Metsä

Vuorokaudenaika oli vaihtunut kanin juostessa halki metsän hänen uuden valtiaansa tahdosta. Desablella ei ollut harhailemiselle erityistä päämäärää – tiedemies halusi vain väsyttää oudon jänön ja lannistaa tämän tahdon.

Kelpo suunnitelma, mutta aamun sarastaessa Desable alkoi epäillä mahdollisuuksiaan.

Aamuauringot värjäsivät tiheän kasvillisuuden vihreän ja keltaisen sävyillä. Kani kulki hitaasti läähättäen äänekkäästi ja rojahti lopulta eräälle aukiolle.
Pää edellä.
Sentään vältti kiven kymmenisen senttiä vasemmalle.

Desable kokeili jälleen tunkeutua olennon mieleen ja saavuttaa muutakin kuin pelkän kyvyn hienovaraisiin suggestioihin, mutta yritys epäonnistui. Palkkioksi hän sai vain kovan pääsäryn ja aistimuksen, joka vastasi tuijotusta televisioon ilman ohjelmaa tai kasettia. Pitkää tuijotusta. Tiedemies oli matkojensa aikana tutustunut monenlaisiin mielenvoimien käyttäjiin, mutta yksikään ei ollut saanut aikaan vastaavaa.

Mieli jänön päässä huokaisi (vain kuvainnollisesti) ja punnitsi vaihtoehtojaan. Jos tietoa ei saanut omin avuin, kai hänen oli kokeiltava jotain muuta.

Kani itse yritti nousta ylös maasta ja ehkä etsiä makoisan pieneläimen. Jokainen yritys päättyi entistä kivuliaampaan kaatumiseen (viimeisellä kerralla kanin pää kolahti läheiseen kiveen), joten se tyytyi ulisemaan hiljaa paikallaan kaikki raajat sojottaen tavoin, jotka olivat vastoin kaikkia anatomian perussääntöjä.

Purppuraa mönjää valui yhä maahan, mutta vuoto oli enimmäkseen tyrehtynyt. Desable oli saattanut tehdä viisaasti laittaessaan lainakehonsa juoksemaan päättömästi ympäri maita ja mantuja, sillä pienemmällä nopeudella massa olisi ehkä jättänyt selvät jäljet mahdollisille takaa-ajajille.

Vemmelsääri harkitsi vakavasti runonlausuntaa. Ehkä se saisi sedän mielessä leppymään? Jänö ei ollut ihan varma, sillä se tiesi arveluttavista äänistä päässään suunnilleen yhtä paljon kuin kohteliaasta käyttäytymisestä puolijumaluuksien teekutskuilla.
Ja se ei ollut hirveän paljon.

Mutta yhdestä asiasta kani oli varma: Paha mielisetä oli pilannut (ainakin omasta mielestä) hyvin menneen kellonkähvellysyrityksen. Paha mielisetä oli pakottanut jänön pudottamaan aseen ja juoksemaan metsään ilman kelloa! Ilman aarretta! Voitto oli ollut äärimmäisen lähellä, ja kellon metallinen kosketus karvalla oli tuntunut suunnilleen yhtä hyvältä kuin luistimen iskeminen varastelevan merirosvon päähän.

Mutta pitkäaikaisen nälän aarteita kohtaan voitti lyhytaikainen oikea nälkä, sillä puussa ylhäällä hyppeli herkulliselta näyttävä lintu. Kani ryömi kivuliaasti kohti puuta ja örisi tarpeeksi kovaa pelästyttääkseen pois paitsi näkemänsä linnun myös kuusi muuta.

Desable teki vielä nopean tilannearvion. Kuolemansa lavastamisella hän oli toivottavasti aiheuttanut ongelmia toalle, mutta vielä suurempi hyöty oli se, ettei Kapura tietäisi hänen olemassaolostaan. Ja silloin sama koskisi Joueraa.

Suunnitelmaa uhkasi vain yksi tekijä: Hän oli ehkä käyttänyt mielenvoimiaan liian innokkaasti Metru Nuilla. Jouera saattaisi pystyä päättelemään asioiden todellisen laidan… mutta siinäkin tapauksessa he olisivat tasoissa. Jouera toansa kehossa, Desable epäselvän kanin ruumiissa. Mutta Desablella oli yksi yllättävä etu: Sirut.

