Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.

    Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.

    ”Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . ”

    Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.

    ”Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille.”

    Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.

    ”Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri”, Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.

    Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.

    Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.

    Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.

    Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.

    ”Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa.”

    Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.

    Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.

    ”7. Peräänny. Tarvitset korjauksia.”

    ”Vastaus: Kyllä, Mestari”, Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.

    Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.

  • Yö kauhu: Avden varjo laskeutuu Klaanin ylle

    Bio-Klaanin saari, rantakallio

    Meri oli hiljainen. Aallot pesivät Bio-Klaanin rantaa pehmeästi ja tähdet muodostivat kosmisia kuvioitaan taivaalla. Kuunsirppi hehkui keskellä yötaivasta ja pieni Matoran katsoi sitä haltioituneena seisoen rantakalliolla. Matoran oli täysin liikkumaton, mutta sen varjo heittelehti levottomasti.

    ”Pian”, Avde sanoi tuijottaen kuuhun ja leventäen jo nyt suurta hymyään. ”Pian.”
    Avde käänsi päätään ja katsoi varjoaan. Varjo heittelehti hallitsemattomasti ja muistutti suurta mustaa säkkiä, jonka sisällä oli jotain elävää. Kun Avde kuunteli tarkkaan, hän melkein kuuli vaimennettuja huutoja varjostaan.

    ”Odota hetki, poikaseni”, Avde sanoi poikkeuksellisen lämpimästi. ”Kohta pääset ystäviesi joukkoon ja kohta saat tehdä päätöksen, pelastatko heidät vai et. Sinua ei pakoteta mihinkään.”

    Tämä puhe ei vähentänyt säkkimäisestä varjosta tulevaa huutoa. Avde pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä. Hän lähti kävelemään hitaasti kohti Klaanin linnoitusta raahaten paisunutta varjoaan perässään.

    Klaanin linnoituksen muurien suuret vartiovalot häikäisivät Avdea kääntyillessään ja ne eivät jättäneet yhtään pimeää pistettä Klaanin muurin lähiympäristöön. Jos joku yrittäisi hyökätä linnoitukseen, valonheittimiä operoivat vartijat takuuvarmasti huomaisivat tämän ja aloittaisivat hälytyksen. Avde katsoi valokeiloja inhoten suuren kallion takaa. Paljon olisi kiinni vartijoiden huomiokyvystä.
    Avde kuuli hiljaisia askelia takaansa. Niitä seurasi monen äänilähteen tuottama samanaikainen matala humina jostain kauempaa.
    Avde kääntyi. Hänen takanaan seisoi sinivalkomusta naispuolinen Toa, joka katsoi häntä neutraali ilme kasvoillaan. Toan takana leijui varjoissa joukko metallisia sylinterimäisiä kohteita, jotka humisivat matalasti. Avde ei viitsinyt laskea, montako kohteita oli. Ne tulisivat ajamaan asiansa ja se oli tärkeintä.

    Sähkön Toan takana leijuvissa metallisylintereissä syttyi pieniä valoja ja ne päästivät mekaanisia ääniä. Hetken analyysin jälkeen yksi niistä puhui ruosteisella äänellään.
    ”Kohde tunnistettu. ’Avde’. Tunnettu liittolainen. Laskekaa aseet.”

    ”Tervehdys, Sheelika”, Avde sanoi virnuillen pirullisesti. ”Herra Arstein ei kertonut sinun olevan mukana operaatiossa.”

    Sheelika katsoi Avdea. Sähkön Toan neutraaleille kasvoille vääntyi pieni väkinäinen hymy. ”Toitko kohteen?”

    Avde nosti yhden sormen pystyyn ja osoitti varjoaan, joka sätki entistä kiivaammin. Sheelika katsoi takanaan olevia mekaanisia olentoja ja nyökkäsi.

    ”Saammeko nähdä hänet?” Sheelika kysyi. Avde vastasi myöntävästi ja löi kämmenensä yhteen.

    Silloin Avden varjo paisui. Se tuli ulos maasta ja muodostui kolmiulotteiseksi yönmustaksi kuplaksi, joka kasvoi kasvamistaan. Kun Avde löi käsiään yhteen uudelleen, kuplaan repesi haava, joka muodosti rujon alligaattorimaisen kidan. Kita hengitti raskaasti hetken ennen kuin aukesi kokonaan ja oksensi sisältönsä maahan kuvottavasti kakoen.
    Kidasta ruiskuavan mustan nesteen mukana tuli Toa. Hopeinen Avohkiita muistuttavaa naamiota kantava Toa putosi maahan huudahtaen kivusta. Hetken päästä kita sylkäisi Toan miekan tämän viereen.

