Pesä
Riippuva Smaragdi

Tohtori 006 avasi koristeellisen parioven ja saapui upseeriravintolan hämyiseen yksityiskabinettiin, joka oltiin varattu vain johtoportaan korkeimmalle kärjelle. Tohtorin katse kohtasi pitkän pöydän päässä istuvan nazorakin. Ensimmäinen kohotti katseensa häneen ja nyökkäsi.

“Arvon Kenraali”, Kutonen tervehti ja kumarsi johtajaansa.

“Tohtori. Istu.”

Kutonen asteli Kenraalin vasemmalle puolelle, laski salkkunsa alas ja vilkaisi ruokalistaa. Hänen katseensa kulki listaa ylös ja alas ainakin kolmesti, ennen kuin hän tajusi ettei ollut juuri rekisteröinyt lukemaansa. Kohtaamiset Imperiumin ykkösen kanssa olivat luonteeltaan aina liian stressaavia, että mahdollisuudesta syödä kunnon lounas Riippuvassa Smaragdissa ei edes pystynyt innostumaan etukäteen. Eipä Kutosen ruokahalukaan ollut hetkeen ollut entisensä.

Silloin kun hänen olisi pitänyt tutkia ruokalistaa, hän havaitsi itsensä tuijottamasta asiakirjapinoa tummanpuhuvalla puupöydällä Kenraali 001:n edessä.
“Tohtori?” Kenraali sanoi yhtäkkiä ja sai hänet hätkähtämään. Tiukasta katseestaan päätellen tämä tiesi täysin, mitä Kutonen oli yrittänyt vilkuilla.

“P- pahoittelen, Kenraali”, Kutonen sopersi. Isolla “Erittäin salainen” -leimalla merkitty paperi veti ristiriitaisesti itseensä tarpeettoman paljon huomiota.
“Paperi ei ole minun osastoltani?”

“Ei”, 001 sihahti. “Ja viimeksi kun muistin, irtisanouduit kaikkeen siihen liittyvästä jo vuosia sitten.”

Kutonen hätkähti. Mitä Kenraali tarkoitti? Viittasiko hän johonkin aikaisempaan projekt-

Kutonen inahti muistosta hohkavasta kivusta. Hän painoi silmänsä kiinni ja pudisti päätään. Kenraali huomasi tämän ja kohotti kulmiaan.

Lopulta Kutonen sai työnnettyä muiston taka-alalle. “A-arvon Kenraali, en voinut olla vilkuilematta, ja minun on pakko kysyä… onko Operaatio Sonnenrad jo käynnistetty?”

“Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisi?” vastasi Kenraali jäisen neutraalisti.

Kutonen nielaisi. Tästä ei enää voinut perääntyä, joten oli parempi olla rehellinen.
“Kaikella kunnioituksella, Kenraali hyvä, en usko, että teille toimitettaisiin heidän kenttäraporttiaan pelkän harjoitusleirin takia…”

Kenraali vastasi hiljaisuudella ja siirtämällä raporttipinon sivuun suoraan edestään. Siinä samassa yksi paikan tarjoilijoista asetteli alkuruokalautasen hänen eteensä. Kenraali laski katseensa juureskeittoon ja alkoi lusikoida sitä.

“Olet hyvin kartalla, 006. Mutta jos tämä olisi se, mistä haluaisit kanssani puhua, olisit vieläkin mukana Direktiivi 6:ssa.”

“En, en…” Kuudes kiirehti selittämään, “minulla on teille kerrottavaa. Harmaa Aine saapui osastolleni kertomaan, että makuta Abzumo on… elossa.”

Maininta Abzumon mekaanisesta kuriirista ei aiheuttanut 001:n kasvoissa kovin kummoisia reaktioita. Mikäli Kenraalilla oli listaus Imperiumin liittolaisista korvaamattomuusjärjestyksessä, Kutonen epäili rullailevien aivojen olevan lähinnä alaviite. Sanalla sanoen hänestä tuntui, että tämä oli herralleen ja luojalleenkin lähinnä alaviite. Kuriirin lähettäminen hänen puheilleen alkoi tuntua vain yhdeltä tämän julmista vitseistä.

Loputtomiin ei 001:n ilme kuitenkaan pysynyt välinpitämättömänä. Abzumon nimen maininta upposi selvästi hitaasti, mutta sai lopulta tämän laskemaan lusikan käsistään ja nostamaan hämmentyneen katseensa Tohtoriin.

