Domek ja Pegghu istuivat pöydän äärellä, johon heidän puuarkunsa oli laitettu.
Siinä kaikki? Domek kyseli Zaiggeralta, joka seisoi seinää vasten. Ehjiä tuoleja ei riittänyt kaikille. Siinä kaikki, naispuolinen Skakdi vastasi lakonisesti. Domek hieroi hieman leukaansa ja ajatteli.
Oletko varma, ettei kyseessä ole toinen Z.M.A? Pegghu jatkoi kyselyä Toan sijasta. Kuinka monta henkilöä tunnet, joiden nimi on Zorak Maxitrillian Arstein? Zaiggera vastasi tunteettomasti, mutta silti jollain tapaa ivallisen kuuloisella sävyllä. Pegghu vaikeni ja päätti pysyä loput keskustelustaan hiljaa.
Tämä ei kyllä käy järkeen, Domek lausui itselleen ja nousi tuolistaan kävelemään sen ympärillä, kuten hän perinteisesti teki, miksi siinä kirjassa hän on täysin erilainen Sisällissodan historia on pitkä ja monimutkainen, en minäkään tunne jokaista yksityiskohtaa, Zaiggera vastasi seuraten Toan kävelemistä, sinun on parasta kysyä joltain muulta. Domek pysähtyi viimein paikoilleen ja istui takaisin tuolilleen. Niinpä kai.
Hei, luutnantti!
Kiväärin pauke kuului. Vieraat eivät osanneet päättää yllättyivätkö he siitä vai yhtäkkisestä tervehdyksestä. Siitä huolimatta, seinään oli ilmestynyt uusi reikä majan suuren aukon viereen, mistä vierailija ilmestyi. Kolmas kerta, Zaiggera laittoi savuavan kiväärinsä alas. … Kenraali. Kiitos, kulta, vieraileva keltaisenmusta Skakdi-kenraali sanoi pitäen yhä typerän hymynsä kasvoillaan, vaikka ei yhtä leveästi kuin tullessaan. Skakdi-kenraali hyppäsi aukon läpi suoraan majan sisään, eikä edes ollut huomaavinaan Domekia tai Pegghua. Missä sinä olit? Zaiggera kysyi, vaikkakin hyvin välinpitämättömästi ja kääntyi laittamaan kiväärinsä takaisin huoneen vastakkaisen seinän viereen. Pegghu yritti pyytää puheenvuoroa, mutta kumpikaan Skakdeista eivät näyttäneet edes huomaavan hänen olemassaoloa, saatiin sitten Domekin. Huomasin vain, että aavikon kukka ei olisi entisensä ilman hänen terälehtiään, Skakdi-kenraali sanoi hyvin nuoleskelevalla äänensävyllä, mikä hänen tietämättään vain sai Zaiggeran ärsyyntymään enemmän. Warrek, mitä sinä oikein haluat?
Skakdi-kenraali otti esiin punaisen huivin, joka oli tarkemmin katsottuna hieman revitty reunasta. Tulin tuomaan kaulaliinasi takaisin, Warrek sanoi ylpeästi kuin olisi suorittanut suuren urotyön. Zaiggera nappasi huivin takaisin ja katseli sitä hetken. Skakdien huomaamatta, Valon Toa yhtäkkiä ilmestyi heidän molempien väliin. Näyttäisitkö tuota huivia, Domek sanoi pitäen katseensa liimautuneena huiviin. Miksi? Zaiggera kohotti kulmansa, mutta päätti antaa huivin Toalle. Kukas tämä on? Warrek kysyi luutnantiltaan ja huomasi vähitellen myös Pegghun olemassa olon. He ovat Klaanilaisia, Zaiggera vastasi vieraidensa sijaan. No voi skrararar, mikä sattuma. Onpa maailma pieni.
Domek katseli tarkasti punaista huivia. Sen repeytyneellä päällä oli kirjailtu merkillinen symboli, jolta puuttui sen toinen puoli.
Keneltä sait tämän huivin? Domek kääntyi heti Zaiggeraan päin. Miten niin? Zaiggera kyseli Toalta uudestaan. Sano mistä sait tämän huivin, Domek vastasi tyynellä äänensävyllä, mutta oli selvästi erittäin kärsimätön. Sain sen eräältä Toalta vuosia sitten, Zaiggera vastasi, muttei ollut varma mitä Valon Toa oli ajamassa takaa. Hänellä oli pitkä, ruskeanharmaa takki, vihreä keppi ja lierihattu? Domek lisäsi. Zaiggera katsoi Toaan päin hämmästyneenä ja hyvin hämmentyneenä. … Miten sinä tiedät tämän?
Domek kääntyi pöydälle lojuvaan arkkuun päin ja avasi sen. Pegghu oli Warrekin kanssa yhtä sekaantuneita koko tapahtuman kulusta. Domek otti arkusta lierihattunsa ja näytti tämän Zaiggeralle. … Mutta, miten? Hän antoi tämän minulle. Zaiggera hiljeni, hän ymmärsi viimein mitä Toa ajoi takaa. Niinkö hän teki… Domek katseli huivia uudestaan ja kääntyi majan nurkan luokse. Pegghu seurasi tätä mukana. Eli… häh? Warrek viimein päätti avata suunsa, mutta ei keksinyt hyvää kysymystä. Domek, mistä oikein puhut? Kenen tuo huivi siis on? Pegghu yritti päästä perille asioista. Mutta yrittäessään kääntyä Domekin eteen, hän huomasi kyyneleiden valuvan Toan kasvossa.
Näyttää siltä, etten olekaan ainoa joka on hänelle velkaa, Zaiggera vastasi itselleen ja vilkaisi hattua, joka lojui pöydän päällä.
Bio Klaanin tyrmä
Moderaattori Same, mitä sinä teet?! BodyGuard kysyi, tai pikemminkin huusi valkopunaiseen moderaattoriin päin.
Same kuristi kalterien läpi Sheelikaa.
Tiedätkö, mitä Karzahnia sinun ZMA:si teki? Same puhui vihaisesti Sheelikaan päin. Sheelika yritti irrottaa moderaattorin otetta, mutta elementtivoimiaan estävän käsirautojensa takia ei kyennyt. Ai anteeksi, voisitko toistaa? Same kiristi otettaan entisestään.
Moderaattori Same, lopeta! Älä satuta häntä! GT yritti pyytää moderaattoria, mutta hän ei kuunnellut. Same kuristi yhä enemmän aggressiivisesti. Same, lopeta, Tawa astui nopeasti paikalle. Admin, tiedättekö mitä tämä Pirakan penikka on ollut te- En, mutta tiedän missä sinä tulet olemaan jos et lopeta tällä sekunnilla, Tawa keskeytti moderaattorin ja vastasi uhkaavammalla äänensävyllä. Same viimein alkoi hillitä otettaan ja lopulta päästi Sheelikan irti. Moderaattori kääntyi pois muiden katseilta. Same Moderaattori poistui paikalta. Tawa päätti olla kysymättä hänen perään ja käski muiden lähtemään myös. GT vilkaisi lähtiessään Sheelikaa päin, joka käänsi katseensa heti pois. Ainoastaan Tawa jäi paikalle.
Mitä sinä haluat? Sheelika sanoi äkkipikaisesti, eikö riitä, että telkesit minut tänne? Sheelika, miksi Same yritti kuristaa sinua, Tawa kysyi tyynesti. Kysymyksiä, aina vain lisää kysymyksiä, Sheelika vastasi vihaisesti, eikö sinulle koskaan riitä? Sheelika, yritä ymmärtää, Tawa yritti puhua kärsivällisesti, mutta se ei auttanut. Ymmärtää mitä? Mitä minun pitäisi enää ymmärtää? Minä en halunnut riistää elämääsi, Tawa vastasi. Sheelika hiljeni ja kääntyi pois Tawalta.
Sheelika… Olen pahoillani…
Mene pois
Sheelika…
HÄIVY TÄÄLTÄ!
Tawa ei enää sanonut mitään ja lähti, jättäen Sheelikan yksin.
Matkalla Tawa huomasi, kuinka yksi vangeista näytti irvistävän häntä päin siteiden takaa.
