Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu ‘klik’. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.

Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.

Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.

—

Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
“Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa” Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
“Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat.”
“Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen.”
“Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa.”
“No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-“
SWOOH.
PAM!
“Mikä se oli?”
Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
SWOOH.
SWOOH.
PAM!
PAM!

Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.

Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
“Mitä sinä teet?” Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
“Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni” Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.

Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
“Mitä” Ämkoo ihmetteli.
“Improvisoitu naamiointi” oranssinenäinen pensas esitteli. “Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa.”
“Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita.”
“Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä.”

Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.