“Abzumo on elossa”, Kenraali toisti epäuskoisena.

Kutonen tunsi harvinaisen yhteisymmärryksen tunteen hänen ja kenraalinsa välillä. Hän nyökkäsi vakavasti.
“Kyllä. Aineen kertoman mukaan hän ‘nousi kuolleista’, mitä se tarkoittaakaan… tällä hetkellä hän on hoitamassa muita projektejaan. Aine kertoi, että niiden jälkeen hän aikoo p-palata Pesään.”

“‘Muita projektejaan'”, Kenraali tuhahti halveksuvaan sävyyn. “Mitä se tarkoittaa?”

“Aine puhui ystävästä ja kukistettavasta vihollisesta. E-en tiedä tarkemmin, arvon Kenraali. Aine odottaa audienssia sodanjohdon puheille.”

Hetken päästä hän lisäsi: “Abzumo oli kuitenkin yhä kiinnostunut… Uuden sukupolven valmistumisesta.”

Kenraalin kulmat kurtistuivat. “Ei selvästi niin kiinnostunut, että tulisi itse tarkistamaan asian. En tiedä sinusta, mutta en ole aivan tyytyväinen liittolaisemme kommunikaatioon. Varsinkin, kun hän on ollut kirjoissamme kuollut jo kuukausia.”

Hän siemaisi mietteliäästi juureskeittoa. “Voin kyllä puhua tälle… ‘Harmaalle Aineelle’, mutta hän joutuu odottamaan. 008 saa löytää välin aikataulussani.”

Kutosen sydän pamppaili. Kun Kenraali oli nostamassa jälleen toista lusikallista huulilleen Kutonen parahti: “Arvon Kenraali, tarvitsemmeko me Abzumoa? Hän on jakanut meille kattavasti tietämystään geenimuokkauksesta, ja hän teki jo osansa Sukupolvesta. Emme tarvitse häntä enää. Hänen toimintatavoistaan on vain harmia!”

Kutonen tajusi vasta nyt kiivastuneensa. Hän ymmärsi myös — ehkä liian myöhään — että ei ollut puhunut näin suorasanaisesti Imperiumin ensimmäiselle koko heidän pitkän yhteisen historiansa ajan. Se tuntui virheeltä lähes välittömästi, mutta Kenraalin ilme ei kuitenkaan näyttänyt… välittömän pettyneeltä häneen?

“Kiitän mielipiteestäsi”, Kenraali lausui hämmentävän asiallisesti, ja siemaisi keittoa. Kutonen tunsi olonsa suorastaan huojentuneeksi.

“Tiedät varmasti hyvin, että jokainen liittolaisistamme on epäpuhdas eikä ehkä ikinä voi ottaa sieluunsa ideologiaamme. Makuta Abzumo ei ole tässä erityinen vain siksi, että hän on makuta. Ei etenkään siksi. Kuitenkin… hänestä on liikaa hyötyä, että voisimme vielä luopua hänestä.”

001 pyyhki servetillä pihtileukansa ja laski lusikan tyhjälle alkuruokalautaselle.

“Ehkä meidän pitää ensin kuunnella, mikä häntä viivästytti, ennen kuin luovumme Suuren hengen enkelin avusta.”

Kutosen ilme synkkeni näkyvästi. Hän piilotti pettyneen katseensa takaisin ruokalistaan.
“A- aivan…”

Kutonen tunsi yhä Kenraalin katseen polttavan hänen kuortaan kuin Kaksoisaurinkojen hehku. Tämä odotti hetken, ja sitten kysyi: “Tohtori. Pelkäätkö Abzumoa?”

Ruokalista meinasi livetä Kutosen alakäsistä. “E-en tietenkään, hyvä Kenraali! Mi-minä…”

Kutonen yritti kiireesti kasata mielessään vastausta. Kenraali oli tietenkin osunut oikeaan — Kutonen kammosi Abzumoa — mutta ei hän voisi myöntää sitä. Ei nazorak saanut näyttää johtajalleen heikkouttaan.

“Minä…”

“Minä… en vain pysty antamaan hänelle anteeksi”, Kutonen vastasi viimein. Nuo sanat sihahtivat hänen suustaan. Sitten hän nosti kasvonsa kohtaamaan Kenraalin katseen.