    Vastenmielisen operaation loputtua kita katosi takaisin Avden varjoon, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tunteihin hänen itsensä muotoinen.
    Sheelikalla oli itselläänkin varjovoimat, mutta hän näytti silti häkeltyneeltä siitä, mitä äsken oli tapahtunut, sillä Toa ei ollut nähnyt edes yhdenkään Makutan tekevän jotain tällaista.

    Hopeinen Toa katseli Avdea ja Sheelikaa sanomatta mitään. Hän pyyhki tahmeaa mustaa nestettä päältään inhoten.

    ”GK”, Avde sanoi. ”Seuraavaksi astut valonheittimien eteen ja pääset sisään Klaaniin. Sen jälkeen sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Toivon, että valitset viisaamman.”

    GK nyökkäsi. Hän nousi pystyyn, laittoi miekkansa selkäänsä ja lähti juoksemaan kohti Klaanin linnoitusta. Toan askel oli selvästi ontuvaa sadistisen Makutan kidutuksen johdosta, mutta hän juoksi erittäin kovaa, jos otti huomioon hänen kokemansa tuskat. Avde ja Sheelika katsoivat GK:ta pitkään tämän juostessa.

    ”Avde hyvä”, Sheelika sanoi melkein viettelevästi. ”Tämä on oikein hyvä idea, mutta älä sano, että suunnitelmasi perustuu yhden Toan valintaan.”

    ”Ei, Sheelika”, Avde sanoi pirullinen hymy vain leventyen. ”Ei yhden. Olen kuluttanut tähän kaksi viikkoa. Kuusi marionettia, joiden naruista olen vedellyt, joita olen suostutellut ystävällisesti. Vaikka GK ei suostuisikaan, minulla on vielä viisi kandidaattia. Tänään näemme, kenellä on eniten lojaliteettia ystäviinsä.”

    ”Odotamme kiinnostuksella”, Sheelika sanoi.

    Hetken oli hiljaista. Sheelikan takana olevien mekaanisten sylintereiden humina voimistui entisestään. Niistä etummaisen valot syttyivät ja se puhui jälleen.
    ”Pyyntö: Tehtävän kertaus odottaessa.”

    Avde kääntyi ympäri.
    ”Kun valot sammuvat, menemme sisään”, Avde sanoi yllättävän virallisesti. ”Astun sisään ensimmäisenä ja menen kohti hallintohuoneita. Voitte tappaa kaiken näkemänne, mutta jättäkää hämähäkki henkiin. Vartija on ehkä myös hyvä säästää, hän on hyvää kauppatavaraa…tietyille tahoille.”

    Sheelika näytti innostuneelta. Sähkön Toan silmät aukenivat täysin ja aiemmin teennäinen hymy muuttui aidoksi. Sinertävät sähkönpurkaukset hyppivät Sheelikan sormien välillä.
    ”Entä…Tawa?” hän sanoi kiinnostuneena.

    ”Hän on sinun”, Avde sanoi kylmästi. ”Tee mitä haluat, rakas ystävä.”

    ”Vaatimus: Ei ketään tiellemme”, yksi Sheelikan takana leijuvista mekaanisista olennoista sanoi tiukasti. ”Mestari Z.M.A vaatii meille täyttä itsenäisyyttä tehtävässä uuden arsenaalin testausta varten.”

    Avde nyökkäsi. ”Tehkää vahinkoa.”

    Bio-Klaanin linnoitus

    Guardian seisoi käytävällä, joka oli ajoittain pimeä ja ajoittain valoisa. Valohäiriö ei ollut ollut vain hetkellinen, vaan se toistui Guardianin laskujen mukaan yhdentoista sekunnin välein.
    Guardian otti kommunikaattorin käteensä. Hän paineli näppäimillä Paacon taajuuden.

    ”Paaco?” hän sanoi kommunikaattoriin. ”Onko kyse vain tästä kerroksesta vai onko koko rakennuksessa jotain vikaa?”

