Yö kauhu: Jake ja Punaisen miehen torjuttu tarjous

Bio-klaani, adminsiipi

Jake juoksi admin-siipeä kohti. Sen portti oli auki, kun Jake käveli eteenpäin, myös komentohuoneen panssariovi oli auki. Itseasiassa se oli rikki. Jake katsoi sisään. Siellä oli Visokki, GK, ja varjo-olento jonka Jake oli nähnyt aiemminkin. Viimeksi Jake ei ollut pelännyt olentoa, koska oli nähnyt sen aiemminkin, mutta nyt reaktio oli erinlainen. Varjomassasta pyrki kokoajan ulos käsiä, jalkoja, lonkeroita ja silmiä. Kolmen äänen sekoitus puhui nyt varjomassan keskeltä: “Nyt, pienet ystäväni, on aika kuolla.”

Jake oli jähmettynyt pelosta, mutta hän liikkui eteenpäin. Hän latasi aseensa ja ampui Avdea. Ei tapahtunut mitään, vaikka Jake ampui sarjaa Avdeen ja jokainen luoti osui. NYT oli oikeasti pelon paikka. Jake syöksyi Avdea päin. Hän otti miekkansa, jonka oli takonut itse. Hän iski Avdea kovaa. Mitään ei taaskaan tapahtunut, paitsi että osa Avden varjokäsistä tarrasi Jakea ja heitti Jaken seinään. Sen jälkeen yksi lonkero otti GK:n, ja heitti hänet Jaken päälle. GK nousi. Niin teki Jakekin, Jake yritti käyttää maan ja jään elementaalivoimiaan, hän loi hieman kiveä, ja jäädytti sen. Sitten hän heitti sen Avdea päin. Yksi Avden kourista otti sen, ja heitti sen Jakeen itseensä.

“Sinun on turha yrittää, ystäväni. Olisit nyt tällä puolella huonetta, jos olisit ottanut tarjoukseni vastaan. Etpä ottanut”, Sanoi Avde, ja kaksi varjokättä tarttui Jakeen, heilautti Jaken tajuttomalla ruumiilla GK:n maahan, ja heitti molemmat seinään. Kaikki pimeni. Ainoastaan Visokki jäi tajuihinsa, ja hän olisi nyt yksin Avdea vastaan…

Vastaa