Zyglakien monivärinen joukko istui vaitonaisena luolassa, kuunnellen veden tippumista katosta. Silloin tällöin joidenkin ärtyneet katseet kohtasivat, mutta tarkoitusperäisesti kukaan ei ottanut kontaktia toisiinsa.
Viime aikoina mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, ainakaan mikään tärkeä. Koko Allianssi tuntui pompottelevan Zyglakeja aivan mielensä mukaan, yhdeltäkään toiselta taholta ei tullut mitään muuta kuin käskyjä ja komentoja. Siinä missä Nazorakit, Skakdit ja Abzumon joukkio tuntuivat vaihtavan keskenään tietoja ja tukivat toisiaan, Zyglakit oli jätetty väärällä tavalla ulkopuolelle. Uutiset heidän järvensä voimalaitoksen tuhoutumisesta oli kuin suolaa heidän haavoille.
Kaiken päälle he kaipasivat karismaattista, itsevarmaa johtajaa. Kukaan Allianssin aikana hallinneista Zyglakeista ei vakuuttanut likimainkaan kyllin suurta osaa liskomaisten petojen joukkiosta tullakseen kunnioitetuksi. Heidän joukkonsa oli hajanaista, osan ollessa fanaattis-uskovaisia, ja toisten ollessa täysin tätä aatetta vastaan, eikä kukaan ollut yhdistämässä eri osapuolia.
Eivätkä Zyglakit edes olleet erityisen rauhallisia ja tyyniä olioita noin yleisestikään ottaen.
Eräs punainen, Guechexina tunnettu Zyglak nousikin täyteen ryhtiinsä, ja näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain. Kaikki käänsivät terävähampaiset päänsä häntä kohti viimeistään, kun Guechex aloitti puheensa. ”Emme voi jatkaa tätä! Allianssi pitää meitä pilkkanaan, meillä meni paremmin ennen tätä niin kutsuttua liittoa. Saimmeko ennen yhteistyötä Klaania murrettua? Emme. Mutta käskettiinkö meitä silloin vartioimaan Kummitusten Suota? Ei. Kuuntelimmeko sanaakaan niiltä ötököiltä silloin? Emme totisesti! Me-”
KA-PLAAM!
Punaisen Zyglakin hyvinkin inspiroivaksi tarkoitettu puhe kuitenkin katkesi äkkinäisesti, kun luolan seinä räjähti. Tomun ja pikkukivien laskeuduttua liskot näkivät räjähdyksen tekemässä aukossa mekaanisen, tumman hahmon.
Zyglakit eivät ottaneet yhtään riskiä ja hyökkäsivät tummaa hahmoa päin. Mutta olento onnistui puolustautumaan nopeasti hyökkäyksestä ja hoiteli hyökkäävät Zyglakit heittämällä osan seinää vasten ja toisen osan iskemällä heidät maahan, mutta ei tappanut yhtäänkään heistä.
Osa Zyglakiteista perääntyivät hieman taaksepäin olennon käännesään katseensa takaisin heitä päin.
”Mitä vielä odotamme? Tapetaan se!” Guechexin ääni kuului ”Se on nyt tai ei koskaan!”
Liskojoukko alkoivat marssia olentoa kohti, mutta ennen kuin he ehtivät tarpeeksi lähelle repimään hyökkääjänsä kappaleiksi, olento ampui yhdestä sen neljästä raajoistaan energialaukauksen kattoa kohti ja osoitti aseen Zyglakeja päin.
Zyglakit pysähtyivät heti. Laukaus oli selvästikin saanut heidän huomionsa. Joko se tai saman aseen osoittaminen heidän kasvoja kohti. Edes Guechex ei enää yrittänyt jatkaa eteenpäin ja antoi muiden kanssa tilaa olennolle.
Olento ei liikkunut vaan tarkkaili ympärillä olevaa liskojoukkoa yksityiskohtaisesti. Sen pää käänteli hyönteismäisesti eikä yksikään pieni kolkka jäänyt pois Olennon näköpiiristä.
”Kysymys: Kuka teistä edustaa joukkoanne”, olento kysyi tunteettomasti mekaanisella äänellään.
Kaikki Zyglakit perääntyivät jättäen Guechexin olennon eteen. Punainen Zyglak oli vähemmän kuin tyytyväinen, mutta päätti vastahakoisesti vastata myöntävästi olennon kysymykseen.
Silloin olennon yksi silmistä valaisi Guechexin eteen hologrammin; se oli Skakdi mustassa takissa joka hymyili epämiellyttävän omahyväisesti Zyglakiin päin.
”Guechex hyvä”, Skakdi jatkoi hymyilemistä, ”minulla olisi ehdotus…”
Tuntematon, kauan sitten
”Arstein”, Sheelika sanoi.
”Niin, rakas Sheelika?” Zorakin sulava ääni kuului pimeästä huoneesta, jossa hän työskenteli pöydän päällä olevan pienen valokiven varassa.
”Voisitko”, Sheelika puhui vaatimattomasti, ”voisitko soittaa pianoasi taas?”
Zorak keskeytti työnsä ja kääntyi Sheelikaan päin. ”Aivan kuten haluat”, Zorak vastasi hymyillen.
Yhdellä sormennapautuksella, huoneen keskelle ilmestyi valonkiila, jonka alla seisoi Skakdin kosketinsoitin. Pianon päällä ei ollut yhtään pölyä ja on selvästi hyvin huollettu.
Zorak istahti pianon ääreen ja aloitti soittamisen.
Musiikki oli hyvin sivistynyt ja herkkä. Sheelika otti itselleen tuolin ja kuunteli Arsteinin soittoa. Sheelika piti erittäin paljon kosketinsoittimen äänestä. Sen sävystä ja sen hempeydestä, jota hän oli kuunnellut jo kauemmin kuin hän voisikaan muistaa.
Zorak näytti nauttivan soittamisesta yhtä paljon kuin nais-Toakin. Hän oli selvästi soittanut tätä kappaletta hyvin usein, koska kertaakaan hän ei silmäillyt nuotistoaan soittaessaan.
”No, rakas Sheelika, mitä mieltäsi oikein painaa?” Skakdi kysyi.
Sheelika yllättyi hieman Arsteinin kysymyksestä. ”Kyllä minä tiedän milloin ketäkin vaivaa jotain”, Zorak jatkoi.
”Ajattelin vain”, Sheelika hiljentyi hetken, ”… Miksi pelastit minut? Miksi pelastit minut Makutalta?”
Arstein kääntyi taas Sheelikaa kohti, mutta jatkoi soittamista. ”Koska rakas Sheelika, olet tärkeä minulle”, Zorak vastasi yhtä sulavasti ja hymyili.
”Selvä”, Sheelika sanoi eikä enää puhunut musiikin aikana.
Sheelikan huomaamatta Skakdin hymy alkoi vähitellen muuttua paljon keljummaksi.
Tuntematon
Valon Toa heräsi keskellä soraisesta maata, pienen järven rannalla.
Toa katseli ympärilleen, hän ei tiedä missä hän on. Järven ympärillä oli syvä metsikkö. Aurinkoja ei näkynyt taivaalla, mutta päivä oli silti kirkas.
Mutta pian hän kuuli äkilliseen huudon ääneen. Huuto ei ollut inhimillinen.
Mutta kääntäessään katseensa huudon mahdolliseen suuntaan, hän huomasi ympäristön kokonaan kadonneen. Kaikki oli varjon peitossa hänen ympärillä eikä hän pystynyt näkemään mitään. Valon Toa hermostui tästä näystä. Hän nousi pois paikalta missä kivenlohkare oli ja yritti miettiä rauhallisesti. Silloin useita silmiä avautui hänen ympärille. Toa hätkähti tästä ja kaatui maahan.
D o m e k
Valon Toa yritti nousta jaloilleen, mutta jokin hänessä esti häntä nousemasta ylös. Toa yritti hätäisesti taistella vastaan. Varjot hänen ympärillään alkoivat liikkua.
Do me k
Varjo alkoi peittää Toan ruumista ja vetivät häntä sisäänsä. Valon Toa yritti paeta mutta jokainen liike aiheutti polttavaa kipua hänen keholle.
Valon Toa yritti huutaa mutta ei voinut.
Domek
Valon Toasta tuli osa Varjoa.
