Bio-Klaanin saari, ilmatila siinä linnakkeesta vähän pohjoiseen

Ilmavirta suhisi Bladiksen pään vieressä, sillä alus oli vailla kattoa. Telakalta käyttöön saatu, noin neljä metriä pitkä menopeli kiisi vauhdikkaasti puolensadan metrin korkeudella maanpinnasta. Koneen runko muistutti hieman pitkulaista, metallivahvisteista puutynnyriä, josta lähti kolme äärimmäisen lyhyttä ja eteenpäin kaartunutta kuparisiipiparia. Perässä oli kolme propellia: kaksi suurta perätysten ja yksi hieman muita alempana. Kulkuhärpäkkeen pohjassa oli kevyellä kaasulla täytetty välipohja tuomassa keveyttä. Etuosa muistutti ylösalaisin käännettyä valtamerilaivan keulaa sillä erotuksella, että siinä missä keulakuva olisi sijainnut, oli ohjaajan syvennys. Same istui siinä yksinään, vaikka tilaa olisi ollut kahdellekin. Bladis nökötti taaemmassa tilassa, joka sijaitsi tynnyrintapaisen etuosassa. Takapenkissä oli etunsa ja haittansa verrattuna pelkääjän paikkaan: Bladiksen istuin oli miellyttävällä, purppuraisella pehmusteella vuorattu ja se oli sohvamaisuudessaan oikein mukava. Toisaalta, hän koki aluksen takapenkkipaikan tuulilasin puutteen häiritseväksi. Toisaalta toisaalta, vain hieman idiootin näköiset lentäjänlasit pelastivat paljon.

Skakdimoderaattori vilkaisi aluksen reunan yli. Alla levittäytyvä maisema oli metsäinen, syksyinen ja raikas. Etelässä, takana päin näkyi Klaanilinnake ja sitä ympäröivä kaupunki, jotka hohtivat kauniina pimenevässä illassa. Idässä ensimmäiset tähdet loistivat Nui-Koron lakeuden, Kaja-Wahin Kuumien kenttien ja rannikon kalastajakylien takaa. Pohjoista maisemaa hallitsi Ämkoon mukaan nimetty suuri vuori, ja lännessä näkyi silkkaa laskevan auringon värjäämää metsää, mitä nyt takavasemmalla, aivan saaren lounaisimmassa kulmassa, asutusta oli niin paljon, että metsä oli suurelta osin siirtynyt.

Näkymä oli raikas ja viileä, mutta edes tuulen tuiverruksessa ja yläilmoissa Bladis ei tuntenut kylmää. Osittain, koska aivan hänen selkänojansa takana oli suuren osan aluksen rungosta vievä ilmassa täyttämätön hiiliuuni, alus kun oli prototyyppi lyhyenmatkan kiiturista, ja osittain, koska tilanne oli sinänsä kuumottava. Vain noin kymmenen minuuttia sitten Same oli tullut hänen luokseen kaupungin tyylikkään foorumin luokse, jossa hän oli ollut opettamassa Matoralaisille sotastrategiaa. Moderaattorikaksikko oli kirmannut minkä kerkesi kaupungin katuja ja kauniita siltoja pitkin Telakalle, josta he olivat saaneet tämän vauhtilotjan alleen. Nopeaa hiilen lapioimista, navigoinnin opastusta ja swoooh, alus oli ilmassa. Ja kaiken aikaa Same oli selostanut tilannetta Bladikselle. Kaikesta päätelleen Kepe ja Snowie olivat hankkiutumassa majesteettisiin ongelmiin.

Bladis vilkuili hermostuneena luoteeseen.

Au, missä?

Sekä Kepen että Snowien ranteet tunsivat kireät köydet ympärillään, mutta tiedemies-Toa oli ensimmäinen, joka sai silmänsä auki.
“Ehrämä-äh?” hän aukoi suutaan.

Ja koetti avata silmiään enemmän. Ilmeisesti edessä levittäytyi, viime aikain teeman mukaisesti, metsää. Ja vieläpä synkeää kuusimetsää. Oikeastaan niin synkeää, että Kepen mieli teki muutaman johtopäätelmän. Ensinnäkin, oli jo myöhäinen ilta. Toisekseen he olivat matalalla. Jonkinlaisessa jyrkkärinteisessä laaksossa tai kanjonissa tai…

Hän näki nyt selvemmin. Sekä hän että Snowie olivat sidottuina kahden suuren kallion väliin. Niin suuren, että ylös kiipeäminen olisi hyvin vaivalloista, vaikka käyttäisikin jäävoimia ja muodonmuutoskykyä. Suurilla lohkareilla oli leveimmillään yli kymmenen metriä väliä, mutta väli oli huomattavasti lyhyempi klaanilaisten kohdalta. Kepe ei kyennyt nostamaan päätään niin paljon, että olisi nähnyt kunnolla, mitä edessä oli.

