Toa Bloszarin Ase Tehtaan Myymälä
Muutama päivä Rumisgonen jälkeen

Tehtaanmyymälän hyllyt olivat täynnä aseita kuin supermarketissa ikään. Oli hyllymetri toisensa perään ehtaa rumisgonelaista piraatti-cordakia, rhotuka-kivääriä, zamor-laukaisinta, säteitä ampuvaa keihästä sekä yksi sinko – sen lisäksi, mitä Bloszarin omia viritelmiä hyllyillä oli jo valmiiksi ollut. Perältä löytyi myös miekkoja, keihäitä, kirveitä ja mitä erilaisempia ”toa-työkaluja.” Enemmänhän myymälä oli sillä hetkellä yksi Klaanin asevarastoista kuin kauppa, sillä sotahommiin aseet eivät maksaneet, eikä aseita juuri muille myyty. Bloszar säilytti toa-sinetillä varustetussa kaapissa myös vaarallisia aseita, joiden ei haluttu joutua vääriin käsiin. Gjarken aseita oli löydetty Kepen verstaalta ja ne oltiin tuotu varmuuden vuoksi tänne. Onuhinen oli vain yksi mysteeri muiden joukossa.

Umbra pudisteli sadetakkiaan ja jätti sen naulakkoon. Hän ei muistanut nähneensä niin montaa asetta samassa paikassa sitten Mustan Käden tukikohdan. Mörköä ei valikoimassa näyttänyt olevan, mutta erilaisia kristallipiikkejä, protokiipeilykenkiä ja nyrkkirautoja oli vetolaatikot täynnä. Toa oli huomaavinaan myös kellertävän käärmeen, joka katosi trukkilavan alle niin että vihreä pää vain vilkkui.

”Päivää”, kaupanpitäjän ääni kuului jostain takahuoneen puolelta. Tältä kesti hetki ilmaantua cordak-laatikoiden lomasta. ”Mitä saisi olla?”

”Mistäs sitä nyt aloittaisi…” Umbra maisteli ja katseli ympärilleen. ”Naamiotani tuskin osaat korjata. Mukautettava haarniska on rikki, tykkikäsi on rikki ja siinä ollut käsiproteesi on myös poissa. Miekan kadotin myös Legendojen kaupunkiin.”

Bloszar katsoi tulijaa päästä varpaisiin ihmetellen.
”Öh, rankkaa viime aikoina, vai?” hän kysyi tönkösti.

”Kävimme Steltillä, Karzahnilla, puolessa Metruista ja sitten olin kuukausia vangittuna. Pääsin vasta Klaaniin ja ai että sauna teki hyvää”, Umbra selitti huolettoman kuuloisesti.

Vasta silloin Bloszarilla sytytti.
”Hetkinen, sinäkö olet se Umbra?”
Vaikka hän oli kyllä luullut, että se lyhyempi kaveri oli ollut se josta Matoro oli puhunut…

”Joo olen minä. Ei olla varmaan esittäydytty ennen.”

”Öh, juu, olen Bloszar. Olen aika uusi. Olen seppä ja keksijä, hauska tutustua. Olitko sinä peräti moderaattori?”
Bloszar mietti, olisiko pitänyt kätellä toaa, mutta kun tämä ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan, niin ei hänkään.

”Olin”, Umbra nyökkäsi. ”Moderaattorien pää, vaikka Same sitä hommaa on aina tehnyt paremmin. Tästä tosin ei olla vielä kuulutettu toreilla.”

”Niin ja minulla on ollut kädet täynnä työtä näiden asehommien kanssa niin en ole ehtinyt seurata, mitä Klaanissa tapahtuu…” Bloszar sanoi jotenkin pahoittelevasti. ”Minulla on tuolla pari naamiota, mutta miekkoja löytyy enemmän. Osa niistä on niitä Kapuran pajalta tuotuja. Tykistä en tiedä, pitää katsoa miten se kiinnittyy. Ja minä ja Seran oikeastaan väsäsimme juuri Matorolle käden… että sekin järjestyy jollain aikavälillä.”

Umbra nosti kokeeksi kevyen cordak-tykin hyllystä ja tähtäili sillä testiksi.
”Tuotiinko sinulle kasa voimattomia naamioita jossain vaiheessa? Niitä elementaalienergian?”

”Ei ole näkynyt. Ettei niitä viety sinne Satamakadun kanohikauppaan?”

”Okei. Toivottavasti niille löytyy jotain kierrätyskäyttöä. Mutta asiaan.”
Umbra laittoi cordakin takaisin paikalleen, ainakin melkein. Hän kopautti rintakehäänsä sormellaan.
”Pitäisi uusia haarniskaa, hankkia uusi käsi, miekka ja kaikkea tarpeellista toailuun.”

Bloszar kirjoitti jotakin ylös kassan vieressä olevaan muistioon.
”Miekkaa voi katsoa vaikka heti, mutta muun kanssa voi valitettavasti kestää. Minun pitää katsoa mittoja haarniskastasi ja kädestäsi. Oliko sinulle miekalle jotain vaatimuksia? Et taida olla niitä, jotka ovat suunnattoman kiintyneitä aseisiisi…”

”Huomiosi osuvat kyllä oikeaan. Tässä on vuosien varrella käytetty vaikka mitä. On ollut sauvoja, peitsiä, miekkoja, tykkejä, piikkejä ja kynsiä. Katsotaanpa niitä miekkoja.”

Miekat olivat lähellä näyteikkunaa erilaisia cordakeita täynnä olevan hyllyn takana. Koko liike tuntui hieman ahtaalta. Osan tilasta veivät laatikot, mitä oli hädin tuskin avattu.
”Anteeksi sotkusta, suurin osa tästä tavarasta on sieltä Rumisgonesta. Täältä löytyy tämä perinteisempien toa-aseiden puoli”, Bloszar pahoitteli ja osoitti ylpeänä huolelliseen riviin asetettuja miekkoja, ja toisessa telineessä oli keihäitä ja muita pidempiä aseita. Löytyipä pitkästä laatikosta myös pari kirvestä ja oudompiakin varusteita. Pohjalla oli yksi niistä vahkisauvoista, mitä jostain syystä löytyi jokaisesta maailman asekaupasta aina pari.

”Metru Nuin sotavarastoja on tullut näemmä tännekin”, Umbra nauroi ääneen.