Merellä
Domek heräsi veneen kannella hikoillen ja täristen. Hän ei tosiaankaan ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Katsellessaan ympäri hän huomasi kaiken olevan juuri sellaisena kuin oli. Hänen värinsä oli hieman palautunut elvyyttäessään elementtivoimiaan aurinkojen valon alla.
”Onko kaikki hyvin, Domek?” Pegghu kysyi.
”On kai”, Domek vastasi epäröivästi.
[spoil]Snowie kirjoitti suurimman osan ensimmäisestä kohdasta, joten kiitoksia hänelle.[/spoil]
Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman. Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän. Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti. ”Agitato!”
Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta. Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi. ”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”
Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa. ”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”
Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas. ”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”
”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…” Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”
”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”
Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina. ”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?” ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”
Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.” ”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”
Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin. ”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.” ”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin. ”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.” ”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”
”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”
Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?” Zorak ei vastannut hetkeen mitään. ”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.” ”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.
”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.” ”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”
Nynrah Paja
Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä. Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi. Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.
Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.
”Hii-op!” Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.
Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa. Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi. Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.
Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää. Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.
Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa. Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.
Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.
Bio Klaanin Tyrmä
Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.
Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.
Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan. Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa. Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.
Sheelika mietti nykyistä tilannettaan. ”Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?” Nais-Toa mietti. Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään. Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä? Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?
Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.
Tuntematon
Hiljaisuus. Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut. Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä. Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.
Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat. Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.
Se ajatteli.
Se huusi.
[spoiler=Hörr]Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.[/spoiler]
HYVÄT LUKIJAT. Koska minä ja Manu olemme molemmat oman työmme jäljillä ylpeileviä syntisiä piruja(vaikkakin kiitos Umbralle avusta), tästä tuli ropen. Pisin. Viesti. Tähän. Asti.
Varaa aikaa tämän lukemiselle. Hyvä Jumala, VARAA AIKAA. Jos sinulla on nyt kiire, lue tämä vasta kun ehdit oikeasti. Ja kun luet, keitä itsellesi kuppi kuumaa ja peräänny syvälle nojatuoliisi. Tämä on muuttunut roolipelaamisesta romaanin kirjoittamiseksi viimeistään nyt.
Baari
Warrek oli baarissa. Hän oli siellä lähestulkoon koko ajan, mutta tämä päivä tuntui jotenkin erilaiselta. Hän oli vetämässä jo seitsemättä lasillista paikan vahvinta ainetta. Hän katseli ovelle: siitä oli ilmestynyt sisään epäilyttävän näköinen kaksikko. Tulijat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, jotka peittivät heidän ruumiinsa niin hyvin, ettei Warrek pystynyt toteamaan edes, olivatko he Skakdeja.
Toinen mustakaavuista istahti rennosti baarin suurimpaan pelipöytään. Skakdit tekivät hänelle tilaa epäluuloisesti. Suurin osa oli humalassa. Mustakaapuinen tulija naksautteli rennosti sormiaan, jotka näyttivät jokainen kuuluvan eri henkilölle. Toinen tulijoista istuutui Warrekin viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisesti ja ryyppäsi kulauksen tuopistaan.
”Mitä olet vailla?”
Kaapuhahmo naurahti huppunsa sisältä ja veti tumman vaatteen päältään. Hän jätti kaavun roikkumaan tuolinsa selkänojalle. Warrekin pupillit laajenivat, kun hän näki kaavun sisältä kuoriutuvan sinisen yksisilmäisen skakdin. Puolihumalainen salaman skakdi räpytteli ja hieroi silmiään hetken hämmentyneenä, kunnes sen suu kääntyi lämpimään virneeseen.
”Kappas vain”, Warrek sanoi yllättyneen innokkaana. ”Guardian! Suosikkieverstini!”
Guardian hymyili ja nyökkäsi. ”Kaikki muut everstisi ovat kuolleet”, hän vastasi yllättävän vakavalla äänensävyllä.
Warrek katsoi Guardiania hetken silmiin ja kaatoi sisuksiinsa pienen hörpyn juomalasistaan. Hän hymyili leveää ja terävähampaista skakdin hymyään. ”No silti. Suosikkini. Miten sinulla menee?”
Guardian nojasi rentoutuneesti tuoliinsa. ”Oletko ihan oikeasti kiinnostunut vai haluatko vain puhua?” Warrek tuhahti hiprakkaisena. ”Hei, älä puhu kenraalillesi tuolla sävyllä. Vaikkakin…” Warrek tarkkaili katseellaan Guardianin rintapanssaria. Hän tuijotti pitkään sitä kohtaa, josta Warrekin entisen everstin kunnian tähdet olivat ennen roikkuneet. Niitä ei enää löytynyt.
Warrek nosti jalkansa pöydälle ja katsoi hiljaisena Guardiania silmin. ”Sinä et taida enää olla everstini.” Guardian ei vastannut. Hän silmäili baarin likaista lattiaa. ”Ensiksi Vartijat, sitten metsästäjät ja nyt työskentelet Toan alaisuudessa”, Warrek sanoi merkillisesti. ”Kamuseni. Onko sinulla juuria missään?”
Guardian näytti kuittaavan kysymyksen olankohautuksella ja kädenheilautuksella ja vaihtoi keskustelun aihetta todella nopeasti. ”Vieläkö sinä kulutat aikaasi tässä läävässä?” Warrek oli hämillään. ”Läävä? Näyttääkö kantapaikkani sinusta läävältä?”
Guardian ei vastannut. Hän käänsi katseensa pois vanhasta kenraalistaan ja tutki Kuolleen rukin tavernaa katseellaan ja haisteli tavernan ilmaa. Ilmassa leijailevaa savunhajua heikensi vain se, että tavernan ikkunat olivat aina raollaan ja viilentävää tuulta pääsi sisään. Lievän auringonvalon lisäksi tavernaa valaisi myös paikoittain muutama kynttilä, joiden valuva tali alkoi jo tulvia pöydille. Lattia oli likainen ja täynnä kolhuja. Varsinkin aivan tiskin edessä lojuvat pitkäjalkaiset metallijakkarat olivat suorastaan kaivaneet rumia jälkiä lattialautoihin. Osa lattiasta oli pyritty peittämään matoilla ja aavikkorahien selkänahoilla.
Moerakk-nimellä kulkeva vihreä skakdi seisoi tiskin takana tyynesti puhdistaen juomalaseja töhryisellä rätillä. Moerakk oli ollut tavernan omistaja jo ennen sisällissotaa ja oli nauttinut työstään silloin huomattavasti enemmän. Tulot olivat olleet vähäisempiä ennen sotaa, mutta ainakin asiakaskunta oli ollut mukavampaa. Moerakkin takana oli suuria määriä viinitynnyreitä ja monenlaisia pulloja. Yksi entisistä viinipulloista seisoi baaritiskillä kymmenillä lukoilla suojatun kassalippaan vieressä. Tämä pullo oli täynnä vihreää nestettä, jossa uiskenteli jotain liskomaista. Se oli Tahtorakin alkio.
Seinällä tiskin takana oli myös suuri valkoinen kyltti. Kyltissä luki ”7 päivää viime tappelusta” ja numeroa kykenisi vaihtamaan nopealla kädenheilautuksella. Korkealla tavernan itäisellä seinällä oli useita täytettyjen rahipetojen päitä, jotka irvistivät vihaisesti. Myös sirpaleinen kattokruunu roikkui jostain korkealta tavernan katosta, joka oli täynnä luodinreikiä.
Guardian kääntyi takaisin kohti vanhaa ystäväänsä. ”Kyllä näyttää”, hän vastasi. ”Mutta tulin katsomaan sinua silti.”
”Sinulla ei ole taaskaan rahaa, eihän?” Guardian vastasi kohottaen oikeaa silmäkulmaansa.
Warrek räpytteli silmiään ja etsi toisella kädellään jotain haarniskansa taskuista. Toinen käsi pysyi tiukasti juomassa. ”No eipä oikein. Mutta talo varmaan tarjoaa Warrekin ystävälle.”
”Uskotko tuohon.”
”Tietty uskon. Minä ja Moerakk olemme vaaanhoja kavereita. Eikö niin, Moe?” Warrek heilutteli melkein tyhjää lasiaan iloisesti ilmassa ja hymyili baarimikolle. Moerakk oli lopettanut lasien puhdistamisen ja selaili nyt suoraselkäisenä velkavihkoaan. Hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua sekunneiksi ennen kuin vilkaisi Warrekia murhaavan hiljaisena.
