Eversti 437 käy vuosihuollossa

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

437 oli siirtynyt laivan kannen alapuolella siatsevaan pieneen huoltohuoneeseen viimeistelettämään mekaanisten osiensa huollon. Hän istui huoneen keskellä olevassa tuolissa huoltotorakoiden säädellessä hänen mekaanisten raajojensa kanssa. Hän mietiskeli itsekseen. Viime aikoina oli tapahtunut kaikenlaista, mikä ei ollut Nazorakeille juuri eduksi. Eniten häntä mietitytti heidän taisteluparhaimmistoonsa kuuluvan yliluutnantti 955:n kuolema. Kyborgitorakka oli tosin arvellut joitakin kertoja hänen joskus kaatuvat omaan ylivoimaisuuteensa ja ylpeyteensä. Voisko hänelle itselleen käydä samoin? Ajatukset kiipivät väkisinkin hänen kohtaamaansa suureen, punamustaan soturiin, jonka taistelutaidot vetivät melkein vertoja hänen omilleen. Samalla hän tunsi suurta mielenkiintoa tätä henkilöä kohtaan. Hänen haarniskansa näytti sisältävän enemmän varusteita ja laitteita, kuin Nazorakien parhaimpien insinöörien suunittelema linkkuveitsi, ja se oli jo paljon. Hän tulisi varmasti kohtaamaan tämän hahmon vielä useaan kertaan, ja siitä tulisi kiintoisaa…

Eräs huoltotorakka sääteli 437:n vasenta, kyborgista silmää, mutta kyborgitorakka pystyi silti syventymään täysin metteisiinsä. Nämä työläiset työskentelivät esimerkillisen häiritsemättömästi, minkä takia he olivatkin 437:n henkilökotainen huoltoryhmä, näiden ympärillä hääräily oli kaikesta huolimatta lähes huomaamatonta.

“Sir.”, kyborgisen luutnantin tuolin vierelle tullut Nazorak tokaisi. Hän piti toisessa kädessään lehtötä ja toisessa kynää, hän oli mitä ilmeisemmin yksi kirjanpitäjistä. Nazorak jatkoi puhumistaan, “mekaanisten osienne korjaaminen velottaa budjettiamme melko rankasti, pitäisikö painostaa enemmän uusien aseiden tuotantoon?”. Hetkessä kirjanpitäjä huomasi luutnattinsa mekaanisen raajakkeen pitelevän häntä kurkusta, se oli mitä ilmeisemmin saatu kuntoon juuri sopivasti. Huoltotorakat perääntyivät hieman, katsellen työnsä tulosta hieman ylpeinä, hieman jännittyneinä, kirjanpitäjätorakan ilmeestä päätellen tämän kaulavaltimo oli juuri rusentumassa kasaan. Kyborgiluutnantti piti katseensa tiukasti edessä, toisen kurkun kuristaminen ei ollut hänelle mikään uusi kokemus. Kirjanpitäjä alkoi sopertaa “S-s-s-s-selvä…”. Kyborgiraaja päästi uhrinsa irti. Ainoastaan kirjanpitäjän halu näyttää jämerältä luutnattinsa edessä esti häntä painumasta löllöksi lattialle. Luntantti nuosi tuolistaan ja käveli huoneesta ulos, yhä mietteissään. Hän voisi vangita hänet melkein päihittäneen olennon ja kopioimaan tämän haarniskan teknologian itselleen. Ja sen hän myös tulisi tekemään…

Vastaa