”Ne on suoraan sanottuna aika huonolaatuisia”, Bloszar sanoi. ”Kun niitä piti tehdä niin paljon niin nopeasti. Ei mitenkään loukkauksena Ta-Metrun takojille…”

”Joku siellä on tehnyt laskuvirheen kun näitä on maailmassa niin paljon enemmän kuin vahkeja”, Umbra jatkoi ja nappasi kokeeksi pitkän katanan mallisen miekan. Hän kuitenkin laski sen nopeasti.

Bloszar valkkasi yhden käden miekan, jonka terä oli melko leveä. Messingin värinen metalli oli kaiverrettu koristeellisesti.
”Jos saan ehdottaa. Tässä olisi kunnon luotettava toa-ase. Sekin on alkujaan tametrulaista tekoa, mutta sodanjälkeistä. Tämä materiaali pinnoitettu antistaattisesti, eli sitä voi käyttää salama-iskujen torjumiseen. En nyt tiedä kuinka usein tuota ominaisuutta tarvitsee.”

”No jos Tawa on joskus vihainen…” Umbra nauroi. He eivät olleet vielä ehtineet puhua kuulustelun jälkeen.

”Niin tuota”, oli kuin Bloszar olisi äkkiä muistanut jotain. ”Minun onkin pitänyt mennä kertomaan moderaattoreille jotakin, mutta en halunnut vaikuttaa vainoharhaiselta. Mutta kun sinä olet tehnyt niitä hommia niin ehkä osaat neuvoa? Tiedät varmaan Äksän?”

”Kyllähän minä Äksän tiedän. Pokeria, kaljaa ja saunaa. Vene ja kaikkea. Hieno mies, titaaneista paras.”

”No kun en ole nähnyt häntä pariin päivään”, Bloszar sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä, vaikka liikkeessä ei ollut ketään muuta heidän lisäkseen. ”Viimeksi sinä yönä, kun saavuimme Rumisgonesta. Ensin ajattelin, että hän oli vain nukkunut koko päivän, mutta kun hän ei ollut eilenkään kotona, minä vähän huolestuin. Tietysti hän voi olla jossain keikalla… mutta noh, kuinkahan kauan sitä pitäisi odottaa, ennen kuin se on katoamistapaus?”

”Haa. Mysteeri. Minulla on aikaa kyllä selvittää talkkarin katoamista”, Umbra tuntui innostuvan hieman liikaa. Seuran puute oli tehnyt hänestä vähän tahdittoman.

”Minä toivon että hän olisi vain krapulassa jonkun tutun sohvalla…” Bloszar mietti. ”Mutta ehkä meidän olisi hyvä katsella ensin, ennen kuin vaivaan modeja tarpeettomasti. Sinähän olet kuitenkin tehnyt tällaista ennenkin.”

Umbra mietti, ettei kyllä ollut koskaan se paras valinta semmoisiin tapauksiin, mutta ehkä päämoderaattorina ja salaisena agenttina toimiminen antaisi hänelle pätevyyden tutkia yhden talkkarin liikkeitä.
”Voidaan lähteä Äksän kämpille vaikka heti. Nämä aseet voi sitten katsoa myöhemmin.”

Bloszar kohautti olkiaan. ”No, mennään vain. Hoidan ensin pari juttua”, hän sanoi, laittoi miekan takaisin ja katosi takahuoneeseen. Umbra jäi katselemaan ympärilleen. Hän pysähtyi miettimään, ettei ollut varmaan koskaan nähnyt niin paljoa aseita kerralla missään päin Bio-Klaania, eikä siinä ollut kai kuin osa Rumisgonesta tuodusta lastista. Linnan asevarasto tuntui paljon hillitymmältä kuin rivi toisensa jälkeen cordakeita.

Takahuoneen suunnalta kuului etäistä puhetta. Lopulta viitisen minuutin kuluttua Bloszar ilmestyi paksu varustevyö mukanaan.
”Sain tuuraajan kauppaan”, hän sanoi, nappasi vielä muistiinpanovälineet ja punaisen sadetakin ja suuntasi sitten ulko-ovelle. ”Mennäänkö?”

---

Kadut lainehtivat. Toa-kaksikko hyppäsi suuren raputaksin kyytiin ja juttelivat niitä näitä matkan linnalle. Muutama siniviitta tuli kaduilla vastaan, mutta suurin osa kaupungin väestä oli sisätiloissa, vaikka yleensä iltapäivästä oli ruuhkaista. Umbra oli kuulevinaan outoa pörinää katoilta, mutta Äksän mysteeri oli mielenkiintoisempi selvittää. Ja se oli varmaan vain sateen ääni.

”Äksä asuu neljännessä”, Bloszar sanoi, kun he pääsivät linnan aulaan. Tuulikaapin matto oli melkoisen märkä, kun kaikki sisään tulijat olivat kuin uitettuja muakoja. Hissi ei toiminut, kuten tavallista, joten he nousivat portaita. Tulen toa näytti tuntevan tien, joten Umbra vain seurasi tätä. Klaanilaisia maleksi nojatuoleissa pelaamassa shakkia tai lukemassa. Moni moikkasi pirteästi Umbraa. Heillä ei ollut aikomustakaan mennä ulos sillä ilmalla.

Sankarit löysivät itsensä pian Äksän oven edestä. He katsoivat ensin lukkoa ja sitten toisiaan.

”Eikö sinulla ole avainta?” Umbra ihmetteli.

”Minä luulin, että sinulla on jokin yleisavain”, Bloszar puolusteli.

”Olen entinen moderaattori…” Umbra mutisi.

”Keneltähän voisi kysyä?”

”Etsitään sitten talkkari jostain. Niillä on yleisavaimet kämppiin.”

Uuttera ja jaksava talonmies Toba uitti moppiaan hetken vesisangossaan jatkaen neloskerroksen käytävän lattian luuttuamista. Säyseän ba-matoranin vain lievästi nuotin vierestä menevä vihellys kaikui lievästi tyhjillä avoimilla käytävillä. Aina kun linnakkeen käytäviltä kuului omaperäistä ja sympaattista vihellystä, moni kykeni tunnistamaan Toban olevan työvuorossa.

”Hei Toba!” Umbra kohotti ääntään löydettyään parin käytävän päästä etsimänsä. ”Voitko avata meille Äksän kämpän oven? Meillä ei ole avainta ja ollaan vähän huolissamme miten kasinotitaanilla menee.”