”Niin, minähän sanoin”, Warrek sanoi kääntyen takaisin Guartsuun. ”Vanha kunnon Moe.” Guardian suoristi selkänsä. ”Warrek. Ihan rehellisesti sanottuna en ole tullut vain juomaan vanhan kamun kanssa.”
Warrek vakavoitui hetkellisesti. ”Niin, tietty. Sinulla on nykyään ihan oikeaa tekemistä. Klaanijuttuja, eikö.” Guardian nyökkäsi. ”Jep. Mutta älä sano sitä noin kovaäänisesti.” Warrek näytti kysyvältä. Guardian kumartui hieman vanhaa ystäväänsä kohti ja laski äänenvoimakkuuttaan. ”Gaggulabiolla on kavereita näillä alueilla, eikö?”
Warrek tuhahti. ”Guartsu hyvä. Mihin skarrararriin sinä olet taas sekaantunut.”
Suuressa pöydässä peli oli täydessä vauhdissa. Uusi, mustakaapuinen pelaaja pelasi erittäin hyvin, ja Skakdit olivat innoissaan saadessaan uuden pelaajan. Tulokas oli voittanut aluksi kolme peliä, pitänyt sitten taukoa pari peliä, ja nyt hän oli taas mukana. Hän oli aloittanut nollasta, laittanut suuret panokset, ja nyt hänellä oli rahaa jo saman verran kuin suurimmalla osalla Skakdeista.
Kaavun alla Makuta Nui hymyili itsekseen. Hän oli pelannut srekajaa ennenkin: kerran Xialla ja toisen kerran Metru Nuilla. Kummassakaan paikassa ei ollut Skakdipelaajia, mutta peli oli lähtöisin juuri Zakazilta ja oli näin ollen skakdinkielinen nimeltään. Pelissä jokainen laittoi aluksi panoksensa, ja jokainen sai päättää, osallistuiko kierrokseen, minkä jälkeen jaettiin kortit. Jokainen sai kolme korttia. Sitten pelaajat korottivat panoksia tai jättivät kierroksen, jolloin he eivät menettäneet enempää rahaa. Korotuskierroksia jatkettiin, kunnes kukaan ei enää ollut valmis korottamaan lisää. Sitten jokaiselle jaettiin kaksi korttia lisää. Sitten laitettiin lisää panosta, minkä jälkeen jaettiin vielä kaksi korttia lisää. Sitten korotettiin vielä kerran. Sitten katsottiin kortit.
Ja Manulla oli ainoa täysikäsi. Kenelläkään ei ollut värisuoraa tai nelosia. Skakdit huutelivat törkeyksiä, ostivat lisää juotavaa ja voivottelivat rahojensa menetystä. Manu kahmi saaliinsa itselleen. Guardian katseli hetken, kuinka Makuta sulloi rahoja kaapunsa taskuihin. Sitten hän kääntyi takaisin Warrekin puoleen.
Warrek kuunteli tarkkaan ja hiljaisena Guardianin selitystä viimeisten viikkojen tapahtumista. Guardian puhui poikkeuksellisen hiljaa, sillä aihe, jota käsiteltiin oli hyvin arkaluontoinen. Puhe Nazorakeista, Zyglakeista ja Gaggulabion joukoista ei ollut epäilyttävintä, mitä Kuolleessa rukissa saattoi kuulla, mutta tässä tavernassa oli paljon kuulevia korvia. Jutut voisivat kantautua kauas ja sitä Guardian ei nimenomaan halunnut. Guardian kertoi tapahtumista ystävälleen niin tarkasti kuin uskalsi. Selityksessä kesti useita minuutteja ja Warrek ei kehdannut edes keskeyttää Guardiania. Näin tapahtui harvoin.
Selityksen loputtua Warrek oli hiljaa hetken. Hän joi tuoppinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä käsivarrellaan.
”Vai niin”, Warrek sanoi vaatimattomasti. ”Sinä et ollut koskaan kovin hyvä pysymään poissa ongelmista.” Guardian hymyili. ”Eip.”
”Gaggulabio”, Warrek sanoi. ”Liittoutui Nektannin kanssa sodan loppuvaiheessa. Olen tainnut tavata hänet… kerran?” Guardian nyökkäsi. ”Gaggulabio, Relsann, Brunha”, Warrek luetteli. ”Yhtiä skarrarin pelkureita kaikki. Jos Nektannia ei voi voittaa, unohdetaan kaikki itsekunnioitus ja nuoleskellaan sitä.” Warrek löi pöytää nyrkillä. Pöytä tärähti voimakkaasti ja tuoppi melkein putosi sen reunalta alas. ”Vihaksi pistää”, Warrek sanoi tuijottaen tuoppia hieman alakuloisena. Pian hän kuitenkin siirsi katsensa takaisin Guardianin silmiin. ”Sinä tarvitset apuani, eversti”, Warrek sanoi. ”Etkö vain.”
Guardian nyökkäsi. ”Jep. Warrek, sinä tunnet monia. Gaggulabion liittolaisia, Zyglakeja, ehkä joitain Nazorakejakin?” Warrek kohautti olkapäitään. ”Minä liikun mielenkiintoisten tyyppien kanssa.” ”Niinpä. Voinko kysyä sinulta pari asiaa?”
”Tietty”, Warrek sanoi nojaten tuoliinsa rennommin. ”Kiitos”, Guardian sanoi innokkaammin. Hän oli jo avaamassa suutaan sanoakseen ensimmäisen kysymyksen, mutta silloin Warrek nosti oikean kätensä etusormen äkillisesti pystyyn. Guardian varautui pahimpaan.
”Muuuuuutta!” Warrek sanoi pirullinen hymy kasvoillaan. ”Informaatio ei ole ilmaista, poju!” Warrek naurahti ja naputti pöytää oikealla kädellään. ”Tuoppi per kysymys.”
Guardian huokaisi. Hän tiesi, että Warrekin tapauksessa neuvottelu olisi mahdotonta. Sininen skakdi kaivoi haarniskansa taskusta pienen pussin, joka oli täynnä ratasmaisia kolikoita. Hän nousi tuoliltaan ja käveli kohti baaritiskiä. Hän palasi hyvin pian kädessään uusi tuoppi täynnä kullanhohtoista nestettä. Guartsu liu’utti lasin Warrekille ja istui paikalleen.
”Ensiksi. Nimda. Sanooko nimi mitään?” Warrek joi puolet tuopistaan ennen vastaamista. ”Pari tuttua on joskus puhunut jotain muutaman lasillisen jälkeen.” ”Mitä?” ”En muista. Jotain puhetta tyhmistä matoran-taruista. Fedekk oli kokenut jonkin sortin uskonnollisen valaistuksen ja minä yritin puhua järkeä.” Sen sanottuaan Warrek joi tuopin tyhjäksi uskomattomalla nopeudella.
”…eli ei mitään konkreettista.” ”Ei ainakaan ennen ensi tuoppia. Vauhtia, poika.”
Makuta veti hihastaan hieman lisäkortteja ja vaihtoi niitä käsikortteihinsa. Hän valitsi pienimmän mahdollisen käden sen mukaan, mitä Skahdit ajattelivat. Hän luki kaikkien ajatukset ja pelasi korttinsa. ”Miten tämä on mahdollista?” eräs nuori rumilus huudahti. ”Istu alas, Zuggak”, muut sanoivat. Heitäkin ärsytti tämän uuden hepun voittoputki, mutta häntä ei kannattanut aliarvioida. ”Uusi jako”, sanoi Krghoghtann-niminen Skakdi. Kortit jaettiin. Makuta katseli Skakdeja suorastaan tylsistyneenä pelien helppudesta; Skakdeilla ei tietenkään ollut minkäänlaista suojaa mieliensä ympärillä. Klaanilaisia vastaan pelatessa peli olisi muuttunut heti mielenkiintoisemmaksi, sillä useiden mielet oli suojattu. Hän oli jopa itse suojannut muutaman.