    Kesti poikkeuksellisen kauan, että Paaco vastasi. Hän ilmeisesti tutki valvontakameroja erityisen tarkkaavaisesti. Silloin kun Paaco vastasi, äänenlaatu oli huonontunut suuresti.
    ”Se on kaikkialla!” Paaco sanoi paniikinomaisesti. ”Valonheittimetkin pätkivät. Kommunikaatio-ongelmamme eivät johtuneet toisen pään tapahtumista, häiriösignaali on Klaanissa!”

    Guardian mykistyi. Ainoa tapa, miten signaali olisi voinut päästä sisään oli se, että joku klaanilaisista oli aktivoinut sen. Guardian ei tohtinut ajatella mahdollisuutta.
    ”Mutta häiriösignaali ei sotke valojamme”, hän sanoi. ”Se ei kävisi järkeen. Oletko tarkistanut apuvirtageneraattorin?” Tätä kysyttyään Guardian kuuli toisesta päästä pari napinpainallusta.

    ”Kyllä, generaattorissa on kiinni jotain”, Paaco sanoi. ”Näyttääpä ihan p-”

    Sen enempää Paaco ei ehtinyt sanoa, sillä hänet keskeytti voimakkaalta räjähdykseltä kuulostava ääni, joka tuli jostain apugeneraattorin suunnalta. Paineaalto kaatoi Guardianin maahan ja sai hänet pudottamaan kommunikaattorin kädestään. Samalla valot pimenivät lopullisesti ja jäljellä oli vain pimeys ja kommunikaattorin rätisevä ääni.

    Klaanin linnoituksen muuri

    Räjähdyksen jälkeen oli pimeää ja hiljaista. Oli vain pimeä linnake, pelästyneiden vartijoiden huudahdukset, Sheelika, tämän mekaaniset ystävät ja Avde.

    Avde hymyili.
    ”Tiesin. Kiitos, ystävä.”

    Matoran käveli kohti linnaketta pimeyden turvin Sheelika ja tämän mekaaniset ystävät perässään. Mekaanisten sylinterien moninaiset valot syttyivät ja niiden sisäisten moottorien humina voimistui äärimmilleen.

    ”Mistä ajattelit mennä sisään?” Sheelika kysyi.

    ”Etuovesta, tietenkin”, Avde sanoi. ”Tiemme erkanevat varmaan tässä. Pysy hengissä, yhteistyökumppanini pysyy onnellisempana jos tuon sinutkin takaisin.”

    Sheelika kääntyi katsomaan yhtä linnakkeen torneista. Kyseessä oli torni, jossa Sheelikan kohde sijaitsi. ”Sinä et selvästi tunne häntä”, Sheelika sanoi itsekseen.

    Metallisista sylintereistä kuului aseiden latautumisen ääniä. Ne leijuivat paikallaan kuin odottaen käskyä. Sheelika huomasi tämän.
    ”Lentäkää, kaunokaiset, lentäkää.”

    Kuin innostuneina mekaaninen joukkue syöksyi kohti synkkää linnoitusta. Lentäessään ne tuntuivat unohtavan robottimaisen tunteettomuutensa ja huusivat jotain, joka tuli syvältä sydämestä.
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”
    ”ARSTEIN!”

    Sheelika katsoi lentäviä koneita hymyillen. Sitten hän lähti juoksemaan kohti tornia, jossa hänen kohteensa oli, jättäen Avden yksin.

    Avde oli tyytyväinen, sillä vihdoin oli rauhallista ja hiljaista. Hän käveli aivan pääportin eteen. Se oli läpäisemätön ja tiukasti lukossa. Joskus muulloin tämä olisi ollut Avdelle ongelma, mutta nyt oli yö ja hän seisoi valtavan linnoituksen varjossa.

    Avde astui hieman taaksepäin. Pienen punaisen Matoranin silmät sulkeutuivat ja se hymyili leveästi. Avde nosti molemmat kätensä ja alkoi liikutella sormiaan. Hän kuvitteli käsiinsä narut vedeltäviksi. Matoranin hengitys muuttui raskaammaksi ja jotain kasautui hänen sisäänsä. Se kerääntyi ja kerääntyi, kunnes kaikki purkautui ulos tulivuorimaisena räjähdyksenä.
    Avde nauroi. Se ei ollut hänelle tyypilllistä hiljaista ja varovaista pilkkanaurua. Se oli äänekästä huutoa, joka kaikui kauas. Ja Avden nauraessa jotain nousi hänen jalkojensa alta. Aluksi kyseessä oli vain kaksi mustaa palkkia, jotka kietoutuivat toisiinsa ja kasvoivat kuin puut, kasvattaen suuria oksia, jotka jakaantuivat kymmeniin haaroihin. Pian ne kuitenkin hajosivat useampiin osiin ja muodostivat jotain valtavaa.