Kenraali oli hetken vaiti. Sitten hän risti kätensä ja nojasi niihin, pitäen yhä ilmeettömän katseensa Kutosessa.
“Ymmärrän. Jos tässä on kyse Uuden Sukupolven eteen tehdyistä uhrauksista, niin… sanotaanko, että olisin suonut edistysaskelten tapahtuvan meidän ehdoillamme, ei hänen.”

Kutonen nyökkäsi varovaisesti ja laski katseensa taas alas. Kenraalin vastaus oli ollut ymmärtäväisempi kuin Kutonen oli uskaltanut odottaa.

“Abzumo… epäilyttää minua suuresti. Hän tietää meistä — nazorakeista — aivan liikaa…”

Kutonen piti tauon ja vilkaisi Kenraalia. Tämä siemaisi vettä ja tuntui vain odottavan, että hän jatkaisi.

“… hän tuntuu tietävän asioita, joita hänen olisi mahdotonta tietää niin intiimisti.”

“Onko sinulla syytä pelätä, että hänelle on vuotanut jotain sellaista, joka on liittolaistemme turvallisuustason yläpuolella?”

Kutonen pudisti päätään. “En usko että Abzumolle on vuodettu tietoa. Hän… saattaa vain tietää meistä jotain, mitä me emme ehkä itsekään tiedä. Jotain… ikiaikaista.”

Sen sanominen ääneen tuntui yhdeltä päivän virheistä. Ei ehkä pahimmalta — se oli ollut varmaan tämän keskustelun aloittaminen. Tapansa mukaan Kenraali 001 ei suostunut vastaamaan siihen heti, vaan antoi epämiellyttävän epätietoisuuden hiljaisuuden laskeutua. Tai eihän siellä hiljaista ollut ruokasalin puolelta kantautuvan ruokailuvälineiden kalkkeen myötä, mutta siltä se 006:sta tuntui. Musiikki olisi voinut soida vielä hitusen kovempaa.

“Suhtautuisin kriittisesti siihen, mitä makutat väittävät tietävänsä, Tohtori. Suuret totuudet maailmasta ovat vallankäytön väline siinä missä myös miekka ja tuli… hän saattaa olla hyvin voimakas, mutta jumala hän on vain omissa kuvitelmissaan.”

“Niin, niin ehkä”, 006 sanoi ja haki sanoja pitkään, “mutta minä olen nähnyt läheltä hänen työskentelevän geeniperimämme parissa. Hänellä on kokemusta.”

“En ole varma, mitä haet, Tohto-”

“Muniminen on ominaisuus, jota tavataan vain rahikunnassa!” Kutonen viimein töksäytti.

Huoneilma viileni entisestään. Tai sitten se oli vain Kenraalin katse. Kutonen ei uskaltanut katsoa poispäin. Se hetki tuntui siltä kuin Kenraali olisi työntänyt miekkaansa todella hitaasti hänen kurkustaan läpi.

“… arvon Kenraali”, hän lisäsi vaisusti.

Se ei jotenkin parantanut tilannetta. Tohtori ei tiennyt, mitä sellaista olisi enää sanonut, joka ei olisi pahentanut tilannetta entisestään.

“Hyvää päivää, arvon Tohtori!” tärähti pirteä ääni takaa ja oli lähes pudottaa Kutosen tuolilta. “Oletteko tutustuneet jo päivän lounaslistaan?”

Kutonen katsoi suu ammollaan taakseen ilmestynyttä tarjoilijaa, sitten Kenraalia.

“Öh… mi-mitä ikinä kokki suosittelee! Kiitän!” Kutonen tiuskaisi ja hätyytti tarjoilijan matkoihinsa. Leveästi virnuileva tarjoilija poistui vauhdikkaasti keittiötä kohti frakin hännykset viipottaen. Hetkellinen keskeytys jäi Kenraalilta täysin rekisteröimättä, kun tämä suuntasi tavaramerkkituijotuksensa suoraan Kutosen kallon läpi. Kutonen säpsähti kääntäessään katseensa takaisin siihen.