Viheltely keskeytyi, ja matoran katsoi ex-modea. Kyllähän linnan henkilökunnalle oli tiedotettu, että Umbra ei ollut enää moderaattori vaan tavallinen klaanilainen, mutta kai se oli jotakin tärkeää, jos hän pyysi.

”Tuota tuota, juu”, Toba ihmetteli, laittoi moppinsa siivouskärryyn ja kävi läpi avaimiaan.
”Onko jotain sitten käynyt?” hän kysyi, kun he lähtivät Äksän asunnon suuntaan. Se oli aivan kulman takana.

”Bloszar tuolla sanoi, ettei Äksää ole nähty pariin päivään Rumisgonen jälkeen”, Umbra kertoi. ”Ettei sillä ole krapula tai mitään pahempaa. Modeille ei ole kuulemma tehty huoli-ilmoitusta, mutta niillä tuntuu olevan aina kädet täynnä muutenkin.”

Bloszar odotteli heitä siellä hieman kärsimättömän oloisena.

”Sikäli kun häntä tunnen niin mies on varmaan jossain baarissa”, Toba mutisi. ”Hän jäi kerran talonmiesten ammattiyhdistyksen kokouksesta pois siksi, että silloisessa Uudessa Kievarissa oli joku peli-ilta… tiesittekö, että se oli aikanaan talkkarina linnassakin, mutta ryhtyi mieluummin tekemään hommia muualla kaupungissa. Suoraan sanottuna hän on joskus vähän hämärässä seurassa… no, toivotaan ettei mitään ole sattunut.”

Siivooja kurotti ja avasi titaanikokoisen oven.

”Noin. Laittakaa se sitten kiinni perässänne. Hyvää päivänjatkoa teille vaan.”
Matoran meni jatkaamaan moppausta, ja alkoi taas kerran vihellellä.

Eteisen kulunut matto toivotti toat tervetulleeksi. Naulakon vieressä oli avainkaappi ja sen vieressä sulaketaulu. Umbra avasi avainkaapin. Se ei ollut lukossa. Veneen avain oli paikallaan, samoin häkkivaraston. Mopon avain oli myös paikallaan. Samoin mönkijän. Äksällä tuntui olevan kulkuvälineitä vaikka kuinka.

”Ainakaan hän ei ole lähtenyt kauas”, Umbra ajatteli ääneen. Hänelle tuli koko hommasta mieleen rikospaikkatutkimukset Samen tai Bladiksen kanssa. Ne olivat olleet hyviä aikoja, vaikka hän ei ollut kyllä koskaan kauhean hyvä siinä tutkimus-osassa. Epäiltyjen pidättäminen oli enemmän hänen alaansa.

Asunnossa oli siistiä. Matot oli imuroitu ja tampattu. Huonekalut olivat isoja ja aika vanhoja, varmaankin itse viriteltyjä löytöjä Klaanin lukemattomilta kirpputoreilta. Kaljapullot ja tölkit oli laitettu valtavaan säkkiin. Ilmalämpöpumppu hurisi seinällä lähellä ikkunaa. Äksällä oli klaanin ensimmäinen ja ehkä ainoa ilmalämpöpumppu. Uusin Klaanilehti oli tv-pöydällä auki. Rumisgonen operaatiosta oltiin kirjoitettu isot jutut ja Äksää juhlittu sankarina muiden osallistujien kanssa. Bloszar ja Äksä hymyilivät vierekkäin matkalla otetussa valokuvassa.

Bloszar availi kaappeja. Työkaluja, maaleja. Yhdessä laatikossa lojui 20-millisiä ammuksia, minkä toa tiesi menevät titaanin tykkiin. Seinällä oli myös maalitykki ja naulapyssy. Hän siis oli tuskin tehnyt työtehtäviäänkään.

”Onko tällaista käynyt ennen?” Bloszar vilkaisi Umbraa. ”Katoamisia kaupungissa, tarkoitan. Mietin että liittyykö tämä siihen kirjaan, minkä Äksä hankki Rumisgonessa. Se oli ilmeisesti todella tärkeä, kun adminit pyysivät spesifisti sitä.”

Umbra raapi leukaansa ja istuutui Äksän sohvalle. Se oli oikein mukava, sellainen kulunut ja vanha tuoli-ystävä.
”Klaanissa tapahtuu kyllä outoja juttuja harva se päivä… Muistatko mikä tuo kirja oli nimeltään? Voi olla, että kirja liittyy Äksän katoamiseen jotenkin jos se on niin tärkeä.”

”Aivot, Tohtori Delekiltä”, Bloszar vastasi. ”Äksä voitti sen korttipelissä ja kai luki sitä, mutta tietääkseni hän vei sen Tawalle. Suoraan sanottuna Äksä ei ole kovin lukumiehiä.”

Umbra hörähti ja mietti.
”Liittyyköhän tämä sitten Frakerrakkiin ja pelivelkoihin? Äksän uhkapelitaustasta tietävät varmaan kaikki kaupungissa.”

Siivouskomerosta Bloszar löysi viritelmän peltikanistereita ja putkia, mikä haisi… väkevälle alkoholille. Sekin oli vasta valmistumassa.
”Äksä kyllä joskus uhosi, ettei pidä Frakerakkista yhtään. Onko hän vaarallinen? En ajatellut, että hän olisi mikään rikollispomo. Keskiuusi on kuitenkin ihan normaali kievari.”

”Frakerakkista on ollut joskus ennen harmia”, Umbra muisteli. ”Sai Toa Hemiljoun uhkapelikoukkuun ja kauheisiin velkoihin. Minä olen varma, että se kiristi sitä, mutta meillä ei ollut todisteita.”

Bloszar ei ollut koskaan kuullutkaan kenestäkään Hemiljousta.
”Kuulostaa vakavalta. Kuinka siinä sitten kävi?” hän kysyi samalla, kun oli siirtynyt käymään läpi paksua pinoa lehtiä ja muita papereita Äksän työpöydältä. Lehtiä, laskuja, firman kirjanpitoa.

”Hemiljou lähti lopulta Klaanista. Telakalla eivät tykänneet hänen työpanoksestaan ja siitä, että pummi aina pelirahaa muilta.”

