”Mennään tätä tietä.” Umbra sanoi. ”Jos menemme suoraan, päädymme ennen pitkää ulos.”
”Jaa.” Matoro sanoi ja tunnusteli kepillä suon pohjaa. ”Minusta tuntuu, että jos menemme liian syvälle metsään, voimme törmätä upottaviin kohtiin. Ainut vaihtoehto olisi palata takaisin, mutta emme tiedä mistä tulimme.”
”Tietääkö kukaan Klaanilainen minne menemme?” Kapura kysyi.
”Pelastajatkin luultavasti jäisivät loukkuun.” Matoro sanoi.
”Tämä tästä puuttuikin.” Umbra sanoi ja osoitti vasemmalle. Suo täyttyi sumusta.
Harhailtuaan suolla muutaman tunnin Toat pysäthtyivät lepäämään. Yhtäkkiä Matoro kuuli omituista, matalaa ääntä.
”Tänne päin… Tänne päin…”
”Kapura?” Matoro kysyi. ”Umbra?”
”Tänne päin… Tänne päin…”
”Ei naurata! Kapura?” Matoro huusi. ”Umbra!”
”Tänne päin… Tänne päin…”
Matoro katsoi ympärilleen. Sumu oli sankentunut, eikä hän enää nähnyt Toia. Pieni liekki syttyi äänen suuntaan.
”Tänne päin… Tänne päin…”
”Kapura!?” Matoro huusi ja lähti juoksemaan liekkiä kohti. ”KAPURA!”
Juostuaan muutaman minuutin ajan Matoro pysähtyi. Liekki ei tuntunut lähestyvän ollenkaan.
”Tänne päin… Tänne päin…” äänet kuuluivat joka puolelta.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.