Nui-Koro

Kaupungin laitamilla oli huomattavasti vähempi meluisata kuin torin läheisyydessä. Hyvin harva jalankulkija ja pari pulua olivat ainoa seura kadun yksinäisille mukulakiville, kunnes kaksikuudesoasaaklaanilainen kolmikko käveli sen päältä. Joukkiota johti haaleankeltainen Matoralainen, toisena asteli Kepe ja perää piti Snowie. Matka tapahtui yllättävänkin hiljaisissa merkeissä, Snow-tekijä huomioden. Kepe arveli kumppaninsa yrittävän varoa pienen neidin enempää säikyttämistä, suuri suu ja paljoisa puhe kun todistetusti saattoivat olla tuntemattomista hieman hämmentävää. Tiedemies tiesi, etti valkoinen pullero tahtonut pahaa, mutta kaikki ne sanat eivät voineet osua jokaisen mukavuusalueelle.

Eivätkä varsinkaan tämän, Kepe tuumaili tarkkaillessaan edellään kulkevaa hentoa olentoa. Hänen rationaaliseksi mieltämänsä mielensä ei kyennyt selvittämään, miksi kyseinen henkilö työskenteli kaupunginkaartilla, edes toimistohommissa.

”Kepsula”, Snowie sanoi matalalla äänellä. Kepsula käänsi päätään.
”Hm?”
”Uskotko tosiaan, että pormestari tahtoo meidät, koska luulee, että ajamme häntä takaa… Sen tähden?”
”Sen?”
”Tiedätkö, sininen whuuuuumzazuuuuum.”
”…me emme puhu nyt siitä kerrasta, kun Suga teki tiedätkö sen jutun mikä oli kkrrraaaaahhhhh?”
”…”
”…”
”…Nimda, tiedäthän.”
”Ah, no joo. Siinä onkin paljon enemmän järkeä.”

Hetken älyttömän älykäs kaksikko oli hiljaa ja mietti äskeistä keskustelua, ja sitten Kepe jatkoi, hiljaisesti hänkin.
”Mutta, niin. Siltähän tämä vaikuttaa. Mieti nyt hänen sanojaan.”
Snowie mietti hänen sanojaan.

Eikö se ole ilmiselvää, hölmö. He ovat päässeet selville suunnitelmistani. Miksi ne muuten olisivat ketään tänne lähettäneet. Eihän Bio-Klaani nykyään muun perässä juoksekaan.

”Mutta jos näin on”, Lumiukko supatti kolmikon jatkaessa kulkuaan kivistä katua pitkin. ”niin eikö tämä ole aika huolestuttavaa?”
”Öh, joo?”
”Tai siis. Jos pormestari lähetti ne palkkamurhaajat peräämme… Tämä kaupunki on meitä vastaan. Voimmeko luottaa kehenkään?”
Aavemainen ajatelma leijui ilmassa, juuri Snowien ja Kepen tiimoilla.
”Ehkä juuri siksi on viisautta mennä puhumaan hylkiöpoliisille. Hänen elämänsä kurjuus ja yksinäisyys on meidän voittomme.”
”Kiva asenne, Räz.”

Keskustelun tiimellyksessä klaanilaiset eivät huomanneet heidän ohittamaansa patsasta. Se oli nimittäin niin ruma, että se oli ironisesti tosi hieno. Niin jäi tämä esteettinen kokemus sankareilta kokematta, ja kenties juuri sen suoma voima olisi voinut auttaa heitä tulevissa koitoksissa.

”Tä-tässä se nyt olisi”, Suflery ilmoitti varovaisesti kolmikon päästyä siniharmaan kivitalon luo. Se oli kadun korkein residenssi ja kummaltakin puolelta kiinni naapuritönöissä. Puiset portaat kohosivat hieman katutason yläpuolelle, ja muun rakennuksen tyyliin istuvasti hieman rapistunut ovi sijaitsi kutakin kuinkin julkisivun keskipisteessä. Jyrkkä katonharja sai talon näyttämään kolmikerroksiselta, vaikka torpassa oli korkeintaan kaksi kerrasta ja hyvin ahtaanlainen vintti.

Kolmikko kapusi raput ovelle ja Kepe tarttui puuoven koruttomaan kolkuttimeen.
”Hallojaa?”

Hetken oli hiljaista, sitten ei. Joku laskeutui selvästi portaita. Pian ovi avautui sisäänpäin, ja kolmikkoa tuijotti Mustan Faxonin silmä-aukoista komisario Harkelina tunnettu Po-Matoralainen. Sillä oli muhkeat poliisiviikset.