Telakka

Tehmut pyöritteli papereita ja numeroita työhuoneessaan. Kotoisa laiskanlinna pakaralihastensa pehmikkeenä Onu-Matoran oli istuskellut jo usean tunnin ajan. Numerot eivät käyneet sotaa, joskin niiden saaminen järjestykseen oli oleellista etenemisen kannalta. Tehmut oli ottanut suurimman osan Telakan paperityöstä kontalleen. Ylimpänä komentajana Keetongulla oli tietenkin myös byrokraattista vastuuta, mutta kyklooppi tuntui pitävän huomattavasti enemmän pääinsinöörin pestistään, ja ainakin tusinan matoranin voimat omaavan jätin lihasmassa tuli parempaan käyttöön putkipihtejä kuin liikevaihtoraportteja pyöritellessä.

Tehmut ei ollut poistunut Klaanin lähipiiristä vuoteen kahteen kymmeneen. Ei Huna-naamainen maan kansalainen mikään sohvaperuna ollut, mutta hän oli jo vanha, ainakin Klaanin matoranien mittapuulla. Elämä oli tuonut kokemusta, ja ympäri saarta kerätyt kokemuksen auttoivat sotastrategioiden laatimisessa. Tongu nyt ei yksinkertaisesti ollut mikään suurstrategi, vaikka ymmärsi hyvin pitkälle ilmalaivojen toimintaperiaatteita tositilanteessa, kun taas Klaanin sotastrategisempi väki ei tuntenut Laivaston koneistoa. Tehmut tunsi saaren -tai ainakin saaren vuosikymmeniä sitten- ja Laivaston teknologian ja resurssit olivat hänellä hanskassa paremmin kuin kellään muulla. Elon taipaalensa aikana Onu-Matoran oli kokenut turskaloukkuja Ruki-Koron lahdella, ollut kaskenpolttajan oppipoikana Ko-Huna-Korossa, toiminut vuoden talonmiehenä Nui-Koron keskustassa, yrittänyt etsiä kultaa Pohjoisen Aution jokilaaksoissa ja korjannut muureja Tahtorakin askelmilla. Maailma oli ollut silloin harmoonisempi, mutta retket olivat tuoneet Tehmutin ennen pitkää takaisin Klaaniin.

Puinen radio soitti haikeaa, mutta kansanomaista viulumusiikkia. Tehmut mietti, mitä noille alueille kuuluisi nykyään. Olivatko hänen vanhat komeat työkaverinsa ukkoutuneina ryystämässä olutta kellaripubeissa tai syöttämässä puiston Gewoja. Nui-Korossa oli ollut yksi mainio oluttupa, mihin Tehmut ystävineen oli sulloutunut töiden päätteeksi. Tätä nykyä Matoranista oli tullut absolutisti, joka joi Telakalla harvinaisena tapana teensä ilman viskiä, mutta nuoruudessa hän oli kestänyt kymmenen tuoppia laimeaa xialaista Gunslingeriä vaihtamatta säiliöitään. Liekko tupa olisi vielä pystyssä? Tehmut ajatteli joskus lentävänsä sinne, kun sota olisi ensin saatu alta. Laajoista seikkailuistaan huolimatta Matoran ei ollut ennen ollut sodassa. Piraka vie, hän ajatteli, vaikka entiset kokemukset sodan työstä toisivat perspektiiviä nykytilanteeseen, uuden hyökkäyksen herättämät traumat tuskin auttaisivat laskemaan aluksien hiilikulutuksia. Joidenkin nämä hommat oli tehtävä.