”Luuletko, että Frakerakk olisi kaapannut Äksän?” Bloszar vilkaisi toveriaan. ”Eikö se olisi hänelle hyvin vaarallista? Toki sellaisesta jää aina kiinni tämän kokoisessa kaupungissa.”

”Ehkä Frakerakk on käyttänyt hyväkseen tätä Rumisgonen operaatiota ja tätä loputonta vesisadetta. Modejen silmistä osa on myös siinä Avden nukessa katolla.”

Bloszarista se kuulosti hieman kaukaa haetulta, mutta toisaalta hän luotti entisen päämoderaattorin näkemykseen asiassa.
”Pitäisi kai käydä jututtamassa sitä Frakerakkia… hei, katso. Tähän kalenteriin on merkattu kaikenlaista. Keskiuuden peli-illat, Bingon ekstralauantait, kaikki sellainen… hmm. Seuraavana iltana siitä kun tulimme takaisin oli merirosvojen noppa- ja korttipeli-ilta Ruskeassa Makutassa. Pitäisikö kysellä, kävikö Äksä siellä?”

”Mennään vaan sinne. Ehkä siellä törmää johonkin tuttuihin.”
Umbra ponnahti pystyyn. Sateeseen palaaminen ei haitannut yhtään, kun mysteeri vain tiivistyi.

---

Paljon merenkävijöitä ja merirosvoja oli maissa vankina Huonolla, kun myrsky Mysteryksen yllä vain jatkui. Tuuli oli pakottanut jopa ilmarosvot maihin, ne pari jotka olivat uskaltautuneet Klaaniin. Osa heistä oli pyörinyt satamassa varmaan syyskuusta asti ja hoitaneet lyhyitä kuljetuksia saaren etelärannikolla. Toiset kalastivat merialueilla, jonne nazorakit eivät uskaltautuneet. Osa oli vain elämäntapamerirosvoja.
Ränsistyneet ja vanhat rakennukset pursusivat kulkijaa johon kuului routajaisia, matoraneja ja kaikkea siltä väliltä. Porukka pyrki pois mutaiselta kadulta ja sateensuojiin. Metallisiin roskapönttöihin oli tehty tulia joiden ääressä jotkut piraattiseurueet värjöttelivät. Lippa esti veden pääsemistä tulta sammuttamaan. Jos tuli sammui, sitä ruokittiin terästetyllä rommilla, mitä oli aina tarjolla. Yksi krickiti soitti viulua ja toinen skakdi vislasi huuliharppuunsa. Kaikki halusivat taas seikkailemaan! Yarr!

Ruskea Makuta oli aivan täynnä tylsistyneen oloista väkeä. Viina haisi ja merimiesteemainen musiikki soi vanhasta jukeboksista. Toat vetivät heti melkoisen määrän katseita puoleensa, etenkin Umbra. Tunnelma sähköistyi välittömästi.

Valottu marssi itsevarmasti matoran-kokoisen tiskin eteen. Bloszar tuli perässä ja pälyili hieman huolestuneena ympärilleen. Ei hän nyt uskonut, että siellä oli mitään uhkaa, mutta talollinen humaltuneita merirosvoja ei koskaan ollut kovin rauhoittava tilanne. Baarimikko oli laiha po-matoran, joka mulkoili klaanilaisia hetken. ”Mitäs herroille saisi olla?” hän kysyi sitten.
”Pari karhuhaita. Ollaan Klaanin asioilla niin ei haluta ottaa liikaa”, Umbra vastasi. Toa kaivoi kukkarostaan widgetin ja laittoi sen pöytään.
”Hinta on noussut sitten kun sinua on viimeksi nähty, Valottu.”
Umbra kaivoi lisää kuvetta kukkarostaan. Palkillinen muttereita slurpsahti takaisin toan taskuun. Ainakin hän oli saanut takautuvasti palkkojaan, vaikka olikin ehdonalaisessa…

Matoran täytti kaksi toa-kokoista kolpakkoa ja laittoi ne sivummalle, missä baaritiski nousi korkeammaksi. Takana oli pari kynnystä, jotta baarimikko ylttäisi myös pitemmälle väelle mitoitetulle puolelle. Bloszar maistoi omaa juomaansa epäillen.

”Ah. Hyvää”, Umbra nosti kolpakkoa iloisesti. ”Ja kiitos paljon. Meillä Bloszarin kanssa on vähän mysteeri käynnissä. Et sattuisi tietämään Äksän olinpaikasta?” Umbra työnsi tiskille hieman tippiä.

Baarimikko katsoi toaa mietteliäänä. Hän varmaankin tiesi, että Umbra ei ollut enää varsinaisesti moderaattori – sana kulki nopeasti – mutta toisaalta toa puhui merirosvojen kieltä. Matoran otti ”tipin” ja sujautti sen essunsa taskuun maireasti virnistäen.
”No tokihan minä autan Bio-Klaanin viranomaisia”, hän sanoi. ”Äksä on kelpo asiakas. Hän oli täällä viimeksi toissapäivänä peli-illassa. Lähti vasta yömyöhään ja melko rankasti ottaneena. Eihän sitä miestä pöydän alle juoda helposti, mutta hänellä oli railakasta seuraa.”

”Seuraa?” Bloszar kohotti kulmiaan.

”Niin. Vihreä lyhyt jantteri ja sitten peikko. En tunne heitä. Kuulemma kauppamiehiä.”

”Minkä firman?” Umbra kysyi.

Baarimikko kaivoi esiin yhden lukuisista käyntikorteista, joita oli saanut kaksikolta. Hän sujautti sen pöydälle. Se oli tehty jotenkin mauttomista graafisista elementeistä halvimmassa xialaisessa painotalossa. Kortissa luki:

”Kuulostaapa tutulta. Hei, minulla on tuon firman imuri ja mikroaaltouuni”, Umbra tajusi.

Sikäli kun Bloszar tiesi, Voitto Korporaatio teki lähinnä melko huonolaatuisia kopioita parempien xialaisten yrityksien tuotteista. Se ei kuitenkaan raottanut mysteerien verhoa lainkaan.
”Tiedätkö, tunsiko Äksä ne tyypit?” Bloszar kysyi baarimikolta.

Tämä kohautti olkiaan. ”Jaa-a. Äksä nyt tuntee vähän kaikki. Ehkä muistiani voisi jotenkin virkistää…”

Umbra kaivoi taas kuvetta. Oli parempi olla väleissä baarimikon kanssa.