Kortit oli jälleen jaettu. Likaiset liskot pitelivät kynsissään resuisia kortteja. Yksi Skadeista tunnisti pakan päällimmäisen kortin sen ulkonäön perusteella, ja hänet heitettiin ulos. Manu hihitteli hetken tuolillaan. Hän jatkoi Skakdien tarkkailua laitettuaan kaikkien mielestä liian suuren panoksen. Muutamat maksoivat pitkin hampain, mutta ainakin puolet jätti pelin. Krghoghtann, Zuggak ja kolme muuta Skakdia jatkoivat peliä Makutan kanssa.
Toinen kierros alkoi. Manu laittoi lisää panosta, mutta muut maksoivat. Hienovaraisesti ilkiö livahti Zuggakin mieleen ja sai selville, että tällä oli tässä vaiheessa värisuora. Manu järjesti itselleen yhdellä numerolla isomman värisuoran. Zuggak katseli kortteja tyrmistyneenä ja hieroi silmiään epäuskon vallassa, kun kortit paljastettiin. Krghoghtann siveli leukaansa mietiskellen. Manu hymyili ja jakoi kortit.
Keskustelu oli jatkunut jo hetken ja pöydällä oli jo neljä tyhjää tuoppia. Guardian ei ollut saanut paljoa irti Warrekista. Keskustelun kohokohta oli ollut vihjaus mahdollisesta Zyglak- ja Nazorak-laivastojen yhteisliikehdinnästä etelässä. Guardian alkoi jo menettää toivoaan. Hän kokeilisi vielä kysyä muutamaa asiaa ennen luovuttamista.
”Tämä on muuten aivan Karzahnin hyvää.” huomattavasti väsyneemmän näköinen Warrek sanoi hörppien tätä tuopillista rauhallisemmin kuin edellisiä. Warrekin suupielet olivat täynnä vaahtoa. ”Sanovatko kirjaimet Z, M ja A sinulle jotain?” Guardian kysyi. Warrek laski tuopin pöydälle. ”En tiedä. Mitä niiden pitäisi sanoa?” ”Jaa-a. Voisivatko ne muodostaa vaikka jonkun tuntemasi nimen?”
Warrek näytti erittäin pohdiskelevalta. Oli kuin hän yrittäisi epätoivoisesti kaivaa edes pientä muiston sirua niistä mielensä osista, jotka hän oli tietoisesti pyrkinyt unohtamaan. ”Zorak”, Warrek aloitti. ”…von…Maxitrillian…Arstein?”
Guardian kurtisti kulmiaan. ”Toistaisitko.” ”Zorak. Von Maxitrillian. Arstein.” Warrekin lausuessa nimen Guardian kaivoi esiin pienen paperinpalan ja kynän haarniskansa taskusta ja kirjasi nimen muistiin. ”Älä väitä, että tunnet oikeasti jonkun tuon nimisen”, Guardian sanoi kirjoittaessaan. ”Se on taiteilijanimi, eikö olekin?”
Warrek vastasi kieltävästi. ”Eipä ei. Semmoinen pöyhkeä neropatti. Tapasin joskus sisällissodassa.” ”Neropatti?” Guardian kysyi. Hänen ajatuksensa siirtyivät metallisiin tappajarobotteihin, jotka olivat hyökänneet Klaaniin yön pimeyden turvin. Yksi niistä makasi tällä hetkellä Verstaassa. ”Oliko hän hyvä koneiden kanssa?”
Warrek nyökkäsi. ”Niinpä kai. Korjaili työkseen pyssyjä prikaati D:lle. Ei tykännyt juoda. Kaiken sen omahyväisyyden alla kyllä ihan kunnollinen heppu.”
”Missä hän on nyt?” Guardian kysyi.
Warrek joi pitkän kulauksen lasistaan. ”Tiedätkö ne Nektannin joukkojen panssarin…torjunta…harppuuna…jutut.” ”Joo?” ”Ne, joiden terät repivät tankinkin läpi.” ”Joo?” ”Ne, jotka räjähtävät ja ampuvat teriä joka suuntaan.” ”…kyllä?”
Warrek otti yhä pidemmän ryypyn. ”Hän sai sssellaisen päähänsä.” ”Auts.” ”Silmien väliin.” ”Tajusin kyllä.” ”Arvaa, jäikö päästä mitään jäljelle.”
Guardian ei vastannut. Hän katsoi nimeä pitkään ja raapi leukaansa kynällä. Avde siis työskenteli kuolleen kanssa. Tätä G ei ollut rehellisyyden nimissä aivan odottanut. ”No, ainakin sen takki oli kunnossa”, Warrek sanoi. ”Hieno takki kyllä. En ole varma, mitä teimme sille.” Guardian taittoi nimilapun ja työnsi sen takaisin haarniskansa taskuun. Hän kävi hakemassa baaritiskiltä vielä yhden pienemmän tuopin ja laittoi sen pöydälle.
Manulla oli jo sen verran käteistä edessään, ettei hän saanut tungettua kaikkea sitä taskuihinsa. Hän käväisikin ulkosalla katselemassa aineksia säkkiin. Hän tiiraili pimentyneessä illassa ympärilleen. Lopulta hän näki sammuneen, mustaan ryysyyn pukeutuneen Skakdin. Autiomaassa saattoi olla hyvinkin kylmä öisin. Niinpä Manu meni Skakdin luokse ja repi vaatteet tämän yltä. Skakdi heräsi siihen, mutta Manu tunki hänen päänsä suolakurkkutynnyriin. Sitten hän tyrkkäsi skakdiparan kokonaan sisään ja sulki kannen. Tepastellessaan sisään uusi säkkinsä mukanaan Manu kuuli tynnyristä korinaa: ”Olen allerginen suolakurkuille!” ”Omapa on ongelmasi”, Manu hihitti ja hiippaili sisään.
Warrek katsoi Guardianin tuomaa viimeistä tuoppia ja näytti siltä kuin haluaisi taputtaa. ”G, tiedätköss”, humalainen Warrek sanoi. ”Minä olen juonut tänään puoli tynnyrillistä. Luotatko tietoihini näin paljon?”
Guardian tuijotti Warrekin tuoppia. ”En pelkää tietojen puolesta. Tätä lienee vaikea uskoa, mutta luotan siihen, mitä sanot.”
”Hienoa, sitten meitä on kaksi”, Warrek vastasi hilpeästi.
”Ei sillä, että pitäisin siitä, että juot noin paljon”, Guardian sanoi. ”Muistatko sisällissodan vuosipäivän?” Warrek vakavoitui sekunniksi, mutta virnisti pehmeästi välittömästi. ”Hei, en tappanut ketään”, hän sanoi, ”ja Moe hankki sen jutun takia tuon tappelulaskurin.”
Guardian vilkaisi laskuria. ”On se kieltämättä hieno.” ”Eikö vain.”
”Tämä ei ole totta!” Zuggak karjaisi. ”Skarrarrarrarrararararararrrrr!” ”Siisti suutasi, poju”, Manu sanoi nautinnollisesti. ”Tämä on vain peliä.” ”PELIÄ, JOSSA MENETÄN KOKO OMAISUUTENI!” ”Itsepähän laitat sen peliin.” ”Tyyppi on oikeassa”, Krghoghtann sanoi ärtyneenä. Hänkin oli jo pannut peliin koko omaisuutensa, sillä ei voinut sietää sitä, että joku uusi hyypiö voittaisi heidät kaikki. Vain he kolme olivat pelissä. Manu naputteli pöytää tylpillä kynsillään, jotka tavallisesti olivat pitkät ja mahdollisesti raateluun sopivat mutta jotka nyt olivat Nazorakien kynsiä. Tarvitsen sen uuden ruumiin, hän ajatteli. Eihän tässä voi elää.
Krghoghtann laittoi peliin loputkin jämät omaisuudestaan. Hän oli varsin varakas Skakdi, mutta ei pitänyt häviämisestä. Nyt kaikki oli vaarassa. Hän oli vetänyt seitsemän tuopillista karhuhaita muutama tunti sitten ja kärsi nyt hirvittävästä krapulasta. Manu iski pöytään pataässähain. Ja voitti. ”SKARRARRARARARARARRRRR!” ”Siivoa suutasi, vanhus”, Zuggak sanoi omahyväisesti, joskin harmissaan häviöstä. Heidän pitäisi nyt pelata velkapanoksilla. Krghoghtann ei pitänyt siitä, että häntä huomautetaan jostain, mistä hän on vasta huomauttanut huomauttajaa. Niinpä hän tinttasi nuorta Skakdia turpaan melko kovaa. Tämä lensi ikkunan läpi – suolakurkkutynnyriin. ”Peliä”, vanha Skakdi tuhahti ja jakoi kortit. Manu kumartui lähemmäs pöytää. Minähän se alun perin huomautin poika parkaa… hän hihitteli itsekseen.
