Arkistot
Bio-Klaani

Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.