Hydraulisen Vapauden kansio puuttui. Laivaston toiseksi suurin alus odotti yhä Klaanin rannassa linnoituksen liepeillä, siellä, minne Torakoiden ilmasikari oli sen pudottanut. Ilmeisesti Tongu oli ottanut sen käydessään vilkaisemassa korjaustöitä. Tehmut jätti laiskanlinnansa ja siirtyi Tongun suurempaan päätoimistoon, joka olikin seuraava ovi oikealla, suoraan Telakan strategiasuunnitteluun tarkoitetun lounaistornin alapuolella. Korkea ovi oli raollaan ja Tehmut astui sisään. Tongu ei ollut paikalla ja korkean ja koristeellisen mahonkipöydän takana oleva, melkein valtaistuimenoloinen tuoli oli tyhjänä. Penkki oli tehty Matoranien isosta parisängystä, ja sen selkämystä kiertäviin kaiverruksiin oli upotettu monia erilaisia lentoaluksia ja hyvää onnea tuovia Matoran-kirjoituksia. Tehmut kipusi suuria ilmailun historiaa käsitteleviä tiiliskiviä portaina käyttäen tuolille ja alkoi penkomaan pöydän vetolaatikkoja. Tongu ei suuttuisi, siitä Matoran oli vuosien yhteistyön jälkeen varma. Työkalujen palauttamatta jättäminen olisi paljon pahempi rikos.

Jos tuoli oli iso, pöytä oli jättimäinen. Kerran Telakan pahin kujeilijajoukko oli yrittänyt rakentaa sen sisään salakapakan. Vain nopea pelastustoiminta oli pelastanut Walsinatsin hukkumasta vanhojen Kane-ra-luokan kuljetusfregattien huoltokirjojen alle. Tongu oli yrittänyt antaa esivallaista kuria syyllisille, mutta harva tiesi, miten pitkään jätti oli nauranut tapauksen jälkeen yksin työhuoneessaan. Pitkään ja hartaasti.

Pöydän sivuilla olevissa lokerikoissa kansiota ei ollut. Tavara niissä oli ilmeiseti melko vanhaa, sillä jo lyhyen tonginnan jälkeen Tehmut oli löytänyt neljä arkistomyyrän pesää (Yhdessä oli poikasia) ja avaamattoman sarjakuvalehden, josta nykykaupassa saisi monta sataa mutteria. Matoran vetikin yhtä pöydän kulmapaneelissa olevista vivuista. Ilmanpainejärjestelmä avautui ja pöydän kansi nousi ilmaan. Jo tärppäsi. Tehmut nappasi kansion ja vilkaisi muitakin kannen alla olevia papereita. Vanha valokuva, jossa Tahtorak nousi ensi kertaa ilmaan Telakalta; Tehmutilla oli sama kuva toimistossaan kehystettynä. Tämän kappalee takapuolelle oli rustattu huomiota järjestelmien parannuksista, ja reunaan oli luonnosteltu tuplajäähdytteinen savupiippujärjestelmä.

Laatikossa oli myös pinkka Tupeeturagoiden huumorihumppaorkesterin haitarisointuja, joita Tongu yritti aika ajoin harjoitella kurittamaan valtavalla vetopelillä, joka roikkui seinällä. Hanuri oli aivan liian painava kenekään muun Klaanilaisen käytettäväksi, ja sen palkeiden tilavuus vastasi (legendan mukaan) Kanohi-lohikäärmeen keuhkoja (joskin kukaan tuskin oli koskaan tehnyt kattavaa ruuminavausta kyseiselle pedolle). Sinisilmäinen olisi voinut luulla, että harmonikka olisi kokonsa puolesta turvassa riitasoinnuilta, mutta Walsinats ystävineen oli (näkökulmasta riippuen) neuvokasta porukkaa. Muutaman venttiilin avulla pirunkeuhkot oli kytketty eräänä nimeämispäivänä erään suuren höyrynosturin pumppuun, ja tarinan mukaan Makuta Nuikin oli kuullut jylyn luolaansa oman urkumusiikkinsa ylitse. Myöhemmin kyseinen Makuta oli kieltänyt tarinan, mutta silloin oli ollut jo liian myöhäistä.

Tehmut vei kansion omaan työhuoneeseensa. Viulumusiikki jatkoi soimista hieman reippaammalla poljennolla ja Matoran perehtyi papereihin. Suurin osa Hydraulisesta Vapaudesta oli jo korjattu, ja kulutkin olivat pysynyeet suhteellisen kohtuullisina. Kahden päänostopropellin hajoaminen zamor-tulituksessa tulitikuiksi oli ollut suurin isku, sillä kaikki laipat oli veistetty käsityönä yhdestä puunrungosta. Työpöydän uumenista löydetyn sarjakuvalehden myymisestä saatavilla voitoilla menetyksiä voisi pienentää. Tehmutia harmitti, ettei hän ollut löytänyt sitä aiemmin, sillä hän olisi voinut antaa sen Metru Nuille lähteneen Toa-joukon matkaan. Onu-Metrun arkistojen nörtit olisivat voineet maksaa siitä kuusinkertaisen summan.