“Suosittelen Tohtoria olemaan antamatta vihollisen, tai makutojen, propagandalle sijaa mielessä”, Kenraali lausui hitaasti. “Sellaisista munista voi kuoriutua jotain hyvin vaarallista…”

Hyytävät mutta samalla viileän rauhalliset sanat saivat Kutosen leuat tärisemään. “Pa-pahoittelen, arvon Kenraali… o-olen hyvin pahoillani…”

Kenraali ei vastannut. Se keskustelu taisikin olla sillä käsitelty. Kabinetin oven ulkopuolelta alkoi kantautua äänekästä puheensorinaa. Pariovesta astelivat sisään tukeva Totuusministeri 005 sekä ryhdikkääseen pukuun sonnustautunut Pesäasiainministeri 008.

“Arvon Kenraali”, 008 nyökkäsi sekä Kenraalille että Tohtorille, “voimmeko liittyä seuraanne?”

“Istukaa”, 001 murahti ja irroitti katseensa Kutosesta. 006 tunsi sykkeensä tasaantuvan. Ehkä hän saisi nyt edes vähemmän huomiota…

“Oh, arvon Kenraali! Ehdittekö jo lukea esitelmäni seuraavasta asevoimien arvomerkki- ja tunnusuudistuksesta? Kuulisin mielelläni mielipiteenne — etenkin maavoimien uusiin tunnuksiin! Sain jo vihreää valoa niille 004:ltä ja 010:lta!” Totuusministeri selitti tohkeissaan.

“Liian paljon värejä”, 001 totesi lakonisesti.

“Mu-mutta Kenraali-”

“Aiheuttaa sekavuutta maastossa. Vanhat olivat selkeämpiä.”

Sitten 001 käänsi katseensa 008:a kohti. Sivusilmällään 006 näki Totuusministerin laittavan kaikki voimansa epätoivoisen hymyn ylläpitämiseen.

“Aikatauluta minulle kohtaaminen Makuta Abzumon kuriirin kanssa”, 001 sanoi Pesäasiainministerille. “Kiireellisyysluokka B.”

“Sain!” 008 tokaisi alkaen haparoida salkustaan muistiinpanovälineitä. “Kuinka pian hän olisi tavattavissa? Ja, saisinko nimen vielä?”

001 katsoi taas 006:n suuntaan ja nosti kulmaansa. 006:lta kesti kiusallisen kauan tajuta, että häneltä toivottiin vastausta.

“Niin! Harmaa Aine taitaa yhä odottaa tiedeosaston aulassa. Pyysin avustajaani jättämään hänelle jotain luettavaa siksi aikaa.”

“Mitä luettavaa?” 005 kiinnostui.

“Eh? Mistä minä tiedän. Kai jotain sarjakuvia…”

Ajatus Harmaasta Aineesta — valtavasta rullaluistelevasta robottihaarniskasta — lukemassa Kapteeni Puhtaus -sarjakuvaa odotushuoneen pienellä tuolilla hymyilytti seuruetta.

Tarjoilija kävi pöydässä tuomassa 006:n päivällisen — paistetun lohifileen ja juureksia — sekä ministerien juomat. 005 ryysti nautiskellen suoraan Nui-Koron panimosta vohkittua inkivääriolutta.

“Ah, hyvä että liittolaisemme hyödyntää odotusaikansa omaksumalla puhtaimmista puhtainta ideologiaa…” 005 myhäili. “Viimeistelin itseasiassa ensiluonnoksen seuraavan albumin käsikirjoituksesta — taiteilijat työstävät tälläkin hetkellä ensimmäistä versiota. Hah, ette uskokaan, kuinka osuva se tulee olemaan nykyisessä rintamatilanteessamme…”

Totuusministeri kumartui hieman pöydän yli, vilkuili salamyhkäisesti ympäriinsä ja kuiskasi: “Huhut kertovat, että uudessa albumissa Kapteeni Puhtaus saa jopa mahtavan etelän toa-ritarin inspiroitua taistelemaan pyhän aatteen puolesta… ja valaa täten pelkoa Vihollisen ilkeämieliseen ‘Vahtikoiraan’!”

Jos 006 olisi halunnut simputusta yhtä numeroa korkea-arvoisemmalta, hän olisi varmaan kysynyt, miksi 005:llä oli kokonainen 20 kuoren osasto Kapteeni Puhtauden käsikirjoittamiseen, jos hän kerran teki sitä tällaisella tahdilla aivan itse. Jos, ja jos.

