Klaanin sairastupa
“En ole aikoihin nähnyt mitään tällaista. Toki herra Killjoyn kehossa oli tekeminen orgaanisten osien paikantamisessa, mutta tämä on jo naurettavaa. Suonet… ei mitään muuta. Tämä kaveri on Vahki, ihan puhdas sellainen.”
Kupe raapi päätään Sarajin sairasvuoteen vierellä, tarkkaillen tiiviisti Vahkin kylkeen avattua viiltoa. Hoitajamatoranit kohensivat Sarajin rintaan kiinnitettyjen sähköjohtojen asentoa, tavoitteinaan pitää virran kulku esteettömänä. Paaco rummutti jalkaansa ovensuussa, pyöritellen päätään.
“Joo, tämä koko häppeninki on minulla muistissa. Te ette varmaan minua tarvitse, mutta jos minä varulta vien tämän kiven tuonne Moderaattorien huoneeseen, niin Kepe saa vähän tutkia sitä, kun palaa matkoiltaan, okei?” Kupe nyökkäsi moderaattorille, joka katosi rytmikkäästi astellen ulos sairastuvalta, pitäen oudosti hohtavaa sinistä kuulaa käsissään.
Yksi hoitajamatoraneista tuijotti Vahkin valottomia silmiä, hämmästellen samalla edessään makaavan olennon monimutkaisuutta. “Onko hän kunnossa… tai siis, ei tietenkään ole, mutta paraneeko hän?”
“Uskoisin niin. Paacon nappaama kauko-ohjattu signaali vain yksinkertaisesti vaikutti hänen aivoihinsa, mutta sen vaikutus hiipuu vähitellen pois. Hänen pitäisi herätä parissa päivässä.” Kupe riisui tohtorinhanskansa ja kääri nämä siististi roskikseen. “Tämä kyljenkin vamma on selkeästi vanha, eikä se edes vuoda, joten taidan jättää sen noin. Tämä kaveri ei sentään juokse ympäri maita ja mantuja sinisten palasten perässä…”
Sairasosaston länsisiipi oli Sarajia ja outoa tajuttomana makaavaa takkimiestä lukuun ottamatta täysin tyhjä. Suurin osa pommituksessa loukkaantuneista oli joko päästetty huoneisiinsa toipumaan, tai potilaat olivat muuten vain levottomia sieluja. Kupe ei halunnut miettiä asiaa liikaa, mutta hän olisi toivonut monien vielä makaavan hänen osastollaan… mieluummin siellä, kuin haudassa.
Sairasosaston valot sammuivat ja työntekijät poistuivat Kahvioon tauolle. Kupe pysähtyi hetkeksi katsomaan juuri valmistunutta uutta aulaa. Muuten entisensä näköinen atrium oli saanut uuden respapöydän, jonka takana seisoi tyhjä, valtava ja muutenkin luonnottoman oloinen kupolipäinen robotti.
Yövuoronsa juuri päättäneenä, Kupe vain syytti aivojaan, luullessaan tyhjän robottihaarniskan käden liikkuvan. “Taidan tarvita kahvia… paljon kahvia.”
Klaanin pihamaa
Pilkkopimeässä juokseva reppuselkäinen Matoran vauhkosi yövartijoille, puheen nopeuden lähestyessä Killjoyn karkuunjuoksuvauhtia sinä päivänä, kun Tawa päätti, että Metsästäjän puku menee pyykkiin.
Te ette ymmärrä. VT pitää saada hereille heti, eikä kohta. Tässä on kuule sellainen artikla, ettei mitään järkeä. Tiedättekö te, kenelle te oikein edes puhutte? Minun legendani kiirrii kau-
Minuuttia myöhemmin murjottava Matoran istahti Kupen kanssa samaan pöytään, uppiniskaisten vartijoiden vaaliessa arkistonhoitajan unirytmiä.
Pah.