Laivaston kakkospomo merkitsi vielä puolisen tunnin ajan asioita muistiin ja särpi loput hieman väljähtäneestä teestään. Sitten hän otti puhtaan lehtiön ja kynän jä poistui jälleen Telakan käytäville. Tiettyjä asioita piti vielä tarkistaa käytännössä, jotta Klaanin kuljetus- ja sotakalusto pysyisi hyvässä järjestyksessä. Aulassa muutama evästaukoa pitävä Matoran morjensti häntä nyökkäyksin.

”Iltapäivää, Garson, Mahba ja Kengoko se oli”, Tehmut sanoi ja liittyi seuraan.
”Kengbo, pomo. Beellä niin kuin Boggarak.”
”Tuota vertausta ei kannata käyttää Tongun läheisyydessä, ma sanon”, pisti väliin Mahba, Onu-Matoran, joka oli ollut Telakalla hommissa jo pidempään.
”Kengbo, aivan niin. Tongusta puheen ollen, ehtisikö joku teistä viedä tämän hänelle kun olette saaneet eväänne syötyä”, Tehmut vastasi ja näytti lehtiötä joukolle.
”Minä ehdin viedä sen, hän on väkertämässä jotain seiskahallissa”, Ta-Matoran Garson sanoi ja otti lehtiön kainaloonsa.
”Hieno homma. Entä onko kukaan teistä nähnyt Walsinatsia hetkeen? Hänellä on puheputkien puhdistusvuoro. Ne tuntuvat olevan tukossa.”
”Wals on jossain pohjoiskasarmeilla, taitaa olla pojalla joku projekti meneillään.”
”Jep, viettää kaiken töiltä liikenevän ajan siellä”, pisti väliin Po-Matoran Kengbo.

Auta armias, Tehmut ajatteli. No, paras siis käydä sielläkin. Vanha Matoran kiitti alaisiaan ja jatkoi matkaansa. Hän siirtyi aulan suuresta ovesta päähalliin, jonka tilaa hallitsi Tahtorak, suurin Klaanin aluksista ja epävirallisesti maailman suurin höyryllä lentävä kappale. Puolta tuhatta metriä pitkän ilmalaivan ruskeaa runkoa peittivät sotaa varten lisätyt panssarilevyt, jotka oli maalattu sinisiksi ja joista useimpia peitti Siivekkään Ussalin tunnukset. Levyjen välistä pisti esiin raskaiden Cordak-tykkien piippuja ja suurien potkurien varsia. Päämoottorit, joita oli kolme aluksen perässä, juuri öljytty perusteellisesti. Tahtorak oli levännyt hallin avattavan pressukaton alla toista kuukautta, siitä asti, kun torakoiden kiristyvät saartorengas oli tehnyt kauppamatkat mahdottomiksi. Nyt Klaanin sotakoneen kulmakivi odotti, odotti taistelua, vainolaisen varjostamaa taivasta ja sankaritekoja.

Hallissa oli myös muutamia muita aluksia, jotka oli siirretty sinne väliaikaisesti. Kaksi vanhanmallista Kane-ra-rahtialusta, joita laivastolaiset yleensä kutsuivat Sonneiksi, odotti koneistot avattuina huoltotöitä. Tehmut teki pari merkintää kirjaansa. Sonnit olivat luotettavia ja helppoja ohjata, mutta niiden sotakäyttö oli vähän kuin konekiväärin antaminen pyykkimuijalle: Onhan se nyt parempi kuin ei mitään, mutta turha odottaa vihollisen pakenevan huonot alapanssarissa, ainakaan nauramatta. Kummankin aluksen katolla oli keskiraskas Cordak-ase, ja ohjaamon heikko kohta oli paremmin suojassa, mutta kaikki Laivastossa tiesivät, ettei niillä voinut tehdä kovin elegantteja väistöliikkeitä.