    Sillä oli raajoja, ulokkeita, käsiä, jalkoja ja lonkeroita suuren Rahi-lauman verran ja jokainen niistä oli mustempi kuin pimeys, joka olentoa ympäröi. Jokaisella olennon nuoren elämän sekunneistä aukesi sen ruumiiseen kymmenen uutta silmää, kaikki tyhjäkatseisia ja punertavia. Yönmusta hahmo kasvatti myös kaksi suurta siipeä selkäänsä, mutta suuruudestaan huolimatta ne olisivat liian pieniä nostamaan olentoa ilmaan. Groteskia mutaatiota kesti minuutteja ja olento kasvoi suuremmaksi kuin ovi, josta sen oli tarkoitus astua sisään.
    Kasvunsa loputtua olento avasi suunsa ensimmäistä kertaa ja sen tehdessään se liittyi pienen Matoranin nauruun. Olennon nauraessa viidellä äänellään sen valtava yönmusta kieli tunkeutui ulos suusta ja ahtautui Klaanin teräsporttien väliin. Raivokkaasti huutaen olento väänsi ovet auki ja mateli höllyen sisään pimeään linnoitukseen.

    Sinipunainen Matoran jäi seisomaan oviaukkoon jähmettyneen näköisenä, mutta Avde ei. Avde oli jo matkalla ja hän nauroi kovempaa kuin vuosikymmeniin.

  • Vakoojatar Bioklaanissa!

    Umbran huone

    Sheelika hyppäsi ketterästi ikkunasta pölyiselle kivilattialle. Kuun valo loi varjoja Sheelikasta lattialle, ja varjoista Sheelika piti. Katsellen ensin ympärilleen Sheelika näki Umbran huoneen koko loistossaan. Keskellä Umbran huonetta oli läjässä kasa elementaalienergian naamioita, joita Umbra oli joskus ostanut Metru Nuilta pilkkahintaan. Niitä Umbra tarvitsi jokaisen tehtävänsä jälkeen, koska tehtävät kuluttivat usein hänen Elementaalivoimiaan suuresti.

    Yhdellä seinämällä oli suuri kivestä kaiverrettu kirjahylly, jossa oli Umbran kivitauluille tehtyjä kirjauksia aina hänen Karda Nui päiviltään asti. Sheelika tutkaili näitä ja sai selville asioita Umbran menneisyydestä, kuten sen että hän oli Toiveiden kiven yksi suojelijoista, ja tappanut kylällisen Matoraneja ollessaan Toa Hordika.

    ”Perin mielenkiintoinen hahmo tämä Umbra”, Sheelika puheli itsekseen, luoden terävästä kynnestään varjosäteen seinään. Hän kirjoitti seinään: Siellä missä Salama ja Varjo kohtaavat, vain kuolema korjaa kaiken.

    Kaivellen kivitauluja, Sheelika ammensi itseensä tietoja Umbrasta.

    ”Näistä tulee hyödyllisiä tietoja, joita voimme käyttää Klaania vastaan. Arstein tulee olemaan minusta ylpeä”

    Tutkien Umbran sängyn vieressä olevaa yöpöytää, Sheelika huomasi kaiverretun kuvan Umbrasta ja eräästä naispuolisesta Matoranista. Kuvaan oli kirjattu tekoaika: Karda Nui n. 100 000 vuotta sitten.

    ”Hmm… Umbralla on joku sydänkäpy jossain kaukana… Miehet. Tarvitsevat meitä naisia, vaikka me naiset emme kaipaa muuta kuin valtaa ja hiukan peliä”, Sheelika puheli taas itsekseen ja löysi kivisen yöpöydän laatikoista Matoranien mytologiaa käsitteleviä teoksia kuten
    Karzahni, myytti vai legenda, Tren Krom, tuhoa vai trikkejä sekä Toa Matat, tietoja ja legendoja sankareista. Heittäen nämä teokset pölyiselle lattialle, pieni pölypilvi pöllähti kirjojen osuessa pölykerrokseen. Salaman Toa piteli nenästään ja koetti olla aivastamatta, pölyn kutittaessa yhä hänen nenäänsä.

