Isku Nazorak-pesään: pakoyritys epäonnistuu

Nazorakin tukikohdan selli

Sellin ovi avautui. Pakosuunnitelmaa tekevät Matoro, Keetongu ja Summerganon nousivat kohtaamaan tulijat, mutta ovensuuhun ilmestyneet lukuisat Skakdi-aseet saivat heidät nostamaan kätensä kohti kattoa. Metorakk ei halunnut heidän karkaavan tällä kertaa. Hänellä oli mukanaan kymmenkunta häijynnäköistä ja tappavaa skakdisoturia.

”Nyt ulos ja liikettä. Teidät siirretään.”, Metorakk murahti. Hänen äänensä oli vakava. Pari Skakdia osoitte heitä ilkeän näköisillä skakdikivääreillä.

Kolmella Klaanilaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tanssia Metorakkin pillin mukaan siihen asti, että Make ja Manu lentäisivät pelastamaan heitä. Jos he olivat enää elossa.

Skakdit marssivat vakavana. Matoron aivot raksuttivat. Hän voi jo paremmin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli skakdien vankina vaihtamassa selliä. Helkkari, tämähän oli rutiinia. Metorakk, vartijoita, pako. Kaikki oli selvää.
”Seuraavan tolpan kohdalla hyppäämme”, hän kuiskasi Summerille. Summer viestitti saman Keetongulle.

Tolppa tuli. Matoro pinkaisi skakdikehän läpi juoksuun kuten tuhat kertaa aiemminkin.

Mutta vauhti pysähtyi. Kauimmaisena oleva, erittäin häijynnäköinen sikaria polttava skakdi otti kiinni Matoron käsivarresta, vetäisi salmannopeasti vyöltään yksinkertaisen mutta tehokkaan skakdimutkan ja osoitti sillä Matoron takaraivoa.

”Ei tällä kertaa, Mutalumi… Me emme ole ötököitä.”

Skakdinyrkki heilahti. Matoro kaatui tajuttomana maahan.

”Kanna hänet, kasa!” Skakdi karjaisi ja osoitti aseellaan Keetongua. Keetongu nosti maassa makaavan Matoron varovasti. He jatkoivat kulkuaan sieluttomien, metallisten käytävien läpi.

5 thoughts on “Isku Nazorak-pesään: pakoyritys epäonnistuu”

  1. skakdisoturit osoittavat heitä skakdi-aseilla kuten skakdi-kivääreillä ja skakdimutkalla

    Häh tämä sikariskakdi on yllättävän kova jäbä. Mietin ensin Gaggua, mutta en tiedä onko sen sikarin polttoa kuvattu vielä, ja sitä paitsi kyllä sitä olisi sanottu Gagguksi jos se olisi ollut se. Jotenkin sairaan badass Liekkimies, se vaan KO’tti Maton ykkösellä. Pitää selvittää mikä äijä

  2. ”kasa” on aikamoinen slur

    Tässä on vähän hassuja juttuja (skakdi-määreen toisto kaikille jutuille jotka niihin liittyvät, Summer) mutta ”Helkkari, tämähän oli rutiinia. Metorakk, vartijoita, pako. Kaikki oli selvää.” on klassinen Matoro-laini syystäkin; kirjoittaja on päässyt syvälle hahmon sieluun.

  3. Muistan olleeni hyvin ylpeä tästä viestistä ja sen Matoro-tulkinnasta. Muistelin kyllä, että lopun skakdi olisi ollut Metorakk. Gaggu se ei ainakaan ole.

    ”Yksinkertainen mutta tehokas [skakdi]mutka” on Raakaa Lihaa -viittaus. Pronominien käytössä yms. ilmaisun rikkaudessa on vielä kehitettävää.

Vastaa