Tehmut jatkoi hallin pohjoisovesta seuraavaan. Siellä oli enemmän vilinää. Monet iltavuorossa olevat Matoranit sorvasivat, hitsasivat, porasivat ja heittelivät työporukan sisäisiä vitsejä. Tässä hallissa oli kuitenkin huomattavasti tilaa, sillä yleensä siellä pidettiin Hydraulista Vapautta, joka oli kolmatta sataa metriä pitkä ja vei luonnollisesti tilaa. Nyt siellä oli kymmenkunta Lohrak-hävittäjää, Laivaston pienimpiä aluksia, jotka eivät enää esittäneetkään kuljetuskalustoa: Lähes puolet virtaviivaisista aluksista oli tuhoutunut taisteluissa, ja luonnonvalinna omainen prosessi oli muovannut niitä yhä tappavanpaan suuntaan. Puolet rahtitilasta oli poistettu pyörivän tykkitornin tilalta ja sodan alkuvaiheissa, mutta etusiivekkeiden pin-up-kuvat olivat varkain muuttuneet yhä rajummiksi, ja takaosaa oli kevennetty paremman kääntyvyyden saamiseksi. Lohrak-rykmentti oli kokenut eniten menetyksiä Laivaston väestä, ja siihen kuuluvat halusivat panostaa toimiinsa mahdollisimman hyvin. Lukuisten tuulitunnelitestien ja koelentojen seurauksena Lohrakit pystyivät kilpailemaan vauhdissaan jo Nazorakein sotakoneen syöksypommittajien kanssa.

Tehmut nyökkäsi muutamalle Lohrakien luona hääräilevälle joukolle. Synkkäilmeinen Ko-Matoran, joka nyt komensi virallisesti Lohrak-rykmenttiä, nyökkäsi takaisin. Rykmentti oli menettänyt kaksi aiempaa komentajaansa, ja johtajan arvomerkki, sininen olkasuoja, oli siirtynyt jälleen eteenpäin. Todellisuudessa kuitenkin kevyiden koneiden kuskit seurasivat taistelutilanteessa uskollisesti Ämturia, entistä rykmentin jäsentä, jonka suuri uroteko Tho-Koron taistelussa oli tehnyt rykmenttiin lähtemättömän vaikutuksen. Laivastossa kunnioitettiin syvällisesti niitä, ketkä olivat uhranneet henkensä ystäviensä pelastamiseksi, mutta vaati vielä suurempaa taitoa uhrata itsensä ja palata takaisin naarmuttamatta aluksensa peltejä piirunkaan vertaa. Ämtur oli luonteeltaan seikkailija ja epävirallisesti Ilmaraptorin kapteeni. Mustaa Akakua kantava Matoran oli ohjannut Laivaston helposti nopeinta ja ketterintä alusta mestarillisin elkein ympäri maailmaa, ja oli eittämättä Klaanin Ga-Matoranien suosiossa.

Tehmutin matka jatkui ja hän astui sisään kolmanteen ja viimeiseen suurista konehalleista. Täällä pidettiin Torangaa, pienintä Laivaston kolmesta jättialuksesta. Sekin oli noin kaksisataa metriä pitkä, joskin huomattavasti kevyempi Tahtorakia ja Hooveetä. Tehmut tiesi, että alus oli nimettu Keltaisten Jättiläisten unohdetun kotisaaren mukaan. Se oli melko virtaviivainen niinkin suureksi ilmalaivaksi, ja suurimmat moottorit olivat perässä matkanopeuden lisäämiseksi. Rahtitilojen vetoisuus oli Hydraulista Vapautta pienenpi, mutta sinne kyllä mahtui helposti pienen kylän vuosittaiset elintarvikkeet. Tämäkään alus ei ollut nähnyt vielä sotaa, mutta se oli palvellut useita vuosia eteläisellä taivaalla kuljetuksissa. Suhteellisen kovan vauhdin takia sitä käytettiin tärkeän rahdin kuljettamiseen, ja joskus ennen Nazorakien saartoa se oli tehnyt keikkoja Eteläisen Mantereen Kauppaliittoutumalle, ja niistä saadut rahat olivat mahdollistaneet sen, että Laivastolla oli hallussa huomattava osa maailman Cordak-tykistöstä: nykyään useimmat suosivat monikäyttöisempiä zamor-aseita.