Hiki valui Krghoghtannin kasvoilta. Mustakaapuinen olento piteli vääristyneen näköisissä käsissään korttejaan. Skakdin kasvoille alkoi levitä hymy; hän oli saanut suurimman mahdollisen herttavärisuoran. Mahdollisuus sille, että tulisi tasapeli, oli naurettavan pieni, ja sille, että tulija voittaisi, vielä pienempi.
Mutta sitten, kun molemmat löivät korttinsa pöytään, Skakdin naama venähti sijoiltaan. Mustakaavulla oli korkein mahdollinen herttavärisuora ja hänellä itsellään oli seitsemän satunnaista korttia. ”Tämä on petosta!” Krghoghtann huudahti ja syöksyi Manua kohti. Skakdi veti Makutan hupun alas ja paljasti tämän naamion. Kaikki peliä seuranneet jähmettyivät paikalleen. ”Sinä… si-si-sinä… o-o-olet…” vanha Skakdi änkytti. Makuta katsoi häntä kylmästi. Skakdi katsoi Makutaa suoraan silmiin ja hänen järkensä himmeni huomattavasti. Hän tunsi päänsä sisällä jotain ikävää. Makuta hymyili julmasti. Skakdin korvasta alkoi valua jotain sinistä. Muut Skakdit katsoivat tätä kauhun vallassa. Vanha Skakdi kaatui maahan ja jäi siihen.
Oli hetken melkein hiljaista. Moni katsoi pöytää, vaikka muutamat olivat vielä syventyneenä keskusteluihinsa – muiden muassa Guardian ja Warrek. Kului ehkä puolisen minuuttia. Sitten Skakdijärkäle nimeltä Bodyrakk huusi: ”MAKUTAAAAARGH!”
Manu ei ollut täysin varma, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta kyseisen tapahtuman seurauksena hän löysi itsensä ilmasta. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin hän kaipasi vanhaa haarniskaansa. Pääasiassa sen siipiä.
Guardian oli kysymässä Warrekilta tämän pitkään kestäneen kuulustelun viimeistä kysymystä. Kysymys kuitenkin keskeytyi, kun jotain mustaa ja ruskeaa törmäsi Guartsun ja Warrekin välillä olevaan baaripöytään. Pöydällä lojuneet tyhjät tuopit singahtivat eri suuntiin satoina terävinä lasinsiruina ja koko baaripöytä petti. Viimeistä tuoppiaan hörppivä Warrek ja tiedonjanoinen Guartsu katsoivat hölmistyneinä paikkaa, jossa pöytä oli ennen seisonut. Makuta Nui päästi lievän tuskankurahduksen maasta. ”Au.”
Warrek ja Guardian katsoivat toisiaan. Sitten he kääntyivät ympäri. Kaapin kokoinen skakdiköriläs seisoi vihaisena suunnassa, josta Manu oli lentänyt. Se hengitti raskaasti ja näytti poikkeuksellisen raivokkaalta jopa skakdiksi. Körilään takana oli pienikokoinen joukkio aivan yhtä vihaisen näköisiä skakdeja. Osalla oli vielä pelikortit kädessä. Baarin muukin puheensorina oli hiljentynyt täysin. Baarimikko Moerakk kuivasi märkää tuoppia rätillä, mutta katsoi rikkinäisen pöydän päällä makaavaa Makutaa tympeästi.
”MURSKAA”, Bodyrakk sanoi. ”MURSKAA MAKUTA.”
Sanan ”Makuta” mainitseminen sai skakdit katsomaan maassa makaavaa olentoa erittäin murhaavasti. Makutoiden ja skakdien lajien väliset suhteet eivät olleet mitä lämpimimpiä, sillä Spiriah-nimellä kulkeva Makuta oli käytännössä ollut syyllinen Zakazin sisällissotaan.
”Tuo”, yksi skakdeista sanoi aloittaen hiljaisesti, mutta sen äänenvoimakkuus kasvoi puhuessa. ”Tuo tuli sisään jonkun kanssa. Kuka. Toi. Makutan. Sisään.”
Kukaan baarissa istuvista skakdeista ei ollut täysin varma, minkälainen saastainen petturi oli päästänyt Makutan sisään. Monet ehtivät jo syytellä toisiaan samalla kun he kävelivät lähemmäs maassa makaavaa Makutaa. Manu nousi vähitellen seisomaan. Hän katsoi ympärille kerääntyvää skakdi-joukkoa virnuillen äärimmäisen tekopirteästi. ”Eh. Anteeksi, olen saattanut erehtyä tavernasta.” Manu vilkuili sivusilmällä Guartsua ja yritti kuiskata tälle jotain niin hienovaraisesti kuin vain kykeni. Guardian teeskenteli, että ei huomannut. Hän kuitenkin nousi pystyyn kaataen samalla tuolinsa ja osoitti syyttävän sormensa erääseen mustaan skakdiin, joka lähestyi Manua. ”Näin sen! Tuo päästi sen sisään.” Musta skakdi näytti siltä, kuin sen maailmankuva olisi sortunut. Se osoitti takaisin Guardianiin. ”Itse päästit! Näin kaapusi!”
Humalainen Warrek pomppasi välittömästi pystyyn ja osoitti mustaa skakdia Guardianin tueksi. Pian mustan skakdin ystävät kuitenkin liittyivät hillittömään osoittelukisaan ja osoittivat kaikki Guardiania. …ai. No ainakin minulla on Warrek puolellani, hänen sanallaan on jotain väl- ”HEI”, Guardian sanoi järkyttyneenä, kun huomasi myös Warrekin osoittavan häntä. Warrek kuitenkin siirsi syyttävän sormensa pian takaisin mustaan skakdiin. Hän näytti pohdiskelevan hetken ennen kuin siirsi sormen takaisin kohti Guardiania. ”Warrek”, Guardian sanoi ankeasti. ”Mitä sinä teet.”
”Pohdin shhhelviytymismahdollisuuksiani”, Warrek sanoi tyynen rauhallisesti hymyillen ennen kuin kääntyi osoittamaan sormellaan jälleen mustaa skakdia.
”MURSKAA. MAKUTA.”
”Me kyllä tiedämme, että se olet sinä, Guardian”, yksi mustaa skakdia tukevista sanoi. ”Nimesi kyllä tiedetään. Warrekin ystävä. ’Viimeinen Vartija’.” Jotkut skakdit nauroivat äänekkäästi Guardianin lempinimelle. Guardianin kämmen puristui nyrkkiin.
”Vaikka täytyy myöntää, Vartijat olivat sodassa aika hyviä. Ikävä kyllä olitte väärällä puolella.”
”Häviäjäpuolella”, Guardian sanoi vihaisesti mutta hymyillen hieman. ”En ole vieläkään vakuuttunut, että se oli väärä.”
Manu puristi pienet eripariset kätensä nyrkeiksi ja heilutteli niitä edessään. Makutan improvisoidusta haarniskasta johtuen ne eivät näyttäneet kovin uhkaavilta. Myös humalaisesti hoiperteleva Warrek lopetti osoittelun ja heilutteli nyrkkejään edestakaisin muristen uhkaavasti.
Skakdijoukot alkoivat lähestyä kolmikkoa. Osa niistä naksutteli niskojaan tai hakkasi nyrkeillään rintaansa. Muutama otti pöydältä tyhjän viinipullon ja löi sen rikki. Moerakk huokaisi. Hän keräsi pullot ja lasit baaritiskiltä ja laittoi tiskille pienen kyltin, jossa luki skakdiksi ”tarjoilu päättynyt”. Sitten hän käveli tyynesti hienon tappelulaskurinsa luo ja nollasi sen. Kuiskauksin kiroten vihreä skakdi käveli baarin takahuoneeseen ja sammutti valot. Hän tulisi ottamaan lomaa.