Hetkonen, miksi?

Kepe tutkaili asentoaan. Hänet oli sidottu käsistä ja jaloista jonkinlaiseen puutelineeseen, niin, että hän muistutti Matoralaista Y-kirjainta ilman ympyrää. Mielenkiintoinen ja epämiellyttävä yksityiskohta oli, että köysi piti niskaan kiristetyn lenkin avulla hänen kasvojaan kohti maata.
“Au, miksi näin?” hän kyseenalaisti kohtaloaan.

“Emme tohdi pilata yllätystä”, kuului ääni klaanilaisten takaa, mutta korkeammalta.

Kepe hämmästyi ja yritti vähäisellä liikkumavarallaan läpsäistä Snowmania hereille. Yritys epäonnistui, mutta päätti siirtyä audiokeskeisempään juoneen.
“Snowie, herää!”
“Mnömnöm, ei ole vielä aamu, Turaga S-”
“Herää!”
“Oho.”
“…”

Toinenkin klaanilainen avasi silmänsä, ja ääni takaa jatkoi.
“Ihan vakavissaan. Tämä on teille mieluisampaa näin. Mitä vähemmän aikaa näette heidät, sitä vähemmän aikaa näette totuuden.”
Kepe tunnisti puhujan. Ääni kuului sille Ruru-kasvoiselle Matoralaiselle, joka oli päästänyt heidät kylään.
“Ainakin löydätte – kohtalonne kuolemassanne”, lisäsi se valtaistuinsalin tuntemattomalle puhujalle kuulunut ääni, pitäen sanojen väleillä mitaltaan hieman väärältä tuntuvan tauon.
“Aivan, totta”, kylän vale-Turaga liittyi keskusteluun.

Koko kyläkö siellä on jauhamassa? Kepe mutisi ajatuksissaan. Turaga jatkoi.
“Harva saa toimia näin konkreettisena uhrina. Moni voi kuvitella tekevänsä jotakin toisen hyväksi kuollessaan, tekevänsä jonkin sankarillisen, viimeisen urotyön. Mutta, te, ulkomantulaiset, te olette osa kylämme selviämistä. Koska he vaativat uhrinsa. Heillä on nälkä.”
“Juurikin näin, päällikkö”, Ruru-kasvo puhui. “Mutta meidän ei enää tarvitse nähdä tätä. Ei enää.”

Poistumisen ääniä.

“Poikani, otitko heiltä Sanansaattaja Tadnen Kartaston kuten käskin?”
“…En. Anteeksi, päällikkö…”
“Se on nyt liian myöhäistä. Ne tulevat pian.”
“Saat – maksaa tästä”, tuntemattoman olennon alakuloinen ääni totesi.

Sitten hiljaisuus.

Sanansaattaja Tadnen Kartasto? Nui-Koron kirja? Selvisipä siinä sen “arvottoman, pienen matoralaisen” nimi.

“Snowie?”
“Kepson?”
“Tahdotko sinä-”
“Voi kyllä.”

Hassu muljahdus tapahtui, ja lumiukko mätkähti kasvoilleen sammaleiseen maahan.
“No au”, hän totesi kammetessaan itsensä polvilleen. Snowie oli käyttänyt voimiaan ja oli lipunut köysistä helposti irti. Nyt hän nousi jaloilleen ja alkoi aukomaan toverinsakin solmuja. Kun kummatkin olivat vapaat, he puntaroivat mahdollisuuksiaan.
“Okei”, Kepe aloitti ja vilkuili ympäriinsä. “Suuntia on vain yksi.”
Ainoastaan eteenpäin pääsi, kaikkialla muualla suuret lohkareet tukkivat tien.
“Öh”, Snowie havainnoi. “Sinun reppusi ja minun reppuni ja laukkuni. Miksi?”
“Kappas.”

Hieman puutelineistä taaksepäin tosiaan olivat klaanilaisten vermeet läjänä.
“Ehkä he eivät tahtoneet olla varkaita?” Kepe ehdotti.
“Niin. He vain sitoivat meidät tänne keskelle metsää… Eräänlaisesta syystä?”
“Uhrilahjamaisesta syystä, pelkään ma.”

Räsähdys metsästä.