Hallissa oli myös usea Sonni ja pari keskiraskasta, lähinnä Matoranien kuljetuksiin käytettävää avokantista risteilijää. Ilmaraptori oli poissa; Tehmut arveli Ämturin lähteneen harjoituslennolle. Joitakin Matoraneja työskenteli alusten kanssa, kaksi kantoi yhteen Sonniin hiilisäiliötä samaan aikaan kun kolmas täytti sen boileria.

”Terve, Tehmut!” boileria täyttävä Matoran sanoi. Hän hyppäsi alas tikkailta ja käveli lähemmäksi. Ta-Matoranilla oli musta Volitak, joskin naamion väri saattoi johtua öljystäkin.
”Iltaa, Paltak”, Tehmut vastasi, ”Mitä suunnittelette?”
”Kuulimme Klaanista, että kaksikymmentä kilometriä täältä pohjoiseen, Lehu-metsän raiviolla, on nähty Nazorak-partio. Ajattelimme käydä morjenstamassa. Semmoinen on huomattu tehokkaaksi, ja Tongukin sanoi, että se on paras tapamme taistella ennakoivasti torakoita vastaan.”
”Mainiota, siihen lopputulokseen tosiaan tulimme. Otatteko pelkän Kane-ran?”
”Pari Lohrakia tulee mukaan, pojat valmistelivat niitä kakkoshallissa”, Paltak vastasi, ”Mutta hyökkäämme etupäässä Sonnilla. Ne luultavasti aliarvoivat sen kestävyyden ja voimme pitää huomion muualla sillä aikaa kun Lohrakit iskevät selustasta, jos tarvetta. Tongu antoi iskulle hyökkäysluvan, hän häärää jotain seiskassa.”
”Selvä… Sinne olinkin menossa. Mutta muistakaa pitää itsestänne huolta, varokaa piilotykistöjä ja antakaa niille ötököille isän kädestä. Mata Nui kanssanne, veljet.”
”Hän meitä auttakoon! Sitten nähdään”.

Tehmut merkkasi pari raksia muistioonsa ja jatkoi eteenpäin. Muut jatkoivat koneensa valmisteluja. Toivottavasti eivät viimeistä kertaa.

Kolme suurinta varastohallia olivat takana ja Tehmut saapui kasarmeille, jotka sijaitsivat suuren rakennuksen pohjoispuolella; eteläpuolella oli toimistoja ja asuintiloja. Muutamassa asui vielä väliaikaismajoitettuja ninjamatoraneja, jotka oltiin evakuoitu läheiseltä viidakkosaarelta, mutta useimmat heistä pysyttelivät omissa oloissaan. Tehmut oli jututtanut muutamaa heistä, mutta keskustelut puupuhetta vääntävien, herransa hylkäämien ulkomaalaisten kanssa ei ollut yleensä edennyt säitä pidemmälle.

Useimmissa kasarmeista pidettiin kuitenkin enemmän tai vähemmän Laivaston toimintaan liittyviä asioita. Oli testihuoneita, pajoja, ahjoja ja varastoja erilaisille komponenteille ja työkoneille. Yhdessä oli tuulitunnelitestauskamppeet ja erilaisia jännittäviä kojeita, joilla pystyi tarkistamaan epävakaiden ilma-alusten ominaisuuksia ennen testilentoja. Sodan alettua tiloja oli siivottu ja niihin oli tehty ampumaratoja, joita myös muut Klaanilaiset toisinaan käyttivät.

Vanha Matoran kääntyi länteen vievälle käytävälle ja ohitti huoneita. Hän nyökkäsi nurkassa hiljaa seisovalle ninja-vartijalle; Le-Matoran oli piiloutunut yllättävän hyvin mekaaniseen ympäristöön, mutta ei yrittänyt olla Tehmutin näkymättömissä. Pari seuraavaa huonetta olivat tyhjiä. Numero seitsemässä Keetongu puuhaili jonkun nivelletyn raajan kanssa; Garson ei ilmeisesti ollut vielä päässyt perille. Kyklooppi nosti yksisilmäisen katseensa ja morjensti. Tehmut tervehti takaisin ja jatkoi, kun jätti syventyi jälleen puuhiinsa. Taas tyhjä huone, seuraavassa varasto jossa paksu Ko-Matoran etsi sopivaa putkea, Tehmut tervehti ja Matoran haukotteli vastaukseksi.