“Edelleen, kiireisyysluokka B”, 001 tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen kohti Pesäasiainministeriä. “Minulla on varmasti tärkeämpiä keskusteluja.”

“Öh, katson mitä voin tehdä, herra Kenraali”, Pesäasiainministeri mutisi kirjaten asian kalenteriinsa.

005 nyrpisti kuonoaan. Sitten hän kääntyi 006:n puoleen. “Tohtori. Kerros, olisiko teidän ääni-insinöörien mahdollista kehittää C15-mikrofoneista herkempää versiota? Ne eivät kaappaa basson matalimpia aaltoja.”

“Herkempää?”, 006 kummasteli. “En tiedä, C15 on viritetty niin herkälle kuin nykytekniikalla kykenee. Mihin te niin herkkää tarvitsette?”

005 pyyhki lautasliinalla silmälasejaan. “Yritämme amfiteatterilla äänittää Sotilasmestarin puhetta. Tämän majesteettinen ääni ansaitsee tallentua filmille koko komeudessaan.”

Aivan, 006 ymmärsi. Tämähän olikin alkanut kuulostaa vähän liian järkevältä projektilta.

008 oli tukehtua juomaansa. “Vieläkö sinä vakavissasi yrität saada sen villieläimen näyttelemään?”

“Sotilasmestari ei ole villieläin!” 005 löi nyrkkinsä pöytään. “Sotilasmestari on Imperiumin todellinen voimannäyte — todiste ideologiamme valloitusvoimasta! Jopa Pintamaailman majesteettisin rahi kumartuu puhtautemme eteen!”

“Sotilasmestari syö nazorakeja!” 008 intti.

“Vain niitä, jotka eivät anna hänelle hänen tarvitsemaansa tilaa!”

“Maavoimat tarvitsevat Sotilasmestaria toimintakunnossa. Älkää tehkö sillä mitään typerää”, 001 tokaisi lakonisesti väliin. Tämä ei enää selvästi ollut henkisesti läsnä alamaistensa keskustelussa.

“Toki, toki, arvon Kenraali”, 005 sanoi hymisten ja nyökkäillen syvään. “Amfiteatterin näytökset, näyttäviä vaikka ovat, ovat Sotilasmestarille pelkkää verryttelyä!”

006 ei tahtonut myöntää Totuusministerin kuullen, että toisinaan hän pisti tallenteita niin kutsutuista ‘näytöksistä’ pyörimään piirikaavioiden piirtämisen taustalle. Barbaaristahan se oli, totta kai. Moukkamaista, ehdottomasti. Anti-intellektuelismiä, takuulla. Täysin turhaa henkien heittämistä hukkaan, vailla epäilystä. Mutta toisinaan hänkin salli itselleen roskaruokaa.

Etenkin silloin kun itse Kapteeni Puhtaus nousi estradille. Ei kovin pidettävä henkilö, mutta uskomattoman hyvä esiintyjä. Jos 005 oli jossain hyvä, niin uuden Kapteeni Puhtauden valinnassa. Edellisen traaginen menehtyminen oli ollut kyllä yleisöille hieman vaikeampi pala purra. Ei Sotilasmestarille tosin — kapteeni Puhtaus oli mennyt tämän mahtavista leuoista alas ihan kuin kuka tahansa nazorak.

Nykyisen 666:n ensiesiintyminen oli vaatinut aika hyvää käsikirjoitusta — tosin kieltämättä tarina mahtavan pedon kidasta ulos taistelemisesta oli ollut aika hyvä veto. Se oli jopa saatu melko uskottavaksi, kunhan Sotilasmestari ensin tehtiin yhteistyökykyiseksi sellaisella määrällä rauhoittavia, että se olisi vaivuttanut puoli Pesää ikiuneen. Upea näytös jopa vei huomion pois siitä, että uusi 666 ei ollut saanut vielä virallista Kapteeni Puhtaus -kasvokirurgiaa ensiesiintymistään ennen. Kun kamerat eivät vain tarkentaneet liian lähelle, ei eroa nykyiseen juuri edes huomannut.

005:n ajatukset kulkivat näemmä hälyttävän samoja raiteita, sillä tämä nojautui jälleen 006:ta kohti.