Vihainen lynkkauslauma lähestyi Warrekin, Guardianin ja Manun muodostamaa kolmikkoa. Osa kohotti jo nyrkkinsä tai aseensa hyökkäykseen. Warrek, Guartsu ja Manu vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät.
Manu heilutti edelleen nyrkkejään. Muutama Skakdi tuli hänen luokseen uhkaavan näköisenä. ”No niin, poijjaat”, Manu sanoi hilpeästi. ”Aika vähän verrytellä.” Hänen rinnastaan syöksähti suurehko, tummanpunainen varjokäsi, joka mottasi lähimmältä Skakdilta sisukset pihalle. Muuta katsoivat järkyttyneinä, miten tuo kummallinen otus tuuperrutti heidän toverinsa. Sitten he hyökkäsivät Makutan kimppuun.
Guardian antoi selkäsaunaa mustalle Skakdille, joka oli häntä ensimmäisenä osoitellut. Pian tämä anoi armoa kasan alimmaisena. Guardian, joka oli hänen päällään ja näin ollen kasan toiseksi alimmainen, ei pitänyt tilanteesta yhtään sen enempää. Warrek keinahteli muutaman kerran kasan vieressä ja tarkasteli hänen kimppuunsa yrittäviä Skakdeja. Ne lähestyivät Warrekia uhkaavasti. Warrek teki kädellään kutsuvan eleen ja heristi nyrkkiään. Sitten hän hoiperteli hetken ja kaatui ikkunan läpi. Skakdit hätkähtivät ja katsoivat toisiaan. Sitten he kohauttivat olkiaan ja hyppäsivät kasaan.
Manu oli myös kasan alimmaisena. Tosin eri kasan. Ja se oli isompi kasa. Hänellä alkoi olla tukala olo. Mutta sitten hän keksi jotain. Heeheeeheeeeee… illuusio…
Oven eteen ilmestyi violetti Skakdi, joka huusi: ”MINÄ PÄÄSTIN MAKUTAN SISÄÄN!”
Kasa purkautui, kun kaikki yrittivät päästä näkemään, kuka huusi. Manu hiipi pois kasan alta. Sitten hän hiippaili erään vihertävän linnunpelättimen näköisen miekkosen luo, tarttui tämän käteen ja iski sen suoraan viereisen Skakdin mahaan. Sitten hän vetaisi muutaman uuden Skakdin päälleen lattialle. Kaksi Skakdia katsoi toisiaan. Sitten he hyppäsivät toistensa kimppuun. Tappelu jatkui. Kaikki olivat huomanneet, että violetti tulija oli vain harhaa.
Guartsu oli saanut kerättyä voimansa ja puskettua itsensä kasan alta. Hän etsi katseellaan Warrekia ja Manua. Lattiasta kuului koputus. Guartsu katsahti jalkojensa alla olevien lattialautojen välissä olevaan reikään. Sieltä pilkisti punainen silmäpari.
”Sinä huijaat”, Guardian sanoi tympeästi lattialautojen alla olevalle Makutalle. Manu hihitti. Guardian oli vastaamassa Makutalle jotain äärimmäisen sarkastista, mutta tämän aikomuksen keskeytti valtava skakdinyrkki, joka osui häntä vatsaan. Guartsu törmäsi baaritiskiin selkä edellä ja joutui tasaamaan hengityksensä.
Nyrkin omistaja käveli Guardianin näköpiiriin. Kyseinen skakdi oli kaapin kokoinen jättiläinen, joka tunnettiin ilmeisesti Bodyrakkina. Se naksutteli sormiaan ja lähestyi Guardiania muristen. Guartsu antoi ymmärtää olevansa täysin uuvuksissa hetken, mutta rikkoi hämäyksen lyömällä Bodyrakkia suoraan rintaan kolme kertaa. Jättiläismäinen skakdi ei hievahtanutkaan ja Guardianin nyrkit vain läsähtivät vasten Bodyrakkin rintapanssaria. Skakdi naurahti kumeaa nauruaan.
”Vartija, tappelet kuin lehmipoika!” se huusi riemuissaan.
”Kuinka sopivaa”, Guardian vastasi. ”Sinä tappelet kuin lehmä.”
Bodyrakkin kärsivällisyys loppui ja se huitaisi taas kohti Guartsua. Tällä kertaa sininen skakdi oli kuitenkin varautunut ja Bodyrakkin nyrkki törmäsi baaritiskin läpi. Jossain taaempana Warrek oli hoiperrellut takaisin ikkunasta sisään ja kuritti kolmea skakdia samanaikaisesti kännisellä raivolla.
Bodyrakk lähestyi perääntyvää Guardiania hitaasti. ”Minä. Taitan. Niskasi. Minä ripustan pääsi seinälleni.”
Guardian siirsi kätensä vyötärölleen. ”Minulla on pyssy.”
Bodyrakkin hymy hyytyi. Pian jätti ulvoi maassa kivusta pidellen polveaan molemmin käsin. Se karjui raakalaismaisesti ja ylitti taatusti omalla ”skarrarar”-huudollaan skakdinkielisen kiroilun pituusennätyksen. Guardian laittoi revolverin vyötärölleen ja juoksi kohti tavernan uloskäyntiä, jossa Manu miekkaili vihaisen skakdin kanssa rikkinäisellä lasipullolla ja Warrek kuritti sekä tavernan jakkaroita että häntä kohti hyökkääviä skakdeja.
Guardian ilmaisi sanattomasti Warrekille ja Manulle, että olisi mahdollisesti hyvä hetki poistua tavernasta. Ilmaisua helpotti huomattavasti se, että vihainen seitsemän skakdin joukkio jahtasi Guardiania.
Manu päätti tehdä jotain radikaalia. Lävistettyään vastustajansa käden rikkinäisellä pullolla hän saapasteli baarin takahuoneeseen, jossa Moe oli ryyppäämässä masennukseensa. Hänellä olisi nimittäin pitkä viikonloppu edessä. Makuta käveli välinpitämättömästi baarimikon ohi suoraan juomavarastolle. Moe huomasi liian myöhään, mitä Makuta aikoi tehdä. Siihen mennessä, kun känninen baarinpitäjä oli päässyt jaloilleen, Makuta oli raahannut kaikki tynnyrit ovelle. ”Mitä pirua sinä puuhaat, Makuta? Jätä viinani rauhaan!” ”Sori, pappa. Nyt ei auta muu kuin ottaa kovemmat otteet käyttöön.” ”Eiiii!” Moe kiljui kauhuissaan. Makuta suoritti suuren leikkausoperaation: hän laukaisi suuren varjosäteen, joka halkaisi jokaisen tynnyrin kahtia. Viina valui tappelun keskelle. Moni kastui likomäräksi, Guartsun jahtaajat etunenässä. Warrek oli sammunut ikkunan viereen. Guartsu oli aivan yhtä märkä kuin muutkin, mutta suurin osa alkoholista oli valunut hänen ylitseen. Manu hihitti tynnyreiden vieressä. Moe katseli häntä murhanhimoisena. Sitten hän poistui takaisin takahuoneeseen.
”Olipa siinä”, Guartsu huohotti. ”… paljon viinaa”, Manu täydensi. Guardian nyökkäsi. Moe palasi kirves kädessään. Manu ja G yrittivät paeta samasta ikkunasta. Se ei onnistunut. Moe tuli lähemmäs. ”Keksi jotain”, Guartsu sanoi. ”Sinulla on pyssy”, Manu protestoi. ”Panokset loppu.” Manu tempaisi aseen Guardianin kädestä ja heitti sen baarimikon naamaan. Tämä kaatui maahan tajuttomana. ”Aika hyvä heitto”, Guartsu sanoi hilpeästi. Tappelu oli jälleen käynnissä. Viina oli piristänyt rähinää. Kaksikko tunkeutui ulos ikkunasta – tällä kertaa yksitellen. Warrek nukkui maassa kyseisen ikkunan alla. He nostivat entisen sotalordin maasta ja kantoivat hänet baarin taakse. Siellä oli aitaus. Jossa oli Muakoja. Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan. Ja virnistivät.