Viimeinen kasarmi lähestyi. Tehmut kuuli ääni. Joku laski numeroita. Pamaus. Plötsähdys. Jokin suuri juoksi. Maiskutusta.

Tehmut kurkkasi avonaisesti ovesta sisään. Walsinats hyppäsi pituutensa verran ilmaan. Ontor ja Ternok istuivat rennosti parilla kulahtaneella nahkasohvalla. Paikalla oli myös muutama muu tuttu, pari Po-Matorania ja yksi hieman eksyneen näköinen ninja.

”Terve, pomo!” Ternok tervehti iloisesti.
”Miten menee?” Ontor lisäsi.
”Iltapäivää, pomo”, Po-Matoran Brytta, sanoi.
”Terveeksi”, toinen heistä, Hanbar hihkaisi. Ninja katosi huoneesta.

Tehmut astui sisään. Toisessa päässä pitkää huonetta, improvisoidun ampumaradan päässä, suurehko tapiirirahi ahmi jotain tahmeaa minkä jaksoi. Kavioeläin ei kuitenkaan kummaksuttanut vanhaa Matorania, sillä sitä näki usein eri puolilla Telakkaa. Ihmeellisempää oli, miten pojat olivat saaneet jonkun kirkkaanoranssin niin tehokkaasti ympäri seiniä.

”No niin, pojat. Mitä teillä on täällä meneillään?”

”Kerro, Wals”, Ontor sanoi ja tökkäsi kangistunutta Kakamanaamaista Onu-Matorania terveellä kädellään selkään.
”Tämä oli sinun projektisi, mies”, Ternok kuiski. Walsinats oli vaivaantunut -tai pikemminkin kauhuissaan- mutta avasi kuitenkin suunsa.

”Mjööö. Muh. Katsos. Olin kerran torilla ja liukastuin… Siellä oli hedelmäkoju, ja lensin meloneihin, jotak lähtivät vierimään… Mutta se ei ole se tärkeä asia… Madu-hedelmäkori suistui alas ja sitten jouduin viettämään viikonlopun tiskaamassa sen myyjän astioita.”

”Täh? En nyt ihan ymmärtänyt mitä ajan takaa, Walsinats”, Tehmut vastasi.

”No siis, kaikki ovat kuulleet räjähtävistä Madu-hedelmistä, mutta ne eivät tietenkään ole mikään joukkotuhoase, sillä silloin Le-Matoranit olisivat kuolleet sukupuuttoon ja aikana ennen aikaa”, Ternok auttoi.

”Mutta Walsinats keksi, että voisimme jalostaa lajiketta ja pommittaa niillä torakoita”, Ontor jatkoi.

”Ja olemme nyt risteyttäneet niitä ja kokeillut eri kypsyisiä hedelmiä. Walsinats rakensi myös pyykinpesukoneesta tykin prototyypin.”

”Eikä pidä jättä huomiotta Kärsää, se siivoa uskollisesti jäljet.”

Tehmut katseli Matoraneja (Walsinats ei ollut rentoutunut vieläkään), tykkiä ja peräseinää. Kuten Ternok oli sanonut, kaikilla oli jotain kokemuksia Madu-hedelmistä: milloin joutui kuuraamaan jääkaappinsa, milloin etelästä tullut hedelmäkontti oli lommoilla ja sisältö sosetta. Mutta ei hän ollut uskonut, että niillä olisi pystynyt tappamaan ketään. Toisaalta kasarmin katto, johon Kärsä ei yltänyt kurkottamaan, oli hieman haisevan tahman peitossa. Näissä elintarvikkeissa riitti ytyä, ja varsinainen pommimateriaali olisi kätevää torakkapartioiden pitämisessä tykinkantaman päässä.

”Selvä on, pojat”, Tehmut sanoi ilme tiukkana, ”Nimitän teidän Telakan Kemiallisen Sodan yksiköksi. Mutta Walsinats, sinun on silti kuurattava puheputket.”