Odina, komentohuone, tarkempi sijainti tuntematon

Mestarinsa varjossa seisova valkoinen Toa siveli kasvojaan siitä, missä ennen oli ollut kiikarisilmä. Aukko silmän tilalla oli vanha, niin vanha ettei Toa edes muistanut, kuinka pitkä aika sen menettämisestä oli. Ko-Metrun tiedemiehen ylpeys oli kadonnut kauas taakse, Mustavalkoisen massiivisen Metsästäjän seisoessa hänen menneisyytensä tukkeena.

Toa ei koskaan kysynyt mikä hänen Mestarinsa oli. Ei kysynyt miksi hänen kehonsa oli pelkkä valtaisa orgaaninen lihaskasa. Ei kysynyt tämän sormien luisevuutta ja pituutta muun kehon rinnalla. Eikä varsinkaan kysynyt kasvoista. Noista hirveistä pedon kasvoista, joita tuijottamalla takasi itselleen varman rangaistuksen.

Purifier oli keskittynyt ja jään Toa kuuli ensimmäistä kertaa tämän myhäilevän työnsä parissa. Metsästäjän edessä lepäsi kaksitoistareikäinen salkku, jossa lepäsi yhdeksän eri väreissä hohtavaa kuulaa. Mutta kymmenes kuula oli hänen edessään, avonaisena, johdotettuna ja täynnä savuavaa nestettä. Hitaasti ja varovasti Purifier hivutti kuulan puoliskot kiinni toisiinsa, saaden uuden luomuksensa hehkumaan kirkasta valkeaa valoa.

”Se on kaunis… kenties yksi kauneimmistani. Puhdasta energiaa, niin paljon puhdasta energiaa…”
Valkoinen Toa otti varovaisen askeleen taaksepäin Purifierin noustessa ylös ja kohottaessa kuulaa päänsä yläpuolelle. Metsästäjän luiseva sormi lähestyi hohtavaa esinettä, painaen viimein sen siihen yhdellä survaisulla. Näytti siltä, kuin sormi olisi uponnut kuulan sisään, mutta Valkoisen Toan yrittäessä saada tilanteesta selvää, Metsästäjän sormi oli jo ulkona ja savuava musta kämmen oli ilmestynyt kuulan muuten täysin valkeaan pintaan.

Metsästäjä puristi kuulan tiukasti nyrkkiinsä ja kaikkien Jään Toan odotusten vastaisesti Purifier ei laittanutkaan sitä muiden yhdeksän kuulan joukkoon. Sen sijaan Metsästäjä sulki salkun ja nappasi sen vielä vapaana olevaan käteensä.

”Älä liiku askeltakaan.”

Valkoinen Toa hätkähti, peläten jo pahinta. Toa sulki silmänsä, odottan tulevaa iskua, jälleen uutta rangaistusta asiasta, josta hän ei tiennyt itse mitään. Rangaistusta ei tullut. Sen sijaan maa hänen allaan alkoi natista.

Ruosteisen kirskahduksen myötä iso laatta lattiasta alkoi laskeutumaan, Purifierin ja Toan seistessä suoraan sen päällä. Painautuen yhä syvemmälle, Toa alkoi tajuta laatan olevan hissi.

Tietämättä mitä odottaa, Toa jähmettyi odottamaan päätepysäkkiä. Hän tiesi Mestarillaan olevan salaisia työskentelytiloja, mutta hänen ei koskaan sallittu astuvan niihin. Ensimmäistä kertaa vuosisatoihin Toa poistui komentohuoneesta ja siitä pienestä kopista, jossa hän sai levätä kerran viikossa. Toa tiesi, että oli hissi menossa minne tahansa, hän luultavasti osaisi arvostaa sitä.

Yhtäkkinen törmäys sai Toan lentämään kasvot edellä metalliseen lattiaan. Sähisevä Purifier tarttui Toaa niskasta ja heitti tämän juuri edessä avautuneeseen pimeään tilaan. Hissi oli tullut viimeiseen etappiinsa. Toan päähän sattui. Tilassa oli meteliä, valtavaa moniäänistä meteliä, jota hän ei kyennyt selittämään.

Metsästäjä veti vivusta huoneen seinässä ja katossa riippuvat vanhat valaisimet alkoivat luoda säröilevää valoa tilaan. Jään Toa oli kammennut itsensä pystyyn, totutellen silmiään valoon. Henkeään haukkoen Toan näkökenttä villiintyi.

Valtava koneisto sylki sulaa protodermistä kivisiin säiliöihin käsittämättömällä vauhdilla. Teollisuushallin kokoiseksi paljastunut maanalainen tehdas sulatti, muotoili ja säilöi valtavia määriä erilaisia metalleja huumaavalla tahdilla. Purifier ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tehtaasta, vaan lähti kävelemään määrätietoisesti linjastojen välistä, Toan seuraten nilkuttaen perässä.

Usean minuutin kävelemisen ja linjastojen välttelyn jälkeen kaksikko oli saapunut tehtaan laidalle. Valtaisaa kiviseinää koristi vain yksi ovi ja tuolle ovelle Metsästäjä oli menossa. Ruosteinen avain kävi lukkoon ja Purifier riuhtaisi sen auki, astellen siitä harvinaisessa ryhdissä sisään. Tehtaan melu vaimeni hieman kaksikon astuessa huoneeseen.