“Oi voi voi, minä pidän tästä niin poikkeuksellisen vähän”, Snowie ilmoitti.
“Jeh. Huomasitko, kuinka Turaga viittasi siihen, että täältä tulee kohta jotain nälkäistä?”
“Valitettavasti?”
“Millainenkohan Rahi sieltä tulee? Ilmeisesti jotain, mikä on pelottanut tai, tuota, syönyt kaiken näistä metsäin osasta. Nyt on vain pidettävä pää kylmänä ja-”

Metsien keskeltä ilmestyi hahmo. Se oli tuiki tavallinen Matoralainen, jolla oli hieman rähjäinen, harmaa ulkoasu ja tummanpunainen naamio.

“…hetkinen mitä.”

Matoralainen avasi suunsa ja hymyili. Hetki hetkeltä lähenevän hahmon naamion alta paljastuivat teroitetut hampaat. Eikä naamio ollutkaan tummanpunainen. Se oli vain kuivuneen veren peitossa. Samoin kuin kaikkien muidenkin Matoralaisten, jotka ilmestyivät sen rinnalle.

“Tämä, tämä ei niin ole totta.”

* * *

“Okei, alamme lähestyä kannibaali-Matoralaisten aluetta!” Same ilmoitti tuulen pauhunan yli Bladikselle. Takapenkillä matkustava skakdi laski kätensä vierellään lepäävälle kiväärille. Hän ei pitänyt pikkukavereiden räjäyttämisestä, mutta nämä kaverit ilmeisesti purivat.
“Same!” Skakdi huusi.
“Kerro!”

Keskustelu käytiin sangen kovaäänisesti ilmavirran jylyn peittäessä normaalin puheen.

“Mitä kannibaali-Matoralaiset edes ovat? Ja miksi emme tienneet niistä mitään? Ja ennen kaikkea, mitä skarrarrarria!”
Same käänsi katseensa taaksepäin, kohti Bladista. “Sanoin jo, en tiedä niistä mitään muuta kuin mitä Nazorak-dokumentissa sanottiin! Ne kuitenkin riittivät pelottamaan torakat pois ja ovat ilmeisesti aktiivisia!”

Kuinka vähän tiedämmekään tästä metsästä, Bladis ajatteli katsellessaan alla levittäytyvää puustoa. Jonain päivinä hän mietti, olivatko Tawa ja Visokki perustaneet kotinsa oikealle saarelle.

* *

Hwoooosha-wuuuum!

Kepen elementaalivoimat olivat tavalliseen tapaansa ruosteessa, mutta riittivät saamaan liian nälkäiset Matoralaiset hetkeksi pois pelistä. Klaanilaiskaksikko otti tilanteesta kaiken irti ja kirmasi kannibaalijoukon läpi paitsi että ei kirmannutkaan, koska niitä oli paljon ja he päätyivätkin vain joukon keskelle. Matoralaisia oli kaiken muotoisia ja kokoisia, mutta yhdistäviä tekijöitä kuitenkin löytyi: Kaikki olivat resuisia, naamiot olivat varsinkin suun ympäriltä ahdistavan tummanpunaisia ja kaikilla oli hyvin nälkäinen katse.
“Okei, jotain muuta sitten”, Kepe järkeili jännittyneen kireällä äänellä.
“Ehkä tämä?”

Snowie kaivoi mukaan nappaamastaan olkalaukusta varsin epäkorjatun painetykin.
“Mitä sinä tuolla?” Kepe ihmetteli ja katseli hieman kauhuissaan kohti ripeästi astelevaa Matoralais-joukkoa.

Tsssssshhhh, ilma suhisi laitteessa. Sitten se lakkasi kokonaan toimimasta, nyki hetken hassusti, ja teki sitten tehtävänsä. Tavallaan.

BLATSOVIEEEEEE!

Paineaalto lennätti kaikkea vähän mihin sattuu: maa pöllysi ja sammalta viskautui ilmaan, klaanilaiset rämähtivät maahan, Matoralaisia lenteli sinne tänne ja eräs kuusipuu oli kaatua.
“Okei, jotain ihan muuta…” Snowie tuumaili pidellen jyskyttävää päätään kun Kepe jo nousi pystyyn.
“Onko sinulla tuolla laukussa mitään toimivaa?”

Matoralaiset nousivat hekin jaloilleen.

“Tuota, eväät toimivat aina?”
“Aagh, joskus sinä olet niin…”
“Niin?”
“Niin sinä!” valkovihreä Toa kiljaisi.

Tuimailmeinen Kepe ojensi kätensä toverilleen, joka auliisti tarttui siihen ja nousi pystyyn. Vainoajat olivat enää muutaman metrin päässä kaikilla suunnilla.
“Ylös!” Kepe huusi.
“Mitä se-”
“YLÖS!”

