Tie Klaanin telakalle

Keetongu juoksi kohti telakkaa. Hän oli hengästynyt, mutta huoli pienistä Matoran-tovereista ajoi häntä eteenpäin.

Keetongu poistui Klaanin keskustasta. Telakka oli jo näkötäisyydellä. Mutta hän näki pelkkää höyryä. Se oli hyvä merkki. Tehmut oli varmaankin antanut käskyn päästää höyryä ilmaan telakan peittämiseksi. Aluksilla oli tärkeä osa Klaanin vahvuudessa tänä synkkänä aikana, eikä niitä saanut menettää.

Keetongu sukelsi sumuun. Hän osasi telakan ovelle vaikka sokeana. Ovi oli lukittu. Sisältä ei kuulunut ääniä.

“Ehh… Huhuu?” Keetongu sanoi ja kolkutti messinkivahvisteiseen puuoveen.

Ovi avattiin raolleen. Siitä pisti ulos kanoka-kiekonheitin. Se kuitenkin vedettiin heti pois, sillä ovea vartioiva oranssia Mahikia kantava tunnisti pomonsa.

“Se on hän! Keetongu on palannut!” Matoran huusi. Ovi avattiin. Keetongu astui sisään.

Sisällä oli paljon höyryä, mutta näkyvyys oli selvästi parempi kuin ulkona. Mestari Tehmut, joka oli komentanut laivastoa Keetongun matkan aikana, juoksi häntä vastaan ja veti käden lippaan.

“Komentaja! Klaaniin on hyökätty.” Hän sanoi.

“Huomasin”, Keetongu totesi.

“Menetimme yhden koneen ja kaksi uljasta lentäjää. Päätimme vetäytyä ja piilottaa telakan, sillä aseemme eivät tehonneet niihin. Outoja lieriöitä! Onneksi ne eivät löytäneet tänne. Kaksi Klaanilaista kävi täällä aiemmin. Toinen oli erittäin pahasti haavoittunut. Hän otti sen parin vuoden takaisen höyrypuvun prototyypin. Emme vastustelleet, komentaja.”, Tehmut raportoi.

“Synkkiä uutisia, mutta pahemminkin voisi olla. Kaksi outoa, lentävää lieriötä hyökkäsi meidänkin kimppuun, mutta pääsin pakenemaan. Tunnistitteko Klaanilaiset? Entä ketkä olivat tämä kuolleet sotasankarit?” Keetongu vastasi.

“Mestarit Ornu ja Tuthak,” Tehmut vastasi.

“Kuolleiden muistolle on aikaa myöhemmin. Minun on levättävä. Herättäkää minut, jos saatte uutisia tei tänne hyökätään! Ja käskekää kaikkia aluksia vetäytymään, jos niitä on ilmassa”, Keetongu sanoi. Hän paineli asuntoonsa Telakan pohjoissiipeen.