Matoran virnisti. ”Äksä lähti niiden mukana aamukolmelta. Se kaksikko käy täällä joka ilta. Tuo kulma on niiden vakiopöytä. Luulen, että jos arvon toat tahtovat tavata nämä Voiton kauppamiehet, niin teidän tarvitsee vain istua iltaa ja odotella. Ja mielellään olla rikkomatta asioita yhtä paljon, kun edellisen Valotun tekemän pidätyksen yhteydessä…”

Umbra jätti huomautuksen omaan arvoonsa. Kaksikko meni kaljoineen istumaan pöytään, mistä näki hyvin ovelle, ja pääsi nopeasti liikkeelle. He pääsivät alkukankeuden jälkeen kertaamaan monia seikkailujaan, eikä baarin väkikään enää tuijottanut heitä samalla tavalla. Oikeastaan merirosvokapakan tunnelma oli Umbrasta oikein mukava. Sopivan rouhea ja elämänmakuinen. Katua piiskaava sade teki lämpimän puutalon vieläkin kotoisammaksi.

”Niin, olin vasta päässyt kaupunkiin, kun se pommitus tapahtui. Oli sekin alku tälle…” kaljan rohkaisema Bloszar kertoi.

”Luin siitä pommituksesta raportteja. Hoitelin noihin aikoihin zyglak-johtaja Zyxaxia ja Kraaksi nimettyä olentoa toisaalla.”
Umbran äänensävy oli pakostikin hieman rehvakas, mutta se kalpeni nopeasti, kun muisti mihin kaikkeen se oli johtanut.

”Tuota… mitä sitten oikeastaan tapahtui, ettet ole enää moderaattori? Siis jos ei haittaa että kysyn. Matoro sanoi vain, että jäit vihollisten vangiksi Metru Nuilla…”

”Mata Nuin ritarikunnaksi kutsuttu organisaatio on vuosien ajan kiristänyt minua menneisyyden virheelläni. He halusivat minulta tietoja klaanilaisista joita he pitävät vaarallisina. Visokki joutui tässä sijaiskärsijäksi, mutta Ämkoo ja Makuta Nui saivat hänet pelastettua. Elin salattua elämää: Klaanin päämoderaattori, ritarikunnan agentti. Moni klaanilainen, kuten Kepe, päätyi Klaaniin tavattuani minut. Tuntuu, että olin enemmän mainostoimisto Tawalle mädällä sydämellä varustettuna…”
Monologi päätyi yllättävän syviin vesiin. He olivat istuneet siinä jo aika monta tuopillista. Umbra ei näyttänyt juuri välittävän siitä, kuinka moni maakrapu tai merikarhu sai kuulla sen tarinan. Linnakkeessa asiat kuitenkin liikkuisivat ennen pitkää. Parempi, että jossain huhussa olisi sentään suurin osa totuutta.

Ensin Bloszar oli sanomassa, että ehkä sellaisista asioista ei pitäisi puhua ääneen julkisella paikalla, mutta yritti sen sijaan piristää toveriaan minkä taisi.
”Ehkä sinä olet vähän liian ankara. Sanoit itsekin että sinua kiristettiin virheiden takia…”
Se sai hänet heti miettimään, oliko Äksä päätynyt jonkin samanlaiseen tilanteeseen. Oliko tämä ottanut pikavipin Voitto Korporaatiolta ja nämä nyt karhusivat sitä takaisin? Löytäisivätkö he Äksän betonisaappaissa Visulahden pohjasta?

”Tai kuulostaa vain siltä, että se teidän Metru Nuin reissu meni melko surkeasti… ei siitä tarvitse itseään syyttää”, Bloszar jatkoi. ”Hyvä etten tullut mukaan….”

”Oli Metru Nuilla ihan hyviä juttuja”, Umbra sanoi. ”Nurukan, Deleva, Xen, Kapura… Matoro. Pääsin jopa käyttämään Nimdan sirua, mikä oli aika mielenkiintoinen kokemus. Ennen olin yrittänyt tuhota semmoisen Bladiksen kanssa.”

”Tuhota? Ovatko ne todella niin vaarallisia?” Bloszar kysyi. Nappuripöydästä vilkaistiin heidän suuntaansa.

”Ne ovat potentiaalisesti todella vaarallisia. Matorolla on enemmän kokemusta siruista, mutta itse näin sen pitkälti aseena. Aseena, joka oli paljon enemmän kuin se kapea-alainen käyttö, millä tuhosin Svarlen. En ole oikein perillä siitä missä ja kenellä siruja nykyisin on. Niiden tuhoaminen omilla taidoillani ja tiedoillani on mahdotonta.”

”Matoro ei oikein suostunut kertomaan siruista. Viimeksi kun näin, hän oli lähdössä kaukopartioon. Melkoisen surkea keli metsässä rämpimiseen. Mutta sota ei kai katso säätä…” Bloszar sanoi. Umbra tilasi vielä lisää juotavaa, mutta Bloszar oli oli ottanut aika vähän.

”Matoro varmaan nauttii vain tuosta eräilystä, oli keli mikä hyvänsä. Muistuu mieleen kun siltä loppui bensa moottorikelkasta ja se patikoi Kaya-Wahin poikki. Snowielta siis kuulin tästä vuosia sitten.”

”Hei, katso”, Bloszar säpsähti äkkiä ja nyökkäsi oven suuntaan. Sisään oli ilmestynyt pitkä ja pätkä. Pitempi oli limen värinen peikko, ei suurimmasta päästä mutta ei mikään ihan pienikään. Bloszar huomasi, että tämän mustan nahkatakin alta pilkisti myrkynvihreä säiliö ties mitä tahnaa. Tämän toveri oli lyhyt, matoranin kaltainen olento, jolla oli pitkät vihreät veitsikorvat ja maaninen virnistys. Se hykerteli itsekseen. Umbra tunnisti sen Karzahnin väeksi. Kummallakin oli Voitto Korporaatio pinssi rinnassa. He marssivat suoraa päätä tilaamaan juotavaa.

”Mitäs sanot Bloszar, mennäänkö?” Umbra kuiskasi.

”Pitäisikö meidän seurata heitä hetk-” Bloszar oli kysymässä, kun Umbra oli jo noussut. Tämä marssi suoraan kaksikon taakse näiden ollessa baaritiskin edessä.