“Kuules, Tohtori hyvä”, tämä sanoi lähes kuiskaten. “Nyt kun puhumme show-bisneksestä… onnistuisiko sinulta pieni… kasvojenkohotus 666:lle? Hän on erinomainen hommassaan — älä ymmärrä minua väärin! Mutta epäilen että muutama kuhmu rintamalla liikaa on satuttanut hänen ylivertaisia kasvojaan. ”

006 kurtisti kulmiaan. “Minä…”

“Näin meidän kesken”, 005 keskeytti, “minusta ei ole laisinkaan perusteltua päästää häntä tositoimiin tässä rintamatilanteessa! Paremmin hän motivoisi Pesää näyttämällä kauniilta lavalla!”

006 ei voinut olla huomaamatta penseää katsetta, jonka 001 antoi heidän suuntaansa, vaikka 005 yritti selvästi käydä tätä keskustelua tämän huomaamatta. Ei ollut vaikea päätellä, mikä oli Ykkösen mielipide propagandasankarista, joka ei oikeasti taistellut rintamalla.

“Minä en tee niitä hommia enää”, 006 sai lopulta sanottua hieman ärtyneenä. Hän muisti lisätä: “… arvon Totuusministeri. Ymmärrätte varmaan, että en ole mikään rivikirurgi.”

“Eikä KAPTEENI PUHTAUS ole mikään rivisotilas!” 005 huomautti naurahtaen. “Hän on kauniin narratiivimme pääosanesittäjä! Ja sano jos olet eri mieltä, mutta minun mielestäni pääosanesittäjällä pitää olla pääasiat kunnossa!”

006 olisi halunnut vain pyöräyttää silmiään ja ähkäistä, mutta hän ei ehtinyt niin pitkälle…

… kun “PITÄÄ PAIKKANSA!” kajahti yllättäen heidän takaansa.

Melkein koko pöytäseurue säpsähti, kun itse Päätutkija potkaisi yksityiskabinetin ovet selälleen ja marssi itsevarmasti sisään labratakin helmat liehuen. Välittömästi tämän kannoilla kiirehti erittäin vihaisen näköinen kenraalinkaartilainen, joka yritti tarrata Päätutkijaa kiinni tämän olkapäästä.

“Seis, pysähtykää! Tämä on johtokunnan yksityistilai-”

Vartijan karjunta keskeytyi, kun luihu tiedemies taikoi takkinsa taskusta nimikylttinsä ja — vastoin kaikkia sotilasohjesäännön pykäliä taikka hyväksyttävän sosiaalisen käytöksen sääntöjä — läimäisi sen tylysti vartijan naamaan.
“Äläs hoppuile kloppi, en minä sentään mikään mosa ole! Turvataso 6!”

Päätutkijan leveästi hymyilevät kasvot kääntyivät viimein pöydässä kohtausta seuranneeseen seurueeseen. “Hyvää päivää, puhdasveriset veljeni — ja arvon Kenraali! Pääsin viimeinkin hetkeksi pois tunkkaiselta osastoltani tänne Imperiumin sykkivään ytimeen! Ah, sivistys! Voinen kai liittyä seuraan? Yksin on niin ikävä ruokailla!”

008 kohotti tuntosarviaan pöyristyneenä.
005 virnisti kahelin keksijän nähdessään.
006 piilotti äkkiä kasvonsa ruokalistaan.
001:n tuima katse porautui röyhkeän tutkijan kasvoihin. “Kai voit…”

“Oi, kiitän kohtelijaisuudestanne, Ensimmäinen!” Päätutkija virkkoi ja kumarsi. Kenraalin sanat kuullessaan vartija päästi muristen tiedemiehen menemään ja palasi ovelle.

008 nousi vaivaantuneesti seisomaan ja rykäisi: “Khrm. Me emme liene tavanneet ennen — ainakaan nykyisen virkani aikana — arvon…?”

“Ah! Päätutkija, Päätutkijan osastolta! Olen kirurgi, neurologi, radioinsinööri, fyysikko sekä keksijä!”

Päätutkija… kuka? Mikä numero? 008 pohti.
“Ööh… Pesäasiainministeri 008. Kunnia tavata”, hän lopulta totesi asiallisesti ja ojensi kätensä. Päätutkija vastasi kättelyyn. 008 hätkähti tiedemiehen yllättävän rautaisesta kädenpuristuksesta.

