Bio-Klaanin linnake

Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.

Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia.
”Hoi!” Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. ”Mitä puuhaat?”

Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.

”Niin juuri, sinä siellä” Snowie jatkoi. ”Tulepas käymään.”

Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.

Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.

Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa.
”Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai-”
”On.”

Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta.
”Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä-”
Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen.
”…öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä?”
”Sananvapaus.”
”Niin, joo, mutta…” Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. ”Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on?”
”Neqetta.”
”Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse?”
”Olen.”
”Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä?”
”Mietipä sitä.”
”Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä-”
”Lue se ääneen.”

Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa:
”Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ‘Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?”

Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella.
”Jatka lukemista.”
Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi.
”Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ‘totuuden ääni’ kenties Visorakille? ‘Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään?”
Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi.
”Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?”

Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa.
”Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista?”
”Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa?”
”En.”

Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan.
”Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän?”
Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.

Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen.
”Mistä löysit tämän?” Snowman ihmetteli.
”Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja-”
”Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut?”
”On tässä alalaidassa allekirjoitus.”

Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.

005.