Toa kompuroi Mestarinsa perässä tarkkaillen edelleen tiiviisti ympäristöään. Valtaisaksi varastotilaksi osoittautunut huone oli kuitenkin miltei tyhjä, seinillä olevien puisten hyllyjen ammottaen tyhjyyttä. Yksinäinen alasin ja vasara, lepäsivät pöydällä huoneen keskellä. Purifier käveli huoneen perälle, Toan jäädessä alasimen ja vasaran viereen tarkkailemaan tapahtumia. Huone haisi vahvalle karkaistulle protodermikselle. Toa halusi kuitenkin pitää arvokkuuden rippeensä ja kesti pistävän hajun puhtaalla sisullaan.

Huoneen tarkempi tarkastelu osoitti sen, että pöydän alla oli iso vesisammio, sammio joka savusi edelleen. Purifier nosti sen pöydälle, kevyeltä vaikuttavan sammion tehdessä kokoonsa nähden valtaisan iskeytymisäänen.

Hiljaisuuden vallitessa kaksikon välillä, Purifier työnsi hirviömäiset kasvonsa aivan lähelle Toaa, koettaen tämän uskallusta ja hermoja. Vapiseva Toa kiristeli hampaitaan, kestäen Mestarinsa kokeen, katsoen pedon silmittömiä kasvoja, hien kirvotessa Toan valkoiselle otsalle.

”Poikani haarniska… se on kenties kaiken teknologian huipentuma. Metru Nuin upeimmat laitteet ja aseet tiivistettynä yhteen pukuun. Hän osaa valmistautua kaikkeen, hän on kykenevä hävittämään kaupunkeja kävelemällä niiden halki, hänen fyysinen voimansa on noussut tavallisen Toan ulottumattomiin. Koko Mustan Käden perintö, hänen käsissään…”

Purifierin äänensävyn käskevyys oli kadonnut. Toan tutina oli lakannut ja nyt hän tuijotti Mestarinsa kasvoja ymmällään, unohtaen ainaisen pelkonsa vain yhdeksi pieneksi hetkeksi. Toa yritti ymmärtää mestariaan, sanan poika kuitenkin hämätessä häntä.

”Mutta minun poikani on myös heikko, vanha, käyttänyt voimaansa liikaa. Hän ei taistele enää kauaa. Siksi haluan näyttää hänelle, kuinka hän tuhlasi potentiaalinsa ja sen kuinka hänen ei olisi koskaan pitänyt jättää menneisyyttään.”

Purifier laski pöydälle toisen nyrkkinsä sisään piilotetun valkoisen hohtavan kuulan, jonka hän oli aiemmin valmistellut.

”Minä näytän hänelle, kuinka minun teknologiani ylittää hänen, kuinka kuolemaa huijaamalla voin pitää minkä tahansa koneen käynnissä ikuisesti. Kuinka minä luon päivässä sen, mihin hänellä ja hänen ystävällään meni vuosisatoja.”

Metsästäjän vapaa koura sukelsi pöydällä savuavaan vesisammioon. Valkoisen Toan katse seurasi, kuinka mustaa kiiltävää metallia nousi sen syvyyksistä. Hitaasti käsi nousi kokonaan ylös ja sen vetämä esine paljastui Toalle. Metalli kalahti, kun virtaviivainen kypärä iskeytyi pöytään. Pimeys tuijotti kypärän sisuksista, kun Toa katsoi nauliintuneena sammiosta vedettyä esinettä. Toa oli nähnyt päähineen ennenkin. Hän tiesi muunkin, joka käytti sellaista.

Purifier nosti kypärää ja livautti valkoisen hehkuvan pallon sen alle. Nyt metallinen kauhu sai sen sisälleen kaipaamansa hohteen ja sen energian. Purifier lipoi eteen törröttäviä hampaitaan, katsoen pöydällä lepävää näkyä.

”Raportti kertoi, että aikaisempi kokeemme onnistui. Yhdeksän kuulaa suoritti tehtävänsä. Vanha ystävämme alkaa muistaa ja hän saa tuoda N:n ja A:n meille. Mutta yksitoista ei riitä. Koko sarja vaaditaan suunnitelman toteutumiseen. Siksi me tarvitsemme K:n. Ja vuosituhansien jahdin jälkeen, vuosituhansien tappioiden jälkeen, minä vihdoin nousen hänen yläpuolelleen, paikalle, jolle minä kuuluin. Pian Killjoy näyttää antiikilta. Pian… pian…
Hän ei koskaan saa hakemaansa. Hän tulee oppimaan, että heikot mielet hänen ympärillään saastuttavat. Minä menen hakemaan hänet itse.”

Purifier nosti kasvonsa pois Toan edestä, työntäen mukanaan kuljettaman salkun tämän käsiin. ”Vie se sirun luokse ja jätä minut työskentelemään yksin.”

Toa ei halunnut uhmata käskyä, vaan ripeästi tarttui salkkuun, rientäen ovesta ulos, järkyttyneenä näkemästään. Matkallaan kohti määränpäätään, Toan ajatukset palasivat hetkeksi menneeseen ja menneensä muistoihin.

”Kenraali, missä ikinä oletkaan, pakene. Jos voit, piiloudu, mene jonnekin mihin kukaan ei ole koskaan astunut. …ja mitä ikinä teetkin, älä kuole.”