”Hei Voiton tyypit. Oletteko nähneet meidän talkkarinuita?”

Maahinen kääntyi mocktailinsa kanssa äänen suuntaan. Kännissä ei sopinut ajaa prätkää. Peikon absintti savusi hiukan tämän kourassa. Tämä nousi ja katsoi toaa. Äkkiä tyyppi näytti Umbrasta aika paljon isommalta.

”Jaa ketä?” peikonjärkäle kysyi.

”Äksä. Xxonni. Pelimies. Korttihai. Rakkaalla titaanilla on monta nimeä.”
Umbra suoristi ryhtinsä ja katsoi peikkoa tuimasti silmiin.

Voittolaiset katsoivat toisiaan ja sitten taas toaa. Kapakan väki oli pian ymmärtänyt, että tilanne saattaisi eskaloitua. Se olisikin sopivaa viihdettä Ruskean iltaan.

”Me kuule ollaan oltu täällä vain vähän aikaa. Kauppamatkustajia ollaan, pärjätään kaikkein vaarallisimmissakin paikoissa”, peikko sanoi. ”Meikä on Keitto-Nipa ja kaverini tässä on Piri-Piru. Että parempi ettet alota mitään kohellusta, toa.”
Nyt myös maahinen seurasi valon toaa silmä kovana. Myös Bloszar oli noussut, ja oli nyt Umbran vieressä. Kaikki tuntuivat arvioivan toistensa kykyä väkivaltaan, mutta kukaan ei ollut tekemässä ensimmäistä liikettä.

”Jos selvitellään tämä asia ulkona”, Umbra sanoi. Baarimikko näytti huojentuneelta moisesta ehdotuksesta, vaikka oli jo alkanut sulkemaan astiakaappeja.

”Tai muuten? Ootko sä joku jepari?” Keitto-Nipa kysyi ja kohensi asentoaan pidemmäksi. Kyllä hänen vasen koukkunsa toaan toimisi, mutta elementtihirmujen kanssa se ei riittänyt, peikko tiesi.

”Ei olla rikottu mitään lakeja, ei olla ei!” maahinen räkätti. ”Tai jos ollaan, vahinko oli!”

”Kuulin, että olitte pelanneet Äksän kanssa täällä. Bloszar on sen hyvä ystävä ja on huolissaan tyypin tilanteesta. Toivon teiltä yhteistyötä”, Umbra yritti kuulostaa jämäkältä mutta rauhalliselta.

”Juu, Voitto Korporaatio on eettinen firma ja ja haluaa kehittää paikallisyhteisöjä rakentavasti ja aina noudattaa paikallisia lakeja, etenkin ympäristö- ja kuluttajansuojalakeja ja -määryksiä”, peikko lateli tekstiä, mikä kuulosti ulkoa opetellulta. ”Me pelattiin sen äijän kanssa, mutta se ei tietääkseni ole laitonta.”

”Uhkapelaaminen on laillista täällä! On on!” maahinen täydensi.

”Ihan sallittua on joo, hauskaa ajankäyttöä”, Umbra mutisi. ”Mutta haluaisimme tietää minne Äksä on sen jälkeen mennyt. Käytiin sen kämpällä ja kaikki avaimet on paikoillaan. Te olette viimeiset jotka tyypin ovat nähneet. Lähditte yhtä matkaa.”

”Mikä merirosvokaupunki”, peikko sanoi muka loukkaantuneesti. ”Sitä vain syytellään kunnollisia kauppamiehiä! Ei ihme, että ajoitte sen pomon viime projektin alas…”

”Eihän hän edes syyttänyt teitä mistään”, Bloszar huomautti. Siitä seurasi kuolemanhiljaisuus, ja koko baari tuntui odottavan taistelun alkua pöytien takana. Umbra katsoi silmä kovana, miten peikko hikoili. Viktoriaanit vilkaisivat toisiaan.

”No ei me mitään tiedetä. Juu juu, lähti kotiinsa”, peikko vastasi.

”Missä kohtaa erositte? Minne suuntaan lähditte täältä?” Bloszar kysyi.

”No ei sitä nyt tommoisia muista kun oltiin niin kännissä.”

”Tokihan te muistatte, minne itse menitte? Missä majatalossa te yövytte?”

”Siinä sen palaneen vieressä, mikä se on, satamamotellissa… varmista vaikka sieltä, ollaan oltu kirjoilla siellä koko aika.”

”Mutta Äksä asuu Linnassa, ja se on aivan eri suuntaan. Ja silti menitte yhtä matkaa?” Bloszar jatkoi kyselemistä. Peikolta alkoi vastaukset loppua.

”No helvetti, kuten sanoin, oltiin kännissä. Ei näitä voi muistaa!” tämä yritti vielä.

”Umbra, minusta meidän pitäisi pidättää heidät”, Bloszar sanoi hiljaa toverilleen. ”Heidän tarinansa ei voi pitää paikkaansa.”

”Kansalaispidätys siis. No hyvä on.”
Umbra korotti ääntään. ”Voiton jäbät, teidät pidätetään epäiltynä Äksän katoamisesta.”
Hän vei kätensä vyötäisilleen, ja tajusi, ettei hänellä ollut miekkaansa. Hitto. No, ei toa miekkaa tarvinnut.

Epäillyt eivät selvästi suostuneet alistumaan.
”Myähähää!” maahinen nauroi ja syöksyi toien ohi vihreänä salamana. Se jätti peräänsä rikinkatkun. Peikko pyrähti vauhtiin yllättävän nopeasti ja taklasi Umbran maihin puhtaalla massallaan. Bloszar väisti, eikä uskaltanut ampua roistoa millään sivullisia täynnä olevassa kapakassa. Hän auttoi Umbran ylös ja he juoksivat perään. Pihalta kuului moottoripyörän käynnistyksen ääniä. Erittäin kovia ääniä. Toat pääsivät kadulle vain nähdäkseen moottoripyörän perävalon ja peikon selän. Kaksi roistoa pyörän selässä syöksyivät valtavaa vauhtia pitkin Huonoa. Vesi ja muta roiskui, kun tonttu driftasi huonon ja normaalin satamakadun risteyksessä ja käänsi ajosuunnan kohti pohjoista.