Metru Nuilla oli ollut liikaa muuttujia ja liikaa pidettäviä salaisuuksia epäilyttävään toimintaan, mutta kani oli jo valmiiksi tarpeeksi epäilyttävä kummankin puolesta. Ja mikäli entinen jään toa tulkitsi jänön höperöä yksinpuhelua oikein, saattoi sillä olla jo hallussaan yksi aarteista. Mitä voisi Jouera sille? Zairyh oli tuomittu epäonnistumaan epätäydellisen olemuksensa vuoksi, mutta Jouera ja Desable lähtivät samasta alkupisteestä. Kummankin mielen oli Jouera käsitellyt parhaansa mukaan. Kumpikin oli sen ansiosta saavuttanut kuolemattomuuden.

Desable alkoi vakuuttua siitä, että loogisin suhtautuminen Joueraan olisi aggressiivinen. Tiedemies oli ovelalla poliittisella pelillä välttänyt teloituksen tiedemiesten käytöntöjen mukaisesti ja vain toistanut virheensä. Joueran oli kuoltava. Tähänhän se kaikki oli johtanut. Kapura, Zairyh, Joueran projekti – kaikki olivat vain pelinappuloita. Todellista peliä pelasivat ainoat jäljellejääneet tiedemiehet. Voittajan visio olisi vahvempi, voittaja rakentaisi uuden maailman ja nousisi sen jumalaksi.

Oliko voittaja jo selvillä? Kanin siru yhdistettynä muihin, jotka Desable saattaisi saada käsiinsä. Mitä mahdollisuuksia olisi Joueralla sen jälkeen?

Loppupelin suuntaa uhkasi enää kanin yhteistyöhalukkuus.
Ja kyvykkyys, mikäli olisi tarpeen suorittaa yksinkertaisia motorisia toimintoja ilman Desablen apua.

Joten tiedemies valmisti itsensä henkisesti ja puhui.

Vemmelsääri.

Kani oli sillä välin keksinyt hauskaa tekemistä itselleen. Se hakkasi päätään puuhun ja ulisi pettymyksestä.
Puuhun ei jäänyt yhtäkään lintua.

Vemmelsääri. Lopeta typeryys ja kuuntele.

Jänö lopetti. Yksi este päihitetty.
“trurpa kii mieli setä noob tymä paha setä”

Tai sitten ei.

Etkö ymmärrä, että minusta et noin vain pääse eroon? Kuuntele, kun minä puhun. Ja lopeta kehosi pahoinpitely, sillä se on nyt minunkin kehoni.

“pa ha mielisetä!!” kani murahti itsekseen. “knun saan artteet vedän trurpin mieli setiä ja meri rovsoja ja vrarkaita ja kisoja ja rofeettoja ja flilo sofeja ja ja ja tuleee TOMION PÄIVÄ”

Kuinka monta sinulla on?

Kani käänsi katseensa taivaalle ja yritti prosessoida kysymystä parhaansa mukaan.

Aarteita, mikäli haluat käyttää niistä sitä nimitystä.

“ai”, jänö totesi. “yk si snenkin noob et kö näe”

Miten niin näe? Desable aavisti pahaa. Kanin keho oli epäsäännöllistä ruskeaa karvoitusta lukuunottamatta täysin paljas, eikä tiedemies ollut vielä keksinyt pätevää teoriaa sille, mihin kani oli mahdollisesti sirunsa tunkenut.

Nimdan siru, kani. Näytä se minulle.

Kanin ilme ei ollut erityisen hämmästynyt, joskaan Desable ei osannut päättää, oliko todennäköisempi selitys alituinen hämmästyneisyys vai rajoittunut tunteidenilmaisukyky.
“ei mimula ole sen kin tymä mieli setä”

Miten niin sinulla ei ole?

“srirut on tymiä. eiole”

MITEN NIIN SINULLA EI OLE NIMDAA? Älä valehtele minulle, saasta. Onko se piilossa jossain?

“tymä mieli seti. ninda on noobeille. arrtet o parempia.”