    Pölyn takia, Sheelika lähti Umbran pienempään, viereiseen huoneeseen, jossa oli paljon kuolleita heiniä ja mädäntyneitä hedelmiä. Täällä Umbran lemmikki Kahu ja Fikou yleensä asuivat, mutta nyt Kahusta ei kuulunut mitään. Umbran Fikou nukkui luomassaan seittipedissä lähellä Kahun ruokintakippoa. Pieni Rahi keinui suloisesti vihreässä seittikeinussaan, tuhisten ja hampaitaan naksutellen. Sheelika päätti olla herättämättä tätä hämähäkkiä, vaan jatkoi tutkimuksiaan.

    Lattialta, Sheelika löysi Umbran holoprojektorin, joka lähetti viestiä Umbran lähdöstä Ritarikunnan tehtävälle. Napaten sen käsiinsä, Sheellika laittoi sen kiinni ja hellästi laukkuunsa.

    ”Tätä Arstein tarvitsee”, Sheelika ajatteli heittäen semalla paperista tehdyn Rahi Beasts- oppaan Umbran sängylle. Potkien maassa lojuvia lappuja, Sheelika sai vahingossa esiin Moderaattorien salasanatietoja.

    ”Tätä me juuri tarvitsemme”, Sheelika sanoi, keräten oudolla ja koukeroisella käsialalla tehtyjä Matoraniksi kirjattuja lappuja laukkuunsa.

    ”Arstein. Olen löytänyt tietoja, joista voi olla hyötyä meille”, Sheelika sanoi radioonsa. Arstein kuunteli Sheelikan informaatiot ja vastasi: ”Pysy siellä Umbran huoneessa. Voit vakoilla siellä olevasta Moderaattorin taulusta koko Klaania. Ilmoitan sitten kun tarvitsen sinua taas”

    Radio rätisi ja ääni sammui. Sheelika lähti tutkimaan Umbran huoneistoa.

    Salaman Toa pani merkille ettei Moderaattori pahemmin välittänyt siisteydestä. Pienet köynnökset risteilivät yhdellä seinämällä, ja niissä roikkui Fikoun tyhjiin imemiä Niazeskeja ja perhosraheja. Heilautus Sheelikan kädestä, ja kaikki kuolleet Rahit olivat lattialla.

    ”Että minä vihaan Raheja”, Sheelika sanoi. ”Ne pilaavat yleensä kaiken…”

    Kävellen Umbran sotkuisessa huoneistossa, Sheelika päätyi lopulta lukolla varustetulle ovelle. Iskien oven hajalle keihäällään, ovi rysähti palasiksi Sheelikan eteen ja hän marssi sen ylitse.

    Sheelikan eteen aukeni suuri tietokoneilla ja sähkökaapeleilla täytetty huone, jossa Umbran Moderaattorikomentotaulu oli yhä päällä. Sheelikan astuessa koneen ohjaimiin, hän pääsi vakoilemaan aukottomasti kaikkia Klaanilaisia, tai sabotoimaan heidän tehtäviään.

    ”Arstein tulee olemaan ylpeä tästä”, hän myhäili itsekseen, hymy naamiollaan…

    Sheelika ei kuitenkaan huomannut pientä olentoa, joka kipitti hänen takaansa varjoissa kohti linnoituksen portaita…

  • Sheelikan vakoilutehtävä

    Bio-Klaanin linnoituksen lähimaasto

    Bio-Klaanin linnoituksen ulkopuolella, puoliksi sinivalkoinen ja puoliksi musta Toa katseli suuren biomekaanisen puun oksalta kiikareillaan Bio-Klaanin linnoituksen elämää. Kiikareissa oli skannerit, lämpöanturit ja niillä pystyi nappaamaan erilaisia ääniaaltoja.

    Salaman Toa Sheelika kuunteli mielenkiinnolla mitä Klaanilaiset tekivät linnoituksen sisällä. Linssiensä läpi, Sheelika näki kuinka Visokki lähti Postikeskuksesta kipittämään käytäviä pitkin kohti tuntematonta määränpäätä. Sheelika näki myös kuinka kaksi sääntöjenrikkojaa ampuivat toisiaan tulipalloilla, ja kuinka muutama moderaattori tuli rankaisemaan sääntöjenrikkojia modekiviensä voimalla.