Tiedemies-Toa tarttui lähimmän kuusen alaoksista ja alkoi kavuta. Snowie teki samaa perässä. Samoin kuin myös Matoralaiset, jotka ottivat nyt juoksuvaihteen päälle ja kiipesivätkin klaanilaisia nopeammin. Yksi tarttui Snowieta jalasta.
“Eääh, se tarttui minuun!” Lumiukon ääni muuttui korkeaksi.
“Ravistele se irti!” Kepe kiipesi kaiken aikaa ylös mutta katseli kuitenkin alas.
Snowien valkea jalka vispasi villisti ees ja taas mutta nälkäinen pieni nainen ei päästänyt irti ja upotti hampaansa lumiukon koipeen.
“Minä niin tulen katumaan tätä…”

Plomps vain ja Snowien jalka irtautui ruumiista, jääden sitä raastavan Matoralaisen hampaisiin.
“Minä olen vain vaatimatonta mössöä, miksi sinä edes tahtoisit syödä minua?”

Kaksi klaanilaista kiipesivät aina korkeammalle kohti kuusen latvaa, mutta niin tekivät heidän seuraajansakin, ja vieläpä huomattavasti kovemmalla vauhdilla. Lisää pikkumiehiä tarttui Snowieen kiinni ja tämän oli luovuttava koko alaruumiistaan, jottei jäisi ahnaiden hampaiden kitaan.
“Tämä on epähienon syvin olemus!” lumiukon yläruumis puhui raahatessaan itseään ylöspäin pelkillä käsillään. Kepe teki samaan aikaa havainnointia. Kuusen latvasta näki kauas. Näki taivaalla kiitävän ilma-aluksen. Hän etsi omasta repustaan mitään, löysi jotain, ja kaivoi sen esiin. Se oli näätäkarkotin-suojageneraattori, mutta sai kelvata. Siinä oli iso ja epävakaa patteri. Toa heitti sen korkealle ilmaan ja sinkautti sormistaan jäämöntin sen perään. Osuma oli kelvollinen, ja PAM.

* *

Same näki hieman oikealla puolellaan räjähdyksen puun latvain yllä ja sukelsi siihen suuntaan. Missä räjähtää, siellä klaanilaiset kirmaa, hän muisti vanhan, tyhmän ja surullisen paikkaansapitävän sananlaskun. Alus mennä viiletti kovaa kyytiä ja moderaattorikaksikko varmistui kohteestaan. Kuusen latvassa oli selvästi puolitoista henkilökohtaisen tilan puutteesta kärsivää klaanilaista.
“Bladis!” Same ilmoitti tasaisella mutta kovalla äänellä.

Skakdin ei tarvinnut edes vastata, vaan hän nappasi vierestään kovalatinkisen putkenpätkän. Aseessa oli kahva ja kolmen sormen liipaisin, mutta muuten se oli hyvin yksinkertainen ja sulavalinjainen putkilo. Joka oli ladattu sähköisellä tainnutuskranaatilla. Bladis tähtäsi rutiininomaisesti ja veti liipasimesta. Överin purppurana hohkaava lasipäällysteinen ammus pitkän metallivartensa kanssa sihahti kertasingon piipusta ulos ja osui suoraan maaliinsa: puoli tusinaa Kepeä ja Snowienpätkää ahdistelleita Matoralaisia tipahti alas puusta, jättäen vain muutaman klaanilaisten kimppuun. Bladis arveli sen ostaneen heille muutaman vaaditun sekunnin, kun Same ohjasti ilma-aluksen puun vierelle.

“Hypätkää kyytiin!” Selakhilaani huusi puussa kyhjöttävälle puolitoistakolle. Kepe hyppäsi Samen viereen ohjaajan syvennykseen ja Bladis kiskaisi valkoisen puolimiehen kyytiin takaosaan. Samen jalat polkaisivat pontevasti polkimia ja laite lähti kiitämään pois ahnaiden syöjähenkilöiden luota.

“Okei, se oli ihan, ihan liian lähellä. Kiitos”, Kepe puhui Samelle.
“Kiva nähdä teitäkin!” Same ilmoitti avonaisen aluksen takaosasta. “Aloimme jo pelätä, ett-”

Hetkeksi nelikon silmät sokaistuivat välähdyksestä ja korvat kuuroutuivat jyrähdyksestä. Ukkonen iski aluksen takaosaan lujasti. Ukkonen oli sikäli ukkonen, että se korvensi aluksen perän ja menopeli alkoi menettää holtittomasti korkeutta. Ukkonen ei ollut sikäli ukkonen, että se oli ärhäkän sinisenä hohtava ja iski alhaalta päin.

[spoil]Kiitos Spinnylle eräistä kriittisen tärkeistä kohdista.[/spoil]