Muuan Skakdi, joka oli juuri menettänyt kolmetoista hammasta, hoipui ulos baarista. Hän meni aitaukselle lähtöaikeissa. Mutta hänen Muakansa ei odottanut häntä.
Pieni saari Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten
”Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin”, vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia. Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana. ”Päivää sinullekin Kelbuuno”, punainen Vortixx vastasi apaattisesti. ”Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?”, vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. ”Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma”, hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle. Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi. Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi. ”Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?”, yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, ”Oletko katsonut peiliin lähiaikoina”, toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti. Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.
Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta. Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan. Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle. Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; ”Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!”, Malcirem huusi ja marssi ovea päin. ”Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?”, ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia. ”Hyvää päivää hyvät herrat”, Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, ”Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis”. Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle. Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.
”Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan”, Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.
”Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra.”
Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.
”Loistavaa työtä Maxitrillian”, yksi heistä sanoi. ”Hienoa”, Kelbuuno lisäsi. Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi: ”Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian. Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia… Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!” Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.
”Teollisuuspohatta vai?”, Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, ”Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?” Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.
”Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys”, vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä. ”Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette”, Maxitrillian jatkoi. ”No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?”, Malcirem vastasi hampaiden välistä. ”Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?”, Kelbuuno lisäsi toverinsa perään. Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse. Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?”, Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.
Maxitrillian aloitti: ”Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen. Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun.”
”Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?”, Malcirem jatkoi kyselyään.
”Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.
Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden.”
Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata. ”… Maxitrillian”, Malcirem rikkoi hiljaisuuden, ”Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne”. Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin. Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. ”Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään”, nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.
Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan. ”Toa?”, yksi heistä sanoi, ”Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?” Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.
Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.
”Mitä tämä on Maxitrillian?”, punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, ”Oletko seonnut?”. ”Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!”, Maxitrillianin ääni nousi heti, ”Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?”. Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, ”Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut… Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?” Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. ”Mitä hemmettiä sinä oikein teit…?”, Malcirem kysyi hermostuneemmin. ”En vielä mitään, rakas Malcirem”, Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti. ”Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.”, Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen. ”Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?”, Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta. ”Mitä ikinä sinä haluat, Arstein”, Sheelika vastasi. Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin. ”Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät”, Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä. Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. ”Luojan tähden Maxitrillian!”, hän huusi, ”Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!”. Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Oli aamu. Guardian käveli Klaanin selliosaston läpi yksin. Sellien sängyillä makaavat vangit havahtuivat hieman ymmärtäessään, kenet näkivät. Pian vangit alkoivat huutamaan. Toiset pyysivät kohteliaasti mutta erittäin läpinäkyvästi lupaa päästä ulos ja lupailivat parantavansa tapansa. Jotkut vangeista eivät edes yrittäneet päästä ulos vaan halusivat vain huutaa. Guardian teki parhaansa siivilöidäkseen pois vankien alistuvat pyynnöt ja veriset loukkaukset.
Ainoastaan kolmesta sellistä ei kuulunut mitään. Yksi niistä oli tyhjä, toisen asukkia ei suositeltu edes katsomaan silmiin ja kolmannessa istui henkilö, jota Guardian oli tullut tapaamaan.
”Hiljaa selleissä!” samalla käytävällä Guardiania vastaan kävelevä vartija huusi ärtyneenä. Kaikesta päätellen tämä Toa ei erityisesti nauttinut aamuvuorostaan. Ainoa asia, joka piristi vartijaa oli se, että Domek oli suostunut ottamaan seuraavan vuoron.
Santor-nimellä kulkeva vartija vaikutti suorastaan säikähtävän Guardiania ja veti selkänsä välittömästi suoraksi. Toa hymyili leveästi ja veti toisen kätensä sotilastervehdykseen. ”Hyvää iltaa, herra Guardian!”
”Heipä hei”, Guardian vastasi rennosti. ”Sinähän olit Toa San…” Santor keskeytti Guardianin välittömästi, mutta vaikutti sen jälkeen pyytävän sanattomasti anteeksi töykeyttään: ”Super Toa Santor, palveluksessanne!”
Guardian nyökkäsi. Hän ei pitänyt tällaisista asenteista, sillä ne muistuttivat häntä sisällissodasta. Ainakaan Guardiania ei kutsuttu erityisen usein everstiksi.
”Anteeksi suuresti, herra Guardian!” Santor sanoi alistuen. ”184 pääsi yöllä pakoon.”
”Eiköhän hän tule parissa päivässä takaisin häntä koipien välissä”, Guardian sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Kunhan ei olisi ehtinyt…niin.”
Guardian piti hetken tauon. ”En ole kyllä täällä puhumassa pikkurikollisista.”
Santorin silmät laajenivat. ”Ai. Tietty. Hän on viimeisessä sellissä.”
Guardian käveli käytävän läpi. Hän ohitti kaksi sellien vakioasukkia, mutta päätti jättää heidät huomioimatta. Yksisiipinen Toan kokoinen olento ja pirullisesti hymyilevä ja tiukasti sidottu hahmo katsoivat Guardiania pitkään.
Guardian kääntyi katsomaan viimeistä selliä. Sellissä istui jalat ristissä sinivalkomusta nais-Toa, joka yritti aiheuttaa sähkönpurkauksia oikealla kädellään, mutta sellin voimakkaiden elementtirajoittimien takia hän sai vain aikaiseksi pientä staattista sähinää. Toa kääntyi katsomaan Guardiania.
”Hei, Guardian”, Sheelika sanoi lämpimästi hymy kasvoillaan, mutta lämmön alta pilkisti jäinen viha. ”Pitkästä aikaa.”
Guardian ei hymyillyt. ”Niinpä. Sinua ei ole näkynyt sen jälkeen, kun karkoitimme sinut.”
”Niinpä, mutta nyt olen palannut.”
Guardian siirsi päänsä kalterien väliin. ”Mitä osaa lauseesta ’sinut on karkoitettu’ et tajunnut, Sheelika?” Sheelika ei vastannut kysymykseen. Hänen hymynsä hyytyi. ”Tiedätkö, mitä kosto tarkoittaa?” Guardian nyökkäsi ja katsoi poispäin Sheelikasta. ”Liittolaisesi tappoivat 20”, Guardian sanoi ilme täynnä vihaa. ”Hyvä homma. Tyydyttikö tämä verenhimosi?”
Sheelika oli ilmeetön. ”En voi vastata Arsteinin teoista. Pahoittelen, jos joku sinulle tärkeä potkaisi tyhjää, en koskenut yhteenkään heistä.” Sheelikan kasvoille hiipi jälleen pieni hymy. ”Tämä ei ole kostoni, Guardian, mutta kyllä minä sen vielä saan”, Sheelika sanoi. Guardianin ilme oli vihainen, vaikka hän yritti turhaan piilotella sitä.
”20 kuollutta, kamalaa”, Sheelika sanoi. ”Sheelika on murhaaja, Sheelika on piraka. Viekää minut vain jonnekin asevarastojen taakse ja ampukaa. Kukaan ei surisi.”
Guardian nielaisi. ”Me emme menettele täällä niin ja sinä tiedät sen.”
Sheelika kääntyi poispäin ja katsoi sellinsä seiniä. ”Mutta kuitenkin luovutitte minut Makutoille. On se kumma.”
Guardian jätti vastaamatta ja yritti siirtyä toiseen aiheeseen. Hän koputti yhtä sellin kaltereista saadakseen Sheelikan huomion. ”Ole välillä hyödyllinen, niin voimme harkita tuomiotasi uudelleen”, Guardian sanoi. ”Kuka tai mikä on Avde, Sheelika. Mitä ovat Feterrat. Kuka on Z.M.A?”
”Avde?” Sheelika sanoi yllättyneenä. ”Kertoisin, jos oikeasti tuntisin hänet. Hän on todella hurmaava tuttavuus. En luota häneen tippaakaan. Feterrat? Ne ovat jotain kaunista. Arstein?” Sheelika kääntyi jälleen kohti Guardiania. ”Hän on joko elämäni valo tai suurin hirviö, jonka tunnen”, Sheelika sanoi huomattavasti pirteämmin. ”En ole vielä päättänyt, kumpi.”
Guardian nyökkäsi. Hän tiesi, että tässä oli kaikki, mitä Sheelika kertoisi tänään. Klaanin admin poistui selliosastolta sanomatta sanaakaan.