    ”Eikö tuolla ole mitään mielenkiintoisa…” Sheelika mutisi, puristaen kädessään erään Toan Bio-Klaanin passia, jonka Sheelika oli varastanut muutama tunti sitten. Hän oli kolkannut Toan ja heittänyt hänet yhteen lukemattomista Ma Wetin tunneleista, joiden pohjalla odotti jättiläismäinen Vatuka. Vatuka oli murskannut haavoittuneen ja tajuttoman Toan jolloin Sheelika jätti ruhon oman onnensa nojaan.

    Äkkiä Sheelika huomasi jotain mielenkiintoista, Guardian jutteli huolestuneena muutamien klaanilaisten kanssa.

    ”Se jauhe oli ansa. Jokin häiritsi meidän kommunikointiamme Lumiukon ja Ämkoon kanssa. Tästä ei ole tulossa mitään hyvää”, teleskooppisilmäinen Plasman Skakdi selitti kahdelle humanoidille.

    ”Klaanilaiset alkavat saada suunnitelman selville”, Sheelika sanoi, ottaen yhteyttä radiollaan liittolaiseensa ”Arsteiniin”.

    ”Pysyttele siellä vakoilemassa ja jos mahdollista, käy tutkimusretkellä Umbran huoneessa. Se Valon Toa on jossain kaukana, eikä hän ole tulossa takaisin pitkään aikaan. Häneltä voi löytyä jotain mielenkiintoisia tarvikkeita, joita tarvitset tehtävässäsi”, ääni radiossa sanoi.

    ”Kyllä, Arstein”, Sheelika sanoi, sulkien radionsa, ja laittaen sen kangaslaukkuunsa.

    Alkaen systemaattisesti tutkia klaanin salakäytäviä ja tunneleita, Sheelika sai arvokasta tietoa Liittoumalle.

    Äkkiä jokin esine sai Sheelikan valppautumaan. Eräässä klaanin tornissa, jossa Umbran huone oli, sijaitsi Umbran holoprojektori joka lähetti taukoamatonta holograafista kuvaa Umbran lähdöstä ja viestistä Klaanilaisille. Kukaan ei ollut käynyt Umbran huoneessa tämän lähdettyä, ja Sheelika päätti lähteä tutkimaan asiaa.

    Sheelika laskeutui alas puusta ja lähti häivetekniikan naamionsa avulla hiipimään Bio-Klaanin linnoituksen seinämää pitkin. Muureille vartioivat violetit painovoimaa hallitsevat Ba-Matoranit eivät huomanneet mitään liikettä alhaalla, vaikka ruohon liikkuminen olisi paljastanut Sheelikan sijainnin helposti. Matoranit marssivat jatkuvaa marssiaan ja Sheelika pääsi kuin koira veräjästä.

    ”Onpa onni että Tawa palkkasi noin huonoja vartijoita”, Sheelika myhäili, juosten äänettömästi linnoituksen seinämän viertä. Pienet kivet jotka irtoilivat paikaltaan Sheelikan juostessa olisivat paljastaneet hänet, jos Tawa olisi viitsinyt palkata valppaampia vartijoita.

    Viimein Sheelika pääsi tornin lähimaastoon. Ampuen suuren koukun Volo Lutu-laukaisimellaan Umbran ikkunaan, Sheelika alkoi hinata itseään äänettömästi ja katseilta piilossa kohti Umbran huonetta.

  • Kohde: Valottu

    Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.

    Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
    Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti ”Huudon Vaeltaja – Pahuuden Wahi”-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä ”Aarnikotkamies”, jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
    Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
    Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
    Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
    Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
    ”… Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?”, Domek mietti, ”sama tapaus jo päivälläkin”.
    Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
    Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
    Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.

    Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
    Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
    Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
    ”Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse.”

    Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.

    Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:

    ”Mitä jos hän olikin väärässä?”

    Tuntematon sijainti

    brzzt

    ”Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi.”

    ”Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä.”

    ”Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään.”

    ”Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko ”he” valmiita?”

    ”Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta.”

    ”Kaikki ajallaan, rakas Sheelika.”

    ”Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?”

    ”Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan.”

    ”Mutta… mitä… oikein… tarkoitat?!”

    ”Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah.”

    brzzt

    [spoiler=Niin muuten.]Ai niin, koska aika jolloin tämä tapahtuu ei ole kovin tarkka oikein, tämä lisäykseni sijoittuu jossain kaikkien seuraavien tapahtumien välissä.
    … Tämä saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta uskokaa minua: Se olisi vielä pahempi jos en kertoisi tätä.[/spoiler]