Kysymyksiä, kysymyksiä

Bio-Klaani

Matoranit olivat alkaneet poistua pommisuojista. Aamu sarasti jo kirkkaana, eikä Nazorakkien hävittäjiä näkynyt maahan pudonneiden lisäksi. Sortunutta muuria katselevat Matoranit huomasivat jonkin kulmikkaan ja kirkkaan liitävän nopeasti. Kaikki kuitenkin uskoivat kyseessä olleen vain tämän hirveän yön jälkeinen harha.

Hyur, Ta-Matoran, Mahdey, Plasman Matoran ja Tery, Onu-Matoran olivat päättäneet korjata Klaanin pohjoispuolen muurin, kamalan taistelun jälkeen. Kaikki ohjasivat puskutraktoreita. Blozi, Tulen Toa katseli ikkunasta. Hän halusi auttaa heitä korjaamaan Klaania, mutta oli lääkintä-Matoranin mukaan liian heikossa kunnossa. Blozi ei ollut ainoa, joka oli vahingoittunut pahasti. Muitakin oli. Nyt hän yritti levätä, jotta jaksaisi.

Matoranit yrittivät korjata niin nopeasti ja hyvin, kuin osasivat. Osa heistä oli kuollut taistelussa, mutta he toivoivat, että saisivat sen korjatuksi mahdollisimman pian, että Bio-Klaanin linnoitus olisi valmis seuraavaan hyökkäykseen.

Kolme Matorania korjasvat puskutraktoreillaan muuria nopeasti ja olivat ottaneet kisan. Pian olisivat valmiita, mutta heidän korjaama osa olisi vain viidesosa koko Pohjoispuolen muurista. Aikaa oli, mutta kukaan ei tiennyt kuinka paljon. 001 joukot olivat paljon suurempia. Joten miksi hän oli hyökännyt. Oliko kyseessä ollut vain testi. Klaanilaiset olivat onnistuneet pudottamaan Koin, yhden Nazorakien ilmalaivoista. Se oli johtanut niiden tappioon, mutta Huyr pelkäsi, että hyökkäys tapahtuisi uudestaan pian, silloin koko Allianssin voimalla.

* * *

Blozi ei voinut levätä vieläkään. Hän päätti jälleen lähteä kävelylle. Hänen mielensä oli hyvin sekalainen. Niin monet ajatukset ja kysymykset häiritsivät Tulen Toaa. Sheelika ei ollut antanut pienintäkään vinkkiä Allianssin liikkeistä, joten Bio-Klaani oli omillaan. Blozi vain halusi tietää, milloin Allianssi hyökkäisi seuraavan kerran ja kuinka suurella joukolla. Klaani oli menettänyt jälleen menetyksiä, eivätkä ne olleet kovin pieniä, muttei kovin suuriakaan. Mutta jos Allianssi hyökkää seuraavalla kerralla kaikella voimalla, voisiko Klaani silloin voittaa? Mitä he seuraavaksi menettäsivät?

Tulen Toa päätti lähteä etsimään vastauksia. Mutta mistä?

Vastaa