“Hahaa! Päätutkija, kuomaseni! Sinuapa ei ole näkynyt aikoihin. Miten sinä nyt kolostasi kaivauduit?” 005 nosti kätensä koristeellisen tuolinsa selkänojalle ja virnisti ilkikurisesti tiedemiehelle.

008 huomasi Päätutkijan välttelevän Totuusministerin katsetta. “Ilmavoimat tarvitsivat osaamistani jossain… en oikeastaan tarkalleen muista edes missä. Mutta niin! Käyn samalla yliopiston arkistoissa noutamassa pari kansiota ja menen sinne!”

Imperiumin johtokunnan tasolla melko nuori Pesäasiainministeri kurtisti kulmiaan. Hän oli luullut tavanneensa jo kaikki esikunnan seniorijäsenet. Nimittäin, Päätutkija oli vanha — hyvin vanha. Tämän kasvojen kitiini hilseili iän myötä, ja tämän leukoja ympäröi syvät uurteet. Ministeri arvioi tutkijan olevan kuta kuinkin samaa ikäluokkaa Tohtorin kanssa.

008 huomasi että Päätutkijan kasvot muistuttivat oikeastaan ylösalaisin käännettyä pisaraa: tällä oli hyvin terävä leuka mutta kupolimainen päälaki . Tämän pitkät tuntosarvet kaartuivat kippuralle. Hyvin kumara ryhti sai Päätutkijan näyttämään vieläkin vanhemmalta ministerin silmissä, mutta energiaa tiedemiehellä selvästi riitti vaikka ydinsukellusveneelle.

Päällään tällä oli tomuinen labratakki, jonka alla näytti kiemurtelevan kimppu johtoja aivan kuin köynnöksiä. 008 kurtisti jälleen kulmiaan. Kantoiko tutkija takkinsa alla jatkojohtoa?

Kabinetin ovi kävi taas, kun tarjoilija asteli tiedemiehen luo. “Tahtooko arvon tutkija tilata alkupaloja tai juotavaa?”
“Kyllä vain! Ottaisin nyt lasin siniviiniä kahdella jääpalalla. Ja sekoita se juoma myös kunnolla!”

008 siemaisi omaa juomaansa ja vilkaisi kahta muuta johtokuntalaista. Kenraali oli keskittynyt päivälliseensä. 006 taas oli käpertynyt mahdollisimman pieneksi yrittäessään piiloutua ruokalistansa taakse.

Päätutkijan neonvihreät silmät välähtivät pöydän päähän. Samassa ne suurenivat lautasten kokoisiksi.
“TOHTORI?”

006 lysähti kasaan tuolillaan. Pesäasiainministeri kuuli tämän sadattelevan hiljaa. Lopulta tämä laski listan pöydälle ja hymyili kiusaantuneesti kollegalleen. “He-hei, Ko-”

“Tohtori! Oi, onpa mukava nähdä! Pitkästä aikaa! Mitä, onko aiemmasta kerrasta vierähtänyt seitsemän vaiko kahdeksan vuotta? Mitä teet nykyään? Onko tiedekunnassa tapahtanut mitään jännittävää? Olenko jäänyt paitsi jostain läpimurrosta? Tiedämmekö jo minne auringot laskevat öisin, tai onko maailman sakaroita oikeasti seitsemän? Onko toat poistavaa bioasetta vieläkään keksitty?”

“Ööh… en itsekään ole hetkeen käynyt yliopistolla. Mutta ei, ei mitään noin dramaattista ole tapahtunut”, 006 mutisi. Hän vilkaisi Kenraalia ja tämän pöydällä odottavaa kansioita, mutta ei sanonut mitään.

“Ai, sääli. Noh, tehkääs vähän tilaa tälle vanhalle fossiilille” Päätutkija naurahti ja änkesi itsensä istumaan Tohtorin viereen niin, että 008 joutui nyrpeästi luovuttamaan hänelle paikkansa. Sitten Päätutkijan ilme kalpeni, kun hän tajusi mitä oli mennyt sanomaan. Hän käännähti hädissään katsomaan Kenraalia ilmeellä, joka muistutti hännälle potkaistua koiraa.