Pyörä näytti ja kuulosti hieman legendaariselta Avakin harrikalta, mutta käynti kuulosti epävakaalta ja moottori kähisi kuin nuhainen. Sen täytyi olla Voitto Korporaation oma versio. Jos kumpikaan heistä olisi koskaan jaksanut selata firman esitteitä läpi, he olisivat ehkä tienneet, että kyse oli Nitroraketti-merkkisestä pyörästä, joka oli niin vaarallinen ja epävakaa, että sen myynti oli kielletty kaikkialla, missä ajopelien myyntiä yleensäkään kontrolloitiin.

”Tuolla vauhdilla emme saa heitä kiinni millään”, Bloszar valitti. Juoksemaan lähtemisestä ei olisi mitään hyötyä.
”Minä soitan portille”, hän jatkoi ja kaivoi radiopuhelimen vyöltään. Umbra mittaili katua hetken.

”Kauanko meillä on aikaa?” hän kysyi.

”Pari minuuttia, jos ne ei juutu ruuhkaan”, Bloszar sanoi.

”Se riittää vallan mainiosti”, Umbra sanoi ja kyykistyi maahan kuin juoksija ennen sprinttiin lähtemistä. Hänen ruumiinsa alkoi säkenöimään kirkkaasti. Hän ei ollut tehnyt sitä hetkeen, mutta se tuli kuin lihasmuistista, kaikista varjoista huolimatta.
Äkkiä kirkas loiste peitti toan alleen, kun tämä hyppäsi valon virtaan. Koko temppu toimi kuin Le-Metrun kourujärjestelmä, mutta paljon nopeampana. Pienen hetken Valottu tunsi katoavansa fotonien virtaan yhtenä niistä. Suunnattoman suuri vauhti oli hetkellisesti hänen puolellaan.

Valonsäde kuitenkin liikkui Umbran reaktiokykyä nopeammin, eikä hän ehtinyt pysähtyä ja kääntyä kulmassa, kuten oli aikonut. Sen sijaan säde syöksyi Huonon suuntaisesti Rapujoen tulvivan suun yli suoraan toiselle rannalle. Säde palasi miehen muotoon vasta osuakseen kaupunginmuuriin. Umbra kirosi. Päätä jomotti. Hitto, hän oli ruosteessa. Niin, sille oli syy miksi hän yleensä vain syöksyi tyyppejä päin. Ohjaaminen ei ollut erityisen helppoa.

Hän katsoi ympärilleen. Kello kävi, eikä siinä osassa kaupunkia ollut sellaisia pitkiä suoria, joita pitkin olisi turvallista syöksyä. Sitten hän käänsi katseensa taakseen ja ylös, sataman ylvääseen majakkaan. Se loisti kirkasta valoa kohti myrskyävää merta. Umbra keskittyi valoon – ja tunsi taas muuttuvansa valon olennoksi, joka syöksyi kohti majakan huippua. Kirkas valonlähde auttoi keskittymään, ja hän materialisoitui onnistuneesti majakkaan. Sieltä hän näki kauas kaupungille. Moottoripyörä oli ohittanut sillan ja syöksyi juuri temppelin ohi, täysillä kohti Itäporttia.

Umbra seurasi moottoripyörän liikettä pienen hetken, ja ampaisi sitten suoraan sitä kohti. Ulkopuolisista näytti kuin majakka olisi ampunut jonkinlaisen lasersäteen suoraan kaupunkiin.

Kuului pamaus kun Toan ja moottoripyörän kurssit kohtasivat. Umbra ei ollut aivan perillä fysiikasta sen kaiken takana, mutta hänen prototeräksinen haarniskansa oli tarpeeksi kovaa tekoa suojaamaan häntä voimilta, jotka hänellä oli pelissä. Moottoripyörään osuminen sattui silti. Se repesi keskeltä kahtia, ja sen oma eteenpäin kohdistunut liikevoima heitti pyörän palaset matkustajineen suoraan menosuuntaan. Valosta materialisoitunut Umbra iskeytyi itse katuun ja sai naamansa täyteen kuraista vettä ja kipua.

Maahinen ja peikko lojuivat pyörän kappaleiden seassa pitkin Nui-Koron aukiota. Nitorinkadun temppeleissä ikkunat helisivät, mutta eivät onneksi rikkoutuneet. Suuremmilta vahingoilta onneksi selvittiin, sillä kaduilla ei ollut juuri muuta liikennettä niissä olosuhteissa. Umbra tajusi vasta kangetessaan itsensä pystyyn, miten vaarallinen temppu oli ollut. Hänen värinsä oli silminnähden tummennut sellaisen valomäärän käytöstä.

Peikko näytti olevan kanveesissa lennettyään kaaressa Athin kappelin edustalla kasvavaan puuhun. Kadun toisella puolella kypäräpäinen karzahnilainen ähisi ja kikatti yksikseen. Umbra marssi tämän luo ja nappasi sen sarvista ilmaan.
”Maahinen! Kerro missä Äksä on!”

Piri-Piru vain käkätti. Se kohta, mistä Valottu Manalan olentoa koski, alkoi savuamaan. Maahisen suupielestä valui violettia verta.
”Ahaha, kirottu valo polttaa! Kirottu valo polttaa! Ha ha! Maahinen ei muista mitään! Ha ha! Hahaha!” Koko onuhinen kiehui. Umbra mietti, polttaisiko hänen kosketuksena moisen pimeyden olennon kokonaan, ja päätti irrottaa otteensa tästä. Maahinen vain lysähti mutaan hengittäen nopeasti. Sade sihisi, kun se osui otuksen pintaan. Umbrakin vain istuutui siihen viereen ja jäi odottamaan Bloszaria paikalle. Kipu alkoi vasta nyt säteilemään kunnollla.

---

Bio-Klaanin vankilaosasto oli kyllä Umbralle tuttu, ja vielä saapuessaan hän oli miettinyt, päätyisikö ehkä kalterien taakse. Sen sijaan hän oli paikalla niinsanotusti siviilinä. Takaa-ajosta oli noin tunti, ja ilta oli pitkällä. Vartiosto oli Umbran ja Bloszarin kanssa toimittanut vandaalit linnaan, ja Bladis oli saman tien liiennyt kuulustelijaksi, kunhan pidätetyt olivat saaneet ensiapua.