Vaiti, kani. Minua et huijaa noin helposti. Miksi muuten haluaisit sen kellon? Mitä muuta muka tarkoitat “aarteilla”? Keräätkö siruja jollekin toiselle… vai kerätäänkö niitä sinulle? Oletko epäselvyydessäsi ainut, joka osaa niitä käyttää? Vai onko niillä sinulle vain tunnearvoa? Näytä minulle sirusi.

“senkin mie li setä”, kani lauloi omahyväisesti. “mieli se tä eied es tiedä mitä aaaaarteet o vat! mieli setä on ty mä heeeeeeeeeeeeeh”

VAITI, SAASTA! NÄYTÄ SIRU TAI SAAT KATUA!

“mieli setääääääääää on nin tymääääääää etä se luullee etä srirut ovat parrempia kuin arteeeeeeeet!!”

Desable nieli raivonsa ja päätti lähestyä tilannetta järkevästi. Oleskelu kanin mielessä ei selvästi tehnyt hänelle hyvää. Ehkä kyse oli vain väärinkäsityksestä? Kani oli kovin epämääräinen, mutta se ainakin oli selvää, ettei sitä oltu siunattu liialla järjellä.

Hiljene. Mitä sinä tarkoitat aarteilla, kani? Mikä aarre sinulla on nyt?

“lol mieli setä”, kani sanoi ja kohotti luotien runtelemaa kättään. Työläällä liikkeellä otus laski sätkivän raajansa päälaelleen.

“korrvat”

Mitä?

Tämä käänne jätti Desablen melko sanattomaksi.

“siten on kelo”, vemmelsääri selitti. “mikä on syy y sihen etä YRITIN OTAA SEN SEN KIN TYMÄ SETÄ. ja siten o–”

Minua ei kiinnosta, mitä aarteesi ovat. Miksi kuvittelet niitä siruja vahvemmiksi?

“heh se on slalai suus”, kani sanoi. “muten han kaiki varrastaisivat arteet niin kuin mreri rovso varras.”

Minä pyydän, vemmelsääri. Kerro tai en vastaa seurauksista.

“en kero”, jänö sanoi ja piti dramaattisen tauon. Joskin vain noin sekunnin mittaisen.
Olihan tässä kire ja hopu.

“muta… voin näytää”

Näytä.

Maa oli mustaa kuin terva ja kauttaaltaan palanutta. Desable seisoi keskellä korventunutta heinikkoa ja tunsi jaloissaan maaperän kuumuuden. Ilma peittyi tuhkaan, ja joka puolelta kantautui inhottava palaneen lihan haju. Taivas hehkui punaisena.

Horisontti oli tulessa. Metrien korkuiset liekit nuolivat rakennuksia ja saivat ne yksi toisensa jälkeen sortumaan. Paniikin ominaisäänet kantautuivat etäältä.

Jostain hänen takaansa vyöryi mylvivä huuto.

“silä koitaa TOMION PÄIVÄ“, ääni karjui. “ja MERI ROVSOT…. ja ROFFEETAT JA FILOLOFIT ja KISAT JA VARRSKAAT…… saavat TURRRRRRRPIIIIIIIIIIIIIIN!!!!”

Aistimus päättyi ja Desable sai osakseen päänsäryn, joka kohtasi väistämättömästi jokaista jänön päähän kurkistavaa.

Tuonko sinä saat aikaan parilla huonosti tehtyjä kaninkorvia, käymättömällä kellolla ja…. ja…

“se vimenen o–”

Älä keskeytä. Tuonko väität saavasi aikaan?

Kani nyökkäsi innokkaana. “kani saa artet ja laulaa tomion päivä lauln ja tulee tomion päivä ja peturit saa trurpiin!!”

Desable piti mietiskelevän tauon. Hän piti yhä todennäköisimpänä sitä vaihtoehtoa, että kani valehteli sirustaan, mutta pinkin otuksen olemassaolon hyväksyminen ei asettanut kamalan kovia kriteerejä muunkaan tiedon järkevyydelle.

Olettaen, että tämä ei ole vain yksi iso vitsi… loppupelini ei ehkä ole täysin pilalla.