“E-en siis yhtään tarkoita että vanhuus tekisi nazorakista jotenkin heikomman, teidän Ensimmäisyys! Te olette ikiaikainen johtaja, Esinazorakein kuolematon perijä, niin! Teidän kroppa on kuin jumalilla, kiistattomasti! Tarkoitin siis että meidän, eh, tiedemiesten kroppa helposti rapistuu iän myötä! Heh heh…”

Kenraali oli tuijottanut Päätutkijaa ilmeettä koko tämän monologin ajan. Tämä tyytyi lopulta vain murahtamaan. 006 katse harhaili seinän verhoilussa. 005 hekotti hiljaa.
“Kyllä! En olisi voinut paremmin sanoa, arvon Kenraali!”

008 yritti lopulta pelastaa tilanteen tappavalta kiusallisuudelta: “Päätutkija, mitä olette tehneet uranne aikana? Te… ilmiselvästi olette olleet mukana rakentamassa Imperiumia jo kauan ennen kuin minä olin edes kuoriutunut.”

“Ahaa, pitää paikkansa! Itse asiassa minä ja hyvä tohtorimme tässä olimme aikamoinen parivaljakko nuoruudessamme!” Päätutkija naurahti ja suurieleisesti laski kätensä 006:n harteille. Kutonen jäykistyi silminnähden, kun hänen henkilökohtaista tilaansa rikottiin.

“Meitä ei pysäyttänyt mikään kun tutkimme yhdessä maailmankaikkeuden saloja! Tohtori laati etelän taivaan tähtikarttoja, ja samalla minä tein mittauksia kupolin ikikalliolle! Sinä kehitit teoriasi protoatomeista samoihin aikoihin kun minä löysin sähkömagneettiset aallot! Hah! Nazorakeille ominaisen tieteen ja kekseliäisyyden avulla jopa luonnon lait taipuivat tahtoomme!”

Päätutkija pauhasi ääni paatosta täynnä tehden samalla dramaattisia eleitä käsillään. 006:n piti varoa ettei Päätutkija vahingossa huitaisisi tätä silmään.

“Anteeksi, en nyt jaksaisi muistella menneitä…” 006 kuiskasi niin hiljaa, että muut eivät kuulleet.

Mutta vastoin hänen omia sanojaan, pieni pala Päätutkijan nostalgiasta tuntui tarttuvan häneenkin kun Kutonen huomasi vajoavansa ajatuksissaan kauan sitten menneeseen nuoruuteen. Aikaan, jolloin kaikki oli näyttänyt toiveikkaamalta…

… aikaan, jolloin elämän taakka ei tuntunut niin murskaavalta.

Kuudes ummisti silmänsä.

Kutonen säpsähti. Hän ei saanut kunnolla henkeä.

“… kuitenkin saavutus josta olen eniten ylpeä ooon… tämä!”
Päätutkija veti takkinsa sisuksista kokonaisen lankapuhelimen luureineen päivineen. “Minä keksin puhelimen! Hahaa! Radioaaltoja hyödyntävä, kaksisuuntainen ja välitön kommunikaattori mullisti nazorakien sodankäynnin täysin!

“Oh, niinkö…?” 008 kohensi monokkeliaan. “Minä luulin että maailman pohjoiset vallat käyttivät välittömiä kommunikaattoreita jo kauan ennen meitä…”

Tämä huomio sai Päätutkijan hymyn murenemaan. “Niin, niin… mistä hitosta minä olisin voinut tietää, että joku likainen vortixx oli ehtinyt varastaa keksintöni pariakymmentä vuotta aiemmin!”

006 nousi äkisti tuoliltaan. “Anteeksi, minun on nyt poistuttava. Kiitän ajastanne, Kenraali. Ministerit, Päätutkija… voinko poistua?”
“Voitte poistua”, Kenraali myönsi.

006 kumarsi, poimi salkkunsa ja kiiruhti parioville.

Päätutkija kääntyi tuolillaan ja huusi 006:n perään: “Hei, Tohtori! Erään potilaani aivoista löytyi aika jännittävä kudosmuodustama. Tahtoisitko joskus vilkaista kuviani siitä? Aivan niin kuin silloin ennen vanhaa-”

Pariovet kolahtivat kiinni Kutosen perässä.

“… Tohtori?”

“Tohtori!”

006 kipitti ravintolasalin halki väistellen tarjoilijoita ja muita upseereita. Hän hieraisi uupumuksesta kivistäviä silmiään. Uusi sukupolvi, Abzumo… hän ei yksinkertaisesti pystyisi käsittelemään vielä Päätutkijaakin…