Umbra ja Bloszar olivat odotushuoneessa, mikä palveli samalla vanginvartijoiden taukohuoneena. Bodyguard oli mennyt Bladiksen mukana selliin, joten he olivat kaksin, ja lähinnä odottelivat vastauksia. Se turhautti Umbraa, olla siellä tekemättä mitään. Hän istuskeli sohvalla. Olkapäässä tuntui vieläkin törmäys. Eikä Bloszarkaan vaikuttanut olevan juttutuulella. Tämä vain tuijotti ovea, mistä Bladis ilmestyisi takaisin hetkenä minä hyvänsä, ja toivottavasti kertoisi mitä tahansa uutisia.

Tuskallisen pitkän ajan kuluttua ovi lopulta avautui ja Bladis rullasi paikalle.

”Joopa joo mikä sotku”, skakdi mutisi. ”Siis joo, nämä kaverit saapui tänne Voiton puolesta joku aika sitten. Ne kyllä liversivät kuin pikku-takut.”

Bloszar katsoi Bladista toiveikkaasti. ”Saitko tietää jotain Äksästä?”

Skakdi kohautti olkiaan. ”No hyvää että huonoa. Hyvää on se, että tiedämme mitä tapahtui. Peikko, tämä ’Keitto-Nipa’, kertoi että pomo – siis Voiton toimitusjohtaja – oli käskenyt kidnapata Äksän. Ei hajuakaan miksi. Mutta niin piti tehdä.”

”Huonot uutiset on varmaankin, että emme tiedä minne ne Äksän vei?” Umbra mutisi.

”No. Niin. Se kertoi jostain laittomasta teleporttiviritelmästä niiden huoneessa majatalossa. Menemme tutkimaan mistä on kyse heti kun pääsemme. Mutta kuulemma se on ’kertakäyttöinen teleportti’ jonka firma kehitti mullistamaan matkustamisen – se on nääs kertakäyttöinen koska jos se olisi monikäyttöinen niin eihän niitä tarvitsisi myydä niin montaa – ja ne teleporttasivat Äksän sillä, öh, Voitto Korporaation tukikohtaan?”

”Tulee ihan Botar mieleen”, Umbra pohti ääneen. ”Miten tässä pitäisi edetä?”

”No hiton outohan tämä juttu on”, Bladis nyökkäsi. ”Mutta peikko vakuutti, ettei Äksää saanut satuttaa ja että se tahdottiin, öh, ’neuvotteluvaltiksi’, tiedä sitten mitä se tarkoitti. Onneksi Voitto on yleensä enemmänkin outo kuin julma. Pelastuspartiotahan tässä pitää miettiä, ehkä Kepe saa siitä teleportista jotain irti.”

”Keitäs nämä tyypit sitten oli? En muista nähneeni niitä ennen”, Umbra mietti.

”Paaco kaiveli, mitä meillä on”, Bladis kertoi ja vilkaisi paperia. ”Tulivat Klaaniin keväällä rahtilaivalla, missä oli tämän Voitto Korporaation tavaraa. Se on enimmäkseen myyty. Veikkaan, että nämä kaksi jäivät tänne hollille, jos vaikka niiden pomo tarvitsisi jotain. Se matoran, Piri-Piru, on saanut parit ylinopeussakot, ja se ajopeli oli ajokiellossa. Keitto-Nipan tiedetään polttavan viinaa ja myyvän sitä Huonolla, ja pari sen asiakasta päätyi teholle, mutta suoraan sanottuna se ei ole Huonon tapauksessa kauhean harvinaista.”

”Pikkurikollisia siis?”

”No, Voitolla on sellainen maine. Biopolin tietokannan mukaan isolla osalla niiden työntekijöistä on rikosrekisteri. Kuulemma ne ’antaa uusia mahdollisuuksia väärin tuomituille’, ihan arvokasta kai, mutta jos toimitusjohtaja määrää kidnappauksia niin onhan koko kuvio vähän outo.”
Bladis huokaisi syvään väsyneen oloisena.
”Bloszi, onko sinulla mitään veikkauksia koko hommasta? Oliko Äksällä jotain tekemisiä sen firman kanssa?”

Bloszar nosti katseensa lattiasta ja huokaisi.
”Ei sitten mitään tietoa. Ensin ajattelin, että tämä liittyisi siihen kirjaan tai pelivelkoihin, mutta tässä ei tunnu olevan mitään järkeä.”

”Niin no, ehkä Äksä oli ennen Voitto Korporaation talonmiehenä ja pomo halusi hänet takaisin”, Bladis naurahti, mutta tunnelman kevennys ei juuri auttanut Bloszaria. ”Mutta hei. Hyvä että saitte nuo tyypit kiinni. Ehkä tehdä vankienvaihdon tai jotain. Lupaan, että selvitämme tätä minkä pystymme.”

”Kiitos”, Bloszar vastasi vaitonaisena. ”Pääsenkö myös katsomaan sitä teleporttia? Minusta voisi olla apua.”

”No juu, kyllähän meillä on aina käyttöä tekniikan väelle”, Bladis nyökytteli. ”Mennään kohta. Ja hei Umbra, kiva nähdä että olet edelleen ihan terässä.”

”Jäi vähän kaihertamaan se etten päässyt mukaan Rumisgonen reissuun, niin on kiva vihdoin olla taas hyödyksi Klaanille.”

”Kerran mode, aina mode”, Bladis naurahti.

”Harmi kun se prätkä meni ihan lunastuskuntoon. Olisit tykännyt siitä, Bladis.”

”Sydämeni itkee verta”, skakdi vastasi synkästi. ”Mutta oli se kyllä holtitonta rällätä sillä pääkatua tällä säällä.”

”Niitä osia voi ehkä käyttää jossain”, Umbra mietti.

”Jos siitä on mitään jäljellä, ne voi kärrätä tehtaalle”, Bloszar sanoi ja yritti keskittyä siihen hetkeen. ”Ja meillä jäi sinun toa-varusteidesi katsominen kesken, Umbra.”

”Katsotaan näitä varusteita sitten kun ehditään. Hyvin pärjäsin taas ilman”, Umbra heilautti kättään. ”Eihän tämä vielä ratkennut, mutta ihan hyvin tämmöiseksi yllätysseikkailuksi.”

Voitto Korporaation salainen tutkimuskeskus, Taras-Sil

Mitä helkkaria, Äksä ihmetteli pää pyörällä.